Mikä on minun elämäni merkitys?

Olen tässä blogissani aikaisemminkin pohtinut elämän tarkoitusta. Joka on suuri sana. Elämän tarkoitusta ja elämän merkitystä voidaan pitää samaa tarkoittavina. Mutta minulla on mielihalu pitää elämän tarkoitusta laajana asiana, johon kuuluu pienempinä kokonaisuuksina erilaisia elämän merkityksiä. 

Kirjoitan tästä siksi, että minulla on tällä hetkellä sisäinen kriisi, identiteettikriisi. Mitä teen loppu elämälläni, jos joudun sairauseläkkeelle? Olenko tähän astikaan elänyt merkityksellistä elämää?

Olen ollut etenkin äiti lapsilleni. Kumppani elämänkumppanille. Ystävä ystävälle. Opettaja. Mutta mitä minä olen ollut itselleni? Mitä olen ollut muillekin kuin läheisille ihmisille? Ehkä - pahimmassa tapauksessa - en mitään. Nyt uin syvissä vesissä.

                  Positiivinen psykologia

Nykyisten menestysoppaiden ryydittämä positiivinen psykologia on suosittua. Siinä tavoitellaan omaa onnellisuutta nikseillä niksien jälkeen. Onnellisuusgurut saarnaavat täydellisestä elämästä. Me, mysef and I. Tuijotellaan omaa napaa. Kuvitellaan, että täydellinen onnellisuus voidaan saavuttaa. Sitten kaikki on yhtä auvoa. Menestytään aineellisesti ja henkisesti.

Mutta jo juureva maalaisjärki sanoo, etteihän ihminen voi olla suurimmasta osasta aikaansa täydellisen onnellinen. Täysi mahdottomuus.

               Merkityksellisyyden psykologia

Onneksi tämä psykologian suuntaus on alkanut tulla suosituksi. Minä ainakin saan siitä apua tämän hetken huonossa elämäntilanteessani. Oman elämän tarkoituksen etsintä ei ole psykologiassa uusi koulukunta. Sen loi aikoinaan psykiatri Viktor Frankl (1905-1997), ja koulukuntaa nimitetään myös logoterapiaksi.

Positiivinen psykologia on hyvin yksilökeskeistä, individualistista. Merkityksellisyyden psykologia siirtää katseen muihin ihmisiin. Suomalainen filosofi Frank Martela on tiivistänyt elämän tarkoituksen: "Elämän merkitys on tehdä itselleen merkityksellisiä asioita siten että tekee itsestään merkityksellisen muille ihmisille."

Viktor Frankl korosti, ettei elämän tarkoitus löydy loputtoman itsetutkiskelun, egotripin, kautta vaan itsen ulkopuolelta: Muita palvelemalla. Näin ihminen voi tuntea hyvinvointia.

Ihminen on vastuullinen elämän edessä. Vastuullinen itseään, muita ja koko maailmaa kohtaan. Vastuun ottaminen elämästään  johtaa parhaimmassa tapauksessa itsensänäköiseen elämään, muita unohtamatta. Ei positiivisuusklooneihin.

Mutta Frankl korosti sitä, että elämä alkaa jossakin vaiheessa - ehkäpä elämän taitekohdissa - esittää ihmiselle kysymyksiä: Mitä sinä teet elämälläsi? Onko sinun olemisella ja tekemisellä merkitys? Minä elän juuri nyt tuota taitekohtaa. Se on hyödyllistä. Mutta myös raskasta.

Franklin mukaan merkityksellisyys syntyy kolmella tasolla elämässä.

1)Omaa tarkoitustaan toteuttamalla ja antamalla maailmalle jotakin itsestään.

2)Elämyksiä toteuttamalla ja tuntemalla yhteyttä johonkin itsensä ulkopuoliseen.

3)Elämän rajallisuuden ja siihen usein liittyvän kärsimyksen hyväksymiseen.

Merkityksellisyyden psykologiassa onnellisuus syntyy tai jää syntymättä merkityksellisen ja hyvän elämän sivutuotteena. Onnellisuutta ei tavoitella vain sen itsensä tähden.

Psykologiset perustarpeet olisi hyvä pystyä toteuttamaan. Näitä ovat:

• Itsenäisyys. Sitä saa parannettua, kun oppii tuntemaan itsensä, arvonsa ja mielenkiinnon kohteet. Ja sitten vielä uskaltaa toteuttaa niitä!
• Yhteisöllisyys on välittämistä läheisistä ja muistakin ihmisistä.
• Kompetenssi on sellaisten asioiden tekemistä, jotka tuntee mielenkiintoisiksi ja haastaviksi.
• Hyväntahtoisuus on toimintaa toisten hyväksi.

Taisi tulla liian pitkä postaus. Mutta kun nämä asiat nyt pyörii mielessäni. Luen tällä hetkellä loistavaa vasta suomennettua  Emily Esfahani Smithin Merkityksellisyyden voima kirjaa. Tulen kirjoittamaan tästä mielenkiintoisesta kirjasta myöhemmin tässä blogissa.

Mitä mieltä olet merkityksellisyyden psykologiasta?

Lähteet: Netin artikkeli Elämän suurten kysymysten äärellä - mistä syntyy merkityksellinen elämä?, Hanna Partanen, Jaakko Sahimaa; kuvat omat

Melkein kaikki naiset tavoittelevat nuorekkuutta

Ihastelen kauniita vanhoja ihmisiä. Kasvot kertovat tarinaa. Toisaalta me naiset ollaan vähän turhamaisia ja haluamme pysyä nuorekkaina. Jotkut voivat kokea, että he ovat aina parhaassa iässä. Viis veisaavat muiden mielipiteistä. Usein naiset hoitavat itseään itsensä vuoksi. Siitä tulee hyvä olo.

Ihon vanhenemisen ensimerkit tulevat jo ihanimmassa nuoruudessa 20 - 30-vuotiaana. Iho kuivuu helpommin. Veltostuu vähän. Voi tulla jo ryppyjä, maksaläiskiä. Kasvojen painopiste alkaa laskehtia.

Usein sanotaa. Että katso äitiäsi. Niin tiedät, miltä näytät vanhempana. Tämä on ihmeen totta. 80 prosenttia vanhenemisesta johtuu geeneistä. Sille 20 prosentille voi tehdä jotakin.

             Nuorekkuus on asenne

Nuorekkuus on muutakin kuin sileä iho. Se on elämäntapakokonaisuus. Vanhempien ihmisten nuorekkuuteen liittyy erityisesti elämänasenne ja elämäntapa.

Nuorekas seuraa aikaansa. On utelias ja oppii mielellään uutta. Hän jaksaa huolehtia itsestään. Terveydestään ja ulkonäöstään.

        Voiko nuorekkaan ulkonäön säilyttää?

Etenkin länsimaissa nuorekkuus on tärkeimpiä kauneusihanteita. Kulttuurimme ihailee nuoruutta. Entäpäs nuorennushoidot? Niitä käyttävät eniten yleensä keski-ikäiset naiset. Jotka haluavat näyttää levänneimmiltä ja pirteämmiltä. Suomessa ei ole juurikaan radikaaleja ja epärealistisia muutostoiveita. Että pantaisiin koko naama uusiksi.

Voiko ajan pysäyttää? Pysyvästi nuorentavaa vaikutusta on kemiallisilla kuorinnoilla ja hiilidioksidilaserilla. Täyteaineilla kuten esimerkiksi hyaloronihapolla ja botoxilla rypyt oikenevat väliaikaisesti. Kasvojen kohotuksen vaikutus kestää noin 10 vuotta.

Itse voi tehdä paljon. Suojautua auringolta. Välttää tupakkaa ja rankkaa elämäntapaa. Syödä terveellisesti, liikkua, levätä riittävästi. Hoitaa ihoaan.

Tärkein on silti elämänasenne. Iloisuus ja myönteisyys luovat eniten nuorekasta vaikutelmaa.

Eniten ikääntymisestä on huolissaan 30 - 59-vuotiaat naiset. Meidän yhteiskunnassa naisia arvioidaan enemmän ulkonäön ja miehiä muiden asioiden perusteella.

Ulkonäköpaineita voi helpottaa jo se, että tekee ulkonäön vuoksi jotakin. Nainen yleensäkin ratkaisee paineita esimerkiksi ulkonäköään ja itseään hoitamalla. Nainen voi käydä vaikkapa kampaajalla, hierojalla ja muissa hemmotteluhoidoissa.

Ulkonäköpaineet helpottavat iän karttuessa. Monelle voi olla suuri helpotus. Ettei ole enää miehisen huomion kohteena. Tulee rauha, että voi olla vain itseään varten.

Miten hoidat ulkonäköäsi?

Lähteet: Kauneus&terveys 13/2018, kuvat Pixabay

Viikon surut, muistelut ja haikailut

Olen taas viikon norkoillut kotona. Tyhjänpanttina. Sairauslomalla.

Fyysisesti sairaana tunnen, että ikään kuin mielenikin olisi  jotenkin amputoitu. Päivät ovat pimeitä. Kurjuuden vesistöt syvät ja rannattomat. Niinpä. Ihminen on kokonaisuus.

Tässä kuitenkin paarustetaan eteen päin. Heltymättömästi. Ehkä myös väistämättömästi.

Jospa sairaus hellittäisi, ja pääsisin takaisin töihin, joita olen tehnyt reilut 20 vuotta.

Olen yrittänyt lohduttautua ajatuksella, etten minä aivan kelvoton ole. Kun olen saanut synnyttää kaksi rakasta lasta. Ja satuin aikanaan löytämään rakkaan elämänkumppanin.

Olen saanut sentään käytyä metsälenkeillä. Suhruisessa, hailakkaan aurinkoisessa säässä. Metsä hoitaa. Tulee rahvakkaampi ja hapekkaampi olo. Kunhan ei usein törmää romuun luonnossa. Niin kuin tuo yllä oleva auto.

Olen laittanut pihan syyskuntoon. Ja lukenut. Lukenut. Lukenut. Eilen aloitin Jelena Tsizovan romaanin Naistenaika.

Romaani on hyvin maanläheinen kuvaus 1960-luvun Neuvostoliitosta. Se koskettaa, vetoaa tunteisiin ja jopa liikuttaa. Romaani on kertomus äitien, isoäitien ja tyttärien kokemuksista  Neuvostovallan alla, jossa ihmisiä vakoiltiin, sorrettiin, vangittiin.

Jelena Tsizova päätti ryhtyä kirjailijaksi sen jälkeen, kun hän pelastui palavalta risteilyalukselta. Naistenaika on palkittu ja monille kielille käännetty romaani. Kun olen lukenut sen loppuun, kirjoitan siitä lisää tässä blogissa.

Käsissäni oleva teos on arvostelukappale into kustantamolta. Kiitos kirjasta. Eri sukupolvien naisten ja arkisen elämän kuvaamisen lukeminen on melkein mielipuuhiani kirjallisuuden loputtomilla teillä.

Mikä minusta piti tulla isona?

Olen jostakin syystä alkanut muistella, että mikä minusta piti tulla isona. Lempiammattiani. Huomaan olevani luopio. Niin monta kertaa se on vaihtunut.

Alle kouluikäisenä halusin olla tarjoilija. Leikinkin sitä suurella antaumuksella. Toimin tarjoilijana kotona. Kannoin lautasille asettelemaani ruokaa ruokapöytään ylväästi askeltaen.

Emme käyneet yleensä ravintolassa syömässä. Lieneekö ollut yksi ainoa kerta, kun näin tarjoilijan ruokaravintolassa 1960-luvulla. Mutta ihastuin tarjoilijoihin. Heidän korkokenkiin, ylvääseen ryhtiin, huoliteltuun ulkonäköön, pätevyyteen. Siinäpä olisi upea työ.

Alakoulusta alkaen halusin sittemmin lääkäriksi. Isä rohkaisikin: "Marjalla on aina nenä kiinni kirjassa. Kyllä siitä voisi jonkinlainen tohtori tulla." Minä mielikuvituksessani paransin uljaasti ja ahkerasti sairaita. Koulussa matemaattis-luonnontieteet oli minulle helppoja. Ja niitähän lääketieteelliseen pääsykokeessa tarvitaan.

Mutta, mutta. Lukion toisella luokalla alkoi hippikauteni. Make love not war. Lääkärin ammatti sai väistyä jonkin henkisemmän tieltä. Bestikseni kanssa reissattiin ulkomailla noin kaksi vuotta, jos oikein muistan. Oltiin vapaita ja villejä.

Lopulta rantauduimme Suomeen. Tuli mieleen, että jotakin pitäisi opiskella. Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan yleistä kirjallisuustiedettä. Mutta lopulta päädyin erinäisten mutkien kautta opiskelemaan psykologiaa ja kulttuurien tutkimusta.

Professorini järkyttyi, kun kerroin, että suoritan opettajaopinnot  tutkinnon lisäksi. Hän olisi halunnut minusta tutkijan.

Aloin olla siis melkoisen järkevä ihminen. Tutkijan ura on epävarma. Apurahat usein vain vuodeksi kerrallaan. Tutkijoiden keskuudessa käytetään myös paljon kyynärpäätaktiikkaa.

Ammatinvalinnanohjaaja suositteli minulle testien jälkeen  toimittajan ammattia. Ei sekään hassummalta kuulostanut.

Ja tässä sitä nyt ollaan. Kulahtaneena opettajana.

Mikä sinusta piti tulla isona?

Lähden vähäksi aikaa reissuun, joten älkää rakkaat lukijat ihmetelkö, etten vastaa tämän jutun kommentteihin.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Häpeä

Kuinkahan monta kertaa olen tuntenut häpeää sanomisistani? Mistä minun päähän pälkähti sanoa noin? Olen liian impulsiivinen ihminen. Sanon ja mietin ja häpeän vasta sanomisen jälkeen.

Mutta voin "onnitella" itseäni: tämä on hyvää häpeää. Hyvä häpeä on eräänlainen moraalinvartija. Se kuuluu elämiseen yhteisössä. Muut ihmiset pitää ottaa huomioon.  Ei voi elää kuin ellun kana. Pitää osata pyytää anteeksi. Minä ihan oikeasti kadun kerkeää kieltäni.

                    Huono häpeä

Haitallinen häpeä on kuin ruosteista vettä tihkuva musta tunneli, jossa ei suuaukkoa näy. Se on alati jatkuva tunne, joka syö kantajansa ihmisarvoa ja itsetuntoa.

Ulkopuolisuuden tunne ja vähitellen eristäytyminen ihmissuhteista voi kertoa siitä.

Myös täydellisyydentavoittelu tai jatkuva miellyttämisen tarve kuuluvat huonoon häpeään. Ja ne voivat jossakin vaiheessa uuvuttaa ihmisen täysin.

Huono häpeä voi ottaa muotonsa myös aggressiivisuutena, hyökkäävyytenä tai jatkuvana puheripulina. Näin häpeäjä yrittää peittää todellisen minänsä.

Sen pienen lapsena loukatun. Lapsena hänelle on ehkä naurettu epäonnistumisista. Vähätelty. Vaikka epäonnistuneelle lapselle voisi sanoa:"Kaikki epäonnistuu välillä. Kyllä se ensi kerralla sujuu. Olet hyvä tuommoisena kuin olet." Häpeäjä on juonut häpeän mustan tervan jo lapsuudenkodin liian kovasta asenneilmastosta.

Häpeä voi myös kanavoitua päihteiden käyttöön. "Minulla ei ole mitään arvoa, sama miten elän."

Huono häpeä voi tehdä ihmisestä myös epäitsenäisen. Hän voi tavallista alttiimmin langeta uskonnollisiin lahkoihin tai narsistin pauloihin. Niillehän pitää olla kiltti. Häpeän voi unohtaa.

Häpeä laskee itsearvostusta ja vähentää halua pitää itsestään huolta. Tämä saattaa johtaa ylipainoon, ja liikunnan välttelemiseen. Ei tietenkään kaikissa tapauksissa.

                 Miten irtautua huonosta häpeästä?

Jotta paha häpeä vähentyisi. Yhteys häpeän tunteen ja sen laukaisseen tilanteen välillä olisi hyvä oppia vähitellen tunnistamaan. Voi pohtia. Mikä nimenomaisessa tilanteessa tai toisessa ihmisessä tuo häpeää? Tämä vaatii harjoittelua, koska kyse voi olla penen pienestäkin seikasta.

Häpeä voi hellittää, kun - vaikka väkisin - altistaa itsensä sitä aiheuttaville tilanteille. Itsensä asettaminen epämukavuusalueelle vahvistaa aivoissa alueita, jotka heikentävät häpeään liittyvää ahdistusta. Tämä harjoittelu vaatii paljon. Mutta elämä voi alkaa tuntua elämältä. Hyvinvointi nousee kohisten.

Kaikilla meistä on paljon tiedostamattomia voimavaroja. Ihmisen mieli ja aivot ovat miltei äärettömän isoja alueita. Pienetkin onnistumiset palkitsevat ja tuovat itseluottamusta.

Minkälaisista asioista sinä tunnet häpeää?

Lähteet: Anna 6.9.2018/36, kuvat omat

Luonnonkosmetiikkaan siirtymiseni

Kjaer Weis-Huulipuna Love. Viimeinkin löysin huulipunan, joka ei ole liian nude vaan runsaspigmenttinen. Tykkään myös vähän koralliin taittuvasta väristä. Raikastaa vanhemman naisen ihoa. Hinta 52,00 €.

Nyt tällä luonnonkosmetiikkaan siirtyneellä naisella alkaa olla luonnonkosmetiikka arsenaali miltei valmiina. Kolmen kuukauden siirtymäkausi onnistui yhteistyössä Jolie luonnonkosmetiikka yrityksen kanssa.

Ihonhoitotuotteet ovat kompaktisti kasassa: Pai-merkin kosteusvoide, seerumi, erittäin tehokas ruususiemen seerumi-öljy ja suorastaan ihmeitä tekevä hedelähapponaamio Evolven Miracle. Mutta naisen mieli on utelias, ja tulen kokeilemaan muitakin tuotteita.

Neals`in kasvonaamio on tehokas etenkin vanhemmalle iholle.

Meikitkin alkaa olla täysin luonnonkosmetiikkaa.

Enpä taas voi olla kirjoittamatta luonnonkosmetiikkaan siirtymiseni ekologisista syistä. Ehkä tämän jälkeen ei jää mitään hampaankoloon, ja voin kirjoittaa pelkästä kosmetiikasta. Who knows.

Vielä muutama vuosi sitten ilmaston muutoksesta keskustelivat lähinnä ehdat luontoaktivistit ja tutkijat. Nyt viimeinkin jokainen alkaa ymmärtää, että kyse on ihmiskunnan kohtalosta.

Zuiin irtopuuteri oli vähän pettymys, koska synteettiseen irtopuuteriin tottuneena sitä ei juuri huomannut kasvoilla. Hinta 31,90€.

         

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi viime viikolla raporttinsa, jonka viesti on hälyttävä. Pariisin ilmastokokouksen päätös rajoittaa ilmaston lämpenemistä kahteen asteeseen sadassa vuodessa ei riitä. Tavoitteena pitää olla 1,5 astetta, jotta katastrofilta vältytään.

Suomalainen kuluttaja voi vaikuttaa kehitykseen omilla valinnoilla: asumista, liikkumista, kuluttamista koskevilla henkilökohtaisilla valinnoilla on merkitystä. Siis esimerkiksi jätteen lajittelu, luonnonkosmetiikkaan siirtyminen,muovin välttäminen, kasvissyönti, kierrätys. Mahdollisesti sähköauton osto, lämmittäminen maalämmöllä ja aurinkopaneeleilla.

No, siinäpä marmatukseni.

Dr. Hauschkan huulipuna oli yhtä hyvä löytö kuin Kjaer Weisin. Paljon pigmenttiä ja hyvin huulilla kestävä. Kuva antaa väärän vaikutelman väristä. Oikeasti väri on vähän oranssinen.

   Hinta 28,90€.

Seuraavaksi muutamaan kuukausiboxin tuotteeseen.

Frantsilan Säteilevä Katse-silmänympärysvoiteessa on käytetty muun muassa ratamoa, kuismaa, jojobaöljyä ja sheavoita. Se kirkastaa, kosteuttaa, hävittää tummia silmänalusia, vähentää pintaryppyjä ja turvotusta. Olen tuotteeseen hyvin tyytyväinen. Tämä on ensimmäisiä kertoja, kun käytän silmänympärysvoidetta. Etenkin turvotuksen vähenemisen huomaa.

Absolution Le Lavant Corps Doux-suihkugeeli sisältää hunajaa, salviaa ja lehmusta. Sen tuoksu on kuin kesäisen metsän tuulahdus.

Patyka Advanced Plumping Serum

Tämä seerumi sisältää hyaluronihappoa kolmessa eri molekyylikoossa ja siksi se on tehokas ihon kosteuttaja, uudistaja ja ryppyjen siloittaja. Olen käyttänyt sitä vielä niin vähän aikaa, etten voi sanoa, mitä vaikutuksia sillä on ihooni. Toivottavasti nuo hyvät vaikutukset toteutuu.

Neal`s Yard Remedies Wild Rose Beauty Balm

Tämä suosikkituote tunnetaan ympäri maailmaa. Balmia voi käyttää naamiona, puhdistusaineena ja ravitsevana voiteena. Balmi sisältää muun muassa villiruusunsiemenöljyä, rosmariinia, hamppua, pelargoniaa ja purasruohoa.

Oletko kiinnostunut luonnonkosmetiikasta? Onko sinulla jotakin lempimerkkiä? Onko sinulla antaa minulle vihjeitä tulevaisuuteen luonnonkosmetiikasta?

Kaamosväsymyksen torjuntaan jo nyt

Olen onnekas siinä mielessä, että en kärsi kaamosväsymyksestä tai kaamosmasennuksesta. Tämä johtuu siitä, että olen pohjoisesta kotoisin. Kaamos on kuin turvallinen syli. Mutta silti minulle tulee kaamosväsymys oireisen tavoin 2-3 kiloa lisää painoa talven aikana.

Kaamosmasennus on kaamosväsymystä vakavampi tila. Se on kaamosoireilun ja tavallisen masennuksen tapainen. Mieliala on selkeästi kaamosväsymystä huonompi. Jos oireet alkavat haitata koti- ja työelämää,  kannattaa mennä lääkäriin.

Seuraavaksi THL:n tutkimusprofessorin, kaamosmasennuksen asiantuntijan Timo Partosen ohjeita selättää kaamosväsymys.

• Kirkasvalolamppu. Sitä kannattaa käyttää aamuisin puoli tuntia. Kirkasvalolamppua kannattaa ruveta käyttämään jo viikko kaksi ennen oireiden alkamista, jos osaa ennakoida oireensa. Viimeistään lamppua kannattaa alkaa käyttää, kun ensimmäiset oireet ovat alkaneet. Ne ovat makean- ja hiilihydraattien himo yleensä iltapäivisin.
• Liikunta. Liikunta lievittää ja jopa ehkäisee kaamosoireita. Hengästyttävää, sykettä nostavaa liikuntaa pitäisi harrastaa 2-3 kertaa viikossa. Tai vaihtoehtoisesti kävelyä joka päivä noin puolen tunnin ajan.
• Pidä kiinni säännöllisestä vuorokausirytmistä. Kaamosaikaan uni venähtää usein tavallista pidemmäksi. Mutta se ei ole piristävää unta. Vaan usein katkonaista. Jotkut jopa kärsivät unettomuudesta. Mutta univelkaa on kartettava kuin ruttoa.
• Vältä liiallisia hiilihydraatteja. Kaamosoireisiin liittyy ruokahalun kasvu. Ja etenkin iltapäivän sokeri- ja hiilihydraattihimotukset. Ateriarytmi pitäisi kuitenkin pitää tasaisena.
• Nauti seurasta. Vaikka tekisi mieli käpertyä yksin sohvan nurkkaan, tapaile ystäviä. Se antaa energiaa.
• Marraskuun aurinkoloma, jos se on mahdollista. Marras- ja tammikuu ovat kaamoksen pahimmat. Jos marraskuussa pääsee aurinkolomalle, se voi jopa kantaa vuoden loppuun.

Kärsitkö sinä kaamosväsymyksestä? Mitä keinoja käytät sen selättämiseen?

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.9.2018, kuvat omat

Epäonnistumisen ei kannata antaa musertaa

Minä olen epäonnistunut useinkin. Mutta aina olen pystynyt nousemaan sen suonsilmästä. Välillä onnistuu. Välillä epäonnistuu. Se on elämää.

Epäonnistuminen voi olla hyvinkin ahdistava tunne. Mielessä voi pyöriä: "Minusta ei ole mihinkään."

Paras tapa käsitellä epäonnistumisen tunnetta on sanoittaa se: puhua tunteesta läheisille, purkaa tunnetta. Jonkin piristävän asian tekeminenkin voi auttaa.

Ihmiset ei välttämättä osaa puhua epäonnistumisestaan. He voivat kuvailla olevansa vain ahdistuneita.

Epäonnistumisia ei voi välttää kukaan. Mutta kun puhumme ja työstämme niitä, ne muuttuvat vain osaksi elämänhistoriaamme ja arkeamme. Epäonnistumisenkokemuksesta voi tulla näin neutraali. Sitä ei tarvitse enää vatvoa.

Se mitä toinen pitää epäonnistumisena, ei saata hetkauttaa toista ihmistä mitenkään. Tähän voi vaikuttaa elämänkokemus.

Se on jännä, että suomalaisessa kulttuurissa epäonnistuminen leimaa ihmistä, mutta myös liika onnistuminen.

Tavoitteena ei kannattaisi pitää kiinni sitä, että jokainen asia johon ryhdymme, varmasti onnistuu. Elämä kapenee, kun varmistelee onnistumista koko ajan.

Epäonnistumisen kokemukseen voi liittyä häpeää. Sen pohjalla voi olla vanha käsittelemätön kokemus. Esimerkiksi avioero voi aktivoida mielessä aiempia hylkäämiskokemuksia. Häpeä saa valtavat mittasuhteet. Ihminen voi ajatella, että taas tämä toistui. En kelpaa kenellekään. Uusi parisuhde tuntuu pelottavalta. Näin voi syntyä mies- ja naisvihaajia. Katkeria ikisinkkuja. Jotka eivät halua koskaan uutta parisuhdetta.

Epäonnistumisen kokemukseen kiinnittynyt voi myös alkaa syytellä muita. Silloin vaarana on katkeroituminen.

Jos elämässä on stressiä tai vaikea elämäntilanne, epäonnistumiset tuntuvat raskaammilta. Tässä voi tulla apuun myötäitsetunto. Itseään voi katsella lempeästi ja rehellisesti. Ja itselleen voi sanoa: "Tein parhaani."

Miten sinä koet epäonnistumiset?

Lähteet: Voihyvin 8/2018, kuvat omat