Elämää maalla 103.

Tästä tulee taas ruikutuspostaus -  mutta haluan olla suora ja rehellinen.

Antibioottikuuri loppui tiistaina. Silti edelleen alapäässä kihelmöi. Niinpä soitin sairaanhotajalle, joka kirjoitti minulle labralähetteen. Keskiviikkona mies vei virtsan labraan. Nyt perjantaina saan tulokset.

Olen ollut kuin jyrän alle jäänyt koko viikon ilmeisesti monesta virtsiksestä ja antibioottikuureista väsynyt - myös kuumeesta. Olen lähinnä maannut sängyn pohjalla ja katsonut hömppää suoratoistopalveluista. Onko rakkaus sokea? Ginny ja Georgia. Bridgerton. Käenpesä. Syke. En ole jaksanut edes lukea. En ole  jaksanut kirjoittaa blogiin uusia postauksia. Paitsi nyt tämän valitusvirren. Ruudun kokopäiväinen tuijottelu on verottanut yöuniani.

Olen pohtinut myös näiden virtsarakon tulehdusten psykosomaattisuutta. Aluksi ajattelin, että pidätän suruani sillä, että on käynyt niin, etten ole saanut virtsaa tulemaan ja on pitänyt mennä terveyskeskukseen tai päivystykseen katetroitavaksi.

Nyt olen sitä mieltä, että haluan kantaa suruani ja muistojen kauneutta, enkä halua päästää niitä menemään. Olenhan käsitellyt suruani jonkun mielestä liikaakin tässä blogissa sarjassa Surutyöni, jossa oli muistaakseni yli sata postausta. Olen ollut kriisiterapiassa ja sururyhmässä. Lisäksi puhunut paljon miehen ja ystävien kanssa surusta. Etenkin olen aluksi vellonut siinä tuskassa ja saanut sitten jotenkin prosessin etenemisen kautta voimaa elää surun kanssa. Nimenomaan elää surun kanssa -  tämä on elämänpituista.

Maanantaina tein kuitenkin hapanjuuri ruisreissumimmejä, koska ei ollut ruisleipää. Kaikki vietiin apen hautajaisiin. Kun aloitin hapanjuurileivonnan, sanoin miehelle, että nyt ei osteta leipää kaupasta. Leivon itse. Kreikkalaista maalaisleipää oli vielä onneksi pakasteessa. Joten pidin sanani miehelle.

Nyt lisää nirinää. Sairastuin flunssaan tiistaina. Sain viruksen mieheltä. Eikä vastustuskyky ole kummoinen, kun antibioottikuureista vatsan mikrobisto on kärsinyt. Olen kuin kaksi kertaa jyrän alle jäänyt. Olo tuntuu toivottomalta ja synkältä. Olen voimaton.

Kasvot ovat näyttäneet harmailta sairauden ja sen takia, että en ole voinut käydä kävelylenkillä. Kuntosalista olen lähinnä unelmoinut. Joten jonkinlaisessa kuudenkympin kriisissä olen yrittänyt jaksaa hoitaa ihoa.

Rupesin hoitamaan ihoani vasta noin viisikymppisenä. Meikitkin poistin vain vedellä ja saippualla. Käytin sattumanvaraista kasvovoidetta, en seerumeja. Aloin käyttää ensimmäisen kerran meikkivoidetta. Siihen asti olin käyttänyt vain puuteria.

Tilasin joku aika sitten Saarentaian superseerumin, jota mainostettiin, että se vähentää 30 prosenttia ryppyjä. Seerumi oli vielä hyvin kallis, reilut 100 euroa. Ei mitään tulosta.

Sitten päätin pitää keväisen C-vitamiinikuurin. Käytän Muru-Murun C-vitamiiniseerumia. Aluksi tein kasvoille kuorivan Evolven naamion, jotta seerumi imeytyisi helpommin. Silmin nähden on tehnyt hyvää iholle. 

Seuraavaksi, miten pidentää paistinpannun ikää. Tämä postaus on roikkunut kauan luonnosten seassa. Olen kokenut, että se on ehkä liian käytännöllinen lähinnä teoreettiseen blogiini. No, nyt postaus ei ollut ole teoreettinen vaan valituksen marinaa.

Meidän pitää ostaa uusi paistinpannu noin kahden vuoden välein. Inhoan pannua, johon ruoka tarttuu. Tekisi mieli heittää pannu hiiteen ja huitsin nevadaan ja heti. Ostin noin vuosi sitten valurautapannun ja toimin sen kanssa ohjeiden mukaisesti. Ja hitto silti se poltti ruoan pohjaan. Syy on myös minussa, koska käytin joskus metallista paistinlastaa.

HS kysyi täsmä vinkit paistinpannun oikeaoppiseen käyttöön ja huoltoon Marttaliiton kotitalousasiantuntijalta Niina Silanderilta.

1)Lue käyttöohjeet jo ennen ensimmäistä käyttöä

Käyttöohjeesta voi tarkistaa esimerkiksi sen, mikä on paistinpannulle merkitty ylin lämpötila, johon sen voi kuumentaa. Teflonpannuissa se on yleensä 250 astetta.

"Esimerkiksi sokerin sulattamiseen on silloin teräskattila parempi vaihtoehto", Silander sanoo.

Käyttöohjeesta pitäisi selivä  suositteleeko valmistaja paistinpannulle pelkkää käsinpesua vai onko myös konepesu mahdollinen.

2)Käytä helliä ruoanlaittovälineitä

Paistinpannun pinnan voi raapia rikki nopeastikin vaikkapa vääränlaisella paistinlastalla.

"Mitään naarmuttavia välineitä ei tulisi käyttää. Ruoanlaitto välineiden pitäisi siis olla puuta tai muovia", Silander sanoo.

3) Valitse oikeanlainen pesu 

Monen pinnoitetun paistinpannun käyttöoohjeessa kerrotaan usein, että pesu tiskikoneessa on sallittua. Silander kehottaa kuitenkin miettimään, kannattaisiko pannu siitä huolimatta pestä käsin, mikäli siihen riittää aikaa ja energiaa.

"Vaikka pinnoitettu pannu sopisi konepesuun, niin sille tulee kyllä  lisää käyttöikää, jos pesee  käsin. Pesu ei ole silloin niin kuluttavaa, ja pesuaine voi olla neutraalimpi kuin koneessa."

Turhaa hinkkaamista on syytä välttää. Sitkeimpiä ruoan jäänteitä voi vaikkapa pehmittää ensin liottamalla.

Pesemisen suhteen pinnoitettu pannu ei ole yhtä kranttu kuin valurautapannu, jota ei pidä pestä pesukoneessa lainkaan.

"Valurautapannun ensisijainen pesumenetelmä on pelkkä lämmin vesi ja harja." Sen jälkeen valurautapannu on hyvä kuivata kunnolla ja öljytä ruokaöljyllä. Pinnoitettuja pannuja ei tarvitse öljytä pesun jälkeen.

4) Huomioi äkilliset lämpötilavaihtelut

Jos joku ruoan raaka-aine on syytä saada valmistumaan suoraan kuumalle pannulle, neuvoo Silander tekemään kuumennuksen hitaasti siten, että pannussa on vähän vettä tai rasvaa. "Aika monen pannun käyttöohjeissakin onkin se, että ei saa lämmittää tyhjää pannua."

Kuumaa pannua ei myöskään kannata puhdistaa ruiskuttamalla siihen heti kylmää vettä kraanasta. Suuret lämpötilavaihtelut saattavat  aiheuttaa pinnoitteen vaurioitumisen lisäksi myös sen, että pannun pohja menee kaarevaksi, mikä puolestaan johtaa pannun epätasaiseen kuumentumiseen.

5) Siirrä ylijäänyt ruoka pannusta säilytysrasioihin

Paistinpannua ei kannata käyttää säilytysastiana. Vaikkapa bolognese-kastike kannattaa kauhoa mieluummin ruoansäilytykseen tarkoitettuun muovirasiaan kuin työntää pannu aterioineen suoraan jääkaappiin.

"Ruoassa on todennäköisesti joitain happamia ainesosia, jotka voivat pitkällä aikavälillä olla haitallisia pinnoitteelle."                             

 Lähteet: Helsingin Sanomat 4.2.2024, kuvat Pixabay

Isojen perheiden äidit ja synnyttämättömät naiset vanhenevat nopeammin

Hitaimmin ikääntyivät suomalaisen tutkimuksen mukaan naiset, jotka  saavat lapsensa 24-38 vuotiaina.

Suomalaisen kaksostutkimuksen tulosten perusteella sekä lasten määrä että raskauksien ajoitus heijastuvat naisen aikuisiän terveyteen ja elinikään. Seurannan perusteella pisimpään näyttävät elävän naiset, joilla on kaksi tai kolme lasta.  

"Kaksosia tutkimalla voidaan pienentää riskiä siitä, että havainnot selittyisivät pelkästään perintötekijöiden erolla", sanoo tutkimuksen johtaja, epigenetiikan dosentti Minna Ollikainen.

Osallistujat vastasivat kyselyyn vuonna 1975 ja heidän elämänkulkuaan on seurattu tähän päivään saakka.  Seuranta paljasti muun muassa, että useamman kuin neljän lapsen saaminen oli yhteydessä lyhyempään elinikään ja kiihtyneeseen biologiseen vanhenemiseen.

Evoluution näkökulmasta tärkeintä on kuitenkin lisääntyminen, kun se on suoritettu, keho saa rapistua.

"Luonnonvalinta suosii    strategioita, jotka maksimoivat jälkeläisten  määrää yksilön eliniän sijaan", Ollikainen selittää.

Naiset, joilla ei ollut lasta, vanhenivat myös nopeammin kuin muutaman lapsen äidit.

Nämä tulokset olivat tutkijoiden mukaan hiukan yllättäviä, eikä syy ole selvä. Synnyttämättömien naisten isompaa kuolemanriskiä voi selittää esimerkiksi se, että raskaus ja imetys antavat suojaa hormonaalisia syöpiä vastaan ja että äidit saavat lapsilta sosiaalista tukea.

Lapsen saaminen hyvin nuorena yhdistyi sekin varhaisempaan vanhenemiseen. Ollikaisen mukaan yhteys kuitenkin pieneni, kun tutkijat huomioivat koulutuksen ja elintapojen vaikutukset.

"Tämä voi viitata siihen, ettei kyse ole yksinkertaisesta biologisesta ilmiöstä, vaan taustalla on laajempi elämänkulun ja yhteiskunnan vaikutus", Ollikainen sanoo.

Nuorina äidiksi tulleet ovat muun muassa vähävaraisempia, kouluttautuvat vähemmän, lihovat enemmän, etenevät heikommin työuralla ja eroavat useimmin kuin muut. Heidän elämänsä voi olla stressaavaa. Korkeampi koulutus on yhteydessä terveempiin elintapoihin.

Suomalaistutkimuksessa uutta oli, miten vanhenemista tarkasteltiin. Reilun tuhannen osallistujan verinäytteistä määriteltiin epigeneettinen kello, joka mittaa solujen ja kudosten asteittaista rappeutumista.

Ikäänsä vanhempi on muita suuremmassa riskissä kuolla ennenaikaisesti. "Elinkierron valinnat jättävät pysyvän biologisen jäljen, joka on mitattavissa kauan ennen vanhuutta", Ollikainen kertoo.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.1.2026, kuvat Pexels

Vaativuudessa on jotakin hyvääkin

 

Vaativuudesta puhutaan nykyisin usein kielteiseen sävyyn. Ajatellaan, että vaativa ihminen uuvuttaa itsensä ja muut.

Tätä aihetta tutkinut psykologi Jaana Blom täsmentää, että tällöin puhutaan haitallisesta vaativuudesta, mikä voi aiheuttaa ahdistusta ja ajaa uupumuksen partaalle.

Vaativuudessa on kuitenkin myös toinen puoli. Siitä puhutaan liian vähän. Vaativuus voi olla myös eteenpäin vievä supervoima, jos sen osaa valjastaa käyttöönsä viisaasti.

"Periksiantamattomuutta ja sinnikkyyttä tarvitaan aina, kun halutaan saada asioita aikaan", Blom kuvailee.

Seuraavassa hän kertoo, miten löytää kultainen keskitie eli olla itseä kohtaan viisaasti vaativa mutta ei armottoman ankara.

1. Tunnista oma taipumuksesi

Testaa aluksi, oletko vaativuuteen taipuvainen, pohtimalla näitä kysymyksiä:

"Haluatko kehittää jatkuvasti taitojasi?

Pyritkö aina parhaimpaasi?

Haluatko tehdä tarkkaa, huuolellista ja hyvää jälkeä?

Menetkö sinnikkäästi kohti tavoitteitasi?"

Jos vastasit isoimpaan osaan kysymyksistä "kyllä", sinulla on taipumusta vaativuuteen, mutta kuten sanottua, se ei ole moite vaan mahdollisuus.

"Parhaimmillaan vaativuus johdattaa meitä tavoittelemaan itselle mielekkäitä ja kiinnostavia asioita. Se taas saa aikaan mielihyvää, myönteisiä tunteita ja pärjäämisen kokemuksia", Blom sanoo.

Itselle tärkeiden asioiden tekeminen - että osaan ja pystyn -, on yhteydessä mielen hyvinvointiin.

"2. Pidä tyytyväisyyshetkiä"

Liiallinen itsekriittisyys kertoo siitä, että vaativuus on lyömässä yli. Vastavoimaksi voi tehdä tyytyväisyyshetkiä, sitä että pohtii ja huomaa asiat, joihin voi olla jo tyytyväinen.

"Jos on ajautunut pakonomaiseen suorittamiseen, kannattaa kysyä itseltään: miksi aikoinaan aloitin tämän harrastuksen? Mistä asioista aiemmin innostuin työssäni? Sen jälkeen voisi kartoittaa, mikä on muuttunut ja mitä tarvitaan siihen, että saman hyvän olon ja iinnostuksen voisi vielä tavoittaa?"

Joskus vaativuus on keino vältellä häpeää ja muita kielteisiä ja hankalia tunteita. On pakko suoriutua, koska taustalla välkkyy pelko, ettei kelpaa, ole riittävän hyvä, tehokas tai taitava.

3. Aikaa huolettomuudelle

Laske rimaa. Tässä on jokaisen vaativan ihmisen inhokkilause. Blomin mukaan tässä on väärinkäsitys. Kun ajatellaan, että vaatimus alkaa ottaa voimille, siitä pitää luopua.

"Ei tarvitse luopua, vaan tärkeintä on huolehtia. että vaikutus ei leviä kaikille elämän osa-alueille. Kannattaa pohtia, mitkä asiat ovat itselle aidosti tärkeitä. Mihin panostaminen juuri tässä elämäntilanteessa tuottaa minulle mielihyvää."

"Jos työ on tiukasti  aikataulutettua ja vaatii jatkuvaa kontrollia, olisi tarpeen pohtia, mistä vapaa-aikana  löytyy aikatauluhuolettomuutta ja huolettomuutta ilman velvoitteita."

Itseään voi esimerkiksi testata: pystynkö olemaan yhden illan tai viikonlopun tekemättä mitään hyödyllistä? Jos tämä tuntuu vaikealta, voi luoda positiivisia sääntöjä: Mökillä voi katsella takkatulta tai vain lukea kirjaa. Illalla noin kello kahdeksan jälkeen on lupa tehdä vain mieluisia asioita tai pelkästään olla.

"4. Kehu itseäsi."

"Olipas onnistunut palaveri.

Olin läsnä, kun ystävä kertoi murheistaan."

Blom kehottaa löytämään hetkiä, jolloin itseen voi suhtautua myönteisesti Luodaan kriittisen äänen rinnalle kannustava ääni. Se voi kysyä:Mikä on mennyt hyvin ja missä onnistuin.

Itsemyötätunto merkitsee sitä, että pystyy suhtautumaan itseensä hankalalla hetkellä ystävällisesti. Tämä puolestaan vahvistaa sietokykyä hankalia tilanteita kohtaan. Lisäksi tiedetään, että myötätuntoiset ihmiset kokevat vähemmän ahdistusta ja masennusta.

"5. Huomaa hyvä muissa"

Tätä ei ole tehty kunnolla. Vaativa ihminen voi olla sitä myös muille.

"Vaativuus on osa minuutta.  Se on tapa toimia ja olla, joten se voi tulla näkyviin myös ihmissuhteissa", Blom sanoo.

On tärkeää huomata, arvosteleeko, vähätteleekö ja kritisoiko muita. Puoliso tai työkaveri voivat kokea, etteivät he kelpaa ja että heidän suorituksiaan mitataan jatkuvasti. Ympärillä oleva paineen ilmapiiri alkaa etäännyttää.

Jos omasta vaativuudesta on vaikeaa luopua, se kannattaa sanoa ääneen. Tällöin on helpompi pohtia muun muassa puolison kanssa molempia tyydyttäviä ratkaisuja arkeen ja kenties hymähtää hyväntahtoisesti erilaisuudelle. Toisen  vaatekaapissa vaatteet ovat värijärjestyksessä , toisella myyttyyn sullottuina - ja sillä hyvä.

Lähteet: Hyvä Terveys 1/2026, kuvat omat

Elämää maalla 102.

Voi, että olin keskiviikkona vihainen. Jätin pissanäytteen labraan maanantaina. Olin varma, että se olisi puhdas - mutta ei. Edelleen virtsarakossa kasvaa bakteeri. Siis taas virtsarakontulehdus. En edes muista monesko, ehkä neljäs, viides. 

Antibiootit ovat varmaan kohta tuhonneet vatsan mikrobiston. Syön ja syön hapankaalia, jugurttia, piimää, karpalomehua, hapanleipää ja juustoa. Aloin myös ottaa maitohappobakteereja purkista.

Maanantaina pissaaminen sujui hyvin, mutta tiistaina se oli taas vaikeaa. Kihelmöi. Kuume nousi vähän. Mutta en vain osaa maata sängyssä päivät pitkät - ehkä pitäisi viimein opetella sitäkin. Olen tehnyt tällä viikolla lumitöitä ja vihdoin siivonnut. 

Tiedän, että tämä sairastamiseni on psykosomaattista. Olen jo kirjoittanut tästä aiemmin. Viime vuonna ja tänä vuonna virtsarakontulehdukset alkoi tammikuussa. Tyttäreni Vera kuoli tammikuussa neljä vuotta sitten. En vain pysty päästämään surua sisältäni. Tätä se on. Ehkä pitäisi mennä käymään psykiatrilla.

Tämän sairastamisen takia en edes tohdi mennä apen hautajaisiin. Vieraassa vessassa pissaa ei tulisi lainkaan, ja olen huonossa kunnossa. Niin ikävää, koska pidin apesta hurjasti. Leivoin hänen kunniakseen hapanjuuri ruismimmejä ja kreikkalaista hapanjuuri maalaisleipää. Leivoin myös tiikeri- ja sitruunakakut. Pitopalvelu hoitaa loput. Mies vie nämä mennessään.

Jotakin ihanaa. Kylvin köynnöskasvien siemeniä. Tänä vuonna mustasilmäsusannaa, neidonkenkää, kelloköynnöstä, köynnöskurpitsaa, palloköynnöstä (en tiedä tarkkaa nimeä). Myöhemmin kylvän sitten lempikukkani krassit. Osan suoraan ulos ja osan sisälle. Samoin ruusupapu suoraan ulos. En saanut mistään nettikaupasta aitoelämänlankaa. Unelmoin jo pienistä nousevista vaaleanvihreistä  taimista.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lempeää painonhallintaa

 

                       Täytetyt munakoisot

Muutama vuosi sitten laihdutin noin kymmenen kiloa tiukalla , mutta terveellisellä dieetillä, josta kirjoitin tässä blogissani. Ja kas kummaa tuo kymmenen kiloa on tullut takaisin. En ole aktiivisesti yrittänyt päästä tuosta kymmenestä kilosta pois, mutta olen syönyt terveellisesti, ettei paino tästä nousisi.

Keski-iässä on vaikeampi laihduttaa kuin nuorena. Keho pitää kiloista tiukasti kiinni. Minun vaatekokoni on muuttunut M:stä L:ään tai XL:ään Olen pullukka. Olkoon näin.

Tämän jutun ajatukset ovat terveyspsykologin erikoispsykologi Anu Tervarinnan ajatuksia. Häneltä on juuri ilmestynyt kirja Vaaásta vapaa - Painonhallinnan psykologiaa.

Suhtautuminen painonhallintaan on ristiaallokkoa. Ihmisiä on vuosikymmeniä kehoitettu laiduttamiseen. Dieettikulttuuri on laittanut laihdutuksen yksilön velvollisuudeksi.

Dieettikulttuuria haastoi jonkin aikaa kehoposititiivisuus, joka korostaa kehojen hyväksymistä ja arvostamista koosta ja muodosta riippumatta. Nyt laihuuden ihannointi on taas palannut.

Yhtäältä skinnytokin kaltaiset hoikkuutta ylistävät ja yksilön vastuuta julistavat ajatukset, että voit laihtua, kun vain päätät niin. Taannoin lihavuuslääkemarkkinat räjähti, mikä on koventanut joillakin ajatusta painosta "ongelmana", joka on lääkkeillä "ratkaistavissa".

Laihduttamisen aloitus ja alkuinnostus - laihdutus - sinnittely - lipsahdus - epäonnistumisen kokemus - katumus, huono omatunto - uusi aloitus. Tämä on jojolaihduttamista.

Monilla Tervalinnan asiakkaista vastaavanlainen mylly on voinut jatkua vuosia, kymmeniäkin. "Silti niin usein ajatellaan, että itse olen huono, kun en onnistunut, ja harvemmin, että voisiko tässä menetelmässä olla jotain vikaa."

Mutta tämä kierre on katkaistavissa, Tervalinna uskoo. Kun sellaisen tunnistaa elämässään, on tärkeää ensin miettiä, haluaako sitä jatkaa.

Itse tehty hapanjuuri reikäleipä

Tervalinnan ohjeita:

"1. Aloita tilannekartoituksella"

Tervalinnan mukaan muutoksen ytimessä on rehellinen pohdinta omasta suhteesta kehoon, ruokaan ja liikuntaan.

"Onko vaikka ruokasuhde sellainen lämmin ja välittävä, mutkaton ja luonteva, vai onko sen toisessa ääripäässä tosi hankala tai häpeällinen, kuin taistelutanner?"

Ruokaan ja syömiseen liittyvät ongelmat ovat yleisiä. Esimerkkejä ovat muun muuassa syömisen yli- tai alikontrollointi, eli hyvin tiukka säätely tai ei säätelyä lainkaan. Tai ehkä ajatus siitä, että ruoka pitää ansaita vaikka liikkumalla.

Kun vastaavia havaitsee, on paikallaan keskittyä niiden korjaamiseen ja siirtää painonpudotusajatukset hetkeksi eteenpäin.

Ongelmien työstämisessä voi aloittaa omien kipukohtien hahmottamisella, vaikkapa ylöskirjaamisella. Samalla on hyvä olla itselleen armollinen. Suhteet voivat olla monimutkaisia, eikä ääripäästä toiseen tarvitse heti kammeta. Hyvinvointia voi tukea sekin, että pääsee pieniä askelia eteenpäin.

"2. Tunnista esteet ja pura niitä"

Hyvin yleisiä esteitä painonhallinnalle ja hyvinvoinnin edistämiselle ovat kiireinen arki ja vapaa-ajan puute. Tai kuten useilla pitkittynyt univaje ja ylikuormitus. Riittävän unen turvaaminen pitäisi Tervalinnan mukaan asettaa painonhallinnassa ykkössijalle.

Usean esteeksi muodostuvat myös uskomukset, jotka määrittävät, miten toimimme. Kun esimerkiksi pitää itseään liikuntaa vihaavana ihmisenä, liikkuminen tuntuu tietysti vaikealta.

Uskomukset liittyvät vahvasti minäpysyvyyteen - uskooko onnistumiseen vai onko oletus se, että en pysty.

Seuraava vaihe on alkaa purkaa esteitä sekä fyysisiä että henkisiä. Henkisiä esteitä voi auttaa Tervalinnan usein kirjassaan käyttämä lausemuoto "ei tarvitse".

Liikunnan ei muun muassa tarvitse olla tietynlaista eikä sitä tarvitse rakastaa liikkuakseen. Nälästä ei tarvitse hätääntyä sekä siinä ei tarvitse pysytellä.

               Kasvispihvit pavuista

"3. Luo uusia ohjenuoria"

Uskomusten ohella painonhallinta koostuu herkästi kielteisten sääntöjen varaan: en saa syödä tätä enkä tuota, treeniä ei jätetä välistä. "

Tervalinna neuvoo kääntämään sääntöjen asettelun päälaelleen. "Usein listataan , mikä on "pielessä", mutta entä ne asiat, jotka sujuvat jo hyvin?Voisiko muutosta rakentaa jo olemassa olevien vahvuuksien päälle?" Psykologisesti ajateltuna ihmisen on helpompi lisätä mieluisia asioita arkeen. Jos esimerkiksi tykkää hedelmistä, omenan lisääminen aamupalaan on helpompaa kuin karkin kieltäminen iltapalalta.

Vaikka pienet teot voivat tuntua mitättömiltä, niissä on paljon voimaa. Mitä pienemmät tavoitteet ovat, sitä helpompi niitä saavuttaa. Mitä enemmän kokee onnistumisia, sitä enemmän minäpysyvyys vahvistuu.

                      Tofua ja vihanneksia

"4. Aseta realistisia tavoitteita"

Liiallinen täydellisyyden tavoittelu sysää riman usein niin korkealle, että pelkkä aloittaminenkin tuntuu mahdottomalta.

Ehkä voi kävellä koiran kanssa yhden ylimääräisen korttelin tai mennä sänkyyn 10 minuuttia aikaisemmin. Jos ravitsemussuositukset sanovat, että pitää syödä 500-800 kasviksia päivässä, niin alkuun riittää se, että syö pari mansikkaa.

Positiivisten kierteiden vahvistuessa haitalliset saattavat alkaa murtua.Kannattaa kuitenkin muistaa, että arki heittää väistämättä kierrepalloja. Opettele sallivuutta ja joustavuutta - yhden liikuntakerran jääminen välistä ei kaada kaikkea, eikä sen vuoksi kannata esimerkiksi nipistää yöunista.

"5. Luovu painokeskeisyydestä"

Painonhallintaa tavoittelevan kannattaisi myös miettiä, onko painolla edes väliä onnistumisen mittarina. Voisiko vaakaa tuijottelun jopa unohtaa.

Painoa saa tietty seurata, mutta on hyvä myös kyseenalaistaa, mitä sillä tavoittelee. Terveyttä tai hyvinvointia mikään kilomäärä ei takaa.

Tämän sijaan voi keskittyä muutoksiin esimerkiksi energiatasoissa, vireydessä tai vaikka siinä, jaksaako kävellä kolmanteen kerrokseen kauppakassien kanssa.

Vastaavien tavoitteiden kautta jokainen, voi alkaa edistää omaa hyvinvointiaan.

    Suklaamousse

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.1.2026, kuvat omat

Suhteessa narsistin kanssa

 

Uusi L/over-trillerisarja kuvaa parisuhdetta narsistin kanssa niin osuvasti ja aidosti, että se saa psykologin parahtamaan ääneen. Sarja on MTV katsomossa. Kannattaa katsoa!

"Hämmentää, miten samanlaisia nämä tarinat ovat." Katsotaan psykologi, psykoterapeutti Helinä Häkkäsen kanssa MTV:n uutta sarjaa L/over - ikuisesti minun sarjaa.

Trillerisarja kertoo ahdistavasta suhteesta narsistin kanssa. Ja tekee sen hyvin osuvasti, Häkkänen arvioi. Häkkänen on usean kerran etukäteen arvannut, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Narsistin suhteeseen nimittäin kuuluvat tietyt vaiheet, joiden takia siitä on niin vaikea päästä irti.

Suhde alkaa hyvin nopeasti

Sarjassa kustantamossa työskentelevän Roosan ja kirjailija Juhan suhde alkaa vauhdikkaasti. Karismaattinen Juha kertoo tunteistaan hyvin vuolaasti. Hän muun muassa sanoo, ettei ole ikinä kokenut mitään tällaista. Tämä on yksi tapa koukuttaa suhteeseen.

Uudelta ihmiseltä saa niin paljon kehuja, että kohde on jonkin aikaa onnensa kukkuloilla. Häkkänen kiinnittää huomiota siihen, että Juha haluaa edetä suhteessa nopeasti.

Mitä nopeammin toisen saa sidottua suhteeseen esimerkiksi yhteisen talolainan tai jopa lapsen avulla sen parempi. "Sen jälkeen naamio yleensä riisutaan."

Pinta alkaa rakoilla

Omituisia merkkejä alkaa ilmaantua. Juha muun muassa ilmestyy yllättäen kukkakimpun kanssa työmatkalle, jolle Roosa on lähtenyt kaivatulle hengähdystauolle kotiarjesta. Kun roosa ei heti ilahdu, Juha suuttuu tulisesti.

Narsistit eivät osaa pyytää ainakaan aidosti anteeksi. Mutta päinvastoin, usein puoliso päätyy  pyytelemään anteeksi.

Narsistit ovat Häkkäsen mukaan taitavia keräämään tilanteessa kuin tilanteessa itselleen sääliä ja sympatiaa. Ja samalla annetaan ymmärtää, että toinen on se, jonka pitää muuttua.

"Suhde on vuoristorataa"

Juha kosii Roosaa yllättäen heidän vauvansa nimiäisjuhlissa. 

"Luodaan tällainen tilanne, sosiaalinen paine,   toiselle kaikkien edessä. Eikä  edes kuunnella vastausta."

Roosan kasvoilla on jo tutuksi tullut hämmennys, että tuli taas yllätetyksi.

Suhde narsistin kanssa on vuotistorataa. Seassa on mukavia hetkiä ja eleitä, jolla narsisti sitoo toista parisuhteeseen tunteiden tasolla. Tunnelma voi kuitenkin muuttua yhtäkkiä.

Riitojen myötä Roosalle alkaa olla yhä enemmän epäilyjä siitä, onko suhteessa kaikki hyvin. Vähitellen hän alkaa ilmaista huoliaan myös Juhalle.

Kumppani saadaan epäilemään itseään

Kun kumppani alkaa ilmaista huoliaan, narsisti saattaa myös alkaa ottaa usein kovemmat keinot käyttöön.

Usein esimerkiksi on, että hän syyttää kumppania itsekkääksi tai epäilee tällä olevan mielenterveysongelmia.

Usein kontrollin keino om myös liittolaisen hakeminen. Tällaisen Juha löytää lääkäristä, joka hänen pyynnöstään diagnosoi Roosalle synnytyksen jälkeisen masennuksen.

Narsisti saattaa  alkaa eristää puolisoaan tämän omista  läheisistä, jos on vaara, että he voisivat horjuttaa suhdetta.

"Puoliso monesti kokee, että hän on kahden köyden välissä: narsisti vetää omasta päästään, ystävät ja perheenjäsenet toisesta."

Häkkänen tietää, miten tallaiset tällaiset tarinat usein jatkuvat.

Joko narsisti alkaa  taas kosiskella ja yrittää hurmata puolison. Tai sitten hän alkaa pelotella kumppaniaan. Uhkailla miten huonosti käy, jos hän lähtee.

Joissakin tapauksissa väkivalta voi olla lopulta fyysistä. Häkkänen kehottaakin hakemaan apua alistavasta suhteesta lähtemiseen ystävältä tai esimerkiksi turvakodista.

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.2.2026, kuvat omat, viimeinen kuva Taidekeskus Salmelan kesänäyttelystä

Elämää maalla 101.

Hei, te kaikki, jotka ette halua lukea sairauskertomuksia, lopettakaa tähän.

Sain ensimmäisen antibioottikuurin puhumalla hoitajan kanssa. Hän luetteli joitakin piirteitä, jotka kuuluvat virtarakontulehdukseen. Joo, kyllä minua kirveli ja en ollut saada virtsattua. Antibioottikuuri tuli hänen konsultoituaan  lääkäriä etänä.

Toisen antibioottikuurin sain, kun olimme päivystyksessä, koska virtsaa tuli vain vähän. Maanataina terveyskeskuksen hoitaja soitti ja sanoi, että minulle oltiin määrätty vääränlainen antibiootti. Uusi antibioottikuuri olisi erityisen vahva ja tappaisi virtsarakossa lymyilevän sitkeän bakteerin. Nyt syön niitä, vaikka virtsatessa tulee verta. Minulla on ollut kuumetta 7,5 -8,7 astetta.

Viime perjantaiyönä jouduimme lähtemään päivystykseen, koska minulla ei ollut tullut kunnolla virtsaa koko päivänä, ja oli kova  pissahätä.  Asumme noin 80 kilometrin päässä sairaalasta. Lähdimme kahdelta ja pääsimme hoitajan ja lääkärin luokse noin neljältä, vaikka ei ollut ketään muita potilaita. Nukuin tuolissa odotusaulassa. Hyvät unenlahjat. Kotona olimme puoli seitsemältä aamulla.

Minut katetroitiin neljän maissa. Ja kysyttiin taas kaikenlaisia vaivoja, mitä minulle kuului virtatasrakon tulehduksessani. Tapasin ensiksi hoitajan ja sitten lääkärin. Onneksi lääkäri sanoi, ettei vielä ole tarvetta kestokatetriin. Ehkä siksi, että sadattelin asiasta niin paljon. 

Minä en helvetissä tahdo kestokatetrointia viime vuoden kokemuksien myötä. Sen kanssa on oltava koko ajan varovainen.Sen osatkin saattavat ruveta fuskaamaan. Kuten minulla neljä kertaa. Virtsaa tuntui olevan kaikkialla. En voinut nukkua aivan kunnolla katetrin kanssa - ja sitä kesti viisi kuukautta. En saanut mennä kuntosalille tai kyykkiä, ja rasittaa itseäni. Kasvimaan laittokaan ei onnistunut. Köynnöskukkia sain onneksi laittaa suorin jaloin.

Nyt tulee siis verta, kun käyn  vessassa - mutta myös enemmän virtsaa. Toivon, toivon niin kovasti, ettei minua väkisin katetroitaisi. Eikä se kyllä onnistu, koska olen niin kovasti sitä vastaan.Hankala potilas. Nyt ei enää kirvele virtsatessa. Tehokas antibiootti rupeaa vaikuttamaan. Jipii, siitä!

Vatsan mikrobisto on varmasti huonossa jamassa noiden antibioottikuurien takia. Olen syönyt jugurttia, piimää, karpalomehua, hapankaalia ja hapanjuurileipää, vaikka ei ole ruokahalua. Olen myös miettinyt, ostaisiko maitohappobakteeri ravintolisää.

Olen hyvin väsynyt. Viime yönä nukuin 11 tuntia. Ja vielä väsyttää. Mies on kieltänyt minulta kaikki rasittavat jutut. Eilen hän toi kotiin 500 kiloa pellettiä, jota käytetään pellettitakkaan keittiössä ja yläkerrassa. Yleensä autan häntä pellettien kannossa sisään. Nyt en saanut. Säälin miestäni, kun hän joutui itse kantamaan kaikki pelletit.

Olen saanut tehtyä mieheltäni "salaa"  lumitöitä, kun hän on ollut töissä.  Saan kyllä sitten kuulla siitä.Toissa päivänä tein kreikkalaista hapanjuuri maalaisleipää. Olin kyllä sen jälkeen väsynyt. Ruoka ei maistu ja voin olla miltei koko päivän syömättä.

Hyvää viikonloppua kaikille!