Marttyyri

 

Usein marttyyri tekee töitään tai puuhiaan sellaisella asenteella, että se kuuluu kilometrien päähän. Sellaisella asenteella, että "tässä minä nyt uhraudun".

Ensisijaisesti marttyyrin uhrautumisajattelu kumpuaa kommunikaation puutteesta. Marttyyri yrittää omasta mielestään olla avuksi, mutta kun asiat eivät mene niin kun hän toivoo, hän uhriutuu. Marttyyri voi kokea jonkun asian epäoikeudenmukaiseksi, mutta hän ei osaa usein sanoittaa tunteitaan ja ajatuksiaan.

Marttyyrius on melko yleistä. Siihen saattavat turvautua kiltit ja herkät ihmiset, koska heidän voi olla hankala vetää omia rajojaan.

Normaalissa riitatilanteessa osapuolet pystyvät kertomaan mielipiteitään ja vaihtamaan ajatuksia avoimesti, vaikka keskustelu olisi tiukkasävyistäkin. Marttyyrin kanssa keskustelussa ajautuu umpikujaan, jossa toinen aloittaa mykkäkoulun tai jonkinlaisen mielenosoituksen.

Pitkään jatkunut marttyyrikäytös voi olla raskasta ihmissuhteille, sillä se lisää epäluottamusta ihmisten välillä.Usein pidemmän päälle marttyyrius ajautuu valtataisteluksi. Odotetaan kumpi antaa ensimmäiseksi periksi ja ehkä pyytää anteeksi.

Lisäksi uhriutuminen ja mykkäkoulu hidastavat niin askareiden hoitamista kuin iloisia ja onnellisia kohtaamisiakin.

Marttyyri voi itse saada nautintoa siitä, että kaikin keinoin osoittaa loukkaantuneensa. Loukkaantunut ihminen voi kokea dramaattisia tunteita, joita toinen ei voi ohittaa. Siksi jotkut jäävät vellomaan vahvaan tunteeseen.

Iso osa käytöksestä tulee opituista malleista. Marttyyrin lapsuudenkodissa on voinut olla malli marttyyrikäyttäytymisestä. Osa polveutuu omasta temperamentista, joka koostuu muun muassa persoonan piirteistä ja tottumuksista. Joillakin ihmisillä temperamentin piirteet ovat niin määrääviä, että uhriutumisesta on hankala päästä kokonaan eroon.

Marttyyrin ei kannattaisi jäädä hautomaan ajatuksia pelkästään oman päänsä sisälle. Myös kommunikaatiotaitojen opettelu ja omien rajojen tunnistaminen auttavat.Avun pyytäminen saattaa olla vaikeaa, mutta sitä voi opetella.

Mielenosoituksellisuus, hiljaisuus ja niskojen nakkelukin ovat viestejä. Mutta mitä ne voisivat olla, jos ne pukisi sanoiksi?

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 13.10.2022, kuvat omat 

Surutyöni 121.

 

Rakas Vera-tyttäremme  kuoli yllättäen nukkuessaan puolitoista vuotta sitten. Hän oli hyväkuntoinen 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.

Surun tunteita nyt:  Tuska niin suuri, että mustat olennot halkaisevat kalloni. Surun mustat härät juoksevat ruumiini lävitse. Silmissä oranssit liekit. Juoksevat. Juoksevat.

Puiden humina huoneessa. Hämähäkkien tuhatvuotinen valtakunta. En jaksa kavuta sieltä ylös. Päivät pirstoutuvat. Veristä kalliota vasten. En ole enää mitään. Katson tuonpuoleisuuteen.

Miten kaipaankaan aikaa Veran kanssa. Juttelimme yöhön asti makuuhuoneessa tai olohuoneessa, toinen toisella sohvalla ja toinen toisella. Välillä makoiltiin. Kuin psykoanalyysissa.

Me maalaamassa keittiötä ja vessaa. Me sienessä. Me ulkona syömässä. Me kasvimaalla. Ihanasti me.

Miehellä ja minulla on ollut koko viikon flunssa. Joskus flunssassa kuvittelen olevani kuolemansairas - minulla on vähintään keuhkokuume - mies on naureskellut minulle, olen suuttunut ja vetänyt marttyyrin viitan hartioilleni. Sitten  olen ruvennut pitämään mykkäkoulua, jota en ole kuitenkaan jaksanut pitää kauan.

Nyt olen ollut realisti. Miehellä ja minulla on melkein samanlaiset oireet paitsi ehkä korvaputken tulehdulehdus minulla. Ensin oli nuha, sitten kurkkukipu ja nyt yskä. Kuumetta yleensä 37,8 astetta. Nivelet kipeät ja palelee.Molemmat korvani ovat hyvin kipeät, joten päättelen minulla olevan korvaputkentulehdus. Siinä ei kannata mennä lääkärille, koska monet tulehdukset paranevat yleensä itsestään. Ei kannata syödä antibioottikuuria turhaan. Näin vatsan bakteerikanta pysyy edelleen hyvänä.

Olen saanut kuivien mäntyhalkojen siirron ulkorakennuksen takaa katokseen ja terassille valmiiksi. Siinä oli melkoinen homma. Kannoin puita saavilla. Nyt on helppo ottaa kuivia halkoja märkien leppähalkojen lisäksi tulen sytyttämiseen ja tulen pysymiseen pönttöuuneissa.

Laihdutusrintamalle kuuluu huonoa. Paino on jumittanut jo kolme viikkoa samoissa lukemissa. Aloitin pätkäpaaston, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta. Syön myös entistä vähemmän.

Pitäisi ehkä lisätä liikuntaa, niin aineenvaihdunta toimisi vilkkaammin. Minä kävelen päivittäin noin runsas puoli tuntia metsässä. Kävelen hitaasti metsästä nauttien. Ehkä kannattaisi lisätä toinen reippaampi kävely  päivään niin, että hengästyisin ja hikoilisin. No, sitä voi kokeilla ensi viikolla, kun tämä flunssa on mahdollisesti mennyt ohi.

Kille-kissa suree edelleen niin rakkaan Siiri-kissan katoamista. Hän ei ulkoile, syö vähän ja nukkuu paljon. Samoin me miehen kanssa suremme. Olen nähnyt monta unta Siiristä. Niissä hän on tullut kotiin.

  Lehitä ja jäätä vadin pohjalla.

Seksibileet

 

Osallistujat saapuvat yksi kerrallaan iltapäivällä, ja kaikkia jännittää. Paikan päälle bileiden järjestäjät on halunnut luoda kodikkaan ja rennon tunnelman. Tarjolla on ruokaa ja teetä. Järjestäjät kannustavat syömään, jotta jaksaa koko yön.

Kun kaikki ovat paikalla, käydään läpi säännöt, joihin kuuluvat muun muassa päihteettömyys, tapahtuman tallennuskielto ja tietynlainen luonnollisuus. Kenenkään ei esimerkiksi odoteta ajavan karvoitustaan,  ja bileisiin saa tulla, vaikka olisi kuukautiset.

Sitten on vuorossa esittelykierros. Jokainen kertoo itsestään, millaista ehkäisyä haluaa käyttää ja milloin on viimeksi testauttanut seksitaudit.

Myös ein sanomista harjoitellaan. Järjestäjien mielestä nyky-yhteiskunnassa ihmisten on ylipäänsä vaikea asettaa rajoja. Tämän vuoksi on hyvä opetella kieltämään toista hyvin selkeästi: Ei, en halua näin.

Meditatiivisista harjoituksista, muun muassa hiljentymisestä ja itsensä kuuntelusta, siirrytään vähitellen vapaan leikin pariin. Vapaa leikki tarkoittaa seksiä. Jokainen osallistuja päättää itse, miten ja kenen kanssa sitä harrastaa.

Näin orgioita kuvailee helsinkiläinen Maija, joka on kolmekymppinen, perheellinen, vakityössä ja osallistunut orgioihin kolmesti. Hän sanoo:"Kun maanantaina menee töihin, kaikki tuntuu vielä viikonlopun orgioiden jäljiltä ihmeelliseltä ja kauniilta." Mutta kun kahvitaolla puhutaan viikonlopun tapahtumista, ei Maija usko melko perinteisen työyhteisön olevan vielä valmis kuulemaan sitä, miten ihanaa on ollut rakastella kellon ympäri monien eri ihmisten kanssa.

Historiallisesti orgiat viittaavat antiikin Kreikkaan, jossa ne olivat palvontamenoja, säädyttömyyttä, viinin juontia.  Länsimaisessa kulttuurissa kenties tunnetuimpia seksibileiden kävijöitä ovat 1960-luvun swingersit eli parinvaihtajat. Yhdysvalloissa swingaukseen on liittynyt ajatus, että omaa parisuhdetta piristetään ja vahvistetaan. Nykyisin seksibileissä on myös naimattomia ihmisiä, jotka haluavat lähinnä piristää itseään.

Suomessa ei ole toistaiseksi tutkittu sitä, kuinka paljon seksibileitä järjesteään ja kuinka moni käy niissä, mutta seksibileitä järjestää useat tahot.

Aihetta on tutkittu asenteiden näkökulmasta: Väestöliiton Finsex-tutkimuksesta käy ilmi, että vuonna 2015 ryhmäseksiä ja parinvaihtoa piti perverssinä lähes puolet naisista ja 33 prosenttia miehistä.

Yksi lempeiden orgioiden järjestäjä 38-vuotias Aura kertoo: "Maailma tarvitsee erilaisia seksuaalisen ilmaisun tapahtumia. Me keskitymme henkisyyteen ja emotionaaliseen yhteyteen ihmisten välillä."

Lempeissä orgioissa on osallistujia 15. Yleensä osallistujat eivät tunne toisiaan, siksi pidetään viittätoista osallistujaa enimmäismääränä ryhmäytymisen kannalta.

Aura kertoo, että ihmiset eivät lähde orgioista vain seksuaalisesti tyydytettyinä vaan myös himpun verran henkisesti kasvaneina.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 8.10.2022, kuvat Pixabay

Herkulliset mustapapupihvit

 

Tämä on minun oma resepti ja siksi tässä on noita "noin" mittoja. Ostan yleensä pavut keittämättöminä ja keitän koko pussin tai rasian. Liotan papuja yön yli ja seuraavana päivänä kaadan liotusveden pois ja laitan runsaasti uutta tilalle. Papujen keittämisessä pitää olla tarkkana, etteivät ne ylikypsy tai jää raa`aksi. Keittämisen aikana kannattaa tarkistaa useamman kerran papujen tilanne. Keittoaika on noin 45 minuuttia-tunti pavuista riippuen. Tietenkin on aivan hyvä ostaa valmiiksi keitettyjä papuja. Silloin kaikki käy nopeammin.

Panen tästä isosta annoksesta papuja pari pussia pakasteeseen annospusseina, sillä syön paljon papuja proteiinin lähteenä,koska olen kasvissyöjä. Pidän aina vaan palkokasveista esimerkiksi linsseistä ja kaikista pavuista. Tätä ohjetta voi soveltaa muihinkin papuihin kuin mustapapuihin.  Seuraavaksi ohje:

6 dl keitettyjä mustapapuja

2 keskikokoista sipulia

2 valkosipulin kynttä

noin 2 dl korppujauhoja

2dl keitettyä täysjyväriisiä tai rikottuja ohrasuurimoita

noin 3dl porkkanaraastetta

2 munaa

noin 2 tl suolaa

noin  3 tl  timjamia

reilu ripaus mustapippurirouhetta ja jos tykkää tulisesta ruoasta, reilu ripaus cayennepippuria, muussa tapauksessa vain ripaus

2 tl paprikajauhetta

puolen sitruunan mehu

2 rkl rypsiöljyä

Keitä pavut.

Raasta porkkanat.

Kypsennä sipuli ja valkosipuli mikroaaltouunissa ja lisää ne papuihin.

Pane korppujauhot likoamaan kasvisliemeen 10 minuutiksi.

Muussaa pavut sauvasekoittimella. Massa saa jäädä vähän rouheaksi. Siinä voi olla jonkin verran kokonaisia papuja ja pavun kappaleita.

Lisää muut ainekset papumassaan.

Jos korppujauhot on hyvin paakkuisia, sekoita massaa nopeasti vatkaimella.

Massa saa olla vetelää.

Pyöritä massasta noin  noin 8 suurta pyörykkää. Litistä ne melko paksuiksi pihveiksi uunipellille. Jos massaa on vaikea leipoa, kasta kädet veteen tai korppujauhoihin.

Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes pihvit ovat saaneet väriä. Voitele ne öljyllä.

10. Herkuttele kasvisruoalla.

Maukkainpia pihvejä saat, jos paistat ne paistinpannulla rypsiöljyssä. Minä menin helpoimman kautta ja paistoin ne uunissa.

Raastan monitoimikoneella porkkanat ja teen raastetta paljon, jotta sitä riittää ruoan kanssa syötäväksi. Meidän monitoimikonetta on hankala koota, joten kun saan sen kootuksi tulee tehtyä myös kaaliraastetta. Porkkanaraasteeseen käytän kastikkeena appelsiinimehua.

   

Surutyöni 120.

 

Rakas 22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Kuolemalle ei löytynyt syytä. Teen surutyötä.

Veran kuolemasta on jo runsas puolitoista vuotta. Minulla on edelleen tuska. Kauhu. Aika pysähtyy. Päässäni humisee. Tuska. Kauhu. Seison jyrkänteen reunalla. Hyppäänkö? Pääsisin luoksesi Vera. Milloin tämä tuska muuttuu kauniiksi suruksi, kaipaukseksi? Olen vereslihalla, verinen äiti, joka huutaa lastaan. Tule kotiin Vera. Takaisin. Niin ei käynytkään. Että sinä  kuolit. Odotan sinua kotiin.

Nyt syksy riisuu lehdet puista. Olen talven kynnyksellä, enkä osaa astua kynnyksen yli. Tuuli kieputtaa minua. Niin kuin tuska ja kauhu. En osaa olla. En osaa olla. Miten asettuisin surun kartastossa. Lohduttavat lauseet eivät pääse muurin lävitse, vain suru. Syvä toivottomuus, epätoivo kuristaa kokonaan minua. 

Kaikki on minulle nyt mustaa. Korppi istuu olallani. Täsmällisin kynsin. Maa on musta ja puut. Tulisit Vera, ja kun me halaisimme, kaikki olisi vihreää.

Suru ei katoa koskaan. Surun kanssa kanssa voi oppia elämään. Näillä sanoilla yritän lohduttaa itseäni.

Teen edelleen iltapäiväpuhteina halkohommia. Raahaan saavilla kuivia mäntyhalkoja ulkorakennuksen takaa nyt pienelle terassille. Homma on aika raskasta, mutta on hyvä nähdä kättensä työn tulokset. Ja talvella on hyvä, että on kuivia halkoja lähellä, ilman niitä ei saisi tulea pysymään pönttöuuneissa. Etenkin tämän kesän leppähalot ovat kosteita.

Päätin suosiolla jättää pihan haravoimisen kevääseen niin kuin melkein aina teen. Pihassa on lähinnä koivun lehtiä, joita on vaikea saada haravoitua pois. Pysyvät sitkeästi maan pinnalla. Keväällä ne ovat kosteita ja osittain maatuneita ja ne on helppo saada pois.

Kasvimaatakaan en käännä, vain kerään kuivuneet kasvit pois ja kitken viimeisiä rikkaruohoja. Kasvimaa kannattaa kääntää keväällä, ja saada niin kosteutta esiin. Oikeastaan odotan kevättä, vaikka syksy on ollut aina lempivuodenaikani, mutta nyt syksyllä surun tuska on suurempaa kuin keväällä. Ehkä pimeys vaikuttaa. Mieleenkin tulee pimeyttä. Pimeä maa. Pimeä mieli. Surun mustat hevoset vapaana. Sydän rypistyy, rypistyy kuin tammen lehti.

Laihdutusrintamalle ei kuulu hyvää. En laihtunut viikkoon yhtään. Olin siitä turhautunut, vaikka on aivan yleistä, että välillä paino rupeaa jumittamaan. Silti päätin ottaa uudeksi keinoksi pätkäpaaston, jota yksi kommentoija suositteli. Laihdutin kaksi vuotta sitten ja pätkäpaastosin 16:8-mallin mukaan. Siinä paastotaan illalla, yöllä ja aamulla yhteensä 16 tuntia. Ruokailut on kahdeksan tunnin aikana. Saas nähdä, miten käy. Laihdutuksen alussa päätin, että en näe nälkää. Haluan olla hyvin ravittu. Pätkäpaastossa on kuitenkin aamulla nälkä, mikä ei ole kovinkaan kiva, mutta kyllä se menettelee.

Jossittelu

 

Jospa olisin valinnut toisen ammatin. Jospa olisin kertonut keskustelussa mielipiteeni. Jospa olisin jättänyt viimeisen viinilasillisen juomatta.

Katumus ja siihen liittyvä jossittelu voi olla ankarakin tunne. Se muistuttaa syyllisyyttä. Katumus tuntuu ikävältä, koska se on pelkästään itseen kohdistuva tunne. Ketään muuta ei voi syyttää siitä.

Jossittelu on merkki siitä, että tietää toimineensa väärin. Ikävä tunne pitää kuitenkin kohdata ja kestää, sillä se voi auttaa muuttamaan käyttäytymistä ja ohjautumaan kohti parempia valintoja.

Vain psykopaatit ja narsistit eivät tunne katumusta. Luonne vaikuttaa katumiseenkin, esimerkiksi vaativa persoonallisuus, jonka tunnusmerkkejä ovat ylitunnollisuus ja pikkutarkkuus, voi olla alttiimpi katumaan.

Toisaalta taas ylitunnollisella ihmisellä uupumisen vyöryessä ylitse voi tehdä hänestä niin kiireisen ja kyynisen, ettei hän enää kiinnitä huomiota siihen, että kohtelee toisia huonosti tai ei välitä siitä.

Jos hukkaa tunneyhteyden itseen ja muihin, ei tunne katumusta, eikä kuule sen ohjausta kohti parempaa käytöstä ja elämänvalintoja.

Katumuksesta johtuvat kompensaatioyritykset ovat luonnollisia. Toiset jäävät suremaan, toiset ahkeroivat vimmatusti. Huomion voi hetkellisesti suunata pois ikävästä tunteesta, mutta lopulta se on kohdattava. Vain tämä auttaa ymmärtämään, missä on mennyt vikaan ja miten voisi toimia toisin.

Kova katumus, vaikkapa erotilanteessa, voi tuntua jopa fyysisenä ahdistuksena, itkuisuutena ja paineena rinnassa. Silti tunne olisi otettava hyökyaallon tapaan vastaan.

Vain tunnistamalla katumuksen ja jossittelun tilanne, katumus vaimenee, jolloin on helpompi ajatella ratkaisukeskeisesti. Katumuksen tunne voi olla kuin pisto omassatunnossa eli nopea hiljainen havainto, jonka avulla tehdään oikeat johtopäätökset ja voidaan toimia jatkossa paremmin. Voidaan jopa sen ansiosta kertalaakista oppia virheestä.

Katumus kumpuaa harvemmin turhasta, joten kannattaa pysähtyä ja miettiä heti lisää tunteen nostaessa päätään. Katumuksen tunteeseen ei ole kuitenkaan hyvä jäädä loputtomiin vellomaan. Katumuksen ei tarvitse olla valtava kärsimysnäytelmä, sillä tutkitusti liiallinen katuminen laskee mielialaa ja huonontaa unta.

Lähteet: Referaatti Hyvä terveys 08-2022, kuvat omat

Toisto helpottaa painonhallintaa

Parempia ruokailutapoja voi kehittää samalla keinolla kuin niitä  huonompia tuli aikoinaan luotua - eli toistolla.

Meillä on tutkittua tietoa ravitsemuksesta ja ihmiskehon toiminnasta enemmän kuin koskaan. Tästä huolimattta moni tuskailee ylipainon kanssa.

Syöminen on opittua käyttäytymistä kuten kaikki muukin toiminta. Elämän aikana meille muodostuu tapoja, jotka toistuessaan vahvistuvat. Tämä pätee myös syömiseen. Kun tiettyyn tilanteeseen yhdistyy monta kertaa ruoasta saatu mielihyvä, voi syntyä voimakas automaattinen kytkös.

Näistä tavoista on mahdollista oppia pois hyödyntämällä samaa mekanismia, joka on ne synnyttänytkin, eli toistoa. Tapojen muuttaminen vaatii etenkin kärsivällisyyttä. Jos on koko aikuisikänsä jättänyt vihannekset kokonaan väliin, lautasmallin noudattamisesta ei voi millään tulla viikossa juurtunut tapa. Ei pidä luovuttaa liian helposti. Harjoittelussa auttaa, että tunnistaa, mitä hyvää terveellisistä valinnoista voi seurata.

Kun sipsien ja irtokarkkien syömisen tv:n ääressä on riittävän monta kertaa korvannut ravitsevalla iltapalalla, uusi tapa on syntynyt. On hyvä myös tiedostaa,  että karsastamme luontaisesti uusia makuja ja ruokia.

On tavallista, että syöminen kytkeytyy tunteisiin. Kun harmittaa, tulee ostettua irtokarkkeja. Tällöin tunne-elämän tarpeita käsittelee ruoan avulla. Lohtusyöminen voi hetkellisesti helpottaa oloa, ahdistusta tai alakuloa, piristää ja painaa vaikeita tunteita pois. Jos syömisestä tulee pääasiallinen tai lähes ainoa ainoa keino reagoida vaikeisiin tunteisiin, siitä muodostuu ongelma.

Vaakaa tuijottaminen ja kunnianhimoiset laihduttamistavoitteet ovat tyypillisiä sudenkuoppia elämäntapamuutosta tehdessä. Paino kyllä laskee, jos uudet tottumukset jäävät pysyviksi. Oikeastaan itseä voi onnitella hitaasta tahdista. Tutkimusten mukaan tiedetään, ettei nopea laihduttaminen ole sen paremmin terveellistä kuin kestävääkään.

Moni on tottunut siivuuttamaan kylläissyydestä kertovat signaalit. Syödessä voi tunnustella, riittäisikö tämä. Olisiko olo aterian jälkeen parempi, jos jätänkin tällä kertaa santsaamatta.

Ihmisen mieli toimii siten, että halutaan kiellettyjä asioita entistä enemmän.  Joustavuus on kestävämpää opetellessa kestävämpi suhtautumistapa kuin ehdottomuus ja ankaruus. Ei kannata esimerkiksi päättää, etten enää koskaan syö suklaata. Sen sijaan kannattaa ajatella, että syön sukalaata hetkinä, jotka itse valitsen.

Joustava suhtautumistapa sallii myös herkuttelun. Tärkeää on harjoitella kohtuutta ja kuunnella viestejä, joita keho lähettää koko ajan.  

Lähteet:  Referaatti Hyvä Terveys plus, kuvat Pexels

Surutyöni 119.

 

Rakas 22-vuotias Vera-tyttäremme kuoli yllättäen puolitoista vuotta sitten. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija ja hän oli niin onnellinen, kun oli löytänyt oman alansa. Muutenkin Vera oli nauravainen tyttö. Syytä kuolemalle ei löydetty.

Minulla ei ole ollut onneksi paniikkikohtausta noin kuukauteen. Silti "tavallinen" ahdistus salpaa. Olen alkanut muistella paljon Veraa. Aikaisemmin koin vain tuskaista surua. Näen Veran selvästi mielessäni erilaisissa tilanteissa. Ja me yhdessä niin usein! Vera oli äidin tyttö. Toinen tyttö on enemmän isän tyttö. Usein ajattelen kipeästi, miksi Veran piti kuolla niin varhain. Ajattelen myös, että ehkä me kaikki olemme täällä oppimassa. Hyvyyttä ja rakkautta. Ehkä Vera oli jo oppinut tarpeeksi. Yhden elämän verran.  Tämä lohduttaa.

Vera oli hyvin reipas tyttö. Hän teki aina kesätöitä ja niiden lisäksi omassa "yrityksessään" koti- ja puutarhatöitä opiskelukuukausinaankin viikonloppuisin ja lomilla. Hän siivosi liian perusteellisesti, ja aikaa meni paljon yhden kodin siivoamisessa. Hän kokkasi ja leipoi. Kitki rikkaruohoja, kantoi halkoja, leikkasi nurmikkoa... Kokatessaan ja leipoessaan hän joskus soitti minulle ja esimerkiksi kysyi, että eikö liemikuutio korvaakin suolan. Hän myös googletti tietoja.

Olen ollut väsynyt viime aikoina, vaikka nukun yhdeksän kymmenen tunnin yöunia. Ehkä surutyö väsyttää. Onhan sitä kestänyt jo puolitoista vuotta. Mutta kyllä suru kulkee mukana loppu elämäni. Samoin ahdistus.

Kun kirjoitan tätä perjantaina,lämmitän samalla pönttöuunia. Meillä alkoi lämmityskausi tämän kuun alussa. Olimme ennen tätäkin lämmittäneet kylminä päivinä. Tänä kesänä metsästä haetut ja sirkkelöidyt tai moottorisahatut leppähalot eivät syty millään vaan vain sihisevät. Puut ovat liian kosteita. Lämmitys vie aikaa. Asiaa auttaa, jos pesälliseen panee myös vanhaa ja kuivaa mäntyhalkoa.

Minä kannan nyt joka päivä kuivaa mäntyhalkoa märän leppähalon kaveriksi liiteriin. Sillä tavalla saa uunit syttymään, ja tulen pysymään. Pienoinen ongelma on, että kuivat halot ovat ulkorakennuksen takana, joka on näköjään myös miehen romuvarasto. Voipa kun hän ei keräisi - minun silmissäni - turhaa roinaa niin paljon. Ei tiedä, mihin jalkansa pistäisi, ettei kaadu.

Meillä on myös pellettitakka, aurinkokennot ja lämminilmapuhallin. Kannoimme auton peräkärrystä tällä viikolla pellettiä lasikuistille. Pelletti on hienoksi puristettua puurouhetta, ja pellettitakka näyttää tavalliselta takalta, jossa näkee puun palamisen. Minä olin aivan poikki kaksi tuntia kestäneen kantamisen jälkeen. Ehkä vain huono kunto. Tulevaa talvea ajatellen me ei olla onneksi niin riippuvaisia sähkölämmityksestä energiakriisin aikaan.

Minun pikkuauto oli korjaamossa. Meillä mies onneksi hoitaa autoasiat. Jos ei osaa korjata itse, vie korjaamoon. Kun auto tuli korjaamosta, vaihteet ovat jotenkin jäykkiä. En saa pakkia päälle. Joten joudun etsimään sellaisia parkkipaikkoja, joissa ei tarvitse peruuttaa. Tämä on työlästä, mutta myös jollakin tavalla itseäni huvittavaa.

Olen epätoivoisissa tilanteissa pyytänyt jotakin tuntematonta peruuttamaan auton. Heitä on vain ihmetyttänyt tilanteeni. Olen harjoitellut paljon pakkia, ja mies on  useamman kerran näyttänyt, miten se pannaan päälle. Ehkäpä joskus opin. Minä tykkään edelleen ajaa lujaa, vaikka olen huono kuski. Joo, tiedän, että tämä on vaarallinen yhtälö, mutta  pidän vaan niin paljon vauhdista. Täällä on vain paljon pikkuteitä, enkä ole törmännyt poliisin tutkaan koskaan.

Laihdutan edelleen. Hajamielisenä ihmisenä luulin, etten laihtunut elo- ja syyskuun ajan hitaassa painonpudotuksessa ollenkaan. Kun nyt yksi päivä katselin kalenteriin merkitsemiäni kiloja tarkemmin, tajusin, että laihduin kolme kiloa. Olen siis laihtunut yhteensä kuusi kiloa. Vai seitsemänkö? Aivan sama, en ole niin tarkka. Toivottavasti melko helppo painonpudotus jatkuu. Olen kyllä syönyt hyvin vähärasvaisesti, mutta nälkää en ole tuntenut.

Laihduttaminen

Minä laihdutin vuonna 2020 muistaakseni 12 kiloa. No, ne tulivat takaisin, koska olen lohtusyönyt tyttäreni kuoleman jälkeen, en ole koskaan aikaisemmin saanut lisää painoa näin nopeasti. Nyt laihdutan noita lohtusyömiskiloja pois, joita on kaikkiaan 13 kiloa. Laihduttaminen sujuu vielä ihmeen helposti. Se varmaankin vaikeutuu ajan kuluessa. Laihdun nyt kilon viikossa.

Ennen laihduttamista tein psyykkistä työtä. Kysyin esimerkiksi itseltäni, kannattaako laihduttaa suruaikana; kun on yksi ainokainen elämä, miksi ei nauttisi herkuista; mitä Vera sanoisi laihduttamiseen; minkälainen elämänlaatuni on , kun laihdutan ja sen jälkeen;  miksi ylipäätään laihdutan; voinko tehdä liikunnasta ja laihdutuksen ruokavaliosta pysyvän; repsahdanko liian usein; mikä on minulle sopiva ateriarytmi... Opin laihduttamisen alkumetreillä sen, että jos ei syö itseään aivan täpötäyteen ja sen yli, kylläisyyden    tunne tulee vasta noin 5-10 minuuttia ruokailun lopettamisen jälkeen.

Ennen laihduttamiseen ryhtymistä pitäisi oppia nukkumaan kunnon yöunet ja välttää stressiä. Tämä on laihduttamisen pohja, jonka päälle rakentuu uusi elämäntapa.

                         Laihduttamisen ongelmakohtia

1)On vaikea noudattaa ruokavaliota.

Moni aloittaa laihduttamisen turhan nopeasti syömällä liian yksipuolisesti ja vähäkalorisesti. Tärkeintä on, että diettiä seuraa pysyvä ruokavalion muutos.

Toimivin laihdutusruoka sisältää paljon kasviksia, pehmeää rasvaa ja hyvälaatuista proteiinia. Tyydyttynyt rasva ja höttöhiilihydraatit ei kuulu siihen kuin satunnaisesti.

Pitäisi löytää sellainen ateriarytmi, ettei tule kaamea nälkä. Jos joutuu kauheasti sinnittelemään nälissään, dieetti on tuhoon tuomittu.

2) Repsahdukset johtavat itseruoskintaan.

Miltei kaikki laihduttajat tietävät tunteen: Ei ollut mikään tarkoitus herkutella. Mutta sitten tuli suuri tarve vetää suklaalevy yhdellä kerralla.

Ihmiset toivovat, että laihdutus sujuu hyvin joka päivä. Se on mahdotonta. Repsahduksen sattuessa kannattaa vain miettiä, oliko tästä jotakin opittavaa, ja jatkaa laihdutusta.

3)Mieliala laskee.

Aluksi mieliala nousee. On kiva tehdä jotakin uutta. Mutta kuherruskuukausi laihdutuksen kanssa päättyy nopeasti. Mieliala laskee. Olo on vetämätön, halju. Tämä verottaa jaksamista ja vaikuttaa hyvinvointiin. Melko usein laihdutus tyssää tähän.

4)Hiukset lähtevät ja nivelet kipeytyvät.

Jos laihtuu liian nopeaa tahtia, hiuksia voi alkaa lähteä. Nivelet saattavat kipeytyä, kun kehon ei tarvitse enää kantaa suurta painoa ja sen painopiste muuttuu.

5)Elämästä tulee kuin työleiri.

Jos puskee eteen päin hyvin ankarasti, elämästä katoaa ilo. Tämä on ehkä laihduttamisen isoin ongelma. Jos syö liian vähän, on varmasti huonoa seuraa. Paras on hidas ja lempeä rytmi.

6)Mieli ei ehdi mukaan.

Jos paino laskee parissa kuukaudessa kymmenen kiloa, voi kokea vierautta kehossaan. Laihduttaminen vaatii ennen kaikkea psyykkistä työtä.

7)Iho alkaa roikkua.

Kun paino on viimeinkin pudonnut, löysää ihoa ei saa yleensä kiinteäksi treenillä. Yksi vaihtoehto on ihon kiristysleikkaus.

8)Paino junnaa paikallaan.

On turhauttavaa, vaikka laihduttaisi, vaa'an lukemat pysyvät samoina. Laihduttamisen painokäyrä saattaa olla oikullinen, ja paino voi junnata paikoillaan pari kolme viikkoa.

Jos syö riittävästi, ei tarvitse murehtia, jos paino välillä junnaa.

9)Liikkuminen turhauttaa.

Jos ei ole liikunnallinen ihminen, treenaaminen voi tuntua pakkopullalta, ja kun kokematon alkaa yhtäkkiä kuntoilla, voi tulla kipua ja nyrjähdyksiä. Liikunnan ei tarvitse olla sellaista, että hiki lentää. Reipas kävely on riittävästi.

10)Karistetut kilot tulevat takaisin.

Kun oma tavoite on saavutettu laihduttajalle voi tulla tyhjä olo. Mitä seuraavaksi? Kaikkein vaikeinta laihduttamisessa on yleensä pysyä uudessa painossa. Se edellyttää elinikäistä sitoutumista uuteen ruokavalioon. Tämä ei usein onnistu. Melko moni lihoo laihdutetut kilot takaisin. On surullista, että ihmisistä vain 5-20 prosenttia 

laihtuu pysyvästi. Mutta kun painoa pudottaa järkevästi, tulokset ovat todennäköisesti pysyviä.

Lähteet: Referaatti Kauneus&terveys 9/2018, kuva Pixabay 

Sienet ovat voimaruokaa

 

    Suppilovahveroita

Kuten olen tässä blogissa useamman kerran kertonut, olen sienihullu. Valitettavasti tänne ei tullut juurikaan sieniä tänä vuonna. Jonkin verran kanttarelleja löysin pitkän etsimisen jälkeen. Muun muassa mustaa torvisientä, mustavahakasta, kehnäsientä, lampaankääpää, orakkaita, haperoita, suppilovahveroita ja rouskuja on kovin vähän. Herkkutatteja on enemmän. Ne ovat minun lempisieniä. Käveltyä tulee paljon sienijahdissa. Silläkin tavalla sienet ovat voimaruokaa, kun melkein juoksee ja hiiviskelee niiden perässä. Ja tietenkin saa nauttia metsän rauhoittavasta vaikutuksesta ja ihailla luontoa.

Jos ei pidä sienestyksestä taikka ei ole oppinut aina tunnistamaan sieniä, kaupassa on hyviä sieniä kuten herkkusieniä, osterivinokkaita ja purkeissa erilaisia ruokasieniä, ertyisesti metsäsieniä.

Aasiassa sieniä käytetään virallisina lääkkeinä toisin kuin Euroopassa, mutta kuitenkin myös Euroopassa erilaisten sieniin pohjautuvien ravintolisien käyttö on viimeisten 15 vuoden aikana ollut voimakkaassa kasvussa. Aasian maissa sieniä on käytetty pitkään muun muuassa valtimotaudin, diabeteksen, allergioiden, astman ja niveltulehdusten hoitoon.

Sienissä on omia hyötyaineita kuten vitamiineja, hivenaineita, rasvahappoja, fenoleja ja kuituja. Sienillä on erityisesti kolesterolia alentavia ja 2-tyypin diabetesta hoitavia ominaisuuksia. Myös aivoterveyteen näyttäisi olevan vaikutusta.

                       Suppilovahveroita, orakkaita, mustia torvisieniä.

Nykyisin sieniä tutkitaan päivänpolttavissa sairauksissa, muun muassa syövissä, hermoston rappeumataudissa, immuniteetin parantamisessa ja jopa masennuksessa.

Sienissä on paljon kuituja, jotka pysyvät sulamattomana ja päätyvät suoliston hyvää bakteerikantaa ruokkimaan. Hyvä vaikutus suolistoon tukee vahvempaa immuniteettia.

Sienet ovat sydänystävällistä ruokaa. Niissä on terponoideja ja peptidejä. Sienet parantavat myös kolesteroliarvoja.

Satojen tuhansien suomalaisten elimistössä on matala-asteinen eli hiljainen tulehdustila. Se vaikuttaa muun muassa syöpiin, muistisairauksiin, 2-tyypin diabetekseen ja sydänsairauksiin. Sienissä on hyviä antioksidantteja, jotka vähentävät tulehdustilaa.

Sienillä voi olla jopa syöpää estävä vaikutus. Niillä, jotka syövät päivittäin vähintään 18 grammaa sieniä, on 45 prosenttia pienempi riski sairastua syöpään verrattuna niihin, jotka eivät syö sieniä.

    Mustatorvisieni

Vaikutukset hermostoon

Niillä, jotka syövät paljon sieniä, aivot saattavat toimia keskimääräistä paremmin vanhuusiässä. Sienien monet polysakkaridit ja antioksidantit tukevat kognitiivisia eli tiedonkäsittelyn kykyjä ja voivat siten ehkäistä hermoston rappeumatauteja, kuten Alzheimerin ja Parkinsonin tautia, mutta näissä sienimäärät ovat hyvin isoja.

Vuonna 2017 julkaistussa japanilaisessa tutkimuksessa huomattiin, että sieniä ainakin kolmesti viikossa syövillä riski sairastua dementiaan oli noin viidenneksen pienempi kuin verrokeilla, jotka söivät sieniä harvemmin kuin kerran viikossa.

                       Lampaankääpä                      

Lähteet: Hyvä Terveys 10-2022, kuvat omat  

Surutyöni 118.

 

Vera-tyttäremme kuoli yllättäen reilu puolitoista vuotta sitten nukkuessaan. Hän oli terve ja erittäin hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Syy tuntematon. Teen surutyötä.

Minulla on nyt kuoleman pelko, entä jos minäkin kuolen nukkuessani. Melko usein käy niin, että kun läheinen kuolee, kuolee itsekin. Sitä sanotaan särkyneen sydämen-oireyhtymäksi.

Edelleen paniikkikohtauksia ja sietämätöntä ahdistusta. Kaikki on niin mustaa, toivotonta. Hellittämätöntä. Kauhua.

Minulla on ollut kaulassa Veran hopeinen Kalevalakorun sydän. Halusin sen olla omaa sydäntäni lähellä. Sydän täynnä kaipausta. Yhtenä päivänä se vain katkesi. Tippui pois.  Ajattelen, että se oli Veralta jokin merkki. On vaikea tulkita sitä. Merkitseekö se, että Vera haluaa, että lopetan tuskaisen suremisen? Vai sitä, että minä olen ikään kuin katkennut tässä surussa?

Menin seurakunnan sururyhmään. Meitä on neljä naista. Kolme surevat miehensä kuolemaa. Minä lapseni. Ensimmäisellä kerralla ensimmäisen puhujan mallista me kaikki itkimme selittäessämme, miten läheinen kuoli, miltä se tuntui alussa. Minä en muista ensimmäisestä viikosta mitään ja koko ensimmäinen kuukausi on ikään kuin sumun peitossa. Muistan joitakin hommiani.  Rupesin vimmatusti hommailemaan. En tiedä, onko se minulle hyväksi taas käydä läpi alun surua. Olenhan sen surrut  jo kerran ja olen ehkä surun  työstämisvaiheessa. Totta kai suru ei ole jana, vaan välillä palataan surun aiempiin vaiheisiin. 

Tuntuu, että täällä ei ole enää lainkaan kantarelleja. Sen matkijasienet melkein raivostuttaa. Keltaiset lehdet muistuttavat kaukaa katsoen kantarelleja. Ei ole edes karva-, haapa- ja kangasrouskuja. Hiiviskelin löytääkseni uudesta paikasta suppilovahveroita. 

Olen hurahtanut täysin Yle Areenan  eräsarjoihin. Niissä on kokeneita eränkävijöitä. Yksi patikoi Pohjois-Norjassa ja kalastaa itselleen ruokaa ja haluaa saada järvistä ja lammista etenkin rautua. Voi, että on mukava seurata noita ihmisiä luonnossa. Nimenomaan luonnossa. Olen itsekin patikoinut jonkin verran, mutta sarjojen henkilöt ovat patikoinnin mestareita.

Suru on ehkä nytkähtänyt eteenpäin. En enää lohtusyö vaan laihdutan.  Olen laihtunut nyt aina kilon viikossa. Laihtuminen on melkein liian nopeaa, mikä altistaa jojolaihduttamiselle.

En alkanut käyttää Nutrilettia. Pidän paljon ruoasta ja etenkin kokkailusta ja olen tehnyt muun muassa falafelpyöryköitä, kasvispihvejä, papupihvejä, linssikeittoa, sosekeittoja, syönyt sellaisenaan papuja ja rasvatonta raejuustoa.

Täytän lautasesta 3/4 osan kasviksilla ja 1/4 osan jollakin proteiinilla. Olen kasvissyöjä, joten mieluusti syön runsaasti kasiviksia, enkä kyllästy niihin. En syö pastaa, riisiä ja perunaa yms. muita hiilihydraatteja. Syön kolme kertaa päivässä: aamupalan, myöhäisen lounaan ja iltapalan. Opin vastikään jättämään leivästä pois levitteen. Aamupala on runsas, samoin iltapala, mutta ne ovat miltei rasvattomia.

Kun tekee mieli makeaa, syön hedelmärahkaa.  Laitan rahkaan makeutukseksi steviaa ja vaniljasokeria, enkä laita siihen kermavaahtoa. Pilkon appelsiinia ja banaania joukkoon. Pidän tästä rahkasta niin, että syön sitä paljon. Itse rahkassa on hyvin vähän kaloreita, vähemmän kuin appelsiinissa ja banaanissa.

Siiri-kissa on edelleen kadoksissa, ollut jo reilu neljä kuukautta. Toivo alkaa hiipua. Edelleen kuitenkin toivon, että kun ilma käy todella kylmäksi, hän tulisi kotiin.

Alkoholin vaikutuksia mieleen

 

Ikääntyessä alkoholin käyttöni on suuresti vähentynyt. Nuorempana joka viikonloppu piti bailata, ja alkoholia kului paljon. Sitten seurasi helvetillinen krapula, joka tuli minulle helposti jo kolmen alkoholiannoksen jälkeen. Nyt juon 1-2 annosta, kun on aihetta juhlaan. Vain juhannuksena juon enemmän. On jotenkin suuren juhlan tuntu, kun luonto on runsas ja  kauneimillaan.

Ensimmäinen annos alkoholia stimuloi aivoja, sillä aivojen välittäjäainetta  dopamiinia vapautuu. Dopamiini on mielihyvää tuottava välittäjäaine. Ensimmäisen lasillisen jälkeen on hilpeä olo. Jos juominen jatkuu alkoholi vaikuttaa piristymisen sijaan lamaamalla keskushermostoa.

Humalassa voi käydä niin, että käyttäytymisen ja tunteiden hallinta heikkenevät. Tämä voi  tuntua hyvälle, mutta kaduttaa myöhemmin.

Usein ajatellaan,  että alkoholi vähentää ahdistusta ja stressiä. Seuraavana päivänä olo voi olla entistä ahdistuneempi, koska alkoholi muuttaa serotoniinin ja muiden välittäjäaineiden tasoja aivoissa.

Välittäjäaine serotoniini väheneminen vaikuttaa mielialaan. Se ilmenee alakulona, masennuksena, apatiana tai kroonisena väsymyksenä.  Masennuslääkkeissä pyritään lisäämään serotoniinia.

 

 

Annos alkoholia voi hepottaa nukahtamista. Mutta alkoholi häiritsee unen normaalia rakennetta, jolloin uni ei ole yhtä virkistävää.

Mitä suuremmaksi alkoholin määrä kasvaa, sitä enemmän se häiritsee  aivojen toimintaa. Tarkkaavaisuus, huomiokyky ja vähänkin monimutkaiset tehtävät tulevat vaikeiksi. Se tulee näkyviin jo puolen promillen alkoholipitoisuuksilla. Juominen lisää tunnetusti ahdistusta ja masennusta.

Kaikki tietävät, että runsaasta alkoholin käytöstä on haittaa aivoille ja koko elimistölle. Uusi brittitutkimus osoittaa, että  myös kohtuukäyttäjien aivoissa voi näkyä haitallisia muutoksia.Muutokset näkyvät erityisesti otsalohkossa, joka huolehtii muistista, oman toiminnan ohjauksesta ja tarkkaavaisuudesta.

Jos alkoholia  on käytetetty joka päivä 1-2 annosta ,aivot näyttävät 50 vuoden iässä kaksi vuotta normaalia ikääntyneemmiltä.

Lähteet:Referaatti  Hyvä Terveys 10-2022, kuvat Pexels

Jossakin kulkee kaksoisolentomme

Minä kohtasin kaksoisolentoni Pohjois-Savossa, jossa olimme vuokramökillä lomailemassa. Itse asumme Etelä-Savossa. Olin täysin ällistynyt. Olo tuntui epätodelliselta.  Myös kaksoisolentoni huomasi minut. Ja oli hänkin aivan hämmästynyt. Rupesimme juttelemaan ja ihmettelemään samannäköisyyttä. Emme ole sukulaisia. Juotiin kahvit. Painamme myös saman verran ja olemme melkein yhtä pitkiä. Molemmilla on korkeakoulututkinto. Pidämme edelleen yhteyttä Messengerissä. Todellakin syystä.

Melko moni on joskus nähnyt ihmisen, vieraan, mutta hätkähdyttävän tutun.Vieras ihminen saatetaan kohdata vaikkapa kadulla tai vieraassa maassa. Hän näyttää täysin naapurin Matilta tai koulukaveri Hannalta tai muistuttaa jopa omaa peilikuvaa.Tuntemattoman henkilön kasvonpiirteet ovat niin samanlaiset, että häntä voisi erehtyä luulemaan identtiseksi kaksoseksi. 

Kaksoisolentoihin ovat selvästi vaikuttaneet samat geneettiset pistemutaatiot, jotka muovaavat ihmisen nenän, suun, huulten, silmien ja kallon luiden rakenteen muotoa.Tiedetään, että tälläiset piirteet monesti periytyvät suvussa, mutta joskus on kyse sattumasta.

Näyttää siltä, ettei "keinotekoinen kaksoisolento"  vain näytä samanlaiselta. Heidän muistakin geeneistä ja niiden varianteista osa on samoja.

Ulkoisesti samannäköiset  myös painoivat suunnilleen saman verran. He olivat melkein yhtä pitkiä.

Jos toinen oli vastannut kyselyssä tupakoivansa, oli suuri todennäköisyys sille, että myös kaksoisolento saattoi tupakoida. Kaksoisolennon koulutukset olivat usein myös samoja.

Tämä viittaa siihen, että ihmisiin vaikuttaa muitakin samoja geenejä kuin vain kasvojen piirteisiin. Maailmassa on niin paljon ihmisiä, että pelkästään sattuma voi tuottaa ihmiselle monia samojen geenien variantteja.

Jos ulkonäköä muovaavat geenit ovat samankaltaisia, voi ajatella, että myös muissa geeneissä on yhtäläisyyksiä.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 6.9.2022, kuvat Pexels

Surutyöni 117.

Rakas Vera-tyttäremme kuoli puolitoista vuotta sitten yllättäen 22-vuotiaana nukkuessaan. Hän oli terve ja hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty.

Tuska tulee mieleen kohtauksittain. Aivan kuin rotta pureskelisi aivoja. Vera, olisit lähelläni! Kuolemasta huolimatta. Uskon - ja niin sanotaan -, että pahin suru menee noin kolmessa vuodessa ohi. Tietysti senkin jälkeen tulee tuskaisia jaksoja. Kuoleman hetkiä. Kauhua kuoleman edessä. Olen nyt kokenut hyvin vahvaa toivottomuutta, joka on potkaissut minut sänkyyn kesken toimien. Itkemään.

Meillä on ulko-ovessa Veran kuoleman jälkeen hankittu hyvin tumman sininen kranssi merkkinä siitä, että tässä talossa asuvat surevat ihmiset. Ehkäpä sitten kerran tulevaisuudessa otan sen pois.

Huvittava mokaus tapahtui tällä viikolla. Minua sentään on alkanut vähän huvittaa ja naurattaa.  Yksi päivä purin miehen tuomia ostoskasseja. Ihmettelin, että hän on ostanut niin paljon tonnikalaa, panin purkit ruokakomeroon. Vauhdilla. Niin kuin yleensä. Kissan ruoat ovat puuhellan päällä.

No, sitten tein miehelle tomaattipohjaista tonnikalakastiketta. Katsoin vain purkkien sisältöä ja väriä ja ajattelin, että ne ovat tonnikalapaljoja vedessä. Siltä näytti. Maustoin kastikkeen   erityisen hyvin yrteillä. Maistelin sitä. Onko hapokkuus ja maku balanssissa? Hyvää oli.

Sitten jostakin  tuli  mieleen ajatus katsoa kaapin tonnikalat. Katsoin purkkeja ja ne olivat kissan tonnikalaa! Kille-kissi syö tonnikalaa mielellään , mutta nyt hyvin vähän, kun suree Siirin katoamista. Pussiruokia ja muroja kuluu vähän.

Kastike jäi syömättä ja joutui kompostiin. Ei kun uuden kastikkeen tekoon. Miestä vain huvitti kohellukseni. Pitäisi oppia tekemään asioita hitaammin ja huolella. Siinäpä on oppimista.

Siiri-kissa on edelleen kadoksissa, ollut jo neljä kuukautta. Me miehen  kanssa kaipaamme ja suremme häntä.