Haaste, kysymyksiä minusta

Törmäsin tähän haasteeseen Outi´s life blogissa. Kysymykset olivat kepeitä ja vähän huvittaviakin. Eipä siinä mitään vikaa. Vastataan kysymyksiin keskiviikon ratoksi.

1) Millainen oli lapsuudenkotisi?

Koti oli maalla. Se oli suuri talo joen rannalla.Meillä oli lehmiä ja  lampaita. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen 10-vuotiaaksi asti. Sitten jouduin tekemään kotitöitä ja ulkotöitäkin. Se oli oikeastaan lapsuuden loppu.

2) Mitä harrastit lapsena?

Harrastin lukemista. Kaikki kävi. Aikakauslehdet, tietosanakirjat ja romaanit. Kotona oli vain tietosanakirjasarja ja lehtiä. Kävin naapurissa lukemassa kirjoja siihen asti, kunnes tuli kirjastoauto. Kirjastoauto oli kuin taivas maan päällä.

Leikin lapsena vain lähinnä isoveljeni ja hänen kaverinsa kanssa. Vasta teini-ikäisenä aloin liikkua tyttöjen kanssa. Se oli hyvin erilaista, ja minun piti melkein opetella sitä.

Poikien kanssa oli raisu meno. Leikittiin rosvoa ja poliisia, vuorenvalloitusta, painittiin, ammuskeltiin ritsoilla ja yhdessä vaiheessa ilmakiväärilläkin. Me liikuttiin paljon metsässä. Kiipeiltiin puissa. Rakennettiin majoja ja talvella tehtiin lumilinnoja ja onkaloita kinoksiin. Raivattiin metsään sahoilla ja vesureilla lentopallokenttä. Metsän omistaja ei siitä pitänyt eikä vanhemmat, kun jäätiin kiinni. Ja jäätiin kiinni muistakin tihutöistä, esimerkiksi rikottiin kivillä tai lumipalloilla ulkovaloja, purettiin heinäladosta seinä. Oi voi, niitä onnen päiviä!

3)Kaunein kukka?

Syreeni. Pidän kyllä hyvin paljon kukasta kuin kukasta. Kesäisin kasvatan ja hoidan niitä pihalla ja puutarhassa. Tuoksuherne on ihana. Samoin klassisesti ruusut.  Tämän jutun kuvatkin ovat kukkia.

4)Mikä on elementtisi?

Heh, vähän hassu kysymys. Ja monitulkintainen. Joskus sanotaan, että "hän on elementissään". Tarkoittaisiko tämä maata, vettä, tulta ja ilmaa niin kuin horoskooppimerkit on ryhmitelty? En usko horoskooppeihin. Tai otan ne 12 erilaisena luonnetyyppinä. En usko, että  syntymäpäivän tähtiasento vaikuttaa mitenkään ihmiseen. No, minä olen skorpioni ja veden merkki. Kallistuisin  kuitenkin maahan elementtinä. Niin kaunis on maa...

5)Oletko optimisti vai pessimisti?

Olen siltä väliltä.

6)Oletko aamun- vai illanvirkku?

Enemmän aamunvirkku. Välillä on mentävä jo kymmeneltä nukkumaan. Tarvitsen unta vähintään 8 tuntia, ihanne on 9-10 tuntia. Monesti tämän saankin.

7)Unelmamatka?

Vaikea kysymys. Sanon tähän mikä vain matka, jos saan matkustaa miehen kanssa kahden. Olemme viimeksi matkustanut pidemmälle kahden, kun odotin ensimmäistä lastani, 21 vuotta sitten. Tallinnassa ja Tukholmassa olemme käyneet yhdessä. Mutta ne olivat niin lyhyitä matkoja. Hei, tuli mieleen, että Balille kahden. Sinne lämpöön kun pääsisi.

8)Milloin ostit jotakin itsellesi ja mitä se oli?

Noin viikko sitten tilasin lionnonkosmetiikkayrityksestä huulipunan,  retinoli Bakuchiol-seerumin, shampoon, hoitoaineen ja saksanpähkinöitä.

9)Lempikaupunkisi kotimaassa?

Turku. Rakastin asua siellä kymmenen vuotta. Oijoi, keväinen Aurajoen ranta!

10)Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Vaikea tiivistää arvoja kolmeen. Kauniita, tärkeitä asioita olisi niin paljon. Sanotaan nyt sitten: läheiset (perhe ja ystävät), terveys ja samanarvoisuus.

Viikon surut, muistelut ja haikailut

Olen taas viikon norkoillut kotona. Tyhjänpanttina. Sairauslomalla.

Fyysisesti sairaana tunnen, että ikään kuin mielenikin olisi  jotenkin amputoitu. Päivät ovat pimeitä. Kurjuuden vesistöt syvät ja rannattomat. Niinpä. Ihminen on kokonaisuus.

Tässä kuitenkin paarustetaan eteen päin. Heltymättömästi. Ehkä myös väistämättömästi.

Jospa sairaus hellittäisi, ja pääsisin takaisin töihin, joita olen tehnyt reilut 20 vuotta.

Olen yrittänyt lohduttautua ajatuksella, etten minä aivan kelvoton ole. Kun olen saanut synnyttää kaksi rakasta lasta. Ja satuin aikanaan löytämään rakkaan elämänkumppanin.

Olen saanut sentään käytyä metsälenkeillä. Suhruisessa, hailakkaan aurinkoisessa säässä. Metsä hoitaa. Tulee rahvakkaampi ja hapekkaampi olo. Kunhan ei usein törmää romuun luonnossa. Niin kuin tuo yllä oleva auto.

Olen laittanut pihan syyskuntoon. Ja lukenut. Lukenut. Lukenut. Eilen aloitin Jelena Tsizovan romaanin Naistenaika.

Romaani on hyvin maanläheinen kuvaus 1960-luvun Neuvostoliitosta. Se koskettaa, vetoaa tunteisiin ja jopa liikuttaa. Romaani on kertomus äitien, isoäitien ja tyttärien kokemuksista  Neuvostovallan alla, jossa ihmisiä vakoiltiin, sorrettiin, vangittiin.

Jelena Tsizova päätti ryhtyä kirjailijaksi sen jälkeen, kun hän pelastui palavalta risteilyalukselta. Naistenaika on palkittu ja monille kielille käännetty romaani. Kun olen lukenut sen loppuun, kirjoitan siitä lisää tässä blogissa.

Käsissäni oleva teos on arvostelukappale into kustantamolta. Kiitos kirjasta. Eri sukupolvien naisten ja arkisen elämän kuvaamisen lukeminen on melkein mielipuuhiani kirjallisuuden loputtomilla teillä.

Mikä minusta piti tulla isona?

Olen jostakin syystä alkanut muistella, että mikä minusta piti tulla isona. Lempiammattiani. Huomaan olevani luopio. Niin monta kertaa se on vaihtunut.

Alle kouluikäisenä halusin olla tarjoilija. Leikinkin sitä suurella antaumuksella. Toimin tarjoilijana kotona. Kannoin lautasille asettelemaani ruokaa ruokapöytään ylväästi askeltaen.

Emme käyneet yleensä ravintolassa syömässä. Lieneekö ollut yksi ainoa kerta, kun näin tarjoilijan ruokaravintolassa 1960-luvulla. Mutta ihastuin tarjoilijoihin. Heidän korkokenkiin, ylvääseen ryhtiin, huoliteltuun ulkonäköön, pätevyyteen. Siinäpä olisi upea työ.

Alakoulusta alkaen halusin sittemmin lääkäriksi. Isä rohkaisikin: "Marjalla on aina nenä kiinni kirjassa. Kyllä siitä voisi jonkinlainen tohtori tulla." Minä mielikuvituksessani paransin uljaasti ja ahkerasti sairaita. Koulussa matemaattis-luonnontieteet oli minulle helppoja. Ja niitähän lääketieteelliseen pääsykokeessa tarvitaan.

Mutta, mutta. Lukion toisella luokalla alkoi hippikauteni. Make love not war. Lääkärin ammatti sai väistyä jonkin henkisemmän tieltä. Bestikseni kanssa reissattiin ulkomailla noin kaksi vuotta, jos oikein muistan. Oltiin vapaita ja villejä.

Lopulta rantauduimme Suomeen. Tuli mieleen, että jotakin pitäisi opiskella. Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Mutta lopulta päädyin erinäisten mutkien kautta opiskelemaan psykologiaa ja kulttuurien tutkimusta.

Professorini järkyttyi, kun kerroin, että suoritan opettajaopinnot  tutkinnon lisäksi. Hän olisi halunnut minusta tutkijan.

Aloin olla siis melkoisen järkevä ihminen. Tutkijan ura on epävarma. Apurahat usein vain vuodeksi kerrallaan. Tutkijoiden keskuudessa käytetään myös paljon kyynärpäätaktiikkaa.

Ammatinvalinnanohjaaja suositteli minulle testien jälkeen  toimittajan ammattia. Ei sekään hassummalta kuulostanut.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Kulahtaneena opettajana.

Mikä sinusta piti tulla isona?

Lähden vähäksi aikaa reissuun, joten älkää rakkaat lukijat ihmetelkö, etten vastaa tämän jutun kommentteihin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Miten viikon somettomuus-lomani sujui? Yksi järkytys.

Täytyy myöntää, ettei aivan täysin onnistunut tuo somettomuus. En pystynyt olemaan kokonaan pois facesta. Mutta olin siellä 5-10 minuuttia päivässä. Siis aika roti olin sen suhteen. En osannut olla käymättä blogissa kommentteihin vastaamassa. Mutta vain pari kertaa. Blogin ajastin ei toiminut. Tietenkään. Digiblondin hiusten digiväri ei ole vieläkään muuttunut.

En sentään kirjoittanut viikon aikana yhtään uutta blogipostausta. Se oli suuren suuri saavutus. Instagramissa en luuhannut kertaakaan. Minua ei ahdistanut tai en ollut levoton koko somettomuus-viikon aikana. En siis ole tullut riippuvaiseksi somesta.

Luin paljon. Hyvin paljon. Helteestä ja ratisevasta kuivuudessa huolimatta tein joka päivä parin tunnin kävelylenkin metsäteillä tai poluilla. Sain näin puhkaistua somekuplan. Pää tuulettui turhista ajatuksista. Hups heijaa, viikko vierähti vikkelästi.

Kylällä sapuskan ostoreissulla eräs nainen tuli ja melkein sähähti minulle sellaista, että järkytyin. Sanottuaan asiansa hän luippasi äkkiä pois. En saanut tilaisuutta keskustella hänen kanssaan. Olin niin järkyttynyt, että menin faceen siitä kertomaan. Laitan face-jutun kuvakaappauksena tähän. Vaikka en vielä hallitsekaan - kuten näkyy - sitä täysin kunnolla.

Sain lohdullisia ja ihania kommentteja facen kavereilta. Siitä vielä iso kiitos heille. Kommenteista en tietosuojan vuoksi voi ottaa kuvakaappausta. Pitäisi olla jokaiselta lupa näyttää heidän kasvot ja kommentit.

Olen nyt jo täysin toipunut järkytyksestä. Ja ymmärrän - jopa hyväksyn -, että tämä vain kuuluu pienen paikkakunnan elämään.

Oletko sinä kokeillut koskaan somettomuus-lomaa? Miten se on onnistunut?

Leppoisa viikonloppu miehen kanssa kahden

Olimme miehen kanssa kahden, koska lapset on jo osittain jättäneet pesän. Lauantaina heräsin samaan aikaan kuin arkena. Haluaisin nukkua pidempään. Mutta olen kai jo niin vanha akan roikale, että unirytmi ei helposti muutu. Vietin sometonta viikonloppua. Paitsi sunnuntaina julkaisin yhden postauksen ja vastasin kommentteihin.

        Suklaamunia näin vähän jäljellä pääsiäisestä. Meillä mies on se sokerihiiri.

Olen laiska siivoamaan. Mutta perjantaina päätin, että siivoan viikonloppuna. Taas monen viikon jälkeen. Koti alkoi näyttää siltä. Että pitäisi. Jotta saisin leppoisan viikonlopun, ajattelin - omasta mielestäni muka neuvokkaana ihmisenä -  että siivoaminen  kannattaisi hoitaa ensiksi pois alta.

Siispä imuroimaan. Miten vihaankaan imurin ääntä! Se riipii hermoja. Imuroinnin lopussa äimistyin, että minulla on vielä yövaatteet päällä, enkä ole syönyt aamupalaa. Olin noudattanut taas Nyt ja heti-elämänfilosofiaani. Myös impulsiivisuus. On minulla muitakin elämänfilosofioita. Voin tehtailla niitä käsillä olevaan ongelmaan, tilanteeseen. Aika pinnallista.

Mutta silti.

Tai ehkä juuri siksi.

   Aivan vahingossa tuli tällainen jännä kuva.

Rutiineita rikkoakseni söin erilaisen aamupalan kuin yleensä. Marskin kunnon ruis arinalimppua ja marjasmoothien. Johon laitoin mustikoita, vadelmia, mansikoita, mantelimaitoa ja hunajaa.

Sitten köllöttelimme miehen kanssa, kunnes hänen piti lähteä töihin. Kuten usein viikonloppuna. Minä lähdin laapustamaan ulos auringon paisteeseen ja raikkaaseen ulkoilmaan. Kävelin kuusi kilometriä ja otin näitä valokuvan tekeleitäni.

              Nurmaan joki vanhoine sulkuineen.

Ulkoilun jälkeen lempihommaa. Lukemista. Luin viikonloppuna yksi ja puoli kirjaa. Lauantaina Tuula Liina Variksen romaanin Peili ja ikkuna. Kirja kuvaa hyvin keski-ikäisen naisen elämää. Siinä on tiheitä ajatuksia. Yhteiskuntakritiikkiä, naiseutta, rakkautta, seksualisuutta, kuolemaa. Aloitin myös Susan Fletcherin Meriharakat, jonka kieli on uskomattoman kaunista, runollista, kuulasta. Täysin omanlaistaan. Kirja on jotenkin vähän surumielinen. Vesi, meri, rannikko on läsnä voimakkaasti päähenkilö Moiran elämässä. Hänen siskonsa  Amy on neljättä vuotta koomassa. Moira käy usein häntä katsomassa. Hänen ajatuksensa virtailee. Ja tavoittaa syyllisyyden ja rakkauden.

Mies kotiutui viiden maissa ja syötiin lihatonta borshkeittoa. Illalla maailmanparantamiskeskustelua politiikasta ja yhteiskunnasta. Ja myös totesimme, että ei tarvitse enää kantaa halkoja ja lämmittää uunia joka päivä. Jippii ja hiiohoi!

Sunnuntai aamuna vetelehdin sängyssä pitkään. Aamupala. Kakun sulattaminen mikrossa. Koska yksi ystävä tuli käymään. Höpöttelimme enimmäkseen naisten juttuja ja muutakin hyvin tarpeellista.

Ystävän treffaamisen jälkeen tuli hinku ulkoilmaan. Tein kunnon juoksulenkin. Sadattelin mielessäni sitä, että kun olen juuri vähän somettunut. Paljastuu juttu somekanavien hämäräperäisestä puuhasta. Ne tosiaankin kerää kaikista tietoja - jopa messengeristä - joita käytetään lähinnä kaupallisiin tarkoituksiin. Tein savikasvonaamion. Saunoimme. Puhuin pitkään puhelimessa toisen tyttäreni kanssa.

Sitten tämän postauksen kirjoittaminen. Taas ongelmia. Kuvia ei meinannut löytyä tietsikalta kännykästä siirtämisen jälkeen. Yritin ja yritin ja kiroilin. Pitää nojautua ATK- auttajaani tässä koko ajan kiusaavassa asiassa. En löytänyt kaikkia kuvia. Harmitti.  No, onneksi oli rentouttava ja rauhallinen viikonloppu.

Hyvää viikonalkua kaikille!

Mitä sinä teet mieluiten viikonloppuisin?

Mitä harrastan nykyisin?

Kirjoitan tätä sitä mukaa, mitä harrastuksia tulee mieleen. Ehkäpä ne tulevat sieltä mielestä tärkeysjärjestyksessä. Ensimmäisenä mieleen tuli lukeminen. Olenkin ollut varsinainen lukutoukka lapsesta asti. Luen joka päivä vähintään kaksi tuntia. 

Lempikirjailijoita on niiiiiin paljon. Margaret Atwood. Paul Auster. Haruki Murakami. Amy Tan. Zadie Smith. Fjodor Dostojevski. Ljudmila Uiltskaja. Sylvia Plath. T.S Eliot. Sofi Oksanen. Katja Kettu. Yllä ja alla olevat. Voi luoja....lempikirjailijoita on niin valtavasti...Ei kukaan jaksaisi minun luetteloani. Panin kaikki edellä olevat omaksi virkkeeksi pisteellä. Koska he ovat kaikki niin valtavan hyviä ja suuren kunnioittamisen arvoisia. Enemmänkin.

Nyt mieleen tuli kuntosali. Olen harrastanut sitä viisi kuusi vuotta kolme kertaa viikossa. Opiskeluaikoina ja Turussa työtä tehden harrastin sitä kymmenen vuotta. Nautin ja iloitsen päästä kuntosalille. 

Nostaa vähitellen painojen määrää. Tuntea rasitus lihaksissa. Sen jälkeen endorfiininen ihana olo. Se on myös eräänlaista mindfulnessia, jos on itsekseen salilla. Kaverien kanssa tulee tietysti pölötettyä ummet ja lammet. Yksin treenatessa keskityn täysin sarjojen laskemiseen ja liikkeeseen. Puhdistaa mieltä. Vanha  kesäkuun  postaus löytyy täältä kuntosalipostaus:

Yksi arkipäiväni valokuvin

Tässä kyhäelmässä on tarkoitus kertoa yhdestä arkipäivästäni valokuvin. Aamusta iltaan. Kuten lukija voi huomata, kuvat ei ole kovinkaan hyvälaatuisia. Olen aivan vasta oppinut salaman käytön kännykällä kuvaamisessa. Joten käytän sitä alkuinnostuksen inspiroimana liikaakin. 

Mutta tarkoitukseni on hyvä.

Kaikkia kuvia ei ole otettu samana päivänä. Mutta sillä ei ole vaikutusta päivän juoneen. Tästä se lähtee. Meikittömästä naamasta meikilliseen. Hiuksiin vahaa. Aamupala kirjan kanssa kaikessa rauhassa. Aina. Hämärä marraskuun aamu.

                                                    Töihin evääksi vihersmoothie. Joka

                                                    ei kuvassa näytä vihreältä.

Sitten ollaankin jo töissä. Ensimmäisenä kahvia. Se on kovin tärkeä asia opettajan työssä.  Opetusluokkani. Lukujärjestys. Ympäristöä. Kolme työkaveria.

                      Riina.

                      Minna.

     Raija.

Parin aamutunnin jälkeen minulla oli kaksi hyppytuntia.Eli opetusvapaata tuntia. Ja niin kuin yleensä. Suunnistin kuntosalille. 

                         Päivän työvaatteet.

                                   Päivän treenivaatteet. Kylläpä näytän persjalkaiselta.

                      Jaksaa, jaksaa kunnon painoilla jalkaprässiä.

Takaisin töihin. Töitten jälkeen menin ensiksi haahuilemaan kirpparille.  Sekä tunnelmoimaan vanhaa hyvää aikaa. Siellä on tietty myös vaatteita. Mutta jostakin  kummallisesta syystä kuvasin vain vanhoja, ihania tavaroita. Meidän kylän Reissukirppis on todella hienosti stailattu. Kiitos omistajien Armin ja Riston. Heistä myös kuva.

                      Jouluisa asetelma. Ihanat värit!

    Kaunista vanhaa Arabiaa upean lipaston päällä.

                    Modernin näköinen lamppu. Kaunis. Juuri siksi käyn kylämme kirpparilla,
                    jotta saan olla vanhan kauneuden siimeksessä.
               

  Armi ja Risto.

Ihanasta kirpparitunnelmasta piti suoriutua ruokakauppaan. Ostin neljän päivän sapuskat. Meillä syödään kahtena päivänä peräkkäin samaa ruokaa. Ostin kikherne kastikkeen ja kylmäsavulohikiusauksen ainekset. Plus vihersmoothie aineksia. Marjoja. Hedelmiä.

   Olen melkein riippuvainen inkivääristä. Sen saa muuten parhaiten kuorittua lusikalla 
     rapsuttamalla. Veitsellä kuoriessa menee paljon hukkaan.

                     Vanha auton rohjakkeeni. Tärkeintä autoissa mielestäni on. Että niillä
                     pääsee eteenpäin. En ole tipan tippaa kiinnostunut autoista. Toisin
                     kuin mieheni.  Hän rassaa vanhoja autoja hartaasti vuodesta toiseen.

                   Töistä kotiin. Marraskuinen vesisade.

Päästyäni kotiin laitoin kylmäsavulohikiusausta. Panin kikherneet likoon, jotta voin keittää ne seuraavana päivänä. Ruuanlaittoa en jaksanut kuvata. Tässä postauksessa on jo liikaa kuvia.

Töistä tultuani ruuan laiton ja lenkkeilyn jälkeen yleensä kirjoitan tätä blogiani.

Sitten mies kuvasi minut lempipuuhassani  marraskuun raukeana iltana. Eli sohvalla nyhjäämässä huvittavissa kotivaatteissa kirjan ja Serefina-kissan kanssa.

Hyvä kirja. Suorastaan pysäyttävä. Tällaisiako me naiset voimme olla?

Käyn myös facebookissa ennen kuin rupean lukemaan. Lähinnä iltapäivällä. Aamulla myös kertomassa päivän suunnitelmista ja postauksesta. Mutta en vietä fb:ssä paljon aikaa. Painettu sana ja paperikirjat, Hesari ovat tärkeämpiä minulle. Olisko tämä ikäkysymys? Mitä hemmettiä viisikymppinen akka roikkuu facessa. Mutta kukin tavallaan. Joillekin se sopii elämäntilanteeseen. Ja minä en yksinkertaisesti ehdikään. Fb-ajan ei saa olla poissa lukemiselta.

Kille-poika nukkuu sikeästi ja kohta toivottavasti myös minäkin.

Onko sinulla arjessa tiettyjä rutiineja, jotka teet melkein samalla tavalla joka päivä?


Lähteet: kuvat omat ja miehen