Tuoksuja ja tunteita

 

Minä sain voimakkaan hajumuiston, kun istuin linja-autossa takapenkin edessä, ja takapenkille pyrähti teinejä. Se myskin tuoksu vei minut nuoruuteen. Kuvaksi tuli, miten meikattiin ja laittauduttiin diskoon. Voi sitä nuoruutta!

Sain myös hajumuiston, kun leivoin ensimmäistä kertaa hapanjuuri ruisleipää. Se kodin tuoksu leivontapäivänä. Silloin kun kaikki oli hyvin, ja äiti leipoi valtavat määrät limppuja ja reikäleipää. Nyt tuoksu oli samanlainen.

Hajumuisto voi käynnistyä milloin tahansa ja silloin kun sitä vähiten odottaa. "Hajuaisti on aisteista yllätyksellisin. Näkymättömät tuoksumolekyylit eivät varoita etukäteen. Kun hajumuisto iskee, se lamaannuttaa kaiken muun ja alkaa dominoida mielialaa", hajuprofessori Mari Sandell kuvailee.

Hänen mukaansa hajumuistot ovat usein elokuvamaisia välähdyksiä. Ihminen saattaa muistaa kokonaisvaltaisesti hetken, jossa haju on jättänyt jäljen.

"Jos kardemummasta tulee mieleen mummola, samalla muistaa tilanteen, jossa leivotaan yhdessä, ja mummon olemuksen. Voi nähdä tarkasti verhot, maton,  pöytäliinan, kukat ikkunan laudoilla, värinokkosen ja pelargonian."

Hajumuisto voi aktivoida toisin päin. Katsellessa vanhaa valokuvaa voi haistaa mummolan tai edesmenneen koiransa ominaishajun. Minä muistan tarkasti mummolan tuoksun ja matot, verhot ja kaiken, kun katselen vanhoja valokuvia.

Muu aistitieto - näkö, kuulo, tunto, maku - kulkee aistihermoja pitkin  aluksi aistitiedon käsittelykeskukseen eli talamukseen. Talamus lähettää tietoa aivokuoreen, jossa syntyy tietoinen havaintokokemus, näen, kuulen, tunnen, maistan.

Hajumuiston suora reitti tunne- ja muistikeskuksiin tekee hajuihin liittyvistä  muistoista välittömästi eläviä ja tunnepitoisia.  

Hajuja on monesti vaikea kuvailla sanallisesti. Ne tallentuvat kehoon ja emotionaaliseen muistiin selkeämmin kuin sanallisiin. 

Lähteet: Hyvä terveys 3/2026, kuvat Pexels. minun suvun ja nuoruuden ystävien valokuvat on edesmenneen siskoni miehen luona

Elämää maalla 106.

 

                                       Kille-kissa ilmeisen huonolla tuulella.

Hyvää päivää teille kaikille, jotka jaksatte lukea sairauskertomustani!

Eilen keskiviikkona olin kirurgian vastaanotolla. Kirurgia ei näkynyt, eikä häntä olisi tarvittukaan. Ponteva sairaanhoitaja osasi asiansa.

Minun piti juoda ennen vastaanottoa runsaasti nestettä. Join kolme litraa kivennäisvettä. Aloitin jo kotona kello kuusi aamulla. Myöhemmin sairaanhoitaja sanoi, että vähempikin olisi riittänyt. 

Minun piti yrittää virtsata pönttöön, jonka olisi pitänyt havaita virtsasuihkuni voimakkuus ja jäännösvirtsan määrä. Virtsaa ei tullut kovista ponnisteluista huolimatta.

Onneksi, voi Luoja onneksi sain uudenlaisen katetrin. Siitä voi irrottaa päiväksi pitkän letkuosan ja virtsankeräyspussin. Jäänyt katetrin osa on pieni. Sen kanssa virtsataan niin, että se pannaan virtsatessa avausasentoon ja sitten kiinni. Voin käydä ihmisten ilmoilla. Mutta kuntosali kiellettiin - pontevan sairaanhoitajan toimesta. Pari ystävää on käynyt kylässä, koska en ole voinut poistua kotoa - lukuunottamatta kävelylenkkejä illalla - pitkän letkun ja virtsankeräyspussin takia.

Kuinka onnellinen olenkaan tästä! Vaikka tämä virtsarumba käy voimille ja synkistää. Katetrtia täytyy desinfioida ennen kuin siihen koskee, ja alapää täytyy edelleen pestä kahdesti päivässä.

Meillä ei tässä vanhassa talossa ole bidesuihkua. Täytyy hoitaa homma pesuhuoneessa, jossa on kylmä, koska ei ole patteria. Mutta hoidetaan homma, vaikka se välillä tympiikin.

Jokapäiväisen suihkuttelun takia alapää on kuiva. Rasvaan sitä Vagisan-voiteella. Emättimeen pruuttaan Vagifem-tabletin, jotta se vahvistaisi myös virtsarakon seinämää. En ole aiemmin tiennyt tästä Vagifemistä, kunnes eräs sairaanhoitaja suositteli sitä. Vanhojen naisten tai vaihdevuosi-ikäisten vaivoihin. Olen se vanha nainen. Vaihdevuodet menivät lähes huomaamatta.

Kirurgi oli määrännyt minulle virtsarakon tulehduksen estolääkettä. Sairastin neljä viisi virtsarkon tulehdusta peräjälkeen.Tulehduksen estolääke on muuten aivan hyvä, mutta se sisältää antibioottia. Ja olen jo nyt huolestunut vatsan mikrobikannasta. Syön jugurttia, viiliä ja hapankaalia. Juon piimää ja karpalomehua. Lisäksi syön hapanjuurileipää ja juustoa silloin tällöin. Olen alkanut syödä matohappobakteereja myös purkista. Tänään mies vei uuden virtsanäytteen labraan. Saas nähdä, mitkä ovat tulokset.

Onneksi tämä minun hoito on sujunut sutjakkaasti. Viime kerralla päivystyksessä lääkäri kirjoitti kiireellisen lähetteen. Ihmettelin - minulle akan kutjakkeelle. Jo ensi torstaina kirurgi asentaa minulle kystofix-katetrin. Se pistetään mahan läpi suoraan virtsarakkoon. Ei satu paljoa. Minulla on korkea kipukynnys. Ja tämän katetrin kanssa voin harjoitella myös virtsaamista. Se onnistui viime vuonna. Toivottavasti nytkin.

Olen leiponut hapanjuuri reikäleipää. Se onnistui niin, että heitin letkun olkapään yli. Vaikka vaivalloista se olikin.

Koulin köynnöskukkien taimet samalla periaatteella, vaikka pitikin koskea letkuun, kun se irtosi muutaman kerran olkapäältä. Olisi kannattanut koulia pöydän ääressä, mutta olen niin tottunut koulimaan lattialla. Lopuksi pistelin samaan ruukkuun kaksi kolme tainta. Tuleepa tuuheat taimet. Kaikki pienet suloiset taimet säilyivät hengissä. Paitsi köynnöskurpitsoista yksi kuoli. Kurpitsat on tarkoitettu koristekäyttöön ja ne eivät ole suuria.

Hyvää viikonloppua kaikille!

   Vanha kylän ilmoitustaulu. Viimeisimmät ilmoitukset 1970-luvulta.

Häpeä

 

Kun hävettää riittävän paljon, sanat katoavat kurkkuun ja ihminen haluaisi vaipua näkymättömiin.Häpeä voi näkyä ylisuorittamisena ja jatkuvana omien rajojen ylittämisenä uupumiseen asti.

Häpeää voi olla monenlaista: kehon muotoaan, perhettään, työtään, elämäntapaansa, ulkonäköään, ajatuksiaan ja sanomisiaan.

Kun häpeän taakkaa kantaa harteillaan koko elämänsä, se on raskas tie kuljettavaksi, sanoo kouluttajapsykoterapeutti, työterveyspsykologi Anna Granlund.

Vaikeus ilmaista tunteita, toiveita ja tarpeita näkyy usein työpaikalla, parisuhteessa ja omassa vanhemmuudessa, mutta Granlundin mukaan tunteita voi oppia käsittelemään.

Olen huono, en osaa, en kelpaa. Häpeäajatukset syövät ihmistä pala kerrallaan ja saavat elimistön hälytystilaan. Usein niiden juuret juontavat lapsuudessa koettuun   kelpaamattomuuden ja huonommuuden kokemuksiin, jotka syntyvät vuorovaikutuksessa vanhempien kanssa, mutta myös koulussa ja harrastuksissa.

"Ihmisellä on sisäsyntyinen  tarve tulla nähdyksi ja hyväksytyksi muiden silmissä",  Granlund sanoo.

Granlund antaa esimerkin lapsen näkökulmasta.Lapsi esittelee vanhemmalleen pirteänä piirustustaan, mutta tämä kääntää katseensa pois, eikä osoita mitään kiinnostusta piirustusta kohtaan. Vanhempi ei jaa samaa tunnetta lapsen kanssa ja tällöin lapsi ajattelee, että hänen reaktionsa on väärä.

Tällaiset tunnejäljet voivat seurata läpi elämän. Aikuisena työelämässä on vaikea ottaa vastaan positiivista palautetta. Kriittinen sisäinen ääni on takaraivossa, että äläs nyt lähde leijumaan, saatat joutua vielä häpeämään.

"Sitä ikään kuin painaa itseään koko ajan alas." Pitkän päälle jatkuva analysointi siitä, mitä muut minusta ajattelevat voi olla hyvin lamaannuttavaa.

Työelämässä pakka alkaa levitä, koska tehtäviä voi suorittaa juuri niin paljon kuin pystyy. " Kun rajoja ei ole, tien päässä häämöttää tyypillisesti työuupumus. Ihminen haluaa varmistaa, että toimii varmasti oikein ja hieman ekstraa päälle. Ettei vain saa arvostelua osakseen."

Omista vanhemmistaan saattaa olla silti vaikea sanoa terapiassakaan mitään kielteistä, vaikka mielessään ajattelisi, että syy omaan käytökseen johtuu heidän kasvatustavoistaan.

Vanhempien taustojen ja kasvatustapojen pohtiminen saattaa auttaa  ymmärtämään omia käytösmalleja.

Juurisyihin ei ole aina helppo päästä käsiksi. Lapsuudessa puitteet ovat voineet olla hyvät, on ollut tasapainoinen koti, rahaa ja harrastuksia, mutta aikuisena saattaa silti tuntua vaikealta mennä lapsuudenkotiin ja viettää aikaa vanhempien kanssa.

Miten häpeän tunteesta voi aikuisena päästä eroon? Tai ainakin vähentää sitä? "Kaiken kivijalka on tietoiseksi tuleminen. Se mahdollistaa muutoksen", Granlund toteaa.

Itsemyötätunto saattaa tuntua vaikealta, mutta sitä voi opetella. Usein helpoin tapa on kierrättää myötätuntoinen suhtautuminen ensin jonkun toisen kautta.

"Jos jokin tilanne herättää häpeän, voi pohtia, mitä sanoisi samassa tilanteessa olevalle ystävälleen tai läheiselleen, tai vaikka lapselleen. Kun ajattelee muita kohtaan myötätuntoisesti, tulee samalla tunteneeksi tätä lämpöä myös itse."

Tunneharjoituksissa käsketään usein menemään rohkeasti tunnetta kohti ja altistamaan itsensä sille säännöllisesti ja myötätuntoisesti. Harjoitus toimii myös häpeän tunteen kanssa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 28.2.2026, kuvat omat.

"Kiroilu parantaa suoritusta"

Minä sadattelen ja kiroilen huutaen mieheni kanssa käydyissä riitatilanteissa. Kiroilen myös, kun joku juttu ei onnistu. Esimerkisi kännykästä ja edelleen harjoittelusta siirtää kuvat kännykästä kannettavaan. Kiroilen varmaan muissakin tilanteissa. Joskus tunnen siitä katumusta.

Kirosanan  päästäminen turhautumisen hetkellä voi tuntua hyvältä, mutta se myös parantaa suoritusta, voimaa tai kestävyyttä vaativassa tilanteessa.

Tämän salaisuus on siinä, että voimasanat antavat uskallusta ylittää rajojaan, selittää tuore tutkimus, joka ilmestyi American Psychologist -lehdessä.

"Monissa tilanteissa ihmiset pidättelevät itseään käyttämästä kaikkia voimiaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan", sanoo Richard Stephens brittiläisestä Keelen yliopistosta tiedotteessaan.

Ryhmän aiempi tutkimus osoitti, että kirosanoja lausuvat koehenkilöt pystyivät kauemmin pitämään kättään jäävedessä ja kannattelemaan ruumiinpainoaan käsillään. Stephensin mukaan havainto on toistettu useaan kertaan ja on luotettava.

"Kiroilemalla luovumme sosiaalisista estoista ja sallimme itsemme puskea kovempaa", Stephens selittää.

Stephensin ryhmä järjesti kaksi koetta, jossa osallistujen piti toistaa kahden sekunnin välein joko valitsemaansa kirosanaa tai jotain neutraalia sanaa samalla kun he suorittivat punnerrustehtävää.

Tämän kokeen jälkeen koehenkilöt vastasivat kysymyksiin henkisestä tilastaan: kuinka keskittyneiksi tai itsevarmoiksi he tunsivat itsensä ja missä määrin he kokivat flow-tilaa eli miellyttävää uppoutumista tehtävään.

Kuten aiemmissa kokeissa, kiroillen tehdyt suoritukset olivat parempia. "Kiroilu on lääkkeetön, halpa, helposti käyttöön otettava tapa tehostaa suoritusta", hän sanoo.

Jatkossa ryhmä selvittää, toimiiko kiroilu samoin muunlaisissa  tilanteissa, joissa pitäisi päästä yli epäröinnistä. Ryhmän tarkoitus on tutkia, kuinka kiroilu vaikuttaa julkisen puheen pitämisessä ja romanttisissa lähestymisyrityksissä. Ei varmaankaan hyvin (minun oma huomio).

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.12.2025

Elämää maalla 105.

 

Tämä postaus on taas sairauskertomus. Viime torstaina hehkutin, kuinka olen parantunut jatkuvista virtsatien tulehduksista - olisi pitänyt koputtaa puuta.

Torstaina iltana en saanut kunnolla virtsaa tulemaan. Lopulta en ollenkaan. Perjantain vastaisena yönä valvoin kuuteen aamulla ja yritin pissiä. Ei mitään tuloksia.

Perjantai-iltana lähdimme päivystykseen, koska oloni oli tukala. Siellä minut katetroitiin ja virtsaa oli 9 desiä. Sairaanhoitajakaan ei meinannut saada kaikkea ulos ja sanoi, ettei ihme, etten saanut virtsaa tulemaan, kun se ei katetrillakaan meinannut onnistua.

Sitten taas odotettiin lääkäriä. Meillä meni viisi tuntia päivystyksessä, ennen kuin minua hoidettiin.

Lääkäri sanoi, ettei voi kirjoittaa minulle antibiootteja, koska kuureja oli ollut monta kertaa peräkkäin, ja oli riski resistenssin syntymisestä, vaikka minulla oli bakteeri virtsassa. Hän kehoitti juomaan karpalomehua. Jota olen kyllä juonut säännöllisesti koko ajan. Pelkään, että virtsaan alkaa tulla verta kuten vuosi sitten.

Hän päätti, että minulle on laitettava katetri kahdeksi viikoksi. Hän kirjoitti pikaisen lähetteen kirurgian vastaanotolle, jossa mitattaisiin virtsasuihkun voimakkuus ja jäännösvirtsa. Se on ensi keskiviikkona.Lääkäri oli niin kiireinen, etten ehtinyt kertoa jatkuvasta pienestä kuumeesta, 37,5 astetta.

Uskon jo valmiiksi, ettei se tule onnistumaan, koska minulla on nyt virtsaumpi ja olen tottunut, että katetri imee  kaiken virtsan. Minun käskettiin tulemaan kello yhdeksäksi paikalle, vaikka tutkimustoimet tehdään vasta kello 13. Ideana lienee, että juon siellä paljon vettä. Hoitaja käski aloittaa sen jo kotona aamulla.

Sitten odotettiin hoitajaa, joka asentaisi katertrin. Hän oli mieshoitaja ja kovakourainen. Olen huomannut, että kaikki mieshoitajani ovat olleet tätä.

Tämän katetrin kanssa on yhtä helvettiä. Pitää tarkastaa, onko sen pienessä putkessa tarpeeksi tilaa. Onko katetrissa tukkeutumia tai alkavia vaurioita. Se on suuri ja haittaa elämistä. Yöllä sen kanssa ei ole kiva nukkua, vaikka olenkin nukkunut hyvin. Tämä on alkeellisin katetri, koska sitä ei voi irrottaa putkiosasta niin kuin parempia katetria. En voi käydä kuntosalilla katetri esillä. Miehen kanssa olen kyllä kävellyt. Alapesun pitää olla kahdesti päivässä. Eikä katetriin voi koskea ilman, että pesee kätensä saippuan kanssa kunnolla tai käyttää käsidesiä.

Tämä on synkentänyt ajatukseni ja tunteeni. Pelkään, että putoan masennuksen kuoppaan niin kuin kerran aikaisemmin. En saisi kyykkiä ja mieluiten olla sängyllä lepoasennossa. Silti siivosin tällä viikolla - alkoi ottaa päähän sotkut ja lattioille pinttyneet tahrat.

En ole vielä koulinut ihastuttavia köynnöskukkien taimia, vaikka pitäisi, koska kylvölaatikot alkavat olla ahtaita. Ajattelen, etten pysty oikeaan asentoon lattialla. Harmittaa. Niin pirusti.

Toivottavasti he kirurgian vastaanotolla vaihtaa katetrin sellaiseen, että pitkähkön putkiosan voi irrottaa, eikä katetri sitten haittaisi kuntosalilla ja muutenkin ihmisten ilmoilla.

Älä huuda!

 

Minä huudan kotona huomattavasti enemmän kuin mies. En itse asiassa muista 28 vuoden avioliiton aikana, että hän olisi huutanut minulle. Riitamme ovat minun kohdaltani tulisia. Saatan huutaa ja paiskoa esineitä. Mies lähtee karkuun. Mutta kun hän palaa, pyydän häneltä nopeasti anteeksi.

Onko mahdollista, että sama ihminen voi olla toisille mukava, mutta huutaa toisille helposti? Tämä ajatus voi tulla helposti mieleen, jos  seurasi aikanaan viikkojen poliittista keskustelua. Tietysti myös monen arkikokemus kertoo samaa.

Ihmisen vihastumista  tutkineella psykologi ja psykoanalyytikko Rauno  Juntumaalla on selkeä vastaus: kyllä, sama tyyppi voi käyttäytyä eri ihmisten kanssa aivan eri tavalla. Yksi syy tähän voi olla ihmisten välinen, usein tiedostamaton kemia.

"Me poimimme toisten persoonallisuudenpiirteitä, ilmeitä, sävyjä ja eleitä. Ja jostain syystä jotkut ihmiset saattavat tämän vuoksi ärsyttää meitä, toiset taas eivät.Tämä vaikuttaa siihen, miten me heitä kohtelemme, vaikka emme ehkä edes haluaisi käyttäytyä niin."

Kynnystä huutamiseen saattaa laskea se, jos ihmisellä on valta-asema esimerkiksi politiikassa tai työpaikalla.

"Jos on valtaa, se saattaa madaltaa itsekontrollia kuten alkoholi. Valta voi juovuttaa ja mennä päähän. Ihminen alkaa luulla, että hän voi tehdä mitä tahansa. Tästä on tälläkin hetkellä maailmalla paljon esimerkkejä, mutta kunnioitus ei kasva huutamalla, se hapertuu."

Toinen puoli asiasta voi olla se, että vallassaolevalla on stressaava työ, ja stressi puolestaan kiristää hermoja ja altistaa suuttumiselle.

"Johtajille tulee paineita monelta taholta sekä omilta esimiehiltä että alaisilta. Mutta jos haluaa sellaiseen asemaan, silloin pitäisi ymmärtää, että siinä on väistämättä paljon stressitilanteita eikä silti saa räjähtää. Eivät kaikki halua valtaan."

Useimmissa yhteisöissä on sellainen rakenteellinen piirre, että joku aina haluaa kalliiksi kalliin paikalle. Tämä koskee aivan yhtä hyvin urheiluseuroja ja hyväntekeväisyysjärjestöjäkin. Näissä on aina kapinallisia.

"Ihmiset reagoivat huutamiseen eri tavoin. "Muistan sen kouluvuosilta, että kun eräs opettaja huusi, se sai osan itkemään ja toiset pidättelemään hymyään."

Ihmisen temperamenteissakin on eroja. Toiset hermostuvat helposti, toiset ei.

Sekin saattaa jakaa mielipiteitä, mikä ylipäänsä on huutamista. "Jos joku korottaa äänensä, onko se huutamista? Toisen mielestä on, toisen mielestä ei. Huutaminen voi olla veteen piirretty viiva, samoin kuin loukkaaminen. Joku voi olla aidosti ymmärtämättä, että toinen loukkaantui hänen sanomisistaan."

Juntunmaan mukaan jokainen joutuu elämässä oppimaan, miten sietää ikäviä tilanteita, ja siksi ei pitäisi loukkaantua ja uhriutua liian helposti.

Itsensä tutkiskeluun on syytä sekä huutajalla että loukkaantujalla. Jos sitten huutaja ei ole ilmiselvästi narsisti tai persoonallisuudenhäiriöinen.

"Onko huutaminen sitten hyväksyttävää kotona? Ehkä se on hyväksyttävää joissakin tilanteissa, sillä kaikilla menee joskus hermot", Juntunmaa sanoo.

"Jos tila tuntuu itselle turvalliselta kuten koti, ikävienkin tunteiden pitäisi olla välillä sallittuja. Varmasti suurin osa meistä on joskus suuttunut puolisolle tai lapsille. Lapselle on hyvä määrätyissä tilanteissa sanoa tiukasti, että kaikki käytös ei käy. Pitkävihainen ei saa kuitenkaan olla."

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.2.2026, kuvat Pexels

Ikuinen myötäilijä voi oppia jämäkkyyttä

 

Jos nyt sanon jotakin, hän varmasti suuttuu. Parempi vaieta...

 

Riidanvälttelijä pyrkii siihen, että seurassa kukaan ei vain loukkaantuisi tai suuttuisi. Kukaan ei kuitenkaan välty erimielisyyksiltä.

"Jännitteet kuuluvat elämään. Emme voi väistellä niitä loputtomasti, ja jännitteissä on hyviäkin puolia", sanoo psykologi Maisa Lehtinen.

Riidan välttelijästä tämä ajatus voi tuntua mahdottomalta. Miten  lopettaa pelkäämästä ristiriitoja, jos on tottunut kaikin keinoin välttelemään niitä? Mutta jos ainainen miellyttäminen ja sovitteleminen kuormittaa, roolia on hyvä ravistella.

Ennakoimisella konfliktien välttelijä pyrkii lievittämään omaa ahdistustaan. Tapaa voi lisätä se, että on vaikea ilmaista omia tunteita ja ajatuksia tai taipumus kokea stressiä monenlaisissa tilanteissa.

"Ennakoituminen ja miellyttäminen helpottavat pahaa oloa hetkellisesti, mutta pidemmän päälle toimintatapa on haitaksi omalle hyvinvoinnille", Lehtinen sanoo.

Kun mukautuu tai alistuu aina toisten tahtoon, omat toiveet ja tarpeet jäävät sivuun. Ajan kuluessa se voi katkeroittaa. Tilanteet vievät voimavaroja. Alakulo ja ahdistus jäävät mieleen ja elämä voi kaventua.

Ihmissuhteiden olisi hyvä olla vastavuoroisia. Muun muassa parisuhteessa tai ystävien kesken kenenkään ei pitäisi vastata sovusta tai toisten tarpeiden täyttämisestä.

Muutos voi alkaa tiedostamisesta. Olen aikaisemmin toiminut näin, mutta nyt haluan toimia toisin.

Miellyttämiselle on vaihtoehto: jämäkkä diblomaattisuus. "Jämäkkyydessä yhdistyy itsen ja toisen kunnioittaminen ja arvostaminen. Silloin ei alistu suoraan toisen tahtoon, mutta ei ole myöskään aggressiivinen", Lehtinen sanoo.

Jämäkkä diblomaatti voi sanoa mielipiteensä ääneen ja tarvittaessa asettamaan selkeät rajat - mutta myös antamaan tilaa ja huomioimaan erilaisia näkökulmia.

Vaikka vastahankaan asettuminen tuntuisi vaikealta, se helpottuu harjoittelun myötä. Siinä missä vaikenee tai kiirehtii sovittelemaan, voi todeta  ääneen näin: olen huomannut, että olen usein sovittelija. Se on kuormittavaa, joten sanonkin nyt rohkeasti mielipiteeni.

Entä jos muut loukkaantuvat, kun en sovittelekaan? Tämän taustalla voi olla kipeitä pelkoja, joita ei aina edes tiedosta. Menetänkö kaverit kokonaan?

Jos sovittelun syyt ovat syvällä ja välttelystä on tullut suojautumismekanismi, muutos ilman ammattiapua voi olla vaikeaa.

Jos ei pysty sanottua sanottavaansa tietyissä tilanteissa, asiaan voi palata parin päivän tai viikon jälkeen. Nyt olen miettinyt tätä asiaa, niin...

Entä sitten konflikteja pelkäämättömät haastajat? Hekään eivät ole varmasti pahantahtoisia. Haastaminen on vain tapa löytää ratkaisu. Tiukka keskustelu antaa haastajalle energiaa.

"Jos ollaan hyvin samanmielisiä, luovuus uusien ideoiden ja ratkaisujen löytäminen jäävät herkästi pois. Keskustelun tai väittelyn pitää kuitenkin tapahtua turvallisessa ilmapiirissä."

Lähteet: ET 10/2025, kuvat Pixabay