Päästä irti kärsimyksestä ja vääryydestä

Moni kantaa mielessään raskaasti kokemaansa vääryyttä ja kärsimystä. Ne sitovat energiaa ja vievät tilaa hyvältä elämältä. Niistä on mahdollista kuitenkin päästä irti.

Irti päästäminen liittyy moniin tilanteisiin, kuten huonoon ihmissuhteeseen, nöyryytykseen tai vääryyden kokemiseen ja kaltoin kohteluun.

Irtipääseminen on prosessi, jonka aikana ihminen oppii tuntemaan itseään eikä jää kiinni toisen tekemiin määritelmiin. On tärkeää luoda itselleen omanarvontuntoa vaikean ihmissuhteen jälkeen. Irtipääseminen on myös sitä, että ihminen hyväksyy jonkin asian elämänhistoriaan kuuluvaksi. Irti pääsemistä auttaa esimerkiksi ajatus, että nöyryyttäjä ei ole minun arvoiseni.

Irtipääseminen ei ole kuitenkaan helppoa, koska tunnekuohun aiheuttava ärsyke voi tulla esiin milloin ja missä tilanteessa vain. Myös tunteiden tukahduttaminen voi kääntyä itseä vastaan.

Irtipääseminen voi olla myös suruprosessi. Taustalla voi olla joku suuri menetys, esimerkiksi työpaikan menettäminen, ero tai etääntyminen ystävästä.

Irtipääsemiseen voi liittyä kriisin vaiheet:sokki, kieltäminen, reaktiovaihe, sopeutuminen. Reaktiovaiheessa voi olla vahvojakin vihan tunteita. Vihalla on kuitenkin suuri vaikutus irtipääsemisessä. Se etäännyttää ja rakentaa rajoja, ja puhdistaa myös mieltä.

Ajan myötä menetykseen sopeutuu ja sitä pystyy käsittelemään. Prosessi saattaa kulkea surun ja joskus masennuksen kautta. Kun ne loppuvat, seuraa uudelleen suuntautumisen vaihe. Elämään löytyy jotakin uutta.

Irtipäästämiselle ja menetykselle ei ole selviä aikarajoja. Ahdistus tyyntyy yleensä kuukaudessa. Pitkästä parisuhteesta eroamisen jälkeen ensimmäinen vuosi on vaikein.

Irtipääseminen on totuuden äärellä olemista. Silloin uskaltaa katsoa asioita niin kuin ne ovat. Ihminen hyväksyy itsensä ja itsetuntemus lisääntyy.

Kipeiden kokemusten muistaminen voi synnyttä reaktioita myös kehoon. Syke saattaa kiihtyä, verenpaine nousta ja stressihormonitaso kohota. Jos huomaa, että näin käy, itseen voi suhtautua myötätuntoisesti ja vaihtaa ajatusten ja keskittymisen suuntaa.

Lähteet; Hyvä terveys 20/2020, kuvat omat

Kun sinua ei huomata

Yhteenkuuluvuus on perustarpeemme syntymästä asti. Ulkopuolelle jääminen on taasen pahimpia pelkoja.

Psykologi ja työhyvinvointipäällikkö Marja Lahtinen sanoo, että jos jäämme vaille huomiota, saatamme muuttua kiukkuisiksi ja aggressiivisiksi tai toisaalta vetäydymme ja lamaannumme.

Jos syntyy kokemus ulkopuolelle jäämisestä, keho reagoi tilanteeseen aktivoimalla uhkajärjestelmän, eli sympaattinen hermosto aktivoituu. Kun tämä toistuu usein, seuraa stressiä, ja pitkittyessään jopa uupumumista ja sairastumista.

Pelon vallassa aistihavainnot voivat vääristyä. Torjutuksi tulleet ovat taipuvaisempia tulkitsemaan, että muiden katse suuntautuu heistä sivuun. Muiden eleiden tulkitseminen negatiivisesti saattaa olla pohjimmiltaan suojautumiskeino. Ihminen voi oppia karttamaan muita, ja näin ei tule uudelleen torjutuksi, mutta tämä voi entisestään lisätä yksinäisyyttä.  

Liika hiljaisuus on jopa avointa konfliktia pelottavampaa. Riitelemällä juurisyyt pulpahtavat yleensä nopeasti pintaan, kun taas huomiotta jättämisessä tämä tietokanava pysyy mykkänä tai katkeaa. Epätietoisuudessa vellova voi päätyä toistuvaan itsetutkiskeluun. Hän miettii, mitä on tehnyt väärin, koska on järkyttänyt toista niin paljon, että ei saa tältä huomiota.

Mitätöinti iskee minuuteen

Huomiotta jäämistä vieläkin tuskallisempaa on mitätöidyksi tuleminen. Mitätöinti vetää pahimmillaan maton koko persoonallisuutemme ja olemassaolomme alta. Se saa meidät tuntemaan itsemme kyvyttömäksi, ja voi kyseenalaistaa oman käsityksemme itsestämme.

Mitätöintiä voi tapahtua esimerkiksi silloin, kun omat sanomiset ohitetaan systemaattisesti tai kuitataan vitsaillen, vaikka viesti olisi tarkoitettu vakavaksi.

Vähättelevät suhtautumiset voivat paljastua myös ilmeistä, lausahduksista ja eleistä: kyllästynyt huokailu, paheksuvat tuhahdukset tai silmien pyörittely.

Tällaiset eleet myrkyttävät salakavalasti myös parisuhteita. Terve ihmissuhde sisältää mielenkiinnon osoittamista ja toisen aktiivista kuuntelemista, vastavuoroisuutta ja toisen tarpeiden ennakoimista.

Aina sanat eivät riitä

Vähintään 70 prosenttia viestinnästä on ei-verbaalista. Esimerkiksi videopalavereissa tärkeät vivahteet voivat hukkua. Noissa kokouksissa meistä näkyy tyypillisesti vain osa, ja katsetta on vaikea kohdistaa toiseen, ja usein katsomme toisesta hieman ohi.

Ehkä eniten tahatonta huomiotta jättämistä tapahtuu älypuhelimen koukuttavuuden takia. Ihminen kokee usein jäävänsä vaille toisen huomiota, koska tämä selaa puhelintaan.

Kännykkää voidaan selata samalla, kun kuunnellaan lasten tai puolison kertomusta päivästä. Puolison reaktiona voi olla ärsyyntyminen ja tiuskaisu tai vetäytyminen loukkaantuneena pois kontaktista.

Kuulumiset kunniaan

Pääsemme esiin ja kukoistamaan, kun ihmissuhteissa ja työpaikoilla on turvallinen ilmapiiri. Se on käsitys siitä, että ryhmässä uskaltaa ottaa henkilökohtaisia riskejä ja että jokainen saa olla oma itsensä ilman,   että joutuu naurunalaiseksi.

Tätä voidaan kehittää hyvin pienillä asioilla, kuten kysymällä työkaverilta "Mitä kuuluu?" tai toivottamalla toisille "Huomenta" ja "Hyvää viikonloppua".

Jo tällaisilla asioilla on iso merkitys mielen hyvinvoinnille - tai vastaavasti niiden puuttumisella voi olla iso merkitys sille, koemmeko itsemme ryhmään kuuluvaksi.

Hyväksyvää huomiota ja hyvää suhtautumista vastaanottavan sydämen syke laskee, keho rauhoittuu, ja mielihyvähormonien eritys kasvaa. Tämä lisää myös armollista suhtautumista itseen.

Lähteet: Hyvä terveys 02-2023, kuvat omat

Surutyöni 134.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Tunnetila nyt: Kuljen kuoppaista ja pimeää tietä. Surussa rotkot ovat syvät, tiet jäiset. Metsä musta. Kevät ei tule minulle. Aurinko. Lämpö. Sillä kuljen varjojen maassa.

Nykyisin itken yleensä aamuisin, kun Vera tulee melkein ensimmäisenä mieleen. Ajattelen Veraa: Minkälainen ääni Veralla oli? Miten hän käveli? Minkälaiset hiukset hänellä oli? Miten hän ajoi autoa? Mikä oli Veran lempihajuvesi? Nyt käytän sitä melkein päivittäin ja se lohduttaa minua. Samoin Veran kenkien, pipon ja kaulahuivin käyttö.

Myönteistä elämässä on, että olen päättänyt itse taimikasvattaa köynnöksiä: aito elämänlankaa, krassia, mustasilmäsusannaa, ruusupapua, tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Nyt odotan siemeniä ja perliittiä, jotka tilasin netistä. Kylvömultaa toivottavasti löytyy Tokmannilta. Perliitti tekee kylvökset kuohkeiksi ja ilmaviksi, juuret kehittyvät paremmin.

Meillä on talossa yksi ulkoseinä, joka on etelään päin. Miehen autot ovat vallanneet miltei koko pihan. Ohuen mullan alla on kallio, niinpä istutan kukat isoihin ruukkuihin. Viime kesänä seinustalla viihtyivät krassit, aito elämänlanka ja tuoksuherne, jotka ostin taimina. Nyt siis itse taimikasvattamaan! Haluan nähdä pienet hennonvihreät taimet, jotka nousevat mullasta. Koulia niitä kylvölaatikoista pieniin ruukkuihin ja lopulta istuttaa suurempiin, jos tarvetta on. Haluan seinän täyteen kukkia.

Mies keksi raahata minulle kuntopyörän vintiltä. Se on varmaankin  vanha, nimeltäänkin Tunturi. En hennonnut kertoa miehelle, ettei sen vastuksia voi säätää, koska hän oli niin innoissaan. Niinpä se nyt on olohuoneessa ja vie tilaa.

Yksi päivä aloin ajatella vanhuutta, jos elän siihen asti. Asia ei ollut tullut todellakaan mieleen aikaisemmin. Pitäisi lisätä lenkin pituutta. Käydä kuntosalilla vahvistamassa lihaksia. Mutta kävin 13 vuotta kuntosalilla, ja yhtenä päivänä sain vain tarpeeksi ja kävelin pois. Ehkäpä kuitenkin kannattaisi mennä sinne edes vahvistamaan jalkalihaksia. Saas nähdä? Meiltä on kirkonkylään 20 kilometriä. Sekin vaikuttaa siihen, että suhtaudun vähän nihkeästi kuntosaliharrastukseen.

Tuli vanhuutta ajatellessani mieleen, että pitäisikö tilata jo ET-lehti. Siitä kai saisi vinkkejä hyvään vanhuuteen. Ei minua vaivaa esimerkiksi ulkoiset vanhemman ihmisen piirteet.Muun muassa rypyt ja juonteet kasvoilla. Löystyvät rinnat ja selluliitit käsivarsissa ja muualla. Se on aivan luonnollista, eikä sitä vastaan kannata pyristellä, maksaa isoja rahoja ihon vanhenemista vastaan olevista hoitotoimenpiteistä, kun nekään ei vaikuta ikuisesti.

Vaihdoin äänikirjamaailmassa Nextorystä Book Beatiin. Nextory oikutteli liikaa, esimerkiksi se ei toiminut yhtenä viikonloppuna ollenkaan. Book Beatiin olen ollut tyytyväinen.  Kuuntelin tällä viikolla kotitöiden lomassa Siri Hustvedtin kirjan Lumous loppuun, jonka olen lukenut aikoinaan paperikirjana. Luin paperikirjana Joel Haahtelan Perhoskerääjän.

Siiri-kissamme ei ole tullut takaisin kotiin. Hän on ollut jo 10 kuukautta poissa. Odotamme häntä edelleen, vaikka toivo on oikeastaan mennyt.

Mukavaa viikonloppua kaikille!

Trauma voi kipuilla kehossa

Psyykkinen trauma syntyy tilanteessa, joka on poikkeuksellisen järkyttävä ja elintärkeitä asioita uhkaava.

Vera-tyttären kuolema aiheutti minulle postraumaattisen stressireaktion. Aluksi näin vain kuvia kahdesta poliisista ja siitä tilanteesta, jossa he kertoivat Veran kuolemasta. En muista Veran kuoleman jälkeisestä viikosta mitään.

Vähitellen tuo kuva haihtui, ja tuli kuvia Verasta. Surutyö alkoi. Sain myös - ja edelleen saan - ruumiillisia oireita. Pahimmillaan sain aivoverenkiertohäiriön, pienen infarktin, ja olin sairaalassa viisi päivää. Suru on tuntunut myös kipuna rinnassa, jomottavana päänsärkynä ja selkäkipuina.

Sain aluksi kriisiterapiaa suruuni. Edelleen käyn hoitajan luona puhumassa. Tiedostan traumani, mutta silti saan fyysisiä oireita.

Kenenkään elämä ei mene niin, etteikö kohtaisi hyvin vaikeita asioita elämässään. Jokaisella on katkeamispisteensä, ja riittävän voimakas tapahtuma traumatisoi kenet tahansa.

Tyypillisiä taraumakokemuksen aiheuttajia ovat muun muassa  väkivalta ihmissuhteessa ja läheisen kuolema. Yksilölliset ominaisuudet vaikuttavat siihen, mitä traumasta seuraa.

Traumaperäisiä oireita saattaa olla vaikea tunnistaa, koska ne ilmenevät usein fyysisesti. Oireina voi olla esimerkiksi aistimuutokset, halvaukset ja voimakkaat kiputilat.

Trauma on voinut aiheuttaa selittämättömiä oireita jopa vuosikausien ajan. Sen tunnistaminen voi olla monille potilaille helpotus - mutta osalle järkytys.

Traumatisoitumisen aiheuttamiin kehon kiputiloihin lääkitys ei useinkaan auta. Hoidon ensimmäisiä tavoitteita on tunteiden tunnistaminen ja yhteyden löytäminen omaan kehoon.

Monet lapsuuden vaikeat erokokemukset voivat palata mieleen vasta aikuisena. Ennen oli tavallista, että lapset jäivät esimerkiksi yksin sairaalaan, eivätkä vanhemmat joissakin tapauksissa päässeet edes katsomaan heitä. Minulla oli näin pienenä kitarisaleikkauksessa. Vanhemmat olisivat päässeet katsomaan minua, mutta eivät ehtineet/halunneet.

Vanheneminen saattaa palauttaa mieleen traumakokemuksia, koska mieli ei jaksa enää puolustautua muistoja vastaan. Käsittelemättömät tarumakokemukset tulevat mieleen tavalla tai toisella. Oireet ei välttämättä pysy koko ajan samoina vaan ne voivat muuttaa muotoaan ja siirtyä eri puolille kehoa.

Tutkimusten perusteella on selvää, että äärimmäinen stressi aiheuttaa ruumiillisia vaivoja, kuten sydän- ja verisuonisairauksia. Mutta kun käsittelee traumaa vaikkapa psykoterapiassa sekä psyykkiset että ruumiilliset oireet voivat helpottua. 

Lähteet: Apu Terveys 7/2021, kuvat omat

Uskalla elää omannäköistä elämää

Minulla ikääntyminen on tuonut elämään enemmän itsevarmuutta. Voin olla ehta oma itseni. En välitä enää juurikaan siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Moni on tottunut jopa vuosikymmenien ajan miettimään lähinnä muiden toiveita niin perhe-elämässä kuin työssä, mutta koskaan ei ole myöhäistä opetella kuuntelemaan omia tarpeita.

Mitkä merkit kertovat, että on jättänyt omat haaveet toteutumatta?

Usein tästä kertoo, että on epämääräinen ahdistuksen ja tyyytymättömyyden tunne. Jokin on pielessä, mutta tarkkaa ongelmaa on vaikea osoittaa.

Suhtautumista muihin ihmisiin voi leimata monesti marttyyrius. Tuntuu, ettei koskaan saa samaa kuin muut. Muiden rohkeat ratkaisut saattavat herättää lähinnä kateutta.

Voiko oman tilan ja omien rajojen opetella ottamaan esimerkiksi vielä yli kuusikympppisenä?

Itsensä löytäminen ei ole koskaan myöhäistä. On paljon ihmisiä, jotka kokevat vasta kypsässä iässä pystyvänsä ensimmäisen kerran toteuttamaan omia todellisia toiveita.

Itse asiassa päälle 60-vuotiaan elämäntilanteessa on paljon piirteitä, jotka antavat mahdollisuuden tilaa kuunnella omaa itseään ja omia toiveitaan. Työn vaatimukset eivät enää määrittele aikatauluja. Lapset ovat aikuistuneet. Omat vanhemmat ovat voineet jo olla edesmenneet, joten heitä ei tarvitse enää hoivata.

Miten oma tila on mahdollista ottaa?

Peruskysymys tässä tilanteessa on, mitä minä tarvitsen voidakseni aidosti hyvin.

Vastaaminen ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Aluksi pitäisi tietää, kuka minä olen. Moni on piilottanut omat todelliset tarpeensa ja toiveensa jopa vuosikymmenien ajan jonnekin hyvin syvälle. On täytynyt täyttää läheisten, yhteiskunnan, työn tai jopa markkinavoimien odotukset.

Ihminen saattaa elämänsä loppuun asti yrittää täyttää jopa kauan sitten kuolleiden vanhempiensa toiveita. Tai ehkä omien oikeiden tarpeiden sijalle ovat tulleet autot, kaukomatkat, kesämökit ja muu materia.

Millaisia elämänmuutoksia ihmiset tekevät kypsemmässä iässä?

Sisäisesti merkittäviä muutoksia voivat olla ulkonaisesti pienetkin asiat. Uudet harrastukset. Uudet ihmissuhteet. Uudet riennot.

    

Jotkut alkavat ilmaista itseään taiteen kautta: he vaikkapa maalaavat, musisoivat, kirjoittavat tai näyttelevät. Yleisön eteen uskaltautuminen voi olla merkittävä kokemus.

Tai sitten uusiksi saattaa mennä elämän kantavat peruspilarit, kuten asuinpaikka tai parisuhde. Jotkut voivat löytää tässä elämänvaiheessa sukupuolisuutensa ja seksuaalisuutensa ensimmäisen kerran.

Kuinka päästä alkuun muutoksessa?

Yksi tehokas keino on aluksi kynä ja paperi, joilla voi aloittaa vuoropuhelun itsensä kanssa. Kannattaa kirjoittaa kysymykset ja vastaukset ajan kanssa.

Kysymyksiä muun muassa: Olenko yleensä ottaen tyytyväinen elämääni? Mihin asioihin tarkemmin olen tyytyväinen ja mihin en? Mihin kaipaan muutosta aivan erityisesti? Miten voin saavuttaa muutoksen tai ainakin pyrkiä sitä kohti? Mikä voi estää muutoksen?

Mistä saa tukea?

Hyvän ystävän kanssa puhuminen auttaa hahmottamaan asioita. Psykoterapiakin voi ääritapauksissa olla hyväksi. On myös lyhytkestoisempaa vertaistukea, kuten erilaisia viikonloppukursseja ja muutosryhmiä. Myös aihetta käsittelevän kirjallisuuden lukeminen auttaa muutoksessa.

Minkälaisiin ympäristön reaktioihin kannattaa varautua?

Läheiset luultavasti kannustavat, mutta osa voi myös yrittää lannistaa. Elämänmuutoshan saattaa tarkoittaa, että ympärillä olevat ihmiset joutuvat kohtaamaan ja ottamaan vastuuta jostakin uudesta.

Millainen palkinto oman tilansa ottavaa odottaa?

Todennäköisesti saa ihan uusia elämyksiä ja sisäisesti rikkaamman elämän. Parhaimmillaan saavuttaa tyytyväisyyden ja kiitollisuuden.

Lähteet: ET 2 18.1.2023, kuvat omat

Särkynyt sydän -oireyhtymä voi johtaa kuolemaan

 

Kun tyttäreni Vera kuoli, ajattelin, että nyt en enää pelkää mitään. Pahin pelko toteutui.

Mutta muutaman viikon jälkeen Veran kuolemasta aloin pelätä omaa kuolemaani. Rintaa kivisti, ja oli rytmihäiriöitä. Sydän tykytteli ja muljahteli.   Aloin pelätä särkyneen sydämen -oireyhtymää eli takotsuboa. Pelkäsin mennä nukkumaan, koska pelkäsin, että minulle käy samoin kuin Veralle, että kuolisin nukkuessani  ilman, että syytä löydettäisiin, syy olisi tuntematon. Että vain kuolisin. Pois kokonaan. 

Ajatus lohduttikin välillä. Pääsisin Veran luokse, jos mitään kuoleman jälkeistä elämää nyt olisi. Jättäisin arkielämän huolet, pienet murheet. Pientä on kaikki rakkaan menetykseen verrattuna.

Suruun voi kuolla. Järkyttävä tunnereaktio voi halvaannuttaa sydämen ja viedä hengen. Iso osa kuitenkin selviää tapahtumasta hengissä ja toipuu ennalleen.

Tyypillinen voimakas tapahtuma voi olla läheisen kuolema. Moni varmasti tietää vanhan pariskunnan, joista ensin kuolee toinen, jonka jälkeen viikkojen tai muutaman kuukauden kuluessa toinenkin saa yllättävän sydänkohtauksen.

Myös mikä tahansa ahdistava tapahtuma perheessä tai lähipiirissä voi järkyttää niin paljon, että sydän reagoi tapahtumaan.

Takotsubo-nimi tulee mustekalapyydyksestä, ja vasen sydänkammio muistuttaa takotsubo-ilmiössä tätä pyyntivälinettä.

Kohtauksessa oireet muistuttavat pitkälti sydäninfarktin oireita. Rinnassa tuntuu ahdistavaa ja pakahduttavaa tuntemusta ja joskus kipuakin. Monesti on myös pahoinvointia, heikotusta, huimausta ja kylmähikisyyttä.

Oireyhtymä on viime vuosikymmeninä yleistynyt, ja tämä koskee erityisesti yli 50-vuotiaita naisia.

Sydänfilmin ja sydänmerkkiaineiden perusteella särkynyt sydän -oireet näyttävät samanlaiselta kuin tavanomainen sydäninfarkti, jossa johonkin osaan sydämen omista valtimoista, sepelvaltimoista, syntyy virtauksen pysäyttävä verihyytytymä ja sydänlihas alkaa kärsiä hapen puutteesta.

Särkynyt sydän -oireyhtymää epäillään, kun sydänkohtauksen takia sairaalaan tulleelle potilalle tehdään sepelvaltimoiden varjoainekuvaus, jossa valtimosuonet ovatkin avoimet, ja veri virtaa hyvin, eli kyseessä ei olekaan perinteinen sydäninfarkti.

Särkyneen sydämen -oireyhtymässä sydämen kärkiosa on tavallaan lamaantuneessa tilassa eli ikään kuin tilapäisesti halvaantunut. Sydänlihas ei supistu.

Särkyneen sydämen oireyhtymän yleistyminen johtuu etupäässä siitä, että nimenomaan diagnostiikka on parantunut. Esimerkiksi varjoainekuvaukset aloitettiin yleisemmin Suomen sairaaloissa vasta  2000-luvulla.

Myös väestön vanheneminen vaikuttaa kaikkien sydäntapahtumien lisääntymiseen, koska riskissä olevien ihmisten määrä ylipäätään kasvaa.

Naisten suurempi alttius  särkynyt sydän -oireyhtymälle on tiedetty aikaisemminkin, ja noin 90 prosenttia potilaista on naisia. Sairastumisen riski kasvaa vuosien varrella etenkin keski-ikäisten ja vanhempien naisten joukossa.

Syytä naisten isommalle osalle ei tiedetä, mutta epäillään, että se liittyisi jotenkin naisten hormonitoiminnan muutoksiin vaihdevuosi-iässä.

Ihminen ei itse oireidensa perusteella pysty erottamaan, onko menossa sydäninfarkti ja takotsubo, sillä rintatuntemukset ja muut oireet muistuttavat toisiaan. Diagnoosien erottaminen sairaalassa on kuitenkin tärkeää, sillä hoito on erilaista. Hoito annetaan aina ensin sairaalassa, sillä särkyneen sydämen -oireyhtymään voi kuolla.

Särkyneen  sydämen kärkeen muodostuu verihyytymä, joka saattaa lähteä liikkeelle ja aiheuttaa vaikka aivoinfarktin. Näissä tapauksissa rytmihäiriöitä ehkäistään, ja potilas saa verenohennuslääkettä.

Yleisesti särkyneen sydämen -oireyhtymää hoidetaan beetasalpaajilla, jotka estävät sympaattisen hermoston yliaktiivisuutta ja rytmihäiriöitä. Sympaattinen hermosto kuuluu autonomisesta tahdosta riippumattomaan hermostoon. Se kiihdyttää verenpainetta, sykettä ja hengitystiheys nousee. Parasympaattinen hermosto on sen vastakohta, joka liittyy rentoutumisen tunteisiin.

Sydän voi toipua ennalleen takotsubosta. Niitä sattuu noin 250 vuodessa.Iän ja sukupuolen lisäksi altistavia tekijöitä takotsubo-kohtauksille ei tiedetä.  Se tiedetään, että henkilöt, joilla on taipumusta masennukselle, olisivat alttiimpia saamaan särkyneen sydämen -oireyhtymän.

Tiedetään myös, että sympaattinen hermosto laukaisee tunnereaktion seurauksena adrenaliinipurkauksen, joka laukaisee dramaattisen sydämen laajentumisen, eli voimakasta sydämen tykytystä ja muljahtelua. Nämä oireet yleensä helpottuvat, kun tilanteeseen liittyvä stressi vähenee.

Järkytys ja suru voi aiheuttaa myös rytmihäiriöitä  eli voimakasta sydämen tykytystä ja muljahtelua. Nämä oireet yleensä helpottuvat, kun tilanteeseen liittyvä stressi vähenee.

Suru voi aiheuttaa myös pidemmän aikavälin reaktioita, kuten pitkäaikaista stressiä. Vuosia kestävä stressi voi kohottaa verenpainetta ja edesauttaa valtimoiden ahtautumista.

Lähteet: Helsingin Sanomat 26.1.2023, kuvat omat

Syitä miksi kannattaa juoda kahvia

Minä olen aikamoinen kahvin kittaaja, ehta kahvikissa. Juon päivästä riippuen noin seitsemän isoa kupillista kahvia. Pidän kahvin tuoksusta ja mausta, ja mitä olisikaan aamu ilman kahta kupillista kahvia. Minulla kahvi ei vaikuta yöuneen. Juon sitä illallakin. Mutta seuraavassa kahvin hyviä vaikutuksia.

Se piristää

Tämän kaikki tietävät. Parhaan hyödyn kahvista saa, kun ajoittaa kahvihetken noin puolen tunnin päähän virkeyttä vaativasta tehtävästä.

Se parantaa muistia

Kofeiini parantaa lähimuistin toimintaa. Suomalaisen tutkimuksen mukaan 3-5 kahvikupillista päivässä vähensi eläkeikäisten dementiariskiä. Kofeiini on tutkimuksissa yhdistetty myös pienempään Parkinsonin taudin riskiin.

Se edistää hyvinvointia

Kahvissa on noin 2000 vaikuttavaa ainetta, esimerkiksi antioksidantteja, jotka edistävät kohtuukäytössä terveyttä. Muun muassa magnesium auttaa ylläpitämään luuston ja hermoston toimintaa.

Se on melko turvallista

Kahvi voi närästää ja ärsyttää vatsaa. Vakavampia haittoja kohtuukäytöllä ei ole kuitenkaan havaittu terveillä aikuisilla - kunhan juo suodatinkahvia. Suodattamattoman pannu-, espresso tai presso- kahvinjuonti voi lisätä haitallisen LDL-kolesterolin määrää kehossa.

Se tekee hyvää maksalle

Runsas kahvinjuonti pienentää maksasyövän riskiä. Säännöllinen kahvinjuominen vähentää myös maksakirroosin riskiä. Kahvinjuojilla hepatiitin seuraamukseet lievenevät, ja rasvamaksan kehitys hidastuu. Tämä johtuu kahvin sisältämistä fenoleista.

Kahvittelu on sosiaalinen tapahtuma

Suomalaiset keittävät heti kahvit, kun tulee vieraita. Kahvittelun lomassa vaihdetaan kuulumisia, samoin ystävän kanssa menee näin. Ja monissa työpaikoissakin.

Lähteet: Kauneus&Terveys 3-2023, kuvat Pixabay

Ulkonäön arvostelu

Minä olen onnellisessa asemassa siinä, ettei ulkonäköäni ole juuri koskaan arvosteltu negatiivisesti. Leikki-iässä isä ihaili siskon ja minun ulkonäköä. "Noista tulee varmasti missejä." Hah, näin jälkeenpäin!

Yläkoulussa minun oli hyvin vaikea hyväksyä, että tarvitsin silmälasit. Vetkutin ja vetkutin niiden käyttöönottoa. Kun otin ne käyttöön,  sain kuulla kielteistä palautetta. Minulle lallatettiin: "Rillipää, rillipää." Kuitenkin sitkeästi pidin niitä rillejä. Paitsi luokkakuvassa otin ne aina pois.

Olin opiskeluaikana mielestäni tosi laiha. Painoin 56 kiloa ja olen 170 senttiä pitkä. Kotona veljeni sanoi, että miten voit olla noin laiha. Siihen sanoin, että opiskelijalla ei ole rahaa syödä herkkuja. Näin oli. Söin usein kaurapuuroa, kasvishernekeittoa ja tomaattipohjaisia kastikkeita ja keittoja. Joskus ruokaisaa salaattia.

Raskauksien jälkeen paino nousi. Mutta sillä ei ollut kovinkaan väliä: minulla oli kaksi maailman ihaninta lasta! Nyt painan noin 10 kiloa enemmän kuin ennen raskauksia. Eikä se kauheasti harmita. Olen laihduttanut kaksi kertaa ja saavuttanut ihannepainoni, mutta paino on aina palannut "biologiseen painooni". Painon takia minua ei ole koskaan arvosteltu. Ai, niin kuntosaliohjaaja arvosteli ja teki minulle listan, mitä kannattaisi syödä. Se melkein nauratti, mutta pidin hyvän asiakkaan ilmeen.

"Eräs sukulainen ohjeisti, että aina voi olla pienessä nälässä. Joskus kiukuspäissään iäkkäämpi sukulainen totesi: "Tuota menoa sinusta tulee helvetin lihava." Kommentit ovat olleet vahtivia. On pyritty tuomaan esiin, että lihominen on uhka, jonka suhteen tulisi koko ajan olla varuillaan."

Nainen, 43 v

Ulkonäköön liittyvä arvostelu voi jäädä vaivaamaan vuosikymmeniksi. Yli 500 Hesarin lukijaa jakoi kokemuksiaan ulkonäköönsä kohdistuneesta ikävästä arvostelusta - lauseista jotka eivä unohdu koskaan.  

Moni on kokenut ikävää arvostelua läheisiltään, kuten sukulaisilta, puolisolta tai ystäviltä, mutta joskus arvostelija on ollut ventovieras baarissa, terveydenhuollon ammattilainen tai kuntosaliohjaaja.

Kyselyn perusteella yleisintä näyttää olevan painoon liittyvä arvostelu, etenkin se, miten on päässyt lihomaan tai onnistunut laihtumaan.

On käsketty jättämään jälkiruoka, todettu olleen päivällisaikaan kotona ja neuvottu liikkumaan lisää.

"Vau oot laihtunut, näytät hyvältä! Miten oot saanut painoa tiputettua?" Näin arvostelija eivät tiedä, että 25 kilon pudotus on seurausta masennuksesta, joka laukaisi syömishäiriön. Onnittelut hienosta suorituksesta tuntuvat tosi pahalta, kun itse tietää, mitä ajatusmyllyä oma pää käy ruoan suhteen aamusta iltaan."

Nainen 35 v

Ihmiset ovat myös saaneet tuta, mitä muut ovat heidän yksittäisistä kehonosistaan mieltä.

Joku on saanut arvostelua vääränmuotoisesta nenästä, toinen tummista silmänalusista, kolmas liian isoista ja neljäs liian pienistä rinnoista.  Kyselyn miespuoliset vastaajat kertoivat saaneensa arvostelua esimerkiksi kaljusta päästä, lyhyestä tai liian pitkästä parrasta, hintelyydestä.

Kun joku kommentoi niin herkkää aluetta kuin kehoa, se aktivoi herkästi ulkopuolisuuden, huonommuuden ja häpeän tunteita.

Positiivinenkin arvostelu lähettää viestin, että ulkonäköä tarkkaillaan, ja  muutokset huomataan.

Kehon kommentointi voi saada aikaan negatiivisen ja vääristyneen kehonkuvan, mikä lisää syömisen ongelmia, heikkoa itsetuntoa ja äärimillään itsetuhoisuuden todennäköisyyttä.

Ulkonäön arvostelu satuttaa siksikin, että nykyaika on niin individualistinen  ja ulkonäkökeskeinen kulttuuri. Ja somessa näytetään ulkonäöltään täydellisiä ihmisiä.

Jopa sadat vastaajat ovat sairastuneet syömishäiriöön ikävästä ulkonäön arvostelusta. Yksittäisestä kommentista on saattanut käynnistyä elämänmittainen laihdutuskierre kehovihalla höystettynä. 

"Mitä tuo läski inisee", minusta sanottiin ravintolassa. Sen jälkeen lopetin syömisen muiden nähden ja pudotin painoa 12 kiloa kolmessa kuukaudessa. Tunnen syyllisyyttä painostani, vaikka olenkin normaalipainoinen.

Mies, 50 v

Osa kyselyn vastaajista kertoo alkaneensa peitellä kehonsa kohtia, joista on saanut kuulla huomauttelua.

Jotkut ovat voineet lopettaa uimaharrastuksen, toiset kuvissa olemisen tai esillä olemisen.

Arvostelun myötä on saatettu omaksua liian ruman tai lihavan identiteetti, josta ei pysty pyristelemään vuosienkaan jälkeen irti. Puhutaan vääristyneestä minäkuvasta, jossa ulkonäkö näyttelee kohtuuttoman häiritsevää roolia.

"Äitini on kommentoinut ulkonäköäni koko elämäni ajan. Se on tehnyt syvän loven itsetuntooni, enkä edelleenkään siedä peilikuvaani ja näen siinä vain virheitä. Häpeän tunne on jatkuvasti läsnä. Vaikka jollain tasolla tiedostan, että olen ihan tavallisen näköinen tavallisesti pukeutuva ihminen eikä ketään varmastikaan kiinnosta  olemukseni, en saa karistettua ajatusta, että olen ja tulen aina olemaan vääränlainen."

Nainen, 33 v

 

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.2.2023, kuvat Pixabay

Lähteet: Helsingin Sanomat 16.2.2023, kuvat Pixabay

Surutyöni 133.

 

Meidän rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Terve ja hyväkuntoinen. Kuolinsyytutkimuksessa ei löydetty syytä hänen kuolemaansa. "Syy tuntematon." Teen surutyötä.

Suru on jotenkin tasoittunut. En tunne nyt kauheaa tuskaa ja kauhua. Mutta voi nämä tunteet tietysti palata. Suru aaltoilee.  

Uskon, että tuska on tasoittunut senkin takia, että sain lääkkeen paniikkikohtauksiini. Minulla alkoi melkein uusi elämä ilman paniikkikohtauksia. Kun paniikkikohtauksen ääretön kauhu on loppunut, on se vaikuttanut surun muotoonkin.

Olen muistellut paljon  Veraa ja ajatellut häntä erilaisissa tilanteissa. Mitä hän sanoisi? Mitä hän tekisi? Miten hän oli yleensä pukeutunut? 

Tuosta pukeutumisesta on yksi hassu juttu. Olimme lähdössä Veran kanssa syömään lähimpään kaupunkiin Mikkeliin, jonne on 70 kilometriä. Minulla oli päälläni pitkä collegepusero tai oikeammin mekko. Vera sanoi, että asu on aivan liian arkinen. Kun mennään syömään ulos, täytyy pukeutua hienommin. Niinpä vaihdoin päälle häntä miellyttävän tunikan.

En kirjoittanut tänne blogiin kahteen viikkoon, koska läppärini meni rikki. Sen korjaus kesti kaksi viikkoa -  elämmehän Savossa.  Täällä tapahtuu kaikki niin hitaasti, ja esimerkiksi hetki tarkoittaa tuntia. On jotenkin tällainen sanonta, josta savolaiset eivät toivottavasti  loukkaannu, toivon kovasti niin: kun pohjalaiset ja savolaiset rakentavat taloa. Savolaiset  tuumii ja tuumi, kun pohjalaisilla talo on jo valmis. Tai ehkä kaupan ihmisillä oli paljon korjattavaa työn alla, ja siksi läppärin korjaamiseen meni aikaa. Todennäköisesti näin.

Vähän noloa kertoa, miten läppäri meni rikki. Luen illalla kauan ja sen jälkeen saatan katsella Yle Areenan tai Netflixin sarjoja ja elokuvia sängyssä maaten läppäri sylissä polviin tukeutuen. Yksi iltayö sitten heräsin räsähdykseen. Olin nukahtanut läppäri sylissä ja se putosi. Sen toinen takakulma aukesi ja se oli käyttökelvoton.

Suoratoistopalvelut ovat minulle kuin unilääkettä. Kun luen kirjaa, en yhtäkkiä nukahda. Vaan kun uni alkaa tulla, panen kirjan syrjään.  

Minulle on tosiaan erittäin, erittäin hyvää unilääkettä nuo suoratoistopalvelut. Nukahdan melkein aina, mutta yleensä havahdun yöllä, ja panen läppärin pöydälle. Nyt ei siis käynyt siten. Aion jatkossa laittaa tyynyjä lattialle, jotta jos se putoaa, ei mene enää rikki. Tai mistä sitä tietää.

Kun läppäri oli rikki, tunsin melkein vieroitusoireita siitä, etten voinut olla blogissa ja toisten blogeissa, ja kirjoittaa. Piti kovasti keksiä muuta tekemistä. Hyvää oli se, että sain talon ja saunan kunnolla siivottua. Leivoin pullia ja kakkuja pakkaseen. Lenkkeilin kauan aikaa, tein lumitöitä, kannoin polttopuita uuneihin saavilla ja lämmitin uunit ja luin. Ja niitä tavallisia kotihommia, ruoan laittoa ja pyykkäystä... 

Aloin myös kuunnella äänikirjoja puuhatessani. Eihän se tavallista lukemista päihitä mitenkään. Kuunnellessa ei muun muassa näe tekstin lauserakenteita, ja se on paljon passiivisempaa kuin kirjan luku. Mutta on sillä paikkansa, ja on upeaa kuunnella kirjaa siivotessa ja muissa kotitöissä.

Olen lukenut paperikirjana viime aikoina: Siri Hustvedetin Kesä ilman miehiä-romaanin, samoin Margaret Atwoodin romaanin Uusi maa. Donna Tartin Tiklin. Atwoodin romaani Uusi maa on yksi osa dystomiaromaaneista. Surrealistisista, absurdia, länsimaista elämäntapaa ja muun muassa naisen asemaa kritisoivaa. Ne ovat lisäksi juonivetoisia, ja ei malta lopettaa lukemista. Siri Hustvedt kirjoittaa kaunista virkettä, ja hänen romaanissa oli ihastuttavia vanhoja naisia. Donna Tartin Tikli on muun muassa romaani oman tien löytämisestä, ja se on kaunista aistivoimaista kieltä, mutta paikoin raskaslukuista.  Paljon muutakin näistä voisi sanoa.

Äänikirjana olen kuunnellut Ian Mc Ewanin Opeukset-romaanin, mikä sopikin hyvin äänikirjaksi, kun siinä on lyhyttä lausetta ja hyvin selkeä juoni. Lisäksi luin vuonna 2018 Nobelin palkinnon saaneen Olga Tokarczukin romaanin Päivän talo, yön talo, mikä on hyvin monitahoinen ja vaikeakin romaani: unia, realismia, legendoja...

Lukeminen on käynyt melko hitaasti, koska on tullut ikänäkö. Tänään perjantaina sain viimeinkin lukulasit, ja kirjojen teksti näkyy nyt ihanan selvästi! 

Lokoisaa viikonloppua kaikille!

Tossun allako?

 

Meidän parisuhteessa ei ole kumpikaan tossun alla. Esimerkiksi päätöksentekotilanteessa se saa päättää, joka on "erikoistunut" tähän asiaan. Välillä mies, välillä minä. Ainoa kismittävä asia minun kohdaltani on se, ettei mies halua keittiöremonttia. Minä haluaisin, koska keittiömme on ollut samanlainen 1980-luvulta asti. Mutta ajan kanssa tämä varmaankin ratkeaa, eikä minun tarvitse painostaa miestä. 

Kuitenkin parisuhteessa on varsin yleistä se, että toinen on hallitsevampi ja toinen mukautuva persoonallisuus, mutta voi kuitenkin olla mahdollista päättää asioista yhdessä - ja tällaisesta tilanteesta voi oppia kumpainenkin.

Psykologi, psykoterapeutti ja parisuhdekeskus Kataja ry:n toiminnanjohtaja Suvi Laru on sitä mieltä, että tossun alla käyttäytyminen ei oikein edusta nykyaikaista länsimaista parisuhdekäsitystä, vaan parisuhteessa on kaksi vapaata ihmistä rinnakkain, molemmat omasta tahdostaan.

Ulkopuoliset näkevät vain pienen osan parisuhteen dynamiikasta. Laru ottaa esimerkin: vaikka ihminen voi puolisonsa perheen luona vieraisilla käyttäytyä korostetun mukautuvasti, sama ihminen ei välttämättä ole lainkaan alistuva kotona puolisonsa kanssa.

Jokaisella on monenlaisia sosiaalisia rooleja. Jos joku on tietyssä sosiaalisessa tilanteessa hallitsevampi, siitä ei voi vetää sellaista johtopäätöstä, ettei tämä ihminen anna koskaan toisen päättää.

On kuitenkin totta, että suuri osa ihmisistä tunnistaa itsessään taipumuksen johtaa tai mukautua muiden tahtoon.

Arjen sujuvuuden näkökulmasta on melkeinpä toivottavaa, että se, jolle jokin asia on tärkeämpi, sanoo viimeisen sanan. Jos ihminen tuntee tulevansa kuulluksi isoissa asioissa, ei synny tarvetta vängätä pikkuasioissa.

Arjessa on väistämättä tilanteita, joissa toisen etu on toiselta pois. Jos ei kykene pitämään puoliaan vaan vetäytyy päätöksenteosta, voi syntyä helposti epäreiluuden kokemusta ja katkeruutta.

Jos suhde on kuitenkin päässyt jämähtämään asemiin, joissa toinen on selvästi johtaja, on vastuu sen purkamisesta molemmilla. Asian voi ottaa esiin kumpi tahansa osapuoli: vetovastuuseen kyllästynyt tai kuulematta jäänyt. Hallitsevamman osapuolen tehtävä on kysyä ja kuunnella, mitä toinen haluaa - ja kun kysytään, pitää vastata.

Laru sanoo: "On yllättävän yleistä, että vuosien tai vuosikymmenien jälkeen paljastuu, että toinen ei ole ikinä kertonut omista tarpeistaan. Sillä on ehkä tarkoitettu hyvää, mutta se voi näyttäytyä toiselle myös valehteluna ja loukata. Hallitsevampi osapuoli on ehkä kuvitellut vuosia virheellisesti, että kumppani haluaa ja tarvitsee samoja asioita kuin hän itse."

Tasa-arvoista parisuhdetta ja tunneyhteyttä on ylipäänsä  vaikea ylläpitää, jos tärkeitä asioita ei jaa tai jyrää toisen, kun hän yrittää niistä puhua,  on kyse sitten yksityiskohdista tai elämän suurista linjoista.

Turvattomuus liittyy myös hallitsevuuden ja alistumisen rajanvedon pimeään puoleen eli tilanteeseen, jossa toinen kontrolloi ja rajoittaa toisen elämää. Kumppanin sosiaalinen eristäminen tai muu häiritsevä kontrollointi ovat merkkejä henkisestä väkivallasta, eivätkä ne ole osa tervettä parisuhdetta.

Laru sanoo: "Joskus vastaanotolla sanotaan, että meidän suhteessa ei riidellä tai olla eri mieltä. Silloin saatan kysyä, että missä teidän tunteenne ovat? Eivät erimielisyyydet ole vaarallinnen asia, eikä ole mikään tavoite olla kaikista asioista yhtä mieltä. Oleellista on, miten erimielisyydet käsitellään."

Vaikka kotityöt olisi pitkään hoidettu suurin piirtein tasan ja menoista päätetty yhteisymmärryksessä, lapsiperheen arki voi kuljettaa suhteen osapuolia eri suuntiin.

Mutta heterovanhempien perheessä kotityöt kasautuvat tutkitusti naisen harteille. Vahvassa elää myös käsitys siitä, että naiset tekevät parisuhteen tunnetyöt ja miehet jurottavat. Toisaalta Larun viimeaikaiset kokemukset eivät tätä enää tue. Nykyisin myös miehet ja nuoret pariskunnat hakevat apua parisuhteen haasteisiin ja haluavat työstää parisuhteen yhteenkuuluvuutta. Tämä on loistava kehityssuunta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 2.2.2023, kuvat omat

Surutyöni 132.

 

Rakas 22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli terve  ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Tätä ennen hän opiskeli lääketiedettä. Vera oli niin iloinen, että lopulta löytyi oma opiskeluala! Hän oli muutenkin iloinen ihminen. Kuolemalle ei  löytynyt mitään syytä perusteellisissa kuolinsyytutkimuksissa, joissa tehtiin myös geenitestit. "Syy tuntematon." Teen edelleen surutyötä.

Tunnetila nyt:

TUSKANI OLI NIIN SUURI

Tuskani oli niin suuri,

että ovi josta itkien astuin

ulottui minua vyöhön.

Miten pieniä olivatkaan

ihmiset ympärillä!

Minä kasvoin kuin liekki, liekki

joka leimahtaa hiuksista.

Kun he otsani halkaisivat

härät syöksyivät surusta villit

ja lävistivät ruumiit.

Niin suuri oli tuskani, että

tuonpuoleisuuteen katsoin

ylitse illan.

-Manuel Altolaguirre-

Suomentanut Eeva-Liisa Manner

Viikko on taas mennyt nopeasti. Olen saanut paniikkikohtaukset pois lääkkeellä. Olen niin, niin onnellinen, että ne ovat poissa. En osaa edes sanoin kuvailla. Elämä on paljon helpompaa, eikä paniikkikohtauksia muutenkaan tule niin paljon kuin aikaisemmin. Minun paniikkikohtaukset olivat vaikeaoireiset. Niin oli kirjoitettu Kantaan. Mutta miksi silti en saanut lääkettä kuin vasta neljän vuoden jälkeen? 

Joskus pitkän ja pahan paniikkikohtauksen jälkeen en kyennyt puhumaan. Asia, mitä piti sanoa, oli kyllä mielessä, mutta en saanut tuotettua sitä puheeksi. Mongersin jotakin, mistä ei saanut selvää. Välillä meni myös lyhytkestoinen muisti. Paniikkikohtaukset olivat täynnä kauhua. Sydän hakkasi, pulssi kiihtyi, vapisin, näkö himmeni,  vatsa meni sekaisin ja ripuloin, hyperventiloin. Näin vinhasti ja ahdistavasti liikkuvia geometrisia kuvioita. En nähnyt mitään muuta. Luulin kuolevani. 

Paniikkikohtauksen esioireena on pään puutuminen toiselta puolelta ja päänsärky. Nyt otan tuossa vaiheessa lääkkeen, eikä paniikkikohtaus ehdi tulla. Olen niin kiitollinen, kiitollinen tästä!

Minä olen jumpittanut ja vetkuttanut jääräpäisesti lähinäkösilmälasien ostamista. Olen ajatellut, että kyllähän minä näen riittävän hyvin lähelle, kun otan miinuslasit pois. No, viime viikolla tajusin, että minulla menee lukemisessa tavallista kauemmin aikaa. Kirjaa ei lueta tuosta vain. Luovutin. Mentiin paikalliselle Silmäasemalle, mutta siellä oli näöntarkastukseen kuukauden mittainen jono, ja silmälasivalikoima oli kallis.

Siis Specsaversiin lähimpään isoon kaupunkiin Mikkeliin. Siellä tilattu näöntarkastus. Ja 29 euroa kaksista silmälaseista. Valitsin halvimmat, koska kehykset noin parin minuutin jälkeen löytyivät helposti. Suhtaudun edelleen vähän epäluuloisesti siihen, miten voidaan myydä näin halpoja silmälaseja. Valmistetaanko ne halpatyövoiman maissa? Minä en onneksi osta uusia silmälaseja kuin reilun 10 vuoden välein. Ja paikalliselta Silmäasemalta, vaikka kehykset olisivat kalliit.

Oli päivä, etten ollut kiinnostunut ulkonäöstäni. Tyttäreni Vera oli niin paljon ajatuksissani. Vera rakas. Hällä väliä. Kunhan näen kunnolla lukea. Siis on tulossa nyt kahdet lukulasit, joiden ulkonäöstä ei ole muistikuvaa, paitsi että ne olivat viininpunaiset ja hennon vaaleanpunaiset. En sovitellut niitä peilin edessä vaan valitsin ne värin perusteella ja suurin piirtein tiedän, millaiset kehykset minulle sopivat. Punainen on lempivärini.  Ihmettelin, että minulle hymyiltiin kaupassa niin paljon.

No, mutta tällä oli kuitenkin vähän väliä: kun tultiin Mikkelistä, ja aloin puhdistaa pois meikkiä, huomasin, että minulla oli iso nokiläntti nenänpielestä leukaan. Siis todella näyttävä. Olin saanut sen siitä, kun latasin uunit valmiiksi ennen lähtöä pienen meikkauksen jälkeen. Tarkoitan uunien latauksella sitä, että laitan halot ja paperit valmiiksi tulipesiin, eikä tarvitse kuin sytyttää ne, kun tulemme aika myöhään kotiin. En meikkaa paljon. Vain kulmakarvat, meikkivoide ja huulipuna.

Miksi mies ei sanonut mitään? Kysyin häneltä ja hän vastasi, ettei tullut ajatelleeksi asiaa. Mistä minä uudet meikkivillitykset tiedän, vaikka olisin huomannutkin? Mies on tavallaan hippi ( joku hänet tunteva sanoi minulle niin...miehesi on hippi) ja minä jonkinlainen hippi myös siinä mielessä, että sisäinen elämä on yleensä tärkeämpää kuin ulkoinen elämä. 

Huvittavaa on, mitä optikko Specsaversilla ajatteli. Tai kenkäkaupan myyjä, jossa kävimme etsimässä minulle isolestisiä mutta korkeakorkoisia kenkiä. Isolestisiä siksi, että minulla on vaivaisenluut. Syynä kapeat korkokengät, joita käytin miltei koko aikuisikäni. Sopivia kenkiä en löytänyt. Myyjä oli jotenkin naurahteleva - ja syystäkin -, kun ehkä katsoi kasvojani.

Olin auttamassa yhtenä iltapäivänä miestä hänen vanhemmille ihmisille tarkoitetulla Hyvänmielen musiikkitunnillaan. Kannoin miehen soittovehkeitä,  keitin kahvia, katoin ja keräsin ja pesin astiat. Pidän aivan suunnattomasti ikääntyneistä ihmisistä, olen pitänyt jo lapsuudestani asti. Äiti kertoi aikanaan, että jo alle kouluikäisenä kävin erään Koskenharjun Marin luona muutaman kerran viikossa. Hän oli sitkeä ehkä kahdeksankymppinen nainen, jonka kanssa joimme kahvia ja söimme murokeksejä.

Musiikkitunnilla erään samassa pöydässä istuneen tuntemattoman naisen kanssa vaihdoimme luontevasti kuulumisia ja puhuimme sairauksistamme - on muuten varma puheenaihe. Lisäksi nautin siitä. Tunne oli todennäköisesti molemminpuoleinen. Toivon niin.

Olen sitkeästi siis lukenut ilman lukulaseja. Tällä viikolla luin Ian McEwanin Rannalla-kirjan ja Margaret Atwoodin kirjan Nimeltään Grace. Molempia yhdistää tiivis lause- ei runollinen, rönsyilevä - ja tarinallisuus. Yleensä pidän romaaneissa virkkeistä, jotka sisältävät runouden vaikutustapoja. Välillä on todella piristävää lukea tiukkaa tekstiä. Lisäksi olen lukenut joka aamu yhden Eeva-Liisa Mannerin runon. Näin tein aina nuoruudessani, ja nyt haluan taas liittää runon aamutoimiini.