Jossakin kulkee kaksoisolentomme

Minä kohtasin kaksoisolentoni Pohjois-Savossa, jossa olimme vuokramökillä lomailemassa. Itse asumme Etelä-Savossa. Olin täysin ällistynyt. Olo tuntui epätodelliselta.  Myös kaksoisolentoni huomasi minut. Ja oli hänkin aivan hämmästynyt. Rupesimme juttelemaan ja ihmettelemään samannäköisyyttä. Emme ole sukulaisia. Juotiin kahvit. Painamme myös saman verran ja olemme melkein yhtä pitkiä. Molemmilla on korkeakoulututkinto. Pidämme edelleen yhteyttä Messengerissä. Todellakin syystä.

Melko moni on joskus nähnyt ihmisen, vieraan, mutta hätkähdyttävän tutun.Vieras ihminen saatetaan kohdata vaikkapa kadulla tai vieraassa maassa. Hän näyttää täysin naapurin Matilta tai koulukaveri Hannalta tai muistuttaa jopa omaa peilikuvaa.Tuntemattoman henkilön kasvonpiirteet ovat niin samanlaiset, että häntä voisi erehtyä luulemaan identtiseksi kaksoseksi. 

Kaksoisolentoihin ovat selvästi vaikuttaneet samat geneettiset pistemutaatiot, jotka muovaavat ihmisen nenän, suun, huulten, silmien ja kallon luiden rakenteen muotoa.Tiedetään, että tälläiset piirteet monesti periytyvät suvussa, mutta joskus on kyse sattumasta.

Näyttää siltä, ettei "keinotekoinen kaksoisolento"  vain näytä samanlaiselta. Heidän muistakin geeneistä ja niiden varianteista osa on samoja.

Ulkoisesti samannäköiset  myös painoivat suunnilleen saman verran. He olivat melkein yhtä pitkiä.

Jos toinen oli vastannut kyselyssä tupakoivansa, oli suuri todennäköisyys sille, että myös kaksoisolento saattoi tupakoida. Kaksoisolennon koulutukset olivat usein myös samoja.

Tämä viittaa siihen, että ihmisiin vaikuttaa muitakin samoja geenejä kuin vain kasvojen piirteisiin. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että pelkästään sattuma voi tuottaa ihmiselle monia samojen geenien variantteja.

Jos ulkonäköä muovaavat geenit ovat samankaltaisia, voi ajatella, että myös muissa geeneissä on yhtäläisyyksiä.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 6.9.2022, kuvat Pexels

Surutyöni 117.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty.

Tuska tulee mieleen kohtauksittain. Aivan kuin rotta pureskelisi aivoja. Vera, olisit lähelläni! Kuolemasta huolimatta. Uskon - ja niin sanotaan -, että pahin suru menee noin kolmessa vuodessa ohi. Tietysti senkin jälkeen tulee tuskaisia jaksoja. Kuoleman hetkiä. Kauhua kuoleman edessä. Olen nyt kokenut hyvin vahvaa toivottomuutta, joka on potkaissut minut sänkyyn kesken toimien. Itkemään.

Meillä on ulko-ovessa Veran kuoleman jälkeen hankittu hyvin tumman sininen kranssi merkkinä siitä, että tässä talossa asuvat surevat ihmiset. Ehkäpä sitten kerran tulevaisuudessa otan sen pois.

Huvittava mokaus tapahtui tällä viikolla. Minua sentään on alkanut vähän huvittaa ja naurattaa.  Yksi päivä purin miehen tuomia ostoskasseja. Ihmettelin, että hän on ostanut niin paljon tonnikalaa, panin purkit ruokakomeroon. Vauhdilla. Niin kuin yleensä. Kissan ruoat ovat puuhellan päällä.

No, sitten tein miehelle tomaattipohjaista tonnikalakastiketta. Katsoin vain purkkien sisältöä ja väriä ja ajattelin, että ne ovat tonnikalapaljoja vedessä. Siltä näytti. Maustoin kastikkeen   erityisen hyvin yrteillä. Maistelin sitä. Onko hapokkuus ja maku balanssissa? Hyvää oli.

Sitten jostakin  tuli  mieleen ajatus katsoa kaapin tonnikalat. Katsoin purkkeja ja ne olivat kissan tonnikalaa! Kille-kissi syö tonnikalaa mielellään , mutta nyt hyvin vähän, kun suree Siirin katoamista. Pussiruokia ja muroja kuluu vähän.

Kastike jäi syömättä ja joutui kompostiin. Ei kun uuden kastikkeen tekoon. Miestä vain huvitti kohellukseni. Pitäisi oppia tekemään asioita hitaammin ja huolella. Siinäpä on oppimista.

Siiri-kissa on edelleen kadoksissa, ollut jo neljä kuukautta. Me miehen  kanssa kaipaamme ja suremme häntä.

Keinoja ylläpitää aivoterveyttä

  

Minulla oli toissa kesänä  aivoverenkiertohäiriö, vaikka minulla ei ole mitään riskitekijöitä. Sydän, verenpaine, diabetes tutkittiin, mutta mitään muuta syytä ei lääkärin mielestä ollut kuin suru. Läheisen yllättävä kuolema on ankara postraumaattinen stressireaktio. Minulla on alhainen verenpaine ja syke. Aivoverenkiertohäiriö oireili niin, että ensimmäisenä päivänä näin kaiken kahtena ja toisena päivänä näkö sumentui, etten juurikaan nähnyt mitään.

Sairaalassa olon viiden päivän  aikana oli jatkuva sydänfilminotto antureilla, joka meni digitaalisesti suoraan hoitajien huoneeseen ja he tarkkailivat sitä. Mitään ei löydetty. Mutta minä en usko, että suru oli ainoa syy, vaikka näin ylöskirjattiin.

Mikä tahansa satunnainen unohdus ei tarkoita Alzheimerin tautia. Työikäisillä aivosairauksien mittari voi olla työkyky. Jos se laskee paljon, kannattaa selvittää, onko taustalla aivosairaus.

Joka kolmas yli 45-vuotias mies ja puolet naisista sairastuu jossakin vaiheessa aivoverenkiertohäiriöön, muistisairauteen tai Parkinsonin tautiin. Luvut ovat mielestäni yllättävän korkeat. Ehkä liiallisen. Alzheimerin taudista 40 prosenttia johtuu 12 riskitekijästä, joihin kaikkiin ihminen voi itse vaikuttaa. Riskitekijöitä ovat esimerkiksi unettomuus, korkea verenpaine, tyypin 2 diabetes, tupakointi, ylipaino, vähäinen liikunta, epäterveellinen ruokavalio ja liiallinen alkoholinkäyttö.

Stressi ja uupumus aiheuttavat muun muassa sen, ettei autonominen hermosto toimi kunnolla. Silloin ihminen on jatkuvassa hälytystilassa.

Neurologisista sairauksista aivoverenkiertohäiriöt vievät eniten työvuosia yli 40-vuotiailla. Suurin osa aivoverenkiertohäiriöistä on sydänperäisiä. 

Liikunta alentaa verenpainetta ja parantaa sydänterveyttä. Liikkua ei tarvitse erityisen paljon. Puolen tunnin sykettä nostava harjoitus,  esimerkiksi vauhdilla kävelty lenkki, pari kolme kertaa viikossa riittää tuomaan terveyshyötyjä. 

Jopa 80 prosenttia aivoverenkiertohäiriöistä voitaisiin ehkäistä terveellisillä elintavoilla ja hoitamalla verenpainetaudin ja diabeteksen kaltaisia sairauksia, jotka lisäävät riskiä sairastua.

Pitkäaikainen unettomuus voi vaikuttaa tarkkaavuuteen ja muistiin.Unilääkkeiden käyttö pieninä annoksina voi olla tarvittaessa paikallaan, jos unettomuus on hyvin paha ja heikentää merkittävästi työkykyä. Hyvästä unesta on hyötyä myös verenkiertoelimistölle, sillä verenpaine laskee syvän unen aikana.

Kaikkeen ei voi kuitenkaan vaikuttaa tieteen tai itsen avulla. Myös geenit vaikuttavat siihen, miten hyvin ihmisen elimistö pysyy terveenä ja hyväkuntoisena. Perimässä on eräänlaiset "rakennusohjeet" koko keholle.

Lähteet: Referaatti Kauneus&Terveys 8-9.2021, kuvat Pixabay

Optimistit elävät pidempään

 

Minä olen jonkinlaatuinen pessimisti, mutta nuorena olin optimisti.  Pessimismi johtuu sietämättömän rankoista elämänkokemuksista, joita olen joutunut työstämään kauankin. Silti ne ovat minussa ikuisina haavoina.

Isäni teki itsemurhan, äiti alkoholisoitui ja kuoli viinaan, paras ystäväni teki itsemurhan, minulle hyvin läheinen siskoni kuoli vain 50-vuotiaana syöpään. Suurimpana vaikeana elämänkokemuksena on rakkaan tyttären kuolema vain 22-vuotiaana. Nämä kokemukset ovat tehneet minusta pessimistin. Näen maailman epäreiluna ja surullisena paikkana.

Tässä jutussa ei tarkoiteta yltiöpositiivisia ihmisiä, vaan niin sanotusti "normaalisti" positiivisia. Uuden amerikkalaisen tutkimuksen mukaan optimistit elävät pidempään kuin pessimistit. Tutkimus on hyvin laaja, siihen osallistui miltei 160 000 satunnaisesti valittua 50-79 -vuotiasta naista. Tutkimuksen tulos vahvisti aikaisempia tutkimustuloksia.

Kaikki  tutkimukseen osallistujat täyttivät lomakkeen, jossa he arvioivat optimismiaan terveytensä lisäksi. Naiset jaettiin neljään samankokoiseen ryhmään heidän kokemansa optimismin mukaan.

Tutkijat vertailivat vähiten ja eniten optimismia kokenutta neljännestä toteutuneisiin elinajan odotteisiin. Tulos oli, että optimistisin ryhmä eli 5,4 prosenttia pidempään kuin pessimistit.

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös elämäntapavalintojen, kuten ruokavalion, liikunnan, tupakoinnin, suhdetta optimismiin ja elinajanodotteeseen. Paremmat elintavat selittivät osan optimistien ja pessimistien välisestä elinajanodotteesta, mutta eivät suinkaan kaikkea. Keskimäärin elintapojen valinnat selittivät eliniänodotteen eroista vain noin neljänneksen, eli 24 prosenttia.

Suomessa optimismin  suhdetta elinikään ovat pohtineet psykiatri ja filosofi Antti S. Mattilaja ja lääketieteen tohtori Pekka Mustonen. Mattila sanoo:"Optimistin ja pessimistin ero voi vaikuttaa  muutenkin kuin terveellisten elämäntapavalintojen kautta.---Pessimisti ei toimi ja yritä, koska ei usko sen onnistuvan. Tämä asenne vaikuttaa myös sosiaalisiin suhteisiin ja muuhun sellaiseen."

Optimistisella elämänasenteella on kiistämättömästi paljon etuja. Miksi sitten toiset ovat optimisteja ja toiset pessimistejä? Erolle on useita syitä. Osasta muun muassa tulee optimisteja perinnöllisten temperamentin erojen takia. Toisista pessimistejä esimerkiksi rankkojen kokemusten ja vaikeuksien takia. Osasta voi tulla pessimistejä kasvatuksen ja vanhemman antaman mallin takia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.6.2022, kuvat Pexels

Surutyöni 116.

 

Rakas 22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija ja onnellinen siitä, että oli vihdoin löytänyt oman alansa. Tätä ennen hän opiskeli muun muassa lääketiedettä. Kuolemalle ei löydetty syytä kuolinsyytutkimuksissa. Mahdollisin syy on sydämenpysähdys tai rytmihäiriö.

Suru  ei ole enää melkein koko ajan läsnä. Se tulee kuin kohtaus. Riipii ja raastaa. Repii minut pois kaikesta tavallisesta. Kuinka ikävä minulla onkaan Veraa. Sitä ei voi sanallisinkaan keinoin ilmaista.

Olen alkanut nyt käyttää Veran hajuvesiä. Aikaisemmin en pystynyt siihen. Tietty tuoksu olisi jotenkin murtanut minua entisestään. Nyt on ollut sopiva aika muistella Veraa tuoksuista käsin. Olen silloin tällöin pirskottanut päälleni Guessin tuoksua, mikä on lämmin, mieto, yrttisenkukkaisa    tuoksu. Siitä tulee helposti sama tunne, kun halasin Veraa hänen kotiin tullessaan sanoen "Pieni-Vera", silloin Vera tuoksui tälle ja ulkoilmalle. Joinakin päivinä olen nuuhkutellut Escadan eri tuoksuja ja tunnistanut niistä joitakin. Nämä tuoksut tuovat suuresti iloa.

Olen käyttänyt tämän alkavan talven Veran talvikenkiä. Ne hän lahjoitti minulle vuonna 2020. Hän oli mielestään luopunut "korkokenkäkaudestaan" ja siirtynyt käyttämään matalampia korkoja. "Ja sinä saat hyödyntää kaikki vanhat kenkäni korkokenkänainen." Jotain tällaista hän minulle sanoi. Nyt hyödynnän välillä itkien.

Onneksi olen aina pitänyt syksystä ja talvesta, myös kesästä. T.S Eliton runo Huhtikuu on kuukausista julmin sopii minulle. Hämäryys ja pimeys sopii paremmin kuin hyvin kirkas valo huhtikuussa.

Nautin sadonkorjuusta. Että olen itse kasvattanut luomuna vihanneksia, jotka kerään hellästi kellariin tai pakasteeseen. Niin, kyllä syksy on lempivuodenaikani, samoin kesä, kun saan katsoa luonnon ja vihannesten kasvavan. Tulee  kiitollinen  olo.

Meidän kaivo on edelleen tyhjä.Tämä on sitä "mukavaa" maalaiseloa. Muistin vasta jokin aika sitten, että tiskikoneessa on pesemättömiä astioita. Ja ne olivat osittain jo homeessa. Ei ollut kovin mukavaa pestä niitä käsin järvivedellä niin kuin muitakin astioita. Likaisia vaatteita on kertynyt. Pitäisi ehkä pestä niitä käsin. Voi Kiesus, ei houkuttele.

Olen mukamas laihduttanut puolitoista kuukautta. Paino ei ole tippunut lainkaan, vaikka olen jättänyt ruokavaliosta riisin, pastan, perunat ja juustot. Olen syönyt myös pienempiä annoksia ja runsaasti vihanneksia. Tietenkään en ole syönyt makeaa tai rasvaista.

Tämä on kaiketi jojolaihduttamista, koska - muistaakseni -vuonna 2020 laihdutin 13 kiloa yhden kilon viikkovauhdilla. Ehkä se oli liian nopeaa laihduttamista. Toisaalta siihen varmasti vaikutti se, että minulla oli tuolloin kilpirauhasen ylitoimintaa, joka näkyy aineenvaihdunnan nopeutena. Vasta viime kesänä sisätautilääkäri kertoi tästä jo vuosia kestäneestä ylitoiminnasta ja vähensi tyroksiinilääkitystä, jota käytetään kilpirauhasen vajaatoimintaan.

Jojolaihduttamisessa rankan laihduttamisen ja sen jälkeen lihomisen takia elimistö pitää kiinni kiloistaan, ei vähennä, anna rasvaa pois, se on sitkeässä. Elimistö ikään kuin muistaa edellisen laihduttamisen. Nyt jarruttaa, jumittaa painonlaskua.

Ehkä minun pitää ottaa järeämmät laihdutuskeinot haltuun: Nutrilett tai kaalikeitto. Olen joskus kauan sitten ollut Nutrilett-kuurilla. En muista siitä kuin kuurin alkupäivien sietämättömän nälän ja heikotuksen, jotka vähitellen vähentyi.Nyt kyllä söisin jotakin vähää ruokaa Nutriletin rinnalla. Saa nähdä. En tiedä. Minulla on hyvin kattava näläntunne ja kun se ylittyy, en jaksaisi mitään, on huono olo ja vihaisuutta ja toivottomuutta.

Oikeastaan 12 tullutta kiloa ei pahemmin minua häiritse. Ne ovat lohtusyömiskiloja Veran kuoleman jälkeen.  Olen tiettävästi terve. Minulla on verenpaine ja kolesterolit alhaiset, hyvät. Verensokeri juuri viitearvojen sisällä. Ei siis huolta. Mutta yritetään nyt kuitenkin laihduttaa.

Vähän hemmottelin surussa itseäni ostamalla taas uusia kotivaatteita  ja luonnonkosmetiikkaa,  yö- ja päivävoiteen, kasvoöljyn ja seerumin. Minulla on kolme rekillistä ja kaksi naulakollista työvaatteita, siis vähän hienompia vaatteita kuin kotivaatteet. Suuri osa vaatteista on muotitietoisen sisareni antamia  hänen entisiä vaatteitaan.

Viime kesänä möin merkkivaatteiden nettikirppiksellä monta mekkoa, hametta, puseroa, käyttämättömiä kuntosalivaatteita ja korkokenkiä. Minulla on tullut jalkoihin vaivaisenluut. Nykyisin lestin pitää olla leveä, eikä tähän sovellu sirot korkokengät. Muuten olen edelleen kuitenkin korkokenkänainen.  

Tsemppilauseita suruun, jotka eivät sovi minulle.

 

Minä olen kuullut 22-vuotiaana  kuolleen tyttäreni kuoleman jälkeen monia erilaisia osanottoja ja tsemppilauseita suruuni. Kiitos niistä kaikista ja yleensäkin siitä, että minuun on ylipäätään tällaisen trauman jälkeen haluttu pitää tai uskallettu pitää yhteyttä. Kaikki osanotot ovat omalta osaltaan vieneet surutyötä eteenpäin.

Minusta on tuntuneet vähän pahoilta seuraavanlaiset viestit: "Ihmiselle ei anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa." "Olet niin vahva, kestät tämänkin." "Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa.", "Sinä olet entistä vahvempi tämän jälkeen..." Koska en ole vahvempi. Ainakaan vielä.

  On tilanteita, joita kuvaisi paremmin sanonta: kaikki mikä ei tapa, saattaa satuttaa ja vaurioittaa syvästi. Kaikesta ei tarvitse väkisin löytää hyvää, jotkut asiat voivat vain mennä yli kaikkien sietokyvyn rajojen ja ovat todella kipeitä, epäreiluja ja syvästi vaurioittavia.

Tälläisistä asioista ei välttämättä tarvitse yrittää oppia yhtikäs mitään. Joskus kipu vain vaurioittaa ilman, että se erityisesti vahvistaa.

Kokemuksia, jotka vievät pohjan pois koko elämältä, ovat esimerkiksi läheisen tai oman lapsen menettäminen. Myös joskus lapsuuden traumaattisista kokemuksista voi jäädä haavoja, joita joutuu työstämään koko elämänsä.

Toipumisen kannalta on tärkeää, että antaa itselleen luvan tuntea, surra ja kokea kipua. Se, että ei väkisin yritä löytää positiivista sisältöä, voi lisätä uskallusta käydä kivuliaat kokemukset läpi. Vaikeiden tunteiden läpikäyminen lyhentää niiden kestoa.

Lause "Kaikki mikä ei tapa, vahvistaa." tarkoitetaan yleensä lohdutukseksi.  Se voi kuitenkin näyttäytyä surevalle tai kivuliaasta kokemuksesta toipuvalle vähättelevänä, jopa loukkaavana. Heikoilla olevalle ihmiselle voi tulla tunne, että pitäisi löytää jotakin positiivista asiasta, jossa sitä ei kerta kaikkiaan ole.

Lohduttavia lausahduksia voisi esimerkiksi olla "On epäreilua, että sinulle kävi noin." "Olen tässä, jos tarvitset jotain." tai "Kuulostaa todella raskaalta, voinko jotenkin auttaa?"

Lähteet: Helsingin Sanomat kadonnut, kuvat omat

Vaihdevuosistani viimeisen kerran

 

Minä olen sekoillut noiden vaihdevuosien kanssa.Olen hajamielinen, enkä muista etenkään tarkkoja vuosilukuja ja esimerkiksi lasten, miehen ja muiden läheisten syntymäpäiviä, hääpäivää ja niin edelleen.

Olen tässä pohtinut, onko minulla  nyt olleet vaihdevuodet vähäisin oirein: kaksi kertaa kuuma-aalto ja hikoilu öisin kuukauden ajan, ei rankkaa mielialojen vaihtelua, unihäiriöitä, toivottomuutta, masennusta...

Käyn gynekologin tarkastuksessa joka toinen vuosi ja olen ollut kiinnostunut munasarjojen toiminnasta. Onko niissä mitään toimintaa? Aina on sanottu, että vähäistä toimintaa. Mutta vaihdevuodet saattavat olla silloinkin, kun toimintaa on. Tämän sain kuulla tänään ihanalta  yksityiseltä gynekologilta. Olin tarkastuksessa siksi, että toissa lauantaina heräsin hirveään alavatsakipuun. Taulukolla 1-10 se oli 9. Kuin synnytyskivut.

Alavatsakipu piti tarkastuttaa ja samalla puhua vaihdevuosista. Alavatsakipu johtui gynekologin mielestä suoliston toiminnasta. Minä luulotautinen ajattelin, että on syöpä tai jokin muu kasvain. Mitään kasvainta ei näkynyt: kohtu siisti, munasarjoissa pienen pientä toimintaa, virtsarakko normaali. Oli niin huojentavaa. Todella huojentavaa.

Vaihdevuosista oli mielenkiintoinen keskustelu.  Gynekologi sanoi, että vähäiset kuumat aallot ja yöhikoilu olivat vaihdevuosioireita, jotka loppuivat siihen, että kuukauden hikoilu loppui. Minulla oli siis vaihdevuodet 50-53 vuotiaana. Ja niitä ei ole ollut kolmeen vuoteen.

Kerroin juovani granaattiomenamehua aamuisin ja syöväni paljon soijaa, jotka molemmat ovat voimakkaita kasviestrogeeneja. Gynekologi sanoi, että ne tosiaan ovat ja ovat vaikuttaneet  siihen, että vaihdevuodet olivat vähäisin oirein.

Oireet oli hikoilu tai minulla oli ehkä kylmän ja lämpimän vaihtelua. Kuitenkin nukuin yöt sikeästi. Aamulla heräsin siihen, että petivaatteet olivat aivan märät hikoilusta. Pystyin melkein puristamaan yöpuvusta hikeä. Sijauspatja piti viedä ulos tuulettumaan ja kuivamaan. Petivaatteet piti vaihtaa. Tämä tilanne kesti noin kuukauden.

Tuolloin ajattelin, että kesän lämpö saa minut yöllä hikoilemaan. Mutta olisiko se hikoiluttanut näin paljon? Kuumia aaltoja pidin aineenvaihdunnan heräämisenä. Ajattelin, että minulla ei ole vielä vaihdevuodet, koska ei ole muita oireita.

Kävin myöhemmin lukemassa netin yhden vaihdevuosiryhmän kirjoituksia. Siellä lueteltiin pitkästi oireita esimerkiksi nivelten kipeydestä, unihäiriöistä, vakavista mielialan muutoksista, ajoittaisista kuukautisista, kuumista aalloista, kylmän ja lämpimän aalloista nukkuessa, masennuksesta, uupumisesta...

Minuun sopi mahdollisesti tuo kylmän ja lämpimän vaihtelu nukkuessa, mutta se ei häirinnyt nukkumista. Tuolloin kyllä alkoi paniikkihäiriö. Olisiko se vaihdevuosioire vai vaan seurausta uudesta elämäntilanteesta. Kun lopetin työt ja jäin kotiin.  Olin mielestäni tehnyt aivan riittävän työuran.  

Elin siis vaihdevuodet luomuna. Kokeilin kyllä estrogeenia geelinä reiteen, mutta se ei sopinut lainkaan, menin kierroksille, kaikki nopeutui, kieppui. En taaskaan ymmärrä, että miksi otin hormonihoidon, vaikka ei ollut sen suurempia oireita. Ehkä varmuuden vuoksi ja uteliaisuudesta, tekeekö hormonikorvaushoito jotakin uutta arkeen.

Olen vuosia juonut granaattiomenamehua. Granaattiomena sisältää joittenkin lähteiden mukaan erittäin paljon kasviestrogeenia. Syön myös soijapapuja siltään, koska en halua syödä voimakkaasti prosessoituja tuotteita esimerkiksi tofua. Soijassa on myös paljon kasviestrogeeina. Ehkä granaattiomena ja soijapavut toimivat minun luomuhormonikorvaushoitona.

En halua tässä mitenkään vähätellä hormonikorvaushoitoa ja moninaisia vaihdevuosioireita. Tiedän, että moninaiset vaihdevuosioireet ovat monille täyttä totta ja pilaavat elämänlaadun.