keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Jossittelu

 


Jospa olisin valinnut toisen ammatin. Jospa olisin kertonut keskustelussa mielipiteeni. Jospa olisin jättänyt viimeisen viinilasillisen juomatta.


Katumus ja siihen liittyvä jossittelu voi olla ankarakin tunne. Se muistuttaa syyllisyyttä. Katumus tuntuu ikävältä, koska se on pelkästään itseen kohdistuva tunne. Ketään muuta ei voi syyttää siitä.


Jossittelu on merkki siitä, että tietää toimineensa väärin. Ikävä tunne pitää kuitenkin kohdata ja kestää, sillä se voi auttaa muuttamaan käyttäytymistä ja ohjautumaan kohti parempia valintoja.


Vain psykopaatit ja narsistit eivät tunne katumusta. Luonne vaikuttaa katumiseenkin, esimerkiksi vaativa persoonallisuus, jonka tunnusmerkkejä ovat ylitunnollisuus ja pikkutarkkuus, voi olla alttiimpi katumaan.


Toisaalta taas ylitunnollisella ihmisellä uupumisen vyöryessä ylitse voi tehdä hänestä niin kiireisen ja kyynisen, ettei hän enää kiinnitä huomiota siihen, että kohtelee toisia huonosti tai ei välitä siitä.



Jos hukkaa tunneyhteyden itseen ja muihin, ei tunne katumusta, eikä kuule sen ohjausta kohti parempaa käytöstä ja elämänvalintoja.


Katumuksesta johtuvat kompensaatioyritykset ovat luonnollisia. Toiset jäävät suremaan, toiset ahkeroivat vimmatusti. Huomion voi hetkellisesti suunata pois ikävästä tunteesta, mutta lopulta se on kohdattava. Vain tämä auttaa ymmärtämään, missä on mennyt vikaan ja miten voisi toimia toisin.


Kova katumus, vaikkapa erotilanteessa, voi tuntua jopa fyysisenä ahdistuksena, itkuisuutena ja paineena rinnassa. Silti tunne olisi otettava hyökyaallon tapaan vastaan.


Vain tunnistamalla katumuksen ja jossittelun tilanne, katumus vaimenee, jolloin on helpompi ajatella ratkaisukeskeisesti. Katumuksen tunne voi olla kuin pisto omassatunnossa eli nopea hiljainen havainto, jonka avulla tehdään oikeat johtopäätökset ja voidaan toimia jatkossa paremmin. Voidaan jopa sen ansiosta kertalaakista oppia virheestä.


Katumus kumpuaa harvemmin turhasta, joten kannattaa pysähtyä ja miettiä heti lisää tunteen nostaessa päätään. Katumuksen tunteeseen ei ole kuitenkaan hyvä jäädä loputtomiin vellomaan. Katumuksen ei tarvitse olla valtava kärsimysnäytelmä, sillä tutkitusti liiallinen katuminen laskee mielialaa ja huonontaa unta.




Lähteet: Referaatti Hyvä terveys 08-2022, kuvat omat







2 kommenttia:

  1. Eihän me olla tultu tänne kärsimään ja voimaan huonosti, mutta se on helppo unohtaa kaiken alakuloisuuden keskellä, eikä elämä ole oikeudenmukainen juttu. Kun voisikin kietautua hymyyn ja ystävällisyyteen hieman useammin, siis ainakin itseään kohti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi Hanna Helena. Ei tosiaan ole tultu kärsimään vaan oppimaan rakkautta ja hyvyyttä. Maailma ei todellakaan ole oikeudenmukainen. Se näkyy yksilötasolla ja laajemmalla tasolla esimerkiksi Venäjän toimissa. Olen pahoillani, että kirjoitan surullisista aiheista, mutta nyt ei ole iloa.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!