Tapasin yhden ystäväni kahvilassa. Juteltiin niitä näitä. Sitten hän sanoi, että olen selviytynyt surusta hyvin, koska olen jotenkin niin tyyni ja tavallisenoloinen.
Melkein mielessäni suutuin tuosta ystäväni kommentista, vaikka hän tarkoitti vain hyvää. Ymmärsin häntä. Vaikka olisin oikeasti halunnut lyyhistyä sen kahvilan lattialle. Vaikka mennä sikiöasentoon ja huutaa Veraa takaisin.
Joitakin päivän rutiineja olen saanut ylläpidettyä: ruoan laittoa, lenkkeilyä, siivoamista, lukemista, Netflixiä, tämän blogin ja kaunokirjallisen tekstin kirjoittamista. Tietysti peseytymisrituaalit ja säännöllinen ruokailu.
Kaunokirjallinen käsikirjoitus on romaanikäsikirjoitus. En ole halunnut aikaisemmin tätä sanoa. Kuulostaa niin suureelliselta, ja onhan se suureellista.
Heti Veran kuoleman jälkeen minussa virtasi kuvia, outoja symboleita. Ne velloivat, velloivat minussa. Oli hyvä kirjoittaa niitä pois itsestäni. Tuolloin myös romaanikäsikirjoitus edistyi.
Mutta voimakkaan symbolisen ajan jälkeen luhistuin, olin kuin kuollut hetken aikaa. Piti nousta arkeen, ja ottaa huomioon myös miehen suru.
Nyt käsikirjoitukseni edistyy vavoin, koska sitä suuremmat asiat on mielessäni. Elämäni ja kieleni on jotenkin latteaa. Tässä blogissakin. Ehkä käsikirjoitus pitäisi panna tauolle ja keskittyä vain selviytymiseen päivä päivältä. Sen ehkä teen.
Nyt olen ihan eri mieltä kanssasi. Sinun kielesi on rikasta. Ja käytät symboleita taitavasti. Olet turhan kriittinen itseäsi kohtaan. Kirjoita vain, jos se tuntuu sinusta hyvältä. Voithan aina hioa tekstiä myöhemmin, ellet ole siihen tyytyväinen. Kun alat käydä tekstiäsi uudelleen läpi, veikkaan sinun yllättyvän positiivisesti. Sinulla on kirjoittamisen lahja.
VastaaPoistaOlen niin samaa mieltä Kirstin kanssa.
PoistaSinulla on uskomaton taito sanoittaa tuntojasi - ne muuttuvat (melkein kuin) kuviksi lukijan mielessä.
Ymmärrän myös hyvin tuon, että pahoitit mielesi tuosta ystäväsi sanomisesti. Hän varmasti tarkoitti hyvää - mutta se tuntui sinusta ehkä surusi vähättelyltä.
Kirjoittaminen ei varmasti etene väkisin. Tulee aikoja, että ajatus ei kulje ja sanoja ei synny. Lepovaihe tekee hyvää, ihan kaikelle.
Kiitos Kirsti kommentistasi. Kyllähän minä latistunut ja taantunut olen ja jollakin tavalla marto. Juu, kyllä minä voin kaunokirjallisia tekstejä myöhemmin lukea uudestaan ja tehdä parannuksia. On itse asiassa pakko.Kiitos kannustuksestasi.
PoistaVoimia ja kannustusta täältä käsin.
PoistaKiitos Ulla voimien toivottamisesta.
PoistaKiitos kommentista Erikoiset Asiantuntijat. Nämä kommenteihin vastaamiset menee heikun keikun.Ystävä tarkoitti aivan varmasti hyvää, eikä hän mitenkään pääse - eikä se ole tarpeellistakaan - minun sisäiseen elämään.Hän on hyvä ihminen. Kiitos suosituksesta pitää lepovaihe. Kaunokirjallinen käsis ei ole aikataulutettu, kuten ei muillakaan pöytälaatikko-kirjailijoilla
VastaaPoista