Voiko parisuhteessa ihastua toisiin?

Parisuhteen ulkopuolinen ihastus ei usein uhkaa suhdetta vaan voi tehdä sille jotakin hyvää. Hälytysmerkit tuovat esiin, milloin ihastus on lipsumassa haitalliseksi.

Kumppani vaikuttaa yllättävän innokaalta, kun hän esimerkiksi puhuu viehättävästä työkaveristaan. Tarkoittaako tämä etten riitä?

Parisuhteen ulkopuoliset ihastukset saattavat herättää kipeitä tunteita. Usein ihastuminen ei kerro suhteesta mitään.

Toiseen ihastuminen on parisuhteessa usein tabu.

Kun suhteessa sovittuvia rajoja ei ylitetä, ihastumisen tunne ei ole asiantuntijoiden mukaan vaarallista. Sen energia voi näkyä myös omassakin suhteessa.

Jos ihastumista tarkastelee uteliaasti, se voi myös paljastaa, mitä elämästä tai suhteesta puuttuu.

Ihastumisesta ei kannata tehdä suurta draamaa. Paremmin voisi tutkia, miksi joku toinen ihminen tuntuu ihanalta. Saako ihastuksesta jotakin, mitä voisi haluta lisää parisuhteessakin - vaikkapa huomiota tai keskittynyttä kuuntelua?

On kuitenkin täysin ymmärrettävää, ettei monissa suhteissa haluta tehdä niin. Kumppanin ihastuminen voi herättää suhteen toisessa osapuolessa turvattomuutta esimerkiksi aiempien huonojen kokemustan takia. Se voi johtaa menettämisen pelkoon. Tällaiset tunteet ovat inhimillisiä.

Ihastuminen voi olla jotakin ihanaa, josta voi nähdä päiväunia. Ihastuminen kohdistuu usein itse luomaan mielikuvaan toisesta ihmisestä - fantasiaan, johon voi heijastella vapaasti omia toiveitaan.

Ihastumisen hälytysmerkki on se, että ihastus alkaa viemään liikaa ajatuksista. Tällöin tilanteeseen kannattaa havahtua.

Sama pätee silloin, jos huomaa hakeutuvansa jatkuvasti ihastuksen seuraan ja ruokkivansa tilanteen etenemistä.

Varoitusmerkki on vertaaminen. Ajatuksiaan kannattaisi kyseenalaistaa, jos alkaa ajatella, että kumppanin kanssa pitää vain riidellä kotitöistä, kun taas ihastuksen kanssa olisi pelkkää henkeviä keskusteluja.

Vertailu ei kuitenkaan asiantuntijoiden mukaan kannata. Tämän sijaan ihastuminen voi herätellä huomaamaan senkin, mikä omassa suhteessa on edelleen arvokasta.

Ihastukset voivat tulla ja mennä, mutta parisuhteessa toinen valitaan uudestaan ja uudestaan - vaikka maailmassa olisi monenlaisia mahdollisuuksia.

Lähteet: Helsingin Sanomat16.5.2026, kuvat omat

Aina samalle paikalle istuutuminen

 

Uimahallissa valitaan aina se tietty kaappi. Lähikaupan edessä tietty parkkiruutu. "Sama  toistuu kaikkialla: kuntosalilla ja lähijunassa. Viikkopalaverissa työpaikan neuvotteluhuoneessa voi mennä pasmat sekaisin, jos joku menee istumaan "minun paikalleni". Minähän siinä olen aina istunut , psykologian tutkija Jukka Häkkinen kuvailee.

Ilmiö on arjessa hyvin tuttu, ja tutkimuksissa moneen kertaan todeksi näytetty.

Ensimmäisellä kerralla uudessa paikassa ihmisen paikkavalintaan vaikuttavat osin mieltymykset ja osin sattuma, mutta toisella kerralla ja siitä eteenpäin hän tuntee tarvetta valita tutuksi tulleen paikan.

"Selitykset löytyvät reviirikäyttäytymisestä ja rutiineista", Häkkinen sanoo.

Vaikka ihminen on sosiaalinen laumaeläin, lauman sisällä luodaan oma henkilökohtainen alue eli reviiri. Kirjastossa pitkällä sohvalla istutaan lähelle sen laitaa ja asetetaan toiselle puolelle reppu ja takki suojavalliksi, jos sinne vaikkapa sattuisi istumaan toinen lajitoveri. Juomapullo ja kännykkä näyttävästi pöydälle eteen, niin reviiri on valmis.

"Luentosali tai yleinen sauna ovat luonteeltaan niin tilapäisiä oleskelun alueita, että niihin on vaikea merkata reviiriä edes näillä keinoin. Silloin tapa mennä aina samaan paikkaan käy sekin reviirin merkitsemisestä", Häkkinen kertoo.

"Ihminen on jo henkisesti varannut alueen itselleen ja ennenkin siinä istumalla varmistanut sen turvalliseksi, ja tuttu paikka tuntuu hyvältä. Ihminen voi ainakin toivoa, että muutkin muistavat hänen suosivan sitä."

Joku voi jo leikkisästi kuittailla sitä, että taas istutaan samoilla paikoilla, mutta rutiineja parjataan suotta, sillä ne oikeasti auttavat meitä.

"Päätöksenteon stressi vähenee, kun voi mennä tutulle paikalle. Ihminen tuntee olevansa hyvä oman elämänsä ohjaimissa."

Jos parkkihallissa tai luentosalissa ei käytä aikaansa paikanvalintaan, vapautuvan ajan ja energian voi käyttää johonkin kiinnostavampaan asiaan, vaikkapa valmistautua itse siihen luentoon.

"Samaan paikkaan palaaminen on arkipäivän automaattivaihde. Se säästää aivojen energiaa tähdellisempiin pohdintoihin."

Lähteet: Hyvä Terveys 9/2024, kuvat omat

Tunnevampyyrit

 

Minulla oli opiskeluaikana ystävä, jonka kanssa tapasimme melko usein. Hän ei ollut kiinnostunut minun elämästäni vaan puhui aina itsestään. Ongelmista ja tapahtumisista. Tapaamisen jälkeen olin aina tosi väsynyt. Tuntui, että minut olisi imetty kuiviin.

Amerikkalais psykologi Albert J. Bernsteinin popularisoima käsite on kuvaava: tunnevampyyri on ihminen, joka imee läheisistään energiaa.

Bernstein ajattelee, että tunnevampyyreita voidaan luokitella heille ominaisten piirteiden mukaan. Tunnevampyyrit saattavat olla esimerkiksi teatraalisia, passiivis-aggressiivisia tai hyökkääviä syyttäjiä, jopa narsisteja.

Tunnevampyyrit ruokkivat ihmissuhteitaan negatiivisilla tunteilla. Tämä ilmenee eri tavoin, esimerkiksi korostettuna kontrolloimisena.

Syyt tunnevampyyreitoon ovat moninaiset. "Toisethan eivät tätä välttämättä tahallaan tee, vaan kyseessä voi olla opittu käytös, jolle syyt löytyvät heidän taustastaan. Toisessa ääripäässä ovat ihmiset, joiden ikävän toiminnan selittää esimerkiksi persoonallisuushäiriö."

Tunnevampyyrin käytöksen taustalla voi vaikuttaa muun muassa ylisukupolvinen trauma tai kohtaamattomuuden tunne lapsuudessa. "Tällöin henkilö voi kokea tarvetta tuoda itseään poikkeuksellisen paljon esiin tai uhriutumalla tavoitella haluamaansa. Hän saattaa myös kokea muut ihmiset epäluotettavina."

Vuorovaikutustilanteissa kommunikaation keskiössä tulisi olla vastavuoroisuus, mutta tunnevampyyrin tapauksessa toinen osapuoli vuorovaikutuksessa katoaa.

Ihmissuhteesta selkeän etäisyyden ottaminen voi olla kannattavaa, psykoterapeutti Aino Juusola sanoo. Jos ihmissuhde kuormittaa omaa hyvinvointia hyvin paljon, on suotavaa olla terveellisesti itsekäs ja vähentää yhdessä vietettyä aikaa.

"Uupumisen riski on iso, jos ihmissuhteesta itse ei saa mitään. Minä-narratiivi voi myös alkaa muovautua sellaiseksi, mitä tunnevampyyri sanoittaa."

Tilanteen haastavuus korostuu suuresti, kun kyseessä on todella läheinen ihminen, kuten perheenjäsen.

"Asian sanoittaminen ja sitä kautta oman vaikean kokemuksen avaaminen on tärkeää." Se vaatii usein toistoja, eikä tilanne välttämättä ratkea yhdessä juttutuokiossa.

Ihmisten käytökseen kannattaa kiinnittää huomiota erilaisissa tilanteissa. Niin voi oppia tunnistamaan keinoja, joita ihminen käyttää esimerkiksi manipuloinnin välineenä.

Toisaalta Juusola kannattaa peilin käänntämistä myös itseensä. "Sen sijaan, että keskittyy vain siihen, mitä toinen tekee, kannattaa tarkastella myös sitä, mitä itse tekee. Miksi toisen käytös tuntuu siltä kun se tuntuu tai miksi itse ajautuu tiettyyn rooliin tai tietynlaisiin ihmissuhteisiin?"

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.8.2024, kuvat omat Salmelan näyttelystä.

Miten päästä yli vaikeista asioista?

 

 

Yksinkertaisesti ja tiivistetysti sanottuna: hyväksymällä vaikea asia, tunne, tapahtuma. Ihmisen elämä on miltei jatkuvaa kamppailua pienten ja suurten haasteiden ja vastoinkäymisten kanssa.

Tietokirjailija ja luennoitsija Saku Tuominen on oppinut stoalaisen elämänasenteensa käytännön kautta. Jos hänestä tuntuu pahalta, hän sanoo itselleen, että se on ihan ok.

"Olen huomannut, että jos hyväksyn sen, että elämässä tapahtuu kaikenlaista minun voimatta vaikuttaa siihen, kaikesta tulee paitsi helpompaa myös kiinnostavampaa."

Hyväksyminen on sitä, että lopettaa taistelemasta todellisuutta vastaan ja katsoo asioita sellaisina kuin ne ovat. Silloin ihminen ei pyri muuttamaan tilannetta, vaikka se olisi itselle kuinka epämieluisa.

Tämä ei tarkoita, että jää passiivisena seuraamaan, kun elämä menee päin seinää ja toteaa vain, että sellaista elämä on. Hyväksyminen ei tarkoita alistumista vaan todellisuuden huomaamista.

Terapeutti Marika Rosenborg sanoo: "Jos suostut hyväksymään sen, että elämässä on vaikeita kohtia, sinun on helpompi elää niiden läpi." Tällä tavalla vapautuu paljon energiaa, joka muuten menisi siihen, että vain taistelee tapahtunutta vastaan.

Yksi yleinen väärinkäsitys on se, että pitäisi jotenkin pitää siitä asiasta, jota koettaa hyväksyä. "Hyväksyminen ja samaa mieltä oleminen on kaksi aivan eri asiaa", Tuominen sanoo.

"Jos puolisolla on esimerkiksi alkoholiongelma, voi vuodesta toiseen sanoa, ettei hyväksy sitä ja katkeroitua tai hyväksyä, että tähän on tultu ja tehdä sen pohjalta omat johtopäätökset ja toimia sen mukaan."

"Kun luovuin ajatuksesta, että elämä olisi hallinnassani, kaikesta tuli helpompaa. Asioiden ei tarvitse mennä niin kuin minä haluan, ja se on ihan ok", Tuominen sanoo.

Epämukavien tilanteiden ja tunteiden vastustaminen kutistaa näköaloja, jos takertuu niihin. Hyväksyminen avaa mahdollisuuden valita keskittyykö hyvään vai huonoon, ja pystyy näkemään enemmän vaihtoehtoisia tapoja edetä.

Tuominen neuvoo kysymään itseltä yhden perustavanlaatuisen kysymyksen: miten haluan elää? "Maailma on täynnä ihmisiä, joille tekeminen tarkoittaa sen hokemista, ettei hyväksy jotakin asiaa. Silloin mitään ei tapahdu ja ahdistus vain kasvaa."

Pääasian pitäisi olla siinä, miten itse toimii. Rehellisyys omia vajavaisuuksia ja virheitä kohtaan raivaa tietä uusille ratkaisuille. Tämä ei ole automaattista. "Joudun muistuttamaan itseäni siitä, että tästäkin voi seurata jotakin hyvää", Tuominen sanoo.

  Lähteet: Kauneus&Terveys 10-2023, kuvat omat

Tunneäly

Elämässä pärjääminen vaatii yleensä enemmän tunneälyä kuin perinteistä loogis-matemaattista älyä. Huippuälykäs voi olla kömpelö sosiaalisissa taidoissa. Tunneäly on ennemminkin taitoa kuin tietoa.  Se jaetaan neljään eri osaan.

1. Kyky tunnistaa erilaisia tunteita itsessä ja muissa.

Tunneälykkäälle omat tunteet ei ole sekavaa sotkua. Vaan hän osaa tutkia, eritellä tunteitaan. Taito tunnistaa toisten tunteita on melkein välttämätöntä sosiaalisissa tilanteissa. Empaattinen ihminen osaa samaistua muiden tunteisiin. Tuntea myötätuntoa ja kanssaelämistä. Tunteet myös tarttuvat ihmeen helposti.

2. Kyky ymmärtää tunteita.

Tunneälykäs ihminen ymmärtää tunteiden vellovuuden, epätarkkuuden. Hän välttää äkkipäätöksiä ja ymmärtää minkälaisissa tilanteissa tunteet syntyvät, ja miten ihmiset käyttäytyvät niiden vallassa. Tunneälykäs ymmärtää tunteiden vaikutuksen itseensä. Ja osaa arvioida sitä. Milloin tunteet johtavat häntä harhaan. Ihminen voi tuntea syyllisyyttä, vaikka ei ole tehnyt mitään pahaa.

3. Kyky säädellä tunteita

Tunneälykäs ei torju tunteitaan vaan on avoin niiden moninaiselle kirjolle. Hän on oppinut kuitenkin vaikuttamaan tunteisiinsa eikä ole keinoton esimerkiksi ahdistuksen tunteiden noustessa pintaan. Hän osaa käyttää monia keinoja tunteiden säätelyssä. Muuttamalla ajattelutapaansa. Ohjaamalla tarkkaavaisuuttaan hyviin kohteisiin. Hakemalla tukea muilta ihmisiltä. Tunneälykäs osaa myös kanavoida tunteitaan esimerkiksi lähtemällä lenkille tai kuuntelemalla musiikkia.

4. Kyky käyttää tunteita ajattelun apuna.

Vaikka tunteet voivat joskus hämärtää harkinnan. Ne ovat myös ajattelun tärkeä apu.Tunteet voivat tuoda myös energiaa toimintaan. Viha, pelko ja ilokin aktivoivat ihmisen kehoa. Ja käynnistävät voimavaroja, jotka muutoin jäisivät käyttämättä. Tunteet antavat asioille merkityksellisyyttä ja auttavat tekemään päätöksiä. Kukaan ei tee isoja päätöksiä vain järjen varassa.

Tunnetko sinä olevasi tunneälykäs? Tai tunnetko ihmisen, joka on siinä taitava?

Lähteet: omat, kuvat omat.

Minä vihaan.

Minä saatan joskus tulla täysin turhamaisistakin asioista vihaiseksi. Esimerkiksi jos joku ajaa köröttelee 80 km:n nopeusrajoitusalueella 50-60 kymppiä. Täällä savossa on vielä mutkaiset tiet. Ohittamiseen ei ole helposti mahdollisuutta. No, sitten körötellään ja sadatellaan.

Kunnon riita miehen kanssa nostaa nopeasti vihan pintaan. Niin pahasti että silmissä mustenee. Käsi hakeutuu automaattiohjauksella astiakaapille, ja reipas astioiden heittely alkaa.

Vihaan myös kaikenlaista epäoikeudenmukaisuutta. Esimerkiksi ikä-, sukupuoli- ja ihonvärirasismia. En ymmärrä sitä. Että aika iso osa suomalaisista ei halua tänne pakolaisia. Mutta ei ole kovinkaan järkevää vastata vihaan vihalla. Se ei taida johtaa mihinkään.

Vihaan yhteiskunnan muuttumista eriarvoistuneeksi, vaikka kaikilla meillä on sama ihmisarvo. Kulttuurimme on muuttunut liian individualistiseksi, yksilöä arvostavaksi. Tuijotellaan vain omaan napaan. Eikä oteta muita huomioon. Köyhät köyhtyy ja todella rikkaat vain rikastuu  lisää.

Voi, hitsi. Pikkuisena maailmanparantajana voisin kertoilla puoli päivää vihani syistä. Mutta mennään nyt syvemmille vesille.

Sanoja viha ja aggressio käytetään aika väljästi. Ja useissa merkityksissä. Viha osaa muuntautua. Se voi olla lievää ärtymistä tai hillitöntä raivoa. Viha saattaa esiintyä monen muun tunteen kanssa. Muun muassa kateus on vihan ja ihailun yhdistelmä.

Aggressiolla tarkoitetaan vihan sävyttämää toimintaa. Alentavista puheista suoraan väkivaltaisuuteen. Suora aggressio on täysin avointa ja hyökkäävää. Epäsuoralle aggressiolle on tyypillistä takana päin puhuminen, syrjiminen, mykkäkoulu. Naiset käyttävät tätä enemmän kuin miehet. Puolustavaa aggressiota on yksinkertaisesti se, että ihminen itsensä halliten hieman aggressiivisesti puolustaa itseään. Aggressiota on hyvin monta erilaista tyyppiä. Ehkäpä passiivis-aggressiivinen käytös on vielä mainittava. Siinä vihamielisyys naamioidaan avuttomuuteen.

Mutta vihalla ei ole aina vain kielteisiä seurauksia. Se voi parhaimmassa tapauksessa antaa ihmiselle energiaa ja tuoda toimintaan päättäväisyyttä, rotia, aloitteellisuutta. Nuorilla sopiva määrä vihaa voi auttaa itsenäistymisessä.

Mitä ja miten sinä vihaat? Minkälainen olet vihaisena?

  Lähteet: omat, kuvat Pixabay

Päivän vaatteet ja kuulumisia 7.

On ne taas  "suuret" ongelmat minulla. Teen ihan oikeasti kärpäsestä härkäsen. Lähinaapurit päästi lehmät pellolle. Oli suuri ilo katsoa niitten villiä menoa ja kirmailua. Mutta - ehkä siitä johtuen - meille tuli lappaamalla tai siis lentäen kauhea kärpäslauma. Niin kuin joka kesä. Mutta lempeäsilmäisiä lehmiä on mukava seurata. Täällä maalla on halvat huvit. Ja kärpäsiin tottuu kesän mittaan.

Olen niin herkkämielinen kasvissyöjä, etten ole aikaisemmin tappanut kärpäsiä tai hyttysiä. Mutta naisen mieli on toden totta ailahtelevainen. Ai, niin meinasi unohtua, että tämä on myös vaatepostaus. Mekko on muutaman vuoden vanha. Merkiltään Anna Field. Sandaalit nekin vanhat merkiltään Taupage. Kuvissa taas röyhötän pönttöuunin edessä. Kuvatessaan mies antoi tapojensa vastaisesti poseerausohjeita. Ja enkä minä osaa poseerata. Se siitä.

En siis ole aikaisemmin tappanut kärpäsiä tai hyttysiä. Ylipäätään mitään hyönteisiä tai nisäkkäitä. Mutta yksi alkuilta istuin tietsikan äärellä netin päättymättömissä maisemissa, ja hermostuin jatkuvasti pörräävistä ja iholle tulevista kärpäsistä. Hermostuneena ja murhanhimoisena hain keittiöstä kärpäslätkän ja aloin tappaa niitä. Samalla mietin. Olenko nyt sarjamurhaaja? Entäs jos kärpäsillä on sielu? Pikku pahasilla. Ja paha saa palkkansa. Karma kostaa minulle. Vaikka en ole kyllä hindulainen tai buddhalainen. En taida vaikuttaa täysjärkiseltä. En lainkaan. Omasta mielestänikään.

Viikon aikana on tullut tuta perheemme koko suvun naisilta periytyvä temperamenttisuus ja spontaanius. Eli kiihdytään satasella. Minä en kestä meteliä aamulla. Haluan syödä aamupalan hitaasti ja täydessä rauhassa. 

Mutta muutama päivä sitten kotona lomaa viettävä  erittäin puhelias tyttäreni tuli aamupalaa syödessäni luennoimaan jostakin luonnontieteellisestä jutusta. Sanoin hänelle, että kerro siitä jutusta myöhemmin.Tytär hermostui. Enkö minä saa puhua? Rähinähän siitä lopulta syntyi. Minä muun muassa huusin (pidän siis hiljaisista aamuista?), että nyt hiljaa. Tytär otti ja heitti kukkaruukun lattialle. Juu, minulta peritty ja opittu heittämistarve riitatilanteessa. Minä heitän astioita. Hän mitä käteen sattuu. Onko tässä menty kehityksessä huonompaan suuntaan? Kun heitellään mitä vain eikä erikoistuta tiettyyn kohteeseen. 

Sitten muistin olevani äiti. Rupesin sovittelemaan. Siivosin sotkun. Tytär meni menojaan. Mutta niin tyypillisesti meidän temperamentilla emme tunnin kuluttua muistaneet koko tapausta. Juttelimme niitä näitä. Kumpikaan ei edes muistanut pyytää anteeksi.

Ja toinen tytär on se temperamenttisin. Hänellä opiskelu kestää vielä muutaman viikon. Jos hän tulee kotiin. Vahvoja tunteita ja nopeita kiihdytyksiä riittää. Mies on mielissään, kun voi pysyä sivussa naisten puhuessa, kalkattaessa, kiihtyessä. Minun aikani ja energiani ei yksinkertaisesti riitä hänen kanssa riitelyyn. Hän voi käyskennellä talossa viisaanoloisena, tyynenä, skandinaavisena. Kun ei ole niin tyhmästi italialaistyyppinen kuin naiset ovat.

Olen pohtinut paljon tätä perheen, suvun naisten temperamenttiongelmaa. En ole onnistunut ratkaisemaan tilannetta. Eli katkaisemaan sukupolvesta toiseen jatkuvaa pahan ketjua. Mutta niinhän sanotaan, ettei suutarin lapsella ole kenkiä. Että siis minun psykologian opiskelu ei auta perheen sisäisissä ongelmissa juuri mitään. Kiihtymiset, tarmokkaat riidat jatkunee läpi kesän.

Mutta onneksi me unohdetaan yhtä helposti kuin riidellään. Ja ollaan kuin mitään ei olisikaan  riidan jälkeen. Voidaan puhua melkein mistä tahansa. Niinpä avoimuus on siis perheemme voimavara. Ei hillitty, hallittu käytös. Kotona pitää voida olla täysin oma itsensä, mutta ei riidoissakaan saa huutaa aivan mitä vain. Toisen syvällä olevia, vaivoin jaettuja, puolia, piirteitä, asioita. Jotain rajaa. Maailmalla pätee tietyt sosiaaliset käyttäytymissäännöt, joihin on parasta mukautua. Se onnistuu  melko hyvin, kun ei vain lotkauta korvaansakaan riidan mahdollisuuden sisältäville aiheille.

Tajusin juuri, että tämän postauksen nimi on Päivän vaatteet ja kuulumisia. Ja minä en ole tainnut kertaakaan oikeasti kirjoittaa kuulumisia eli mitä minulle on tapahtunut menneellä viikolla. Olen jaaritellut niitä näitä. Ehkäpä tähän pitää tehdä muutos.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Selkeästi asetetut tavoitteet tuovat iloa elämääni

Minun selkeät tavoitteeni on tällä hetkellä oppia ATK:ta ja oppia valokuvaamaan paremmin kännykällä. Kun oppii uutta, se tuo iloa elämään. Mutta todella hitaasti minä opin tätä digimaailmaa.

Tavoite voi kuulostaa jotenkin yleispätevältä tai korkealentoiselta sanalta. Sitä voi kutsua päämääräksikin. Itse olen ehkä aika tavoitteellinen ihminen. Olen ajatellut, että se voi johtua huonosta ja rankasta lapsuudesta (äiti alkoholisti, isä teki itsemurhan). On aina pitänyt tehdä paljon töitä. Miltei kamppailla. En ole saanut helposti mitään. Koska lähtökohtani olivat niin huonot.

Jos päätän tekeväni jotakin. Minähän teen. Vaikka sitten läpi sen harmaan kiven. Tavoitteellisuus on myös jonkinlaista sisua. Jos kaadutaan, siitähän noustaan. Myöskin  epäonnistumiset opettavat paljon. Minulle ne ovat olleet paras oppimisen muoto. Vaikka olen tavoitteellinen, se ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin vahva. Siihen kasvamista on vielä paljon edessä.

Tavoitteiden tarkoitus on lisätä ihmisen onnellisuutta neljällä eri tavalla:
1)Tavoitteet ohjaavat huomion pois epäolennaisista asioista.
2)Tavoitteet buustaavat, tuovat energiaa.
3)Tavoitteet lisäävät sinnikkyyttä.
4)Tavoitteet saavat etsimään keinoja niiden saavuttamiseksi.

Kaikkein tärkeintä on tavoitteiden tietoinen asettaminen. Jos esimerkiksi tärkeä lenkkeilyharrastus on jostakin syystä jäänyt pois.Voi asettaa konkreettisen tavoitteen, että lenkkeilee 20 minuuttia päivässä.Aina se ei ehkä onnistu. Mutta kun on konkreettinen tavoite, onnistuminen on helpompaa. Vaikka muutaman viikon päästä voi asettaa itselleen tavoitteen, että lenkkeilee 25 minuuttia päivässä.

Hyvin valittujen tavoitteiden tulisi olla tarkkoja ja konkreettisia. Nyt. Tänään.Aloitan lenkkeilyn. 20 minuuttia.

Jotkut ihmiset eivät edes halua asettaa tavoitteita, koska heitä pelottaa, että kuitenkin epäonnistuu ja pettyy itseensä. Onneksi heitä on harvassa.

Koko elämässä tavoitteelisuus on keino saavuttaa niitä asioita, joita haluaa.Eikä vain tyytyä sellaiseen elämään, joka tulee helposti.

Onko sinulla selkeitä tavoitteita?

Lähteet: Helsingin Sanomat 8.3.2018, kuvat omat

Päivittäiset rutiininit eivät olekaan huono asia

Olen tähän asti ajatellut, että rutiinit on jonkinlaista jämähtämistä, kalkkeutumista, tylsää elämää. Olen suunnitellut rikkovani rutiinit. Silloin kuvittelen olevani vapaampi. Kuin perhonen.

Blogia Mummon päivitykset pitävän Kirsti Kaijan muistaakseni kesällä antama kommentti rutiineista sai minut pohtimaan. Kirsti sanoi - monen sijaislapsen ja omiensa äiti -, että rutiinit luo turvallisuutta. Pähkäilyni jälkeen ajattelen, että Kirsti oli oikeassa. Rutiinit tuovat turvallisuutta ja jatkuvuutta.

Minulla on aika monia rutiineja: Aamupala on aina samanlainen. Aloitan opetustunnit aina samalla tavalla. Toivotan hyvää päivää tunnin ajankohdasta riippuen. Sitten näpsäytän tietokoneen, näytön ja docu-kameran auki. Sitten possaolot Wilma-järjestelmään ja paperiselle tuntipäiväkirjalle.

Pidän tuntikuulustelun (jo vähän vanhanaikaista, mutta vanhanaikainen ihminenhän minä olen). Sitten aloitan tunnin aiheen, jos tietokone ja ohjelma suostuu pelittämään.

Voimakas rutiini on myös illan kahden tunnin lukuaika. Lenkki ja kuntosali.

Siinä taisi olla tärkeimmät rutiinit. Ehkä vielä lisäksi naaman meikkaus aamulla.

Hesarissa oli juttu juuri näistä rutiineista. Pääpointti oli se:tykkää rutiineista, koska ne tuovat eämään mielekkyyttä.

Kun arki sujuu rutineineen omalla painollaan, vapautuu energiaa uusille ajatuksille.

Elämän tietty säännöllisyys lisää merkityksen tunnetta.

Samanlaisina toistuvat asiat - vaikkapa tietty ruokailuaika, liikunta-aika - tuovat elämään eheyttä ja mielekkyyttä. 

Rutiinien järjestyksentunne lisää energiaa myös tavoitella suurempia ajatuksia ja päämääriä. Kun olen lukenut klassikkokirjailijoiden elämäkertoja, niissä on usein pistänyt silmään elämän rutiinit. Usein tiukatkin. Juuri tiettynä aikana lounas ja päivällinen. Päiväkävely. Illan lukuhetki.

Jees,  rutiinit eivät tapa luovuutta!

No, minua helpotti tämä artikkeli. Ei siis pidä yrittää rikkoa tieten tahtoen rutiineja. Koska niistä on paljon hyötyä. Jää enemmän aikaa ajatella itselleen kokemia tärkeitä asioita.

Mutta kuitenkin joskus voi rikkoa rutiinejaan jonkin aikaa. Minä tein niin retro Las Palmasin matkallani. Olen jo aikaisemmin kertonut, että muun muassa kännykkäni tilttasi jo loman alkumetreillä. Enkä voinut siksi postata näitä muutamia lomakuvia. Kännykkä on nyt huollettu ja toimii taas. Sain siirrettyä kuvat koneelle. Ja kun nyt oli puhe rutiineista ja niiden rikkomisesta. Laitan kuvat tähän. Nehän on sitten tietty minun surkeahkoa laatua. 

               Lentokoneessa innostuneena otettu kuva.

  Matkalla hotelliin otettu kuva. Myös kaksi seuraavaa.

   Huoneeni oli ihan kelvollinen. Asuin siinä yksin koko reissun ajan.

   Matkalaukut oli vaihtuneet. Tämä on se väärä matkalukku. Täysin identtinen omani kanssa.
    Jouduin odottamaan omaa laukkua lähes vuorokauden.

             Ensimmäisenä iltana matkasta ja matkalaukun katoamisen ryydyttämänä kävin
                    syömässä ensimmäisessä vastaan tulevassa ravintolassa. Kalaa, simpukoita
                    kermaista kastiketta. Kasvishöystöä. Ranskiksia. Ei ollut mikään kulinaristinen kokemus.
                     Mutta vei nälän.

  Tällaisia tauluja oli ravintolan seinillä.

               Intohimoni espresso. Sitä tulikin juotua paljon, paljon reissulla.

  Ja viiniä kanssa. Lähinnä illalla ruuan kanssa.

Onko sinulla rutiineja? Jos on, esimerkiksi millaisia?

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.11.2017, kuvat Pexel, Pixabay, omat