tiistai 1. joulukuuta 2020

Moni etsii koronan aikana tukea korkeammista voimista

 


 


Moni tukeutuu hengellisyyteen tai henkisyyteen tämän pandemian aikana. Tämä on usealla tutkimuksella todistettu. Minulle asia on jotenkin vieras nyt, kun tähän poikkeukselliseen aikaan on tottunut. Tuskinpa alussakaan harjoitin henkisyyttä tai hengellisyyttä tavallista enemmän.


Henkisyyttä minulle tarkoittaa esimerkiksi meditointi ja mindfulness, arvoni ja usko ihmisen henkiseen kehitykseen ja elämän tarkoitukseen. Olemme täällä oppimassa. Olen hengellinenkin: minulla on säilynyt lapsuuden usko Jumalaan ja siihen, että minulla on myös sielu - ei vain mieli -, jota ravita ja joka on kaunis asia. En kuitenkaan käy kirkossa, vaikka toisaalta haluaisin.



Niin, henkisyys ja hengellisyys ovat eri asioita. Ne menevät usein arkikielessä sekaisin. Henkisyydellä tarkoitetaan uskoa omiin arvoihin, ja elämän merkityksellisyyteen ja tarkoitukseen. Hengellisyys etsii vastauksia samoihin kysymyksiin, mutta lisänä on uskonnollisuus ja sen mukanaan tuomat arvot ja periaatteet. Uskonnon harjoitus erottaa hengellisyyden henkisyydestä.


Hengellisyyteen tukeutumista on avittanut Suomessa se, että kirkko on ollut näkyvässä roolissa kriisiavussa. Kyse on sekä hengellisyyden että käytännön avusta, esimerkiksi ruokakassien jaosta. Kirkon puhelin- ja verkkokeskusteluihin tulleet yhteydenotot ryöpsähtivät kasvuun keväällä. Ilmiö on tuttu 1990-laman ajasta. Silloinkin kirkko nousi kriisin keskellä monelle tärkeäksi tukipilariksi, joka tarjosi hengellisen avun lisäksi myös käytännön apua.



Kirkon tutkimuskeskuksen raporttien mukaan erityisesti nuoret ihmiset haluavat keskustella pandemian aikana kuolemaan ja sairauksiin liittyvistä peloistaan.


Etenkin alle 30-vuotiaille kuolevaisuuden kohtaaminen tuli enemmän todeksi. He ymmärsivät, että tämä kriisi voi viedä nuorempiakin ihmisiä.


Varsinkin länsimaissa perinteinen uskonnollisuus on vähentynyt. Suomessakin kirkon jäsenmäärä on supistunut vuodesta toiseen. Samaan aikaan uudenlainen uskonnosta riippumaton henkisyys on lisääntynyt erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Elämän merkityksellisyyttä etsitään meditaatiolla, mindfulnessilla, joogalla ja self help-oppailla. Olenkohan minä nuori aikuinen kuin meditoin sun muuta.


Esimerkkinä henkisyydestä on Helsingin Kalliossa asuva Auro Airaskorpi, joka on huomannut, että hänen joogaharrastus on ollut poikkeusajan tuki ja turva. Hän sanoo:"Olen miettinyt, miten pärjäisin näinä poikkeusaikoina, jos minulla ei olisi joogan tuomia työkaluja apunani."



Airaskorven mukaan vuosien joogaharrastus on kehittänyt kykyjä olla läsnä ja tyytyväinen siitä, mitä on. Tämä oli avuksi etenkin keväällä, kun muista harrastuksista ja sosiaalisista kontakteista joutui luopumaan. Joogalla hän on löytänyt pienentyneestä elämänpiiristä elämänilon ja onnellisuuden.


"Kevään mullistukset oli helpompi ottaa vastaan, kun oli harjoitellut löytämään tyytyväisyyden ja rauhan itsestään eikä ulkopuolisista olosuhteista."




Lähteet: Helsingin Sanomat 22.11.2020, kuvat omat  


sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Voiko parisuhteessa vaatia liikaa läheisyyttä?



Meillä on mielestäni miehen kanssa sopivasti läheisyyttä ja erillisyyttä. Pyrimme syömään aamupalan ja iltapalan yhdessä. Vaihdamme kuulumisia. Monesti iltaisin puhumme pitkään.


Joskus "pyydän mieheltä kainaloa", ja voi että, miten se rentouttaa maata kainalossa, ja samalla puramme usein huoliamme. Saatamme loikoilla sängyssä lokoisasti sylikkäin. Kaukana kavala maailma. Voimakas turvallisuudentunne. Tietysti myös seksi kuuluu läheisyyteemme.


Erillisiä olemme harrastuksissa ja omien ystävien tapaamisessa. Mies korjailee vanhoja autojaan. Hän on hyvin musikaalinen ja soittaa pianoa, viulua, selloa, haitaria ja laulaa. Minä taasen esimerkiksi tapaan ystäviäni, kirjoitan kaunokirjallista romaanikäsikirjoitusta, pidän tätä blogia, lenkkeilen, maalaan tällä hetkellä keittiöpöydän tuoleja ja luen paljon tapani mukaisesti. Pidän myös kokkaamisesta ja leipomisesta.



Mitä tehdä, kun toinen haluaa suhteeseen enemmän läheisyyttä kuin toinen? Parisuhteessa liikutaan janalla, jossa otamme vuoroin etäisyyttä ja läheisyyttä. Ihmisellä on yksilöllisiä tarpeita liikkua tällä janalla.


Perusta sille, miten parisuhteessa toimii, löytyy usein vanhempi-lapsisuhteesta. Sillä on iso merkitys, miten on lapsena annettu läheisyyttä, oltu rinnalla ja tehty yhdessä asioita.


On tavallista ja selvää, etteivät kumppanien toiveet aina kohtaa. Toinen voi kaivata omaa aikaa ja toinen yhteistä aikaa. Parisuhteessa tulee monesti väärinkäsityksiä, koska oletamme toisen ajattelevan  niin kuin mekin.



Läheisyyden ohella puhutaan nykyisin niin sanotusta parisuhdeajasta, kuten yhteisestä iltapalasta, lenkeistä, päivän kuulumisten jakamisesta. Joku voi keittää aamulla kahvit kiintymyksen osoitukseksi.


Jos takana on raskas työpäivä, osa ihmisistä haluaa nollata päätään itsekseen. Joku kaipaa rakastaan rinnalle.


Toisaalta fyysisen läheisyyden tarve liittyy suomalaiseen kosketuskulttuuriin. Suomessa on ollut vallalla yksin pärjäämisen, erillisyyden malli. Se on onneksi nyt murtumassa.



Toisaalta jos pyrkii täysin miellyttämään kumppaniaan, pahimmillaan käy niin, että etäännyttää itsensä itsestään. Näin ei pitäisi koskaan tehdä, koska olemme oman elämämme ensisijaisia tähtihenkilöitä.


Miten tätä toisen suurempaa läheisyyden tarvetta lähtisi sitten perkaamaan? Tavoitteena voi olla kompromissi: toista tullaan puoliväliin vastaan. Sopiva läheisyys löytyy kohdasta, jossa kumpikin voi elää onnellisesti.


Tärkeää on yrittää ottaa puolison toiveet huomioon. Useimmiten jo se tuo läheisyyden tunnetta. Läheisyyden halua saa myös osoittaa suoraan. Voi sanoa ääneen, että tarvitsisin nyt yhdessä oloa. 


Niin kauan, kun läheisyyteen liittyviä ongelmia pyritään selvittämään molemminpuoleisesti, suhteella, rakkaudella on toivoa ja onnea.






  Lähteet: Helsingin Sanomat 12.11. 2020, kuvat omat.





perjantai 27. marraskuuta 2020

Ikäkriisiä pukkaa

 


Minä en ole koskaan aiemmin kärsinyt ikäkriisistä. Mutta tällä hetkellä ehkä on pienimuotoinen sellainen meneillään. Ajattelen, että olen jo 55-vuotias, viiden vuoden kuluttua 60-vuotias, ja tämä tuntuu hurjalta. Aikakin menee niin nopeasti, että on vain hujaus, ja olen 60-vuotias. En enää myöhäiskeski-ikäinen vaan ikääntyvä. Ikääntyvä...niin sanotaan luokituksissa. 60-75-vuotias: ikääntyvä, 75-90-vuotias: vanhus. Mutta tunnen mieleltäni olevani yhä 25-vuotias. Aina!


Toisaalta haluankin olla jo ikääntyvä ja sitten vanhus. Olen silloin ehkä viisaampi ja rauhallisempi. Kärsimättömyys vähenee. Osaan nauttia hetkestä, ja sitku-elämä loppuu. Silloin en ehkä meikkaa joka kauppareissulle. Olenhan tullut huomaamattomaksi. Niin kuulema käy yli 50-vuotiaille naisille. Tiedä häntä.


Mutta varmasti meikkaan yhä ja laitan hiuksiani viimeiseen asti. Samoin hoidan ihoani edelleen luonnonkosmetiikalla, ja meikitkin ovat edelleen sitä. Värjään silloin yhä hiuksiani luonnonväreillä, tuli harmaita tai sitten ei, niitä ei ole vielä, ja suvussamme harmaannutaan hyvin myöhään tai ei ollenkaan. Nautin yhä kaikesta kauneudenhoidosta.  Olenhan yhä nainen.



Minä 52-vuotiaana ilman suodatinta. Kamera näyttää olleen armelias.


Itseni mielestä puhkesin täyteen kukkaan sekä henkisesti että ruumiillisesti vasta noin 40-vuotiaana.  Jos minun kohdalla kukasta voi puhua. Valitettavasti minulla ei ollut silloin kännykääkään, jolla kuvata. Mutta minua luultiin usein noin 30-vuotiaaksi. Minulla ei ollut silloin vielä ryppyjä ja juonteita. Kasvoni oli kuulaat ja hyvinvoivat. En käy kosmetologilla, kun en siitä vain tykkää. Jos täällä olisi ekokosmetologi rohkaistuisin käymään siellä muutaman kerran vuodessa. Hyvä kasvojen ihon kunto varmasti johtui myös kasvisruokavaliosta ja ulkoilmassa liikkumisesta.


Ja silloin 40-vuotiaana vasta aloitin kauneudenhoidon. Ihmettelen itsekin, että niin myöhään, mutta oli kai tärkeämpääkin tekemistä. Opin käyttämään meikkivoidetta. Kosteusvoiteet, kuorinnat, anti-age kosteuttavat naamiot (nämä  aineet teen usein itse), kasvojen öljyhieronnan, vartalon öljyhieronnan lämpimällä kookosöljyllä, mikä on kyllä aika työläs homma. Menisin lämminöljyhierontaan ammattilaiselle, mutta täällä maakunnassa ei niitä vielä ole. Noin viisikymppisenä aloitin seerumien käytön ja silmänympärysihonhoidon, koska minulle kehkeytyi silmäpussit.


Nyt minulla on  otsassa selviä ryppyjä, samoin ryppyjä ylähuulen yllä, ja juonteet, sulkeet, suun seudulla. Huokoset eivät ole vielä laajentuneet. Ihon väri on epätasainen, punertava, on vähän couperosaa. Siksi käytän CC-meikkivoidetta. Ihoni, huulet ja kulmakarvat meikkaan, mutta silmiäni en ollenkaan, koska ajattelen, että se on ihan sama, koska on silmälasit. Ammattilaiset olisivat eri mieltä.


Minä laihduttamisen jälkeen 55-vuotiaana. Kasvot kapenivat reippaasti. Minulla on ollut uusi kännykkä vimme toukokuusta asti, enkä digiblondina hallitse sitä vieläkään, en suodattimiakaan. Mutta on tässä kuvassa jokin suodatus, mutta ei selvästikään kovin vahva.


Laihdutin viime tammikuusta kesäkuuhun 13 kiloa, ja kasvoni kapenivat niin, että näytän vanhemmalta. Joskus ajattelen, että kasvoni ovat nyt ikään kuin luhistuneet.   Vasta viime kesänä aloin käyttää selfieissä suodatinta.

Minä ilman meikkiä 55-vuotiaana.

Voi, että. Tämä postaus tähän asti on ehtaa egitrippailua, tuntuu, että kehun ulkoisia asioita, kasvojani, itseäni. Se hämmentää ja vähän hävettää. Syvennetäänpä tätä postausta ulkoisesta sisäiseen.  

Oman iän ja elämän äärelle  on hyvä välillä pysähtyä.


Eikä ikäkriisejä ole. Näin sanoo  Sirkkaliisa Heimonen. Miksi sitten monet tuntee ikäkriisin? Heimosen mielestä, kun puhumme arkikielessä ikäkriisistä tarkoitamme oikeastaan elämäntilanteen synnyttämiä pohdintoja.


Mieleen voi nousta syvällisiä kysymyksiä: Minkälainen oman elämän polku on ollut? Minkälaisen valintoja olen tehnyt? Olenko tyytyväinen tällä hetkellä?Mihin haluaisin suunnata? Mitkä ovat merkityksellisiä asioita?Kuka minä olen?


Kriisi on sanana negatiivinen. Vaikka kysehän on mielenkiintoisesta asiasta, mahdollisuudesta. Se voi auttaa suuntaamaan kohti uusia tavoitteita, kirkastaa omia arvoja , ja auttaa miettimään elämän tarkoitusta. Näin on helpossa ja keskivaikeassa kriisissä. Vaikea kriisi on suuri koettelemus, ja siitä toipuminen kestää pitkään.




"Ikäkriisit"  voivat saada lopulta pohtimaan, mitä on hyvä elämä. Jos iän kertyminen aiheuttaa vaikeita tunteita, kannattaa pohtia, mitä tunteitten taustalla on. Johtuvatko ne elämäntilanteesta, tai siitä millaisena kuvittelee tulevaisuuden?


Vaikeat tunteet saattavat johtua myös siitä, ettei koe löytäneensä omaa paikkaansa maailmassa.  On ajatus siitä, että elämässä pitäisi olla savutettuna  työaikka ja parisuhde tiettyyn ikään mennessä. Tämä on nykyaikana liudentunut.


Elämää voi elää monella tavalla. Nykyisin ihmiset  ottavat urallaan ja ihmissuhteissa monta kertaa uusia alkuja. Jos elämä ei ole sellaista kuin sen ajatteli tietyssä iässä olevan, voi kysyä itseltään, mitä oikeastaan toivoi. Ja mikä elämästä tekisi hyvää ja merkityksellistä? Mikä on minulle tärkeää?




Jos pyöreiden vuosien täyttäminen ahdistaa, onko käsityksemme ikääntymisestä riittävän moninainen. Näemmekö vanhuusiän vain aikana, jolloin ympäriltä kuolee ihmisiä, fyysisestä suorituskyvystä pitää luopua ja elämä on alamäkeä?


Vanhat ihmiset näkyvät julkisuudessa kapeasta vinkkelistä hoivattavina tai avun tarpeessa olevina poikkeustapauksina. Tai sitten näemme toisaalta myös positiivisia poikkeustapauksia, yli 90-vuotiaita urheilevia teräsvanhuksia. Mutta väliin mahtuu monenlaista. Suomalaiset eläkeläiset ovat keskimäärin onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä.


Riski sairauksiin ja menetyksiin toki on, mutta jos vanheneminen nähdään vain tämän kautta, se on haastava tulevaisuuden kuva. Iäkkäillä on elämänkokemusta, elämäntaitoja ja selviytymiskykyä.

Voi auttaa sekin, että pyrkii keskittymään tähän hetkeen, tekemään tästä päivästä hyvän. Kun ymmärtää, että joutuu itsekin kuolemaan jossain vaiheessa, voi olla tarve elää nyt  ja tässä.


Olisi hyvä elämässä keskittää mieli asiohin, joihin voi vaikuttaa, koska vain vanheneminen on väistämätöntä. Ikä on vain yksi ominaisuus ihmisessä. Ei kannattaisi jumiutua iän tuomiin mahdollisiin rajoituksiin, vaan nähdä se,  mikä omassa elämässä on mahdollista.







Lähteet: Helsingin Sanomat, kuvat omat

torstai 26. marraskuuta 2020

Epävarmuuden kanssa voi elää

 


Minä elän tällä hetkellä jonkinlaisessa epävarmuudessa,koska en ole töissä, mutta itse tätä halusin. Sitä on vaan 30 vuoden aikana tottunut käymään säännöllisesti töissä. Nyt iso muutos. En ole ikään kuin vielä asettunut aloilleni. Enkä tiedä, tarvitseeko edes? Tai ei tarvitse.


Eniten haluaisin vielä opiskella, mutta haluanko  tehdä  vielä ylipäätänsä töitä? Jos haluan, saanko enää mistään töitä tässä iässä, vai joudunko eläkeputkeen, jos sekin on vielä voimassa tässä hallituksessa? On väläytelty, että eläkeputki lopetetaan. Tällä hetkellä se toimii niin, että yli 55-vuotiaat saisivat ansiosidonnaista päivärahaa eläkeikään asti. Luulen, että minäkin voisin saada sitä. En ole ottanut vielä selvää.


Mutta olen jotenkin hyväksynyt tämän epävarman tilanteen ja elän päivän kerrallaan myös nauttien vapaudestani. Hui hai, huolet!





Elämässä tulee miltei kaikille joskus pävarmuutta, johon itse ei aina voi vaikuttaa.Mutta miten sen kanssa pärjää? Ensimmäinen reaktio voi olla se, että yrittää torjua ja kieltää ikävän tunteen. Mutta olisikin hyvä kohdata epävarmuuden tunteet ja miettiä, miten elää merkityksellistä elämää siitä huolimatta, että elämässä on jokin epävarmuutta lisäävä tekijä.



Olisi tärkeää ajatella, että tässä tilanteessa, näissä olosuhteissa tunnen näin. Epävarmat tunteet ovat tärkeä osa ihmisyyttä. Epämiellyttävät tunteet voivat olla normaalia reagointia olosuhteisiin ja asioihin, joita kohtaa. Elämä voi kuitenkin olla mielekästä, vaikka se sisältäisi myös jonkin epämiellyttävän tai epävarman asian.




Tunteiden säätelyyn auttaa niiden tunnistaminen ja nimeäminen. Itseltään on hyvä kysyä, aiheuttaako epävarmuutta tuova asia epävarmuuden, pelon, ahdistuksen ja jännittyneisyyden tunnetta. Mistä tunteesta todella on kyse? Tämän jälkeen tunteeseen kannattaa tutustua.


Eli huomata miltä tunne tuntuu kehossa,  millaisia ajatuksia se herättää ja miten se mahdollisesti vaikuttaa toimintaan, esimerkiksi omiin valintoihin ja elämään?



Korona-aika on tuonut monelle pitkän epävarmuuden olon. Tuleeko lisää lomautuksia ja irtisanomisia? Tilanteessa tarvitaan itsemyötätuntoa. Sen tunnistamista, että tämä vaikea tilanne aiheuttaa epävarmuutta myös muille.


Aika helposti suhtaudumme tällaisessa tilanteessa itseemme vaativasti ja kriittisesti: Miksi en pärjää? Itsemyötätunto auttaa tähän.


Lisäksi tarvitaan resilienssiä eli sopeutumiskykyä. Siihen kuuluu tilanteen hyväksyminen. Keinot oman hyvinvoinnin lisäämiseen ovat yksilöllisiä. Jollakin  se voi olla sosiaalisen tuen hakemista kuten ystävien tapaamista. Jollakin se voi olla liikuntaa, rentoutus- ja hengitysharjoituksia tai kirjoittamista. Hyvin usein molempia. Vaikka olisi iso huoli päällä, on hyvä muistaa, että saa hyvällä omatunnolla nauttia niistä hyvistä hetkistä.








Lähteet: Helsingin Sanomat 14.11.2020, kuvat omat



keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Syksyisiä päiviäni




Mikä kuvaa kulunutta viikkoani? No, leipominen ja leipomusten syöminen. Olen itse kehitellyt reseptejä tai soveltanut valmiita. Olen leiponut osittain myös siksi, että tyttäreni tuli kotiin, etäopiskella voi kotonakin. Hän tykkää paljon leivonnaisista ja aikoo olla vielä toisenkin viikon kotona, mikä piristää minua. Lapsi rakkaani.


Herkkujen syöminen - ja leipomusten ohella myös itse tehdyn raakasuklaan herkuttelu - voi liittyä kaamosväsymykseen, joka on minulla nyt ensimmäistä kertaa elämässäni, uskon, että ikä vaikuttaa asiaan - tai sitten en ole aikaisemmin ehtinyt huomata sitä työkiireiden keskellä.


Minun elämäntilanteeni muuttui erittäin paljon, kun lopetin työni. Siinä on sulateltavaa, tehtävänä psyykkistä työtä, identiteetin eheyttämistä. Erittäin hyvä asia mielialan laskua vastaan on se, ettei minulla käy aika pitkäksi. Tuntuu jopa, ettei aika riitä kaikkeen, mitä haluaisin tehdä. Uskon, että aikanaan totun tähän kotona olemisen elämänvaiheeseen. Päätös töiden lopettamisesta oli hyvä. Olen myös miettinyt opiskelua ja uutta työtä.

Uunissa paistettu amerikkalainen juustokakku:




Päätin, että annan mennä herkkuhimojeni kanssa. Tässä hämäryydessä on lupa nauttia iltaisin. Ihmisellä on aikansa kutakin. Olen antanut itselleni luvan painon nousuun ainakin kaksi kiloa tämän talven aikana. Kevään pirteä kirkkaus kääntää sitten iltaisin mielen muuhun kuin herkkuihin.

Mutakakkutyyppinen suklaakakku:





Suklaan syönti on aivan tieteellisestäkin näkökulmasta hyväksi. Suklaa sisältää tryptofaania, joka on välittäjäaine serotoniinin esiaste. Serotoniini liittyy mielihyvään, ja sen liian vähäinen määrä masennukseen. Suklaa on siis lääkettä (?). Tietysti kohtuullisesti nautittuna. Mutta minä olen kohtuuton, kyltymätön, himokas, välillä menen äärimmäisyydestä toiseen. Nyt kun on alettu herkutella, herkutellaan sitten kunnolla. Ja tykkään äärimmäisen paljon leivonnasta ja kokkaamisesta. Kuivakakkuni ja pullat sun muut ovat onnistuneita ja kauniita, mutta täytekakut ei niinkään, koska olen tähän asti tehnyt niitä harvakseltaan. Nyt olen harjoitellut.

Taatelisuklaakakku, sen sai leikattua kahteen kerrokseen. Sisälle laitoin paljon mustikkahilloa ja kermaa. Makuyhdistelmä maistui kernaasti:





Ateriani ovat ihme kumma säilyneet samanlaisina, terveinä ja monipuolisina. Ei ole tehnyt mieli suolaisia ja rasvaisia herkkuja. Vielä.

Kuorrutettua kukkakaalia, linssimakaronia, papuja ja kaalisalaattia:  



Olen katsonut televisiota kolmen ja puolen vuoden paussin jälkeen. Uutisia, ajankohtaisohjelmia ja elokuvia. Seuraavaksi muutama poiminta elokuvista:


Katsoin hömppäelokuvan Eat Pray Love. Siinä päähenkilöä näytteli Julia Roberts. Hän oli tyytymätön avioliittoonsa ja elämäänsä New Yorkissa. Siksipä hän lähti etsimään itseään ja tasapainoa aluksi Italiasta muutaman kuukauden. Sitten Intiasta ystävänsä gurun ashramista muutaman kuukauden ja lopulta Balilta medicinemanin,  ehkä suomeksi parhaiten tätä käsitettä kuvaavan, tietäjän luota. Hän kävi myös paikallisella parantajalla kipeän jalkansa ja virtsarakontulehduksen takia.


Päähenkilö rakastui hurjasti komeaan ja sielukkaaseen mieheen. Ja tunsi menettävänsä tasapainonsa muhinoituaan miehen kanssa kaksi viikkoa vain kahden kesken. Mielen tasapainon heikkenemisen takia hän lopetti suhteen. Juuri Intiasta hän oli etsinyt tasapainoa meditoimalla. Balilla tietäjä oli neuvonut häntä jatkamaan Intian gurunsa opetuksia.




Kun rakkaus saattoi epätasapainoon, ja sai hänen lopettamaan rakkaussuhteensa, hän meni tietty kysymään neuvoa tietäjältä. Tietäjä sanoi, että tasapaino sisältää myös epätasapainon. Siitäkös nainen innostui ja palasi rakastetunsa luokse. Niin helppoa se tietäjän neuvoilla. Ei omalla ajattelulla.


Elokuva oli melkoista humppaa. Naurettavaa oli esimerkiksi se, että muutaman kuukauden oleskelussa ashramissa meditointia opetellen löytää tasapainon. Nuo nopeat piipahdukset eri maissa eri opettajilla olivat henkiseen kasvuun aivan liian nopeita. Suuri osa ihmisistä - kuten pari ystävääni - ovat olleet ashramissa vuoden. Yksi ystävä lakota-intiaaninaisen opissa, jota kutsutaan myös Äidin opissa.




Mutta sehän oli vain elokuva ei dokumentti. Elokuvana se oli viihdyttävä ja maisemat upeita. Pääsin itsekin näin matkustelemaan. Hömppääkin tarvitaan ja siitä voi tulla hyvälle mielelle.


Melkein Eat Pray Love-elokuvan vastakohta oli japanilainen kinoklassikko Onibaba-tappaja. Ohjaajana on Kaneto Shindo. Tässä elokuvassa parasta oli visuaalisuus. Juoni oli melkeinpä ahdistava, eikä elokuvan jälkeen ollut hyvä mieli vaan ahdistuneen pohtiva. Sitä kai taide-elokuvat haluavat tehdäkin, käynnistää katsojassa jonkin sisäisen prosessin, kasvunkin.




Onibabassa (kerron kustakin elokuvasta mahdollisimman lyhyesti) nainen ja hänen miniänsä tappoivat samuraita, jotta saivat elantoa myymällä heidän vaatteensa ja miekat. Yleistunnelma oli raadollinen, julma.Miniälle toi lohtua seksi naapurin miehen kanssa. Elokuva sijoittui 1300-luvun Japaniin, jolloin Japanissa oli kaksi keisaria ja sota heidän välillään.


Lukiolaisena olin todella nirppanokka elokuvien suhteen. Katsoin vain taide-elokuvia elokuvakerhossa. Lempiohjaajani oli Tarkovski ja elokuva Peili. On vieläkin. Lähinnä sen vaikuttavien, kauniiden kuvien, visuaalisuuden ja surumielisyyden takia aina itken, kun katson tuota elokuvaa. Se oli mielestäni vaan niin täydellinen.

 

Sittemmin olen muuttunut, en etsi ahdistavaa pohdintaa, tietysti oman osansa sitäkin, mutta myös viihdyttävyys on minulle tärkeää. Tällaisena koronan aikana tarvitsee iloa ja hyvää mieltä, miksipä ei elokuvistakin.



No, tätähän ei saanut kolmannesta katsomastani klassikkoelokuvasta Naisen parhaat vuodet, jonka ohjaaja on John Casavetes. Elokuva on kuuluisa etenkin sen naisnäyttelijä Gena Rowlandsin henkeäsalpaavasta ja vallankumouksellisesta näyttelemisestä. Perheenäiti Mabelin mielenterveys alkaa järkkyä. Ja kuinka upeasti Rowlands kuvaa mielen järkkymistä. Aivan uskomattoman hyvin, maanista ja ärtynyttä mieltä.


Elokuvassa varmaankin tarkoituksella pidennettiin riitakohtauksia. Minä ainakin ahdistuin tästä. Melusta, huutamisesta, väkivallasta ahtaassa kodissa pienten lasten nähden. Olin elokuvan jälkeen väsähtänyt ja surullinen. Elokuvassa ei ollut oikeastaan muuta kaunista kuin lasten rakkaus äitiin ja äidin rakkaus heihin.


Mabel joutui puoleksi vuodeksi mielisairaalaan. Sieltä palatessaan hän oli hyvin pelokas, kiltti, hiljaisella äänellä puhuva ja kuin persoonallisuus latistettu, pilkottu lääkkeillä, tuohon aikaan voimakkailla rauhoittavilla lääkkeillä ja sähköhoidolla ilman nukutusta.



Mutta on se vain niin, että monia ajatuksia herättävän, mieltä myllertävän, elokuvan jälkeen ei ole enää oma itsensä. Vaan on muuttunut. Tätä samaa haen kirjoista. Luen edelleen päivässä kolme tuntia. Nyt on menossa Sarah Waters-kausi. Hän osaa olla sekä viihdyttävä että ajatuksia, pohdintaa herättävä. Ja hän on mestari ajankuvissa, pienen pienissäkin konkreettisissa asioissa. Ruoassa, vaatteissa, kauneudenhoidossa,  sota-ajassa, rakennustyylissä...



Olen tällä hetkellä kovasti kiinnostunut intialaisesta ayurveda-lääketieteestä tai sitä voi sanoa myös terveysfilosofiaksi. En ole mitenkään hurahtanut siihen vaan se on ollut pitkän harkinnan tulos. Se on kiinnostanut pitkän aikaa vuosituhantisen viisautensa vuoksi. Luin kirjan Pohjoista Ayurvedaa, joka kuitenkin kuvasi lähinnä intialaista ayurvedaa. Olen pohtinut meneväni ayurveda lääkärille tai hoitajalle. Kirjan mukaan etenkin pääkaupunkiseudulla perustetaan tiuhasti ayurvedisiä ekokampaamoja, ekokosmetologeja ja hyvinvointikeskuksia. Ehkä tunnetuin hoito on vartalon hierominen lämpimällä öljyllä.



Kirjan kannessa tiivistetään hyvin, mitä ayurveda on, jos kertoisin siitä omin sanoin kävisin läpi koko kirjan:

"Ayurveda on terveydenhoitofilosofia ja elämäntapa, jonka pyrkimyksenä on tasapainoinen elämä itsen ja ympäristön kanssa. Se auttaa syventämään itsetuntemusta sekä ymmärtämään esimerkiksi ruokavalion, ihonhoidon ja muiden elintapojen vaikutusta kokonaisvaltaiseen hyvään oloon.


Kirja kertoo, miten tunnistaa oman keho- ja ihotyypin ja kuinka tehdä hyvinvoinnin kannalta järkeviä valintoja.---


Oletko pitta, kapha vai vata?


Hemmottele itseäsi ayurvedisen vuosikalenterin mukaan..."



Olen pitta keho- ja ihotyyppi. Voi olla myös olemassa pittan, vatan ja kaphan yhdistelmiä. Minulle tuo pitta selkisi oitis heti, kun luin kuvauksen siitä. Se kertoi mielenlaadustani, fyysisestä rakenteesta, ruokavalioni virheistä, ihotyypistä. Minun pitäisi syödä kolmasosa lautasesta viljoja, jota en ole melkein vuoteen tehnyt. Eli siis nyt vaikkapa täysjyväriisiä, keitettyjä ohrasuurimoita, hirssiä, kvinoaa,  valinnanvaraa onneksi on, ei täydy syödä valkoista pastaa ja riisiä. Toinen kolmasosa syödään proteiinia ja loppu kolmasosa vihanneksia.


On kauneusjuomia ja rauhoittavaa ja terveellistä kurkumamaitoa. Minun ruoansulatukselle suositellaan juustokuminan, fenkolin ja korianterin sekoitusta. Jokaiselle ihmistyypille on omansa maustesekoitus ruoansulatukseen - sekä liian hitaaseen tai liian nopeaan. Tunnettu ja suosittu ayurveda tuote on nyt Ashwagandha, joka rauhoittaa hermoja, auttaa keskittymään ja sietämään stressiä.


Olen käyttänyt melko pitkään ayurvedistä Khadin shampoota, hoitoainetta ja hiusöljyä. Värjäsin hiuksenikin saman sarjan pähkinän ruskealla sävyllä. Hiukseni eivät ole koskaan olleet näin hyvässä kunnossa! Olen syönyt jo muutaman kuukauden tuota ashwagandha-uutetta ja se on tasapainottanut, rauhoittanut minua.

Minä en usko horoskooppeihin, homeopatiaan ja moniin muihinkaan  vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin. Luontaishoitoihin ja kalevalaiseen jäsenkorjaukseen uskon. Ja nyt uskon Ayurvedaan. Tämä on siis uskoa ei tietoa. Ayurveda on tuhansia vuosia vanha järjestelmä.  Tuntuu siltä  että voisin alkaa opiskella sitä. Ja siinäpä sitten ehkä uusi työ, josta olisin hyvin innostunut, ja minulla olisi halua auttaa ihmisiä ongelmissaan ja sairauksissaan.


Voipa käydä hyvinkin niin, että postaan blogissani tästä uudesta innostuksestani jatkossakin. Siihen liittyy niin monen monta tärkeää asiaa. Ja toivon, että alkuinnostukseni ei lopahtaisi, sillä siihen minulla on taipumusta. Mutta katsotaan, miten käy.

 



maanantai 23. marraskuuta 2020

Alteyan ruusuihonhoitotuotteita testissä

 




Testasin yhtistyössä  Ruohonjuuren kanssa luonnonkosmetiikka ihonhoitotuotteita ja voi, miten ihanaa ruusuntuoksua, ruusuisia unelmia sainkaan.

Ruohonjuuri on laajin luontaistuotteiden ja luonnonkosmetiikan verkkokauppa Suomessa. Valikoima on valtava ja kattava. Tilaan  kaikenlaista ruoasta luonnonkosmetiikkaan Ruohonjuurelta.

Ruohonjuuri perustettiin jo vuonna 1982. Se on edelläkävijä ekologisuudessaan ja ilmastonmuutoksen vastaisessa toiminnassa.Yritysideaksi muotoutui seuraava: " Ruohonjuuren toiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin, joiden mukaan meillä ei ole oikeutta evätä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tehdä niitä asioita, joita meillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä tänään."

Aluksi jotakin Alteya Luonnonkosmetiikka-yrityksestä:



Alteya Organics- Luonnonkosmetiikka

Tuotteiden ruusu ja laventeli kasvavat luomuna Balkanin vuoristossa Bulgariassa. Yritys on viljellyt ruusuja 1900- luvun alusta lähtien. Viljelijä valmistaa myös itse tuotteet. Ruusutuotteet ovat valmistajalle sydämen asia. Sarjan ihonhoitotuotteissa käytetään ruusun ja laventelin lisäksi paljon muitakin ihon kauneutta edistäviä luonnonyrttejä.

En testannut laventelia sisältäviä tuotteita, koska olen suureksi harmikseni allerginen laventelille. Se on aivan mahtava yrtti ihonhoidossa.

Nyt tuotteisiin.

Ruusuvesi (Organic Bulgarian Rose Water) 120 ml, 7,95€, Alteya


Ruusuvesi on ylellisesti ruusuntuoksuinen, ja piristää niin väsynyttä ihoa kuin mieltäkin. Ruusuvesi tasapainottaa ja syväpuhdistaa ihoa.


Bulgarian ruusulaaksossa kasvaneista Damascena-ruusuista valmistettu ruusuvesi on yksi maailman arvoistetuimmista.


Ruusuveden hyödyt ihonhoidossa:

-syväpuhdistaa ja tasapainottaa

-aknen ehkäisyyn

-ihon toimintoja uudistava, anti-age vaikutteinen, hidastaa ihon   vanhenemista

-virkistää, kosteuttaa, stimuloi ihoa


Käyttö:

Käytä ruusuvettä kasvoveden tavoin puhtaalle iholle aamuin illoin. Ruusuvesi sopii myös vartalon iholle ja hiuksille. Suihkuta ruusuvettä puhtaisiin hiuksiin. Käytä päivittäin, niin lisäät tukkaasi upeaa kiiltoa ja kauneutta.


Käytän ruusuvettä hoitonesteen (essence) tapaan. Imeytän sitä ihoon suihkuttaen ja taputellen kolme kerrosta. Jo tuoksu piristää harmaina marraskuun päivinä. Saatankin suihkutella sitä kasvoilleni ja hiuksille heti herättyäni. Mikä ihana päivän aloitus!


Minulla on ihossa ongelma sen epätasainen väri, jota ruusuvesi tasapainottaa, ja tuntuu myös, että se on silentänyt ja kaunistanut ihoani. Alteyan  ruusuvesi on ollut minulle jo vuoden verran vakituote jo ennen tätä testiä, ja tulen käyttämään sitä jatkossakin.  Nautin siitä! Jos tykkää joulusta ja joululahjojen antamisesta ruusuvesi on loistava lahjaidea.  Voi antaa ruusun tuoksua ja piristystä ympäri vuoden.



Irisoiva seerumi (Organic Iridescent Light Serum Rose&Mullen), 30 ml, 24,95€, Alteya

Alteya Organics irisoiva ja kevyt hoitoseerumi saa väsyneenkin ihon hehkumaan elinvoimaisena ja kauniina. Seerumi uudistaa ihoa ja saa sen kirkastumaan ja virkistymään. Irisoivan seerumin käyttäjän kasvot säteilevät terveyttä ja elinvoimaa.


Mitä tarkoittaa irisoiva? Irisointi on optinen ilmiö, jossa pinnan näkyvä väri vaihtelee katselukulmasta riippuen. Seerumin nimi juontaa juurensa sen sisältämästä tulikukkauutteesta, joka imee uv-säteitä tehokkaasti muuntaen ne hehkuvaksi valoksi kasvoilla.


Seerumi teki ihosta hehkuvan ja kuulaan. Pintakuiva ja punertava ihoni tuli ravituksi ja virkistyi. Paljon plussaa siitä, että se yhdessä kosteusvoiteen kanssa imeytyi helposti, eikä meikkivoiteeni rullaantunut sen päällä. Meikkaaminen oli helppoa.



Kosteuttava kasvovoide (Organic Pure Moisture Face Cream Rose&Mullein) 50ml, 21,95€, Alteya

Tämä kasvovoide tuo kimmoisuutta ja ihanaa hehkua iholle. Se on täyteläinen ja elvyttävä monitaituri, joka kosteuttaa ja pehmentää ihoa tehokkaasti. Kasvovoidetta käyttämällä huomaa eron ihon kirkkaudessa, kimmoisuudessa ja hehkussa hyvinkin nopeasti.


Voide tuntui ylellisen täyteläiseltä ja yhdessä seerumin kanssa se tasoitti ihoni väriä ja lisäsi sen elinvoimaa ja hehkua. Voide myös ravitsi ja tasapainotti ihoani hyvin, kun käytin sitä viikon ajan aamuin illoin. Ihoni suureksi iloksi.



Ruusu-ihmesalva, Rose Otto (Organic Rose Otto Wonder Balm), 40 ml, 10,95€, Alteya

Ihmeiden aika ei ole ohi. Jos et usko, testaa tätä monitoimivoidetta. Ihoa tehokkaasti kosteuttava voide herättää horteesta kuivuudesta kärsivän ihon.


Ruusu-ihmevoide on kuivien kohtien sankari, josta hyötyvät esimerkiksi rohtuneet huulet, kuivat kädet ja jalkapohjat kuin muutkin ihon kuivat paikat. Sitä on hyvä laittaa pakkasilmalla kasvojen suojaksi.Voide sisältää laadukkaita eteerisiä öljyjä, jotka tasapainottavat ihoa.


Minulla on ollut tämä ihmesalva jo ennen tätä testausta käytössä noin puoli vuotta. Kesällä en tarvinnut voidetta kuin vain jalkapohjiin ja auringon punoituksiin. Nyt syksyllä jalkapohjat ovat todella kuivat ja kantapäät halkeilevat, onneksi tämä voide pehmittää ja ravitsee niitä. Olisin pulassa ilman sitä.


Käytän ihmesalvaa myös huulirasvana, käsivoiteena ja kosteuttavana kasvonaamionakin; välillä myös yövoiteena, jos kasvojen iho on erityisen väsynyt, kuiva ja samea, ja tuntuu  kaipaavan kunnon kosteutusta ja ravintoa. Tuntuu, että on vain mielikuvitus rajana, mihin kaikkeen tätä ihmesalvaa voi käyttää. Salvaa on myös muuten vain hyvä olla kotona kaiken varalta. Lisäksi sen purkki on hyvin kaunis ja vintagehenkinen. Tämä on oivallinen joululahja joka kotiin!


Tässä vielä kaikki ihanuudet.




perjantai 20. marraskuuta 2020

Päästä irti ylianalysoinnista

 


Asioiden jatkuva ruotiminen, etenkin toisten ihmisten sanomisten, saattaa ahdistaa. Ylianalysoinnilla ihminen varautuu epävarmuuteen ja yrittää rauhoittaa itseään. Mutta toiminta ei välttämättä helpotakkaan oloa, vaan kuormittaa. 


Monesti ihminen ylianalysoi vuorovaikutustilanteita, koska ihminen on sosiaalinen olento, jolle ryhmään kuuluminen on ollut aina tärkeää. Ylianalysoija saattaa nähdä merkityksia siellä, missä niitä ei välttämättä ole. Se on raskasta.



Ylianalysointi on monen asian summa. Se voi olla osittain perinnöllistä tai opittua. Myös oma elämänhistoria vaikuttaa. Toisilla on ahdistusherkkyyttä enemmän kuin toisilla, toiset taas irtautuvat nopeammin asioista.  Ahdistusherkkyyskin on osin perinnöllistä.


Ylianalysoinnissa on vaaransa. Voimme jatkuvan perkaamisen kautta alkaa uskoa omiin tulkintoihimme, vaikka todellisia perusteita ei olisi. Saatamme alkaa muistaa asioita väärin, kun mieli värittää tapahtumia. Ylianalysointi liittyy myös masennusoireiluun. Se saattaa olla osa oireilua tai altistava tekijä siihen, ja vatvominen voi laukaista ahdistusoireita.




Ylianalysoinnista voi oppia pois. On tärkeää kiinnittää huomiota omaan toimintaan. Silloin sitä voi muuttaa. Asian nimeäminen voi auttaa ottamaan etäisyyttä siihen. Konkreettiset mielikuvat ovat tällöin hyödyllisiä.


Tilanteessa voi vaikka sanoa toiselle tai itselle, että taas analysointikoneeni lähti jauhamaan. Mielen voi mielikuvissa nähdä koneena, joka tuottaa erilaisia analyyseja liukuhihnalta. Kun analysointikone alkaa jauhaa, pysähdy, ja siirry tietoisesti tekemään jotain muuta itsellesi hyödyllisempää.



Voi myös miettiä, mitä toiminnan takana on. Onko minulla esimerkiksi stressiä, jota yritän purkaa itseäni kuormittavalla tavalla? Onko se jotakin, mitä muut tekevät, ja siksi teen sitä myös itse? Vai onko se sitä, että olen loukannut toista, ja siksi asia pyörii mielessä?


Vatvomisen taustalla olevien syiden kautta voi päästä kiinni toimintatapaan. Kannattaa siis pyrkiä tunnistamaan ja puuttumaan taustalla vaikuttaviin tekijöihin, jos ne ovat oman vaikutusvallan piirissä.


Joskus mielen tuottamien analyysien muistiin kirjoittaminen voi auttaa irrottautumaan niistä. Muutos vie aikaa, on hyvä edetä pienin askelin.




Lähteet: Helsingin Sanomat 24.10.2020, kuvat omat