Surutyöni 97.

 

Veralla oli rota-virusvatsatauti. Hän joutui olemaan sairaalassa melkein viikon. Me miehen kanssa vuorottelimme hänen luonaan. Nukuimme patjoilla lattialla. Muistan, kuinka huolestunut olinkaan ennen kuin sairauden syy selvisi. Vera oli reipas pieni tyttönen, aina hymy herkässä, vaikka oli varmasti välillä pahakin olo. En muista, olenko jo laittanut tämän kuvan blogipostaukseen.

Rakas Vera kuoli yllättäen nukkuessaan. Kuolinsyytä ei saatu selville. Kuolinsyyraportissa luki "syy tuntematon".  Vera oli terve ja hyväkuntoinen opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Teen surutyötä.

Olin tässä ruokamarketissa yhtenä päivänä ja liukastuin lumeen kaupan aulassa. Kaaduin selälleni ja siinä retkotin, akankutale. Selkää vihlaisi. Jotkut ihmiset  nauroivat.  Onneksi oli auttavaisia ihmisiäkin. Yritin punnertaa itse ylös. Ei onnistunut. Ja joku jo sanoi, että onko tuo ämmä kännissä! Sitten ystävällinen naisihminen nosti minua ylös takaapäin. Pääsin jaloilleni, mutta selkää vihloi. Konkkasin sitten kuin hyvin vanha mummo ruokaostokset läpi.

Kotona selkä oli kipeä alhaalta. Rupesin makoilemaan ja panin pakastevihannespussin kipeään kohtaan. Eipä juuri auttanut. Luulen, että kipu on aivan lihasperäistä. Ei mitään välilevyn pullistumia, vinksahtaneita nikamia tai issiaissärkyä. Vaikka selkään sattuu, paras tapa hoitaa sitä on liikkuminen. En mene turhaan lääkäriin vaan yritän kerrankin olla kärsivällinen ja elää toivossa, että särky menee pois menojaan. 

Selästä huolimatta tai sen takia olen tehnyt paljon lumitöitä. Pidän siitä,  näkee heti kättensä työn tuloksen ja tulee hyvä mieli. Ajattelen, että miten Vera suhtautuisi lumitöihin. Hän panisi varmaan tuulemaan.

Tuntuu, että minulla on aika Veran kanssa ja aika Veran jälkeen. Ajatukset risteilevät toisesta toiseen. Näen edelleen Veraa mielikuvissani monta kertaa päivittäin.

Suru on kuin vähän lahot tikapuut, joita pitkin on uskallettava kivuta ylös. Ylhäältä surun maantiede ja kartastot. En pysty kulkemaan. Eksyn tuskaan.Suru ei ole mitään sellaista kaunista kuin lakastunut kukkanen, tuuli tai veden väreily. Suru on myös rumaa, ei vain kaunista. Suru ruhjoo surijaa. Entinen minä kuolee pois ja uusi syntyy vähitellen. Olen tässä vaiheessa. Minkälainen minä nyt olen lapseni kuoleman jälkeen?

Ehkäpä Vera on kuitenkin kuin valo, joka on lisääntynyt nyt kevättalvella. Nukun jo tuntia vähemmän kuin yleensä. Minä olen tavallaan liikanukkunut syksyn ja talven jopa 11 tuntia yössä. Vähitellen se laski yhdeksään, nyt nukun kahdeksan tuntia.

Kun katumus pysyy

 

Minä en paljoa kadu menneisyydestä. Jonkin verran kyllä ammatinvalintaa. Halusin lääkäriksi yläasteelta lukion toiseen luokkaan. Sitten hurahdin hipiksi ja lääkärin ammatti ei tuntunut lainkaan hohdokkaalta. Hah! Halusin puutarhuriksi tai joogaohjaajaaksi. Puutarhuriksi opiskelinkin ja työkokemus oli vuosi Tanskassa isossa puutarhassa. Päädyin maailmalla matkatkustamisen jälkeen opiskelemaan psykologiaa, uskontotiedettä, filosofiaa, kasvatustiedettä, kirjallisuustiedettä ja teologiaa Turun yliopistossa.

Joten turhaan lukiossa opiskelin pitkää matematiikkaa, fysiikkaa ja kemiaa. Olen matemaattisesti jonkin verran lahjakas, vaikka työtä teetti nämä matemaattiset aineet. Luonnontieteellinen maailmankatsomus ei sopinut hipille vaan mystiikka kyllä.

Olen ajatellut, että ehkä en olisi sen onnellisempi, vaikka olisin lääkäri. Samat haasteet elämässä. Ja olisin varmasti valvonut öitä miettien potilaitani.

Katumus rasittaa lähes kaikkia jossakin vaiheessa elämää. Joskus tähän tunteeseen voi jäädä kiinni jopa vuosien ajaksi. Menneiden vatvoimisesta olisi hyvä päästä irti, sillä pitkään jatkuessaan se voi suistaa ihmisen masennukseen.

On mahdotonta elää niin, ettei ikinä kadu mitään, sillä katumuksen tunne kuuluu tiiviisti ihmisyyteen. Joillakin ihmisillä katumus voi tosin mennä niin nopeasti ohi, että he eivät pidemmällä aikavälillä tunne katuvansa.

Katumus voi vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin monella tapaa negatiivisesti. Jatkuva menneisyyden vatvominen ja murehtiminen on ihmismielelle kuormittavaa.

Ihminen voi pyörittää ajatusta siitä, kuinka olisi pitänyt tehdä toisin, jotta elämä olisi nyt onnellisempaa. Tämä lisää ahdistusta ja stressiä, mikä puolestaan voi johtaa uniongelmiin tai jopa masennukseen. Katumuksen syövereihin uppoamainen voi vaikuttaa jopa ihmisen kognitiivisiin kykyihin.

Toimintakyky töissä ja elämässä voi häiriintyä, jos energiaa kuluu katumiseen. Myös itsetunto häiriintyy, jos syyllistää itseään jatkuvasti menneisyydestään.

Katumuksen aiheita on muun muassa parisuhde, ammatinvalinta, asuinpaikka tai kännimokailut. Moni katuu menetettyjä mahdollisuuksiaan. Usea toivoo, että olisi kertonut läheisilleen aiemmin tai useammin rakastavansa heitä.

Tutkimusten valossa näyttää siltä, että ihmiset katuvat eniten niitä asioita, jotka ovat jääneet tekemättä.

Näkökulman vaihtaminen voi auttaa irtaantumaan katumuksesta. Voin sanoa itselleen, että lopulta ei voi tietää, olisivatko asiat nyt paremmin, jos olisi tehnyt toisin.

Lähteet:  Helsingin Sanomat 18.11.2021, kuvat omat

Työt ahdistaa jo sunnuntaina etukäteen

Miten voisi helpottaa sunnuntaisin iskevää stressiä ja ahdistusta alkavasta työviikosta? Sunnuntaiahdistuksen taustalla voi olla erilaisia syitä.

Voi olla, että työ on stressaavaa, ja tulevan maanantain kiireet huolestuttaa jo sunnuntaina. Kyse voi olla luopumisesta johtuvasta surusta, jota ihminen kokee viikonlopun vapauden jälkeen arjen koittaessa.

Tai sitten ahdistus voi johtua jopa unirytmistä. Viikonloppuisin saatetaan nukkua pidempään ja mennä myöhemmin nukkumaan. Kun ihminen tottuu siihen, että sunnuntain ja maanantain välinen yö voi olla huono, se voi alkaa huolettaa jo etukäteen.

Ahdistus tarkoittaa ihmisille eri asioita. Toisille se voi olla hieman epämukava olo, toiset se lamaannuttaa täysin.

Lievähkössä ahdistuksessa voi pysähtyä ja kuunnella itsessä herääviä ajatuksia ja tuntemuksia: miksi minussa tuntuu tältä?Usein ihminen yrittää sysätä ahdistuksen pois. On kuitenkin hyvä pysähtyä kuulostelemaan, mitä ajatuksia ahdistukseen liittyy. Tällä tavalla voi päästä kiinni ahdistuksen varsinaisiin juurisyihin.

Miettimisen rinnalle voi ottaa kirjoittamisen, voi kirjoittaa ylös huolet ja niihin liittyvät tuntemukset ja ajatukset. Kun ajatukset kirjoittaa ylös, ne pukee sanoiksi ja tulee samalla käsitelleeksi niitä. Sanoittaminen tapahtuu myös puhuessa.

Lievään ahdistukseen voi kokeilla hengitysharjoituksia. Ensin vedetään ilmaa sisään, ja sitten pidätetään sitä 30:een laskien ja puhalletaan ilma ulos. Syvähengityksessä aluksi vedetään ilmaa sisään mieluimmin nenän kautta kolmeen laskien. Sitten hengitetään ulos kuuteen laskien.

Kannattaisi katsoa aina työviikon päätteeksi, mitä jäi kesken ja mitä on odotettavissa ensiviikolla. On hyvä laittaa itselleen ylös, mitä on esimerkiksi muistettava maanantai aamuna.

Sunnuntaihadistus olisi syytä ottaa vakavasti, sillä työasioiden murehtiminen on pois palautumisesta. Palautumisessa on kyse siitä. että pystyy tekemään asioita, jotka tuovat muitakin ajatuksia kuin työ. Ne auttavat irrottautumaan stressistä ja työstä.

   

Lähteet: Helsingin Sanomat 20.1.2022, kuvat omat

Surutyöni 96.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli vuosi sitten nukkuessaan. Hän oli hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville. Kuolinsyyraportissa luki "syy tuntematon".

Olen viime aikoina ajatellut, että elämä olisi helpompaa, jos olisin uskovainen siinä merkityksessä, kun se yleensä käsitetään. Uskon kyllä Jumalaan, mutta varmaankin ehkä eri tavalla kuin uskovainen. Uskovaisen turvana on aina Jumala kaikkivaltias. Hän uskoo, että kaikki on Jumalan tahtoa, kaikki mitä tapahtuu hänelle itselleen. Jumala johdattaa ihmistä.

Kaikki on Jumalan tahtoa. Jumala siis tahtoi Veran kuoleman. Miten vihainenkaan olen ollut tästä. Käsittämätöntä.

Minä en halua olla ehdoton ja varma uskovainen. Jumala on rakkaus. Rakkautta me täällä olemme oppimassa. Jumala on lopulta mysteeri.

Kirkon opissa on asioita, joita en pysty uskomaan. Esimerkiksi neitseestä syntyminen, lopun ajat ja kuolleiden ylösnouseminen. Perkeleen olemassaolo. Kolmiyhteisen Jumalan ymmärrän.

Onko kaikki muiden uskontojen kannattajat pakanoita, joita pitää käännyttää? En usko tähän.

Luulin, että pahin suru helpottaa vuoden jälkeen. Olen edelleen tuskainen ja ahdistunut. Näen päivittäin Veran mielikuvissani. Suruystävälläni on samoin. Hän ei esimerkiksi jaksa siivota ja tehdä mitään. Hän suree eri tavalla tytärtään kuin minä.

Kirjoitan tähän blogiin asiatekstejä, jotka tavallaan pitävät minut koossa. Blogin kirjoittaminen on tärkeä päivärytmissäni. On ilo kirjoittaa. Sen aikana en ajattele Veran kuolemaa. Kaunokirjallista kirjoitan yöllä. Se ei oikein edisty. Saatan tuijottaa tyhjää ruutua puoli tuntia, ja sitten kirjoittaa vähän.

Miltä minusta tuntuu?

Olen ohut ja litteä. Kulunut. Aivot ja mieli. Kumisee tuska. Salpaus pimeässä. Lojuisin lietteessä alastomana ja tyhjänä, olen vain kuori.Talvi kylmää. Tappaa. Sanat helisevät vaivoin jäisessä riitteessä. Ne eivät pysty liikkumaan. Ei viestejä.

Laitan tähän loppuun otteen Sylvia Plathin runosta Terä.

Nainen on loppuun saatettu.

Hänen kuollut

ruumiinsa kantaa viimeistellyn työn hymyä,

kreikkalaisen  vääjäämättömyyden illuusio

leijailee hänen toogansa laskoksissa, hänen paljaat

jalkansa näyttävät sanovan:

tähän asti olemme tulleet, se on ohi.

Ilmastoystävällisiä valintoja ruoassa

En halua kehuskella itseäni, mutta miltei näin olen syönyt jo vuosikymmeniä. Tuo järvikalan suosiminen on minulle uudempi juttu. Järvikalaa, kuten särkeä ja lahnaa, on harvoin tarjolla paikallisessa ruokakaupassa. Kannattaisi ehkä käyttää vaikka särkisäilykkeitä. Niitä on jo saatavilla.  Noin kaksi vuotta sitten markkinoille tuli Järvikala-säilyke, joka maultaan peittoaa tonnikalan.

Ilmastonmuutoskriisi on jäänyt nyt koronakriisin varjoon. Mutta juuri kotona paljon ollessa, on helpompi keskittyä ilmastoystävällisen ruoan kokkaamiseen.

Seuraavaksi ilmastoystävällistä ruokaa:

• Porkkanaa, punajuurta, kaalia ja monipuolisesti muita satokauden vihanneksia. Etenkin avomaalla viljeltyjen juuresten ja vihannesten tuotanto on ekologista.
• Palkokasveja kuten papuja, linssejä ja herneitä. Palkokasvit ovat hyvä proteiinin lähde, jonka ilmastovaikutus on pienempi kuin lihan.

• Karpaloita, omenia ja muita satokauden marjoja ja hedelmiä. Marjojen hiilijalanjälki on pieni.
• 
  
• 
• Kotimaista täysjyväruista ja -kauraa. Kotimainen lähivilja on esimerkiksi riisiä ekologisempi valinta. 
• Kasvimaitoa esimerkiksi kauramaitoa tavallisen maidon sijaan. Viljelettömillä pelloilla on enemmän hiilinieluja.
• Rypsiöljyä ja muita kasviöljyjä. Rypsiöljyn ilmastovaikutus on pienempi kuin voin.
• Kotimaista järvikalaa ja muuta vastuullisesti pyydettyä kalaa. Järvikalan kalastus vähentää vesistöjen rehevöitymistä.

Lähteet: Voihyvin 9/2019, kuvat Pixabay

Uskalla kertoa mielipiteesi

 

Minä olin melkoinen neitisuorasuu  ja yhä rouva suorasuu. Olen impulsiivinen ihminen ja saatan puhua ensin ja sitten vasta ajatella. Tämä on johtanut joskus vaikeuksiin työpaikalla ja kotona miehen kanssa. Mutta noin yleisesti tämä on ollut hyvä tapa. Olen saanut omat rajat, itsetunnon ja voiman.

Oman mielipiteen kertomisen vaikeuden taustalla voi olla monia syitä. Saattaa olla, että omien ajatusten ilmaiseminen on vaikeaa isossa porukassa tai esimiehen läsnäollessa.

Ihmisen käytöstä leimaa usein tarve kuulua joukkoon. Halutaan olla samanlaisia kuin muut, ja siksi mukaudutaan ja halutaan miellyttää, eikä haluta nostaa esiin eriäviä mielipiteitä.

Moni voi pelätä sitä, että pidetään hankalana tai turhasta valittajana. Tämän vuoksi voi tuntua helpommalta mukautua toisten näkemykseen kuin kohdata toisen kielteinen reaktio.

Työpaikan kommunikaatio-ongelmien taustalla väijyy konfliktien pelko. Sen vaikeudet saattavat peilautua usein myös yksityiselämään ja ihmissuhteisiin.

Jos omaa mielipidettään ei pysty kertomaan muille, se vaikuttaa ennen pitkää minäkuvaan ja itsensä arvostamiseen. Jos on aina toisten kanssa samaa mieltä, voi menettää tunteen asioiden merkityksellisyydestä. Se voi pidemmälle vietynä vaikuttaa työssä jaksamiseen ja stressinhallintaan.

Oman mielipiteen kertomisella on hyviä puolia.Kokemus oman mielipiteen esiin tuomisesta lisää itseluottamusta, ja samalla uskottavuus muiden silmissä lisääntyy.

Ihminen voi harjoitella aivan konkreettisia sanamuotoja tilanteisiin, joissa tuntee halun sanoa oma mielipiteensä. Hän voi sanoa toiselle, että onpa mielenkiintoinen näkemys, mutta haluaisin, että tämäkin näkökulma tulisi huomioiduksi.

Valmistautuminen auttaa usein jännitykseen. Kannattaisi kirjoittaa ylös asioita, jotka haluaa saada sanotuksi. Jos rohkeus mielipiteen kertomiseen katoaa etenkin isommassa porukassa, kannattaa puhua ensin pienemmän porukan kanssa.

Myös aina voi kiinnittää huomiota pohjustukseen. Aluksi voi sanoa esimerkiksi, että minulla on asia, josta voi olla hieman vaikea puhua.

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.2.2022, kuvat omat

  

Isäksi vastoin tahtoa

Minä kyllä pystyn samaistumaan sellaiseen mieheen, jonka nainen on tietoisesti hankkiutunut raskaaksi kertomatta mitään miehelleen. Usein tällaisessa toiminnassa on halu saada sidottua kumppani itseensä, jos on ollut paljon vaikeuksia suhteessa, ja nainen on äärimmäisen rakastunut mieheen. Mutta onhan naisella oikeus saada lapsi ja oikeus elämäänsä. Ja miehelläkin myös oikeus elämäänsä.

Hesari keräsi kokemuksia siitä, miltä tuntuu tulla isäksi yllätyksenä. Miehiltä kysyttiin erityisesti siitä, miltä tuntuu tulla isäksi vastoin tahtoaan. Vastauksia tuli yli 200.

Yksi näistä miehistä oli Samuel. Kun kumppani kertoi raskaudestaan, yllätys oli niin suuri, että Samuel meni shokkitilaan. Hän ei muista noita aikoja kunnolla. Parisuhde ei ollut hyvä ja jo lopun lähellä.

Samuel ei halunnut lasta alle kolmikymppisenä. Olisi ollut vielä niin paljon tekemättä: matkustelua, nuoren miehen elämää. Hän ehdotti aborttia, johon kumppani ei suostunut. Lapsi syntyi, ja Samuelista tuli isä vastoin tahtoaan.

Mutta, mutta. Nyt Samuel on läheisissä väleissä lapsensa kanssa. Vauvan syntymän jälkeen Samuel  ja kumppani erosivat. Päätettiin, että lapsi asuu eniten isänsä luona, koska hän voisi tarjota lapselle vakaammat elinolosuhteet kuin äiti.

Heti lapsen syntymän jälkeen Samuelin pää löi tyhjää. Mutta sitten hän ryhdistäytyi ja ajatteli:"Että ei jumankauta. Olenko sittenkin isä vai täysin tunnevammainen."

Kyselyssä ne isät, jonka kumppani tuntui huijanneen itsensä raskaaksi, tunsivat vihaa, katkeruutta, surua.Isällä suhde lapseen oli yleensä jäänyt etäiseksi.

Samuel on varmuuden vuoksi käynyt asiantuntijoiden kuten psykoterapeutin vastaanotolla. Vähitellen vaikeat tunteet väistyivät. Samuel sanoo, että isäksi tulo oli suuri yllätys, mutta se toi mukanaan uuden ihmissuhteen lapsen kanssa. Ja se tuntuu elämän parhaalta ihmissuhteelta.

Samuelin tapaus on hieno ja ihanteellinen isän roolin ottamisessa, vaikka lapsen saaminen olisi epämiellyttävä yllätys. Hyvin monet miehet tällaisessa tilanteessa jättävät kumppaninsa ja lapsen.

Lähteet: Helsingin Sanomat 22.2.2018, kuvat omat.

Surutyöni 95.

 

Rakas, niin rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Kuolinsyyraportissa sanottiin "syy tuntematon". Teen surutyötä.

Oloni vaihtelee hyvin paljon. Välillä olo on musertunut, ja tuntuu, että Vera kuoli vasta eilen. Albumeja selatessa olo rauhoittuu. On seesteinen ja kaunis. Olen nyt vasta ymmärtänyt, että Vera hymyilee miltei joka kuvassa. Olihan hän iloinen ja tyytyväinen pienokainen.

Veran murrosikä oli aikamoinen. Hän kiukutteli ja riiteli. Sanotaan, että mitä vaikeampi murrosikä on, sitä tiiviimmät välit ovat olleet vanhempiin. Silloin pitää protestoida paljon, että jonkinlainen ero vanhempiin mahdollistuisi ja oma identiteetti muodostuisi.

Minusta on tullut siivoava nainen. Siivoan kerran viikossa tämän talon, joka tuntuu nyt suurelta. On kolme makuuhuonetta, miesluola, iso tupakeittiö ja olohuone, käytäviä, eteisiä ja portaat yläkertaan, sauna, vessat.

Tänään tein chili sin carnea, joka on lempiruokani. Keitän kidneypavut itse ja siinä on oltava tarkkana, ettei pavut kypsy liikaa tai liian vähän.  Teen tomaattipohjaisen kastikkeen, johon lisään myös soijarouhetta. Nams! Syön yleensä ohrariisiä tai kikhernepastaa.

Löysin pakasteesta karpaloita ja nyt on kahtena päivänä tullut syötyä niitä kinuskikastikkeen kanssa. Nams!

Ruokahaluni ei ole lainkaan pienentynyt Veran kuoleman jälkeen vaan lohtusyön suruuni. Paino on noussut. Toissa vuonna pudotin 13 kiloa. Laihdutuksesta kerroin tässä blogissa. Ehkä laihdutan taas kevään tullen. Kaamos lisää hiilihydraattihimoa.

Kun sain lääkityksen paniikkihäiröön, kohtauksia ei ole enää tullut, mutta koputan puuta. Ei ole lainkaan varmaa, että seuraavassa tapaamisessa psykiatri määräisi niitä lisää. Lääkepakkauksessa luki, että reseptiä ei uusita, tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön. Jos lääkettä ei uusita, alkaa taas kamppailu paniikkikohtauksia vastaan. Hengitysharjoitukset, kyykkyjen tekeminen vauhdilla ja paljon kunnes lihakset väsyvät ja kylmä suihku.

Perheonnea, kun Vera oli pieni vauva.

Plasebon vaikutuksen alaisena

 

Minä aina toivon ennen lääkärille menoa, että olisipa hän empaattinen ja mukava, jotta jo hänen tapaamisensa alkaisi parantaa vaivaani. Muistan jopa tarkalleen muutamien lääkäreiden sanat, jotka rohkaisivat pienessäkin vaivassa.

Plasebovaikutuksessa on yksinkertaistettuna kyse lääkkeettömästä vaikutuksesta. Kun ihminen odottaa ja uskoo parantuvansa, keho alkaa edistää sitä. Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta plasebo-vaikutuksen on todettu olevan läsnä  monenlaisissa hoidoissa.

Jo lääkärin tapaaminen voi aktivoida potilaan aivojen kivunlievitysjärjestelmän, vaikka potilas ei olisi nielaissut yhtään pilleriä. Nykyisin tiedetään, että plasebo ei ole vain mielikuvitusta vaan sen vaikutukset voidaan nähdä aivoja kuvaamalla.

Kivunlievityksen lisäksi plasebovaikutuksella on roolinsa muun muassa masennuksen, adhd:n, ärtyvän suolen oireyhtymän ja allergisen nuhan hoidossa.

Jos haluaisi kuvailla yksinkertaisimman ja arkipäiväisimmän plasebovaikutuksen, se olisi tämä: äiti tai isä puhaltaa lapsen haavaan, ja lapsen olo paranee.

Keskeistä plasebovaikutuksessa on tunne hoidetuksi tulemisesta. Joku turvallinen henkilö jakaa taakan, ja kipu lievittyy. Kyseessä ei tarvitse olla välttämättä edes lääkäri vaan se voi olla sairaanhoitaja, ystävä tai joku luotettava henkilö, joka ottaa taakan kannettavakseen.

Lääkäreillä on kuitenkin merkittävä rooli plasebovaikutuksen aikaansaamisessa. Plasebovaikutukset alkavat jo silloin, kun potilas tulee vastaanotolla kuulluksi ja saa oireilleen selityksen ja hoidon.

1940-luvulla lääketutkimuksissa alkoivat vakiintua lääkekokeet, joissa tutkittavaa valmistetta annettiin vain osalle tutkimuksiin osallistuneista. Verrokkiryhmä sai lumelääkettä, esimerkiksi kalkkitabletin tai c-vitamiinipillerin.

Tutkijat huomasivat, että myös plasebolääkettä saaneet verrokkiryhmäläiset osoittivat paranemisen merkkejä. Kun he uskoivat saavansa lääkkeen vaivaansa, oireet lievenivät. Ilmiö sai nimen plasebovaikutus.

Nykytiedon valossa plasebo on todellinen ja hyödyllinen ilmiö, ja nykyisillä aivokuvantamismenetelmillä on pystytty havaitsemaan, miten plasebovaikutus käynnistyy. Placebovaikutuksen syynä on kehon erilaiset mekanismit, esimerkiksi kivunlievitysjärjestelmä.

Laajimmillaan plasebo-vaikutus on läsnä kaikessa, mitä potilaan ja lääkärin vuorovaikutuksessa tapahtuu. Lääkäri voi edistää hoidon toimimista muun muassa rakentamalla empaattista hoitosuhdetta. Kaikki kokeneet lääkärit tietävät tämän, mutta sitä ei opeteta lääkäreille kovinkaan systemaattisesti.

Placebovaikutuksen vastakohta on nosebovaikutus. Se tarkoittaa kielteisiä odotuksia, jotka saattavat mitätöidä hoidon.

Jos lääkäri on kylmä ja epämiellyttävä ja esimerkiksi luettelee lääkkeen sivuvaikutuksia, voivat kehon käynnistämät mekanismit olla päinvastaisia kuin hoitoa edesauttavassa plasebovaikutuksessa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.7.2020, kuvat omat

Seksuaalisuus

 

Seksuaalisuus yhdistetään usein seksiin, vaikka se on paljon muutakin. Seksi on toimintaa. Seksuaalisuus on sitä, mitä ihminen on. Se on elämän, libidon voima vastakohtana kuoleman Thanatoksen voimaan.

Seksuaalisuus puhkeaa kukkaan, kun liikkuu, nautiskelee ja kohtaa sisäiset esteet. Seksuaalisuus on sitä, miten kantaa itsensä ja on läsnä eri tilanteissa.  Seksuaalisuutta on hyvin vaikea tarkasti määritellä, koska se on niin kokonaisvaltainen asia.

Omaan seksuaalisuuteen tutustumisesta seuraa yleensä hyviä asioita. Seksuaalisuus on parhaimmillaan suuri voima. Ihmisellä on hyvä olla itsensä kanssa. Hän tietää rajansa ja hyvät puolensa, osaa ottaa kehuja vastaan ja on ylpeä saavutuksistaan.

Kun seksuaalienergia toimii, se voi olla hehkua tai virettä, jonka muutkin huomaavat. Sen vastakohta käyttäytymisessä on ahdistus ja jäykkyys.

Jos oma uteliaisuus ja elämänhalu on hukassa, kannattaa tehdä jotakin, mikä tuo nautintoa. Esimerkiksi tuoksutella hajuvettä, saunoa, meditoida.

Liikunta on myös hyvä keino lisätä seksuaalienergiaa. Jos on paljon paikoillaan, keho jumiutuu ja energiat  pysähtyvät. Kun panee kehonsa liikkeelle, seksuaalienergia alkaa jyllätä.

                                 Häpeä

Seksuaalisuuden tiellä on usein yksi este:häpeä. Moni tuntee häpeää omasta kehostaan, halusta ja haluttomuudesta. Häpeä saa alkunsa monesti melkein mistä vain kommentista, kasvatuksesta, yhteiskunnan normeista tai seksikokemuksesta.

  

Seksuaalisen itsetunnon kolhuja voivat esimerkiksi korjata aika, hyvä parisuhde ja muut rakkaudelliset kokemukset. Häpeä on tervetullut silloin, kun tekee jotakin luvatonta. Seksuaalista halua tai haluttomuutta, omaa kehoa ei ole mitään syytä hävetä.

Joskus häpeään auttaa sen haastaminen. Se että, tekee jotakin, mikä tuntuu epämukavalta. Voi pitää puheen, laulaa karakoea, mennä seksikauppaan. Mukavuuden rajat on kaikilla hyvin erilaiset. Se, mikä nolottaa toista, voi  toiselle olla arkipäivää.

Lähteet: Kauneus&Terveys 8-9/2021, kuvat omat

  

Seksuaalisuus on aika moinen voima. Ihmisellä on hyvä olla itsensä kanssa, hän tietää rajansa. Seksuaalisuus on kaikilla ihmisillä, mutta joskus kiireinen elämäntapa, kriisit tai muutos voivat piilotta sen

Tervettä itsekkyyttä on sanoa ei

Sanoitko töissä kyllä työtehtävälle, vaikka sinulla ei olisi ollut aikaa sen tekemiseen ja olisit halunnut sanoa ei?

Helsingin sanomien lukija kertoo tilanteestaan: "En uskalla kieltäytyä mistään tehtävästä, kun pelkään työn menettämistä ja sitä, mitä muut ajattelevat. Tämä on johtanut siihen, että muut pyytävät minulta palveluksia. Tämä alkaa näkyä ylitöinä ja jaksamisessa muutenkin."

Ensimmäinen askel ei-sanan sanomiselle on oppia tunnistamaan tilanteita, joissa antautuu toisten toiveille. Tunteet ja ajatukset tekevät kieltäytymisen monelle vaikeaksi, ja siksi se vaatii paljon harjoittelua.

Vaikeus kieltäytyä voi olla lähtöisin perheen tavasta ratkaista konflikteja ja siitä, miten on ollut lupa tuoda mielipiteitä esille. Tämän jälkeen erilaiset kokemukset elämässä ja työelämässä voivat vaikuttaa siihen, miten uskaltaa kertoa mielipiteitä.

Jotkut saattavat kantaa enemmän huolta siitä, mitä toiset heidän tekemisistään ajattelevat. Miellyttämishalun taustalla voi olla pelkoja. Saatetaan ajatella, että jos nyt sanon ei, miten käy seuraavissa yt-neuvotteluissaa tai saanko jatkossa mielekkäitä tehtäviä.

Rajojen asettamista on tärkeää harjoitella, koska se vaikuttaa hyvinvointiin. Jos suostuu helpolla työtehtäviin, joiden takia joutuu venymään, riskinä on ylikuormittuminen ja uupuminen.

Kannattaa pohtia, mitä voi saada tilalle, jos osaa välillä sanoa ei. Ehkä enemmän taukoja ja palautumista työstä. Pääsee  lopettamaan työt ajoissa, jolloin jää aikaa enemmän läheisille, levolle ja harrastuksille.

Joskus työpaikalla on paljon työtä, mutta työntekijöitä vähän. Joku voi ruveta kantamaan huolta muitten jaksamisesta. Työntekijä saattaa ajatella, jos nyt kieltäydyn homma siirtyy kollegalle.

Hyvä asia on se, että ei-sanan käyttämistä voi harjoitella. Jos kieltäytyminen tuntuu vaikealta työpaikalla, sitä voi kokeilla ensin kotona ja ystävien ja tuttavien kanssa.

Yksi vinkki ei-sanan sanomiseen on ottaa aikalisä.Työntekijä voi opetella antamaan vastauksen vähän myöhemmin. Voi vastata, että palaan asiaan tunnin, päivän tai viikon päästä.

Miten sitten sanoa ei olematta tyly, mutta niin, että viesti menee perille. Kieltäytymisen alkuun voi sanoa jotakin myönteistä kuten "Kiitos, mielelläni tekisin, mutta juuri nyt minulla ei ole aikaa."

Myös kehonkieli on tärkeä kieltäytyessä, ja asentoa voi harjoitella Sillä on merkitystä, onko hartiat lysyssä ja katsooko omia jalkoja, vai onko ryhdikäs asento ja katsoo toista silmiin. Kannattaisi puhua jämäkällä äänellä, ei liian hiljaa, muttei huutaenkaan.

 

Lähteet: Referaatti Helsingin-Sanomat 9.9.2021, kuvat omat

Flunssassa hitaita päiviä

                 Nenäliinojani.

Sain flunssan. Aikuisiän pahimman. Nuha, kurkkukipu, yskä, korvakipu. Kehoni on niin herkillä, että korvakorutkin sattui. Lihakset myös kipeät. Pari yötä meni melkein valvoessa, kun nenä meni tukkoon makuuasennossa. Ei auttanut höyryhengitys ja Finrexin. 

Minulla on yleensä korkea kipukynnys. Mutta tämä flunssa on niin kokonaisvaltainen, että tunnen itseni tosi sairaaksi. Niistän ja valitan miehelle. Olen dramaattinen.

Tämähän on niin, että lapsi minussa on todella sairas ja haluaa apua mieheltä. Sen sijaan aikuinen minussa on huvittunut lapsen käytöksestä. Hyvin huvittunut. Valitus kannattaisi jo lopettaa. Sehän on vain flunssa.

Esimerkiksi hammmaslääkäriin meno pelottaa. Ei kipu vaan avuttomana oleminen vieraan ihmisen ronkkiessa minun hampaita, eikä siinä voi paeta pois. Minulle tehtiin tänä vuonna hampaan juurihoito. En halunnut puudutusta, koska voisin keskittyä kipuun ja unohtaa avuttomuuteni. Kipu ei ollut edes kova. Samoin hampaan reiän paikkaamisen otin ilman puudutusta. Hammaslääkäri oli molemmissa tapauksessa ihmeissään ja kysyi, miksi en halua puudutusta. Minä vastasin, etten pelkää kipua.

Aikoinaan synnytykseni olivat melkein luomua ilman kipulääkkeitä. Tosin epiduraalipuudutus oli hetken aikaa ennen Veran varsinaista synnyttämistä. Polttoihin auttoi ihmeellisesti vesi. Olin suihkussa pitkään ja meinasin synnyttää siellä. Verakin syntyi sitten nopeasti. Toisen lapsen synnytys oli syöksysynnytys, kesti vain kaksi tuntia. 

Kaikki kävi niin nopeasti, että en edes tajunnut synnyttäneeni. Kohdun suu aukesi tunnissa ja poltot olivat sen mukaisia. Äärimmäistä kipua. Synnytin Veran seisten pystyssä ja nojasin sänkyyn. Toisen tyttäreni synnytin kyykkyasennossa. Painovoima helpotti molemmissa synnytyksissä. Alapäähän ei tullut repeämiä.

Mitä olen tehnyt sairaana? Tietty maannut ja nukkunut. Olen lukenut Matti Pulkkisen romaania Romaanihenkilön kuolema. Tätä kirjaa lukiessa siihen täytyy syventyä hyvin. Varsinaista juonta ei ole.

Olen katsellut Ruutu plussaa. Etenkin Cirkus Great British Tv:eetä. Vaikuttavia sarjoja olivat Apple tree yard ja Deep Water. Myös vanhoja suomalaisia elokuvia 1990-luvulta, Anna-Leena Härkösen romaaneista tehtyjä.

Päivät kuluvat hitaasti. Mieleen tulee usein lapseni Veran kuolema. Se tuntuu välillä epätodelliselta. Välillä tuska valtaa mielen. Yritän ajatella, että Vera ei tahtoisi, että koko elämäni syöksyisi pois raiteiltaan.

En mene koronatestiin, koska mieheni sairasti kovan flunssan kuukausi sitten. Hän meni koronatestiin, ja tulos oli negatiivinen. Hän oli sairaslomalla puolitoista viikkoa.

Olen tällä viikolla postannut vanhoja tekstejä, joita minulla on paljon varastossa. En ole jaksanut kirjoittaa uusia.

Ihanaa, että on jo helmikuu. Tuleva maaliskuu on jo kevätkuukausi! Kohti valoa!

Kun avun vastaanottaminen on vaikeaa

 

Minun on helppo pyytää apua mieheltä. Esimerkiksi tänään pyysin mieheltä apua kaali-porkkanaraasteen tekemiseen. Olen tehnyt sitä koko syksyn ja  talven. Että hän edes joskus tekisi sitä. Minä olin kyllästynyt sen tekoon monitoimikoneella, kun tekemisessä on niin paljon vaiheita. Mutta kyllä seuraavalla kerralla teen sitä nöyrästi. Halusin vain vaihtelua näihin kotipuuhiin.

Mutta sitten kaverit, ystävät, tuttavat. Heiltäkin pyydän apua, kun tarvitsen sitä oikeasti. Mutta mikähän on oikeasti?On vaikeampaa pyytää heiltä apua kuin mieheltä. Syyn pitää olla painava. Tähän digiin olen pyytänyt harvakseltaan apua yhdeltä tuttavalta, ja apu on ollut varmasti paikallaan.

Apu on pieni sana, joka voi kantaa mukana vaikeita tunteita: kiitollisuudenvelkaa, riittämättömyyttä ja kontrollin menettämisen pelkoa. Hyväntahtoinen auttaminen ja sen vastaanottaminen voi kuormittaakin ihmissuhdetta.

Esimerkiksi sairastaessa saatamme turvautua toisiin, mutta vaikkapa jaksamattomuuteen apua on vaikeampi pyytää. Se ei näy samalla tavalla kuin kipsi jalassa. Ongelman juurena voi olla kivikova pärjäämisen kulttuuri, jossa arvostetaan sitä, että ihminen seisoo tukevasti omilla jaloillaan.

Joillekin avun vastaanottaminen on helpompaa kuin toisille, tämä voi riippua siitä, millaiseen auttamisen kulttuuriin on kasvanut ihmissuhteissa. Takana voi olla kiintymissuhteen säröt. Jos omaa avuntarvetta on lapsena sivuutettu, voi aikuisenakin olla vaikeaa turvautua muihin. Tämä voi heikentyä myös aikuisiällä.

Tunnelukot on omaan ajatteluun tai käyttäytymiseen vaikuttavia toistuvia toimintatapoja, jotka ovat reaktioita menneisyyden vaikeisiin kokemuksiin. Ne ovat kuin tunnemaailman arpia, merkkejä siitä, että joskus on käynyt kipeää.

Kun avun pyytäminen tuntuu epäonnistumiselta, voi taustalla olla vaativuuden tunnelukko. Ihminen vaatii itseltään ja muiltakin paljon, ja oman vajavuuden myöntäminen on vaikeaa.

Auttajan ensimmäinen tehtävä on kysyä ja kuunnella: Voinko auttaa? Millaista apua haluaisit? Näin auttaja asettuu samalle tasolle autettavan kanssa, syntyy silta ihmisten välille. Asioista aletaan voida keskustella.

Kun apu tulee ylhäältä, auktoriteetin näkökulmasta, se voi tuntua arvostelulta. Toisia ei kannata auttaa sanelemalla ja tuomalla tiskiin tapoja, jotka itselle toimivat. Avuntarpeesta ei suinkaan kannata moittia tai syyllistää.

Siitä on apua, että epämukavan olon myöntää avoimesti silloin, kun apua pyytää tai sitä tarjotaan. Jos läheisen tapa auttaa tuntuu huonolta ja ahdistavalta, siihen voi yrittää vaikuttaa. Yleensä auttajan aikomus on hyvä ja hän tekee mielellään jotakin sellaista, josta on oikeasti hyötyä.

Perustaltaan avun antaminen ja vastaanottaminen ovat arvokkaita tekoja, jotka vahvistavat suhdetta toisiin ja myös mielenterveyttä. On hyvä kokea maailma niin, että voidaan vaikeina hetkinä tukeutua toisiin. Kumpikin on merkityksellistä sekä avun pyytäminen että uskallus ottaa sitä vastaan.

  

Lähteet: Referaatti Kotivinkki 22, kuvat omat

High functioning -masennus

 

High functioning -masentuneella on tavallisen masennuksen oireet: mikään ei tunnu miltään, kaikki on harmaata ja tylsää. Yksi asia kuitenkin erottaa high functioning -masentuneen tavallisesta masennuksesta. Kärsimys on, mutta toimintakyky ei täytä masennuksen kriteereissä mainittua toimintakyvyn laskua.

High functioninig -masennus on hyvin suoriutuvien tauti, heidän jotka ovat tottuneet siihen, että asiat hoidetaan. Se rinnastetaan usein dystymiaan eli lievään pitkäaikaiseen masennukseen.

Dystymiasta kärsii vuosittain kolme prosenttia ja elämänsä aikana noin kuusi prosenttia, se on merkittävä määrä. Moni dystyyminen kokee, että on ollut aina melankolinen. Tämä voi näkyä ilmeettömyytenä, vähäeleisyytenä ja pessimisminä. Myös usko tulevaisuuteen on heikko.

Ihmisellä saattaa olla tunne, että minuudessa on jokin ytimellinen vika. Joskus tunne voi muuttua hiljaiseksi epätoivoksi. Hiljaisen epätoivon vertauskuva kuvaa sitä, että ihminen ei huomaa tilaansa, koska on niin tottunut siihen. Moni ei hakeudu hoitoon, koska tuntee olleen aina samanlainen.

Sama pätee high functioning -masennukseen: jos jaksaa maksaa laskut, käydä töissä ja harrastaa, ei avun tarvetta usein tunnista. Vertauskuvallisesti tavallisesta masennuksesta puhuttaessa voi ajatella että akku ykskaks tyhjenee. Dystymiassa akku toimii koko ajan mutta aliteholla. Ei tapahdu isoa äkillistä tyhjenemistä. Jos lievää masennusta ei hoida, voimat voivat kuitenkin jossain vaiheessa loppua.

Eriyisesti nuorten tyttöjen ja naisten masennus on lisääntynyt. Alle 30-vuotiaana masennuksen vuoksi eläköityneiden määrä kasvaa. High functioning -masentuneet eivät välttämättä näy tilastoissa. He saattavat sinnitellä tilanteensa kanssa.

Kolmasosa masennuksen puhkeamisesta selittyy geneettisillä tekijöillä. Muita masennuksen riskitekijöitä ovat muun muassa yksinäisyys, neuroottisuus, päihteiden käyttö ja traumaattiset kokemukset.

Lähteet: Helsingin Sanomat 28.1.2021, kuvat omat