Jyräävä työkaveri tai esimies

Aika moni on jossakin elämänvaiheessa tullut tutuksi jyrän kanssa. Joka kertoo voimakkaasti oman mielipiteensä ja jyrää sen läpi.

Monesti jyrääminen tuo valtaa. Jyrääjä voi päätyä esimieheksi. Hänellä ei ole halua muuttaa käytöstään, koska se tuo kutkuttavaa vallantunnetta.

Esimerkiksi jyräävän pomon kanssa voi tulla toimeen, jos se sopii omaan pirtaan. Ensiksi voi hyväksyä, että hän on tuollainen, autoritaarinen. Jotkut voivat miettiä, pystyvätkö he työskentelemään jyräävässä ilmapiirissa. Jos ei, kannattaa vaihtaa työpaikkaa. Tietynlaiset työntekijät voivat saada jopa turvaa siitä, että pomo on voimakastahtoinen ja päättää asioista kaikkien puolesta.

Mikäli päsmäröinti alkaa ärsyttää liiaksi. Sen voi ottaa pomon kanssa puheeksi. Ensiksi kannattaa kuitenkin miettiä, kestääkö omat voimavarat ja herkkyys sitä.

Jyräävän persoonan syntyminen on monitahoinen juttu. Opitun tavan lisäksi kysymys voi olla yksinkertaisesti ihmisen temperamentista.

Jyrä voi pohjimmiltaan olla herkkä ihminen. Jolle muiden jyrääminen voi olla tapa selviytyä elämässä. Hän on kehittänyt haarniskan, jolla ylikompensoi omaa herkkyyttään tai sisäistä häpeän tunnetta.

Jyrän käytöstä ei voi toinen ihminen muuttaa. Vaan jyrän on itse ymmärrettävä käytöksensä. Hänen on haluttava oppia muun muassa joustavuutta ja kuuntelemisen taitoa.

Jos jyrääjän käytös tuntuu hankalalta, voi ottaa etäisyyttä jyrääjään. Jyrääjän käytös koetaan helposti henkilökohtaisena. Vaikka hän jyrää kaikille samalla tavalla.

Miten tulla jyrän kanssa toimeen?

• Yritä ymmärtää jyrän taustoja. Tavallisesti taustalla on tarve peittää omaa epävarmuuttaan ja siksi päteä.
• Ole kohtelias ja päättäväinen. Tämä on perusasia kaikkiin vaikeisiin tilanteisiin ja ihmisiin suhtautumisessa.
• Älä jyrää jyrää. Mitä vaikeampi tyyppi on kyseessä, sitä huonompi on yrittää jotenkin ojentaa tai näpäyttää häntä. Se vain yleensä pahentaa tilannetta.
• Älä yritä muuttaa jyrää. Et voi muuttaa häntä. Mutta voit yrittää tehdä jonkinlaista yhteistyötä hänen kanssaan.

Onko sinulla kokemuksia jyräävästä esimiehestä tai työkaverista?

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.5.2018, kivat pixabay

Päivän vaatteet ja kuulumisia 11.

Miten tässä näin kävi? Viime viikolla aioin kirjoittaa postaussarjan kotivaatteista. Mutta lipsahdin. En voinut olla pukematta tätä oranssia mekkoa päälle sen ajaksi, kun tytär topakkaan tapaansa valokuvasi. Elämä on välillä vain suloinen tottumus. Mutta aion ensi viikolla palata ruotuun. Minä ailahtelevainen naisihminen.

Mekko on hyvin vanha ja merkiltään Kello. Olen jo vuosia tykännyt siitä kesämekkona. Ehkä siksi että se on pellavaa ja oranssi.

Juhannus meni rattoisasti ilman suuria juhlimisia. Ilmakin oli aattona suhruinen ja tuulinen. Oli kiva herkuttelun ja maalaamisen välillä käpertyä sohvalle lukemaan kirjaa. Ja varmaan moni ihmishenki säästyi juhannuksen juhlinnassa, koska joissakin osaa Suomea kehotettiin myrskyn takia välttämään huviveneilyä.

Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina päätettiin tyttärien kanssa mennä syömään Mäntyharjun thaimaalaiseen ravintolaan. Oli ihanaista, että molemmat typykkäni olivat kotona.

No, ravintolareissusta sukeutui polveileva reissu. Välillä puhuttiin avoimesti. Välillä oli riidanpoikasta. Liljeströmin naisten tavoin. Vanhempi tytär ajoi kulahtanutta Alfa Romeota. En edes tiennyt, että mies on taas jossakin välissä ostanut vanhan auton rähjän. Kyllä se vähän urheiluautoa muistuttaa. Se on myönnettävä. Pukkaako hänellä keski-iän kriisiä, kun pitää mennä ostamaan urheiluauto? Seuraavaksi varmaan moottoripyörä. Tutkimattomia ovat miesten tiet...

Ensimmäinen ongelma mutkikkaalla matkallamme oli, ettei thairavintola ollut auki. Ei kai sitä ole suljettu? (Huokaus.) Kävin siellä kerran aikaisemmin, ja se oli todella hyvä etninen ravintola näin pienellä paikkakunnalla. Ehkä porukka ei osaa olla täällä ilman pitsaa (Kirjoitan tuon sanan ihan tarkoituksella noin. Koska pizza on Suomessa niin suomalaista. Esimerkiksi aito italialainen järkyttyisi ananaksesta pitsassa.) Kylän pitseriaan käy siis monen tie.

Eipä hätiä mitiä. Päätimme mennä parinkymmenen kilometrin päässä olevaan Kissakosken ravintolaan. Kenellekään meistä naisista ei juolahtanut mieleen sen aukioloajat. Olisin osannut vaikka silmät ummessa opastaa tyttäreni ajamaan ravintolaan. Mutta minun muistiin ei kuulemma voinut luottaa. Nykyaikaa: navigaattori päälle. Minä suu kiinni. Navigaattori opasti ajamaan uskomattoman pieniä teitä, lähinnä hiekkateitä,kohteeseen. Nuorempi, käytännöllisempi tyttäreni sanoi hiekkatieltä toiselle ajaessamme jotakin sen suuntaista, että ihan kuin hullujen kyydissä olisi. Näin varmaan olikin.

Vaiherikkaan reissun jälkeen ravintolaan saapuessamme se oli jo kiinni. Armoton nälkä. Ehkä siksi kaikki vähän pahalla tuulella. Epäkäytännöllisempi vanhempi tytär esitti suurisuuntaisesti ajatuksen, että ajaisimme Heinolaan. Sinne olisi ollut about 70 kilometriä matkaa. Käytännöllinen tytär sanoi, että nyt tilataan puhelimella valmiiksi pitsat paikallisesta pitseeriasta. Haetaan ne vain kotimatkalla. Ja niin hän teki. Ruikutimme toisen tyttäreni kanssa ettei pitsaa. Nuorempi siihen: Ettei tässä ole nyt muuta vaihtoehtoa. Minä en kerta kaikkiaan tajua mistä nuorempi tyttäreni on perinyt käytännöllisyytensä ja järkevyytensä geenit. Ehkä on hypätty kahden sukupolven yli, ja hän on perinyt ne minun isovanhemmilta. Jotka eivät olleet kaiken maailman haahuilijoita -aina vähän pihalla - vaan roti ahkeria ja kunnollisia ihmisiä.

Reissun opetus: Ei kannata valittaa, että Mäntyharjulla on vain pitseeria ja joitakin lounasravintoloita. Nälissämme kotona mussutimme pitsaa - josta ei muka tykätä - oikein tyytyväisinä.

Ihanaa viikonloppua kaikille! Nautitaan kesästä!

Pikavisiitillä Kuopiossa

Olin Kuopiossa yliopistollisessa saraalassa tutkimuksissa. Kun pääsin sieltä minulla oli vajaa kaksi tuntia aikaa tutustua Kuopioon ennen kuin juna lähtisi. Pieni sade kohahti. Kuopiolaisista voi sanoa, että he ovat aivan ennakkoajatusten mukaisesti mukavan leppoisia ja murre ainutlaatuista. Kipitin kauheaa vauhtia korkkareissa keskustaan. Ajattelin, että Kuopion torilla olisi vipinää. Mutta tori oli melkein tyhjä. Ehkä kolean sään takia.

Siksipä sitten kampesin itseni torin laidalla olevaan Sokokseen. Siellä sorruin taas ostamaan ihonhoitokosmetiikkaa. Vaikka olen siirtymässä luonnonmukaiseen kosmetiikkaan. En edes ilkeä sanoa, paljonko nuo tropit maksoivat. Paljon. Koska en ole äveriäs ihminen. Mutta ne aivan kuin kutsuivat naista. Ja oli siksi sisäinen pakko ostaa ne.

Protect+Hydrate purnukka oli kaupanpäällinen. Olen monessa paikaa asuttuani huomannut, että Itä-Suomessa on runsaimmat kaupanpäälliset.

  

Rakastan kaikkien kaupunkien kauppahalleja. Ensiksikin ne on yleensä vanhoja rakennuksia. Toiseksi niissä on hyvä tunnelma. Onneksi suuntavaistottomana löysin hallin. Se oli itse asiassa torin vieressä. Täysi höperökin olisi sen löytänyt.

Kauniit koristeet kauppahallin seinässä.

Vanha, kaunis akvarelli kauppahallista.

Aivan ensimmäiseksi menin kirjakauppa Rosebudiin. Kirjakaupoissa on aivan oma tuoksunsa. Hipelöin kirjoja, mutta en löytänyt mieleistä. Eikä aikaakaan ollut paljon syvemmälle pohdiskelulle.

Kauppahallin tunnelmaa. 

Kunnon rukiista Itä-Suomen ruisleipää ja tietysti - kukkojen kaupungissa kun ollaan - kalakukkoa.

Hunajia oli niin paljon erilaisia, että oli vaikeus valita yhtä.

              

Nämä ovat kaulakoruja.

Sitten  askelehdin Minna Suurosen vaatekauppaan. Ja olin aivan täpinöissäni. Kaikki vaatteet olivat villaa tai pellavaa. Siis täysin ekologisia. Lisäksi ne olivat minun makuuni niiiiiin kauniita. Ostin rekissä ensimmäisenä roikkuvan pellavaisen tunikan. Olen jostakin syystä  ihastunut nyt vihreään väriin. Olisiko se tämä kesä? 

Ehdin piipahtaa vielä kahvilla.

Sitten jo juna kutsui. En tietty osannut käyttää lippuautomaattia. Mutta sitten siihen tuli savolaisen joviaali mies, joka opasti minua. Kiitokset hänelle. Junamatkalla mielessäni vakuuttelin itselleni, että kaikki ostokseni olivat välttämättömiä ja tarpeellisia. Ehdottomasti.

Nyt tätä kirjoittaessani tajuan, että koko Kuopion pikavisiitti sisälsi vain kauppoja kauppojen perään. Järkevä ihminen olisi etsinyt oikeita nähtävyyksiä. Olisin voinut vaikka käydä Puijon-tornissa syömässä. Miksi en? Tietty perustelen tätä itselleni sillä, että haluan aina syödä hitaasti. Aika ei olisi yksinkertaisesti riittänyt. Juupa juu. Mutta ihmeesti se riitti kaupasta toiseen juoksemiseen.

Katseen voima

Minä olen sellainen säheltäjä ja viheltelijä, että en aina muista olla kunnolla läsnä toisen ihmisen kanssa. Olen ystävällisellä tavalla hajamielinen - omasta mielestäni. Niinpä kiinnostuin Hesarin artikkelista  katseen voimasta ja läsnäolotaidoista. Jospa siitä olisi tällaiselle vipeltäjälle apua. Ja ehkä jolle kulle lukijallekin.

Esiintymisvalmentaja Johannes Lahtelan mukaan aito läsnäolo on toisen ihmisen kunnioittamista, huomioon ottamista. Kohtaamista mikä johtaa luottamukseen.

Ihmiset ajattelevat usein itseään kohtaamistilanteessa. Minä. Minun tavoitteet. Minun tunteet. Vaikka pitäisi keskityä siihen, mitä annettavaa minulla on toiselle ihmiselle.

Tärkeintä on katsoa ihmistä silmiin ennen kuin esimerkiksi tervehtii. Toinen ihminen pitäisi kohdata uteliaana. Katseen ei saa kuitenkaan olla liian painostava tai tuijottava.

Vieraiden kohtaaminen saattaa usein hermostuttaa. Lahtela osaa antaa tähän tehokkaan keskittymisharjoituksen, josta on apua esimerkiksi esiintymisjännityksessä.

"Mene rauhalliseen tilaan, vaikkapa vessaan, ja laita kädet alavatsan päälle. Hengitä kaksi minuuttia silmät kiinni, niin että tunnet käsissäsi, kuinka vatsa nousee ja laskee hengityksen mukana. Anna mielen vaeltaa. - - -Kädet varmistavat, että hengitys menee riittävän alas, oikeaan paikkaan, mikä rauhoittaa."

Kun ihminen jännittää todella pahasti, hengitys keskittyy ylävartaloon. Tulee tunne tai hätä. Että kaikki pitää tehdä nopeasti. Puhuminenkin.

Etenkin miehiä neuvotaan puhumaan enemmän tunteistaan. Mutta kaikella on rajansa. Lahtela neuvoo olemaan välillä hiljaa tunteistaan. Huomio kannattaisi siirtää itsestään muihin ihmisiin. Aito läsnäolo vaatii sitä.

Osaatko sinä olla kunnollisesti läsnä toisten ihmisten kanssa?

Lähteet: helsingin Sanomat 7.6.2018, kuvat Pixabay, Pexel

Miten päästä eroon liiallisesta täydellisyydentavoittelusta?

Minä en ole täydellisyydentavoittelija. Pyrin tekemään päivän työt keskitasoisesti. Työni ei loppuisi koskaan. Jos tavoittelisin täydellisyyttä. Aina olisi lisää hiottavaa ja viimeisteltävää muun muassa oppituntien suunnittelussa.

Perfektionisteilla on velvollisuudentunto kasvanut liian suureksi. Jos tavoittelee kympin suoritusta. Se on raskas paino harteilla. Perfektionisti pyrkii virheettömään jälkeen. Mutta ei voi yleensä saavuttaa sitä. Kukaan ei ole täydellinen. Perfektionisti on melkein aina työnarkomaani.

Perfektionismi johtaa mikromanagerointiin. Jokaisen asian varmisteluun ja hiomiseen. Täydellisyyttä voidaan tavoitella myös silloin, kun omaan osaamiseen ja ammattitaitoon ei luoteta tarpeeksi.

Kasvatustieteen pofessori ja filosofi Juha T. Hakala antaa joitakin neuvoja täydellisyyden tavoittelun raskaasta taakasta luopumiseen.

1) Jos on paljon tekemättömiä töitä. Niistä kannattaa tehdä lista, ja yliviivata sitten tehdyt työt. Missään nimessä lomalla ei saa tehdä to do-listoja

2)Hyödynnä omia vahvuusalueitasi. Se tehostaa työtä. Pitäisi hyväksyä se, ettei välttämättä työskentele samoin kuin työkaveri.

3)Viipaloi isot työt pienempiin osatavoitteisiin.

4)Kiinnitä huomio itse työprosessiin. Älä koskaan mieti valmista työtä. Etenkin jos se on iso.

5)Arvioi itse ennen työn aloittamista sen vaatima laatutaso. Hyvin harvoin se on kymppi. 7-, korkeintaan 8 riittää tavallisessa elämässä.

6) Erittäin mielenkiintoinen ohje on tämä seuraava: käännä ajatuksesi kokonaan nurin. Korvaa laatu määrällä. Tee paljon ja huonosti. Jos rima on liian korkealla. Sitä ei saavuta koskaan ja pettyy. Jos laskee rimaa, ylittää sen. Siitä saa sisäisen tyydytyksen tunteen,  ja  voimavarat kasvavat.

Onko sinulla taipumusta perfektionismiin?

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.6.2018, kuvat Pixabay, omat