Kesävaatteita ja kiusaantunutta höpötystä

            Uudet kengät, Merkki Tamaris. So last season. Nuo hapsut. Helpot jalassa. Ei tarvitse                            poseerata. Tai mistä minä tiedän, mitä jalat ovat tästä mieltä.

Tässä minä taas kepotan. Yritän poseerata ja pasteerata. Mutta ei onnistu. Kamerakammo yhä. Jotenkin murjotan taas näissä kuvissa. Ehkä opin joskus olemaan.

                              Mekko on merkiltään Jensen ja varmaan yli

                                  kymmenen vuotta vanha. Minun pää näyttää aina todella suurelta näissä ns. valokuvissa. Kai se on sitten oikeasti suuri. (Ajatukset on kyllä pieniä.)Pönttöuunikin

                                             kaipaisi maalausta ja kunnostusta. Kuten akka.Ja kuten koko talo sisältä.

                                              Mutta meillähän on kaikki vinksin vonksin

                                             tai ainakin heikun keikun. Me kyllä tiedostetaan

                                             talon puutteet ja remppatarpeet. Mutta ei

                                             viitsitä tehdä asialle mitään. Onhan sitä aina

                                             tärkeämpääkin tekemistä (Mitähän?). Ja taas nämä
                                             rivit menee miten haluaa. Tuskinpa! Ei rivit mitään halua.
                                               En vaan hemmetin
                                             digiblondi vielä tajua näitä kaikkia blogger-kirjoitusalustan juttuja. Vielä! (Olen ns. muodikkaasti
                                             positiivisen ajattelun kannattaja. Mutta toisaalta...pessimisti
                                              ei pety...viisas ajatus...Jos ryhtyisi pessimistiksi.
                                              Voisihan sitä kokeilla ja sanoa kaikille kavereille
                                              muun muassa "ei tuo kannata", "ei tule onnistumaan..."
                                              Ja itseään voisi oikein kunnolla solvata tyyliin "Olet
                                              säälittävä, vanha, ruma, myöhäiskeski-ikäinen nainen,
                                              joka yrittää nuorekkaasti keekoilla jossakin perä-
                                              hikiän blogissa...Vitsi. Tulee lisää negatiivisia
                                              juttuja mieleen...Valokuvani ovat suoraan sanoen
                                              perseestä. Anteeksi ruma sana. Mutta sehän kuuluu
                                              negatiivisuuteen: kiroilu, haistattelu, halveksunta,
                                              nollaaminen, kateus...Siinä taitaa olla minulle liikaa
                                              uutta työsarkaa. Taidanpa olla silti edes jonkinlainen
                                              positiivinen Havukka-Ahon ajattelija. Oliks tämä
                                              koko vuodatus suluissa? Blogini pisimmät sulut.
                                              Siinähän on positiivisessa elämässä jo jopa juhlan
                                              paikka.)

Tämäkin mekko on vuosia vanha. Merkki Derhy. Tykkään sen korumaisesta pääntiestä. Sekä laskoksista jotka peittävät vatsakumpareen.

Jotenkin penseä ilmeeni kuvissa, näyttää vähän siltä, että olisin unohtanut edellisenä iltana pestä hampaani. Valtava ongelma! Mikäpä muu tässä maailmassa on tärkeää. Me, myself and I.

Sanoin jossakin aikaisemmassa postauksessa esitteleväni uutta Tallinnasta ostettua Superdryn bomber-takkia. Nyt sitten esitellään. Kun myöhäiskeski-ikäinen haluaa olla nuorekas. Ja minun mielestäni saa halutakin. Pukeudun niin kuin sattuu huvittamaan. Nyt huvitti tämä takki. Minusta se on nätti kiinalaistyyppisine kuviointeineen.

Olisi jo korkea aika - kuten meillä Kainuussa aikoinaan sanottiin - oppia olemaan valokuvissa. Nyt kun rupeaa ajattelemaan: miten aika voi olla korkea. Aikahan on nyt, menneisyys ja tulevaisuus. Missä vaiheessa se päättää: olen korkea. Minua kumartakaa. Ehkä äiti aikoinaan käski vähän kumartamaan, nöyrtyä. Jollekin. Millehän?

Nuo hapsukorkkarit sopii hyvin tämän hipahtavan mekon kanssa. Mekko on viime kesänä ostettu ja merkiltään Anna Field. Tykkään sen kuvioinnista vai pitäisikö sanoa modernisti printistä. Anyway, minusta se on kaunis.

No nyt ei tarvitse vähään aikaan olla valokuvissa. Välillä vaan haluttaa tehdä vaatepostaus. Tosin tyttäreni kehoittamaa selfien ottoa pitäisi harjoitella. Hänen mukaansa sen avulla opin olemaan valokuvissa. Selfiet vain tuppaa unohtumaan.

Täytyy myöntää (tytär ei saa tietää tästä; no, ei saakaan, koska ei ole blogini lukija), että olen luistanut tuosta neuvosta ylenpalttisesti. En ole ottanut selfietä ainakaan kahteen viikkoon. Olisiko mikään vähemmän innostavaa kuin kuvata omaa pärstäänsä.

Tuo alhaalla oleva selfie ei ole minusta todellisuudenmukainen.Mutta on ainoa mitä minulla tällä hetkellä on puhelimen muistissa. Olen varmaan poistanut rumemmat. Jostakin syystä tuli tuollainen. Siinä näkyy myös meidän talon omituinen sekamelska. Kyllä minulla on ryppyjä ja juonteita, vaikka ne ei näy tuossa kuvassa. No,  lopuksi minun  Me , myself and I  naama.

Blogin kirjoittamiseni. Miksi? Rahastako?

Moni varmaankin ajattelee, että kaupallista yhteistyötä tekevät blogin pitäjät tienaavat rutkasti rahaa. Näin ei ole. Tienaan muutamia euroja blogillani. Ja minulla on palkkatyö. Sen palkka kyllä riittää elämiseen.Enkä kirjoita tätä rahan takia. Kirjoitan silkasta kirjoittamisen ilosta. Ja siksi että oppisin vähän ATK:ta. Ja vähitellen valokuvaamaan sekä voittaakseni valokuvissa olon kammoni.Hyväksyin nyt pyörivät mainokset blogiini, jotta saisin tähän elävyyttä, nykyaikaa. Tämä kun on muodoltaan vähän vanhahtava. Kuten olen itsekin myöhäiskeski-ikäinen. Aika vanha nainen.

Nyt kun rikkauksista puhutaan. Tähän väliin sopii aiheeseen liittyvä laulu. Marilyn Monroe Diamonds are a girl`s best friend youtubesta.

Välillä asiasta toiseen ja asian vierestä: eilen löysin kesän ensimmäiset kantarellit. Jippiii!!!Ne olivat suurin osa vielä pieniä nappeja. Poimin vain yhden kastikkeen tarpeiksi.

Toki julkkikset tienaavat rahaa blogeillaan. Mutta ei me tavikset.

Olen itse käyttänyt ja käytän näitä mainostamieni yritysten tuotteita. Ja olen ne hyviksi havainnut. Olen tilannut ja tilaan jatkossakin vaatteita Zalandon lisäksi Cellbesistä ja Bubbleroomilta. Samoten käytän Apomeraa, koska sieltä saa luontaistuotteita ynnä muuta edullisesti. Bette Box minulle on tullut kuukausittain jo jonkin aikaa. Hyviä pakkauksia ovat. Niistä riittää tyttärillenikin.

Yksi ennakkoluulo blogin pitäjistä on, että he haluavat tulla tunnetuiksi, jopa julkkiksiksi. Ei pidä paikkaansa. Olen nyt kolmen kuukauden aikana tutustunut muihinkin blogin tekijöihin ja meitä kaikkia yhdistää avoimuus. Sekä halu ilmaista itseään. Tutkia itseään ja maailmaa. Olla vähän luova. Kirjoittamisen palo.

Itse kirjoitan psykologisista aiheista aika paljon. Olenhan muun muassa psykologian opettaja. Ja siksi minua kiinnostaa psykologiset aiheet. Se on tuttu alue. Saatan joskus myös toivoa, että raapustuksistani olisi hyötyä tai apua jollekin. Tietysti haluan myös välittää tähän raadolliseen maailmaan kauneutta.Kirjoitan aina itseäni kiinnostavista aiheista. Muuten en kirjottaisi ollenkaan.

Tiedän kyllä, että minusta saatetaan pienellä asuinpaikkakunnallani ajatella esimerkiksi - toivottavasti ei ajateltaisi!: Miten tuo kehtaa/ilkeää esitellä itseään ja elämäänsä... Taitaa olla itserakas, leuhka akka.

Mutta itse tiedän kyllä mitä olen. Tässä iässä en välitä kovinkaan paljon siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Sitä vaan elää ja antaa toisten elää tätä yhtä ainokaista elämää.

Laitoin tähän postaukseen ihan ironian vuoksi paljon ruusukuvia, kun saatetaan ajatella, että blogin pitäjän elämä on vain ruusuilla tanssimista. Mutta onhan niissä ne piikit.

Lähteet: kuvat Pexel, video youtube

Mäntyharjulla: kuvia, tunnelmia,haastattelu heinäkuussa.

Tuntuu siltä, että on taas jonkinlaisen paikallisen ja luontopostauksen aika. Liikuin tavallista enemmän luonnossa pari päivää. Yleensä käyn lenkillä luonnon keskellä neljä kertaa viikossa. Nyt suorastaan lymyilin luonnossa. Mieleni tarvitsee sitä silloin tällöin: sanatonta tilaa. Luonnon ääniä, tuoksuja, rauhaa; pelkkää visuaalisuutta. Älyllinen elämä, paha maailma poissa.

Kaikki tämän postauksen "valokuvat" on minun aloittelevan luontokuvausharrastelijan ottamia. Haastattelussa on ihana ja viisas naapurini Mirkku. Varoitan tarkkoja kauneudenystäviä, esteetikkoja ,kuvien laadusta. Mutta yritän parhaani. Kuten kainuulaiset yrittää olla tolkunihmisiä.

    Kotini vieressä on sekä järvi että joki. Hietanen ja Nurmaan joki. Aluksi kuvia ihanasti, alati                 virtaavasta joesta. Se on kuin elämä itse. Puita on kaatunut myrskyssä. (Taas nämä rivit temppuilee - vai temppuileeko digiblondin uusavuton digiäly...)

    Joessa on ollut aikoinaan sulkupato puunuittoa varten.

Jokikuvia olisi todella paljon. Mutta rajansa kaikella. Siirrytään järviluontoon.

                     Tämän polun löysin ihan sattumalta. Ja se vei Hietasen järvelle:

                                                 Mirkulla on tosi paksu letti.

                                          Mirkun esiäiti Helena Huoponen, os.Ahl
                                          9.1.1877-25.5.1947. Tuohon aikaan uunit
                                          saattoivat olla ulkona.

Ettei tämä kävisi liian tylsäksi väliin oli haastattelu. Naapurin Mirkku, joka on asunut pitkään pääkaupunkiseudulla kertoo, minkälaista on asua Mäntyharjulla. Mirkku antaa apuaan niin monelle ihmiselle. Ja hän sanoo, että saa muiden auttamisesta voimaa itselleen. Siinä olisi opittavaa.

Voi, tämän ATK-maailman kanssa. Kamppailin reilun tunnin, että video näkyisi. En tiedä, kun vasta julkaisun jälkeen, toimiiko se....Sitä tämä digielämä on. Tietyntyyppistä epävarmuutta, johon digiblondi yrittää opetella.

Kyllä menen tosiaan sinne ATK-peruskurssille kansalaisopistoon syksyllä. Jotta osaisin edes jotakin.

No, jatketaan öisellä tunnelmalla - näkyi video tai ei - Mäntyharjulla:

    (Tämä kuva on mielestäni vähän taiteellinen. Tuo yksi niittyleinikki sojottaa niin kauniisti...)


Sitten siirrytään tuohon metsään, jossa kasvoi metsäkortteita muun kasvillisuuden alustana. Minusta nämä kuvat ovat jotenkin unenomaisia. Siksi niistä tykkään.

Luontoreissuillani kuikuilin kaula vääränä, olisiko jo kantarellien alkuja. Niitä ihanan pieniä oranssinkeltaisia nappeja. Tai herkkutatteja. Ei ollut. Yleensä olen poiminut ensimmäiset kantarellit heinäkuun yhdeksännen päivän tienoihin (olen sienihulluna pitänyt ihan kirjaa). Kesä on uutisten mukaan kaksi viikkoa myöhässä. Mutta kyllä minä vielä pääsen sieniä saalistamaan. Vain toinen sienihullu voi ymmärtää tuon saalistus termin. Lopuksi vielä kuvia yksityiskohdista, joista olen oppinut tykkäämään tämän minun kahden kuukauden valokuvaus harjoittelijan puuhani aikana. Kuvia olisi niin paljon! Ymmärrän, että ihmisten sietokyvyllä on rajansa. Vaikka minä kuinka tykkään:

                                 Pakurikääpä koivussa. Juon silloin tällöin pakurikääpäteetä.
                                 joka on hyväksi terveydelle.

       Heinä helmiöi jo näin heinäkuussa.

    Mesiangervot alkavat kukkia. Mikä huumaava, hunajainen tuoksu. Mesiangervo on vanha
    luonnonyrtti: auttaa pääkipuun ja hiusten huuhteluvedessä on tosi ylellisen pehmentävä ja
    hoitava yrtti.


Lukija älköön ottako seuraavaa videota liian tosissaan. Loppuu äkisti tuo luonnonrauha...Nyt viikonloppuna näin ensimmäistä kertaa Stigin Puumaa mä metsästän videon. Olin some-tauolla, ja sain katsoa vain youtube:ta. Näin itselleni päätin, ihan hyväksi. Valitettavasti videota ei ollut käytettävissä yleisesti. Laulu sinänsä on seuraavalla videolla.  Mutta ei ole siis se virallinen, joka on hemmetin hyvä. Rai rai. Elämä on tosi. Mutta hauskaa voi pitää. Silti.

Minua nauratti tuo video ensimmäisellä ja toisellakin kertaa niin, että hirnuin - tapani mukaisesti - niin että kitarisat näkyivät. Sanat ovat jo itsessään huvittavat ja vähän alistavan sukupuolittuneet sekä kaksimieliset; ja laulaja myös: "puumaa mä metsästän...uurteistasi humallun..."

Lisäksi laulu videoineen on intermusikaalinen. Viittaa itseensä. Sankari - Perusmies. Stig on olevinaan niin sanottu perusmies, tylsine silmälaseineen (tai mistä minä keski-ikäinen akka tiedän vaikka ne olisivat kuinka muodikkaat) ja rasvaisine ohuine hiuksineen. Että sekin naurattaa jo. Siis minua. Muista en tiedä. No, hauskaa oli. Tuon alkuperäisen videon parissa. On akalla halvat huvit. Tosi halvat. Tällä kertaa.

Onko minulla syöpä? (Luulotauti vai totta.)

Ajattelen tätä. Ja sitten netistä tietoa etsimään. Joka vahvistaa epäilykseni....Kuulostaako tutulta? Monella käy varmaa joskus mielessä, että onko minulla syöpä, kun päätä särkee tai vatsa toimii oudosti tai on muita kolotuksia ja oloja. Tämä on ihan luonnollista ihmisen elämään kuuluvaa pelkoa ja ahdistusta, joka menee yleensä nopeasti ohi.

Mutta jos ei menekään ohi vaan jatkuu jopa puoli vuotta ja olo on hyvin ahdistunut, puhutaan hypokondriasta, joka on ihan oikea sairausdiagnoosi. Vaikka tällaiselle ihmiselle tehtäisiin tarkat lääketieteelliset tutkimukset ja lääkäri sanoisi, että olet terve, hän ei usko. Hän elää harhassa.

Niin sanottu luulotauti ei ole niin vakava kuin hypokondria. Luulotautinen tiedostaa jollakin tasolla, että hän on oikeasti terve. Hypokondrikko ei tiedosta sitä.

Tähän väliin: ollaan välillä muustakin syystä sekaisin kuin sairauden pelosta. J.Karjalaisen laulu Sekaisin youtubesta. Jos joku on tätä blogia seurannut, huomaa kyllä, että tykkään kovasti J. Karjalaisesta. Rentoa. Letkeää. Ihan oma tyyli.

Hypokondria liittyy melko usein muihin psyykkisiin ongelmiin. Esimerkiksi masennukseen ja paniikkihäiriöön. Mutta se voi esiintyä myös vain itsessään.

Hypokondrian - niin kuin monet muutkin psyykkiset sairaudet - voi laukaista sterssaava, vaikea elämäntilanne. Taustalta voi myös löytyä lapsuuden turvattomuuden kokemuksia.

Hypokondriaa hoidetaan usein uuden polven masennuslääkkeillä niin sanotuilla SSRI-lääkkeillä ja psykoterapialla. Ihanteellista olisi, että nämä voitaisiin yhdistää.

Mikähän tauti minulla on huomenna?

Lähteet: Kauneus&Terveys 9/2017, kuvat Pexel, video youtube