Sienirisotto lohturuokana

Vapusta tuli luminen ja kylmä. Teen tänään lohdukseni sienirisottoa, joka rasvaisen juustoraasteisena on hellivää lohturuokaa. Tänään tarvitsen sitä. Vaikka vappu on iloinen kevään, työväen ja ylioppilaiden juhla, minulle se on rakkaan ystäväni kuoleman muistojuhla. Hän hyppäsi korkealta katuun eräänä vappuna. Sytytän kynttilän ja laitan kukkia maljakkoon hänen valokuvansa viereen. Yhä suuri ikävä ja suru.

                      Sienirisotto
Annoksesta on noin kuudelle henkilölle.

Loraus oliiviöljyä
1 iso pilkottu sipuli
600 g pilkottuja metsäsieniä esim. suppilovahveroita tai tuoreita hekkusieniä tms.
7 dl risottoriisiä
13 dl kasvislientä
1/2 pulloa kuivaa valkoviiniä
100-200 g parmesaaniraastetta
Suolaa
Mustapippuria
Persiljaa reilusti tuoreena tai kuivattuna

1.  Laita loraus oliiviöljyä suurehkoon kattilaan. Lisää sienet ja sipuli ja kuullottele reilut 5 minuuttia. Pakastetut metsäsienet kannattaa pilkkoa saksilla,koska ne ovat niin niljakkaita, että veitsellä pilkkominen on hankalaa ja työlästä.
2. Lisää riisi ja kuullottele hetken aikaa.
3. Lisää valkoviini ja kasvisliemi vähitellen osissa. Sekoittele ja lisää nesteitä, kunnes riisi on kypsää. Risottoa pitää sekoitella kunnolla, jotta siihen tulee kermainen rakenne.
4. Lisää parmesaani, mustapippuri ja runsaasti persiljaa.
5. Maistele ja lisää maun mukaan suolaa ja mausteita.

Naiset, näin meitä huijataan!

Meitä todellakin huijataan. Olen ollut tänä aamuna kuin kissa, joka makaa pää häntänsä päällä ja nautiskelee olostaan. Kerällä. Laiskanraukea aamu. Hidas herääminen, loikoilua sängyssä,rauhallinen aamiainen ja samalla Helsingin Sanomien lukua.

Meitä huijataan kaksivaiheisilla pyyntöstrategioilla. Ensimmäinen on varmaankin kaikille naisille tuttua: ALE.

Ihanat alennusmyynnit sisältäen myös hikoilua ja säntäilyä sinne tänne.Mutta puoleen hintaan hehkutettua vaatetta ei löydykään sopivan kokoisena. Yleensä alennusmyynneissä on rekeissä hyvin pieniä ja hyvin suuria kokoja. Omaa kokoa ei löydy tuosta kivasta vaatteesta, mutta ystävällinen myyjä löytääkin vastaavan normaalihintaisen vaatteen, joka on täysin oikeanlainen ja sopiva. Ja me naiset ostamme vaatteen - täyteen hintaan - koska  psyykkinen sitoutuminen on jo tapahtunut.

Autokaupoissa harhautusmenetelmä on hyvin yleistä. Uutta autoa tarjotaan pari tuhatta euroa alle normaalihinnan, mutta kun nainen suostuu kauppaan syvään ostofiilikseen vaipuneena, maksuehdot ja muut asiat nostavatkin hintaa alkuperäistä korkeammaksi. Muita asioita saattaa olla mm. vaihtoauton hinnanlasku, joidenkin osien myyntihinnan tarkastaminen ja nostaminen tai toimituskulut.Tämä tekniikka toimii usein, koska nainen on jo psyykkisesti sitoutunut kauppaan alkuperäisen tarjouksen perusteella.

Ovelta ovelle myyjille - ovat onneksi huomattavasti vähentyneet  - pitäisi jaksaa olla tiukkana. Jos myyjä saa mahdolliselta asiakkaalta pienen myönnytyksen, on suurempikin todennäköinen. Jos kauppias saa naiselta luvan tulla esittelemään tuotetta, on jonkinlainen psyykkinen sitoutuminen tapahtunut ja on todennäköisempää, että nainen melko pian ja helpohkosti ostaa tuotteen. Tietysti asiaan vaikuttaa kemiat kauppiaan kanssa. Mutta kun ne kauppiaat ovat yleensä hyvin miellyttäviä, mukavia ja vakuuttavia. Ja niistä on seuraa. Siksi vaaravyöhykkeessä ovat yksinäiset vanhukset.

Makeaa elämää

Uusi päivä ja uudet kujeet. Tänään teen töitä, käyn kolmannen kerran tähän viikkoon kuntosalilla, kaupoissa, kirjastossa, tapaan yhden ystävän. Pitäisi tulevan vapun takia siivota, mutta ei huvita. Paras ystävättäreni teki itsemurhan juuri vappuna. Vappu on sen takia minulle lähinnä surullinen ja itkuinen muistojuhla.

Olen käyttänyt hunajaa jo vuosia sekä sisäisesti että ulkoisesti: kasvonaamiona ja ruokaan. Se maistuu kesältä ja auringolta. Ja on niin kullankeltaisen kaunista. Hunajakasvonaamio ravitsee, elvyttää ja kirkastaa ihoa. Hunajaa voi käyttää sellaisenaan kasvoille ja antaa vaikuttaa reilut 15 minuuttia. Hunajaan voi sekoittaa kaurahiutaleita ja kuoria sillä kasvonsa.

Kauneudenhoitoa on ollut niin kauan kuin ihmisiä. Ihminen on halunnut aina myös jollakin tavoin koristautua. Kleopatran kerrotaan hoitaneen hipiäänsä aasinmaitokylvyillä.

Varhaisimmat todisteet hunajan käytöstä ovat peräti 15 000 vuoden takaa. Muinaisessa Egyptissä sitä käytettiin kuorivana kasvonaamiona mm. viljanjyvillä ryyditettynä. Antiikin roomassa hunajaa käytettiin silmänympärysvoiteena.

Hunaja on terveellistä, vaikkakin se sisältää paljon sokeria. Hunajassa on kuitenkin 20% vähemmän kaloreita kuin valkeassa sokerissa. Siinä on erilaisia kivennäisaineita ja vitamiineja. Hunaja on antiseptinen aine: se tappaa bakteereja ja mikrobeja. Suomalainen hunaja voi ehkäistä flunssaa ja nielutulehdusta aiheuttavaa A-streptokokkia.

               Orkideani ja vielä hengissä.

Hunajaa suositellaan myös yskänlääkkeeksi ja haavojen hoitoon, jopa huuliherpekseen. Hunaja erittää haavassa vetyperoksidia ja puhdistaa näin haavaa. Tämä on tiedetty kansanlääkinnässä vuosituhansien ajan.

Lähteet: HS 10.4.2017, katjakokko.com

Jotakin meikkiä on tähän naamaan laitettava

Tänään en ole tehnyt töitä.Ei ole ollut opetustunteja, ja uudet kurssisuunnitelmat olen laiminlyönyt  tyystin. Vähän syyllisyydentunteita. Mutta ei kivistävästi. Sen sijaan olen shoppaillut Mikkelissä naapurini kanssa. Hän oli meillä eilen syömässä ja saimme päähämme kevätvaate shoppailun. Ostin tänään muun muassa kaksi tunikaa ja vähän bling-blingiä, vaikka iän myöten pukukorujen käyttöni on huomattavasti vähentynyt. Ehkä less is more. Tai eipä taida olla. Zalandon lähetys saapui eilen. Päätin palauttaa puserot ja pitää vain maastonvihreät puolipitkät, kivat housut. Kevätvaatteista kuvia tulee varmaankin myöhemmin.

Niin, jotakin meikkiä on tähän naamaan laitettava. Mutta vain ihan omasta halustani. En meikkaa vain muiden takia. Vähän meikattuna tulee parempi mieli. Meikkaaminen - itse tapahtumana - kohottaa mielialaani. Paitsi jos on hirveä kiire.

En meikkaa lainkaan silmiäni. En ole käyttänyt ripsiväriä, luomiväriä, rajauskynää tms. 15 vuoteen. Silmälasini peittävät minun mielestäni silmäni ja silmäpussit. Tietenkin tyylikonsultit ja muut kauneusalan ammattilaiset ovat aivan toista mieltä: juuri silmälasipäisen pitäisi meikata huolella silmänsä, jotta silmät tulisivat esiin ja eivätkä näyttäisi aivan pieniltä tihrusilmiltä. Mutta minä en niitä meikkaa. Tai joskus harvoin bailaamaan lähtiessä.

Aamulla pesen kasvoni kylmällä vedellä ja levitän niille Yonkan seerumia. Pohjustan kasvot Lumenen primerillä ja levitän Lumenen CC-meikkivoidetta.

   Kuvassa on kaikki ne meikit, joita aamulla käytän. Näissä 

   pöytäkuvissa on näemmä koko ajan ollut meidän keittiön

   yli 200 vuotta vanha maalaisantiikkinen pöytä. Se on 

   kauniisti kulunut.

Kulmakarvojen nyppiminen ja meikkaus ovat aikuiselle naiselle mielestäni tärkeitä. Kulmat joko kohottavat tai laskevat kasvoja. Aluksi vetelen kulmiin viivoja karvojen suuntaisesti Isadoran tummanruskealla kulmakynällä. Sitten harjaan kulmat ja levitän niille lopuksi L´Orealin kulmageeliä. Välillä kulmista ei tule harmoniset ja hyvät, mutta en ala niitä korjailla pienessä aamukiireessä. Mennään nyt näillä.

Seuraavaksi rajaan huulet Lumenen rajauskynällä. Rajauskynän väri ei saa olla liian tumma huulipunan väriin verrttuna. Punaan huulet Rimmelin huulipunalla. Olen ollut jo nuoruudesta lähtien huulipunaihminen. Kun löydän hyvän värin, ostan sitä varastoon useamman. Merkkien värit häviävät ihmeen nopeasti valikoimista, ja tulee uusia sävyjä.

Yksi vanhan ajan kikka siitä, miten huulipunan värin saa kestämään koko työpäivän, eikä sitä tarvitse lisäillä päivän mittaan: punaa huulet ja purista ne paperiin (vaikea selittää; siis talouspaperia suuhun huulien väliin ja huulet puristetaan paperiin), punaa sitten uudestaan ja sama juttu paperin kanssa. Vähän ennen töihin lähtöä punaa ne vielä kolmannen kerran. Väri pysyy varmasti koko työpäivän tai minkä tahansa päivän.

T-alueelle sipaisen vähän Lumenen irtopuuteria. Lisään kasvoille poskipäille, kulmien alle ja amorinkaareen tipan Lumenen hohtovoidetta nimeltään Nordic Light Instant Illumizer.

Meikkaamiseen menee aikaa työaamuna viisi minuuttia. Pyrin aamulla nukkumaan niin pitkään kuin mahdollista. Meikin teen ja vaatteet valitsen ripeästi. Aamiaisen haluan syödä rauhallisesti ja lukea samalla jotakin. Vapaapäivinä en meikkaa. Annan ihon hengittää -  kuten sanotaan. Uskon kyllä, että nykyiset meikit ovat niin laadukkaita ja sisältävät usein hoitavia ainesosia, etteivät ne ihoa mitenkään vahingoita.

Seikkailuni fesessä ja ihmeellisessä digimaassa

Tein kahden viikon sisällä pitkän digiloikan: minä vanhaa aikaa rakastava ihminen ostin elämäni ensimmäisen älypuhelimen, aloitin blogin ja liityin feseen. Muista sosiaalisen median muodoista en vielä edes haaveile. Sillä tämä fesekin on minusta jotenkin epälooginen minulle "digineitsyelle". Kiitos ATK:ta opettavan työkaverini ja nyt myös toisenkin työkaverin, johon olen alkanut nojautua. He ovat opettaneet kärsivällisesti "digiblondia". (Mistä minun mieleeni putkahtaa näitä sukupuolittuneita digialoittelijan ilmaisuja? Onko tässä nyt kysymyksessä jokin valta-asetelma? Vai pelkkää tajunnanvirtaa?)

Tämän postauksen valmiit kuvat ilmaiselta kuvasivustolta symboloivat sitä, miten pääni on kuin autiomaa digiosaamisen suhteen.

Ote työkaverini auttamisyrityksestä fesen käytön kanssa:
"Sun pitää rollata." Minä:Mitä se on? Ai, jaa hiirellä noin. No sitten niin. Jees. Jees.
"Sä voit laittaa välilehden."Minä: Mikä se on? Ai, tuosta klikataan.
Jees. Jees.

Ja mitähän minä muistan jo varsin huokoisilla aivoillani yhden harjoittelukerran jälkeen? Vain heikottaa, on epätodellinen olo, päässä humisee.

Linkkiä en osaa vielä käyttää, enkä ole vielä ahdistellut tällä suurella kysymykselläni kärsivällisiä 
työkavereita.

Käytin vanhojen hyvien aikojen nokiaani reilut kymmenen vuotta. Se kesti pitkään ja oli yhtä yksinkertainen kuin minä. Yritän opetella "valokuvaamaan" uudella, edullisella ja ei niin hienolaatuisella puhelimellani. Aluksi en osannut vastata siihen ja sammuttaa hälytystä, koska se olisi pitänyt tehdä omituisesti liu`uttamalla. Minä vain tökin ja tökin melskaavaa puhelinta. Tietty kirosin sen alimpaan helvettiin. Kunnes mieheni sormesta pitäen opetti, miten hipaistaan liu´uttamalla. Elegantisti hipaistaan.

En osaa vieläkään itse asettaa herätystä, joka on puhelimessani omituisesti "hälytys" nimikkeellä. Minun digiblondini logiikalla herätys ja hälytys ovat eri asioita.

Opin lähettämään tekstiviestin - kappas vain - mutta en osaa vielä tehdä isoja kirjaimia. Ja niin edelleen. Ja niin edelleen. Ehkä vuoden päästä tai jopa puolen. Elämä on mahdollisuuksia täynnä.

Facebook on tosiaan aivan oma sosiaalinen maailmansa. Olen nyt käynyt siellä joitakin kertoja muutaman päivän sisällä. Mutta vain tietokoneella. En edes vielä edes uneksi toimivani siellä älypuhelimella, koska sekään ei ole vielä hanskassa. Vai pitäisikö sanoa sormen hipaisussa.

Tietokoneella sen kuin klikkailen ja klikkailen sinne tänne. Mies
neuvoi, ettei tarvitse tehdä mitään muuta kuin klikkailla peukkuja. Niitä on tullut nyt paineltua. Mutta ikuisena nuorena kapinallisena olen kuitenkin rikkonut mieheni neuvoja ja kirjoitellut vähän minne sattuu tai sinne päin.  Kliks, kliks ja vielä kliks.

Kliks. Kun tällaista säätöä "digi-idiootilla" (hyvä, nyt ei tullut mieleen sukupuolittunut sana digialoittelijasta) jonkin tovin kestää - henkistä sätkimistä ja huitomista - alkaa päässä humista ja näköä himmentää. Ja on pakko laittaa tietokone kiinni. Mutta tämähän on uusi oppimiskokemus, Marjaseni, sitähän halusit. Näin lohdutan itseäni runnellun "digi-itsetuntoni" raunioilla.

Sammutan koneen. Sitten laskeutuu rauha kaiken tuoksinnan jälkeen. Rauha kirja kädessä. Ihanan tuntuinen käsissä, tuoksuva, oleellinen ja yksinkertainen. Aina ja iänkaikkisesti minulle rakas paperiversio, paperikirja, oikea vanhan ajan kirja.
Rauha maassa ja Marjalla taas hyvä tahto ja mieli. Minulle digiajanlaskun joulu.

En halua olla tyylikäs osa 2

Iloinen-olo jatkuu tässä vielä. En näköjään osaa käyttää edes tuota Blogger-alustaa kunnolla, kun en saanut edellistä postausta jatkumaan. Oppimiskokemusta. Oppimiskokemusta. Täytynee taas nojautua ystävällisesti opettaviin työkavereihin.

Tasainen-olo:

Herttainen-olo:

Tässäpä nämä tunnekuvat olivat. Osa hävisi. Ei minulle mitään uutta. 

En halua olla tyylikäs

Minulla ei ole mitään tyyliä. En edes halua olla tyylikäs. Olen tunnepukeutuja. Päivän vaatteet valitsen sen mukaan, millä tuulella satun heräämään ja mitä vaatteita aamukiireessä satun löytämään. Aikaisemmin kirjoitin, että  kukaan ei määrittele sitä, miltä minun tulee näyttää. Paitsi minä itse. Seison rotevana edelleen sanojeni takana.

Oikeastaan pukeutuminen on minulle leikkimistä. Vapaata työasioiden ajattelemisesta. Kaikissa näissä vaatteissa voin mennä kyllä töihinkin. Bailuasut ovat asia ihan erikseen. Ne ovat erilaisia...ehkä näyttävämpiä, kenties.Kuvien kaikki vaatteet ovat vuosia vanhoja, joten en luettele niiden merkkejä. Ostopaikkoina ovat olleet: Tarjan muotipuoti, Vila, HM, Zalando ja ulkomaanreissujen tarjonta.

Tässä postauksessa siis tunneviritelmä asukokonaisuuksia. Jos nyt mistään kokonaisuuksista voi minun kohdallani puhua. Pönötän näemmä taas tuossa pönttöuunin edessä. Siinä kun sattuu olemaan eniten valoa meille aloitteleville "valokuvaajille". Teen asialle jotakin. "Valokuvaamme" mieheni kanssa vaikka ulkona, kun tulee lämpimämmät ilmat. Nämäkin kuvat on otettu nopeasti ja impulsiivisesti vähän kiireessä aamulla ennen töihin lähtöäni. Kirjoitan tätä blogiani nyt töitten, lenkin ja ruuan jälkeen.

Tämä ensimmäinen asu on: boheemi-olo

Unohdin edellisessä postauksessa kirjoittaa, että olen saanut ensimmäisen itsenäisen uuden oppimiskokemuksen. Minua ovat suuresti auttaneet ATK:ta opettava työkaverini ja lisäksi olen alkanut nojautumaan myös toiseen työkaveriin. Mutta itsenäinen oppimiskokemus oli eilen se, että ihan itse sain ladattua kuvia maksuttomalta kuvasivustolta. Tosin kaikki lataamani kuvat eivät tulleet minun kirjastooni. En tiedä, miksi. Miksi? Kaipa se kuuluu tähän digiaikaan. Tietynlainen epäselvyys ja epävarmuus, suurpiirteisyys, huolimattomuus, huolettomuus, näköalattomuus...Käsken itseäni:"Nyt lopetat tuon iänikuisen jaarittelusi, Marja, ja käyt toimeen. Tunnepukeutumiseen.."

Huomasin nyt, että asiallinen ope-olo on hävinnyt jonnekin tiedostojen loputtomiin sokkeloihin. No, ollaan ilman sitä. Uusia kuvia en jaksa poseerata ja aina vähän vaivautuneen näköisenä. Mutta tämäkin on oppimiskokemus-kysymys, joka selkenee ajan kuluessa.


Naisellinen-olo seuraavaksi:

Iloinen olo:

Tunteita

Tulin juuri töistä kuntosalin ja kaupan kautta. Päivän aikana ajatusten taka-alalla on haahuillut tämä aihe. Niinpä kirjoitan siitä.

Tunne, kokemus on aina kokijalleen totta, vaikka ympäristö olisi toista mieltä. Tunnetta on hyvä tutkia. Siinä voi viipyä. Tuoko se kehoon joitakin tuntemuksia? Jos tuo, voi oleskella niissä tuntemuksissa aikansa, kunnes jostakin syvältä nousee hyväksymisen tunne. Tunteen ei tarvitse johtaa toimintaan. Se on tunne, ei toimintaa.

Tunnerikkaus on todellista, yleensä melko pysyvää rikkautta. On parempi olla tunnerikas kuin padota, lukita tunteitaan. Jos patoaa ja lukitsee liikaa, tunteet voivat siirtyä ja jäädä kehoon. Seurauksena on kaikenmoista psykosomaattista oireilua, esim. vatsavaivoja, päänsärkyä, lihasten jumeja. Kehollakin on muistinsa.

Tunteiden kokeminen ja tiedostaminen, myötätunto ja suvaitsevaisuus eivät joidenkin mielestä sovi tehokkaaseen, digiähkyiseen nyky-yhteiskuntaan. Joissakin ihmisessä se herättää sääliä ja jopa halveksuntaa. Se on pehmoa lässytystä: "Minä teen enkä meinaa." "Vain nopeat elävät." Halveksunta voi olla suojakuori pelolle ja herkkyydelle.

Mutta minä haluan välillä pysähtyä; kuulostella itseäni; hyväksyä tunteeni ja jatkaa sitten eteen päin.

Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan Inhimillisyys inhottaa:
"Milloin lakkaamme pitämästä kylmyyttä älykkyytenä, ilkeyttä nokkeluutena ja armottomuutena?...Moni voi ärsyyntyä esimerkiksi tällaisista korulauseista: Rakkaus on ihmisen tärkein käyttövoima. Tunteita on kuunneltava, mutta toimintaa harkittava. Hyvä elämä rakentuu aina enemmän myötätunnolle kuin vihalle."

Pidän Maaret Kallion ajatuksista. Jotkut vihaavat niitä. Ehkä kaikkien puolustusmekanismien takana oikeasti peloissaan.

Tapanani on ollut pitkään leikellä kiinnostavia, omaan alaani liittyviä artikkeleita ja uutisia Helsingin Sanomista. Olen välillä käyttänyt niitä opetustyössäni. Ja nyt näköjään tässä blogissa.

Näin eilen lenkilläni kevään ensimmäisen leskenlehden. Kuinka urheana se nousi harmaasta maasta. Keltainen kukinto kuin lupaus auringosta ja kesästä.

Lähde:HS

Välikauden vaatteita

En ole vielä ostanut uusia kevät- tai kesävaatteita. Zalandolta olen tilannut jo pari puseroa ja leggingsit. Perjantaina kuntosalin jälkeen pyörähdin kirpparilla ja ostin kaksi mekkoa. Nimitän tätä huhtikuista aikaa välikaudeksi.

Kuvan mekko on Anna Fieldin, tilattu Zalandolta.

Tämä mekko on smash!-merkkinen ja sekin tilattu Zalandolta.

Tunika on AC Belle-merkkinen ja ostettu paikallisesta Tarjan muotipuodista.

Nilkkurit on merkiltään Kiomi ja tilattu Zalandolta.
Kaikki kuvien vaatteet ja kengät on tänä vuonna ostettu. Anna Field merkissä on hinta-laatusuhde kohdillaan. Mekot ja tunikat ovat yleensä laadukkaita ja kestäviä sekä aina alle 50 euroa.

Olen ehkä vähän liian innostunut tästä blogin kirjoittelusta. Nimenomaan kirjoittamisesta. Sen sijaan kuvat ja tekniikka tuottaa vielä ongelmia. Olen tehnyt suurin piirtein kaksi postausta päivässä. Sanonpa itselleni nyt malttia, Marja. Korkeintaan yksi postaus päivässä. Minulla on nyt paljon vapaa-aikaa, koska minulla on tässä jaksossa hyvin vähän opetustunteja. Niiden lisäksi suunnittelen vain ensi vuoden uusia kursseja. Ja harrastelen.

Huhtikuu on kuukausista julmin

Tuo postauksen nimi on T.S. Eliotin runosta. En ole koskaan varsinaisesti tykännyt huhtikuusta. Olen jopa pelännyt sitä.Voisi ehkä ruveta ostamaan joitakin kevät- ja kesävaatteita. Shoppailu! Siinä ratkaisu huhtikuuahdistukseen. Ei silti ainoa. Ei todellakaan. Liikunta laukaisee mieltä. Ei mikään ihme minulle, että aloitin elämäni ensimmäisen blogin kirjoittamisen huhtikuussa. Kirjoittaminen maadoittaa ja virkistää mieltä.

T.S. Eliotin runo on hyvin kaunis. Pätkä siitä:

"Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä kuolleesta maasta,
sekoittaa muistin ja pyyteen,
kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla maan lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin."

Eliotin Ontot miehet on myös hyvin vavahduttava ja kaunis runo.


Huhtikuussa ruoho makaa kalpeana maata vasten. Ojissa, tienreunoilla roskat lepattavat tuulessa. Harmaata, kuollutta martoa. Mikään ei vielä viherrä. Mutta puiden silmut silti tykyttävää voimaa täynnä. Maa huokailee. Kesän lehtivihreärummut kumisevat jossakin kuolleen, marron maan pohjalla. Hups, herkesimpä minä runolliseksi.Mutta ihana toukokuu on pian täällä. Vihreys, vehreys. Sitten kesä!

Eilinen Vain elämää ohjelmakin oli piristävää viihdettä huhtikuuahdistukseen. Olli Lindholm osottautui positiiviseksi yllätykseksi. Minulla oli hänestä sellainen ennakkoluulo, että hän on Aito sonni, machojen macho, pomomies. Mutta hänessä oli hyvin herkkä ja empaattinen puolensa. Macho hän on ja niin myönsikin olevansa. Mutta ei vain mikään pelimies, mahtisonni. Hän on hyvä kokonaisuus miesten miestä ja syvästi tuntevaa, kokevaa miestä. Vau! Ja vislaus.

Tämä lenkkitieni varressa oleva karhu symboloikoon Olli Lindholmia.


Olen seurannut Vain elämää-sarjan kaikki kaudet. Musiikki on mieleen voimakkaimmin vaikuttava taide-muoto. Viime kaudella itkin Lauri Tähkän kanssa - niin kuin varmasti moni muukin katsoja - jo ensimmäisessä jaksossa, mutta se olikin harvinaisen itkettävä avausjakso.

Tuntuu siltä että mitä vanhemmaksi saan varttua, sen helpommin itken. Onkohan tämä jotakin vaihdevuosia edeltävää? Huh, ne pelottaa jo etukäteen. Miten mieleni reagoi? Ehkä hormoonilaastaria sitten peliin. Vai olisiko ihan luomu? (Lehmä.) Olisihan vaihdevuodet hyvä syy ylenmääräisiin oikkuihin. Siis aviomiehelle käytettynä perusteluna vaikeasta käytöksestä. Höpö, höpö. Se varmasti tulee olemaan hyvin koetteleva ajanjakso naisen elämässä. En vähättele yhtään, mutta toisaalta suhtaudun mielenkiinnolla uuteen kokemukseen naisen elämässä.

En saanut taaskaan netistä siirrettyä kauniita, valmiita ja hyviä luontokuvia tähän postaukseen. Siksipä Marja päätti leikkiä luontovalokuvaajaa ja otti päivän lenkillä - taas suitsait kehnoja kuvia - tämän postauksen otokset.