Elämää maalla 31.

 

Viime maanantaina heräsin vihaisena. Tälle tyypin 2 diabetekselle. Vessan lavuaarissa oli miehen partakarvoja. Oli siis siistinyt partaansa. Ja kuka siivoaa jäljet? 

Mies istui jo pöydässä. Minä päätin olla hiljaa, sillä jos olisin puhunut, olisin alkanut huutaa ja ärjyä. Purin hampaita yhteen ja mulkoilin miestä. Kylmän viileästi. Olin siis hiljaa. Hetken päästä mies kysyi, että miksi olet noin hiljaa? Sain jotenkin raivoa pidätellen sanottua, että olen vihainen tälle diabetekselle, ja partakarvojasi on vessan lavuaarissa. Vai niin. Miksi niitä on edelleen siellä? Mies nousi heti ylös ja meni siivoamaan lavuaaria.

Kun mies lähti töihin. Onneksi.  Purin vihaani ovea potkimalla. Huusin ja raivosin. Jalkaan alkoi sattua. Kuntosalipäivä. Ei olisi huvittanut. Entä jos alan v´ttuilla jollekin? Pakko mennä. On sentään jotakin muuta kuin tämä diabetes. Hotkin aamiaisen, puuroa mustikoilla ja maitolasi. Join kaksi isoa kupillista kahvia.

Ajoin kuntosalille 110:tä. Purin vihaa. Kaahailin. Se tuntui sentään hyvältä.Kiroilin kaikki mahdolliset kirosanat. Ajattelin, että jos ajaisin kolarin, pääsisin rakkaan tyttären Veran luokse. Sama olenko hengissä tai kuollut. En pelkää enää kuolemaa. Olen ajatellut sitä tarpeeksi. Joku todella uskovainen ihminen olisi sanonut, että olen Saatanan vallassa, kun en nöyrry Jumalan tahtoon.

Kuntosalilla ei ollut onneksi ketään. Vaihdoin vaatteet. Päätin, että jokaisessa laitteessa purkisin raivoani. Tein sitten niin raskaita sarjoja, että juuri ja juuri jaksoin. Välillä oli lopetettava. Kuulokkeista kuuntelin Jimi Hendrixiä. Sopivan raskasta musiikkia.

Kaahasin kotiin. Kiroilin jälleen kaikki mahdolliset kirosanat. Söin. Raivosin taas ovelle. Viha ei jäänyt kuntosalille. Ehkä laimeni hiukan.

Lopulta itkin. Kille-kissi halusi syliin. Kissat vaistoavat niin paljon. Kannoin hänet sänkyyn. Nukahdimme. Minä joka en koskaan ota päiväunia. Herättyäni ajattelin, että kylläpä viha vie paljon energiaa. Olin taas rauhallinen. Kyllä minun on sopeuduttava tähän koko elämänmittaiseen sairauteen.

- - -

Minulla ei onneksi ole metabolista oireyhtymää: kolesteroli on normaali, verenpaine diabeteshoitajan vastaanotolla 120/78. Mutta metabolinen oireyhtymä voi kehittyä, vaikka eläisi kuinka terveellisesti. Diabeteshoitajalla murjotin ja valitin. En halunnut verensokerimittaria. En esitteitä tästä sairaudesta. Hoitaja sanoi jotakin, että kyllä tähän sopeutuu ajan kanssa.Tähän pirun tautiin.

Tämä kone taas ränkkää. Ei suostu siirtämään enemmän kuvia kuin tuon alhaalla olevan, eikä usein siirrä kännykästä koneelle.

Keskiviikkona oli ystäväni luona pienet kesäbileet. Meitä oli neljä naista. Olin puhelimessa jo puhunut - niin kuin kaikille - ystäväni kanssa sairaudestani.

Bileet olivat nyyttikestiperiaatteella. Tein sienipiirakkaa ja ostin viininlehtikääryleitä. Kaikki toivat suolaisia herkkuja. Ei onneksi makeita, koska minä en olisi saanut niitä syödä. Jokainen toi viiniä. En puhunut mitään tästä tyypin 2 diabeteksesta, koska olisin alkanut itkemään. Ollut huonoa seuraa. Join reilusti viiniä - jota sitäkään en olisi saanut juoda kuin vain kohtuullisesti. Alkoi väsyttää ja menin sänkyyn. Kaksi kaveria olivat lähteneet pois aamuyöllä.

Aamulla oli hirveän kauhea krapula. Se oli pitkästä aikaa jotakin uutta, koska juon tavallisesti vain noin kaksi annosta viiniä. Ystäväni sanoi, että taisit ottaa perseet. Kyllä. Olin sopertanut jotakin tästä sairaudesta ja kiroillut. Mies tuli hakemaan minut kotiin.

Olimme siis viime perjantaina iltamissa, jota perinnettä yritetään jatkaa. Se loppui jotakin 1970-luvulla.  Ensiksi soitti miehen bändi puoli tuntia. Mies lauloi, soitti kitaraa ja viulua. Sitten tuli näytelmä, jossa ei mielestäni ollut päätä eikä häntää, vaikka esiintyjät olivat oikeita teatteriesiintyjiä. Sitten alkoi tanssi teatterilaisten soittamalla ja laulamalla. Kuunneltiin tovi ja lähdettiin pois, koska kumpikaan meistä ei osaa tanssia. Emmekä olisi halunneetkaan.

Lauantaina olimme Kasevan keikalla. Alkuperäisestä Kasevasta oli rumpali ja basisti. Laulajan ääni sopi hyvin Kasevaan. Joidenkin laulujen aikana nousi tunteet pintaan. Konsertti oli loppuunmyyty.

Vähän kukkasista. Kelloköynnös kukoistaa, samoin krassi, mutta aitoelämänlanka on osin kellastunut, vaikka olen kastellut sitä hyvin. Harmittaa. Keijunmekko kukkii runsaasti, vaikka on pieni. Ruusupapu kukkii. Mukulasta istuttamista daalioistani ensimmäinen alkaa kukkia. Kärhöistä kukkii kolme. Kasvimaata on kasteltava, koska ainakin täällä on kova helle.

Meille tulee nyt lauantaina sukulaisia kylään ja he yöpyvät meillä. Siivoan ja leivon vadelmatäytekakun. Ruoaksi olen suunnitellut täytettyjä kesäkurpitsoja lauantain päivälliseksi ja sunnuntai lounaaksi savustettua lohta ja muikkuja. Mies savustaa. Päivälliseksi kasvisthaikastiketta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Stressi sekoittaa elimistöä

 

Minulla todettiin tyypin 2 diabetes pari viikkoa sitten. Se ei ole todellakaan syntynyt sressistä, koska en edes muista, milloin minulla olisi ollut kova stressi. Ahdistusta on ollut rutkasti. Stressissä katoaa kehon tuntemus nälkäisyydestä ja kylläisyydestä ja se varastoi rasvaa etenkin vatsan seudulle.

Lääkäri Elina Pimiä kertoo ystävästään, jolla on tyypin 1 diabetes. Yhtenä päivänä, tunteja ruokailun jälkeen, tämä istahti tietokoneen ääreen osallistuakseen työpaikan etäkokoukseen. Hänellä oli käsivarressaan sensori ja se näytti hyvää verensokeriarvoa 6,1.

Kokouksessa kävi ilmi, että yrityksessä alkaisivat  yt-neuvottelut. Tämän jälkeen ystävän sensorilukema nousi 20:een, joka on raju lukema.

"Arvoa ei nostanut syöminen, vaan yt-uutisen aiheuttama voimakas stressi", kuvaa Pimiä, joka toimii asiantuntijalääkärinä Diabetesliitossa.

Järkyttävä uutinen aiheutti elimistöön hälytystilan, ja lisämunuaiset alkoivat erittää stressihormoni adrenaliinia, kortisolia ja noradrenaliinia.

Terve keho selviää kortisolin lyhytaikaisesta ryöpsähdyksestä vaivatta: se pitää verensokerin tasaisena erittämällä tavallista enemmän insuliinia, kunnes stressihormonien määrä laskee normaalitasolle. Se tapahtuu muutamissa minuuteissa.

Lyhytaikaisesta stressistä ei yleensä koidu terveelle keholle harmia. Mutta ongelma on pitkäaikainen stressi, jonka myötä veressä on jatkuvasti liikaa kortisolia. Ei ole mikään ihme, että stressaantuneen paino nousee, koska kortisoli vaikuttaa siihen, miten paljon ja mitä syödään.

"Stressaantuneet syövät eri ruokia kuin muut. Paineen alla valitaan epäterveellisemmin, ja lautasella on todennäköisesti rasvainen pizza eikä ruokaisa ja ravitseva salaatti." Kortisoli sekoittaa myös ihmisen kykyä tuntea nälkää ja kylläisyyttä.

"Se mitä syödään, jää kehoon. Kortisoli edistää rasvan varastoitumista, ja rasvakudos lisääntyy erityisesti vatsan seudulla, mikä aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja voi johtaa tyypin 2 diabetekseen."

Terveelle ihmiselle lihominen ja vyötärönympäryksen kasvu ovat varoitusmerkkejä, jotka voivat enteillä tyypin 2 diabetesta. Jo 35-40-vuotiaana olisi hyvä tehdä riskitesti esimerkiksi Diabetesliiton sivulla.

"Jos toisella vanhemmista on diabetes ja itsellä ylipainoa tai muita metabolisen oireyhtymän oireita kuten koholla oleva verenpaine, testi kannattaa tehdä jo kolmikymppisenä."Jos testi osoittaa riskin kasvaneen, on syytä hakeutua lääkärin tai hoitajan luo tarkempaan riskiarvioon.

Korkea verensokeri voi altistaa aivoverenkierron häiriöille, aivoinfarktille ja valtimotaudille. Diabeteksen ensioire voi olla jopa sydänkohtaus.

Kaikista hyvistä keinoista elintavoissa stressiä vastaan tehokkain tapa on riittävä ja levollinen uni."Jos huolien ja paineiden takia ei öisinkään pääse palauttavaan uneen, myöskään kortisolitaso ei laske."

Lyhyetkin tauot työssä laskevat heti stressitasoa ja lyhentävät palautumisaikaa työpäivän jälkeen - kunhan tauolla todella irrottaa ajatuksensa työstä.

Stressissä ei ehdi tai jaksa huolehtia niin hyvin itsestään. Kävelylenkki jää väliin, tulee syötyä mitä sattuu.

Omia elintapojaan on syytä tarkastella siinä vaiheessa, jos todetaan esidiabetes. Tämä on tila, jossa verensokeri on koholla, mutta ei niin paljon, että kyseessä vielä olisi diabetes. Ensivaiheessa verensokeri on aamulla 6-7 millimoolia litrassa.

Syömiseen kannattaa tiukkojen laihdutuskuurien ja sääntöjen sijaan etsiä rytmi, joka itsestään tuntuu hyvältä. Pienet, hyvät muutokset ovat niitä, jotka jäävät elämään, ja joustava suhde ruokaan varmistaa sen, että ruokakin tuottaa iloa, ei stressiä.

Stressin hälventämiskeinoja:

"Lähde luontoon. Se lievittää stressin oireita että stressituntemuksia.

Tartu hetkeen. Syvään hengittäminen, ruokahetkeen rauhoittuminen, tietoinen läsnäolo ja saunominen laskevat kierroksia.

Lisää  liikettä.  Mikä tahansa itselle mieluinen liikunta on lepoa aivoille ja iloa mielelle. Lenkille ei tarvitse lähteä väkisin. Joku tekee mieluummin käsillään tai syventyy musiikkiin.

Vaali ystävyyttä. Hyvät ihmissuhteet ja yhdessä vietetty aika parantavat kykyä sietää stressiä."

Lähteet: Hyvä Terveys 6/2024, kuvat omat

Liika suorittaminen vie lomailoa

 

Viimeinkin loma, nyt voi rentoutua. Tähän eivät kuitenkaan kaikki persoonallisuuden piirteidensä vuoksi pysty - ja samalla lomatunnelma voi lässähtää myös lähipiiriltä.

Alttius perfektionismiin, säntillisyys, pikkutarkkuus, joustamattomuus ja ajautuminen ylenpalttiseen tekemiseen voi ryöpsähtää valloilleen kesälomalla, kertoo psykologi Anna Kallanranta. Vaativa persoonallisuus ei ehkä välttämättä ole persoonallisuushäiriö vaan jonkinlainen luonteenpiirre.

"Ehkä nykyinen yhteiskunnan ilmapiiri vahvistaa suorituskeskeisyyttä ja itseen kohdistuvia kohtuuttomia vaatimuksia", Kallanranta sanoo.

"Luulen, että jokainen meistä saattaa tuntea jonkun vaativan suorittajan. Sellaisen henkilön, joka aikatauluttaa elämänsä ja jolle mikään ei tunnu olevan riittävän hyvää."

Ylitarkkuus ja äärimmäinen pitäytyminen loman suunnitellussa käsikirjoituksessa voi johtaa kuitenkin pettymyksiin ja myös jäykkään tunnelmaan.

Anna Kallanranta nostaa esiin asioita, jotka kielivät siitä, että liika vaativuus uhkaa pilata loman.

Viisi lomalaisen punaista lippua:

1)"Tunne siitä, että loman on pakko olla tietynlainen, jotta se olisi riittävän hyvä."

Kaiken ei tarvitsisi olla täydellistä ollakseen hyvää. Täydellisyyden tavoittelemisen sijasta kannattaisi olla läsnä hetkissä.

2)"Tunne siitä, että loma on jonkinlainen suoritus."

Tähän liittyy usein ajatus, että koko ajan pitäisi olla liikkeessä. "On pakonomainen tunne, että lomalla on ehdittävä tehdä nämä ja nämä asiat. Se on punainen lippu myös", Kallanranta arvioi.

3)"Tunne siitä, että kaikki asiat pyritään tekemään yhden ihmisen joustamattoman suunnitelman mukaisesti."

Vaativilla ihmisillä on Kallanrannan mukaan on usein taipumusta vaatia paljon myös muilta.

"Siihen liittyy voimakas sisäinen vaatimus, että kaiken pitäisi mennä siten kuin itse on ajatellut - ja on käyttänyt paljon aikaa ja energiaa suunnitteluun."

4)"Tunne siitä, että on vaikea luottaa myös toisten osaavan tehdä asioita riittävän hyvin."

Tämä voi näkyä myös siinä, että lomailijan on vaikea irtaantua töistä lomallakaan.

"On vaikea luottaa siihen, että sijainen hoitaa ne työt. On luonnollista vähän miettiä, mitenköhän ne hommat siellä töissä sujuvat. Suhteeton ajatus on puolestaan se, että lomallakin pitäisi olla koko ajan käytettävissä ja tavoitettavissa."

5)"Tunne siitä, että kaikilla täytyisi olla koko ajan todella kivaa."

Jos kivasta tulee vaatimus, happi häviää aidolta ilolta. Tämä voi johtaa pettymyksen tunteisiin.

Taipumus vaativuuteen voi pidemmän päälle uuvuttaa ja altistaa pahimmillaan masennukselle.

Jos liika vaativuus aiheuttaa kärsimystä ihmiselle itselleen tai hänen läheisilleen, ammattiavun hakeminen voi olla paikallaan.

"Me olemme itse epätäydellisiä, ja elämä on epätäydellistä. Silti se on ihan hyvää."

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat omat

Elämää maalla 30.

 

                      Nyt liljat kukkivat.

Alan tottua siihen, että minulla on diabetes 2. Toivon, että en saa sen liitännäissairauksia esimerkiksi verenpainetta ja huonoja kolesteroli arvoja. Minulla voi olla metabolinen oireyhtymä ja hiljainen tulehdus.

Ihmettelen sitä, että tämä diabetes tuli niin rytinällä. Olin kolme kuukautta sitten verikokeissa, eikä havaittu diabetes kahta. Ja nyt yhtäkkiä se havaittiin.

Lohdutan itseäni, että tämä on perinnöllistä. Syön terveellisesti kasvisruokaa. Olen syönyt jo 38 vuotta. Liikun suhteellisen paljon: 2-3 kertaa viikossa kuntosalia ja kolme kertaa viikossa reippaita kävelylenkkejä.

On jännä, että en ole lukenut netistä tietoja diabetes kahdesta. Muuten selaan paljon vähän luulotautisena. Kai se aika tulee, että luen sairaudestani.

Ystäväni patisti minua jalkahoitolaan, koska se on kuulema tärkeää, että jalkapohjat on kunnossa. En ole vielä varannut aikaa. Ehkä ensi viikolla.

Asiasta toiseen. Meidän naapuriin muutti jo vuosia sitten miljonääri. Heillä on kartano ja hevostalli, missä tyttäreni on töissä. On myös mökkejä vuokrattavaksi, oma kauppa, ravintola, automuseo ja kauneushoitaja.

Meillä ei heitetty orvokkeja pois kesän alussa. Olen leikellyt niitä sieltä täältä ja nyppinyt kuolleet kukat pois. Ne kukkivat hyvin.

Yhdessä kohdassa puutarhaa liljat kasvavat kahden ison kiven vierssä. Toisessa kivessä on    maksaruohoa, jota toin viljakuivurin vierestä. Kuvassa näkyy myös reinuskasvia.

               Kille kissa on mielellään korkealla kivellä kuin kuningas.

Miljonäärimiehellä on oma lentokone. Kiitorata ja lentokenttä metsässä. Se oli minun herkkusienipaikka. Samoten he muuttivat lähimetsät puistomaisiksi. Yhdessä oli minun kantarellipaikka. Harmittaa.

Viime vuonna etsin uusia kantarelli- ja herkkutattipaikkoja. Yhdessä joku oli poiminut jo kantarellit. Paikassa oli polku ja sieltä löysin jonkun verran kantarelleja. Huomenna on tarkoitus lähteä niitä saalistamaan, jos ei sada vettä.

Minulla oli myös hyvä herkkutattipaikka lähistöllä, mutta sitten metsän omistaja oli myynyt metsän ja se avohakattiin. Hiilinieluja ei jätetty ollenkaan.

Toinenkin kantarellimetsä avohakattiin. Se on nyt niin surkean näköinen, että melkein itkettää.

    Keijunmekko on alkanut kukkia. Kuva on aivan alhaalta otettu ja siksi tumma.

Ilon aiheita kasvimaailmassa on paljon. Mukulasta istuttamani daaliat alkaa kukkia, niissä on nuppuja  ja ne ovat hemmetin isoja kasveja.

Lankesin keväällä Viherpeukalon tarjoukseen. Sai 12 pelargonian ja ruusupelargonian halvalla. Odottelin innoissani komeita kukkia. Mutta mitä sain? Pieniä noin viiden sentin pituisia taimia. Niitä mainostettiin maatiaislajikkeeksi, jotka on helppo talvettaa. Olen sitten hoitanut taimia ja ne ovat nyt melko isoja. Kuva on heikko, mutta tästä puolelta taloa on saanut aina vain tummia kuvia.

Ulkona kärhöt ja köynnöskukat voivat hyvin. Yksi kärhö kuoli varmaankin liikakasteluun, koska ruukun pohjalla ei ollut tarpeeksi reikiä. Pyysin miestä keväällä tekemään reiät monen ruukun pohjalle, mutta hän oli tehnyt vain viiluja. Pyysin uudestaan. Ja hän teki vain muutamaan ruukkuun reiät. Homma ei ollut hänelle mieleistä. Voi hemmetti!

Ikääntymisessä on minusta  lisää yksi hyvä asia. Karvat ei kasva niin kuin ennen. Minulla ei ole enää kunnon kainalokarvoja, ja jaloissa on vähän karvaa. Niitä ei tarvitse ajella. Hiuksetkin ovat vähän ohentuneet.

Tänä iltana menen läheisen tanssilavan iltamiin, koska miehen bändi soittaa siellä puoli tuntia. Sen jälkeen on näytelmä ja lopuksi teatterilaiset soittavat tanssimusiikkia ja tanssitaan. Minä en osaa muuta kuin valssia.

Hyvää viikonloppua!

Kausimasennus voi tulla myös kesällä

 

Näin sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partonen.

"Usein puhutaan kaamosmasennuksesta, mutta pieni osa ihmisistä masentuu pimeän sijaan kesällä. Kesäisin toistuvan masennuksen oireet ovat ihan tavallisia masennuksen oireita."

Kesämasennuksen syystä ei ole tarkkaa tietoa. Se on arvoitus. Yhdeksi vaihtoehdoksi  on arveltu sitä, että kesämasennukselle alttiin ihmisen elimistö on herkempi reagoimaan lämpösäteilyyn, kun päivät pitenevät ja auringonvalon määrä lisääntyy.

Ihosta lähtevät hermosäikeet punoutuvat hermoiksi ja kulkevat selkäydintä pitkin aivoihin. Serotoniini on hermovälittäjäaine juuri niissä aivojen hermoradoissa, jotka säätelevät mielialaa.

Jos hermoratayhteydet, jotka käyttävät serotoniinia kemiallisen viestinsiirtoon, toimivat huonosti ja serotoniinia on käytössä liian vähän, seurauksena on mielialan lasku. Näin lämmön lisääntyminen kesällä nostaa poikkeavalla tavalla esille masnnusoireita.

Kesäisin toistuvalle masennukselle ei ole suomen kielessä vakiintunutta ilmaisua toisin kuin kaamosmasennukselle.

Säännöllisesti keväisin ja kesäisin toistuvat masennusjaksot ovat hyvin harvinaisia.

Kesäisin toistuva masennus on tunnistettu jo 1980-luvun puolella Yhdysvalloissa ja myös esimerkiksi Ruotsissa on löytynyt vastaavia tapauksia.

Masennukselle alttiin tulisi pitää huolta riittävästä nukkumisesta eikä kerätä tarpeettomasti univelkaa.

Kuntoliikunnalla voi yrittää pitää mielialaa parempana, mutta toimintatarmon hiipuminen voi tehdä siitä vaikeaa. Masentunut ihminen ei aina jaksa pitää huolta itsestään.

Depressiolääkkeiden avulla oireita voidaan lieventää.  Kesäisin ilmaantuvaa masennusta auttavat omahoidolliset keinot. Liikunnan lisääminen voi parantaa mielialaa samoin kuin sosiaalisista suhteista kiinni pitäminen." On tärkeää, ettei jää yksin miettimään huonoa oloa. Kun mieliala laskee, tarvitsemme ystävien ja läheisten vahvistusta."

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.7.2021, kuvat omat   

Kun ystävä ei enää pidä yhteyttä

 

Tästä on jo 30 vuotta, mutta vieläkin se silloin tällöin mielessä kirveltää. Minulla oli rakas ystävä, bestis. Kävimme lukiota yhdessä. Lukion jälkeen pidimme välivuoden ja reissasimme.

Ystävä pääsi Loimaalle kuvataideopintoihin. Minä menin vielä silloin Tanskaan töihin vuodeksi. Sitten pääsin Turun yliopistoon. Pidimme ystävän kanssa yhteyttä, ja hän kävi kerran Turussa yökylässä. Tämän jälkeen hän lopetti kokonaan yhteyden pidon.

Minä soitin hänelle ja hän oli välttelevä ja lyhytsanainen. Kysyinkin vielä, mitä olin tehnyt väärin, koska hän ei pitänyt yhteyttä. Hän vastasi siihen välttelevästi, syytti kiireitä. Ystävyytemme katkesi kokonaan. Minun oli se vain hyväksyttävä.

Hyvä terveys piti kyselyn ystävyyden katkeamisesta. Ja lukijat sanoivat, että ensin nousi pintaan tyrmistys.

36 vuotias nainen sanoo: "Emme olleet riidelleet, minusta meillä oli hyvät välit. Yhteyden katkaiseminen tuntui siltä kuin olisin pudonnut syvään kuiluun."

"Yhtäkkiä ystäväni vain lopetti yhteyden pitämisen. Siitä on vuosia, eikä hän edelleenkään ole kiinnostunut elämääni kohtaan. Lapsuudesta alkanut ystävyys katkesi ilman selityksiä, ja se tuntui todella surulliselta", kertoo 49-vuotias nainen.

Psykologi ja koulutuspsykoterapeutti Katri Laine ymmärtää, miksi hylätyksen tuleminen sattuu. "Siitä tulee helposti olo, ettei ystävyys ehkä olekaan ollut toiselle kovin merkittävä. Jätetty voi alkaa miettiä, teinkö jotain väärin tai onko minussa jotain vikaa", Laine sanoo.

"Minusta asiat olisivat selvinneet puhumalla. Olin ahdistunut ja tuntui, ettei hän välittänyt minusta ollenkaan, kun emme voineet edes jutella asiasta", 44-vuotias nainen kertoo.

Miksi joku tekee katoamistempun? Selän kääntäminen on helppo ulospääsy tilanteesta, joka tuntuu syystä tai toisesta vaikealta. Ystävyydessä on ehkä voinut olla jotain sellaista, joka on hiertänyt, mutta jota ei ole osattu ottaa puheeksi. Jotkut saattavat pelätä konflikteja niin paljon, että katoavat mieluummin maan alle.

Jos ystävyyssuhteessa ei ole hyvä olla, siihen ei olekaan velvollisuutta jäädä. Halu katkaista välit syntyy yleensä silloin, kun jokin asia meneekin sietokyvyn yli. Ystävyyden voi kuitenkin päättää toista kunnioittaen, loukkaamatta.

"Paras vaihtoehto olisi kertoa asiasta rehellisesti. Kertoohan se tietynlaisesta keinottomuudesta, jos aikuinen ihminen ei pysty sanomaan suoraan, ettei enää halua jatkaa ystävyyssuhdetta."

"Ehkä hän piti minua hyvänpäivän tuttuna, kun taas minulle hän merkitsi ystävää", on 53-vuotias nainen jäänyt pohtimaan.

Laine kehottaa lähestymään viestillä, jossa kertoisi, että olisi valmis puhumaan. Selitystä voi pyytää, mutta kärttää ei kannata. Rakentava pyyntö voi olla muun muassa, että vaikka et enää haluaisi olla ystäväni, haluaisin kuulla, mitä on tapahtunut.

Jos vastausta ei kuulu laisinkaan, on parasta antaa olla. Ystävyyteen painostavat yhteydenotot tuottavat harvemmin toivottua tulosta. Voi myös antaa ajan tehdä tehtävänsä.

Surua ystävyyden loppumisesta voisi osin verrata tunteisiin, joita parisuhteen loppuminen aiheuttaa.Tärkeän ystävyyden loppuminen voi olla yhtä raastavaa ja herättää avuttomuuden tunteita.

"Ei sitä tavallaan kuulukkaan hyväksyä, jos joku lopettaa ystävyyden selittämättä. On terve reaktio, että tuntuu pahalta ja oudolta."

Lähteet: Hyvä Terveys 8/2024, kuvat omat

Elämää maalla 29.

 

Varoitan jo etukäteen, että tästä tulee varsinainen purnauspostaus.

Minulla on reilut kymmenen vuotta ollut aamuverensokeri juuri ja juuri viitearvojen sisällä tai vähän yli. Näin on ollut yleensä. Siihen ei ole juurikaan vaikuttanut, olenko ollut laiha, normaalipainoinen vai pullukka kuten nyt. Paastoverensokeri on ollut normaali. Korkea aamuverensokeri vaikuttaa aamiaisen jälkeen niin, että olen äärettömän väsynyt. Minun on ollut aina varattava aamusta puoli tuntia sängyssä lepäämiseen. Sitten olo on kohentunut.

Minulta otetaan verikokeet kolmen kuukauden välein, koska minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta, joka heittelee välillä ylitoiminnan puolelle, ja lääkitystä pitää usein säätää. Samalla otetaan yleensä myös muita verikokeita esimerkiksi sokeri ja kolesteroli.

Kolme kuukautta sitten verikokeissa sokeri oli entisellään. Nyt uusimmassa se oli noussut aika lailla muun muassa aamuverensokeri oli 0,8, kun viitearvot ovat alle 0,6. Ja paastoverensokeri oli huonontunut. Sain ajan diabeteshoitajalle. Hän sanoi heti, että minulla on tyypin 2 diabetes. Järkytyin. Järkytyin valtavasti.

Tyypin 2 diabeteksen liitännäissairauksia voi olla kohonnut verenpaine ja huonot kolesteroliarvot. Niitä minulla ei onneksi ollut. Mutta voivat tulla.

Sitten käytiin läpi minun ruokavalio, joka on rutiterveellinen. En ole syönyt 38 vuoteen lihaa. Olen liikkunut useamman kerran viikossa. Hoitaja sanoi, että tyypin 2 diabetes on hyvin periytyvä, oliko vanhemmillani sama tauti? En tosiaan tiedä. Isä kuoli itsemurhaan 46-vuotiaana ja äiti alkoholiin 60-vuotiaana. Isän aikaan tuskin mittailtiin verensokeria. Äidin kanssa asiasta ei ollut milloinkaan puhetta. Ehkä olen taudin heiltä perinyt. Painostani hoitaja ei sanonut mitään.

Lääkitys aloitettiin heti maanantaina Metforem-lääkkeellä, joka vähentää glukoosin uudistuotantoa maksassa ja parantaa kudosten sokerinkulutusta. Ei siis vielä insuliinia.

Lääkityksen sivuoireet ovat olleet todellakin upean hirveät. Niiden sanotaan vaivaavan hoidon alussa. Olen ollut kuin sairas koko viikon. Jalkapohjatkin ovat olleet kipeät. On oksettanut. Olen ripuloinut. Olen maannut sängyssä kiroten sairauttani. En ole liikkunut koko viikkoon.

Pahin sivuoire on maitohappoasidoosi, joka voi johtaa koomaan, mutta se on hyvin harvinainen, eikä minulla ole ollut sen oireista kaikkia.

Henkisellä puolella on ollut työstämistä, koska tämä on kuitenkin vakava sairaus. Olen tullut siihen johtopäätökseen, että ikääntyminen on vaikuttanut diabeteksen puhkeamiseen. Sillehän en voi mitään. Mutta voin surra sairauttani. Minun pitää hyväksyä se osaksi identiteettiä.

Onneksi tähän sairauteen on lääkkeet, ja elämä voi jatkua entisenlaisena. Olisi aivan eri asia, jos minulla olisi vaikkapa syöpä.

Täällä oli tiistaina kova ukkonen. Minä tavallaan pidän siitä, kun luonto osoittaa suuruutensa ja voimansa. Kille-kissikin halusi istua ulkona kuistilla tarkkailemassa tilannetta. Meillä ei ole mitään hätää, vaikka mies on nyt viikon työkeikalla.

Viime viikolla aloin ihastella mesiangervoja. Niiden tuoksu on ihana, miltei juovuttava, ja ne ovat kauniita. Kerään kukintoja hiusten huuhteluveteen.

Sen verran olen liikkunut, että olen huolehtinut köynnös- ja kesäkukistani. Mukulasta kasvattamissani daalioissa yhdessä näkyy nyt nuppuja. Ne on puolen metrin mittaisia rökelöitä. Toivottavasti alkavat kukkia.

Viime viikonloppuna multasin myös perunan toiseen kertaan. Perunamaa näyttää hyvältä.

Eipäs tässä muuta kuin  Hyvää viikonloppua kaikille!