maanantai 28. elokuuta 2023

Kahdeksan keinoa pidentää elinaikaa

 


Tässä listassa on "pysy erossa opioideista". Tutkimus on amerikkalainen ja siellä on opioidikriisi, joten tätä ei voi suoraan linkittää Suomeen.

 Tässäpä lista:

Jos haluaa elää hyvin vanhaksi kannattaa:

*liikkua aktiivisesti

*syödä terveellisesti

*pysyä erossa tupakasta

*välttää runsasta juopottelua

*pysyä erossa opiodeista

*nukkua riittävästi

*välttää liiallista stressiä

*huolehtia sosiaalisista suhteista


Amerikkalaisessa tutkimuksessa oli 700 000:n  ihmisen aineisto. Lista on tehty sen perusteella.


Suurin vaikutus ikään on liikunnalla, tupakoinnilla ja opioidien käytöllä.


Kahdeksan elintavan lista voi tuoda huomattavasti lisää elinvuosia vielä kuusikymppisenäkin, vaikkei vaikutus olekaan yhtä suuri kuin niillä alle 40-vuotiailla, jotka ovat eläneet listan mukaan.


Opioidien käyttö, liikunnan puute ja tupakointi kytkeytyivät noin 30-45 prosenttia suurempaan kuoleman riskiin.


Stressi, huono uni, juopottelu, huono ruokavalio lisäsivät kuoleman riskiä noin 20 prosenttia.


Hyvien ihmissuhteiden puute oli yhteydessä viisi prosenttia lisääntyneeseen kuoleman riskiin.


Tutkijat yllättyivät todella paljon siitä, miten paljon voi saavuttaa yhden, kahden, kolmen tai kaikkien kahdeksan elintapatekijän omaksumisella.


Niiden miesten, jotka noudattavat kahdeksaa terveellistä elintapaa 40 ikävuoteen mennessä, ennustetaan elävän melkein 24 vuotta pidempään kuin niiden, jotka eivät noudata tavoista yhtäkään.




Lähteet: Helsingin Sanomat 17.8.2023, kuvat Pexels






lauantai 26. elokuuta 2023

Surutyöni 147.

 


Rakas 22-vuotias terve ja hyväkuntoinen tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan. Syytä kuolemalle ei löydetty. Teen edelleen surutyötä.


Olen kulkenut pitkän matkan pimeitä teitä.

Uinut mustissa vesissä.

Ja lopulta pysähtynyt rutikuivan väsyneenä.

Melkein hyväksyen

elämän ilman sinua Vera.


Olen tosiaan ollut väsynyt menneen viikon. Suru ei ole enää kauhua. Kaipaan, niin kaipaan Veraa. Puhelen hänelle illoin sängyssä. Päivisin tulee hetkiä, jolloin Vera tulee hyvin elävänä mieleen, ja tunnen hänen läsnäolonsa. Mutta suru ei enää  tykytä kaiken aikaa mielessäni.  


Jollekin voi tulla mieleen, miten minä jaksan kirjoittaa postauksia. En aina jaksakaan, mutta minulla on reilut 170 postausta varastossa, mutta jostakin syystä postaan niistä uusimpia. Siihen on tultava tai tuleekin muutos.  Olen kyllä välillä postannut hyvinkin vanhoja kirjoituksia, jotka olen tehnyt esimerkiksi vuonna 2018. Lisäksi postausten kirjoittaminen on pitänyt minut edes jotenkin järjissäni surun keskellä.


Kävin tässä yksi kerta lääkärillä juuri oman väsymyksen takia. Kilpirauhasarvoni ovat aina vaihdelleet paljon. Tuntuu, että minulle on vaikea löytää hoitotasapainoa.


Ystävällinen lääkäri sitten soitti verikokeitten tuloksista ja sanoi, että arvot ovat liian matalat. Tyroksiinilääkitystä piti taas säätää. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa monenmoisia oireita, etenkin väsymystä, palelemista, hiusten lähtöä ja lihomista. Jospa lääkitys nyt korjaisi  oireitani.


Suuri ilo menneellä viikolla oli patikoiminen miehen kanssa Repoveden kansallispuistossa päiväseltään. Ilma oli pilvinen, mutta ei satanut. Puistossa on hyvin vaihtelevat maastot. Kävelin jyrkätkin ylämäet helposti, mikä todennäköisesti johtuu neljän kuukauden kuntosaliharjoittelusta. On tullut enemmän voimaa jalkoihinkin.








Tässä kivikossa kaaduin.


Köynnöskukkapuutarhassa kaikki hyvin, paitsi köynnöskrassin kukat nuupahtavat todella nopeasti tai eivät kuki ollenkaan, vaikka krassin pitäisi olla helppo kasvi. No, tänä vuonna näin. Kasvatin kaikki muut köynnöskukat siemenestä paitsi en kärhöjä.


Krassia, ruusupapua ja jaloelämänlankaa kuistin kaiteella. Krassi ei kuki juuri ollenkaan. Edessä näkyvät auringonkukkani, joita on kaikkiaan 12. Takana näkyy miehen auton renkaita. Niitä on kuisti puolillaan.


Tänä keväänä istuttamani kaikki viisi kärhöä ovat kasvaneet ja kukkivat, mitä en osannut odottaa. Tämä kärhö kukkii tosi isoin kukin.


Tämä kelloköynnös on kasvanut suureksi ja aloittelee kukkimistaan, vaikka se lähti kolmesta pienestä taimesta, jotka  ainoina itivät.


Hyvää viikonloppua kaikille!








torstai 24. elokuuta 2023

Rohkeasti harmaat hiukset

  




Minulla  ei ole vielä harmaata hiuksissani, ja jos olisi, antaisin sen olla. Suvussani naiset harmaantuvat noin seitsemänkymppisinä.


Hesarin  kyselyyn harmaantumisesta  vastasi 421 ihmistä. Kyselyssä kartoitettiin erityisesti varhaista harmaantumista. Se tuntui hämmentävältä, huvittavalta, yllättävältä ja epäreilulta.


"Näenkö omiani? Heijastuuko valo peilin edessä jotenkin jännästi muutamista suortuvista päälaella?" Nainen, 38.


"Ajatuksia elämän loppumisesta. Vauhtiaika on ohi." Nainen, 49.


Toisaalta yllätys saattoi olla iloinenkin. Kyselyyn osallistunut nainen, kertoi olleensa innostunut harmaantumisesta 35-vuotiaana. Hän oli aina ihaillut hopeanharmaita hiuksia ja myös pettyi, kun harmaantuminen välillä hidastui.



Eräs nainen kertoi pitävänsä harmaantuvia hiuksiaan luonnollisina ja kauniina, mutta kokee, että työpaikan muut naiset pitävät röyhkeänä sitä, ettei hän värjää hiuksiaan. Toisen vastaajan mies oli kehottanut vaimoa värjäämään hiuksensa, koska hiukset harmaannuttivat koko olemusta.


Jos päättää hyväksyä harmaat hiuksensa, on perusteltava se ensin itselleen, ja sen jälkeen vielä muille, kertovat kyselyyn vastanneet. Miksi on näin?


Meidän kulttuurissamme on turvallisinta näyttää nuorelta, sanoo iän sosiologi ja sukupuolentutkija Hanna Ojala. Nuori ihminen nähdään tuottavana, terveenä, lupaavana, voimakkaana.  


Harmaantuminen vaatii kanttia, koska se on kulttuurisesti poikkeava valinta. Se on eräänlaista aktivismia. Mutta on jaksettava uudestaan ja uudestaan selittää, miksi ei värjää harmaita pois.



Me teemme ulkonäön perusteella moraalisia oletuksia ja tulkintoja. Esimerkiksi ylipainoinen ihminen tulkitaan helposti laiskaksi ja terveydestään piittaamattomaksi.


Ulkonäöstä on tullut kilpailuvaltti myös työelämässä. Sillä pystyy viestimään paitsi aikaansaavuutta, myös itsestä huolehtimista, vastuullista kansalaisuutta.


Tässä visuaalisessa kamppailussa nuoruus on puoli voittoa: nuoruuden päälle on helppo rakentaa itsestään myönteistä kuvaa. Nykyinen ihanneihminen on 25-35-vuotias.


Iäkkään tai sen oloisen on huomattavasti vaativampaa ylläpitää itsestään mielikuvaa ihmisenä, joka seuraa aikaansa. Ojala sanoo: "Toisin sanoen täytyy olla rahaa investoida vaatetukseen, hiuksiin, anti-aging -palveluihin ja liikuntaan."


Kulttuurissamme alle 60-vuotiaalle naiselle harmaantuminen tuntuu olevan onnettomuus ja tabu, kertoo Hesarin kyselyyn vastannut 45-vuotias nainen. "Nuoremmasta naisesta se tekee alta aikayksikön työelämässä tyytymättömän mummon", hän sanoo.



Mira Karjalainen tutkii Helsingin yliopistossa työelämään liittyvää esteettistä työskentelyä. Sillä tarkoitetaan ulkonäön muokkaamista sellaiseksi, mistä arvelemme olevan hyötyä tai auttavan uralla etenemistä.


Joku meikkaa huolitellusti, toinen  käy salilla näyttääkseen hyväkuntoiselta ja kolmas värjää harmaansa piiloon.


Nuorekas ulkonäkö tulkitaan työelämässä niin, että on pätevä, skarppi ja elää tätä päivää.


Kyselyvastauksista ilmeni, että siinä missä 50-vuotias nainen harmaata hiuksissaan tuntee sulautuvansa tapettiin, harmaaohimoinen 50-vuotias mies kuulee olevansa charmikas ja komeimmillaan.



"Kehuvat komeaksi. Tasaista patinaa. Huomaan myös, että liikeneuvotteluissa otetaan vakavammin kuin nuorena." Mies, 46.


Onneksi on olemassa monia yhteisöjä, jotka keräävät harmaantuvia naisia yhteen ympäri maapallon. Hopeasiskot, ollaan ylpeitä patinasta hiuksissamme! Näin rohkaisee jäseniään Silver sisters international eli Hopeasiskot-verkkoyhteisö. Sen ideana on, että kenenkään ei tarvitse mukautua kauneusihanteisiin, joita ei koe omakseen.


Nämä yhteisöt muistuttavat kehopositiivisuusliikettä, joka tekee parhaillaan samaa vartaloihanteille sen puolesta, että jokainen keho on hyvä sellaisenaan kuin on. Pitäisi olla kehorauha.






Lähteet: Helsingin Sanomat 22.10.2020, kuvat Pixabay

tiistai 22. elokuuta 2023

Huonon ilmapiirin merkit työpaikalla

 


Minä olen ollut kahdessa työpaikassa, joissa oli huono ilmapiiri. Tämä johtui johtajista, jotka olivat liian tiukasti asiajohtajia, vaikka hyvään johtajuuteen liittyy myös tunnejohtaminen.


Ensimmäiset merkit työpaikan ilmapiirin huonontumisesta liittyvät lähes aina kommunikaatioon. Kysymykset jäävät vastaamatta, eikä palautetta saa edes pyytämällä.


Kun jokin asia vaivaa ja siihen toivoisi muutosta, alkaakin tuntua, että on parempi pysyä vaiti, koska aiheesta puhuminen ei kuitenkaan johda mihinkään.


Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija, valmentaja Peter Peitsalon mukaan saattaa käydä helposti niin, että viestinnän puutteet alkavat näkyä kuppikuntaisuutena. Esihenkilöä tai toisia työntekijöitä ruvetaan arvostelemaan pienissä porukoissa tauoilla.


"Kuppikuntaisuus ei sinänsä ole ongelma. On ihan luonnollista hakeutua samanhenkisten ihmisten pariin työpaikalla", Peitsalo sanoo.


Mutta jos kuppikuntaisuus kuitenkin sisältää juoruilua, pahantahtoista puhetta, tiedon pimittämistä tai joidenkin ihmisten sulkemista ulkopuolelle, se on ongelma.


Tulehtunut ilmapiiri saattaa pintatasolla näyttäytyä myös apaattisuutena. Työntekijät eivät ole avoimesti eri mieltä. Ulla Jones, kehitysjohtaja ja yksi Lähtijät-urapodcastin juontajista, pitää passiivista viestintää sellaisena, johon esihenkilön voi olla vaikea havahtua.


"Työntekijät eivät esimerkiksi ole avoimesti eri mieltä. Sen sijaan he eivät vain oikein kommentoi. Kukaan ei lähde mihinkään mukaan tai ilmottaudu vapaaehtoiseksi. Tarjottuja ehdotuksia vastaan saatetaan kyllä purnata", Jones kuvailee.


Ilmapiirin asioihin puuttumista voi viivästyttää sekin, että huonot keskinäiset välit voivat vaivata vain kahta työporukan jäsentä. Peitsalon mukaan ongelmaa voidaan pitää tällöin vain heidän välisenään.


"Jos kaksi työntekijää ei tule toimeen eikä tee mitään yhteistyötä keskenään, se kuitenkin heijastuu koko työyhteisöön. Asiat ovat huonosti, jos kaksi ihmistä ei joko kommunikoi ollenkaan, tai heidän välillään on toistuvaa avointa nokittelua ja väheksymistä", Peitsalo sanoo.


Huonossa ilmapiirissä yksi jos toinenkin alkaa vältellä kohtaamisia. Ihmiset haluavat mahdollisuuksien mukaan entistä enemmän etätöihin. Sairauspoissaolot saattavat yleistyä.


Usein ensimmäisenä oireilevat työntekijät, jotka suhtautuvat työhönsä lähtökohtaisesti innolla ja tarmolla. He saattavat alkaa laskea rimaa ja kunnianhimonsa tasoa.




Ihminen voi ajatella, että teen vain sen, mistä minulle maksetaan ja mitä minulta odotetaan. Tällaiset ihmiset ovat ennen olleet juuri niitä yrityksen vahvoja hartioita.


Ilmapiiriongelman yksi vakava hälytyssignaali on tilanne, jossa yritys alkaa menettää sitä kannattelevia työntekijöitä.


Erään kyselytutkimuksen mukaan yleisin irtisanoutumisen syy on esihenkilön puutteelliset johtamistaidot. Kyselyn vastauksista nousi esiin kritiikki asiakeskeistä johtamista kohtaan. Etenkin naiset ovat kyllästyneet siihen.


Naisten mielestä hyvä johtajuus on reilua, välittävää ja ihmislähtöistä. Tällaisen perässä he vaihtavat työpaikkaa, lähtevät yksipuolisen asiakeskeistä johtajuutta pakoon.


Ilmapiirin riskeihin voi jossain määrin valmistautua jo ennalta, mutta monesti nopea puuttuminen kommunikaatiopulmiin ratkaisee. Mitä aikaisemmin asioista puhutaan, sen parempi, painottavat asiantuntijat.


Jos hiljaiset signaalit jäävät arjessa kuulematta, ilmapiirimittaukset kertovat, missä mennään.
 

"Jos ilmapiiritutkimuksen tulokset ovat niin sanotusti punaisella, pitäisi aidosti pysähtyä ja ottaa selvää, mistä on kyse", Peitsalo sanoo.


Peitsalon mukaan työntekijän tai esihenkilön on turha rypeä yksinään itsesäälissä. Tilannetta ei myöskään helpota, jos porukalla voivotellaan, miten kurjija ollaan.


"Voi vain todeta, että koska olemme ihmisiä, yhteentörmäyksiä yleensä tulee ennemmin tai myöhemmin. Sellaista sattuu. Ratkaisevaa on, miten osaamme käsitellä näitä."


Vaikeista asioista puhuminen ja niiden ratkominen rakentaa työpaikan sisäistä psykologista turvallisuutta. Jos tätä on, osataan ongelmia käsitellä ajoissa.


Kun työntekijät voivat hyvin, he pitävät varmasti huolta myös yrityksen asiakkaista ja haluavat kehittää sen tuotteita ja palveluita.



Lähteet: Helsingin Sanomat 8.6.2023, kuvat omat








lauantai 19. elokuuta 2023

Surutyöni 146.



Rakas, niin rakas 22-vuotias Vera-tyttömme kuoli yllättäen nukkuessaan. Hän oli hyväkuntoinen ja terve molekyylibiologian opiskelija. Kuolinsyytutkimuksissa syytä kuolemalle ei löydetty. Teen surutyötä.


Minä kaipaan, kaipaan Veraa niin, että tunnun särkyväni. Pirstaleet huutavat. Olen puolinainen nainen. Toinen lapseni on poissa. Mutta jatkaa läsnäoloaan mielessäni. Elämä pakenee. Aika seisoo Veran kuolinpäivässä.


Tässä yhtenä päivänä mies sanoi, että meillä on aivan liikaa hilloja kellarissa ja jääkaapissa, niitä pitäisi pikkuhiljaa alkaa syödä pois. Minä tein oitis pannukakkua ja tarjolla oli mansikka-, vadelma-, mustikka- ja rommiraparperihilloja.


Kun otin rommiraparperihilloa, muistin, että se oli Veran tekemää. Tuli itku. Vera teki sitä itse ja kauppasi omassa "firmassaan". Hän teki myös siivoustöitä, ruoanlaittoa, leipomista ja puutarha- ja halkotöitä ja oli samaan aikaan hautausmaalla kesätöissä. Vera oli yritteliäs.


Miehen kanssa tehtiin yksi edes takas 400  kilometrin reissu, ja varsinainen päämäärä oli Strömforsin ruukkialueen taidebienaali. Meille kolmas taidenäyttely tänä kesänä. Siellä oli tehty aikanaan raudasta esineitä, ja alue oli hyvin kaunis vanhoine rakennuksineen. Oli monta puotia, ravintola ja hotelli. Patruuna oli aikanaan rakennuttanut työläisille koteja, ja olipa alueella oma kaunis kirkkokin.


Toisen reissun teimme Sysmään ex tempore. Mies halusi jostakin kumman syystä mennä sinne. Siinäkin oli ajamista 250 kilometriä. Ajoimme sinne huvikseen pieniä hiekkateitä. Sai ihailla maisemia.


Biennaalissa oli ajatuksia herättäviä  tila- ja kangastöitä.






Kävimme myös Loviisassa, koska mies halusi ihailla merta. Siellä söimme erinomaisessa Thai-ravintolassa jättikatkarapukastiketta ja riisiä. Ruoka oli originaalia ja tulista.


Minulla on ollut noin puoli vuotta suurena ruokahimotuksena viininlehtikääryleet ja itse marinoidut artisokan sydämet. Viininlehtikääryleitä ei saa paikallisista kaupoista, vain Lidlistä, joten poikkesimme siellä. Ja niin kuin aina on ollut tarkoituksena ostaa vain niitä, niin ostoskori on lopulta aivan täynnä muun muassa säilykkeitä,  juustoja ja vaaleaa leipää, jota syön harvoin, yleensä syön ruis- tai kauraleipää.


Pidän paljon loppukesästä. Luonto jotenkin huokaa kesän hälinästä. On marjoja ja sieniä. Olen sienestänyt kantarelleja useamman kerran. Toissa päivänä löysin lampaankääpiä ja tein niistä pihvejä muna ja korppujauho kuorrutuksella. Herkkutatit eivät ole vielä nousseet ainakaan minun tattipaikassani. Metsä on kuin syli. Se rauhoittaa ja lohduttaa. Päivittäiset lenkkini teen melkein aina metsässä. Kuntosalilla käyn edelleen kolme kertaa viikossa.


Siiri-kissamme on ollut nyt kadoksissa yli vuoden. Toivo, että hän tulisi takaisin kotiin,  on mennyt.


Hyvää viikonloppua kaikille!














torstai 17. elokuuta 2023

Vedenjuonnista



Itse olen kova veden latkija. Vesilasin pitää olla aina ulottuvilla. Joskus kesäpäivänä pelkään vesimyrkytystä .

Puolitoista litraa riittää päivässä
Vesi huuhtelee ja kosteuttaa elimistöä. Hyvin kuuma sää tai sauna saavat elimistön janoamaan nestettä. Silloinkaan ei pitäisi juoda liikaa.

Sitruunavesi ei tee ihmeitä
Etenkin somessa on  ylistetty sitruunavettä. Sen kerrotaan poistavan elimistön kuona-aineet ja auttavan laihdutuksessa. Ravitsemusasiantuntijat ovat eri mieltä tästä. Sitruunavesi on vain sitruunavettä. Sillä ei ole terveydellisiä vaikutuksia.


Vesimyrkytys on todellinen asia
Huonoimmassa tapauksessa ylenmääräinen veden litkintä voi johtaa vesimyrkytykseen. Kun elimistöön kertyy liikaa vettä, elimistön nesteet laimenevat ja suolapitoisuus laskee liian alas. Se voi johtaa tajunnan häiriöihin ja niin sanottuun aivopöhöön. Aivot alkavat turvota. Tila on hengenvaarallinen ja vaatii aina sairaalahoitoa.

Iho kaipaa kosteutusta sisältä ja ulkoa
Ihon kunto voi kertoa ihmisen nestetasainosta paljonkin.Ihon kunto ei kuitenkaan automaattisesti parane runsaalla vedenjuonnilla


Nälän tunne voi joskus johtua janosta
Joskus aivot erehtyvät luulemaan janoa näläksi. Yllättävän näläntunteen iskiessä kannattaa juoda aluksi vettä. Samoin ennen ruokailua olisi hyvä juoda lasillinen vettä, koska se hillitsee ruokahalua.

Veden juominen voi torjua flunssaa
Juominen kosteuttaa kuivia limakalvoja ja vahvistaa niiden kuntoa.
Sairaana riittävä veden juonti unohtuu helposti. Siksi on tärkeää huolehtia nestetasapainosta.





Lähteet: Helsingin Sanomat 22.2.2018, kuvat. Pexel ja Pixabay


tiistai 15. elokuuta 2023

Hyvä uutinen: Tuoksut virkistävät muistia

 


Nukkuminen hajustetussa huoneessa paransi 60-70-vuotiaiden koehenkilöiden muistia ja kykyä oppia uutta.


Vanhemmat ihmiset, joiden makuuhuoneisiin oli viikon ajan levitetty öisin hajusteita, pärjäsivät muistia ja suullista oppimista mittaavassa testissä selvästi paremmin kuin verrokkiryhmä. Tästä on tehty Yhdysvalloissa tuore tutkimus.


Eroja koeryhmän ja verrokkiryhmän testipisteissä kertyi huomattavasti. Tämä tulos saattaa olla alkupiste helpolle tavalle suojata ikääntyviä ihmisiä muistisairaudelta, tutkijat kirjoittavat.


Hajuaistin yhteys muistiin on jo tiedetty pitkään, mutta toistaiseksi mekanismi tunnetaan vielä huonosti. Nyt tehty tutkimus viittaa siihen, että hajuaistia aktivoimalla voidaan vaikuttaa myös aivojen kykyyn luoda uusia muistoja.






Koehenkilöiden makuuhuoneisiin laittettiin kuuden kuukauden aikana öisin kahdeksi tunniksi hajustetta heidän nukkuessaan. Käytettyjä hajusteita oli seitsemän:appelsiini, ruusu, eukalyptus, sitruuna, piparminttu, rosmariini ja laventeli.


Verrokkiryhmän huoneisiin levitettiin pelkkää höyryä, jossa oli hajustetta vain hitunen hämäykseksi.


Tutkimukseen osallistujat aivokuvattiin ennen ja jälkeen tutkimuksen. Lisäksi he osallistuivat kuulolta oppimisen ja muistamisen testiin ennen ja jälkeen koejakson.


"Koejakson jälkeen tuoksuille altistuneiden tulokset olivat parantuneet 226 prosenttia." Verailuryhmällä vastaavaa parannusta ei havaittu.


Aivokuvauksissa nähtiin, että hajuja hengittäneillä vasemmanpuoleinen hermoyhteys yhtenäistyi tutkimuksen aikana.Etuotsalohkon ja ohimolohkon yheys tavallisesti heikkenee iän mukana.


Lisäksi tuoksuille altistuneet sanoivat nukkuneensa hyvin. Tuoksuille altistuminen siis mahdollisesti kohentaa ikäihmisten muistia ja tiedollisia kykyjä.





Lähteet: Helsingin Sanomat 10.8.2023, kuvat Pixabay, Pexels



















lauantai 5. elokuuta 2023

Miten päästä yli vaikeista asioista?

 



 

Yksinkertaisesti ja tiivistetysti sanottuna: hyväksymällä vaikea asia, tunne, tapahtuma. Ihmisen elämä on miltei jatkuvaa kamppailua pienten ja suurten haasteiden ja vastoinkäymisten kanssa.


Tietokirjailija ja luennoitsija Saku Tuominen on oppinut stoalaisen elämänasenteensa käytännön kautta. Jos hänestä tuntuu pahalta, hän sanoo itselleen, että se on ihan ok.


"Olen huomannut, että jos hyväksyn sen, että elämässä tapahtuu kaikenlaista minun voimatta vaikuttaa siihen, kaikesta tulee paitsi helpompaa myös kiinnostavampaa."


Hyväksyminen on sitä, että lopettaa taistelemasta todellisuutta vastaan ja katsoo asioita sellaisina kuin ne ovat. Silloin ihminen ei pyri muuttamaan tilannetta, vaikka se olisi itselle kuinka epämieluisa.


Tämä ei tarkoita, että jää passiivisena seuraamaan, kun elämä menee päin seinää ja toteaa vain, että sellaista elämä on. Hyväksyminen ei tarkoita alistumista vaan todellisuuden huomaamista.


Terapeutti Marika Rosenborg sanoo: "Jos suostut hyväksymään sen, että elämässä on vaikeita kohtia, sinun on helpompi elää niiden läpi." Tällä tavalla vapautuu paljon energiaa, joka muuten menisi siihen, että vain taistelee tapahtunutta vastaan.



Yksi yleinen väärinkäsitys on se, että pitäisi jotenkin pitää siitä asiasta, jota koettaa hyväksyä. "Hyväksyminen ja samaa mieltä oleminen on kaksi aivan eri asiaa", Tuominen sanoo.


"Jos puolisolla on esimerkiksi alkoholiongelma, voi vuodesta toiseen sanoa, ettei hyväksy sitä ja katkeroitua tai hyväksyä, että tähän on tultu ja tehdä sen pohjalta omat johtopäätökset ja toimia sen mukaan."


"Kun luovuin ajatuksesta, että elämä olisi hallinnassani, kaikesta tuli helpompaa. Asioiden ei tarvitse mennä niin kuin minä haluan, ja se on ihan ok", Tuominen sanoo.


Epämukavien tilanteiden ja tunteiden vastustaminen kutistaa näköaloja, jos takertuu niihin. Hyväksyminen avaa mahdollisuuden valita keskittyykö hyvään vai huonoon, ja pystyy näkemään enemmän vaihtoehtoisia tapoja edetä.


Tuominen neuvoo kysymään itseltä yhden perustavanlaatuisen kysymyksen: miten haluan elää? "Maailma on täynnä ihmisiä, joille tekeminen tarkoittaa sen hokemista, ettei hyväksy jotakin asiaa. Silloin mitään ei tapahdu ja ahdistus vain kasvaa."


Pääasian pitäisi olla siinä, miten itse toimii. Rehellisyys omia vajavaisuuksia ja virheitä kohtaan raivaa tietä uusille ratkaisuille. Tämä ei ole automaattista. "Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että tästäkin voi seurata jotakin hyvää", Tuominen sanoo.




  Lähteet: Kauneus&Terveys 10-2023, kuvat omat







torstai 3. elokuuta 2023

Sitkeät omituisetkin tavat

 


Monet tavat ja uskomukset elävät sitkeästi ja joihinkin "vanhoihin viisauksiin" kuulostaisi piilevän jonkinlainen lääketieteellinen varoitus. Harva kuitenkin pohtii, mihin ne oikeastaan perustuvat.


Ruokailun jälkeen ei saa uida

"Tällaisessa uskomuksessa ei ole perää", sanoo yleislääketieteen erikoislääkäri Juha Heino. Vatsalaukussa tai suolistossa oleva ruoka ei lisää hukkumisriskiä. Uskomusta on perusteltu vuosien varrella esimerkiksi siten, että ruoansulatuksen vuoksi verta  kertyy suuret määrät vatsanseudulle.


"Verta toki  ohjautuu enemmän suoliston alueelle osana ruoansulatusprosessia, mutta ihmisen verenkierto on suunniteltu siten, että tasapaino kuitenkin säilyy", Heino kertoo.




Hattu pois päästä sisällä

Pään paljastaminen on yleinen nöyryyden ele, eikä senkään alkuperää ole voitu selvittää. Aivan kuten kyynärpäissä pöydällä, myös hattutavasta on kyse niin yleisestä asiasta, että sille on Nirkon mukaan vaikeaa ellei mahdotonta esittää yhtä alkulähdettä.


Erityisesti poikien ja miesten odotetaan riisuvan hattunsa sisätiloissa. Naisten päähineet on teknisesti ottaen olleet vaikeampi riisua yhdellä kädenliikkeellä.


Nykyisin hattuja näkee myös runsaasti sisätiloissa, eikä kaikissa kouluissakaan enää tarvitse paljastaa päätään. Hattukiellon kumoamista on perusteltu esimerkiksi sillä, että hattu on nykyisin osa asukokonaisuutta.


Purkkaa ei saa nielaista
Tätä opetusta perustellaan usein väitteellä, että nielty purkka tukkii suolen.

"Sellaista riskiä ei ole. Suoliston ruoansulatusprosessi pystyy pilkkomaan pääosan purkasta siinä missä kuin se pilkkoo kaikki muutkin ruoka-aineet", Juha Heino kertoo. Satunnainen purkan nieleminen ei ole vaarallista. Ahmimalla riskejä voi ilmaantua.

"Vuonna 1998 julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että jos purkkaa niellään ylenmäärin - mikä tarkoittaa 5-7 purkkaa päivässä - on riski suolen toiminnan häiriöihin ja suolitukoksiin kasvanut", Heino sanoo.


Vatsataudissa täytyy juoda Jaffaa
Appelsiinilimsaa on tavattu pitää keinona helpottaa vatsatautisen oloa. Uskomus saa täystyrmäyksen Juha Heinolta. Hän sanoo: "Vatsataudissa nimenomaisesti ei pidä juoda Jaffaa." Syynä on se, että tyypillisesti limsassa on paljon sokeria. Se horjuttaa entisestään suoliston nestetasapainoa, joka on jo valmiiksi sekaisin vatsataudin vuoksi.

Lautanen syödään tyhjäksi

Mitään lääketieteellistä perustetta tälle ei ole. Ekologisessa mielessä tässä kehotuksessa on järkeä. Jos pöydästä ei saa lähteä ennen kuin lautanen on syöty tyhjäksi, hävikkiä syntyy vähemmän. Hyöty näkyy myös kauppalaskussa näinä aikoina, kun inflaatio huitelee korkeuksissa.




Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 10.11.2022

tiistai 1. elokuuta 2023

Tiedekin todistaa: aivoaallot jatkuvat kuoleman jälkeen

 


Tietoisuus saattaa jatkuva vielä senkin jälkeen, kun sydän on pysähtynyt.


Samankaltaisista kokemuksista raportoivat monet kuoleman rajalla käyneet sydämenpysähdyksistä selvinneet: eletty elämä vilistää silmien edessä. Ihminen itse voi liikkua tunnelissa kohti valoa, irtautua omasta ruumiista tai kohdata kuolleita sukulaisia. Lääketiede tuntee kuitenkin tätä silti huonosti.


Michiganin yliopiston tutkijat ovat saattaneet päästä sen jäljille, mitä aivoissa kuoleman rajalla tapahtuu.


Tutkijaryhmä kertoi Pnas-tiedelehdessä havainneensa kuolevien ihmisten aivotoiminnassa äkillisiä sykähdyksiä sen jälkeen, kun heidän sydämensä olivat lakanneet toimimasta.


Kuoleman ajatellaan yleensä tarkoittavan hetkeä, jolloin sydän pysähtyy lopullisesti.


Viime vuosien tutkimusten mukaan aivot voivat kuitenkin jatkaa toimintaansa sekunteja tai jopa tunteja sen jälkeen, kun sydän on pysähtynyt.


Neurologi Jimo Borjigin työryhmineen kävi läpi neljän ihmisen sairauskertomukset heidän kuolemansa hetkellä.


Potilaat olivat koomassa, eikä heillä ollut mahdollisuuksia selvitä hengissä.


Lääkärit asettivat potilaiden päähän aivojen sähköistä toimintaa mittaavat eeg-lakit ennen kuin heidät irrotettiin hengityskoneista. Aivosähkökäyrässä näkyi aaltoja, kun suuri määrä hermosoluja laukoi impulsseja samantahtisesti.


Korkeataajuiset gamma-aallot jatkuivat yhä sydämen pysähdyttyä. Gamma-aallot liittyvät muun muassa muistojen mieleenpalauttamiseen, tiedon kokoamiseen, havaitsemiseen ja unien näkemiseen. Jotkut tutkijat pitävät näitä gamma-aaltoja tietoisuuden tunnusmerkkeinä.


New Yorkin Sam Parnia antaa gamma-aalloille omansa selityksen New Scientist-lehdessä. Hänen mukaansa,  kun  ihminen tekee kuolemaa, hänen happitasonsa laskevat, ja tämä saattaa kytkeä pois päältä aivotoiminnan "jarrujärjestelmän".


Tavallisesti uinuvat hermoradat saattavat tällöin aktivoitua, mikä näkyy poikkeavina sähköisinä piikkeinä.




Lähteet: Helsingin Sanomat 26.6.2023, kuvat Pixabay