perjantai 24. marraskuuta 2017

Työpäivän vaatteet ja päivitys


Kerron usein näissä vaatepostauksissani, mitä uutta olen viikon aikana oppinut ATK:ssa. Tällä viikolla ei ole oppimiskokemuksia.En ole oppinut yhtään mitään.



Yritin käyttää Google Analyticsiä, mutta en ymmärtänyt siitä hevontaivaallista. En ymmärrä myöskään Google +:aa. Miksi minun blogi on sielläkin? Ja monet kommentit? En sitten millään ehtisi vastaamaan niihin. Enkä vastaakaan. Varsinaiseen Blogger-alusta blogiin menee sopivasti aikaa. Ja kun en kauheasti tykkää istua tietokoneella. Miksi urakoisin? Tekisin tästä hommasta työlästä ja ikävää. Tämä on rentoutumista varten. Työn vastapaino. 


                     Harakan pukukaulakoruja. Olen niin bling-bling, että ehkä teen tästä
                     aiheesta vielä oman postauksen.


Google +:ssa on vaikka mitä  minulle lähetettyjä kuvia ja valokuvia? Anteeksi, kun en yleensä käy Google + :ssa. Jos olen piittaamattomuudellani loukannut jota kuta. Ei ole ollut tosiaankaan tarkoitus. Rajansa tietokoneajallakin. Olen kai jonkinlainen digi-invalidi. En pysty olemaan kauan koneella.Tsiisus.

Pitää ensi viikolla kysyä ohjaajaltani Tapsalta neuvoja. Että sellainen viikko sillä rintamalla: olen edelleen tukevasti (ja tukeva) digiblondi.





Kuvien tunika on jo monta vuotta vanha, merkiltään Desigual. Kun tässä päivänä  muutamana kävin vaatteitani läpi, että mitkä voisin viedä kierrätyskeskukseen. Hämmästyin, että minulla on niin monta Desigualin mekkoa ja tunikaa. Värikkäistä vaatteista pitävänä niille löytyy käyttöä.



Minulla on taas jalassa nuo tekonahkahousut. Vilan. Ovat siis ehkä lempparihousuni tällä hetkellä. Vaikka voisin yhdistää noihin tunikoihin leggismäisiä farkkujani.



Ilmeistäni huomaa taas, että mies kuvasi. Olen vihaisen ja kireän näköinen. Niin kuin mieskin on ottaen vähän vastentahtoisesti, hitaasti ja suurella vaivalla valokuvia. Tunteet tarttuu. Ikävä kyllä.

Myös valokuvakammo jäytää edelleen. Mutta sitten tytär sattui paikalle ja sanoi: hei, sullahan on koko ajan sama ankea ilme. Sama asento. Istu vaihteeksi sohvalle. Lopulta minun piti kuvaajan ohjeiden mukaan loikoilla siinä. No, vaihtelua ainakin. Kipakat käskyt.

Tytär ei ole ennen halunnut kuvata vaatepostauksiani. Mutta nyt sitten halusi. Spontaani niin kuin minäkin. Ja kas, heti minua alkoi naurattaa hänen "professionaaliset" ohjeensa ("nyt hymyä, nyt rento ilme, nyt intensiivinen katse....") ja erittäin nopea kuvaustyyli. Nauruksihan se sitten meni.











Korvikset on aika isot. Tykkään niiden vihreästä väristä. Korvat on punaiset, koska tulin vasta lenkiltä.




Hyvää perjantaita kaikille!

torstai 23. marraskuuta 2017

Mitä harrastan nykyisin?

Kirjoitan tätä sitä mukaa, mitä harrastuksia tulee mieleen. Ehkäpä ne tulevat sieltä mielestä tärkeysjärjestyksessä. Ensimmäisenä mieleen tuli lukeminen. Olenkin ollut varsinainen lukutoukka lapsesta asti. Luen joka päivä vähintään kaksi tuntia. 

Lempikirjailijoita on niiiiiin paljon. Margaret Atwood. Paul Auster. Haruki Murakami. Amy Tan. Zadie Smith. Fjodor Dostojevski. Ljudmila Uiltskaja. Sylvia Plath. T.S Eliot. Sofi Oksanen. Katja Kettu. Yllä ja alla olevat. Voi luoja....lempikirjailijoita on niin valtavasti...Ei kukaan jaksaisi minun luetteloani. Panin kaikki edellä olevat omaksi virkkeeksi pisteellä. Koska he ovat kaikki niin valtavan hyviä ja suuren kunnioittamisen arvoisia. Enemmänkin.



Nyt mieleen tuli kuntosali. Olen harrastanut sitä viisi kuusi vuotta kolme kertaa viikossa. Opiskeluaikoina ja Turussa työtä tehden harrastin sitä kymmenen vuotta. Nautin ja iloitsen päästä kuntosalille. 



Nostaa vähitellen painojen määrää. Tuntea rasitus lihaksissa. Sen jälkeen endorfiininen ihana olo. Se on myös eräänlaista mindfulnessia, jos on itsekseen salilla. Kaverien kanssa tulee tietysti pölötettyä ummet ja lammet. Yksin treenatessa keskityn täysin sarjojen laskemiseen ja liikkeeseen. Puhdistaa mieltä. Vanha  kesäkuun  postaus löytyy täältä kuntosalipostaus:

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Masennusta on monta eri muotoa






Masennus ei ole samanlainen kaikilla masentuneilla. Nykyisin masennus jaetaan vain lievään, keskivaikeaan ja vaikeaan. Lisäksi erotellaan kaamosmasennus ja synnytyksen jälkeinen masennus.


Evoluutiopsykologi Markus J Rantala ja professori Hasse Karlson erottelevat masennuksen lajit 11 erilaiseen niiden syiden perusteella. He sanovat, että masennus on monta eri sairautta.
Masennuksen voi saada aikaiseksi:
  • infektio
  • pitkäkestoinen stressi
  • yksinäisyys
  • traumaattinen kokemus
  • suru
  • hylkääminen rakkaussuhteessa
  • synnytys
  • vuodenaika
  • päihteet
  • ruumiillinen sairaus
Minun mielestäni suru ja hylkääminen parisuhteessa ovat tavalliseen elämään liittyviä asioita ja tunteita. Suru esimerkiksi läheisen kuoleman vuoksi on normaali tunne. Kukapa ei tuntisi surua myöskään rakkaussuhteessa hylkäämisen jälkeen. Totta kai jos ikävät tunteet pitkittyvät yli vuoden mittaisiksi, voidaan puhua jo masennuksesta.


Mutta masennusta on kyllä selvästi monta erilaista tyyppiä. Tästä kertoo oireetkin. Joku haluaisi vain nukkua. Joku kärsii unettomuudesta ja voimakkaasta ahdistuksesta. Joillakin menee ruokahalu. Joillakin se kasvaa.


Potilaiden aivokemiat eroavat myös toisistaan. Aivojen välittäjäaine serotoniini ja stressihormoni kortisoli käyttäytyvät eri tavoin erilaisissa masennuksissa. Joillakin ne käyvät ylikierroksilla. Toisilla alikierroksilla.


Muun muassa pitkäaikainen stressi lisää stressihormoni kortisolia. Traumaperäisestä stressireaktiosta kärsivillä sen pitoisuus laskee.

Masennukseen liittyy usein myös matala-aktiivinen tulehdus. Se lienee yksi niistä syistä, miksi länsimaissa masennus vain lisääntyy. Tulehdusta edesauttavat esimerkiksi stressi, univaje, yksinäisyys, ylipaino. Masennuksen hoito on tehostunut, kun potilaalle on annettu tulehdusta laskevaa lääkettä.


Suomalainen tutkimusryhmä haluaisi tuoda masennuksen määritykseen ja hoidon valitsemiseen verikokeet ja muut laboratoriotestit.

Sressihormoni kortisolin ja tulehdusarvojen selivittäminen auttaisi tunnistamaan, minkälaisesta masennuksesta on kyse.

Pidätkö sinä elämäntilanteeseen liittyvää surua masennuksena?





Lähteet: Helsingin sanomat 23.10.2017, kuvat omat

tiistai 21. marraskuuta 2017

Yksi arkipäiväni valokuvin


Tässä kyhäelmässä on tarkoitus kertoa yhdestä arkipäivästäni valokuvin. Aamusta iltaan. Kuten lukija voi huomata, kuvat ei ole kovinkaan hyvälaatuisia. Olen aivan vasta oppinut salaman käytön kännykällä kuvaamisessa. Joten käytän sitä alkuinnostuksen inspiroimana liikaakin. 

Mutta tarkoitukseni on hyvä.




Kaikkia kuvia ei ole otettu samana päivänä. Mutta sillä ei ole vaikutusta päivän juoneen. Tästä se lähtee. Meikittömästä naamasta meikilliseen. Hiuksiin vahaa. Aamupala kirjan kanssa kaikessa rauhassa. Aina. Hämärä marraskuun aamu.









                                                    Töihin evääksi vihersmoothie. Joka
                                                    ei kuvassa näytä vihreältä.


Sitten ollaankin jo töissä. Ensimmäisenä kahvia. Se on kovin tärkeä asia opettajan työssä.  Opetusluokkani. Lukujärjestys. Ympäristöä. Kolme työkaveria.















                      Riina.


                      Minna.

     Raija.

Parin aamutunnin jälkeen minulla oli kaksi hyppytuntia.Eli opetusvapaata tuntia. Ja niin kuin yleensä. Suunnistin kuntosalille. 



                         Päivän työvaatteet.


                                   Päivän treenivaatteet. Kylläpä näytän persjalkaiselta.


                      Jaksaa, jaksaa kunnon painoilla jalkaprässiä.





Takaisin töihin. Töitten jälkeen menin ensiksi haahuilemaan kirpparille.  Sekä tunnelmoimaan vanhaa hyvää aikaa. Siellä on tietty myös vaatteita. Mutta jostakin  kummallisesta syystä kuvasin vain vanhoja, ihania tavaroita. Meidän kylän Reissukirppis on todella hienosti stailattu. Kiitos omistajien Armin ja Riston. Heistä myös kuva.








                      Jouluisa asetelma. Ihanat värit!


    Kaunista vanhaa Arabiaa upean lipaston päällä.

                    Modernin näköinen lamppu. Kaunis. Juuri siksi käyn kylämme kirpparilla,
                    jotta saan olla vanhan kauneuden siimeksessä.
               
  Armi ja Risto.

Ihanasta kirpparitunnelmasta piti suoriutua ruokakauppaan. Ostin neljän päivän sapuskat. Meillä syödään kahtena päivänä peräkkäin samaa ruokaa. Ostin kikherne kastikkeen ja kylmäsavulohikiusauksen ainekset. Plus vihersmoothie aineksia. Marjoja. Hedelmiä.


   Olen melkein riippuvainen inkivääristä. Sen saa muuten parhaiten kuorittua lusikalla 
     rapsuttamalla. Veitsellä kuoriessa menee paljon hukkaan.






                     Vanha auton rohjakkeeni. Tärkeintä autoissa mielestäni on. Että niillä
                     pääsee eteenpäin. En ole tipan tippaa kiinnostunut autoista. Toisin
                     kuin mieheni.  Hän rassaa vanhoja autoja hartaasti vuodesta toiseen.


                   Töistä kotiin. Marraskuinen vesisade.

Päästyäni kotiin laitoin kylmäsavulohikiusausta. Panin kikherneet likoon, jotta voin keittää ne seuraavana päivänä. Ruuanlaittoa en jaksanut kuvata. Tässä postauksessa on jo liikaa kuvia.


Töistä tultuani ruuan laiton ja lenkkeilyn jälkeen yleensä kirjoitan tätä blogiani.

Sitten mies kuvasi minut lempipuuhassani  marraskuun raukeana iltana. Eli sohvalla nyhjäämässä huvittavissa kotivaatteissa kirjan ja Serefina-kissan kanssa.







Hyvä kirja. Suorastaan pysäyttävä. Tällaisiako me naiset voimme olla?

Käyn myös facebookissa ennen kuin rupean lukemaan. Lähinnä iltapäivällä. Aamulla myös kertomassa päivän suunnitelmista ja postauksesta. Mutta en vietä fb:ssä paljon aikaa. Painettu sana ja paperikirjat, Hesari ovat tärkeämpiä minulle. Olisko tämä ikäkysymys? Mitä hemmettiä viisikymppinen akka roikkuu facessa. Mutta kukin tavallaan. Joillekin se sopii elämäntilanteeseen. Ja minä en yksinkertaisesti ehdikään. Fb-ajan ei saa olla poissa lukemiselta.

Kille-poika nukkuu sikeästi ja kohta toivottavasti myös minäkin.



Onko sinulla arjessa tiettyjä rutiineja, jotka teet melkein samalla tavalla joka päivä?


Lähteet: kuvat omat ja miehen