lauantai 24. heinäkuuta 2021

Suruyöni 55.




Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen tammikuun alussa. Hän oli terve, kuntoileva molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Kuolinsyyraportin mukaan Veran kuolemalle ei löytynyt syytä. Patologi sanoi, että kuolema johtui mahdollisesti rytmihäiriöstä.


Olen ruvennut muistelemaan Veraa paljon. Surulla on vaiheensa: shokkivaihe, reagointivaihe, työstämisvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Näitä ei käydä läpi kronologisesti.  Voidaan siirtyä tiettyyn vaiheeseen ja sieltä takaisin. Olen nyt pääasiassa surun työstämisvaiheessa, mutta seilaan myös edes takaisin näitä vaiheita.


Muistelen Veran luonnetta. Hän oli kärsimätön, nopea toimissaan. Kuten minäkin. Hän siivosi huonettaan ahkeraan ja hänellä oli sisustamisessa kallis maku. Kallis toimistotuoli, iso taulutelevisio, isän tekemä laminaattilattia. Vallilan ja Marimekon tekstiilejä. Samoin vaatteet usein merkkivaatteita. Kalliin maun jouiduin etpäässä kustantamaan minä.


Toinenkin tytär Sara on myös   siisti ja hyvin tarkka kaikesta. Hän on töissä hevostilalla Saksassa. Sara on tätä kirjoittaessani Tokion olympialaisissa. Tallin omistaja ratsastaa siellä, ja Sara on hevosia hoitamassa. Talli on hieno ja menestyvä. Sara on matkustanut  paljon hevoskilpailuissa, hän on ollut muun muassa Ranskassa , Hollannissa, Arabiemiraateissa kilpahevosia hoitamassa.


Sara kävi kotona ja heti huomasi, että kahvinkeittimen vesiallas oli hänen mielestään hyvin likainen. Niinpä hän ensitöikseen pesi sen. Ja antoi minun kuulla kunniani! Myös yleisestä sotkuisuudesta, jota ei minun mielestä ole. Laiska kun olen siivoamaan.


Minä siivosin 30-40 kymppisenä paljon kotia. Perjantaina matot ulos, imurointi ja moppaaminen,pölyjen pyyhintä, vessan pesu. Viikolla pyyhin tasoja puhtaaksi. Pesin hellaa ja mikroaaltouunia. Ja kaikenlaista puuhastelua. Nyt viisikymppisenä olen armollinen itselleni ja laiska siivoamaan kunnolla.


Tytöt oppivat mallioppimisella minulta tarkkuuden siivoamisessa ja yleensä siivoamisen. Lapset oppivat mallioppimisella monia asioita niin kotona kun ystäväpiirissä.


Vera pesi vaatteitaan usein ja siinä samassa muunkin pyykin. Hänen vaatekaappinsa oli sotilaallisessa järjestysessä, ihailin sitä. Voi, Vera olemme säilyttäneet vaatteesi ja emme ole koskenut vaatekaapin suoriin pinoihin. Käyn kyllä välillä katsomassa vaatekaappiasi ja koko huonetta ja muistelemassa sinua. Kun kosken sinun peittoa ja tyynyä, itkettää.


Vera oli hyvin itsepäinen. Oli kaikenlaisia kiistoja ja riitoja hänen kanssa. Esimerkiksi hän kerran halusi lähteä autolla Helsinkiin, vaikka ajokeli oli huono, tiet olivat jäiset ja lumiset. Kiisteltiin. Ja hän lähti. Minä olin sydän syrjällään, kunnes Vera soitti, että Helsingissä ollaan ja menossa nukkumaan isopapan luokse. Seuraavana päivänä ostoksia.


Olin myös Veran opettaja. Hänellä oli koulussa huvittava tapa viitata melkein jokaiseen kysymykseen. Käsi oli sukkelaan pystyssä, ja lukio meni hyvin.


Muistan, kun värjäsin Veran hiuksia vaaleanpunaiseksi. Väristä kiisteltiin, ja minä olin väriä vastaan, mutta Vera voitti. Loppuaikoinaan Vera värjäsi itse hiuksensa, minä olin kuulemma aivan liian hidas siinä hommassa. Veralla oli kauniin ruskeat, pitkät ja  kiharat hiukset, jotka hän minun mielestäni sotki vaaleanpunaiseen.



perjantai 23. heinäkuuta 2021

Rouskuvia herkkuja










Minä pidän paljon pähkinöistä, kuivatuista hedelmistä ja marjoista.Pääsin makumatkalle yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Ruohonjuuri on ollut ekologinen ja eettinen luonnontuoteyritys vuodesta 1982 asti.

Kun vertailin pähkinäsekoituksia, tuli syötyä niitä hulppeasti. Kun aloittaa syömisen, ei malta sitä lopettaa, vaikka pähkinöissä on yhtä paljon energiaa kuin suklaassa.


Parapähkinät on minun makuuni. Ne ovat suuria ja herkullisia. Olin syönyt niitä vain kerran ennen tätä yhteistyötä.


Tietenkin kaikki pähkinäsekoitukset ovat luomua ja sopivan suuria, melkein kilon. Rouskuteltavaa riittää pitkään.


                       Pähkinöitä ja taatelia itse tehdyssä myslissä jogutin kanssa

Puhtipommi-sekoitus, 800g, 16,95 €

Puhtipommissa on parapähkinää, cashewpähkinää, saksanpähkinää, tomusokeroitua inkivääriä ja taateleita. Sekoitus on aivan herkkusekoitus. Siinä on sopivasti pähkinää, makeaa ja inkiväärin potkua.



Voimanpesä-pähkinäsekoitus, 800g, 22,95€

Voimanpesä sisältää kermaista cashewpähkinää, manteleita, saksanpähkinöitä, parapähkinöitä ja hasselpähkinöitä.


Tämä on upea sekoitus maistuvia pähkinöitä. Saa herkutella terveellisillä pähkinöillä.





Sydänkäpy-sekoitus, 800g, 22,95€

Tämä sekoitus sisältää cashewpähkinää, mulperia, karpaloja, parapähkinää ja saksanpähkinää. Sekoitus on täydellienen yhdistelmä rapeita pähkinöitä ja kuivattuja marjoja. Karpalot ovat isoja ja pirtsakoita. Pidän todella paljon mulperista.


Pähkinöillä on paljon terveysvaikutuksia:

Syömällä päivittäin  pari pientä kourallista pähkinöitä  voi ehkäistä sydän- ja verisuonisairauksia  sekä tyypin 2 diabetesta. Tutkimusten mukaan päivittäin pähkinöitä syövillä on muita vähemmän sepelvaltimotautia ja verenpainetautia.


Kaikki pähkinät sisältävät runsaasti B-vitamiineja, rautaa, magnesiumia, seleeniä, sinkkiä ja omega-3 rasvahappoa, E-vitamiinia. Pähkinöissä on runsaasti proteiinia, joka yhdessä kuidun kanssa lisää kylläisyyden tunnetta. Nyt herkuttelemaan terveellisillä pähkinöillä.   







Kuvat omat ja Pixabay

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Surutyöni 54.

 


Rakas Vera-tytär kuoli yllättäen 9.1. Hän oli terve ja kuntoileva, 22-vuotias molykyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytutkimuksessa ei löydetty syytä Veran kuolemaan. Mahdollisin syy on sydämen rytmihäiriö. Näin sanoi patologi.


Tänään on väsynyt päivä. Tuntuu, että luhistun surun alle. En maalaa tänään kukkapöytää. Jonakin päivänä sitten. Mies sanoi vastikään, että minä huitelen jossakin ja jotakin koko ajan. Jollen keksi mitään - minun mielestä järkevää -  tekemistä, leivon. Vierasvara pakasteessa on melko valtava.


Niinpä en huitele tänään. Kudon kuin hämähäkki seittiään tätä surua. En tiedä, onko parempi vain olla tekemättä mitään vai tehdä. En minä surua pakene. Vera on mielessäni, kun herään ja kun illalla menen nukkumaan. Ja pitkin päivää. Puuhailusta tulee hetkeksi hyvä olo. Saan jotakin aikaan. Minä vain olen tällainen ihminen. Siinä suru ei ole muuttanut minua.


Identiteettiin suru on vaikuttanut. Pysyvämpään minäkäsitykseen. Olen nyt kuolleen tyttären äiti. En vain äiti.  Tämä vaikutti talvella niin, etten pystynyt lähtemään ihmisten ilmoille, enkä uskaltanut ajaa autoa. Työskentelen edelleen identiteettini kanssa.


Kysymys ystävistä, kavereista ja tuttavista on tullut ajankohtaiseksi. Teitä ihanat lukijat kutsun blogiystäviksi ja teidän kommentit ovat myös tukeneet minua paljon. Kiitos paljon siitä.


Kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, että kaverit ovat karsiutuneet. En ole heille sanallisesti tätä kertonut, en pidä enää vain yhteyttä. Kutsun kavereiksi niitä, joiden kanssa puhutaan niitä näitä. Sen sijaan ystäville voi puhua vaikeistakin aiheista avoimesti, ei vaan jaaritella pinnallisesti. Olen heille tätä surua purkanut, mutta olen halunnut myös puhua heidän asioistaan. Vuorovaikutuksellisuus kuuluu ystävyysuhteisiin. En halua olla aina äänessä, kailottaa tätä surua. Haluan tietää, mitä ystäville kuuluu. Myös heillä on ongelmansa. Kaikilla meillä on taakkamme.


Sähelsin tänään blogin ulkoasuosiossa ja hups, heijaa postin "Näitä luen" osion, enkä saa enää tehtyä sitä uudelleen. Pitäisi tavata ATK-auttajani. On kertynyt monta kysyttävää asiaa.


Kävin eilen gynekologilla vuositarkastuksessa. Täällä blogissa kirjoitin kerran, että verikokeen perusteella minulla on vaihdevuodet. No, kävin silloin gynekologilla ja hän sanoi, ettei ole vaihdevuodet. Munasarjat toimii. Minä olen täysin sekoillut. 


Nyt on sitten lopullisesti vaihdevuodet, ovat olleet jo puoli vuotta, enkä minä ole huomannut, tajunnut mitään erikoisempaa kuin tietysti suru.Ultrassa näkyi,  että munasarjat ne ovat pienentyneet, eivätkä varmasti toimi. Tajusin gynekologilla, etteihän minulla ole ollut kuukautisia pitkään aikaan. Luulin sen johtuvan minipillereistä, joita söin. 


Minulla ei ole ollut fyysisiä oireita - ei niitä kuumia aaltoja ja limakalvojen kuivumista. Ehkä vaihdevuosioireet ovat jääneet Veran kuoleman ja surun alle.Se on hyvinkin totta. Suruni on niin voimakasta. Gynekologi kysyi, onko minulla henkisiä oireita. No,on joskus väsymystä ja välillä mielialan nopeaa vaihtelua. Ei, ei ole unettomuutta kuin joskus. Nukun liikaakin, monena yönä kymmenenkin tuntia. Kokeillaan nyt hormonikierukkaa ja estrogeenigeeliä. Onko vaikutusta? Häviääkö väsymys ja nopeat mileialavaihtelut? Tuloksen pitäisi nähdä viikon kahden jälkeen. Hyvin jännittävää tämä.







maanantai 19. heinäkuuta 2021

Kuinka paljon karkkia voi syödä päivässä?




Minä lohtusyön etenkin iltaisin makeaa Veran kuoleman suruun. Tunnistan tämän hyvin. En pakene surua, koska käsittelen sitä aktiivisesti. Kun verensokeri nousee tulee hetkeksi hyvä olo. Ei tule kuitenkaan morkkista. En voi nyt kuvitellakaan laihduttavani pois viittä kiloa, joka on kertynyt tammikuusta alkaen. Ne ovat surukiloja.


Hupsista Heijaa! Lounaan jälkeen jälkiruoaksi tarkoitetut karkit ovat loppu työpäivän päätteeksi. Tai vain pieneksi makeaksi tarkoitettu suklaalevy on syöty. Tai kotona rankan päivän päätteeksi tarkoitetut palkkiokarkit on syöty loppuun. Tai vain muuten vaan on tehnyt mieli makeaa.


Herkkusyönnin päätteeksi voi tulla väsynyt ja vetämätön olo. Vireystilan notkahdusta selittää verensokeri, joka on herkun napostelun jälkeen  voinut ajautua ylös ja alas sahaavaan vuoristorataan. Joillakin verensokerin nopea nousu voi tuntua väsymyksenä ja huonona olona. Verensokerin nopea lasku taasen voi aiheuttaa jopa heikotusta, vapinaa ja sydämentykytystä.


Ravitsemussuositusten mukaan korkeintaan kymmenen prosenttia päivän energiasta saa olla peräisin lisätystä sokerista. Käytännössä se on 50-60 grammaa sokeria. Tämän sokerimäärän saa vajaasta sadasta grammasta karkkia.Laillistettu ravitsemusterapeutti Katja Nissinen suhtautuu kuitenkin herkutteluun varsin myönteisesti. Hänen mukaansa sokerisuositusten satunnaiset ylitykset eivät ole haitallisia.



Makeaa voi syödä vaikka joka päivä, kunhan ruokavalion perusta on kunnossa. Päivittäisen syömisen pitäisi olla säännöllistä, monipuolista ja riittävää. Katja Nissinen sanoo. "Kun nämä perusasiat on kunnossa, ruokavalioon mahtuu vaikka joka päivä vähän karkkia tai muuta makeaa. Joustava suhteutuminen syömiseen ja herkutteluun toimii ihmisillä yleensä paremmin kuin ehdottomat ja tiukat säännöt." Jos tiukasti kieltää itseltään jotakin, sitä enemmän sitä ajattelee.


Vähän karkkia esimerkiksi aterian jälkiruokana tai päiväkahvin pulla mahtuu hyvin terveellisiin ruokatottumuksiin. Rutkasta karkista sen sijaan kertyy helposti ylimäärin energiaa, mikä voi ajan mittaan vaikeuttaa painonhallintaa.


Runsas sokeri vaikuttaa epäedullisesti veren sokeri- ja rasva-arvoihin. Se voi aiheuttaa myös rasvamaksan. Pitkällä aikavälillä erittäin runsas sokeri voi johtaa heikentyneeseen sokerin sietoon ja tyypin 2 diabetekseen. Monipuolista ruokaa ei saisi korvata karkilla.


Millaisia karkkeja sitten kannattaa valita? "Ensisijaisesti valitsisin karkkia, josta oikeasti tykkää ja josta saa nautintoa. Silloin todennäköisesti kohtuumäärä riittää. Kun karkkia päättää syödä, on tärkeää, että siitä osaisi nauttia hyvällä omallatunnolla."



Vain yhtä makua syödessä kylläisyyden tunne tulee nopeammin kuin silloin, kun on useita erilaisia makuja. Kun on monta erilaista sorttia karkkia, tekee mieli maistaa niitä kaikkia. Jos on yhtä makua, pienempi määrä karkkia voi riittää.


Aika nopeasti valtava karkkihimo korjaantuu sillä, että uskaltaa syödä aterioilla riittävästi. Monilla etenkin aamupala ja lounas jäävät liian kevyeksi. Illalla saattaa olla jo energiavaje, jonka paikkaamiseen elimistö himoitsee nopeita hiilihydraatteja.


Joskus karkkihimo voi kertoa liiallisesta väsymyksestä ja kuormituksesta, sillä univaje ja stressi lisäävät makeanhimoa.


Tunnesyöminenkin voi saada toistuvasti tarttumaan karkkipussiin. Jos vaikeita tunteita ei pysty riittävästi käsittelemään tai hyväksymään, karkin syönti ja sen aiheuttama verensokerin nousu voivat hetkellisesti tuoda apua apeaan oloon. "Pidemmän päälle se ei vie pois hankalia tunteita, vaan tunteet olisi uskallettava kohdata ja elää läpi."




Lähteet: Helsingin Sanomat 8.7.2021, kuvat Pixabay




  





lauantai 17. heinäkuuta 2021

Surutyöni 53. Mistä saan iloa surun keskellä?

 


  

Tyttäreni Vera kuoli yllättäen 9.1.2021. Hän oli terve ja kuntoileva molekyylibiologian opiskelija. Hän iloitsi suuresti siitä, että oli löytänyt oman alansa. Vera opiskeli vuoden lääketiedettä ja lopulta tiesi ja tunsi, ettei lääkärin työ sovi hänelle. Toinen tyttö on Tokiossa , koska sen tallin omistaja, missä Sara on Saksassa töissä, kilpailee olympialaisissa. Meidän koti on nyt kuin tyhjä. Pesä tyhjä. Teen surutyötä.


Varoitan jo etukäteen tekstin ja kuvien hyppäämistä tai tekstejä olemassa siellä sun täällä. Blogger oikuttelee. Onko jolla kulla kokemusta tästä?


Minä olen saanut iloa elämääni surun keskellä etenkin läheisiltä.Mieheni on ollut korvaamaton tuki surussa. Olemme itkeneet yhdessä. Kaivanneet Veraa. Surreet pohjia myöten.Mies nimittelee minua usein häärääjäksi surun keskelläkin, kun haluan tehdä niin paljon kaikenlaista ja vaudilla. No, sitähän vähän olen - sellainen hästääjä .Myös kolme ystävääni tältä paikkakunnalta ovat auttaneet surussa.  Minulla on myös kaksi  opiskeluaikaista ystävää, joiden kanssa pidämme yhetyttä yleensä puhelimitse.  On myös suruystävä, jonka tytär kuoli viime elokuussa. Jaamme yllättävän samanlaisia tunteita. Hän on rakas.


Olemme tavanneet tämän paikkakunnan ystävien kanssa kahvilassa tai kodeissamme. Lisäksi sukulaiseni ja naapurit ovat ottaneet osaa suruun. Veljeni sanoi, että hän ajattelee Veraa ja minua päivittäin, vaikka emme ole olleet kovin läheisiä. Veljeni soitteli heti Veran kuoleman jälkeen ja hän on soitellut nyt myöhemminkin. Samoin yksi serkkuni on piristänyt minua.



Kaverit, jotka eivät ole ottaneet yhteyttä tai ovat piilotelleet aihetta tavatessamme, olen siirtänyt tuttaviin. Minusta ystävyyttä on kolmea lajija näin: ystävä, kaveri ja tuttava. Kaikki ystäväni ovat vähän niin kuin minä introvertti vähän ekstrovertteja. He eivät myöskään  niin halua olla valokuvan kohteena. Tässä kuitenkin mies ja ystävä. Kuvat ovat ehkäpä kaksi vuotta vanhoja. Muutenkin tämän postauksen kuvat voivat olla sellaisia, jotka olen julkaissut aikaisemmin. Tänä suruaikana olen myös usein unohtanut ottaa kuvia. Tai viitsinyt ottaa.


Olen suunattoman kiitollinen somekevereilleni, joilta olen saanut tukea. Myös sinulle! On kuin te myös kannattelisitte  tässä surussa. Suurkiitos tästä!




                Miehen kanssa purjehtimassa.
               


                       Ystäväni Arjan kanssa kuntosalilla.


Olen iloinen myös siitä, että läheiseni  ja minä emme ole saaneet koronaa.Vaikka pelkoja on tietysti ollut.Olen lukenut paljon ja katsellut Netflixin elokuvia ja sarjoja.



Puutarha on ollut yllättävästi hyvä minulle surussani. Olin siitä ihan hämmästynyt jo toukokuussa, vaikka tiedän, että puutarhatyöllä on hyvin terapeuttinen vaikutus. Mutta en uskonut sillä olevan vaikutusta näin suuressa surussa. 


    Hentoiset taimet huhtikuussa ennen koulintaa.
   
  Ne sentään itivät. Kasvun ihme. Elämän ihme.
                         










                      Ruukkupuutarhan mausteyrtit.




Niittykukkia.




Tätä peitekasvia en raaski kitkeä pois. Se kukkii niin ihanan kauniisti puutarhassa.

                       Kasvatan osan kesäkurpitsaa ruukussa.




Kerrankin sain basilikan kasvamaan. Johtuu todennäköisesti                helteistä. Ei minusta.

              

               



 
               Minut yllätti ruusunätkelmän ja jaloelämänlangan hyvä                       kasvu pelargoniaruukun reunassa.
               Sorasin ja laitoin pohjakankaan viime
               vuonna osaan puutarhasta. Kyllästyin tappelemaan 
               vuohenputken kanssa . Salaatti, lehtikaali, persilja ja retiisi                olivat melkein ainoita kasveja, jotka sain kasvimaalla tänä                  vuonna kasvamaan.  Ehkä kuumien ilmojen takia salaatti                    halusi kasvaa ja kukkia nopeasti. Tai ehkä kaikki kasvimaan kasvit itivät                 huonosti  Veran takia, koska yleensä laitoimme   kasvimaan yhdessä.      Ehkä Vera olisi halunnut    etenkin kukkia kasvimaalle. Niitä sain ihme kyllä .  Arkiset ajatukset ja suru häipyvät, kun katselee kukkia.                                          Kuivakukat itivät kohtuulisen hyvin.                       

Olen ollut myös iloinen kahvista ja ruoasta. Samoin suklaasta.

   Paprika-halloumijuusto pata. Herkullista.  Grilliruoat:  nyyteissä perunoita ja lohta, paprikaa, kesäkurpitsaa, halloumia ja munakoisoa. Minä          olen meillä se grillaaja.



 

             

Olen ollut myös iloinen, että olen jaksanut sirkkelöidä tulevan talven polttopuita. Olen tehnyt myös  pientä pintaremonttia taloomme. Kukkainen tapetti freesaa muuten niin ruskeaa                tupakeittiötämme.



Kuistin uusi maali.

Voi, miten iloinen olen meidän kahdesta kissistä: vanha Kille ja nuori

Siiri.




            


 



  Siiri ja Kille ovat ystäviä.

                Siiri maistelee uunijuustoa pöydällä.


Olen saanut lenkkeilystä suurta iloa ja olen usein käynyt läpi suruani  metsässä lenkkeilyn aikana, olen välillä huutanut ja kiljunut Jumalalle Veran kuoleman epäoikeudenmukaisuudesta. Ei nuoren tule lähteä ennen vanhempiaan. Metsä on kaiketi suurin surunkäsittelijä läheisten lisäksi.




               Melkein huomaamaton kaunis polku järven rannalla.                           Eksyin sinne vahingossa.









  


  




torstai 15. heinäkuuta 2021

Surutyöni 52.

 


Rakas  22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli yllättäen tammikuussa. Perusteellisissa kuolinsyytutkimuksissa ei löydetty mitään syytä kuolemaan. Kaiketi sydän vain lakkasi toimimasta. Patologi sanoi, että todennäköisin syy kuolemaan oli rytmihäiriö. Vera, on niin ikävä sinua! Ehkä oli vain sinun aikasi lähteä muihin ulottuvuuksiin. Olit erityinen lapsi. Teen surutyötä.


Olen täällä blogissa jo kertonut, että minulla oli kaksi peräkkäisenä päivänä tullutta aivoverenkiertohäiriötä. Jälkimmäisessä mentiin ambulanssilla sairaalaan. Vaikka minulla oli melko paljon infarktin oireita, sitä ei löydetty TT-kuvista.


Sain sitten diagnoosiksi ohimenevän aivoverenkiertohäiriön. Veriarvoni olivat hyvät, verenpaine matalahko. Alan nyt vähitellen päästä pelosta, että kohtaus uusiutuisi. Enkä minä ehkä kunnolla sitä pelännytkään. Se voisi olla nopein tie Veran luokse. Vera on tärkein. En minä, vaikka teenkin tätä surutyötä. On niin kova tarve tälle.


En yleensä nuku huonosti, mutta kaksi viimeisintä yötä valvoin suurimman osan ja ajattelin Veraa tunteella, välillä itkin. Olenkohan suistumassa? Päästämässä irti rutiineista? Vaikka rutiinit olisivat hyvä säilyttää. Kehykset elämälle. Mutta onko minulla enää elämää, kun menetin lapseni? Tärkeimmän kaikista.


Isäni, äitini, siskon ja parhaan ystäväni kuollessa olin kuilussa. Mutta nyt olen kuilun pohjalla. Tästä alemmas en pääse. Täällä minun on aikani oltava. Pimeydessä.


Kysyin toissapäivänä mieheltäni luvan laiskotella, koska väsytti huonosti nukutun yön jälkeen. Mies oli aivan ihmeissään. "Mistä tuo nyt tuli?". Vastasin, että lapsuudesta, joka loppui minulla 10- vuotiaana. Silloin sai laiskotella vain illalla. Päivät kuluivat koti- ja maatilantöissä. Ja olenhan persoonallisuudeltani jotenkin nopea, kärsimätön. Toisaalta se on dynaamista elämänjanoa.


Ollaan oltu miehen kanssa naimisissa 26 vuotta. Yhdessä 28 vuotta. Ja nyt minä vasta kysyn, saanko laiskotella. Ei siihen ole ollut aikaisemmin tarvetta. Vai olisiko ollut? En tiedä.


Kohdun seutu on ollut kipeänä. Liittyy Veraan, raskauteen. Ei mitään vakavaa. Saan selkeästi kiinni tunteesta, että olen raskaana. Neurologi sanoi, että aivoverenkiertohäiriöni johtui surusta. Itsekin niin ennalta ajattelin. Mutta ei se ole mielestäni psykosomaattista. Vatvon ja käsittelen tunteitani liikaakin. Olen alitajunnan lietteissä ja joutomailla. Ei ole padottua surua. Mieli suree ja kehokin suree. 




maanantai 12. heinäkuuta 2021

Olenko tunnollinen?

 


Minä aloin pohtia, olenko tunnollinen. Toisaalta olen impulsiivinen ja kärsimätön. Olenko kärsimätön sen takia, että haluan saada nopeasti aikaan ja nautin siitä? Kyllä näin on. Mutta tapanani on häslätä ja  esimerkiksi kadottaa ja rikkoa tavaroita, etenkin silmälasini ja kännykän. Mies sanoo minulle usein, että ota nyt rauhallisesti, älä hösellä. Hän on rauhallisuuden perikuva.


Eilen otin kännykän mukaan, kun poimin nokkosia keittoa varten. Tulin sitten sisään, ja oli tunne, että jotakin puuttuu. No, se kännykkä. Ei kun etsimään. Lopulta löysin sen maasta ensimmäisen nokkospaikan lähettyviltä.



Laihdutin viime vuonna tunnollisesti viisi kuukautta pudottaen painoa 13 kiloa. En lipsunut tavoitteestani. Paremminkin otin uusia tavoitteita painonpudotukseen. Aluksi oli tarkoitus laihduttaa seitsemisen kiloa. Olin siis tunnollinen siinä asiassa.


Huolehdin aika tunnollisesti terveydestä. Nukun, liikun ja syön hyvin. Mutta nautin näistä kaikista. Toisaalta nyt olen lohtusyönyt makeaa suruuni.


Tyttäreni Veran kanssa maalattiin viime kesänä tupakeittiön seiniä ja kattoa. Tulos ei ollut häävi. Vera oli samalla tavalla kärsimätön kuin minä.


Vera oli varmasti mallioppinut kärsimättömyyden ja nopeuden minulta, mutta voi se olla tutkimusten mukaan myös geeneissäkin. Isäni oli kärsimätön. Yhtä serkkua sanottiin Hoppulan Matiksi, koska hänellä oli aina kiire, hoppu.



Sotkettiin sitten Veran kanssa valkoiseen maaliin kaksi vanhaa, ruskeaa tuolia. Pisaroita oli myös lattiallalla ja verhoissa. Mutta piti toimia nopeasti. Miksi piti? Emme ajatelleet. Emme korviamme lotkauttaneet miehen neuvoille.Puhumattakaan siitä, että olisimme ehtineet suojata lattiat jotenkin.


Tässä yhtenä kesänä maalattiin pienen kuistin lattia. Maali hilseili jo seuraavana kesänä. Kun ei ehditty tehdä pohjatöitä kunnolla, esimerkiksi rapsuttaa vanhaa maalia pois.


Minä olen tunnollinen sellaisissa asioissa, joita pidän tärkeinä. Jestas, minua ei komennella! Opiskelut tein kunnianhimoisesti ja intohimoisesti. Olin - omasta mielestäni - hyvä työssäni. Mielestäni lahjakkaat oppilaat eivät tarvinnut tukea vaan kiitosta. Keskityin ehkä liiaksikin heikkoihin oppilaisiin, mutta loppujen lopuksi he menestyivät ylioppilaskirjoituksissa yleistä tasoaan paremmin. Olin niin onnellinen heidän puolestaan! Niin kovasti onnellinen.


Tunnollisuuteni - ja kunnollisuuteniko? - on vähentynyt iän myötä. Olen huomannut tämän siivouksessa, vaikka olen kotona ollessani yrittänyt siivota päivittäin. Niin ja näin. Kotona ei vallitse kaaos, mutta yleisilme ei toisen siistin ja tunnollisen tyttäreni mukaan ole siisti. Vaan kirpputori. En huolehdi  enää kovinkaan paljon ulkonäöstäni, kun menen ihmisten ilmoille.


Tätä blogia olen päivittänyt melko usein. Tunnollisestiko? Toisaalta saan tästä nautintoa ja iloa. Blogi on tärkeä myös ajatusten ja tunteitteni analyysissä. Kirjoitan melko usein teoriaa tänne, mutta pikaisesti yhdestä lähteestä. Mutta toisaalta - taas toisaalta - olen teoreettinen luonne, pää pilvissä, ja minun on vaikea tehdä monia konkreettisia asioita hyvin, esimerkiksi käsitöitä. En vaan osaa.


Digitaitoni ovat kehnot. Minulla olisi niihin tuki, mutta en saa aikaiseksi ottaa yhteyttä tähän tukihenkilöön. Kuvatiedostoni on sekaisin. Kaikki kuvat ovat tammikuusta asti menneet vain kameran kuviin, ei kuukausittain. Tässä en ole lainkaan tunnollinen. Kuvittelen mielessäni, että ehkä joskus tämä ongelma vain ratkeaa itsekseen. Niin varmaan. Hah!


Puutarhammekin olen perustanut kiireellä. Monta vuotta sitten istutin omena-, kirsikka- ja luumupuun taimia liian tiheään. Enkö oppinut siitä mitään? En tainnut. Viime kesänä innostuin istuttamaan enemmän mustaherukkaa ja karviaista. Uutena pensasmustikkaa, marja-aroniaa ja alppiruusuja. Liian tiheään.


Tässä omenapuun seutuvilla on maanpeitekasvi. Olen yrittänyt taltuttaa paskamaista vuohenputkea pois tiluksiltani. Viime kesänä sain tarpeekseni ja  tilasin kuorman soraa ja panin pohjakankaan ja kannoin todella painavaa soraa sankoilla puutarhaan. Sorakuski ei voinut tyhjentää kuormaa lähemmäksi, koska likakaivo on liian lähellä. Eipä vuoheputkia näy tällä pienellä alueella enää , mutta aika näyttää, tuhoaako keksinöni vähitellen hedelmäpuut. Onko liian pieni aukko pohjakankaassa veden saamiseen?Ehkä tänä kesänä suurennan aukkoja.


Maanpeitekasvi kukkii kauniisti. Tietääkö joku, mikä on tämän kasvin nimi?



Tein viime kesänä kukka- ja hyötykasvipenkin. Halusin äkkiä vihreää, joten istutin penkkiin kurpitsaa ja maanpeitekasveja.


Auringonkukkia oli viime kesänä siellä sun täällä.


Kurpitsa valtasi kasvipenkin.



Kuvassa on liian tiheään istutetut mustaherukka, karviainen ja alppiruusu. Penkki on koristekasvi- ja hyötykasvipenkki. Kuvassa ei näy kunnolla   kolmea erilaista maapeitekasvia,  jotka ovat nekin vuohenputken taltuttajaksi tarkoitettuja.

Välillä tuntuu, että minä pysähdyn kunnolla vain meditoidessani tai nukkuessani. Miten vastaan tämän jutun otsakkeeseen Olenko tunnollinen. Jeps, annan itselleni kouluarvosanan 7, olen melko tunnollinen.

Voisin esitellä tässä tunnollisuutta ja retuperäisyyttäni laveammin. Mutta en ehdi. On kiire mennä sirkkelöimään talven polttopuita.