lauantai 15. huhtikuuta 2017

Laiduttamisen loppu,suhteita ja harrastuksia

Lopetin laihduttamiset, ikuiset dieetit ja aloin hyväksyä vartaloni ja painoni muutama vuosi sitten. Nyt minulla on rauha vartaloni kanssa. Ei huolta. Olen 170 cm pitkä ja painan 74 kg. Siis aika hyvässä lihassa ja vaatekoossa 40-42, L-XL. Vaikka vartalossa on kurveja ja kaaria, se on silti minun Oma, terve (koputan puuta), toimintakykyinen ja vahva. Kolesteroliarvot ovat erittäin hyvät. Sokeriarvot normaalit ja verenpaine alakanttiin.. En enää siis ikinä koskaan laihduta, mutta seuraan painoani, jotta se pysyy tuossa 74 kilossa.

Olen ollut naimisissa...hmm...jo 22 vuotta. Aika juoksee ja minä riuhdon sen perässä. Minun on jostakin syystä vaikea muistaa tarkkoja vuosilukuja. Menin naimisiin 30-vuotiaana pitkän ja railakkaan nuoruuden jälkeen.

Pitkän avioliiton salaisuus lienee siinä, että ymmärtää sen, ettei toista voi muuttaa. On iloittava ja nautittava kumppanin hyvistä puolista. Rakkautta ja lempeä on edelleen sopivasti. Keskustelut ovat osin urautuneet, mutta molempien maailmanparannuspuheet ovat yhä kiihkeitä ja moninaisia. Mieheni on vanha-autohullu ja keskustelemme usein autoista, joita ylipäätäänkin satun inhoamaan. Ymmärrän mieheni tarpeen jakaa tämä hänelle kovin tärkeä aihe. Keskustelemme - tai minä kuuntelen tai olen kuuntelevani. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vastailen: joo, niinhän se on, vai semmoista. Sama käyttäytymismalli on havaittavissa kyllä toisinkin päin. Ei mieheni ole kovinkaan kiinnostunut minun hyvinvointi- tai eläinoikeuspohdinnoistani. Olemme saaneet kaksi rakasta tytärtä, jotka elävät nuoruusikäänsä. Toinen on jo muuttanut kotoa pois. En tiedä, miten kestän sen, kun toinenkin muuttaa. Perheeseemme kuuluvat myös kaksi vanhahkoa kissaa, Serefina-rouva ja Kille-poika.

Harrastan kuntosalia 3 kertaa viikossa, reipasta kävelyä neljä kertaa viikossa, laadukkaiden romaanien lukemista vähintään kaksi tuntia illassa, keskusteluja ystävien kanssa, hyvän kala-kasvisruuan kokkailua, sohvalla vötkyilyä Salkkareita ja paria tosi-tv sarjaa katsellen. Uutiset vanhanaikaisesti televisiosta ja paperi-Helsingin Sanomista. Elämäni on melkoisen tasaista ja välillä saan vaihtelua matkustelemalla.

Minulla on melko paljon vaatteita, reilun 20 vuoden takaa, koska olen ollut suurin piirtein samanpainoinen noin 20 vuotta. Tietysti olen vienyt kierrätykseen ne vaatteet, joista en ole tykännyt. Lisäksi perin siskoni runsaan vaatevaraston. Ostan välillä jotakin uutta ja käyn myös kirppareilla.

Tilaan aika usein vaatteita Zalandolta, koska täällä periferiassa - kauniissa Mäntyharjussa, Etelä-Savossa - ei ole oikeastaan kuin yksi hyvä vaatekauppa: Tarjan muotipuoti. Pienen paikkakunnan vaatekaupaksi se on loistava ja laadukas, merkkeinä mm. Cream, Masai, ze-ze. Käyn välillä Mikkelissä shoppailemassa ja ostan melko paljon vaatteita ulkomaanreissuilta.

Innostuin viime talvena ostamaan muutaman vähän 50-luvun tyylisen, kellohelmaisen mekon. Mekot on siitä käteviä, ettei niitten kanssa tarvitse miettiä yläosaa kuten hameiden tai farkkujen kanssa. Vähän pyöreä ihminen tosin näyttää pieni pääntieseisessä mekossa entistäkin pyöreämmältä. Minun kokoluokalleni sopivat parhaiten suuri kaula-aukkoiset tai kietaisumalliset mekot, tunikat ja puserot.

Seuraavaksi sitten näitä menneen talven mekkoja.






Nämä mekot tilasin Zalandolta, merkki Anna Field. Taustalla roikkuu pukukoruja ja näköjään huivejakin. En ole mikään kodinhengetär siinä mielessä, että tykkäisin siivoamisesta, järjestelemisestä tai sisustuksesta. Totta kai välillä on siivottava, vaikka siitä ei pitäisi. Mutta mieluummin laitan ruokaa ja leivon.




Tämäkin mekko on Zalandolta kuten seuraavakin. Tämän merkki on King Louie ja seutaava - jahka sen esille löydän, on jossakin eri tiedostossa - on myöskin Anna Fieldin.




Voi, taivas näyttääpä pääni isolta näissä kuvissa.  En ole oikein koskaan tykännyt olla valokuvissa. Tämän blogin myötä otan senkin uutena oppimiskokemuksena.

1 kommentti:

Ole hyvä ja kommentoi