Elämää maalla 13.

 

Kille-kissi tykkää oleskella läppärin lähellä ja painella nappuloita omiin juttuihinsa.

Jouluna ei ollut niin tuskainen suru Verasta kuin pelkäsin. Se oli tavallista surua ja etenkin kaipausta. Kaipasin Veraa joulupöytään ja meillä oli Veran kuva pöydällä.

Kuten viime kerralla kirjoitin, että ystäväni sanoi, että meidän kannattaisi pitää joulua uuden alkuna. Me pidämme sitä elämän jatkumisena kaikesta huolimatta. Rosoinen, lämmin, surullinen ja kaunis elämä.

Meidän joulupöytä oli tavallista vaatimattomampi. Kalapöydässä oli rosollia, savulohta, kylmäsavulohta, sillejä. Erityisesti pidin matjessillistä upotettuna smetanaan ja tilliin. Oma keksintö. Rosollin tein itse. Muuta itse tehtyä ei pöydässä ollut. En vain jaksanut tänä vuonna tehdä laatikoita, leivonnaisia ja muuta sellaista. Joulutortut tein. Me söimme kolme päivää samoja ruokia - helppoa eikä ruokahävikkiä tullut.

Toisessa kattauksessa pöydässä oli laatikot ja miehen kalkkunakinkku.  En jaksanut tehdä seitankinkkua, joten söin edelleen savulohta. Jälkiruoaksi suklaata, jota kului melko huomattavat määrät koko joulun aikana.

Joulusaunan jälkeen kotiin laskeutui rauha. Hyasinttien tuoksu ja kynttilät. Kuulin Veran sanovan:"Äiti älä sure liikaa, minulla on hyvä nyt." Tämä  lause tuli aivan Veran äänellä. Voisihan sitä ajatella, että se oli yliluonnollinen kokemus, mutta pidän sitä ehkä alitajunnasta tulleena ilmiönä. Joka tapauksessa se lohdutti.

Miehen kanssa sairastuttiin flunssaan vähän ennen joulua. Silti tein suursiivouksen ja muun. Minulla - ainakin tähän asti - flunssa on ollut lievempi kuin miehellä, jolla on myös kuumetta. Minulla on migreenikohtauksia ja muutenkin pääkipua, voimattomuutta ja nivelsärkyä. Nyt olen muutamana päivänä uhmannut tautiani ja käynyt kävelylenkillä. Mies ei päästänyt minua kuntosalille. Suloista  huolenpitoa.

Pidän pitkästä aikaa sitten tullutta migreeniä surun kehollistumisena. Ehkä flunssakin on sitä. Sain sen ennen miestä.

Kaikki pyhäpäivät menivät syödessä, lukemisessa,  suoratoistopalvelujen katsomisessa, Spotifyn kuuntelemisessa. Katsoin muun muassa Netflixiltä Crown-sarjan uuden kauden. Ruudusta italialaisen sairaalasarjan Doc. En ymmärrä omaa mieltymistäni sairaalasarjoihin. Olen aina pitänyt niistä.

Spotifystä kuuntelin jotakin puuhaillessa ja kävelylenkeillä Ultra Brata ja Chisua. Olen aina pitänyt Chisusta. Hän on monipuolisesti lahjakas. Säveltää, sanoittaa ja tuottaa laulunsa. Ja mitä ihania lauluja! Ultra Bra vie minut tunnelmiin, kun olin vähän reilu kolmekymppinen.

Veljeni on soitti joulun aikaan kahdesti. Hän kohkaa siitä, että joku nainen oli Ruotisista soittanut hänelle, ja sanonut, että olemme mahdollisesti sukua. Hän oli pyytänyt veljeä tekemään DNA-testin. Veli pyysi, että minä paneutuisin netissä olevaan sukututkimukseen ja soittaisin tälle naiselle. Googlasin tänään hänet ja huomenna keskityn tähän sukupuuhun.

Sinänsä oli huvittavaa, että ukin veli oli ollut varsinainen häntäheikki ja pannut kolme naista raskaaksi sota-aikana. Samoin minun mummi oli miehiinmenevä ja oli kolme kertaa naimisissa - plus rakastajat. Mummon mies, ukkini, kuoli talvisodassa. Äidin kertoman mukaan hän oli pitänyt autokoulua Turussa ja saattanut raskaaksi ainakin yhden oppilaansa. Hänen poikansa piti ainakin jossakin vaiheessa kultasepänliikettä. Suvussani taitaa olla isän puolelta varsin suuri ja syvä libido.

Kirjoitin taannoin, että minulle on tullut suuri huolehtimisen halu muun muassa toiseen tyttäreeni, mieheen, Kille-kissiin ja nyt talitiaisiin. Elämäni ensimmäistä kertaa meillä on lintulauta. Laitan siihen auringonkukan siemeniä joka ilta valmiiksi aamupäiväksi. Myös talipallot kelpaa heille. Talitiaiset ovat varsin tuttavallisia ja söpöjä.

Olen monta vuotta haaveillut, että meillä olisi muutama kana ja kukko. Ulkorakennuksen toisessa päädyssä on sauna ja pukuhuone sekä täysin tyhjä huone. Olen ajatellut, että kanat ja kukko voisivat viettää siellä talven. Voisin jopa itse  eristää huoneen. Kun tyttäret olivat pieniä, he leikkivät, että huone oli hevostalli. Ikävää, ettei meillä ole navettaa. Silloin hankkisin lampaita ja pari lehmää. Lapsuuden kodissani oli lehmiä, sonneja, pari possua ja lampaita. Kun olin lapsi, oli myös kanoja, kukkoja ja kalkkunoita.

Kesällä olisi kiva seurata kanojen maan kuopsuttelua ja muutakin elämää ja kukkoa. Saisimme tuoreita kananmuniakin. Mies ei ole lämmennyt ajatukselle, koska hän pelkää, että 16-vuotias Kille-kissimme järkyttyisi suuresti näistä uusista tyypeistä. Minä en usko niin, vaan hän innostuisi kanaporukasta. Noh, asiasta vielä keskustellaan.

Meillä joulu oli alkoholiton. Uumoilen, että Uutena Vuotena joisimme kuohuviiniä, mutta sekin taitaa jäädä tämän flunssan takia. Mieluusti katselemme raketteja. Killestä täytyy pitää hyvää huolta, koska hän pelkää uuden vuoden paukuttelua.

Hyvää Uutta Vuotta kaikille!

Autismikirjo ihmisessä

Meistä monilla on autismikirjoon viittaavia piirteitä. Suomessa ne ovat sosiaalisesti hyväksytympiä kuin monissa muissa maissa, koska suomalaisessa kulttuurissa vetäytyvyys ja sulkeutuneisuus on miltei normaalia. Tämän vuoksi monet eivät tiedä itsekään omasta autismikirjon häiriöstä.

Enää ei puhuta esimerkiksi aspergerista erotuksena autismista vaan on luotu tämä yhteisnimitys autismikirjo.

Usein autismikirjo tunnistetaan siitä, että sosiaaliset toimintatavat ovat erilaisia kuin muilla. Ihminen ei esimerkiksi katso silmiin tervehtiessä, välttelee katsekontaktia, ei osaa tulkita muita ihmisiä. Tällaista pidetään lievänä autismikirjon käyttäytymisenä.

Työkaverit voivat pitää ihmistä tökerönä. Sosiaalisten koukeroiden ymmärtäminen on vaikeaa. Autismikirjon ihminen voi olla yksityiskohtiin uppoutuva ja pikkutarkka.

Autismikirjo on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö. Siinä on poikkeavuus aivojen synapsiyhteyksissä, minkä vuoksi aivojen hermoverkkojen toiminta on epätasapainossa. Autismikirjoa on monentasoista.

Jos ihminen kuitenkin pärjää ympäristössään, autismikirjoa ei välttämättä tarvitse tunnistaa. Diagnoosia ei kannata asettaa, ellei autismikirjo haittaa arkielämää. Diagnoosi on tarpeellinen silloin, kun häiriö aiheuttaa isoja ongelmia. Hankaluuksia saattaa aiheuttaa yksityiskohtiin paneutuva ajattelutapa, ohjeiden kirjaimellinen noudattaminen ja soveltamiskyvyn puute.

Lievimmillään autismikirjo aiheuttaa vain sosiaalisen vuorovaikutuksen ongelmia. Ihminen ei esimerkiksi ymmärrä työpaikan sosiaalisia kuvioita ja ihmettelee, miksi hän on aivan pihalla siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Aikuinen hakeutuu seulontaan usein sosiaalisen ahdistuneisuudensa takia. Autismikirjon häiriö voi pahimmassa tapauksessa olla niin vakava, ettei ihminen pärjää yksin vaan tarvitsee seurantaa ympäri vuorokauden.

On myös töitä, jossa autismikirjoon liittyvät piirteet ovat vain eduksi. Jos työ on yksinäistä tai se ei vaadi sosiaalisten koukeroiden ymmärtämistä, ja henkilö tekee hienoa uraa, diagnoosia ei tarvita. Ominaisuudet voivat johtaa huippusuoritukseen. On esimerkiksi it-alan yrityksiä, jotka arvostavat autismikirjoon liittyviä piirteitä, kuten pikkutarkkuutta, perusteellisuutta ja nopeaa päättelykykyä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.3.2020, kuvat omat

Oletko säästäväinen vai tuhlari?

 

Minun pitää oikein miettiä kumpi olen. Ehkä olen jonkinlainen välimuoto. Omasta mielestä tuhlaan melko tärkeisiin juttuihin: kodin pintaremontteihin, ekologisiin vaatteisiin mieluiten kirpparilta, jos yleensä  enää ostan vaatteita lainkaan. Tuntuu, että niitä on kertynyt tarpeeksi. Pikamuotia en osta, enkä myöskään polyesterivaatteita uusina vaan ostan luonnonkuituvaatteita. Polyesteri on muovia.

Tuhlaan hyvään, mieluiten luomuruokaan.Säästäväinen  olen  - niin joskus missähän - vanhojen autojen                  korjausmaksuissa, vaikka mies yleensä hoitaa ne. Säästän ostamalla luonnonkosmetiikkaa järkevästi, usein alennuksista.

Hesari teki kyselyn säästäväisyydestä, johon vastasi eniten keski-ikäisiä tai vanhempia ihmisiä.

51-vuotias mies kertoo:

Keräilen jätelavoilta kaikenlaista hyödynnettävää, mm. vanerilevyn paloja ja kiinnitystarvikkeita. Myös panttipullot ovat aina olleet keräyslistan kärjessä. Tämä kaikki juontaa vaatimattomista lähtökohdista elämään, ja toimin kuten isäni aikoinaan. Uuden ostamista vältellään viimeisiin saakka. Pidänkin itseäni varsin ekologisena ihmisenä.

37-vuotias mies kertoo:

Säästän kaikessa arjen kuluissa. Käyn töissä suihkussa, syön ystävillä. Piheys vastaavasti hyödyntää muuta elämää, koska voin sijoittaa rahat ja matkustaa.

63-vuotias nainen kertoo:

Kasvatan ja pyydän suuren osan ruuasta, ajelen alamäet vapaalla. En osta mitään, mitä ei  ole pakko. Paikkaan jopa lakanat vähintään kertaalleen.

48-vuotias mies kertoo:

Ostan kaikki kulutustarvikkeet, kuten kodinkoneet, vaatteet ja harrastevälineet käytettynä. Kuljen kaikkialle polkupyörällä, kesät, talvet. Olen piheydestä ja säästeliäisyydestä ylpeä, koska se säästää luontoa sekä raaka-aineita. Samalla säästän rahaa.

Joillekin säästäväisyys tai jopa pihtailu, tuntuu olevan luontevampaa kuin toisille, ja osan mielestä se on jopa nautinnollista.

Ihmisen säästäväisyyteen vaikuttaa kasvuympäristö ja yksilölliset persoonallisuuspiirteet, kertoo psykologian professori Marko Elovainio Helsingin yliopistosta.

Ympäristön ja lapsuudenkodin merkitys nuukuuteen on suuri. "Ainakin oman sukupolveni lastenkasvatuksessa rohkaistiin säästäväisyyteen, sitä pidettiin arvokkaana asiana. Jos pystyi asettamaan itselleen tavoitteen, kykeni itsekontrolliin kuluttamisessa ja saavutti tavoitteen, siitä palkittiin. Siihen aikaan ei ollut kulutusluottoja tai edes luottokortteja", sanoo kuusikymppinen Elovainio.

"Meidän luterilaiseen kulttuuriin kuuluu säästämisen pitäminen          hyveenä ja siitä palkitseminen." Nykyään asiaan liittyy kaiken lisäksi ympäristöarvoja.

Voiko liiallisesta nuukuudesta olla haittaa? Kyllä voi jos se on liiallista ja pakonomaista. Tällöin se lähestyy pakko-oireista häiriötä eli pakkoneuroosia.

"Jos kaikki pyörii säästämisen ympärillä, se rupeaa haittaamaan elämää. Silloin se ei ole enää tavoitehakuista vaan asiasta voi olla jo huolissaan."

Jos elämä on pelkkää säästämistä ilman, että nuukailulle on todellista tarvetta, kannattaa oman käyttäytymisen taustoja vakavasti miettiä. Saidan kannattaisi antaa itselleen lupa myös nauttia elämästä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.12.2023, kuvat omat

Hyvää joulua

 

Kaunista ja rauhallista  joulua!

Joulu on etenkin lasten juhla.

Toivon, että kenenkään lapsen ei tarvitsisi

pelätä  humalaista vanhempaansa tai vanhempia.

Toivon rauhaa yksinäisille

vähäosaisille.

Toivon rauhaa koko maailmalle, vaikkei sitä tule koskaan

- mutta aina saa unelmoida.

Minun mieleni tuskainen suru Veran kuolemasta kääntyi osittain keholliseksi: miehelle ja minulle tuli aika kova flunssa. Emme voi -   onneksi - sukuloida. Enkä jaksaisi muutenkaan.

Elämää maalla 12.

 

Hämmästyin, kun huomasin kalenterista, että jouluaatto on jo sunnuntaina. Minä en ole jaksanut tehdä juuri mitään joulunaluspuuhia. Anteeksi valitukseni. Olen siinä nyt mestari. Mutta haluan olla rehellinen. Tällaista kuuluu maalle nyt.

Olen lukenut jostakin, että pahin suru lapsen kuolemasta menee kolmessa vuodessa ohitse. Minulle ei ole käynyt tällä hetkellä niin. Suren melkein yhtä paljon kuin kolme vuotta sitten Veran kuoltua. Ihmettelen tätä. Muistelen yhteisiä jouluja. Varsinkin sitä viimeistä, kun Vera kuoli sitten tammikuussa. Mutta suru aaltoilee.

Tuon joulun halusin oikein "laittaa": tein itse laatikot, seitankinkun, rosollin, piparit ja ässäkeksit, pullakranssin, joulutortut, lasimestarin sillin, graavilohen... Tein sitruunasorbettia, joka puhdisti suun ruoasta ja valmisteli sen juustoja varten aterian lopuksi.

Vera kiitti minua kaksi kertaa hyvästä ruoasta ja leivonnaisista. Hän sanoi, että itsetehtyinä niissä maistui välittäminen. Ja kuinka paljon rakastin!

Joulusaunan jälkeen kotiin tuli rauha ja kauneus. Juttelimme Veran kanssa illan ja osan yötä. Toinen tytär oli Saksassa töissä. Vain mies, Vera, Kille-kissi ja minä.

Viikko on mennyt niin, että olen itkenyt aamut ja illat, päivät ovat menneet tyynemmin. Olen jopa halunnut lähteä Veran luokse. Tappaa itseni. Nämä ajatukset ovat pelottaneet jopa itseäni. Olen suunnitellut, että menen lumihankeen makaamaan ja viillän ranteet. Niin ei tule miehelle siivottavaa. Mutta en sitä tee. Haluan elää tämän rujouden luonnolliseen loppuunsa. Joka saisi tulla nyt pian.

Minulla ei ole ollut raskauksien jälkeen  migreeniä, mutta tällä viikolla yllättäen tuli kolme kertaa. Näin ehkä henkinen kipu on yrittänyt muuttua ruumiilliseksi, että edes vähän olo helpottaisi. Kuten viiltelijä siirtää henkisen kivun ruumiilliseksi. Se auttaa kipeää sielua.

Mieheni on hengellinen ihminen. Olen tivannut häneltä, että miksi Veran piti kuolla. Ei muuta vastausta kuin, että "oli hänen aikansa". Ei helvetissä ollut!

Suutuin myös eräälle ystävälle - on myönteinen ja rauhallinen ihminen -, kun hän sanoi, että voisimme miehen kanssa pitää tätä joulua uuden alkamisena. Mutta minulla ei ole nyt toivoa. Jos tuo ystävätär on niin myönteinen noita, noitukoon Veran takaisin. (Kunhan nyt länkytän: hän on hyvä ihminen ja ystävä.)

Maanantaina päätin kuitenkin tehdä joulusiivouksen, kun oli muutenkin siivouksen aika. Pyyhin pölyt, puunasin, imuroin ja moppasin. Tiistaina pesin saunan. Kaikki tämä piti tehdä aamusekavana, että jaksoin. Juuri mitään miettimättä. Mutta siivouksen jälkeen tuli taas itku ja valtava kaipaus.

Ehkä ostamme hyasintit ja kynttilöitä. Ehkä teen rosollin itse, koska se on niin raikasta. Ehkä lohtusyön. Ehkä glögiä ja punaviiniä. Joulupäivänä menemme miehen siskolle kylään. Jos jaksan.

Mitä minä oikein olen tehnyt kuluvalla viikolla? Puolihorroksissa kuntosalilla kolme kertaa, pari kertaa lenkillä. Olen kirjoittanut tätä blogia, joka osaltaan pitää minut järjissäni.

Olen maannut sängyssä ja katsellut Netflixistä New Amsterdam -sairaalasarjaa. Tietty olen tehnyt ruokaa, pessyt pyykkiä, astioita, pintasiivonnut. Mutta nämäkin kuin toisena ihmisenä. En ole ollut oma itseni. Suru on musertanut minut niin pieneksi. Niin pieneksi.

Toivon, että joulunaika menee nopeasti! Haudalle kynttilät. Mutta tammikuun yhdeksäs on Veran kuolinpäivä. Se on ehkä tuskaa, korventavaa tuskaa, joka polttaa minun aivot. Mutta niistä viis. Toinen tyttäreni on töissä koko joulun. Ehkä tulee piipahtamaan. Vaikka meidän tunteet ei usein kohtaa, hän on minun lapseni. Ja rakastan häntä ehdottomasti.

Elämää maalla? Olen tullut siihen johtopäätökseen, että talo on  ehkä liian suuri miehelle ja minulle. Mutta eihän sitä saa täällä korvessa myytyä. Eikä mies haluaisikaan, kun kaikki autot, auton romut ja kaikki metalliroska on täällä.

Jos elän vanhemmaksi, edelleen elän täällä. Onneksi on kasvimaa, puutarha ja ruukkuistutukset. Niin jaksan kesän. Talvesta en tiedä. Vaikka olen aina pitänyt siitä. Nyt en pidä mistään. Paitsi toisesta tyttärestä, miehestä ja Kille-kissistä. Rakkautta riittää jonkin verran. Tarpeeksi. Kun tilanne on nyt tämä.

Olen onneksi nukkunut hyvin, yhdeksän tuntia yössä sikeästi. Joten en ole täysin kajahtanut. Olen saanut  lohtua Pave Maijasen laulusta Elämän nälkä. En saa laitettua tähän you-tube videota. Tämä     Windows 11. on niin vaikea.

Siinä on suuri suru ja toivottomuus, mutta myös halu elää. Kuulin sen ensimmäisen kerran sattumalta Spotifystä. Olen kuunnellut sitä silloin ja tällöin. Selfie pitkästä aikaa.

Millainen on hyvä kuuntelija?

 

Pidetyillä ihmisillä on taito, mitä kuka tahansa voi harjoitella: Kyky kuunella.   Usein taitavasta kuuntelijasta pidetään, sillä hän saa tuntemaan muut tärkeiksi.

"Kun kuunnellessa alkaa analysoida sitä, oppii usein uutta"; sanoo teologian tohtori Raili Gothoni. Hän on työskennellyt muun muassa sairaalateologina ja kirjoittanut kirjan Kuuntelijan käsikirja.

Hyvä kuuntelu on sitä, että kunnioittaa toista ihmistä ja on kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo. "Mitätöinti on isoin virhe silloin, kun toinen haluaisi kertoa jotain."

Toinen yleinen virhe on se, että luulee tietävänsä, mitä toinen ajattelee.

Kolmas virhe on keskittyä miettimään, milloin pääsee itse ääneen tai mitä voisi kysyä seuraavaksi.

Älä tuputa neuvoja

Neuvojen tuputtaminen on huonon kuuntelijan merkki. Keskustelu ohjautuu silloin pois puhujan ajatuksista, ja estää kuulluksi tulemisen tunteen. Varsinkin jos omia näkemyksiä tuo esiin nopeasti.

Tähän sääntöön on olemassa kuitenkin poikkeus: joskus oman kokemuksen esiintuominen vai auttaa puhujaa. Jos läheinen ihminen kertoo omasta hyvin kipeästä asiasta, voi saman kokemuksen jakaminen asettaa kuuntelijan samanarvoiseen haavoittuvaan asemaan.

"Keskustelu ei kuitenkaan saa jäädä siihen, että kuuntelija vain korostaa, että hänelle kävi vielä pahemmin."

Jos käytät puhelinta, kerro toiselle syy

Otetaan esimerkki: " Olet syventynyt treffeillä keskusteluun, jonka lomassa mainitset, että syntymäpäiväsi on pian ja että rakastat belgialaista suklaata. Hetken päästä treffikumppani alkaa näpytellä puhelinta, tulkitset, että kuunteleminen ei selvästi kiinnosta häntä.

Aina sanotaan, että hyvään kuunteluun kuuluu laittaa puhelin pois, mutta siihen on olemassa  myös erilainen näkökulma.

Kuuntelija voi esimerkiksi haluta kirjata ylös jotain kuulemaansa.Esimerkkitapauksessa treffikumppani halusikin kirjata synttärit kalenteriin ja muistutuksen suklaalahjasta."

Tiedosta ennakkoasenteesi

Usein kuuntelua estää se, että kun toista on valmis kuuntelemaan,   sitä heikentää se, että kuuntelijalla on valmiiksi ennakkoluuloja puhujasta. Esimerkiksi vähemmistön edustajat voidaan niputtaa samaksi joukoksi, jolloin on vaikea keskustella avoimin mielin.

Myös oma asema ja kulttuurinen tausta voivat vaikuttaa siihen, millä asenteella keskusteluun osallistuu.

Ennakkoasenteet on hyvin vaikea asettaa kokonaan sivuun. Arkisessa vuorovaikutuksessa voi riittääkin, että toista on valmis kuuntelemaan avoimesti.

Kerro, jos et pysty juuri nyt kuuntelemaan

Gothoni neuvoo mieluummin esittämään avoimia jatkokysymyksiä, kuten" haluatko kertoa tuosta lisää", "miten tulit tuohon johtopäätökseen tai "mitä ajattelet siitä".

Tarkka kuuntelu vaatii pitkäkestoisen muistin ja työmuistin ahkeraa käyttöä, eli se voi olla tavallaan kovaa työtä.

On siis oikein sanoa, jos esimerkiksi juuri sillä hetkellä ei pysty olemaan se kuuntelija, jonka puhuja tarvitsisi.

Lähteet: Helsingin Sanomat 25.11.2023, kuvat omat

Toksinen positiivisuus: liika myönteisyys ei ole aina hyväksi

 

Tämä voi kuulostaa kielteisen ihmisen väitteeltä. Mutta on olemassa toksista positiivisuutta, mikä tarkoittaa ajattelutapaa, jossa ainoastaan positiivisuus nähdään oikeana tapana elää.

Positiivisuusboomi  on jyllännyt jo pidempään etenkin somessa. Myönteisyys on suosittu menestyksen mittari. Self-Help-oppaat jopa neuvovat miten saada haluamansa - muun muassa rikkaus - vain sitä positiivisesti ajattelemalla.

Turun Mielenterveysyhdistyksen ITU ry:n toiminnanjohtaja Eeva Siivosen mukaan  käytännössä tämä tarkoittaa pelkästään hyviin asioihin keskittymistä ja kaiken ikävän työntämistä pois.

Kaikilla ihmisillä on myös hankaluuksia elämässä, eikä pettymyksen ja surun piilottelu hymy huulilla niitä muuksi muuta. "Kaiken positiiviseksi vääntäminen ja ongelmien sivuuttaminen ei varmasti johda hyvään lopputulokseen eikä sellainen taida edes kunnolla onnistua.", Siivonen sanoo.

Onnellisuuden kartuttaminen  on kuitenkin mahdollista vain tiettyyn rajaan saakka. Pahia vastoinkäymisiä ei voi messinkihymyillä taklata. Laittamalla niin sanottu onnellisuusnaamari kasvoille onneton olo peitetään ulkoisesti. Mutta maski on teeskentelyä, hetken helpotus, jos kaveri sanoo ikävästi tai työpaikka lähtee alta.

Feikkaus on riski hyvinvoinnille. Se vie hyvin paljon energiaa  ja kuormittaa. Tämän sijaan aito onnellisuus - pienistä asioista iloitseminen - tukee terveyttä.

Toksisen positiivisuuden pahin kuoppa on kurjien tunteiden kieltämisen myötä tapahtuva ongelmien ohittaminen. Haasteen kohdatessa, vaikkapa rahahuolet, positiivari pyrkii pakenemaan tilanteesta.

Pahimmat puolensa toksinen positiivisuus näyttää, kun ajatellaan kriisien, kuten työuupumuksen tai jopa syöpätaistelun olevan asenteesta kiinni.

Tunteiden peittely uuvuttaa

Tunteet kuuluvat ihmisyyteen ja tavallaan suojelevat ihmistä. Esimerkiksi viha kertoo, että jotakin on pielessä ja tarvitaan toimintaa tai suojaa. Jos voimakas viha sivuutetaan, se patoutuu. Energiaa kuluu sen varmistamiseksi, ettei kielteinen tunne näy ulospäin, vaan positiivisuus säilyy.

Jos kieltää tunteiden kirjosta jonkun osan, kieltää todellisuuden. "Tunteiden peittely voi lisätä kuormitusta tai stressituntemuksia", Siivonen sanoo.

"Jos joku väittää olevansa aina hyvällä tuulella ja näkevänsä kaikessa vain hyvää, hän luultavasti valehtelee -  enimmäkseen itselleen."

Jos huonoa oloa ei pysty näyttämään tai sanoa suoraan, uupuu. Omana itsenään olemisen ja aitouden puutos saattavat johtaa sisäisiin ristiriitoihin.

"Vaikeatkin tunteet vaativat huomiota ja työstämistä". Vaikka hankalia tuntemuksia on vaikeampi kohdata kuin positiivisia, voi niiden torjuminen olla haitallista. Mitä rajummin hankalia tunteita piilottaa, sen enemmän ne pyrkivät pintaan. Myös negatiivisuuskin pitäisi elää läpi ja työstää, mistä ajatukset viestivät. Kaiken harmin pitäisi tulla ulos, se puhdistaa, eikä mieli takkuunnu.

.

Joskus synkän tunnepadon avaamiseksi tarvitaan hetkellistä märehtimistä. Siivonen itse turvautuu huonon päivän jälkeen sohvalla röhnäämiseen. Tosi-teevee ja toimintaelokuvat auttavat palautumaan.

Positiivinen realismi on sitä, että tietää ikävien tunteiden hälvenevän ja pystyy käsittelemään niitä järkevällä tavalla.

Jatkuva realismin puute ja tsemppaaminen on kohtalokas yhdistelmä. Jos ei osaa arvioida omia kykyjä, tekee yltiöpäisiä suunnitelmia. Se voi johtaa suuriin pettymyksiin.

Vilpitön hyväntuulisuus on kivaa. Toksisesti positiivinen vähättelee paitsi omia myös muiden tuntemuksia.

"Vasta kun on valmis hyväksymään, ettei kaikki ole aina ruusuilla tanssimista, pystyy aidosti kuuntelemaan ja olemaan empaattinen. Kun toisesta tuntuu, ettei hänen murheitaan oteta vakavasti, se etäännyttää."

Yltiöpositiivinen luulee pitävänsä mukavaa tunnelmaa yllä, mutta voi helposti saada ärsyttävän leiman: kaikki negatiivisuus vaikuttaa hänestä yksilöiden virheiltä.

"Herkästi ajatellaan, että on omalla vastuulla tehdä itsestään onnellinen, ja jos siihen ei pysty, valittajalla on asenneongelma tai masentunut ei vain tsemppaa itseään riittävästi."

Lähteet: Hyvä Terveys 14-2023,  kuvat Pixabay

Huippumuistajien muistitekniikoita

 

Kuinka helposti opit ihmisten nimet? Huonosti, vastaa moni ja syyttää huonoa nimimuistiaan. Todellisuudessa muistissa ei ole yleensä mitään vikaa.

"Kyse on usein siitä, ettei ihminen muista jälkikäteen asioita, joihin hän ei kiinnitä huomiota. Muistaminen vaatii keskittymistä ja aktiivista työtä", sanoo psykologian tohtori ja muistitutkija Virpi Kalakoski Työterveyslaitokselta.

Virpi Kalakoski neuvoo miettimään, mistä ihmisen nimen voisi muistaa, kun tämä esittäytyy.

Mikä yhdistää juuri tutuksi tullutta Kaisaa muihin tuntemiini Kaisoihin? Entä onko Partasella parta tai asuuko Tiilikainen ehkä tiilitalossa?

Psykologian professori Matti Laine vinkkaa, että joskus muistin apuna voi olla julkisuuden henkilöt. Jos pitää muistaa Pekan nimi voi miettiä, tunteeko tai tietääkö yhtään toista Pekkaa. Jos mieleen tulee vaikkapa Pekka Pouta, voi luoda mielikuvan, jossa on poutasäällä soutamassa järvellä Pekka Poudan kanssa ja juuri tutuksi tulleen Pekan kanssa.

"Mielikuvien käyttämistä kannattaa harjoitella, koska ne auttavat tutkitusti muistamisessa, ja mitä enemmän niitä käyttää, sitä nopeammin ja tehokkaammin niitä oppii luomaan", Laine sanoo.

"Muistamisessa on paljon kiinni siitä, kuinka paljon on valmis tekemään työtä muistamisen eteen ja osaako käyttää muistamisen apuvälineitä. Toki muistikyvyissä on yksilöllisiä eroja, mutta perusterveellä muisti ei ole sen huonompi kuin muillakaan", Kalakoski toteaa.

Visuaaliset mielikuvat saattavat auttaa muistamaan myös  muita asioita kuin nimiä. Matti Laine antaa esimerkin kauppalistasta, johon kuuluvat maito, suodatinpussit ja led-lamppu.

Kauppalistan asiat voi ketjuttaa toisiinsa assosioimalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kuvittelee mielessään esimerkiksi, kuinka kotiin astuessaan kaikkialla on napaan asti maitoa ja maitoaalto hyökyy vastaan. Tästä pitäisi muistaa maito.

Jos maidossa ui suodatinpussilaivoja, voi muistaa suodatinpussit. Kun pääsee uimalla keittiöön asti, huomaa valojen välkkyvän. Se tuo mieleen led-lampun.

"Tällaisella muistitekniikalla voi muistaa pitkiäkin asialistoja. Eri asia on se, kuinka paljon nopeammin pääsisi, jos kauppalistan asiat vain kirjoittaisi paperille ja ottaisi lapun mukaan kauppaan."

Muistamiseen voi saada apua myöskin asioiden ryhmittelystä: mitkä kolme asiaa piti muistaa vihannesosastolta, mitkä kolme maitotuotteiden hyllystä?

Muistamista helpottaa, kun asiat eivät ole satunnaisessa järjestyksessä sikin sokin, vaan niillä on logiikka, joka on itselle luonteva.

Salasanat voivat olla yksi arjen muistihaasteista. Erinomainen mieleen palauttamista helpottava keino on luoda satunnaisten merkkien sijaan itselle merkityksellinen salasana.

Laine suosittelee lyhyitä merkityksellisiä lauseita. Vaikkapa tähän tapaan: Peppi-koirakohta 12v! Salasanaan on helppo saada mukaan pieniä ja isoja kirjaimia, numeroita ja erikoismerkkejä. Salasanalauseessa on hyvä olla ainakin 15 merkkiä ja niissä kannattaa välttää yleisiä ilmauksia, kuten laululyriikoita tai ILoveYou:n kaltaisia sanontoja.

" Salasanoissakin on tärkeää muistaa toiston merkitys. Mitä useammin salasanaa käyttää, sitä helpompi se on muistaa", Kalakoski sanoo.

"Muistin herpaantuminen näkyy erityisesti työelämässä, jossa on nykyään usein paljon keskeytyksiä, hektisyyttä ja hallittavana sirpalemaisia asioita, jotka pitäisi muistaa", Kalakoski toteaa. Hän muistuttaa työmuistin rajallisuudesta. Jos muistettavia asioita on aivan liikaa, jotakin putoaa väistämättömästi pois.

Kalakosken mukaan muistisairaudet ovat harvinaisia työikäisillä, mutta esimerkiksi uupumukseen ja masennukseen liittyy muistin ongelmia, samoin unihäiriöihin.

Jos Matti Laineen pitäisi antaa yksi muistia parantava ohje, se ei ole mikään muistisääntö vaan riittävä palautuminen.

"Liiku, nuku, vietä vapaa-aikaa. Pirteänä ja motivoituneena jaksaa keskittyä  ja asiat jäävät paremmin mieleen. Tutkimuksissa on todettu, että esimerkiksi pitkäaikainen stressi heikentää muistamista, eikä silloin parhaastakaan strategiasta ole juuri hyötyä."

Ihmisen lyhytkestoisessa työmuistissa pysyy kerrallaan keskimäärin kolme asiaa. Pitkäkestoisessa säilömuistissa samankaltaista rajaa ei ole.

Kaikkein tärkeintä Kalakosken mukaan muistamisessa on kuitenkin innostus. "Innostus ei paranna muistamista, mutta sen voimalla jaksaa nähdä enemmän vaivaa muistamisen eteen. Kun huomaa muistavansa, se vahvistaa kokemusta siitä, että hei, minullahan onkin ihan hyvä muisti."

Lähteet: Helsingin Sanomat 6.7.2023, kuvat Pexels ja Pixabay

Elämää maalla 11.

 

Tiistaina  täällä oli reilu pakkanen, 20 astetta. Kun heräsin, puulla pönttöuunilla lämmitettävä makuuhuone  ei ollut enää lämmin. Ja kun menin keittiöön, joka lämpiää pellettitakalla ja ilmalämpöpumpulla, siellä oli lämmintä vain 15 astetta. Minä vilukissa hyydyin. Onneksi keittiön sai nopeasti lämpimäksi pellettitakalla. Makuuhuoneeseen piti kantaa halkoja ja lämmittää. Kille-kissimme oli tyytyväinen asiantilan kääntymisestä. Hoh, hoijaa lämmintä taas.

Minähän olen päättänyt, etten laihduta enää koskaan. Jojolaihdutin kaksi kertaa, ja siinä oli kylliksi. Nautin   hyvästä ruuasta,  vaikka muutaman kilon ylipainoisena, pullukkana.Ei se tällaiselle akan rotjakkeelle merkitse mitään. Tietty jos lääkäri patistaa laihduttamaan, uskon häntä - mutta enpä usko, että patistaa. Kokonaisruokavalioni on kasvissyöjänä melkein aivan terveellinen: ei kauheasti sokeria ja eläinperäistä rasvaa. Paitsi suklaassa. Kokonaiskolesteroli oli viimeksi mitattuna 3,5. Hyvää ja pahaa kolesterolia en muista. Verenpaine on alhainen, mutta verensokeri lievästi koholla.

Laihdutusten lopettamisen jälkeen on erityisesti aamupala muuttunut. Laihduttaessa söin joko pehmeää rahkaa tai raejuustoa marjojen tai hedelmien kera. Nyt intohimoni on viili ja kurpitsansiemenet, kylkeen kaksi kurkkujuustovoileipää, kahvia ja granaattiomenamehua. Syön kiltisti D-vitamiinin ja C-vitamiiniksi syön omia tyrnimarjoja pakkasesta.

Aloitin viime huhtikuussa muutaman vuoden tauon jälkeen kuntosalin. Olin niin innostunut, että kävin kolme kertaa viikossa salilla puolitoista tuntia kerrallaan. Uudet laitteet ja ympäristö innostivat. Nyt rytmi on vähän lopahtanut, koska käyn salilla kaksi kertaa viikossa, mutta senkin pitäisi riittää.

Opiskeluaikoina ja muutenkin Turussa asuessani kävin kymmenen vuotta salilla. Se  liittyi silloin osittain lihasten kasvattamiseen. Täällä pienellä kylällä kävin kuusi vuotta treenaamassa, kunne se loppui kuin seinään.

Olen muistaakseni näissä Elämää maalla-postauksissani kirjoittanut hoivaamisen halustani 21-vuotiaan tyttäreni kuoleman jälkeen kolme vuotta sitten. Kun en saa enää hoivata häntä. Olimme hyvin läheiset. Aluksi siirsin hoivaamishaluni toiseen tyttäreeseen, mutta hän on aivan liian kiireinen. Sitten aloin hoivata miestäni ja Kille-kissiä. Tästä hoivaamiseni siirtyi keväällä pienten suloisten köynnöskasvien taimien hoivaamisesta täyskasvuisiin kasveihin. Syksyllä talon hoivaamiseen pintaremonttia tehden. Lopulta itseni hoivaamiseen.

Sen lisäksi on tullut talitiaiset - niin tosiaan talitulkut. Meillä ei ole ollut koskaan lintulautaa. Nyt kaivoin sellaisen lahjana saadun laudan - tai   pikemminkin mökin - esiin ja aloin syöttää talitiaisia auringonkukansiemenillä ja talipalloilla. Saan siitä mielihyvää itsekin. Laitan illalla siemenet mökkiin ja kuistin kaiteelle, ja miten se tuntuukaan hyvältä!

Olen vitkutellut seulontamammografiaan menemistä, kunnes sain toisen "kehoituksen". Kaipa siihen on mentävä joulunpyhien jälkeen varattuna aikana. Inhoan sitä! Miten tissit litistetään. Pelkkä ajatus velloo. Joiden gynekologien mukaan nainen voi kyllä itse tarkastaa rintansa. Ei siihen tarvita mammografiaa. Symppaan niin näitä ammattilaisia!

Itsenäisyyspäivä meni niin, etten aamulla muistanut koko pirskeitäkään. En ollut varannut mitään suomalaiskantaisia herkkujakaan. Tämä on minun hajamielisyyttä, koska kunnioitan suuresti maamme itsenäisyyttä, vapautta ja sotaveteraaneja. Koko maan jälleenrakennusta sotien jälkeen. Televisiosta en ole katsonut linnanjuhlia vuosikausiin.

Minulla on alkanut olla lähimuistin ongelmia. Menen jääkaapille, mutta en muistakaan, mitä sieltä pitäisi ottaa. Sama kaava toistuu monissakin tilanteissa. Mietin, onko minulla alkava dementia tai Alzheimerin sairaus. Mutta jos saan valita, ottaisin nuo sairaudet mitä mieluummin kuin syövän. Olen myös jonkin verran luulosairas.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Miten erilaisuuden tunteen voi kääntää vahvuudeksi?

 

Erilaisuuden tunteen taustalla saattaa olla esimerkiksi kokemus ulkopuolisuudesta. Se on voinut syntyä varhaislapsuudessa; kokemus siitä ettei kelpaa tai että on toisenlainen kuin muut.

Tarvetta kuulua ryhmään nähdään evoluutiopsykologiassa tekijänä, joka turvaa ihmisen olemassaolon. Erilaisista uhkista ja vaaroista on läpi historian ollut helpompaa selvitä yhdessä kuin yksin.  Lisäksi ihmisen kolmesta psykologisesta perustarpeesta yksi on yhteenkuuluvuus.

Rohkeus olla erilainen saattaa tuntua pelottavalta, koska ajatellaan, että laumaan kuuluminen on turvallista, ja jotta voisi päästä mukaan, tulisi olla samanlainen.

Kokemus erilaisuudesta voi olla kuitenkin hyvä asia. Toinen psykologinen perustarve onkin autonomia eli itsenäisyys ja omaehtoinen toimijuus. Tämä vaatii ainakin jossain määrin erilaisuuden kokemusta.

Monesti ne ihmiset, joita historiassa ihailemme, ovat jollakin tapaa toimineet elämänsä aikana eri tavalla kuin muut ja olleet erilaisia kuin valtavirta.

Usein ihmisen toimijuus, muistettavuus ja täyteen potentiaaliin kasvaminen vaativat sen, että uskaltaa olla erilainen.

Ongelmaksi erilaisuuden tunne muodostuu silloin, jos ihminen kokee, ettei kelpaa joukkoon tai että ei ole yhtä hyvä kuin muut ihmiset.

Erilaisuuden kokemus johtaa monesti yksinäisyyteen. Ihminen voi paeta kotiin tai mielikuvitusmaailmaan. Voimavaraksi omaa erilaisuuden kokemusta voi pyrkiä muuttamaan esimerkiksi samastumisen kautta. Voi miettiä jotakuta, jota itse ihailee tai joka oman näkemyksen mukaan kuuluu joukkoon.

Tämän jälkeen lähdetään miettimään, että mitä asioita minussa itsessäni on samanlaisia kuin hänessä. Asiat voivat olla pieniä tai suuria: ihailun kohteella voi olla vaikka samanlainlainen pukeutumistyyli tai sitten hän on voinut kokea samantyylisiä kokemuksia elämässään. Samastumalla ihailun kohteeseen voi saada voimaa omasta erilaisuuden kokemuksesta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.2.2021, kuvat omat

Miten vähentää kaamosväsymystä?

 

Minä ajattelin vuosikausia, ettei kaamos vaikuta minuun mitenkään. Olisikohan se vanhenemisesta johtuvaa, että nyt tunnen melko vahvastikin kaamosväsymystä.

Nukun ainakin yhdeksän tuntia yössä, mutta uni ei tunnu piristävän. Ahdistaa jotenkin epämääräisesti. Suutun tavallista herkemmin. Mieskin potee kaamosväsymystä, mutta hän voi parantaa tilannetta nukkumalla päiväunet. Minä en saa päivällä unta. Kirkasvalolamppua ei meillä ole. Olen alkanut harkita sellaisen ostamista, mutta epäilen, että saan siitä pääkivun, koska kerran kokeilin sellaista.

Tämän postauksen ajatukset ovat pitkälti psykologi Mikael Saarisen ajatuksia. 

Kaamosväsymyksestä kärsii Suomessa joka kolmas ihminen. Sen oirelista on pitkä: väsymys, alakulo, saamattomuus, ärtymys, ahdistuneisuus, katkonainen uni, hiilarihimo ja se, että palautuminen on hidasta, eikä uni tunnu virkistävän.

Tehokkain hoitomuoto on kirkasvalohoito 15-30 minuuttia kerrallaan. Sitä pitää  ottaa säännöllisesti kuten vaikka verenpainelääkettä. Sopiva valoannos aamulla viestittää aivoille, että päivä on alkanut, ja unihormoni melatoniinin tuotannon voi lopettaa.

Kaamosväsymystä auttaa mikä tahansa mielekäs tekeminen, johon uppoutuu ja joka on itselle merkityksellistä. "Kun löytää innostuksen lähteen, se energisoi koko kehon. Jos taas voivottelee ja haikailee vaikka toiseen vuodenaikaan, se toimii energiasyöppönä ihmisen sisällä."

"Mielihyvän herättely vaatii tietoista harjoittelua. Kun sen oppii ja sitä käyttää paljon, herättely helpottuu ja jopa muuttuu automaattiseksi."

Mieluiseen tekemiseen kannattaa satsata entistä enemmän. Olipa se sitten esimerkiksi lukemista, kutomista tai liikuntaa.

Vielä enemmän mieltä piristää, kun pyytää jonkun mukaan esimerkiksi liikuntaan, lenkille. "Tukea pitäisi hakea juuri ihmissuhteista, ylläpitää niitä, keskustella, mennä ulos ja liikkua. Meissä on sisäänrakennettu tarve saada tukea toisilta. Ajatusten jakaminen luo myös positiivista painetta tehdä jotain asialle, joka painaa mieltä."

Kaamos voidaan ottaa monesti vastaan niin, että työpaikalla kahvihuoneessa, lehdissä ja somessakin voivotellaan sen ankeutta.

Saarisen mukaan ihmisillä on biologinen alttius heijastella toisten tunteita. Kun joku  aistii vaaran ja jännittyy, kaikki muutkin ympärillä osaavat nopeasti olla varuillaan. Ja hymyyn taas vastataan automaattisesti hymyllä.

"Kun näkee ihmisen, jolla on kiva olla, keho imitoi sen ihmisen olotilaa. Se on kuin pieni rokotin hyvään suuntaan."

Väsymystä huokailevalle työtoverille tai ystävälle on luontevaa osoittaa myötätuntoa. Myötätuntoisuus voi parhaimmillaan auttaa välttämään negatiivisen tunteen tarttumisen ja auttaa toisenkin paremmalle tuulelle.

"Kielteiseen tunteisiin tarvittaisiin myötätuntoa ja ratkaisuja, miten päästä eteenpäin. Kun toista on ensin kuunnellut, voi kysyä, mistä asioista hän on itse huomannut apua, eikä heti ala kertoa, mikä itsellä on toiminut."

Asioiden vatvomiselle voi opetella pistämään stopin. " Kun huomaa kehän alkavan pyöriä, pitäisi päättävävästi ohjata ajatukset jonnekin muualle. Voi tehdä hengitysharjoituksia, laskea sisäänhengityksellä k Voi soittaa kaverille tai katsoa kissavideoita vähän aikaa. Yksi keino on lähteä käymään vaikka kaupungilla hoitamassa jonkin asian."

Ajatusten junnatessa voi myös rauhoittaa mielen menemällä turvapaikkaan. Paikkaan jossa on ollut onnellinen. Vaikka kesällä maata auringossa laiturilla. Voi myös tehdä hengitysharjoituksia: sisään hengittäessä laskea kolmeen ja uloshengityksessä kuuteen. Myös kehon jännittäminen ja sen raukeneminen voi vähentää ahdistusta.

Mikään tunne ei ole pysyvä, jos sitä ei itse vahvista. Kaikki tunteet menevät ohi, kun niihin ei jää roikkumaan. Miten löytää omimman tavan päästä niistä irti, se on ratkaiseva kysymys. "Tähän liittyy merkityksellisen elämän haaste. Kaikilla meillä on asioita, jotka tuottavat kärsimystä, mutta elämän merkitys tulee siitä, että tekee itselleen mielekkäitä asioita - myös pimeimpinä kuukausina." 

"Yksi  aivokemiallinen selitys kaamosoireille liittyy melatoniinin ja serotoniinin vähäisyyteen. Mutta kyse on jostakin monimutkaisemmasta. Turhan helposti etsitään syytä ulkoisesta tekijästä sen sijaan, että hyväksyttäisiin oma toiminta osana ongelmaa."

Välillä olisi hyvä pysähtyä omien ajatusten ja arjen rutiinien äärelle. Pysähtyminen on myös edellytys sille, että huomaa mistä ahdistuksen kehä alkaa.

Jos valohoidosta, mielekkäästä ja kivasta tekemisestä, tunteiden työstämisestä ei ole apua ja edelleen väsyttää, kannattaa lohduttaa itseään sillä, että päivien piteneminen lopettaa aikanaan kaamosoireet.

Lähteet: Hyvä terveys 13-2023, kuvat omat

Kumppaniksi valitaan itsensä kaltainen

 

Meillä on miehen kanssa aika paljon samanlaatuisuutta. Arvot, poliittiset näkemykset, maailmankatsomus, huumori. Temperamentti ei ole saman kaltainen. Minä olen kärsimätön ja nopea, mies taas hidas ja harkitsevainen. Ehkä nämä piirteet voivat tasapainottaa suhdettamme. Minä olen aika lailla murehtija. Mies taas huoleton. Nämäkin piirteet voivat tasapainottaa toisiaan. Kaiken kaikkiaan olen äärettömän tyytyväinen, kun tapasimme opiskelija-aikoihin 30 vuotta sitten. Sain minulle maailman parhaimman miehen.

Kaksi elämänarvoiltaan ja tavoiltaan täysin erilaista ihmistä ei välttämättä saman katon alla kovin kauaa viihdy.

Asiaa on tutkittu jälleen kerran ja aika kattavasti. Nature Human Behaviour-lehdessä ilmestyi äskettäin laaja meta-analyysi pariskunnista ja asioista, jotka heitä sitovat yhteen.

Tutkituista ominaisuuksista lähes 90 prosenttia oli pariskunnille jollain tapaa yhteisiä. Syntymävuodella oli voimakkain yhteys. Ihmiset pariutuvat yleensä ikäistensä kanssa.

Poliittisilla ja uskonnollisilla näkemyksillä oli myös vahva yhteys, samoin älykkyysosamäärällä, koulutustasolla ja juomatottumuksilla. Ihminen todennäköisesti valitsee samalla henkisellä tasolla olevan kumppanin, jolla on samankaltainen maailmankatsomus.

Muun muassa ulospäinsuuntautuneisuudella ei puolestaan ollut juuri minkäänlaista yhteyttä kumppanin valintaan. Tutkimuksen perusteella sosiaalisista tilanteista pitävä ekstrovertti saattaa yhtä todennäköisesti päätyä yhteen omissa oloissaan viihtyvän introvertin kanssa kuin toisen kaltaisensa kanssa.

Ulkoisilla ominaisuuksilla kuten painolla tai pituudella ei ollut kovin vahvaa yhteyttä.

Kiinnostavasti vuorokausirytmi oli yksi harvoja asioita, joissa puolisot voivat usein poiketa toisistaan. Tutkimuksen aineiston perusteellan iltavirkku saattaa siis hyvinkin yleisesti tulla toimeen aamuvirkun kanssa.

Tapa asioista murehtimiseen oli toinen piirre, jossa parisuhteen osapuolet saattoivat olla erilaisia. Yhteyttä voisi tulkita jopa niin, että näissä piirteissä vastakohdat vetoavat - asioita mielessään märehtivä saattaa haluta kumppaninsa olevan huolettomampi.

Tutkimuksessa oli rajoituksensa kuten aina. Aineisto koostui pääosin keskiluokkaisista valkoisista ihmisistä. Lisäksi tutkimuksessa tutkittiin ainoastaan heteroparisuhteita.

Eräs mielenkiintoinen aiempi havainto alkoholista ja parisuhteesta oli että naimisiinmenon myötä miehet keskimäärin vähentävät juomistaan, mutta naisilla se lisääntyy. Avioerossa käy monesti päinvastoin: mies ratkeaa ryyppäämään ja nainen raitistuu.

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.9.2023, kuvat omat