Surutyöni 109.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten täysin yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Kuolinsyytä ei saatu selville kuolinsyytutkimuksessa. Hän oli terve molekyylibiologian opiskelija. Teen surutyötä.

Nyt on juhannuspäivä. On omituista, että on jo keskikesä. Vastahan kesä alkoi. Me emme ole juhlineet juhannusta sen erityisemmin, emmekä juhli. Juhlimme korkeintaan uusia perunoita. Tämä johtuu Veran kuolemasta ja Siiri-kissan katoamisesta. Siiri on ollut pois jo kohta kolme viikkoa. Ikävä on suunnaton.

Lapsuudessani juhannus oli suuri juhla. Laitettiin koivut oven pieliin ja poltettiin kokkoa. Tehtiin myös iso siivous. Täksi juhannukseksi en ole sen kummemmin siivonnut kuin vain imuroinut. Se saa riittää.

Meidän pihamaalla kuljeksii silloin tällöin harmaa, selvästikin uroskissa. Hän ei pelkää ihmisiä, lienee jonkun kotikissa, kun on hyväkuntoinenkin. Tiedä häntä, onko se Siirin poikasten isä. Voi Siiri tulisit kotiin! Toivottavasti mikään peto ei ole ottanut Siiriä. Petojahan täällä metsän keskellä riittää kuten viime lauantaina kirjoitin.

Nyt kaikki kukkaistutukset on valmiit, ja kasvimaalla itää jo. Keräsin lenkillä suopursuja maljakkoon. Pidän niiden alkukantaisesta tuoksusta, joka sekin tuo lapsuuden mieleen. Poimimme lakkoja eli hilloja joka kesä suolla rämpien.

Olemme edelleen etsineet Siiriä kaikista mahdollisista paikoista. Myös Kille-kissa on todella surullinen, koska paras ystävä on poissa.  Kille ei edelleenkään juurikaan syö ja eikä käy ulkona.

Minulla on taas paniikkikohtaukset lisääntyneet. Todennäköisesti Siirin takia. Ei enää Veran. Näen edelleen Veran monta kertaa päivässä mielikuvissani, tarkkana kuvana mielessä, mutta tämäkin on vähentynyt. Olen muistellut yhteistä juhlintaamme toissa juhannuksena. Valvoimme läpi yön. Söimme ja joimme. Onneksi on kauniita muistoja mielessä.

Pidän   nyt tauon tästä blogista. Hyvää kesänjatkoa  kaikille!

                       Puolukat kukkii.

Juhannus

 

Kaunista juhannusta kaikille!

Nautitaan kesästä niin paljon kuin voidaan ja pidetään huolta toisistamme!   

Ajatukset harhailee

 

Minulla lähtee ajatukset harhailemaan, kun teen jotakin helppoa ja tylsää hommaa, esimerkiksi kun imuroin tai puhdistan itsepoimittuja marjoja. Ajatukset saattavat harhailla, kun yritän keskittyä yhteen puuhaan muun muassa lukemiseen, jos on tylsä teksti. Ja on monia muitakin puuhia.

Ihmisen ajatus saattaa harhailla jopa kolmanneksen ajasta. Ajatus harhailee etenkin silloin, kun tekee jotakin helppoa ja rutiininomaista.

Ajatusten harhailua kuvaa hyvin sana "möllöttäminen". Ajatus liitelee pakottamasti aiheesta toiseen. Tämä on parhaimmillaan hieno ja luova tila.

Kaikki ajatusten harhailu ei ole kuitenkaan hyväksi. Masentuneena ihminen voi vatvoa synkkiä mietteitä pakonomaisesti ja automaattisesti. Tätä nimitetään ruminaatioksi.

Mistä ajatukset tulevat sitten mieleen? Ihmisen muistissa toimii automaattinen aktivaatio. Muistissa on käsitteitä, joiden välillä on yhteyksiä. Kun huomaa jonkin yksittäisen asian, kaikki siihen liittyvä voi "pulpsahtaa" mieleen.

Ympäristö on totuttanut ihmiset jatkuviin ärsykkeisiin.  Harvoin on tilannetta, joissa uppoutuisimme useiksi tunneiksi. Piippaavat laitteet ovat ehdollistaneet keskeyttämään itse itsemme. Sosiaalinen media koukuttaa siksi, että se vetoaa ihmisen sosiaaliseen luonteeseen. On tärkeää, että olemme ryhmässä hyväksyttyjä ja saamme huomiota.

Ajatuksen harhailulla on oma päivärytminsä. Aamu kahdeksalta ajatus harhailee verrattain vähän. Ajatusten harhailupiikki on lounasajan jälkeen. Illalla ennen nukahtamista ajatus harhailee paljon.

Ajatuksen harhailu on sinänsä myönteistä. Kielteistä on puolestaan se, jos ei yrityksestä huolimatta pysty keskittymään. Kun keskeytyksestä palaa käsillä olevaan tehtävään, se vie hieman aikaa ja kuormittaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 9.6.2022, kuvat omat

Sosiaalinen elämä koronarajoitusten jälkeen

 

Viime vuosina sosiaalista elämää on ollut tarjolla normaalia vähemmän, joten moni voi kokea, että omat taidot jutustella ovat ruosteessa niin töissä kuin vapaallakin.

Koronapandemian jälkeen erilaiset sosiaaliset tilanteet voivat tuntua uudenlaisilta, aiempaa haastavammilta.  Kasvokkaisen vuorovaikutuksen tilanteet saattavat tuntua hankalilta.

Sosiaalisten tilanteiden välttely voi ennen pitkää johtaa pelokkuuden voimistumiseen. Kun jännittää ja jättää sen vuoksi menemättä paikkoihin, ei synny kokemuksia, jotka todistaisivat omat pelot ja uskomukset vääriksi. Altistuminen sosiaalisille tilanteille auttaa tavallisesti murtamaan pelkoa pikkuhiljaa.

Vaikka koronarajoitukset toivat muutoksia lähes jokaisen sosiaaliseen elämään, kaikki eivät koe vaikeuksia jutustella ja heittäytyä sosiaaliseen elämään.

Etenkin ihmiset, jotka ovat herkkiä kokemaan häpeää, saattavat miettiä erityisen hanakasti sosiaalisen tilanteen  etu- ja jälkikäteen. Miettiminen voi olla sitä, että märehtii keskustelukumppanin ilmeitä. Katsoiko toinen oudosti, kun sanoin näin?

Ystävällinen katsekontakti auttaa toista rentoutumaan, jos itselle on mahdollista ottaa katsekontakti. Toisen rentoutuminen voi näkyä ilmeikkyyden lisääntymisenä, mikä voi johtaa siihen, että itsellä on tilanteessa parempi olo.

Erityisen jännittävät sosiaaliset tilanteet saavat kehon ja mielen tulkitsemaan, että on joko taisteltava tai paettava. Näitä voivat olla erityisesti esiintymiset. Sydän tykyttelee ja pamppailee, henki ei kulje, ja sanat voivat juuttua kurkkuun. Kannattaisi ajatella, että nämä oireet liittyvät jännittäviin sosiaalisiin tilanteisiin. Oireet ovat aivan normaaleja. Niitä kokee jokainen. Olisi näin hyväksyttävä oirehtiminen.

Jos ihminen on enimmäkseen taistele tai pakene -tilassa, vuorovaikutuksen oireet ei laukea, eikä tämä ole palauttavaa.  Kaikista kohtaamisista ei tarvitse palautua ollenkaan. Toiminta itsessään auttaa palautumaan esimerkiksi työstä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.6.2022, kuvat omat

Surutyöni 108.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli 22-vuotiaana yllättäen puolitoista vuotta sitten. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemaan ei löydetty kuolinsyytutkimuksissa. Teen surutyötä.

Ja rakas Siiri-kissamme katosi melkein kaksi viikkoa sitten. Päästin aamulla Siirin ja Kille-kissan ulos.  Raskaana oleva Siiri vaikutti aivan tavalliselta. Siiri ei tullut sisään muutaman tunnin kuluttua, ja kutsuin häntä. Aloin huolestua.

On kaksi vaihtoehtoa Siirin katoamiseen. Ehkä hän meni synnyttämään piiloon ja imettää nyt poikasiaan. Olemme tutkineet kaikki paikat, missä Siiri voisi olla. Ulkorakennuksen sotkuisen takapihan, pihapiirin ja lähimetsän. Emme ole löytäneet Siiriä. Olen todella huolestunut, surullinen, pelokas ja ahdistunut. Minulle ei tullut mieleenkään, että Siiri voisi synnyttää ulkona. Tein hänelle kolme pesää sisälle rauhallisiin ja vähän piilossa oleviin paikkoihin, ja Siiri valitsi jo pahvilaatikon pehmusteineen.

Siiri on villakissan pentu, jonka saimme löytöeläintalosta. Hänet oli löydetty metsästä. Onko eläimillä niin vahvat geenit, että Siiri toistaa emoaan? Ihmisellähän se menee karkeasti niin, että perimä kattaa 50 prosenttia ja ympäristö 50 prosenttia ilmiasusta. Miten Siiri ja pennut voivat, voi itku? Olen epätoivoinen. Jos toivoa on minussa edes vähän niin toivon, että Siiri tulisi syömään ja juomaan, ja sen jälkeen seuraisin häntä pesälle, ja saisin pennut ja Siirin sisään.

Toinen vaihtoehto Siirin katoamiseen voisi olla se, että ilves, haukka, supikoira, näätä tai kettu olisi vienyt Siirin. Näitä kaikkia karhut mukaan lukien on tällä seudulla.

En saa mielenrauhaa, käyn jatkuvasti tarkastamassa kuistin, jospa Siiri olisi tullut syömään. Miksi päästin Siirin ulos? Tämä  ajatus ja syyllisyys vainoavat minua.13-vuotias Kille suree Siiriä. Hän ei juurikaan syö, nukkuu paljon, eikä käy ulkona, ja kahteentoista vuoteen hän ei ole käynyt hiekkalaatikolla ja nyt sitten käy. Siiri ja Kille olivat tosi hyviä kavereita. Välillä tappelivat, leikkivät, välillä nuolivat toisiaan ja nukkuivat toisissa liki.

Olen ajatellut, että miksi meidän perhettä koetellaan näin: Vera kuoli ja toinen perheenjäsen Siiri katosi tai kuoli. Tämä on niin kohtuutonta ja väärin. Jos jokin jumala on, miksi hän tahtoo tällaista. Hän on kiduttaja. Sekopäinen tuomari ja valtias.

Tästä postauksesta tuli vuodatus Siiristä, eikä varsinaisesti Veran kuoleman surutyöstä. Mutta molemmat ovat menetyksiä, joista teen surutyötä.

Yrttiruukkuja pihalla.

Hui, meni jalat alta

 

Minulla on niin matala verenpaine, että usein tuolilta tai sängystä nouseminen huimaa ja tuntuu, että kohta menevät jalat alta. Kun ikää on tullut enemmän, huimaus on lisääntynyt. Kerran ruokakaupassa sain niin pahan paniikkikohtauksen, että meni jalat alta. Se oli noloa ja tuskallista.

Naiset saattavat huomata usein viisikyppisenä, että tasapaino heikentyy. Miehillä sen sijaan tasapaino heikkenee usein vasta seitsemänkymppisenä. Syynä tähän on, että miehet tekevät keskimäärin naisia enemmän tasapainoa kehittäviä askareita:kiipeävät tikapuille, kalastavat keinuvassa veneessä tai kantavat raskaita esineitä. 

Nuorten keskushermoston toiminta on nopeaa, sillä he hahmottavat ympäristöä paremmin ja reagoivat nopeammin kuin vanhemmat ihmiset. Tästä syystä ikääntyneet kaatuvat helpommin.

Merkki huonosta tasapainosta on se, ettei enää uskalla kävellä pimeässä vaikkapa vessaan ja välttää epätasaista alustaa. Tätä ei välttämättä itse tiedosta.Hyvä testi on, kauanko pystyy seisomaan yhdellä jalalla.

Tasapainoon vaikuttavat lukemattomat syyt: alhainen verenpaine, sydämen vajaatoiminta ja niskavaivat saattavat oireilla huimauksena. Lisäksi on monia muitakin syitä huimaukseen kuten aivoverenkiertohäiriöt, neurologiset sairaudet, kuten Parkinson, MS-tauti ja yllättäen diabetes. Se voi aiheuttaa jalkapohjiin tuntomuutoksia, jolloin ei tunne alustaa, jolla askeltaa.

Mikä sitten avuksi huimaukseen? Ainoa ja paras tapa harjoittaa tasapainoa on liikunta. Tasaisella asvaltilla kävelemisestä ei ole kuitenkaan hyötyä. Metsässä lenkkeily haastaa tasapainoa, koska maasto on usein epätasaista. Tosin asvaltillakin voi vaihtaa suuntaa,ja jos ilkeää kävellä takaperin.

Hiihtäminen, laskettelu ja luisteleminen tukee tasapainon parantamista. Myös pyöräily on hyväksi: polkiessahan liikutaan kapeiden renkaiden päällä. Tanssiminen on erinomaista, koska tanssiessa pyöritään eri suuntiin, mikä tekee siitä loistavan tasapainolajin.

Kaatumisen pelon vuoksi liikkumista ei tule välttää vaan paremminkin lisätä. Oman kehon säännöllinen ja monipuolinen käyttö on ainut tapa, jolla saadaan hyvä tasapaino.

Lähteet: Kauneus&Terveys 01/2022, kuvat omat  

Miten ottaa yhteyttä kaveriin vuosien jälkeen?

 

Minä pidän melko usein yhteyttä  vanhoihin ystäviin. Siis melko usein. Kerran päätin ottaa yhteyttä kaveriin, jonka kanssa emme olleet pitäneet yhteyttä nuoruusiän jälkeen. Se on pitkä aika, vuosikymmeniä.

Kun puhuimme puhelimessa, huomasin, että hän on muuttunut paljon. Nuoruudessa oltiin maailmanparantajia, matkusteltiin ja juhlittiin.

Nyt ystävä alkoi heti puhelun alussa kertoa mitä kaikkea hyvää hänellä on: esimerkiksi hieno koti, hyvällä maulla sisustettu, puutarha, ihanin mies ja lahjakkaat lapset; miten hyvin hän on säilynyt niin, että muutkin miehet kuin aviomies ovat hänestä kiinnostuneita. Huh!

Hän ei edes kysynyt, mitä minulle kuuluu. Puhui taukoamatta itsestään. Koko puhelu alkoi tuntua omituiselta ja väsyttävältä. Hän oli tosiaan muuttunut paljon ja ehkä minäkin. Tämä puhelun jälkeen en ole ottanut häneen yhteyttä ja eikä hänkään minuun.

Vanhojen ystävien tapaaminen tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta, koska vain he ystävistä  tietävät jotakin sellaista, mikä on myöhemmille ystäville tuntematonta. He tuntevat nuoruusajan.

Ystävän kanssa jutteleminen auttaa ymmärtämään oman elämän kulkua. Se tuo jatkuvuuden ja turvallisuudentunteen: sellainen olin nuorena, sitten otin toisen suunnan ja muutuin, mutta millainen olen nyt?

Ystävä voi olla muuttunut paljonkin, kun elämä on häntä muokannut. Itsekin on varmasti muuttunut. Olisi hyvä olla avoin näkemään ystävä uusin silmin.

Ystävän kanssa elämät ovat voineet edetä aivan eri malliin.Toinen on mennyt naimisiin ja saanut lapsia ja toinen elänyt itsenäisen ja lapsettoman naisen elämää. Erilaiset elämäntilanteet voivat vierottaa.

Yhteydenotosta voi seurata iloinen yllätys. On helppo jutella, vaikka välissä on ollut monta vuotta. Tulee tunne, että siitä on vain hetki, kun viimeksi puhuttiin. 

Seuraavaksi muutamia seikkoja yhteydenotosta:

1) Kun saat yhteyden ystävään, ole utelias hänen suhteensa. Kerro vasta sitten omat kuulumiset.

2) Älä odota, että toinen on sama ihminen kuin nuoruudessa. Hänen elämänsä saattaa olla erilaista kuin luulet. Myös toisen muistot ystävyydestänne voivat poiketa itsen muistoista, ja siksi niistä on mielenkiintoista kuulla nyt, kun aikaa on tullut väliin.

3) Jos tuntuuu, että joskus kohelit häntä tavalla tai toisella väärin, pyydä reilusti anteeksi. Aikaisempia riitoja ei kuitenkaan kannata heti nostaa esiin. Jos itse on joskus loukkaantunut siitä, ettei ystävä pitänyt yhteyttä, muista, että hänen elämäntilanteensa on ehkä silloin ollut ruuhkainen. Nyt saattaa olla toisin.

Lähteet: Hyvä  Terveys plus, kuvat omat

Ruoalla on vaikutusta mieleen

 

Samat terveelliset ruokailutottumukset, jotka ovat yhteydessä pienempään sydäntauti- ja syöpäriskiin, on nykytutkimuksen mukaan yhteydessä parempaan mielenterveyteen.

Aivot käyttävät 20 prosenttia tarvitusta energiasta. Se on valtavasti aivojen kokoon nähden. Jotta aivot toimisi, tarvitaan glukoosia. Sitä saadaan hiilihydraateista, kuten viljoista, kasviksista ja perunoista.

Mielialaa säätelee joukko aivojen välittäjäaineita, esimerkiksi serotoniini,  dopamiini ja noradrenaliini. Nämä liittyvät masennuksen syntyyn, ja ravinto vaikuttaa niiden muodostumiseen.

Sertoniinia kutsutaan onnellisuushormoniksi, sillä se tuo mielihyvää. Jos serotoniinia on liian vähän, olo on alakuloinen. Serotoniinin muodostumiseen tarvitaan muun muassa tryptofaania. Se on välttämätön aminohappo, jota saadaan esimerkiksi maidosta, soijasta, kananmunista, pähkinöistä, kalasta ja lihasta.

Serotoniinin muodostumiseen tarvitaan myös B-ryhmän vitamiineja. Erityisen tärkeitä ovat B12 ja folaatti.  B12-vitamiinia saadaan hyvin tavallisesta arkiruoasta, paitsi vegaanit ja kasvisyöjät joutuvat ottamaan sitä purkista.

Moni suomalainen ei saa riittävästi folaattia. Folaattia on muun muassa kasviksissa ja täysjyväviljossa. Jos ruokavalio ei sisällä näitä tarpeeksi, kehittyy puutostila. Siitä voi seurata mielen alakuloa. Siksi masennusdiagnoosia tehtäessä mitataan joskus samalla folaattiarvot.r Samoin raudanpuute voi laskea mielialaa ja myös matalat D-vitamiinitasot.

Myös suolistolla ja mielellä on yhteys. Mitä paremmin suoliston bakteerikanta toimii, sen parempi mielelle. Tutkimuksissa on selvinnyt, että  masennukseen sairastuneilla on häiriötä suoliston bakteerikannassa, ja monilla kytee elimistössä matala-asteinen tulehdus.

  Lähteet:Apu terveys 8/2021, kuvat Pexels

Aikuisten syömishäiriöt

Aikuisilla syömishäiriö näkyy yleensä alipainoa yleisemmin ylipainona. Jos suhde omaan kehoon on rikki, suurin este avun hakemisessa  on usein häpeä.

Monien mielikuvissa syömishäiriöstä kärsivä on alipainoinen nuori, mutta todellisuudessa syömishäiriöt koskettavat kaiken ikäisiä ja kaiken painoisia ihmisiä. Aikuisten syömishäiriö on tyypillisestä vaikea tunnistaa.

Ahmintahäiriö on yleisin syömishäiriö ja se saattaa kehittyä vasta aikuisiällä ja johtaa monesti huomattavaan ylipainoon.

Ahmintahäiriöstä kärsivä syö usein salassa, koska kokee siitä syyllisyyttä. Ahmintahäiriö eroaa bulimiasta siinä, että siihen ei yleensä liity tahallista oksentamista. Häpeä voi estää ahmintahäiriöistä hakeutumaan hoitoon.

Joskus nuoruuden sairaus kulkee mukana aikuisuudessa. Etenkin anoreksia ja bulimia alkavat yleensä teini-iässä, ja hoidettu sairaus voi  puhjeta jonkin suuren kriisin yhteydessä. Tähänkin asiaan voi liittyä häpeää: miksi sairaus on edelleen elämässä, vaikka siihen on saatu hoitoa? 

Jotkut ulkopuoliset saattavat jopa pitää sairautta omana valintana. Mutta kukaan ei valitse syömishäiriötä, eikä sairastuminen tarkoita, että olisi heikko. Syömishäiriöt ovat mielen sairauksia, vaikka ne saattavat näkyä kehon muutoksina.

Suomalaistutkimuksen mukaan joka kuudes suomalainen on sairastanut syömishäiriön aikuisuuteen mennessä. Kuitenkin huomaattava osa kipuilee syömisen ja kehokuvansa kanssa.

Syömishäiriöihin liittyy vahva perinnöllinen alttius. Sairastumisriskiä lisäävät myös ongelmt käsitellä vaikeita tunteita, heikko itsetunto ja ulkonäköpaineet. Sosiaalinen media ruokkii täydellisen kehon ja ikuisen nuoruuden ihannointia.

Syömishäiriön oireet on samanlaisia kaiken ikäisillä. Keskeinen piirre on se, että syöminen ja kehon ajatteleminen hallitsee elämää.

Syömishäiriöiden hoito on tärkeää, sillä laihuushäiriön oireet voivat olla jopa hengenvaarallisia. Ahmintahäiriöön liittyvä ylipaino voi altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille ja diabetekselle. Kaikki syömishäiriöt altistavat myös ahdistuneisuuden ja masennuksen riskiä.

Lähteet: referaatti Kauneus&Terveys 5/2022, kuvat Pexels   

Perhesalaisuudet satuttavat ja suojaavat

 

Mari oli keski-ikänen, kun hänen läheisensä paljastivat salaisuuden:"Sain kuulla sisarusteni kanssa, että äitimme oli mielisairaalassa, kun olimme pikkulapsia."

Kun Mari alkoi tutkia asiaa, kävi ilmi, että äiti oli kärsinyt psykoottistasoisesta mielenterveyden häiriöstä, johon liittyi skitsofreenisia ja narsistisia piirteitä. Tieto oli iso yllätys, mutta se selitti monta asiaa Marin lapsuudesta.

"Äiti oli ankara ja manipulatiivinen vallankäyttäjä, jonka mieliala hallitsi perhettämme. Kotona vallitsi pelon ilmapiiri. Jouduimme olemaan näkymättömiä. Mutta lapsena oli vaikea pukea sanoiksi, mitä oikein tapahtui."

Äidin todellisen tilan salaaminen surettaa Maria. Se johti vuosien epämääräiseen masennukseen, ahdistukseen ja itsesyytöksiin.

Mari kokee, että jos isä olisi puhunut rehellisesti äidin tilanteesta, persoonallisuuteen ei olisi tullut niin isoja vaurioita. Olisin ymmärtänyt, että minä en ole viallinen ja vääränlainen.

Samanlaiset tarinat ovat tuttuja lääkäri ja perheterapeutti Sirkku Suontausta-Kyläinpäälle. Hänen mukaansa perhesalaisuudet ovat yleisiä, ja synkät salaisuudet vaurioittavat.

Salaisuuksien taustalla on yleensä hävettäväksi koettu teko, tapahtuma tai asia. Hyvin usein vaikeneminen johtuu siitä, että ihminen uskoo salaisuuden vahingoittavan itseä ja sukua.

Marin perheessä äidin sairautta piiloteltiin lähinnä stigman takia: Vielä 1960-luvulla mielisairaudet leimattiin "heikoksi ainekseksi", ja esimerkiksi skitsofreniaa sairastavia pakkosteriloitiin rodunjalostusopin periaatteiden vuoksi.

Kun Hesari pyysi lukijoitaan kertomaan perhesalaisuuksistaan, eräs kuusikymppinen nainen kertoi äitinsä salanneen häneltä pitkään oman äitinsä itsemurhan.

Kahdeksankymppinen nainen puolestaan kertoi alkoholisti sedästään, joka suljettiin ennen sotia mielisairaalaan delirium-kohtausten takia.

Ihmisille tulee harha, ettei kukaan muu ole kokenut tällaista kauheaa, eikä he voi puhua asiasta muille.

Salaisuuksien kantaminen estää helposti aidon vuorovaikutuksen, ja ihminen joutuu elämään kuin näytelmässä. Tämä voi vaikuttaa identiteettiin ja kaapata jokapäiväisen elämän.

Ristiriidat ja epämääräinen ahdistus lisääntyvät. Ihminen ei voi hyvin, mutta hän ei välttämättä tiedosta, mistä se johtuu. Mitä vaikeampi ja isompi salaisuus on, sitä enemmän sen salailu vie energiaa.

Salaisuudesta ei tarvitse kärsiä yksin. Sen voi jakaa jonkun kanssa. Tosin sekin on elämän realiteetti, että ihmisen täytyy suojata itseään ja harkita tarkasti, kenelle salaisuutensa avaa.

Salaisuuksien avaaminen on myös senkin takia vaikeaa, että ihmiset muistavat asioita eri tavoin. Perheen tilanne on voinut olla eri aikoina erilainen. Pikkusisko on saattanut kokea vanhempien alkoholin liikakäyttöä, isosisko ei.

Usein ne, jotka haluavat selvittää salaisuuksia, tulevat torjutuiksi. Silloin on tärkeä uskoa itseensä ja olla välittämättä toisten mitätöinnistä.

Äitinsä mielenterveysongelmista kärsinyt Mari kohtasi vaikenemisen muurin, kun hän yritti selvittää tarkemmin perheensä asioita. Mari sanoo:"Uskon, että äitini on kieltänyt puhumasta."

Myös setänsä alkoholismia ja mielisairaalaan sulkemista selvitellyt nainen on saanut samanlaisen vastaanoton sukulaisiltaan: älä nyt enää vanhoja, ikäviä asioita muistele. Eikä se asia niin ollut."

Vanhemman kannattaa kertoa traumaattisista kokemuksistaan lapselle ikäkaudelle sopivalla tavalla, esimerkiksi pienelle lapselle symbolisessa muodossa. Muun muassa sadun kautta, kuvailematta tarkasti, mitä hirveyksiä on tapahtunut.

Lähteet: Helsingin Sanomat  24.9.2020, kuvat omat 

Surutyöni 107.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyy ei selvinnyt perusteellisissakaan tutkimuksissa. Teen edelleen  surutyötä.

Jotenkin tajusin, että viime vuosi on mennyt jonkinlaisessa sumussa, vaikka ajattelin, että olin vain ensimmäisen viikon muistamaton. En todellakaan muista tuosta ensimmäisestä viikosta mitään. Mutta loppuaika on kyllä hyvin sumuinen.

Kylvin kasvimaan. Suru hyökyi voimakkaana, koska kylvimme kasvimaan yleensä Veran kanssa. Vapisin ja itkin. Kylvämisessä piti pitää taukoja. Ja kylväminen kesti kokonaisen päivän. Voi Vera, miten ikävä minulla onkaan!

Ainoa homma mistä puutarhan hoidossa en pidä, on kasvimaan harsojen levittäminen. Mies ei ole osallistunut koskaan puutarhatöihin, koska se on ikään kuin minun harrastukseni.  Nyt pyysin miestä levittämään harsot.

Kesti useamman päivän, että hän levitti ne. En halunnut huomauttaa hänelle siitä hommasta. En halunnut "nalkuttaa". Lopulta pyysin häntä tekemään sen työn. Samoin ensimmäistä kertaa pyysin kevätsiivouksessa miestä pesemään osan ikkunoista, koska inhoan sitä hommaa.

Suru on tuonut esiin enemmän tarvitsevuuden tunnetta, mikä toisaalta on hyvä asia, koska lapsuudessa leikki-iästä ylöspäin piti peitellä tarvitsevuutta, koska äiti joskus suuttui siitä. Piti olla reipas. Ja niin olin. Olen opiskeluaikojen psykoanalyyttisessä psykoterapiassa käsitellyt tätä asiaa, mutta se pulpahtaa joissakin tilanteissa silti pintaan.

Kun saimme Veran kanssa kasvimaan käännettyä, lannoitettua,  harattua ja  kylvettyä , joimme usein kuohuviiniä kasvimaan laidalla. Nyt en juonut mitään. Suru pakahdutti niin, että toinen puoli päästäni turtui ja tuli kova pääkipu. Miltei paniikkikohtaus.

Paniikkikohtaukset ovat harventuneet, mutta kun ne tulevat, ne ovat hyvin voimakkaita. Niiden jälkeen on lähimuistin ongelmia, enkä pysty puhumaan. Sanat eivät yksinkertaisesti muodostu. Se on kauheaa. Pelottavaa.

Sain lääkäriltä varhaiskeväänä tai talvella - en muista - rauhoittavan lääkkeen reseptin. Ne ovat loppuneet jo viikkoja sitten. Nyt hän ei halunnut määrätä uutta reseptiä, jotta en tulisi riippuvaiseksi. Rauhoittavat lääkkeet eli bentsodiatsepiinit ovat nykyisin pannassa. Niitä ei hevillä kirjoiteta. On nyt tyytyminen tähän, mutta pelkään, että paniikkikohtaukset taas lisääntyvät. 

Olen koko kevään seurannut sipulikukkien nousua maasta. Olen siitä myös iloinnut. Miten kaunista onkaan! Ensimmäisenä nousi krookukset ja helmililjat, sitten narsissit ja hyasintit ja nyt vähän aikaa sitten tulppaanit ja kirjopikarililjat. Ne ovat kauneimpia kukkia, mitä tiedän. Kuva niistä jutun alussa. Samoin olen seurannut luontoa. Nyt täällä kukkivat muun muassa tuomet, mustikat ja monet muut, kohta syreenit, pihlajat ja kielot.

Meidän Siiri-kissimme on raskaana. Vatsa on kasvanut todella paljon ja huomasin eilen, että nännit on tulleet esiin ja turvonneet. Synnyttämiseen on kenties enää hyvin vähän aikaa. Siiri vaatii myös tavallista enemmän hellimistä, silitystä ja rapsuttamista mahan alta. Hän käy ulkona tavallista vähemmän.

Pelkäämme miehen kanssa, että Siiri synnyttää ulos kuistin alle, koska kissat oleilee siellä paljon. Siiri on villikissan pentu, joka vietti osan lapsuuttaan löytöeläintalossa pienessä häkissä. Kun hän tuli meille, hän oli hyvin arka ja vietti noin kaksi kuukautta  makuuhuoneen sängyn alla. Laitoin ruoan ja hiekkalaatikon sinne. Vähitellen hän kesiintyi. Hän jutteli ja juttelee paljon maukumalla. Todella huvittava piirre Siirissä tuo vastavuoroinen juttelu.

Meillä ei ole ollut koskaan kissanarttua, joka olisi synnyttänyt. Lapsuudessa oli ja jotenkin muistan kissan synnytyksen. Olen lukenut netissä paljon kissan raskaudesta ja synnyttämisestä. Kissan synnytys voi kestää jopa 16 tuntia. Nyt pitää varauttua moneen seikkaan, muun muassa milloin pennuille voi tarjota kiinteää ruokaa ja miten ne opetetaan sisäsiisteiksi.

Pelkona oli, että hän myös synnyttää sängyn alla. Mutta sitten miehen kanssa keksimme, että otamme jalat pois sängystä. Nyt hän ei pääse ainakaan sinne. Kissat synnyttää monesti piilossa. Odotamme kovasti sitä, että Siiri synnyttää Saamme suloisia kissan pentuja, joista osalle etsimme sitten uutta kotia.

Pelon paras hoitokeino

Minä pelkään ahtaita ja korkeita paikkoja, mutta en niin paljon, että pelkoa voisi sanoa fobiaksi. Hissit ja täpötäysi bussi tai metro kauhistuttaa. Täydet hissit ovat pahimpia. Elän näitten pelkojen kanssa, mutta en ole kokenut tarpeelliseksi etsiä näihin apua.

Osa ihmisistä pelkää hämähäkkejä, korkeita paikkoja, piikkejä tai vaikkapa syvää tai virtaavaa vettä  niin paljon, että taju melkein lähtee. Yleisimmät pelot ovat korkean- ja ahtaan paikan pelko.

Pelko määritellään fobiaksi vasta sitten, jos se haittaa toimintakykyä ja elämää paljon.

Fobian syntymekanismia ei vielä täydellisesti tunneta. Duodecim-lehden mukaan fobioita aiheuttavat traumaattiset kokemukset, väkivaltaiset tilanteet, onnettomuudet, läheisten kuolemat ja turvattomuus. Myös lapsuudessa koettu pelottava asia voi synnyttää aikuisikään jatkuvan pelon, joka kohdistuu tiettyyn asiaan tai tapahtumaan.

Välttely on huonoin tapa käsitellä fobiaa. Se päinvastoin vahvistaa fobiaa. Jos ihminen pakenee tai väistää pelkäämäänsä asiaa, hänen kehonsa pelkoreaktio helpottuu. Aivot saavat pakenemisesta myönteisen palautteen: ahdistus laskee. Näin kannattaa tehdä jatkossakin.

Taerapia tähtää aivan päinvastaiseen. Jos ihminen kykenee kohtaamaan pelottavan asian ja tilanteen ja jäämään siihen niin pitkäksi aikaa, että pelkotila alkaa hellittää, fobia heikkenee.

Paras tapa heikentää pelkoa on siedätys eli altistumishoito. Yleensä se tapahtuu psykoterapeutin kanssa, mutta se voi sujua myös yksin.

"Altistumishoito toimii niin, että foobikko ja terapeutti lähestyvät pelon kohdetta vähitellen, yhdessä laaditun hierarkian mukaan. Esimerkiksi hämähäkkejä pelkäävän kanssa voidaan sopia, että ensin luetaan artikkeli hämähäkeistä, sitten katsotaan kuvia, sitten videoita. Seuraavaksi tarkastellaan kuollutta hämähäkkiä.

Pelkääjän olotilaa kuunnellaan joka vaiheessa. Hän voi kuvata ahdistuksen tasoa esimerkiksi nollasta kymmeneen ulottuvalla asteikolla."

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.2.2022, kuvat omat