maanantai 24. huhtikuuta 2017

Tunteita



Tulin juuri töistä kuntosalin ja kaupan kautta. Päivän aikana ajatusten taka-alalla on haahuillut tämä aihe. Niinpä kirjoitan siitä.

Tunne, kokemus on aina kokijalleen totta, vaikka ympäristö olisi toista mieltä. Tunnetta on hyvä tutkia. Siinä voi viipyä. Tuoko se kehoon joitakin tuntemuksia? Jos tuo, voi oleskella niissä tuntemuksissa aikansa, kunnes jostakin syvältä nousee hyväksymisen tunne. Tunteen ei tarvitse johtaa toimintaan. Se on tunne, ei toimintaa.

Tunnerikkaus on todellista, yleensä melko pysyvää rikkautta. On parempi olla tunnerikas kuin padota, lukita tunteitaan. Jos patoaa ja lukitsee liikaa, tunteet voivat siirtyä ja jäädä kehoon. Seurauksena on kaikenmoista psykosomaattista oireilua, esim. vatsavaivoja, päänsärkyä, lihasten jumeja. Kehollakin on muistinsa.




Tunteiden kokeminen ja tiedostaminen, myötätunto ja suvaitsevaisuus eivät joidenkin mielestä sovi tehokkaaseen, digiähkyiseen nyky-yhteiskuntaan. Joissakin ihmisessä se herättää sääliä ja jopa halveksuntaa. Se on pehmoa lässytystä: "Minä teen enkä meinaa." "Vain nopeat elävät." Halveksunta voi olla suojakuori pelolle ja herkkyydelle.

Mutta minä haluan välillä pysähtyä; kuulostella itseäni; hyväksyä tunteeni ja jatkaa sitten eteen päin.



Psykoterapeutti Maaret Kallio kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan Inhimillisyys inhottaa:
"Milloin lakkaamme pitämästä kylmyyttä älykkyytenä, ilkeyttä nokkeluutena ja armottomuutena?...Moni voi ärsyyntyä esimerkiksi tällaisista korulauseista: Rakkaus on ihmisen tärkein käyttövoima. Tunteita on kuunneltava, mutta toimintaa harkittava. Hyvä elämä rakentuu aina enemmän myötätunnolle kuin vihalle."

Pidän Maaret Kallion ajatuksista. Jotkut vihaavat niitä. Ehkä kaikkien puolustusmekanismien takana oikeasti peloissaan.



Tapanani on ollut pitkään leikellä kiinnostavia, omaan alaani liittyviä artikkeleita ja uutisia Helsingin Sanomista. Olen välillä käyttänyt niitä opetustyössäni. Ja nyt näköjään tässä blogissa.

Näin eilen lenkilläni kevään ensimmäisen leskenlehden. Kuinka urheana se nousi harmaasta maasta. Keltainen kukinto kuin lupaus auringosta ja kesästä.



Lähde:HS

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi