Surutyöni 80.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa nukkuessaan. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Kuoleman syy ei selvinnyt kuolinsyytutkimuksissa. Kuolinsyy on "tuntematon". Juttelin patologin kanssa puhelimessa, ja hän sanoi, että mahdollisin syy kuolemaan oli sydämen rytmihäiriö.

Olen hyvin väsynyt nyt. En ole moneen päivään jaksanut tehdä mitään muuta kuin lämmittää pönttöuunit ja tehdä ruokaa.

Olen maannut sängyssä, pimeässä, peittojen alla. Välillä pää tosi kipeänä. En kestä tätä surua. Maatessa se vain pahenee, vyöryy, raastaa minua. Siksi en toisaalta halua vain levätä. 

Ymmärrän nyt suruystäväni pakkoa ja tunnetta, että pitää maata sängyssä. Ei jaksa muuta. Minulla on tämä suru tähän asti myös toiminnallistunut. Olen puuhaillut kaikenlaista. Ehkä on siis aika levätä sängyssä päivät pitkät. En tiedä.

Ehkä puuhailuni syynä on kotoa saatu ankara ja tiukka kasvatus siinä, että päivisin pitää tehdä työtä, illalla voi tehdä jotakin mieluisaa. Tätäkään en tiedä.

Iltaisin olen juonut yksi tai kaksi annosta punaviiniä. Ehkä sekin on minulle liikaa. Pahentaa vain oloa. Mutta tuo muutaman tunnin helpotuksen.

Oloani sopii nyt hyvin kuvaamaan T.S Eliotin runon pätkä:

Me olemme ontot miehet

me olemme täytetyt miehet

nojaamme toisiimme

päät oljilla täytettynä. Voi!

Kuivat äänemme, kun

yhdessä kuiskimme

ovat hiljaiset ja tarkoituksettomat

kuin tuuli korsistossa

 tai rottain jalat lasinsirpaleilla

kuivissa kellareissa

Olen miettinyt johtuuko paheneva oloni syksyn pimeydestä. Uskon, ettei. Olen aina pitänyt syksystä ja talvestakin. Ne ovat kuin turvallinen, pimeä pesä johon saa käpertyä.

Paljon vaivoja, vähän apua

 

Minä tunnistan itsessäni, mitkä oireeni ovat psykosomaattisia. Stressaantuneena saan pääkipua. Väsyneenä sydän voi läpättää, ja rinnassa pistää.

Sain taannoin ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA-kohtauksen ja olin sairaalasssa viisi päivää, osittain siksi, että kohtausten syytä ei löydetty. Itse asiassa sain kaksi kohtausta. Edellisenä päivänä näin kaiken kahtena, ja toisena päivänä näköni sumeni.

Minua tutkittiin sairaalassa, haastateltiin ja kannustettiin, ettei kohtaukset ole kovinkaan vaarallisia, vaikka niitä kutsutaan pieneksi aivoinfarktiksi. Lääkäri oli lopulta vahvasti sitä mieltä, että tyttären kuoleman suru olisi syy. Tämä lääkäri tunnisti hienosti psykosomaattiset oireeni.

Päänsärkyä. Rintakipua. Vatsan turvotusta. Jatkuvaa palan tunnetta kurkussa. Kun elämää alkaa häiritä jokin hankala oire, mennään yleensä lääkärille,  saadaan diagnoosi ja hoito. Mutta aina näin ei kuitenkaan käy.  

Kun kyseessä on toiminnallinen vaiva - ennen puhuttiin psykosomaattisesta oireesta - diagnoosia ja lääkitystä ei löydy. Oireet voivat olla missä tahansa kehossa, mutta niille on yhteistä yksi asia: ne tuottaa keskushermosto. Vastaanotolla saatetaan tutkia perusteellisestikin, tähystää, ultrata, mutta mitään ei löydy, koska syy on aivoissa.

Ylilääkäri Risto Vatajan mukaan aivot on elin, jonka yksi keskeisimpiä tehtäviä on suojella ihmistä. Keho tuottaa jatkuvasti uusia tuntemuksia. Jos on stressaantunut, uupunut, väsynyt, aivot ryhtyvät tehtäväänsä.

Ne alkavat tuottaa oireita joiden tehtävänä on muuttaa ihmisen käytöstä. Esimerkiksi väsyneenä ja stressaantuneena pitäisi levätä, juuri tähän aivot ihmistä patistavat oireillaan.

Häpeä ja syyllisyys ovat tuttuja tunteita toiminnallisista oireista kärsiville. Häpeän tunne on turha ja tuhoisa. Joka neljäs lääkärissä kävijä jää ilman diagnoosia.  Ikävä kyllä joskus lääkäri voi suhtautua toiminnallisiin oireisiin ylimalkaisesti.

Epätietoisuus lisää huolta, mikä voi pahentaa toiminnallisia oireita. Ymmärrys oireista mahdollistaa tuntemusten lievenemisen ja toipumisen. Siksi on tärkeää, että potilas kokee tulevan vastaanotolla kuulluksi.

Myös potilaan omalla asenteella on merkitystä. Osa potilaista kokee loukkauksena, jos diagnoosia ei löydy. Tutkimustuloksiin ja lääkärin sanaan ei haluta uskoa. Tämä vastarinta voi johtaa oireiden pahenemiseen.

Stressin osuus toiminnallisissa häiriöissä on keskeinen. Uupuminen tai masennus voivat aiheuttaa kipuoireita, joille ei löydy selitystä. Potilasta auttaa parhaiten se, että hän ymmärtää, mistä on kysymys, ja stressi vähenee.

Lähteet:Kauneus&terveys 13/20, kuvat Pixabay

Surutyöni 79.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytä ei saatu selville perusteellisissakaan kuolinsyytutkimuksissa. Patologi sanoi puhelimessa, että mahdollisin kuolinsyy on sydämen rytmihäiriö.

Veran kuolemasta on nyt jo 10 kuukautta. Silti tuntuu, että se oli eilen. Poliisit tulivat kertomaan, että Vera on menehtynyt. Minä melkein pyörtymässä ja tivaan poliisilta kaikki tiedot, mitä heillä on.

Kun kirjoitan tätä, puut ritisee, ratisee ja paukkuu uunissa. Tämä rauhoittaa. Tätä nykyä lämmitän mielelläni kahta pönttöuuniamme.

Olen alkanut puhua Veran kanssa. Surusta ja kaipauksesta. En tetenkään ääneen vaan ajatuksissani. Esimerkiksi kysyn Veralta minkälainen olo sinulla on. Ja hän vastaa, että hyvä olo.

Mikä tuo tässä surussa mielihyvää? On vähän mielihyvän ja ilon aiheita. Mutta esimerkiksi lenkin jälkeinen hyvä olo ja ruoka, kokkaan herkkuruokia ja syön suruun. Miehenikin lohtusyö.

Meidän koti, pesä, on nyt tyhjä. Niin tuntuu Veran kuoleman jälkeen, kävihän hän usein kotona, enkä mieltänyt aikaisemmin , että meillä olisi pesä tyhjä.

Teen edelleen ruokaa neljälle hengelle. Ison määrän. Mielikuvissa koko perheelle. Jota joudumme miehen kanssa syömään pari päivää. En ole leiponut aikoihin. Sillä kenelle leipoisin? Ennen leivoin tyttärille. Minulla ei tee mieli edes pullaa, makeahimoni on kadonnut. Sen sijaan syön suolaisia herkkuruokia

Arfid - uusi syömishäiriö

 

Tämä syömishäiriöhän on tavallaan vanha, mutta vastikään sitä on maailmalla ruvettu diagnosoimaan syömishäiriöksi.

Arfid on Suomessa melko tuntematon syömishäiriö, jonka piirteitä ovat valikoiva syöminen, vähäinen ruokahalu ja syömisen seurausten pelko.

Arfid on lyhenne englanninkielisestä sanasta avoidant-restrictive food intake disorder, joka tarkoittaa välttelevää ja rajoittavaa suhtautumista syömiseen ja ruokaan. Vuodesta 2018 häiriö on kuulunut kansainväliseen ICD-11 tautiluokitukseen.

Miten sitten arfidin voi erottaa muista syömishäiriöistä, kuten esimerkiksi anoreksiasta? Muissa syömishäiriöissä korostuu se, että ihminen on jollain lailla tyytymätön omaan kehoonsa ja pyrkii sitä syömisellä muokkaamaan. Arfid-oireilevalle ihmiselle pelkoa aiheuttavat sen sijaan ruoan aistittavat ominaisuudet.

Arfid-oireilevalle voi olla tärkeää, miltä ruoka näyttää, maistuu ja tuntuu. Arfid-oireilevalle ruoan tuoksu, maku ja suuntuntuma ovat tärkeitä. Ruokailutilanteessa tämä voi ilmetä esimerkiksi haluna vältellä rakenteeltaan karkeita, kokkareisia tai liukkailta tuntuvia ruokia.

On yleistä, että valikoivasti syövä ihminen syö vain muutamia ruoka-aineita ja ruokia.

Arfid-oireisiin voi kuulua myös se, että ihmisellä on huono ruokahalu, koska ruoka ei kiinnosta häntä. Joillakin ihmisillä on tavallista syömisen seurausten pelko. Saatetaan pelätä, että syömisestä seuraa vakava yliherkkyysreaktio, oksentaminen tai tukehtuminen.

On yleistä, että valikoivasti syövän ihmisen painoa laskee. Samoin tulee puutetta ravintoaineista. Onneksi Arfidia voidaan hoitaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.10.2021, kuvat Pexels

  

Surutyöni 78.

 

Tapasin yhden ystäväni kahvilassa. Juteltiin niitä näitä. Sitten hän sanoi, että olen selviytynyt surusta hyvin, koska olen  jotenkin niin tyyni ja tavallisenoloinen.

Melkein mielessäni suutuin tuosta ystäväni kommentista, vaikka hän tarkoitti vain hyvää. Ymmärsin häntä. Vaikka olisin oikeasti halunnut lyyhistyä sen kahvilan lattialle. Vaikka mennä sikiöasentoon ja huutaa Veraa takaisin.

Joitakin päivän rutiineja olen saanut ylläpidettyä: ruoan laittoa, lenkkeilyä, siivoamista, lukemista, Netflixiä, tämän blogin ja kaunokirjallisen tekstin kirjoittamista. Tietysti peseytymisrituaalit ja säännöllinen ruokailu.

Kaunokirjallinen käsikirjoitus on romaanikäsikirjoitus. En ole halunnut aikaisemmin tätä sanoa. Kuulostaa niin suureelliselta, ja onhan se suureellista.

Heti Veran kuoleman jälkeen minussa virtasi kuvia, outoja symboleita. Ne velloivat, velloivat minussa. Oli hyvä kirjoittaa niitä pois itsestäni. Tuolloin myös romaanikäsikirjoitus edistyi.

Mutta voimakkaan symbolisen ajan jälkeen luhistuin, olin kuin kuollut hetken aikaa. Piti nousta arkeen, ja ottaa huomioon myös miehen suru.

Nyt käsikirjoitukseni edistyy vavoin, koska sitä suuremmat asiat on  mielessäni.  Elämäni ja kieleni on jotenkin latteaa. Tässä blogissakin. Ehkä käsikirjoitus pitäisi panna tauolle ja keskittyä vain selviytymiseen päivä päivältä. Sen ehkä teen.

Antipodesin seerumi

 

Testasin yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa uusi-seelantilaista Antipodes seerumia. Ruohonjuuri on jo vuonna 1982 perustettu luontaistuotekauppa, jonka valikoima on suuri luonnonkosmetiikasta elintarvikkeiksi.  Toimitus on nopea, ja paketti saapuu parissa päivässä.

 

Ruohonjuuri on ekologisen ja eettisen luontaistuotekaupan edelläkävijä. Sen arvopohja on vieläkin hyvin ajankohtainen. Ruononjuurta perustettaessa vuonna 1982 sen yritysfilosofiaksi muotoutui: "Ruohonjuuren toiminta perustuu kestävän kehityksen periaatteisiin, joiden mukaan meillä ei ole oikeutta evätä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tehdä niitä asioita, joita meillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä tänään."

Nyt kuva ensimmäisestä Ruohonjuuren kaupasta.

Luonnonkosmetiikan kevyt, vesipohjainen antioksidanttipitoinen seerumi hellii ihoa. Sen on tieteellisesti ehkäisevän hapetusstressiä jopa 90 prosenttia.  Seerumi sisältää muun muassa boysenmarjaa, mustaherukkaa, kiiviä, Vinanza-viinirypälettä ja acaimarjaa.

Kun levitin ensimmäistä kertaa seerumia kasvoille, hullaannuin sen uhkeasta tuoksusta. Siinä tuoksuu muun muassa mesiangervo, vadelma ja kirsikka. Ihanat kesäiset tuoksut!

Seerumin nestemäinen koostumus tuntui yllättävältä, koska olen tottunut geelimäisiin seerumeihin tai öljyihin. Seerumi imeytyi hyvin, ja kasvoille tuli kiinteämpi tunto. Vaikka seerumi on tarkoitettu etenkin rasvaiselle iholle, se sopi minun sekaiholle ja sopii varmaankin myös kuivalle iholle.

Surutyöni 77.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty syytä Veran kuolemaan. Puhuin kirjallisen raportin saatuamme epätoivoisena patologin kanssa puhelimessa, ja hän sanoi, että mahdollisin syy kuolemaan oli sydämen rytmihäiriö.

Elämä raastaa, repii ja riepottaa. Viime aikoina hyvin vaikeita päiviä. Niin vaikeita, että olen suunnitellut Veran luokse menoa.  Paniikkihäiriö on pahentunut ja yleistynyt. Ei ole enää mitään tiettyä kohdetta, missä se tulee, esimerkiksi saan sen, vaikka olisin kahden rentoutuneena miehen kanssa kotona.

Minä en ole mikään eteerinen, henkistynyt surija. Minulle elämä on rosoista, mutta myös lämmintä. Se pakottaa, hehkuu minussa.

Veran kuoleman jälkeen painoni nousi noin kahdessa kuukaudessa kuusi kiloa. Nyt olin varma, että se on noussut edelleen. En ollut punninnut itseäni kuukausikausiin ja menin puntarille. Onneksi se osoitti samaa kuuden kilon painon nousua. Paino on pysynyt entisellään ehkä siksi, etten lohtusyö suklaata joka päivä vaan kerran viikossa.

Mies on alkanut kantaa herkkuja ylenmääräisesti kaupasta kotiin. Eilen hän kävi Lidlissä ja kas, osti herkkuja. Tällä kertaa viininlehtikääryleitä, erilaisia juustoja, vaaleaa höttöleipää ja sämpylöitä, oliiveja ja suklaata. Onneksi en pidä Lidlin suklaista, vaan teen sitä itse, luomu raakasuklaata.

Syönkö miehen herkkuja? Syön. Etenkin iltaisin tulee halu syöpötellä. Sallin sen itselleni, koska lohtusyöminen vaikuttaa aivan myönteisesti mielialaani. On hyvä saada lohtua tähän raastavaan selviytymiseen päivästä päivään.

Mitä on häpeä?

 

Häpeä on vääränlaisuuden, arvottomuuden ja kelpaamattomuuden kokemus, jossa tuntee olevansa huonompi kuin muut. Se ilmenee muun muassa täydellisyyden tavoitteluna, ylisuorittamisena, ahdistuneisuutena, masennuksena, uupumuksena tai addiktioina.

Häpeä alkaa muodostua tavallisimmin lapsuudessa. Kaltoinkohtelu, hylkääminen, mitätöinti ja huomiotta jättäminen synnyttävät häpeää.

Lapsi alkaa epäillä kykyjään ja pienentää itsensä huomaamattomaksi, jotta hän ei suututtaisi aikuista ja saisi mahdollisimman paljon hyväksyntää ja rakkautta.

Häpeän aiheuttajalle saa olla vihainen. Se kertoo, että olemme kohdanneet pettymyksen tai epäreiluutta. Viha on rajojen vartija.

Mutta jos vihaan jää kiinni, se syö ihmistä sisältä. Vihan alla on myös usein muita tunteita, jotka olisi hyvä tavoittaa menneisyyden tarkastelun kautta.

Suomalaisessa kulttuurissa on myös omanlaisensa häpeähistoria.  1900-luvun sotiin ja niistä seuranneisiin traumoihin sisältyy tunnetaakkaa, joka synnytti häpeää.

Lapsia kasvatettiin 1950-luvulta alkaen ankarasti, jossa ihmisarvo mitattiin työteliäisyydellä ja kunnollisuudella, ja missä tunneilmaisu oli niukkaa. Lasten piti olla tottelevaisia ja reippaita. Jos ei sopeutunut tähän, odotusten rikkomisesta seurasi häpeää.

Voiko häpeästä päästä eroon? Ensin häpeä on tunnistettava. Tässä voi auttaa terapia tai vaikkapa kirjallisuus, jossa asiaa käsitellään. Toinen auttaja on rakkaus. Toisiin ihmisiin ja itseen. Jokainen tarvitsee myötätuntoa ja hyväksyntää itseään kohtaan.

Lähteet: Voi hyvin 9/2021, kuvat omat

Surutyöni 76.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen vain 22-vuotiaana tammikuun alussa nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Perusteellisissakaan kuolinsyytutkimuksissa ei selvinnyt syy kuolemaan. Patologin mukaan todennäköisin syy oli sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Nyt se sitten tapahtui, eksyin metsään ensimmäistä kertaa tänä vuonna  suppilovahveroita poimiessa. Olen tänä syksynä ollut tarkka siitä, etten mene sienessä kovin kauas metsäautotieltä tai polulta, koska suuntavaistoni on olematon. Veran kanssakin silloin tällöin eksyttiin tyystin. Tällä kertaa menin liian kauas, enkä osannut polulle uudestaan. Se oli taas kerran vähän pelottavaa.

Ei kun sitten miehelle soittamaan. Kerroin hänelle, missä autoni on ja mistä polku alkaa, jotta hän huutelisi minua, jospa kuulisin sen. Alkoi tulla jo hämärä, ja yritin sopeutua ajatukseen, että nukkuisin metsässä yön  vaikka jonkun kuusen alla. Istuin kannon nokassa ja ihastelin maisemaa. Täällä päin Suomea on paljon todella kauniita  korkeuseroja. Maisema on mäkistä. Tiet mutkaisia.

Sitten kuulin kaukaa miehen huhuilua. Suunnistin ääntä kohden, ja siinä sitä oltiin katuvaisena miehen luona. Hän vain totesi, että taasko tämä alkaa. Malttamaton poukkoiluni metsässä. Niin taisi alkaa. Mutta toivottavasti loppuisi.

Olen katsonut lukemisen ohessa Netflixiä iltaisin. Tätä ennen kirjoitan tätä blogia, ja sitä ennen yhtä käsikirjoitustani. Luen nyt Jelena Tsizovan kirjaa Naisten aika, joka sijoittuu entiseen Neuvostoliittoon. On samaan aikaan herttainen ja kauhistuttava romaani.

Netflixissä olen ajautunut - en siis yleensä tykkää väkivaltaisista  sarjoista - katsomaan Breaking Bad-sarjaa, joka kertoo parantumatonta syöpää sairastavan kemian opettajan ajautumista amfetamiinilabran hommiin. Hän haluaa näin turvata perheensä toimeentulon kuolemansa jälkeen. Muun muassa perhe, huumeet ja valtataistelu ovat sarjan teemoja. Olen kohta katsonut sen loppuun.

Vastapainoksi tälle karulle, miehiselle ja väkivaltaiselle sarjalle olen katsonut Maud-sarjaa. Se on sydäntä raastava kuvaus köyhän yksinhuoltajaäidin kamppailusta amerikkalaisessa yhteiskunnassa, josta  ei niin vain nousta köyhyydestä edes kohtuullisesti turvattuun elämään.

Miksi sauna hoitaa terveyttä?

 

Minä pidän tosi kipakoista löylyistä. Mies ei pidä, siksi hän menee saunaan ennen minua ja nautiskelee haaleista löylyistä. Minä ilmestyn paikalle ja lyön kovia löylyjä. Mies luikkii pesuhuoneen puolelle. Melkein joka kerta saunassa hän sanoo, että ihme kun minulle ei tule palovammoja. Sitten vaihdetaan taas vuoroa, mies menee saunan puolelle ja nauttii kevyistä löylyistä. Minä vilvoittelen. Taas vuoron vaihto. Ja saunominen riittää molemmille.

Kesäisin saunomme ulkorakennuksen saunassa, joka on puusauna. Miten nautiskelenkaan sen kosteista kunnon löylyistä. Mieskin tykkää enemmän ulkosaunasta, koska siellä voi saada myös hyvin lempeät löylyt.

Saunomme kolme kertaa viikossa. Sauna ja kunnon löylyt auttaa minua nukahtamaan helposti ja nukun kuin tukki. Sama vaikutus on miehelle. Nukahdan kyllä muutenkin helposti, mutta saunapäivinä, kun illalla luen, siitä ei meinaa tulla mitään. Silmät ummistuvat oitis.

Mielestäni sauna on paras ihon puhdistaja, kuin puhdistava naamio. Ihohuokoset suurentuvat, ja lika lähtee. En käytä saunan jälkeen vartalovoidetta. Suihkuttelen kasvoja ruusuvedellä ja levitän  syväkosteuttavan voiteen, nykyisin yleensä egyptiläisen ihmesalvan.

Mutta miksi sauna on hyväksi terveydelle? Se vaikuttaa verenkiertoon: tehostaa sydämen toimintaa, laskee verenpainetta ja parantaa verisuonten joustavuutta.

Saunomisen tärkeimmät vaikutukset ovat stressin lievittyminen ja rentoutuminen. Minä tunnen hyvin vahvasti tuon rentoutumisen, osaltaan siksi nukahdan äärettömän helposti saunan jälkeen.

Runsaati saunovilla on muita vähemmän verenpainetautia, sydän sairauksia ja aivoinfarkteja. Saunominen on myös yhteydessä pienempään keuhko- ja muistisairauksien riskiin. Hyvä verenkierto  on tärkeä myös muistisairauksille.

Meditaatio

Saunarituaali - saunan lämmittäminen, tuleen tuijottelu ja saunomistavat  - laskee osaltaan elimistön stressiä ja tasapainottaa mieltä. Siinä mielessä se toimii kuin meditaatio, hengitysharjoitukset tai jooga.

Iho saattaa lämmetä saunassa muutamassa minuutissa yli 40 asteeseen. Näin pintaverisuonet laajenevat ja ihon verenkierto lisääntyy. Sydämen syke voi kiihtyä jopa 120-150 lyöntiin minuutissa.

Saunominen voi vastata sydämelle reippaan kävelyn aiheuttamaa kuormitusta. Se ei korvaa kuitenkaan liikuntaa, koska saunassa ei tehdä lihastyötä.  

Kaikki saunat ovat hyviä, sekä puusauna että sähkösauna. Sähkösaunan saa helposti kuumaksi, mutta puusaunassa itse lämmittäminen on jo oma rituaalinsa, jossa keho ja mieli rauhottuvat.

Lähteet: Hyvä terveys 8/21, kuvat Pixabay

Surutyöni 75.

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli 22-vuotiaana yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve ja kuntoileva opiskelija. Perusteellisissa kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty syytä Veran kuolemaan. Mahdollisin syy on sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Heti Veran kuoleman jälkeen en yhtäkkiä ole muistanut uniani. Joitakin latteita unia päivän tapahtumisista muistin yhdessä vaiheessa. Unet ja niiden tulkinta ovat   olleet minulle tärkeitä koko aikuisikäni. Alussa tulkitsin niitä freudilaisittain, myöhemmin tuli sitten jungilainen unientulkinta.

Freudin mukaan unet ovat kuninkaan tie alitajuntaan. Freudilainen tulkinta on seksuaalissävytteinen. Jungin mukaan unet tuovat tietoa meistä itsestämme. Hän kutsuu nimeltä individuaatio eheytymisprosessia ja tulemista omaksi itsekseen unien tulkinnan kautta.

Jungin mukaan ihmisillä on piilotajunnan lisäksi kollektiivinen piilotajunta, jonka symbolit ovat samat kaikille kansoille. Unien tulkinnassa nousee aluksi esille varjo. Se sisältää kaikki ne piirteet, joita emme hyväksy itsessämme.

Sitten nousee esiin naisen miehinen osa animus, ja miehen naisellinen osa anima. Lopulta ihminen kohtaa Itsen ja individuaatio tapahtuu.

Miksi en siis muista uniani? Ymmärsin ja oivalsin sen vasta tänään. Siksi että elämäni on nyt päivästä toiseen selviytymistä. Vaikeaa ja kipeää selviytymistä. Minun on suunnattava siihen kaikki voimavarani. En muista uniani, koska nyt ei ole aika niiden tulkinnalle. Joskus vielä tulevaisuudessa on taas voimavaroja tulkita niitä. Mieli on omalla tavallaan viisas ja suojelee minua.

Ylpeästi tunnollinen

Terveys.fi:n kyselyn mukaan 80% vastaajista piti itseään tunnollisina. Tunnollisuudella on usein kielteinen kaiku. Tunnollisia pidetään suorittajina, kiltteinä tyttöinä, jotka eivät osaa vetää omia rajojaan. Tunnollisuus yhdistetään neuroottisuuteen, perfektionismiin, jotka uuvuttavat tunnollisen.

Kyse on kuitenkin muusta. Nimittäin arvoista. Tunnollinen tuntee omat arvonsa ja haluaa tehdä itselleen tärkeät asiat hyvin. Tunnollisen vastakohta ei ole rento vaan välinpitämätön. Se, että asiat eivät ole tärkeitä eikä niistä haluta ottaa vastuuta.

Seuraavaksi tunnollisuuden hyviä puolia.

Tunnollinen pysyy varmemmin terveenä

Tunnollisuus ennustaa keskimääräistä pidempää elinikää ja alhaisempaa riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, diabetekseen ja muihin kroonisiin sairauksiin.

Jos on aivan liian kiltti, taustalla on yleensä jokin muu asia kuin tunnollinen luonne, esimerkiksi läheisriippuvuus. Uupumus ei kosketa vain tunnollisia vaan ympäristöllä on suuri merkitys, ja siksi myös vähemmän tunnolliset voivat uupua.

Jos tunnollisuus on liiallista ja ulkoa päin ohjautuvaa, uupumisriski kasvaa. Voi kysyä itseltään, onko minulla pakonomainen tarve suorittaa vai saanko iloa siitä, että teen asiat hyvin? Hälytysmerkki voi olla se, jos monesti turhautuu muiden toimintaan. Jos joku toinen ei hoida asioita samalla tavalla kuin tunnollinen, se voi tuntua epäreilulta tai suorastaan henkilökohtaiselta loukkaukselta.

Tunnollinen pärjää töissä hyvin

Tutkimusten mukaan tiedetään, että tunnollisuus ennusta persoonallisuudenpiirteistä parhaiten koulutusta ja menestystä töissä. Kaikki tunnolliset eivät ole samanlaisia, esimerkiksi sillä, kuinka sosiaalinen, tasapainoinen tai ujo on, ei ole tekemistä tunnollisuuden kanssa.

Jostakin syystä moni ajattelee, että tunnolliset ovat kilttejä ja jotenkin lammasmaisia ja noudattavat muiden vaatimuksia. Mielikuvat saattavat johtua siitä, että impulsiivisesti toimivat ihmiset ovat usein värikkäitä hahmoja.

Tunnollinen saa asioita aikaan

Tunnollinen ihminen pitää kiinni päämääristään ja lupauksistaan. Itsekontrolli on yksi tunnollisuuden tärkeimmistä osa-alueista. Tunnollinen sitoutuu päätöksensä pitkäkestoisiin seurauksiin, eikä anna impulsseilleen valtaa. Tunnollinen saa asioita aikaan.

Tunnollinen keskittyy ratkaisuihin

Vaikka tunnolllisuus ja uupumus liitetään mielellään toisiinsa, tunnollinen ei automaattisesti vaadi itseltään liikaa. Hän pystyy ratkaisemaan ongelmia.

Ratkaisukeskeinen tunnollinen pystyy sopeutumaan vastoinkäymisiin ja muuttamaan suunnitelmaa. Perfektionisti tai itseltään liikaa vaativa on taasen usein joustamaton eikä pysty helposti sopeuttamaan käytöstään, ajatuksiaan ja tunteitaan muuttuviin tilanteisiin.

Lähteet: Kauneus&Terveys 5/2021, kuvat Pixabay

Surutyöni 74.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Kuolinsyytutkimuksissa ei löytynyt syytä kuolemaan. Mahdollisin syy on sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Minä olen nyt saalistanut sienimetsässä suppilovahveroita. Minulla on vain yksi tuttu paikka, jossa niitä kasvaa paljon. Kaksi hyvää suppilovahverometsää on  avohakattu. Harmittaa. 

Olen ajellut autolla etsien kuusimetsiä  ja mennyt niihin sitten tarkastamaan tilannetta. Vielä en ole eksynyt, olen kulkenut polkuja ja metsäautoteitä pitkin ja kolunnut lähimetsiä. Minulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Verallakaan ei ollut. Kun sienestimme yhdessä, eksyimme silloin tällöin. Me sählääjät.

Istutin kukkasipuleita: krookusta, narsissia, hyasinttia, pikarililjaa ja tulppaaneja yhteen oven vieressä olevaan penkkiin. Kukkien lisäksi siinä kasvaa karviainen, mustaherukka, kaksi rhodoa. Penkki on siis hyötykasvi- ja kukkapenkki. Ja tulee taas lohduttamaan minua surussani varhain kukkivin kasvein.

Mutta en tiennyt, että penkki on myös kissojen vessa. Aluksi ihmettelin miksi sipuleita on noussut maasta. Työnsin niitä uudelleen multaan. Sitten satuin näkemään, kunka Kille-kissa kaivoi maata ja pissasi. Kukkasipulit lentelivät hänen kuopiessaan maata. Noh,  huolehdin sipulit multaan sitten, kun säät kylmenevät.

Käänsin kasvimaan ja huomasin mieheni kaataman pajun ja kaksi kuusta, jotka olivat kasvimaalle menevän polun tukkeena. Niistä saisi polttopuita karsimalla oksat pois ja sirkkelöimällä. Pyysin mieheltä vesurin, jotta voin karsia puut. Mies ei sitä antanut, koska kuulema olen niin tumpelo, että sivaltaisin vesurilla jalkaan. Minun mielestä naurettavaa, mutta valitettavasti totta.

Olen tehnyt jo kaksi kertaa sienipiirakkaa. Niin hyvää, ettei yksi pala riitä. Kuvassa heinäkin piirakassa. Tuo kai aromia...Tai on kärsimättömän sienen siivoojan syytä.

 

Esivaihdevuodet voivat alkaa jo nelikymppisenä

 

Minä en tiedä, onko minulla esivaihdevuodet tai itse vaihdevuodet. Tämä on sekava juttu. Gynekologin monipolvisesta selityksestä tämä ei oikein selvinnyt. Ymmärsin ehkä kuitenkin sen, että minulla ei ole vaihdevuodet, koska munasarjoissa on toimintaa. Toisaalta minulla ei ole ollut varsinaisia esivaihdevuosien oireita. Väsymystä ja mielialan heittelyä on ollut, mutta ne kuuluu oikeastaan aivan tavalliseen elämään. 

Granaattiomena on joittenkin lähteiden mukaan paras kasviestrogeenin lähde. Olen juonut granaattiomenamehua vuosikausia. Ehkä siksi minulla ei ole selviä esivaihdevuosien oireita.

Esivaihdevuodet voivat oireilla lyhentyneenä kuukautiskiertona ja voimakkaana mielialan laskuna ennen kuukautisia.

Esivaihdevuodet alkavat 5-7 vuotta ennen menopaussia eli ne voivat alkaa jo nelikymppisenä.  Kuukautiset tulevat vielä, mutta kuukautiskierto muuttuu epäsäännölliseksi.

Aluksi kuukautiskierto lyhenee, mutta myöhemmin estrogeenin ja keltarauhashormonin vähenemisen takia se pidentyy.

Monet esivaihdevuosia elävät kokevat muutoksia mielialassaan. Useimmiten alakuloa ja masennusta. Kun keski-ikäinen nainen tulee lääkärille masennusoireiden takia, pitäisi aluksi mitata ennen masennuslääkkeitten määräämistä estrogeeni- ja keltarauhashormonien arvot.

Pms-oireiden voimakkuus vaihtelee paljon eri naisten välillä. Niihin voi kuulua esimerkiksi rintojen arkuutta ja turvotusta, mielialan laskua, ärtyneisyyttä ja ahdistusta. Esivaihdevuosissa Pms-oireet tulevat voimakkaampina. 

Mielialaoireiden takana voi olla muitakin syitä hormonitoiminnan lisäksi. Hyvin merkittävä syy on se, jos herää monta kertaa yössä. Se johtaa väsymykseen ja lisää ärtyneisyyttä ja mielialan laskua.

Esivaihdevuosien hyvä hoito riippuu yksilöistä ja oireista. Jos elämänlaatu kärsii kuumien aaltojen tai unihäiriöiden vuoksi, tutkitusti tehokkain hoito hormonikorvaushoito.

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.9.2021, kuvat Pixabay

Surutyöni 73.

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty syytä kuolemalle. Mahdollisin syy on sydämen rytmihäiriö. Teen surutyötä.

Minun elämäni on ollut melkoista hiljaiseloa. Osittain koronan takia. Kaipaan, voi kuinka paljon kaipaankaan Veraa.

Ystävä kutsui kylään.  Minäkin halusin nähdä häntä. Meiltä on matkaa kirkonkylän keskustaan 20 kilometriä. Niinpä taitoin matkan autolla.

Jo ennen lähtöä minulla oli vähän ahdistunut olo. Osittain siksi, etten ole viime aikoina ajanut autoa. Se yleensä jännittää nykyisin Veran kuoleman jälkeen. Lähdin kuitenkin matkaan.  

Autoa ajaessa ahdistus kasvoi.  Keskityin täysin  ajamiseen, mutta keskittyminen ei poistanut ahdistusta. Monesti minua auttaa, jos meditoin ja keskityn yhteen asiaan.

Sitten tein hengitysharjoituksia. Hengitin sisään ja pidätin hengitystä 30 sekuntia, sitten uloshengitys. Yritin myös syvähengitystä hengittäen nenän kautta ja laskien sisäänhengityksellä kolmeen ja uloshengityksellä kuuteen. Ei auttanut. Perhana, ei mikään auttanut.

Kun pääsin keskustaan ja ystäväni asuinalueelle, olin paniikissa ja toinen puoli päästäni puutui. Menin soittamaan ovikelloa väärälle ovelle, väärään rivitaloon. Oli soitettava kaverille ja kysyä, missä talossa hän asuu.

Mielessäni olivat paniikin kovalla vauhdilla pyörivät, kieppuvat hyrrät ja koko ajan sirisevät, muuttuvat geometriset kuviot. Pulssi oli korkea, ja sydän hakkasi. Oksetti. Ajattelin kuolevani.

Kaverini tietää minun ahdistukseni ja paniikkikohtaukset. Samoin Veran kuoleman sanoinkuvaamattoman surun. Aluksi makasin sohvalla. Asetelma oli kuin psykoanalyysissa. Kaveri istui vieressä pääni puolella. Noin puolen tunnin kuluttua paniikkikohtaus hellitti jonkin verran, ja pystyimme juomaan kahvia ja juttelemaan. Juttua riitti. Noin parin tunnin päästä lähdin ajelemaan kotiin päin. Paniikki oli poissa. Suru ei. Ei koskaan.

Ruokariippuvuus

  

Minulla on nyt tyttäreni kuoleman jälkeen tullut lievä syömishäiriö. Eikä se tavallaan ole varsinainen syömishäiriö. Suklaa lohduttaa, on lohtusyömistä. Tuo hetken helpotuksen. Tunnistan tämän itsessäni. On suruaika. Syön suruun.

Ruokariippuvuus on todellinen ongelma. Se on omanlaisensa syömishäiriö. Syömishäiriössä syömisen oireilu tulee ratkaisu- ja selviytymiskeinoksi mielen kuormitukseen, turvattomuuden tunteen, elämän kriisien tai muun pahan olon kanssa selviytymiseen.

Arjessa ongelmallinen ruokasuhde ja ruokariippuvuus voivat ilmetä monella tavalla. Hyvin tyypillistä on, että syömiseen liittyy häpeää ja salailua sekä syyllisyyden tunteita.

Ongelmallinen suhde syömiseen voi saada alkunsa kuormittavan elämäntilanteen, kuten läheisen kuoleman tai työpaikkakiusaamisen, seurauksena.Hallitsemattomassa syömisessä saattaa olla ahmintahäiriön piirteitä.

Hyvin tyypillistä on, että ongelmalliseen ruokasuhteeseen liittyy riskiruokia, joiden syömistä on erityisen vaikea rajoittaa. Tavallisia riskiruokia ovat esimerkiksi leipä, pasta, pizzat, hampurilaiset, perunalastut, suklaa, irtokarkit, jäätelö. Jäätelöä voi kulua kerralla litran paketti tai leipää koko pussi.

Yksipuolinen ruoka ja epäsäännöllinen ruokarytmi altistavat ongelmille. Kun koko päivän panttaa syömisiään, petaa illaksi maaperää hallitsemattomille  ruokailutilanteille.

Täsmäsyöminen on häiriintyneen syömiskäyttäytymisen ensisijaista hoitoa. Tämä tarkoittaa säännöllistä, riittävää, monipuolista ja joustavaa ruokailua. Täsmäsyöminen ei aina ratkaise tilannetta, vaan avuksi voidaan tarvita myös psykologia tai psykoterapeuttia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.9.2021, 25.9.2021, kuvat Pixabay

Surutyöni 72.

Rakas Vera-tyttömme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty syytä Veran kuolemaan. Se oli mahdollisesti sydämen rytmihäiriö.

Nyt epätoivo on muuttunut vellovaksi ahdistukseksi aina iltaan asti. Minulla on ollut välillä nukahtamisvaikeuksia. Siksi olen ruvennut katsomaan Netflixin tarjontaa, koska melkein tavaksi on tullut nukahtaa läppäri sylissä. Olen jossakin vaiheessa havahtunut ja siirtänyt läppärin sivuun ja jatkanut uniani.

Vellova ahdistus on niin paha, että kaupassakäynti on hyvin vaikeaa, jos joutuu olemaan kassajonossa pitkään. Ei auta muu kuin hengitellä syvään. Ja katsoa muiden ostoksia. Keskittyä niihin.

Elämä yleensäkin tuntuu liian vaikealta. Veraa on kova ikävä. Itken iltaisin tyynyni läpimäräksi.

Olen seikkaillut sienessä ja kerännyt puolukkaa ja karpaloita. Viime vuonna keräsin puolukkaa 60 kiloa. Nyt en kerää yhtä paljon. Pakastimet ovat täynnä. Seuraavaksi pitää tehdä mehua.

Kuinka hyvä onkaan olla metsässä! Rauhoitun ahdistuksesta. Syksyisin voisin melkein asua metsässä.

Halu miellyttää muita

 

Tämän jutun kertojan nimi on muutettu asian arkaluonteisuuden vuoksi.

Maija ajatteli  muiden toiveita niin paljon, ettei lopulta osannut sanoa, mitä itse haluaa. Mikä on syynä, kun yrittää miellyttää muita jopa oman hyvinvointinsa kustannuksella?

Maija kertoo: "Tosi helposti kalenterini täyttyy muiden tarpeilla ja toiveilla. Olen säntillinen ja vastuuntuntoinen. Haluan miellyttää muita, joten minusta tuntuu ikävältä aiheuttaa pettymyksiä. Välttelen viimeiseen saakka, että kieltäytyisin mistään tai myöhemmin peruisin."

Jos Maija kokee, että on aiheuttamassa toiselle ihmiselle pettymystä, hänet valtaa voimakas ahdistuksen tunne. Kokemus on niin voimakas, että Maija ymmärtää itsekin, että ahdistukselle   on tuskin perusteita todellisuudessa.

"En odota kiitosta toiminnastani. Vuosikausiksi olen silti ajautunut elämään niin, etten vain aiheuttaisi toisille harmia. Samalla pääni on keikahtanut ajattelemaan asioita aina vain muiden kautta", Maija kertoo.

Mistä vahva miellyttämisen tarve kumpuaa?

Yleensä ihmiset haluavat luoda myönteisiä suhteita toisiin. Toive suhteen jatkumisesta voi joissain ihmisissä herättää vahvan halun varoa ärsyttämästä ja suututtamasta muita.

Temperamentti ja itsetunto vaikuttavat miellyttämisen tarpeeseen. Jos on arka ja pelokas, se saattaa näkyä arkuutena vetää rajoja ja pitää rohkeasti päänsä päätöksissä.

Miellyttäjällä on suuri pelko, ettei hänestä pidetä, jos hän tuo omia toiveita esiin, eivätkä ne ole toiselle mieluisia, kertoo psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Henna Penttinen.

Taustalla vaikuttaa, että ihminen ei luota olevansa riittävä omana itsenään. Miellyttäjä on epävarma omasta arvostaan ja pyrkii saavuttamaan sen muilta tulevan arvostuksen kautta.

Lapsuudessa muodostuu tärkein perusta kokemukselle omasta arvosta ja riittääkö omana itsenään. Jos on jäänyt vaille ehdoitta saatua hyväksyntää, ihmisestä voi tulla korostuneen riippuvainen muiden hyväksynnästä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 26.8.2021, kuvat omat