"Kiroilu parantaa suoritusta"

Minä sadattelen ja kiroilen huutaen mieheni kanssa käydyissä riitatilanteissa. Kiroilen myös, kun joku juttu ei onnistu. Esimerkisi kännykästä ja edelleen harjoittelusta siirtää kuvat kännykästä kannettavaan. Kiroilen varmaan muissakin tilanteissa. Joskus tunnen siitä katumusta.

Kirosanan  päästäminen turhautumisen hetkellä voi tuntua hyvältä, mutta se myös parantaa suoritusta, voimaa tai kestävyyttä vaativassa tilanteessa.

Tämän salaisuus on siinä, että voimasanat antavat uskallusta ylittää rajojaan, selittää tuore tutkimus, joka ilmestyi American Psychologist -lehdessä.

"Monissa tilanteissa ihmiset pidättelevät itseään käyttämästä kaikkia voimiaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan", sanoo Richard Stephens brittiläisestä Keelen yliopistosta tiedotteessaan.

Ryhmän aiempi tutkimus osoitti, että kirosanoja lausuvat koehenkilöt pystyivät kauemmin pitämään kättään jäävedessä ja kannattelemaan ruumiinpainoaan käsillään. Stephensin mukaan havainto on toistettu useaan kertaan ja on luotettava.

"Kiroilemalla luovumme sosiaalisista estoista ja sallimme itsemme puskea kovempaa", Stephens selittää.

Stephensin ryhmä järjesti kaksi koetta, jossa osallistujen piti toistaa kahden sekunnin välein joko valitsemaansa kirosanaa tai jotain neutraalia sanaa samalla kun he suorittivat punnerrustehtävää.

Tämän kokeen jälkeen koehenkilöt vastasivat kysymyksiin henkisestä tilastaan: kuinka keskittyneiksi tai itsevarmoiksi he tunsivat itsensä ja missä määrin he kokivat flow-tilaa eli miellyttävää uppoutumista tehtävään.

Kuten aiemmissa kokeissa, kiroillen tehdyt suoritukset olivat parempia. "Kiroilu on lääkkeetön, halpa, helposti käyttöön otettava tapa tehostaa suoritusta", hän sanoo.

Jatkossa ryhmä selvittää, toimiiko kiroilu samoin muunlaisissa  tilanteissa, joissa pitäisi päästä yli epäröinnistä. Ryhmän tarkoitus on tutkia, kuinka kiroilu vaikuttaa julkisen puheen pitämisessä ja romanttisissa lähestymisyrityksissä. Ei varmaankaan hyvin (minun oma huomio).

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.12.2025

Elämää maalla 105.

 

Tämä postaus on taas sairauskertomus. Viime torstaina hehkutin, kuinka olen parantunut jatkuvista virtsatien tulehduksista - olisi pitänyt koputtaa puuta.

Torstaina iltana en saanut kunnolla virtsaa tulemaan. Lopulta en ollenkaan. Perjantain vastaisena yönä valvoin kuuteen aamulla ja yritin pissiä. Ei mitään tuloksia.

Perjantai-iltana lähdimme päivystykseen, koska oloni oli tukala. Siellä minut katetroitiin ja virtsaa oli 9 desiä. Sairaanhoitajakaan ei meinannut saada kaikkea ulos ja sanoi, ettei ihme, etten saanut virtsaa tulemaan, kun se ei katetrillakaan meinannut onnistua.

Sitten taas odotettiin lääkäriä. Meillä meni viisi tuntia päivystyksessä, ennen kuin minua hoidettiin.

Lääkäri sanoi, ettei voi kirjoittaa minulle antibiootteja, koska kuureja oli ollut monta kertaa peräkkäin, ja oli riski resistenssin syntymisestä, vaikka minulla oli bakteeri virtsassa. Hän kehoitti juomaan karpalomehua. Jota olen kyllä juonut säännöllisesti koko ajan. Pelkään, että virtsaan alkaa tulla verta kuten vuosi sitten.

Hän päätti, että minulle on laitettava katetri kahdeksi viikoksi. Hän kirjoitti pikaisen lähetteen kirurgian vastaanotolle, jossa mitattaisiin virtsasuihkun voimakkuus ja jäännösvirtsa. Se on ensi keskiviikkona.Lääkäri oli niin kiireinen, etten ehtinyt kertoa jatkuvasta pienestä kuumeesta, 37,5 astetta.

Uskon jo valmiiksi, ettei se tule onnistumaan, koska minulla on nyt virtsaumpi ja olen tottunut, että katetri imee  kaiken virtsan. Minun käskettiin tulemaan kello yhdeksäksi paikalle, vaikka tutkimustoimet tehdään vasta kello 13. Ideana lienee, että juon siellä paljon vettä. Hoitaja käski aloittaa sen jo kotona aamulla.

Sitten odotettiin hoitajaa, joka asentaisi katertrin. Hän oli mieshoitaja ja kovakourainen. Olen huomannut, että kaikki mieshoitajani ovat olleet tätä.

Tämän katetrin kanssa on yhtä helvettiä. Pitää tarkastaa, onko sen pienessä putkessa tarpeeksi tilaa. Onko katetrissa tukkeutumia tai alkavia vaurioita. Se on suuri ja haittaa elämistä. Yöllä sen kanssa ei ole kiva nukkua, vaikka olenkin nukkunut hyvin. Tämä on alkeellisin katetri, koska sitä ei voi irrottaa putkiosasta niin kuin parempia katetria. En voi käydä kuntosalilla katetri esillä. Miehen kanssa olen kyllä kävellyt. Alapesun pitää olla kahdesti päivässä. Eikä katetriin voi koskea ilman, että pesee kätensä saippuan kanssa kunnolla tai käyttää käsidesiä.

Tämä on synkentänyt ajatukseni ja tunteeni. Pelkään, että putoan masennuksen kuoppaan niin kuin kerran aikaisemmin. En saisi kyykkiä ja mieluiten olla sängyllä lepoasennossa. Silti siivosin tällä viikolla - alkoi ottaa päähän sotkut ja lattioille pinttyneet tahrat.

En ole vielä koulinut ihastuttavia köynnöskukkien taimia, vaikka pitäisi, koska kylvölaatikot alkavat olla ahtaita. Ajattelen, etten pysty oikeaan asentoon lattialla. Harmittaa. Niin pirusti.

Toivottavasti he kirurgian vastaanotolla vaihtaa katetrin sellaiseen, että pitkähkön putkiosan voi irrottaa, eikä katetri sitten haittaisi kuntosalilla ja muutenkin ihmisten ilmoilla.

Älä huuda!

 

Minä huudan kotona huomattavasti enemmän kuin mies. En itse asiassa muista 28 vuoden avioliiton aikana, että hän olisi huutanut minulle. Riitamme ovat minun kohdaltani tulisia. Saatan huutaa ja paiskoa esineitä. Mies lähtee karkuun. Mutta kun hän palaa, pyydän häneltä nopeasti anteeksi.

Onko mahdollista, että sama ihminen voi olla toisille mukava, mutta huutaa toisille helposti? Tämä ajatus voi tulla helposti mieleen, jos  seurasi aikanaan viikkojen poliittista keskustelua. Tietysti myös monen arkikokemus kertoo samaa.

Ihmisen vihastumista  tutkineella psykologi ja psykoanalyytikko Rauno  Juntumaalla on selkeä vastaus: kyllä, sama tyyppi voi käyttäytyä eri ihmisten kanssa aivan eri tavalla. Yksi syy tähän voi olla ihmisten välinen, usein tiedostamaton kemia.

"Me poimimme toisten persoonallisuudenpiirteitä, ilmeitä, sävyjä ja eleitä. Ja jostain syystä jotkut ihmiset saattavat tämän vuoksi ärsyttää meitä, toiset taas eivät.Tämä vaikuttaa siihen, miten me heitä kohtelemme, vaikka emme ehkä edes haluaisi käyttäytyä niin."

Kynnystä huutamiseen saattaa laskea se, jos ihmisellä on valta-asema esimerkiksi politiikassa tai työpaikalla.

"Jos on valtaa, se saattaa madaltaa itsekontrollia kuten alkoholi. Valta voi juovuttaa ja mennä päähän. Ihminen alkaa luulla, että hän voi tehdä mitä tahansa. Tästä on tälläkin hetkellä maailmalla paljon esimerkkejä, mutta kunnioitus ei kasva huutamalla, se hapertuu."

Toinen puoli asiasta voi olla se, että vallassaolevalla on stressaava työ, ja stressi puolestaan kiristää hermoja ja altistaa suuttumiselle.

"Johtajille tulee paineita monelta taholta sekä omilta esimiehiltä että alaisilta. Mutta jos haluaa sellaiseen asemaan, silloin pitäisi ymmärtää, että siinä on väistämättä paljon stressitilanteita eikä silti saa räjähtää. Eivät kaikki halua valtaan."

Useimmissa yhteisöissä on sellainen rakenteellinen piirre, että joku aina haluaa kalliiksi kalliin paikalle. Tämä koskee aivan yhtä hyvin urheiluseuroja ja hyväntekeväisyysjärjestöjäkin. Näissä on aina kapinallisia.

"Ihmiset reagoivat huutamiseen eri tavoin. "Muistan sen kouluvuosilta, että kun eräs opettaja huusi, se sai osan itkemään ja toiset pidättelemään hymyään."

Ihmisen temperamenteissakin on eroja. Toiset hermostuvat helposti, toiset ei.

Sekin saattaa jakaa mielipiteitä, mikä ylipäänsä on huutamista. "Jos joku korottaa äänensä, onko se huutamista? Toisen mielestä on, toisen mielestä ei. Huutaminen voi olla veteen piirretty viiva, samoin kuin loukkaaminen. Joku voi olla aidosti ymmärtämättä, että toinen loukkaantui hänen sanomisistaan."

Juntunmaan mukaan jokainen joutuu elämässä oppimaan, miten sietää ikäviä tilanteita, ja siksi ei pitäisi loukkaantua ja uhriutua liian helposti.

Itsensä tutkiskeluun on syytä sekä huutajalla että loukkaantujalla. Jos sitten huutaja ei ole ilmiselvästi narsisti tai persoonallisuudenhäiriöinen.

"Onko huutaminen sitten hyväksyttävää kotona? Ehkä se on hyväksyttävää joissakin tilanteissa, sillä kaikilla menee joskus hermot", Juntunmaa sanoo.

"Jos tila tuntuu itselle turvalliselta kuten koti, ikävienkin tunteiden pitäisi olla välillä sallittuja. Varmasti suurin osa meistä on joskus suuttunut puolisolle tai lapsille. Lapselle on hyvä määrätyissä tilanteissa sanoa tiukasti, että kaikki käytös ei käy. Pitkävihainen ei saa kuitenkaan olla."

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.2.2026, kuvat Pexels

Ikuinen myötäilijä voi oppia jämäkkyyttä

 

Jos nyt sanon jotakin, hän varmasti suuttuu. Parempi vaieta...

 

Riidanvälttelijä pyrkii siihen, että seurassa kukaan ei vain loukkaantuisi tai suuttuisi. Kukaan ei kuitenkaan välty erimielisyyksiltä.

"Jännitteet kuuluvat elämään. Emme voi väistellä niitä loputtomasti, ja jännitteissä on hyviäkin puolia", sanoo psykologi Maisa Lehtinen.

Riidan välttelijästä tämä ajatus voi tuntua mahdottomalta. Miten  lopettaa pelkäämästä ristiriitoja, jos on tottunut kaikin keinoin välttelemään niitä? Mutta jos ainainen miellyttäminen ja sovitteleminen kuormittaa, roolia on hyvä ravistella.

Ennakoimisella konfliktien välttelijä pyrkii lievittämään omaa ahdistustaan. Tapaa voi lisätä se, että on vaikea ilmaista omia tunteita ja ajatuksia tai taipumus kokea stressiä monenlaisissa tilanteissa.

"Ennakoituminen ja miellyttäminen helpottavat pahaa oloa hetkellisesti, mutta pidemmän päälle toimintatapa on haitaksi omalle hyvinvoinnille", Lehtinen sanoo.

Kun mukautuu tai alistuu aina toisten tahtoon, omat toiveet ja tarpeet jäävät sivuun. Ajan kuluessa se voi katkeroittaa. Tilanteet vievät voimavaroja. Alakulo ja ahdistus jäävät mieleen ja elämä voi kaventua.

Ihmissuhteiden olisi hyvä olla vastavuoroisia. Muun muassa parisuhteessa tai ystävien kesken kenenkään ei pitäisi vastata sovusta tai toisten tarpeiden täyttämisestä.

Muutos voi alkaa tiedostamisesta. Olen aikaisemmin toiminut näin, mutta nyt haluan toimia toisin.

Miellyttämiselle on vaihtoehto: jämäkkä diblomaattisuus. "Jämäkkyydessä yhdistyy itsen ja toisen kunnioittaminen ja arvostaminen. Silloin ei alistu suoraan toisen tahtoon, mutta ei ole myöskään aggressiivinen", Lehtinen sanoo.

Jämäkkä diblomaatti voi sanoa mielipiteensä ääneen ja tarvittaessa asettamaan selkeät rajat - mutta myös antamaan tilaa ja huomioimaan erilaisia näkökulmia.

Vaikka vastahankaan asettuminen tuntuisi vaikealta, se helpottuu harjoittelun myötä. Siinä missä vaikenee tai kiirehtii sovittelemaan, voi todeta  ääneen näin: olen huomannut, että olen usein sovittelija. Se on kuormittavaa, joten sanonkin nyt rohkeasti mielipiteeni.

Entä jos muut loukkaantuvat, kun en sovittelekaan? Tämän taustalla voi olla kipeitä pelkoja, joita ei aina edes tiedosta. Menetänkö kaverit kokonaan?

Jos sovittelun syyt ovat syvällä ja välttelystä on tullut suojautumismekanismi, muutos ilman ammattiapua voi olla vaikeaa.

Jos ei pysty sanottua sanottavaansa tietyissä tilanteissa, asiaan voi palata parin päivän tai viikon jälkeen. Nyt olen miettinyt tätä asiaa, niin...

Entä sitten konflikteja pelkäämättömät haastajat? Hekään eivät ole varmasti pahantahtoisia. Haastaminen on vain tapa löytää ratkaisu. Tiukka keskustelu antaa haastajalle energiaa.

"Jos ollaan hyvin samanmielisiä, luovuus uusien ideoiden ja ratkaisujen löytäminen jäävät herkästi pois. Keskustelun tai väittelyn pitää kuitenkin tapahtua turvallisessa ilmapiirissä."

Lähteet: ET 10/2025, kuvat Pixabay

Elämää maalla 104.

 

Kirjoitan tätä vähän väsyneenä puolilta päivin. Kille-kissi herätti jo viideltä kovalla maukumisella. Ääni on siis todella kova. Jotenkin jännää, että Kille on jo 17 vuotta ja sen ääni vain kovenee. Luulisi, että kun ikää tulee ikää, ääni heikkenisi. Ruokaa piti Killen saada. Nyt hän sitten itse nukkuu pitkään sängyssä - kissan roikale.

Samalla, kun kirjoitan tätä , keitän kikherneitä. Tarkoitus on tehdä falafelpyöryköitä. Olen tehnyt niitä niin monta kertaa, etten enää tarvitse reseptiä niihin ja kastikkeeseen.

Viime perjantaina selvisi, että viimeisin labravirtsarakkotulehdus koe osoitti, että tulehdus on hävinnyt. Virtsa oli puhdas. Olen niin onnellinen. Jippii! Jospa tulehdukset loppuisivat tähän. En edes sanoin pysty kuvailemaan tätä onnea. Aivan kuin leijuisin pilvissä.

En edes muista monta antibioottikuuria söin. Ehkä neljä viisi. Tämä jätti väsymyksen ja huimauksen. Olihan minulla myös pientä kuumetta koko ajan 37,5 astetta. Olen todella väsynyt.

Mutta silti olen alkanut taas kävelyt. Ensimmäisellä kerralla huimasi niin, että jouduin kävelemään miehen kanssa käsikynkkää. Teemme näitä kävelylenkkejä yhdessä. Paitsi jos menen metsään. Toisella kerralla ei enää huimannut niin paljon, mutta olin tosi voimaton kävelijä - paarustimme eteen päin yhdessä. Mies on kärsivällinen.

Kävin myös tällä viikolla ensimmäistä kertaa kuntosalilla. Painoja piti alentaa tavanomaisista lisääntyvistä painoista. Hikoilin kauheasti, vaikka yleensä en hikoile kuntosalilla. Olin siellä vain tunnin, kun tavallisesti olen pari tuntia. Voimaton olo  sen jälkeen. Tuntuu, että kuntosali pitää aloittaa uudestaan alusta. Ärsyttää.

Tilasin kampaamon ensi viikoksi. Hiukset ovat  kasvaneet aivan yli mallista. Kulmakarvat ovat aivan värittömät ja kuin pusikot. Ne pitää nyppiä ja värjätä. Värjään kulmakarvat esimerkiksi siksi, että olen niin huono meikkaamaan niitä. Aina tulee epäsymmetriset tai laitan liikaa väriä niihin.

Toivottavasti ihana kampaajani löytää alkuperäisen mallin. Hiukseni kasvavat nopeasti, ne ovat melko paksut ja luonnonkiharat. Värjäytän ja raidoitan hiukset. Nyt ehkä kupariksi ja raidat kullan värisiksi. Kaipaan myös päähierontaa, joka vie minut lähes nirvavaan.

Tällä viikolla olisi pitänyt tehdä kevätsuursiivous. Katselin likaisia paikkoja, mutta ei ne pelkästä katseesta puhdistuneet. Vetosin mielessäni heikkouteen ja voimattomuuteen ja siirsin siivouksen jonnekin tulevaisuuteen -  nimenomaan jonnekin.

Meillä on kaksi pianoa, yksi keittiössä ja yksi olohuoneessa. Mies haluaisi tuoda kotiin kolmannen pianon isän kuolinpesästään. Se on arvopiano, hinta yli 10 000. Sallin sen, jos mies alkaa heti myydä sitä. Tilanne on aivan järjetön. Sitten olisi keittiössä kaksi pianoa. Onneksi keittiö on hyvin suuri tupakeittiö. Sanonpa suoraan: voi helvetti.

Köynnöskukkien mustasilmäsusannat ja kelloköynnös ovat itäneet. Ihmetellen nautin niiden vaaleanvihreästä ponnistuksestaan. Idätin niitä alkuun makuuhuoneessa, koska siellä on aina lämmintä.

Kun ne itivät, siirsin ne viileään ja valoisaan paikkaan keittiössä. Keittiö ei ole niin lämmin kuin makuuhuone. Odotan, että niihin tulee ensimmäiset kasvulehdet ja ne voi silloin koulia omiin ruukkuihin. Joistakin panen kolme samaan ruukkuun, näin kukasta tulee runsaampi. Keittiössä on viileämpi myös siksi, että pellettitakka on rikki. Mies taas kärsivällisesti korjaa sitä. Ensimmäinen osa tuli ja se oli liian suuri. Mies tilasi pienemmän ja varmasti vielä tänään asentaa sitä ähisten takkaan. Sadattelee.

Täällä on vielä paljon lunta. Odotan, että se sulaisi, ja sipulikukat kukkisi, jos myyrät ei ole paljon niitä syöneet. Ihanaa päästä puutarhahommiin!

Hyvää viikonloppua kaikille!

Hiljaiset ihmiset

 

"Tähän mennessä olen menestynyt

hiljaisena puurtajana, mutta

pelkään, että hiljaisuuteni estää

minua etenämästä urallani."

Näin vastasi 29-vuotias nainen Hesarin verkkokyselyssä hiljaisista ihmisistä.

Vastausten perusteella moni hiljainen ihminen kokee painetta olla sosiaalisissa tilanteissa enemmän äänessä kuin oikeastaan tuntuu luontevalta.

Hiljaisuus yhdistetään usein introversioon.Introversioon liittyvät alapiirteet, kuten vähäinen puhuminen ja sosiaalisen huomion välttäminen, korostuvatkin usein ihmisillä, jotka kokevat olevansa muita hiljaisempia.

Ihmisten jaottelu karkeasti ekstrovertteihin ja introvertteihin on kuitenkin  ongelmallista, koska suurin osa ihmisistä on persoonallisuudenpiirteiltään jotain ekstrovertin ja introvertin väliltä.

Ihmisen aiemmat kokemukset sosiaalisista tilanteista ja kasvuympäristö voivat vaikuttaa siihen, kuinka puhelias hän on. Ihminen voi olla myös toisissa tilanteissa puheliaampi kuin toisissa. Yleensä tämä näkyy siinä, että pienessä ihmispiirissä hiljainen voi puhua paljonkin.

Ekstrovertit näyttävät olevan suosittuja myös suomalaisessa kulttuurissa, jonka on yleensä ajateltu olevan monia muita kulttuureja sisäänpäinkääntyneempi ja hiljaisempi.

Hyvät sosiaaliset taidot liitetään usein ekstroversioon, mutta vahvasti ekstroverteilla ihmisillä ei automaattisesti ole hyviä sosiaalisia taitoja tai kykyä ottaa muut ihmiset huomioon.

Aina ei tunnisteta, mitä kaikkea hyvää hiljaisuuteen voi liittyä. Voisi ajatella, että hyvin puheliaat ihmiset saattavat puhua asioista ja mielipiteistään  harkitsemattomammin. Siitä, että harkitsee kaksi kertaa,mitä sanoo, voi olla elämässä hyötyä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.12.2021, kuvat   omat

Onko arjen ilo kateissa?

 

Elämästä suurin osa on tavallista arkea. Jos annetaan valua sen ohitse ja tavoitellaan aina hienoimpia hetkiä, voidaan hukata kyky kokea tyytyväisyyttä vaikka tavallisena tiistai-iltana.

Arkityytyväisyys on pysähtymistä ja liiallisen suorittamisen loppumista. Se on tavallisen tekemisen ja olemisen kelpuuttamista.

Psykologian tohtori Eveliina Holmgren tiivistää: arkityytyväisyys on asenne, jonka ansiosta se, että perhe on terveenä, työt sujuvat ja harrastuksista myöhästytään vain vähän, tuntuu arvokkaalta ja mielekkäältä.

Holmgren kertoo viisi keinoa, joiden avulla elämään saa lisää tyytyväisyyttä.

"1) Kasi miikka riittää"

Vieraita on tulossa. Teetkö stressaantuneena kinuskikakkua? Vai otatko pakasteesta aivan tavalliset pullat sulamaan ja odottelet iloisena kavereita?

Muiden tai itselleen luomien odotusten täyttäminen voi ajaa suorittamiseen. Miksi vieraille pitäisi aina olla hienoa tarjottavaa?

Tyytyväisyys syntyy tarkastelemalla ja kyseenalaistamaan omaa vaatimustasoaan. "Ihan hyvä" voi olla parasta.

Mielen hyvinvointia rakentaa se, että poistaa paineet olla hyvä ja kehittyä kaikessa, mitä tekee. Tavoitteellinen voi olla, mutta mieli nauttii myös rennommista kasi miikan hetkistä, jolloin on tilaa muulle kuin kireälle suorittamiselle.

Tutkimuksista tiedetään, että tyytyväisiä ihmisiä yhdistää kyky luopua ulkoisten odotusten täyttämisestä ja hyväksyä elämä sellaisenaan. Holmgren pitää filosofi Frank Martelan ajatuksesta, että onnellisuutta ei kannata jahdata.

"Tyytyväisen ihmisen on helpompi rauhoittua. Perustyytyväisyyden hetket rakentavat arkista hyvinvointia", Holmgren sanoo.

"2) Herättele tyytyväisyystutkaa"

Mieli on luonnostaan hanakampi kaivamaan esiin valittamisen kuin kiitollisuuden aiheita. Tyytyväisyystutkaansa voi kuitenkin herätellä. Tyytyväisyys on pieniin ilonaiheisiin havahtumista.

Tyytyväisyystutkalla Holmgren tarkoittaa sitä, että aktiivisesti rekisteröi ja keräilee ohi suhahtavia myönteisiä asioita.

"Hyväntuulisena tutka toimii tehokkaasti ja auttaa huomaamaan ja arvostamaan yhä lisää arjen hyviä hetkiä."

"3) Arvosta rosoja"

Rosot ovat osa elämää. Muun muassa ihmissuhteissa tulee riitoja ja pettymyksiä. Riidat eivät ole katastrofi vaan mahdollisuus hyväksyä oma ja muiden keskeneräisyys.

Näyttäviä äärisuorituksia arvostavassa nykyajassa on helppo päätyä tavoittelemaan tietynlaista pintaa ja menestystä. On kuitenkin hyvin raskasta pingottaa itseään äärimmilleen kaikilla elämän osa-alueilla. Tyytyväisyys on palauttava vastavoima.

"4) Vähennä vertailua"

Vertailu kärjistyy somessa, missä esitellään usein kauneimpia hetkiä ja asioita. On hyvä muistaa, että somessa usein julkaistaan huippukokemuksia.

"On hyvä kaventaa vertailuavaruutta. Valtaosa meistä on kuitenkin keskitason taapertajia. Mieti mieluummin, mikä saa sinut hymyilemään omassa arjessasi."

"5) Ole välillä hyödytön"

Kun kuntosali ei tänään nappaa, on aivan ok siirtää se huomiselle. Välillä on tärkeä tehdä jotain, joka on mieluisaa, mutta josta ei ole "mitään hyötyä".

"Kun ei hakemalla hae kaikesta maksimaalista hyötyä, oppii nauttimaan tavallisuudesta ja keskeneräisestä itsestään." Tämä jos mikä ruokkii tyytyyväisyyttä.

Tyytyväisenä on helpompi tuntea myös muita myönteisiä tunteita, kuten leikkisyyttä, rauhallisuutta, kiitollisuutta ja toiveikkuutta.

Lähteet: Hyvä Terveys 3/2026, kuvat omat