perjantai 3. huhtikuuta 2020

Laihdutusta ja ajatuksia koronaviruksen aikaan


Kikhernepihvejä ja kasviksia.

Ajattelin aluksi, etten kirjoittaisi tähän blogiini enää laihdutuksesta, koska se on tavallaan aivan turha aihe, ja etten kirjoittaisi ikävistä asioista vaikeana poikkeusaikana. Mutta, mutta. Ei tänä poikkeusaikana kuitenkaan tarvitse olla mikään erityisen upea selviytyjä ja aina niin hyvä ihminen. Riittää ihminen tunteineen aidosti sellaisena kuin sattuu olemaan. Totta kai myös jonkinlainen positiivisuus voi helpottaa omaakin olemista. Laihdutus ei ole minulle vain ikävää hommaa, koska se tekee kevyemmän ja hyvän olon.

Lisäksi haluan nyt elää mahdollisimman tavallista elämää. Joten laihdutusjuttu kuuluu myös siihen. Minun todellisuuteeni , jota kuitenkin haluan myös jakaa, ehkä samassa tilanteessa oleville,  sitä suunnitteleville tai muille.



Tämän ajan olen päättänyt lampustaa, paarustaa, kulkea läpi. Tilanne on mielikuvissani iljanne, liete, joka yrittää saavuttaa, peittää kaiken.  Minulla on yhä keuhkoputkentulehdus ja vähän kuumetta. Enkä osaa sairastaa kunnolla ja levätä vain. Hötkyilen, kuten Kainuussa sanotaan. Tästä taudista kuitenkin loppujen lopuksi parannutaan.

Monet siivoavat ja järjestelevät kotia tässä poikkeustilassa ja kotoilussa. Minä pohdin vaatekaapin siivoamista. Ja pohdin yhä. On muuten törkeä näky. Muuten olen siivonnut tavallista perusteellisemmin.

Välillä olen kireä kuin rautalanka. Onneksi vain silloin tällöin. Oloa helpottaa, kun hyväksyy tämän poikkeustilanteen kaikin puolin ja kielloin, ja tekee ne asiat, mitä hallitus ja terveysviranomaiset ohjeistavat. Enempää ei voi tehdä. Paitsi lisätä hyvää ja positiivisuutta auttamalla ihmisiä, kuten naapureita. Voi myös hyväksyä, että tämä poikkeustila on kriisi, ja kriisillä on omat vaiheensa, esimerkiksi kieltäminen ja kriisin käsittely, mutta se päättyy sopeutumiseen. Jos olo käy kovin ahdistuneeksi, hengitysharjoitukset ja meditaatio tuovat minulle rauhaa.



Tähän aikaan sopii hyvin kriisipsykologi Eija Palosaaren ajatukset. Hän muistuttaa, että tänä aikana ei tarvitse tulla erityisen hienoksi ihmiseksi, vaikka maailma kokee kovia. "Ei ole häpeä olla alavireinen ja hermostunut välillä. Saa olla myös ärtymystä ja pikkumaisuutta. Ei ole häpeä sekään, ettei ole sataprosenttisesti toimintakykyinen. Se kuuluu poikkeustilaan." Ihminen voi myös lamaantua kriisin käsittelyvaiheessa. Se on aivan tavallista.


Aamupala: kylmäsavulohileipä ja hedelmärahkaa, jossa vähän liiaksi nestettä.

Olen syönyt myös herkkuja menneen kahden viikon aikana. Sekin kuuluu tähän poikkeusajan  kotoiluun, itsensä hemmotteleminen, kokkailu, ruuan ja herkkujen tuleminen tavallista tärkeämmäksi. Monet ihmiset leipovat. Ehkä  sillä palataan "vanhaan hyvään aikaan" tai tavalliseen arkeen, ja saadaan siitä iloa ja turvaa.  Herkuttelin mieheni ja tyttäreni kanssa, joka on kotona. Toinen tytär on Saksassa töissä, pelkään kovin hänen puolestaan, sillä onhan siellä aivan eri suuruusluokan mahdollisuus sairastua koronaan.

Herkutellessani  söin aina jälkiruuaksi suklaata, join vähän viiniä ja söin myös ruuan kyljessä uuniperunoita,   perunamuussia, pastaa, nuudeleita ja riisiä. Ruokana oli  muun muassa savulohi, sienirisotto, thaikala. Siis muun muassa. Minä välttelen yleensä kaikkea valkoista höttöä, kuten riisiä, pastaa ja perunaa.  Luulen, että tämä tapa tulee jäämään laihdutuksen jälkeenkin. On vatsassa huomattavasti parempi olo näin.


Kille-kissa munavoileipää maistamassa.

Muutaman päivän herkuttelut  ovat nyt ohi. Vaikka korona voisi tuodakin tunteen, että nyt pitää elää kuin viimeistä päivää tai hemmotella itseään liiaksikin ja tuntea ehkä huonoa omatuntoa siitä. Ei pidä. On elettävä vain tätä päivää. Päivä kerrallaan turvallisin mielin kohti kesää.

Minä olen halunnut ja haluan elää mahdollisimman tavallista arkea. Joten pidän kiinni rutiineista: herään aina samaan aikaan, samoin syön ja liikun tavallisella tavalla. Tästä laihdutusruokavaliosta on tullut jo tapa kolmessa kuukaudessa. Joten minun on suhteellisen helppo noudattaa sitä. Muutenkin pidän kala-kasvissyöjänä kevyemmästä ruuasta, niistä rehuista, kuten sekasyöjä tyttäreni sanoi.


Vasta saatu Siiri-kissa.

Olen nyt laihtunut reilu 10 kg kolmessa kuukaudessa. Alkupainoni oli 81 ja painan nyt 71 kg, eli olen nyt minun pituiselleni normaalin painon rajoissa. Viimeisenä kahtena viikkona paino putosi kilon, kun se aiemmin oli pudonnut yleensä kilon viikossa, mutta ei viimeisen kuukauden aikana.  Mitä lähemmäs normaalipainoa tullaan sitä vaikeammin kilot tippuvat. Herkuttelu ei sinänsä näkynyt painossani. Kerron nuo kilot niin avoimesti, että tämäkin on laihduttavan naisen melko täsmällinen anatomia.


Kikhernesalaatti. 

Laihdutuksen tavoite oli alkuun laihduttaa 6 kiloa painoon 75 kg,  karistaa ne kilot, jotka lihoin kesällä ja syksyllä. Sitten tavoitteeksi tuli normaalipaino 71 kg. Nyt päätin taas asettaa uuden tavoitepainon 68 kg. Minä kun innostun uusista asioista helposti ja olen edelleen innostunut tästä laihdutusasiasta. Haluaisin niin, että vaaka näyttäisi kuudella alkavaa numeroa.  Siihen tämä sitten todellakin loppuu, vaikka ei tämä ole ollut kauhean vaikeaa. En ole ollut kauheassa nälässä. Olen tottunut pätkäpaastoon ja siihen, että aamupäivällä on vähän nälkä. Myös painonhallintaan vaikuttava puolukkaa syön edelleen. Paljon kasviksia ja sopivasti proteiinia. Hopsalaihei!



Seesamitofua ja kasviksia.

Voimia, terveyttä ja tsemppiä kaikille! Hyvää viikonloppua!


Tulee vielä juhannuskin ja juhannusruusut.




torstai 2. huhtikuuta 2020

Laiskuutta ei ole olemassakaan?




Näin väittää sosiaalipsykologi Devon Price tutkimustensa perusteella. Hänen mukaansa laiskalta vaikuttavassa käyttäytymisessä ei ole kyse laiskuudesta vaan mielen sisäisistä esteistä.

Käytös, jota arjessa pidetään laiskuutena, johtuukin Pricen mukaan:

1)Pelosta, ettei onnistu riittävän hyvin.
2)Hämmennyksestä siitä, ettei  tiedä miten aloittaa tehtävä.

Price kuvailee eniten työhön liittyvää laiskuutta. Työn ulkopuolisessa elämässä ihmiset kaipaavat rentoutumista, se voi olla vaikkapa kuntoilua tai sohvalla makoilua. Sanotaanhan myös , että luova laiskottelu liittyy esimerkiksi yleiseen luovuuteen sekä taiteen tekoon.


Price kirjoittaa: "Mitä tärkeämpi tehtävä ihmiselle on ja mitä enemmän hän haluaa siinä onnistua, sitä todennäköisemmin hän alkaa viivytellä sen tekemisessä."

Suomalainen aikaansaamiseen perehtynyt psykologi Satu Pihlaja lisäisi Pricen sisäisten esteiden listaan:

3)Stressi eli mielen kaaos, jossa ihminen yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa.
4)Masennus, jossa toimeen tarttuminen on vaikeaa.
5)Motivaation puute, kun tehtävä ei tunnu innostavalta.


Pihlajan mielestä on olemassa tilanteita, joissa ihan aidosti laiskottaa. Tätä selittää se, että ihmisillä on biologinen vietti laiskotteluun.

Ihmiskeho on rakentunut säästämään energiaa. Vaativia ja uusia asioita tehtäessä aivot käyttävät paljon energiaa. Siksi aivot haluaisivat toistaa vanhoja rutiineja ponnistelun sijaan. "Jos ihminen seuraisi vain kehon luontaista viettiä, ei tapahtuisi mitään", Pihlaja sanoo.


Ihmisten välillä on eroja siinä, kuinka taipuvaisia he ovat säästämään energiaa. Toiset saavat asioiden aikaansaamisesta suuremman mielihyvän kuin toiset. Tätä selittää yksilön biologia, ja vuorovaikutuksessa syntyneet kokemukset. Jos on oppinut, että ponnistelua ja vaivannäköä seuraa ennemmin tai myöhemmin palkkio, sitä todennäköisemmin saa asioita aikaiseksi.




Lähteet: Helsingin Sanomat 19.1.2020, kuvat omat

keskiviikko 1. huhtikuuta 2020

Yhä useampi nainen pelkää loppuunpalamista


Ajattelin nyt koronaviruksen aikaan, että en enää kirjoittaisi kielteisistä asioista,  koska me kaikki ollaan valmiiksi tarpeeksi kovilla  ja joka tuutista tavallisen median tapaan tulee koronaa ja koronaa. Somessa onneksi välillä sentään yritetään vähän piristääkin.

Haluan kuitenkin elää mahdollisimman normaalisti ja tietyin rutiinein, joten mieleen tulee näitä negatiivisiakin aiheita. Olen jopa  blogissani oikein erikoistunut niihin, koska haluan olla vastapainoa aina iloisiin blogeihin. Silloin kuin aloin kirjottaa tätä blogia melkein kolme vuotta sitten, päätin, ettei mikään aihe ole ongelma tai vieras. Joten näillä mennään.

Uuden työolotutkimuksen mukaan suomalaisnaisten riski sairastua vakavaan työuupumukseen on yli kaksinkertaistunut viiden viime vuoden aikana. Lähes joka viides työikäinen nainen kertoo olevansa selvässä vaarassa sairastua työuupumukseen. Työuupumuksen vaara on lisääntynyt etenkin alle 45-vuotiailla naisilla.

Psyykkinen oireilu on lisääntynyt pikkuhiljaa 2000-luvulla, mutta viiden viime vuoden aikana naisten oireilu on lisääntynyt voimakkaasti. Suuri muutos hätkähdytti jopa tutkijat.


Tutkimuksen mukaan puolet naisista kertoi tuntevansa väsymystä ja tarmottomuutta vähintään kerran viikossa. Viikottaisista univaikeuksista kärsii melkein puolet naisista. Ärtyneisyyttä ja hermostuneisuutta koki joka kolmas nainen. Aiempaa useampi nainen tuntee laiminlyövänsä kotiasioita töiden vuoksi.

Työolotutkimuksessa työuupumuksen pelko näkyy erityisesti sosiaali- ja terveysalalla ja opetus- ja asiakastyössä työskentelevien naisten keskuudessa. Naiset kokevat nyt haittaavaa kiirettä eniten 40 vuoteen.


Kielteisestä kehityksestä huolimatta ilmeni myönteistäkin kehitystä. Suomalaiset kokevat, että työpaikat ovat perhemyönteisempiä, ja esimiestyöhön  ja sosiaaliseen tukeen ollaan aiempaa tyytyväisempiä.

Naiset arvostavat työtään aiempaa enemmän. Ensimmäistä kertaa naisilla työ on erittäin tärkeä asia useammin kuin miehillä. Nämäkin voivat kytkeytyä toisiinsa: työ on tärkeä, ja se halutaan tehdä hyvin, mutta arjen kuormitus ja kiire käyvät raskaiksi.



Lähteet: Helsingin Sanomat 10.3.2020, kuvat omat

maanantai 30. maaliskuuta 2020

Huolia elämässä




Minulla alkoi pieni kuume, yskä ja aivan kuin keuhkoputkien kirvely reilu viikko sitten. Oireet olivat toisaalta tuttuja vuosien takaa: keuhkoputken tulehduksen oireeni. Ajattelin.

Menin sitten ajan saatuani työterveyslääkärille perjantaina, ja vastaanotossa kyseltiin vaivaani. Kun kerroin sen, ei mennyt kuin hetki, ja minä sain kasvosuojaimen. Jouduin myös odottamaan lääkäriä eristyksessä. Olin vähän ihmeissäni nopeista käänteistä.Ymmärrän kyllä, että kaikki varotoimenpiteet ovat aivan okei, koska ainahan voi kuitenkin olla kysymys koronasta.



Nops, kerroin sitten lääkärille, että epäilen, että minulla on keuhkoputkentulehdus. Lääkäri oli kaikissa mahdollisissa suojavarusteissa ja kuunteli keuhkoni ja koputteli. Ja hän oli samaa mieltä kuin minä (oli tosin  typerää ja tökeröä kertoa itse  oma diagnoosinsa heti kättelyssä, mutta olin hermostunut...), että keuhkot rohisee siihen malliin, että keuhoputkissa on tulehdus.

Hän sanoi muun muassa, ettei tämä ole hänen mielestään koronaa.  Korona nostaa yleensä korkean kuumeen, koska se on influenssa, eikä tavallinen flunssa. Vaikka se olisi  lievä korona, kuume yleensä nousee melko korkeaksikin, yskittää ja lihaksia särkee. Korona voi kyllä alkaa myös hitaasti, ensimmäisen viikon aikana vain lievin oirein. Vaikeassa koronassa on myös muun muassa hengenahdistusta, ja jopa keuhkojen toiminnan romahtaminen. On myös oireettomia taudinkantajia. Silti on pieni huoli, entä jos sittenkin...

Minulla oli ja on edelleen kuumetta vaihtelevasti suurin piirtein 37,5 astetta. Joten tiesin itsekin, ettei tämä ole koronaa, koska kuume on sen verran alhainen. Tosin nyt olen riskiryhmää, koska on valmiiksi ongelmia keuhkojen kanssa, ja korona vaikuttaa erityisesti keuhkoihin. Pysyttelen siis kotona kuten lääkäri neuvoi, enkä käy edes kaupassa. Eristyksissä. Mutta ihana perhe ympärillä.



Vetäähän tämä pieni kuume vähän heikoksi. Ei oikein jaksaisi mitään. Mutta kun en vaan osaa pysyä sängyssä. Eilen haravoin pihaa ja kävin pienellä kävelylenkillä. Toissa päivänä siivosin. Kerrankin melko perusteellisesti.  Ehkäpä jossakin vaiheessa sitten väsähdän kunnolla.

Minua suututtaa jotkin somen jutut, esimerkiksi sairauden liioittelu, pelottelu, ihmisen turvallisuuden järkyttäminen. On aivan uskomatonta, että netissä on liikkeellä erilaisia salaliittoteorioita,  esimerkiksi että pandemia olisi   ennalta suunniteltu  jenkkien ja lääketeollisuuden juoni. Tai että sairaus tappaisi  todella helposti. Tai että eriyisryhmät ovat heikkoja luonnostaan, on luonnonvalintaa karsia heikot. Tai että tuodaan itseä esille sairauden siivellä. Voi, Kriiistuus! Ihmisen yksinkertaisuutta. Julmuutta.



Ja syntipukkeja. Kuten nyt nuo Uudenmaan alueelta tulleet mökkiläiset. Täällä suurella mökkikunnalla syntyi paikoin melkein oikea lynkkausmeininki.  "Tulevat tänne maaseudulle tartuttamaan koronaa, saastuneet etelän ihmiset." On tyypillistä ja ikävästi ihmisluontoon kuuluvaa, että vaikeina aikoina nimetään jokin ryhmä tai ryhmiä syntipukiksi. Ja näin saadaan omaa pelkoa ja vihaa sidottua, siirrettyä, kanavoitua siihen pois itsestä. Koetaan hetken helpotus. Oman ryhmän tiivistyminen ja yhteishenki.



Antibioottikuuri ottaa vähän päähän. Se tappaa myös hyviä vatsabakteereja, mutta tietty parantaa tulehdusta. Syön nyt väliaikaisesti maitohappobakteereja, jotta vatsan mikrobisto ei  menisi täysin sekaisin ja muuttuisi liikaa. Joidenkin tutkimusten mukaan antibioottikuuri voi näkyä vatsan mikrobistossa jopa vuoden ajan.  Mikrobiston tasapaino on myös tärkeä vastustuskyvylle.


Yritän kuitenkin ajatella myös positiivisesti - siis yritän, en kuitenkaan liian positiivisesti. Kuka sen nyt sitten määrittää, mutta teeskentelyn kyllä huomaa helposti. Minussa on myönteisiäkin ajatuksia tästä poikkeustilasta. Se esimerkiksi yhdistää ihmisiä. Yritän ennakoida: tämäkin poikkeusaika menee ohi. Tulee kesä. Kaunis, kaunis kesä.

Olen huomaanut, että minulla huoli tuntuu esimerkiksi kasvolihaksissa. Jännitän niitä. Olen yrittänyt laukaista  tätä meditaatiolla. Välillä onnistunutkin. Murhe ottaa monia muotoja. Tärkeää on myös se, että kohtaa vaikeat tunteet. Antaa niille nimen. Ei yritä peitellä niitä yltiöpäisen positiivisuuden alle. Tässäkin asiassa meditaatio auttaa. Samoin keskustelut. Kun elämä on ennakoimatonta, muuttuvaa, vaarallistakin. Tsemppiä ja voimia kaikille!











Lähteet: kuvat omat

perjantai 27. maaliskuuta 2020

Miksi makean välttely on osalle muita vaikeampaa?



Osa ihmisistä on luonnostaan persompia makealle kuin toiset. Tätä selittää moni tekijä, mutta yksi niistä on geeniperimä, kertoo Helsingin yliopiston elintarviketieteiden professori Mari Sandell. "Jos ihmisellä on makealle persoutta selittävä biologinen tausta, sitä kantaa mukanaan syntymästä asti. Se on ihmisen ominaisuus."

Hanakkuus makealle ei ole kuitenkaan puhtaasti huono ominaisuus. Vauvoilla myönteinen suhtautuminen makeaan on vain hyvä, koska se motivoi syömään. Se on elämän ehto, että himoitsemme vastasyntyneenä maitoa.


Ei voida sanoa, että äidin raskaudenaikaiset ruokatottumukset vaikuttaisivat suoraan siihen, tuleeko lapsesta makeanperso. Ruokailutottumukset eivät ole kuitenkaan merkityksettömiä. Vatsassa oleva lapsi pystyy jo varhaisessa vaiheessa haistamaan ja maistamaan asioita. Makumieltymyksemme lähtevät jo tässä vaiheessa muodostumaan, odottavan äidin olisi tärkeää syödä monipuolisesti.

Voi olla mahdollista, että lapsi kyllästyy joihinkin ruoka-aineisiin jo kohdussa, jos äiti syö liian yksitoikkoisesti. Raskausaikana äiti on kuitenkin usein herkillä, ja makumieltymysten muodostumisesta ei saisi ottaa lisää paineita.


Myös se millaisia ruokia ja kuinka monipuolisesti syö varhaislapsuudessa, voi vaikuttaa siihen, miten syö aikuisuudessa. Jos syö lapsena paljon makeaa, siitä voi olla vaikea päästä irti aikuisena. Syytä tähän ei tarkkaan tunneta.

Osa ihmisistä on luonnostaan herkkiä karvaalle maulle. Suomalaisista herkkiä karvaan maistajia on 13-15 prosenttia ihmisistä. Jos iso osa syödystä ruuasta maistuu karvaalle, hakee karvaalle herkkä luonnollisesti vastapainoa makumaailmansa toisesta ääripäästä, eli makeasta. Karvaalle herkkien lasten on huomattu pitävän makeasta enemmän kuin sille epäherkkien.

Toisten ihmisten on helpompi nauttia kasviksista, toisten makeista makupaloista. Karvaalle herkkä voi syödä yksipuolisesti kasviksia ja valita vain niitä, jotka eivät maistu karvaalle, kuten kurkkua ja tomaattia.





Lähteet: Helsingin Sanomat 19.3.2020, kuvat omat

torstai 26. maaliskuuta 2020

Ulkoilma tekee nyt ihmeitä





Nyt koronaviruksen aikaan mieltäni ja kehoa virkistää ulkoilu. Tykkään muutenkin kävellä lampsia tai hölkätä ulkoilmassa. Oli sää mikä tahansa. Kaatosateella ja ukkosilmalla en mene ulos. Mutta muuten kaikki käy. Olen niin pohjoisesta kotoisin, että kestän hyvin vähän alle 30 asteen pakkasia. 25 astetta ei hetkauta. Kunhan pukeutuu sään mukaisesti.

Pimeyskään ei haittaa. Minulla on taskulamppu, otsalamppu ja heijastinliivi aina käytössä  talviaikana. En nirise ,ettei tuonne pimeään voi mennä. Näin maalla ei ole katulamppuja. Vaan susia, karhuja, ilveksiä, kettuja ja supikoiria...   Jännittävää. Noh, ei aina. Välillä pelottaakin.





Olen jo jossakin aikaisemmassa postauksessa korostanut sitä , että tutkimusten mukaan ulkona, luonnossa liikkuminen laskee stressihormonien - kortisolin ja adrenaliinin - tasoja. Ja lisää mielihyvähormonien, oksitosiinin ja endorfiinin, eritystä sekä laskee verenpainetta.





Vaikka olisi kuinka väsynyt olo, hyvä että saa lenkkarit solmittua jalkaansa, ulkoilun jälkeen on aina piristynyt. Väsymys on poissa. Tutkimusten mukaan ulkoilu ja liikunta lievittää myös stressiä, masennusta, ahdistusta. Kun on ahdistunut, ulkoilma rauhoittaa. Kun on väsynyt, ulkoilma piristää.


Lyhytkin ulkoilu - vaikka 20 minuuttia  - parantaa mielialaa,valppautta ja kokonaisuudessaan hyvää oloa. Saattaa olla tosi vaikea lähteä ulos liikkumaan. Etenkin talvella sitä tykkää istua sohvan nurkassa ja katsoa televisiota tai somea.



Tosin jotkut ihmiset ovat hyvin sääherkkiä. Tiede on keksinyt heille nimityksen meteopaatti.


Jos on vaikea lähteä liikkumaan, kannattaa pyytää tavallisena aikana kaveri siihen hommaan avuksi ja omaksi parhaakseen . Kun on valmiiksi sovittu treffit ja aika, siitä ei luiskahda niin helposti.




Luonnossa on hyvä löytää jokin paikka, jossa on hyvä olla ja istuskella liikunnan vastapainona. Joku haluaa katsella tiettyä puuta. Toinen taas syventyä horisonttiin tai katsella aavaa ja laakeeta.


Puhelin kannattaa jättää kotiin.  En voi muuta kuin sanoa: Lähde liikkeelle, vaikka se ei houkuttelisi väsyneenä. Liikkumisen jälkeen olet kuin uusi ihminen.


Harrastatko sinä ulkoliikuntaa?





Lähteet: omat, kuvat omat

keskiviikko 25. maaliskuuta 2020

Pitäisi oppia sanomaan ei




Pomo ehdottaa ylitöitä, ja sukulainen pyytää lapsenhoitoapua. Ei haluttaisi suostua, mutta kieltäytyminen tuntuu inhottavalta. Miten voisi oppia sanomaan ei?

Psykologi Eeva Kemppaisen mukaan kieltäytymistä kannattaa harjoitella, jos jatkuvasti huomaa asettavansa muiden tarpeet omiensa edelle. Pidemmän päälle liiallinen kiltteys kuormittaa.


Kiltteys on etenkin ahdistuksesta, masennuksesta tai uupumuksesta kärsivillä yleistä. Ilmiö osittain liittyy yksinkertaisesti siihen, että kaikkeen suostuva päätyy tekemään liikaa. Kuka tahansa, joka tekee liikaa, uupuu, ja uupumus voi altistaa ahdistukselle ja masennukselle.

Liiallinen kiltteys voi estää elämästä omannäköistä elämää. Pahimmillan voi käydä niin, että aika kuluu muitten toiveitten täyttämiseen ja omat unelmat jäävät toteuttamatta.


Kieltäytyminen herättää usein vaikeita tunteita, kuten syyllisyyttä ja pelkoa. Se tuntuu epämukavalta. Mutta se on normaalia, ikävät tunteet kuuluvat elämään, eikä niitä kannata vältellä. Sen sijaan, että yrittää vältellä syyllisyyttä aiheuttavia tilanteita tai torjua syyllisyyden tunnetta pois, tunteen voi antaa vain tulla. Syyllisyyden tunteen kyllä kestää, ja se menee ohi.

Kiletäytymisen aiheuttavaa epämukavuutta voi harjoitella sietämään ensin helpoissa tilanteissa, hankalampiin tilanteisiin taitoa voi soveltaa vähitellen.


Kieltäytyminen kannattaa hoitaa ystävällisesti mutta selkeästi. Puhu rauhallisesti, mutta korottamatta ääntä. Ilmaise selvästi, että kieltäydyt. Halutessasi voit kertoa syyn, mutta älä pyytele turhaan anteeksi. Jämäkkyyttä kannatta viestiä myös kehonkielellä: katso silmiin ja pidä rintakehä avoimena.

Jos suoraan puhuminen tuntuu vaikealta, tilannetta voi helpottaa aikalisällä. Kerro, että ratkaiset asian vaikka iltaan mennessä ja ilmoitat sitten päätöksestäsi tekstiviestillä. Tämäkin on parempi kuin se, että sanoo joo silloin, kun ei millään haluaisi.


On melko tyypillistä, että jämäkkyyttä opetteleva ihminen ilmaisee ajatuksensa liian kärkkäästi. Jämäkkyyttä ei ole se, että sanoo kaikkeen ei. Olisi hyvä osata olla joustava. Olennaista ei ole rajojen puolustaminen vaan se, että osaa huolehtia omista tarpeistaan. Ja pystyy elämään arvojensa mukaista elämää.

Jämäkkyyden hyvä määritelmä on se, että pystyy pitämään omista arvoista kiinni ja samalla kunnioittamaan muita.








Lähteet: Helsingin Sanomat 7.3.2020, kuvat omat