Elämää maalla 15.

 

Maalla ei tapahdu juuri mitään talvella, kun ei ole puutarhatöitä ja polttopuiden sirkkelöintiä. En löydä talosta uusia maalauskohteita. Haluaisin keittiöremontin, uudet kaapit, lieden ja vaikka mitä, mutta mies ei suostu siihen, koska voi olla, että muutetaan pois täältä Turun seudulle. Eikä hän muutenkaan halua. Keittiö on 1980-luvulta - ja sen huomaa.

Teen tavallisia kotitöitä: täytän ja tyhjennän pesukoneita, luuttuan keittiön tasoja, pyyhin pölyjä. Ja kerran kolmessa viikossa varsinaisesti siivoan, vaikka vihaan imurointia. Välillä moppaan.

Yksi kotityö on halkojen raahaaminen saavilla liiteristä ja lämmittäminen. Tulisi jo huhti-toukokuu, jolloin ei pitäisi enää lämmittää taloa.

Lumitöitä olen saanut tehdä melkein urakalla, kun lumi liukuu pois katoilta suojakeleillä. Lumikolalla se ei onnistu, vaan on käytettävä  lumilapiota. Kroppa on saanut ilmaista lihaskuntotreeniä.

Ihminen tarvitsee vähintään 2,5 tuntia liikuntaa viikossa. Minä saan kuntosalilla vähintään kolme tuntia ja siihen lenkit päälle. Pakkaskautena en lenkkeillyt, enkä  liukkaalla suojakelillä uskaltanut. Tämä johtuu siitä, että enoni kuoli liukkaalle kadulle humalassa kaatuessaan.

Tiistaina oli todella liukasta ajaa autolla kuntosalille ja ATK-kurssille. Tie oli peilijäätä, ja oli pakko ajaa hitaasti, enkä tykkää ajaa hitaasti vaan lujaa. Hermostutti. Nyt sää on mitä mainioin. On sopivasti pakkasta.

Käyn edelleen kolme kertaa viikossa kuntosalilla. Vielä riittää motivaatiota. Kroppa on kahdeksassa kuukaudessa jonkin verran kiinteytynyt. Ihmisillä yksi viidestä ei saa lihaksia. Minä kuulun tuohon ryhmään. Turussa kävin kuntosalilla kymmenen vuotta. Ja täällä oli yksi rupeama noin neljä vuotta. Sitten tuli stoppi. Viime huhtikuussa aloin käydä uudestaan. Rapakunnossa. Ei kunto ole vieläkään kaksinen. Pulska maha on pysynyt pulskana ja noin yleensä olen muutenkin pullukka, mutta en laihduta enää koskaan.

Laihdutin noin neljän vuoden aikana kaksi kertaa 14 kiloa. Toinen kerta kävi hitaammin. Ei enää jojolaihduttamista. Olen hyväksynyt itseni tällaisenaan. Tosin jos lääkäri joskus tulevaisuudessa neuvoo laihduttamaan, laihdutan.

Atk-kurssilla olen oppinut jonkin verran. Siis jonkin verran. Osa asioista on minulle tuttuja, mutta suurin osa aivan uutta. Tuskailen.

Join aikaisemmin noin seitsemän kuppia kahvia pitkin päivää. Muutama päivä sitten päätin, että juon vain aamu-, päivä- ja iltakahvit. Tämä on jotenkin tunnelmallista ja vanhanaikaista. Kuulun siihen vähemmistöön, jolta kahvi ei vie yöunia.

Kävin ennakkoäänestämässä. Valinta oli helppo, koska olen vihreä. Toivon tosiaan, että Pekka Haavistosta tulisi presidentti. Yksi tuttava sanoi, että ei aio äänestää Haavistoa, koska hän on homo. Miltä se näyttäisi itsenäisyyspäivän juhlissa, jos kaksi miestä olisi kättelemässä? Hui hai! Minulle se ei ole mikään ongelma.

Kille-kissamme on jo 16-vuotias eläkeläinen, mutta silti hyvin pirteä.  Ostamme hänelle herkkuruokia, jotta ruokahalu pysyy hyvänä. Ensimmäisessä kuvassa hän on melkeinpä lempipaikallaan tietsikan vieressä - hän kyllä kirjoitaakin - ja katselee lintuja lintulaudalla, mutta rahkeet ja voimat ei enää riitä niitä pyydystämään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Pitäisikö moikata?

 

Minut opetetiin tervehtimään lapsuudenperheessäni kaikkia ihmisiä. Maalaiskylässä ei tavannut tienraitilla juurikaan ihmisiä, mutta kaupassa, jonne menimme usein koulun jälkeen, oli paljon tervehdittävää.

Mutta pitääkö bussikuskia tervehtiä ja entä kuntosalilla moikata  kanssakuntoilijaa? Minä tervehdin molempia.

Helsingin Sanomat teki kyselyn tervehtimisestä. Kyselyyn vastasi lähes 8000 ihmistä.

 

Tervehditkö kanssakuntoilijaa kuntosalilla tai ryhmäliikunta tunnilla? Puolet vastaajista kertoi tervehtivänsä ja puolet ei.Moikkaajat perustelivat tapaansa sillä, että kuntokeskuksessa törmätäään samoihin ihmisiin.

"Tuntuisi hassulta pyllistellä vierekkäin viikosta toiseen, jos

ei ole pienellä tervehdyksellä ensin noteerannut vieruskaverin

paikalla oloa."

Ne, jotka eivät tervehtineet, peräänkuuluttivat rauhaa. Etenkin kuntosalilla haluttiin treenata omassa kuplassa.

"Miksei voi antaa ihmisen olla rauhassa, ellei

ole mitään oikeaa asiaa? - Minä ärsyynnyn

tuosta turhasta kohteliaisuustavasta, joka

ei tarkoita mitään."

Entäs bussi?Kuuluuko kuljettajaa tervehtiä? Kyllä kuuluu. Ehdoton enemmistö vastaajista koki näin.

"Bussikuski tekee työtä, josta minä hyödyn.Lisäksi hän on tavallaan bussin tilan hallitsija, ylin auktoriteetti. Tervehtiminen on kohteliaisuuden lisäksi tämän kunnioittamista."

Hississä tervehtimisen hienovaraisuus. Yksi kertoo tervehtivänsä, jos tuntematon hississä  kantaa kaulassa oman työpaikan kulkukorttia, mutta muutoin ei tervehdi.

" Hissimatkat tuntemattomien kanssa

ovat kiusallisia joka tapauksessa, 

 joten vietän ne mieluummin penkoen

avainta laatikosta tai muuta vastaavaa.

Toki tervehdykseen kuuluu vastata,

jos toinen on asiassa aloitteelinen."

Entäs miten toimia, kun vastaan tulee ihminen, joka tervehtii, etkä saa mieleesi sitä, että onko tämä jokin tuttu? Silloinkin kuuluu tervehtiä, jos hämmennykseltään ehtii. Tätä mieltä oli suurin osa vastaajista.

"Päivällä tervehdin kaikkia, ja naisia ja lapsia  mihin aikaan vaan  mutta yöllä vierasta miestä en. Minua on esimerkiksi seurattu seurattu kotiin useamman kerran, kun olen näin tehnyt, hetkellinen katsekontakti on riittänyt."

Lähteet: Helsingin Sanomat 27.2.2021, kuvat Pixabay

  

  

Psykiatrisessa sairaalassa osa 4.

              Mi Kuoppa: Tuuletar

Mitä tekemistä on tarjolla psykiatisessa sairaalassa?

Kaipaan hiljaisuutta. 

Tuuletus hurisee.

Nuoriso kuuntelee musiikkia.

Kovasti. Taukoamattomasti.

Kahdessa oleskelutilassa televisiot pauhaavat, rätisevät korvissani. Eikö ihminen kuule mitenkään hiljaisemmalla. Joskus silloin harvoin kun olen mennyt pyytämään pienentämään ääntä. Oleskelutilassa ei ole ollut ketään. 

Televisio on rätissyt yksinään.

Hyvä niin.

Olen voinut viimein, viimein sammuttaa sen.
Olen erityisherkkä  sekä aistiherkkä ja kovat äänet rasittavat siksi.

Nyt asiaan: Mitä puuhaa on täällä sairaalassa?

Katselin  ilmoitustaululta viikko-ohjelman puuhat ja harrastemahdollisuudet. Niitä on uskomattoman paljon. 

• käsityötupa
• bingo kanttiinissa
• tietovisa kanttiinissa
• kuntosali ohjattua toimintaa
• uima-allas ohjattua toimintaa
• AA-ryhmä
• AAL-ryhmä
• verstas
• vertaistukiryhmä
• masennusryhmä
• kirpputori
• karaoke kanttiinissa
• toimintaterapia
• rentoutusryhmä
• rentoutustuoli

Huh, heijaa, että meillä on toimintaa ja vipinää.

Blogiani seurannut ihminen varmaankin arvaa, mitä aion puuhata. Kuntosali! Jees. Täällä on kuntosali ja ihan ohjaajakin. Sinne heti huomenna.

Juuri nyt käytävällä karjuu yksi mies tupakkaa.

Hänelle  ehkä armollisesti annetaan hänen omaa rahaa kansliasta. 

Hän saa mennä ostamaan tupakkaa,
Jos hänellä on kulkuluvat.
Toivottavasti on.

Ovet ovat aina Lukossa.

Jos haluan mennä lenkille tai huomenissa kuntosalille. Pitää mennä jotenkin nöyrän oloisesti pyytämään, josko joku hoitajista tulisi avaamaan oven. 

Ehkä nöyrtyminen on vain omassa päässäni.

Ehkä sitä ei potilailta odoteta

Mutta ei saa olla hankalan potilaan maineessa.

Täällä saa olla muuten miten vain ja vinksin vonksin.

Tai ainakin heikun keikun. 

Tämä on entinen hullujenhuone. Entinen mielisairaala. Monesta nykyinenkin.

Usein he sanovat, että pyydä vastuuhoitajaltasi oven avaamista. 

Usein en tiedä kuka vastuuhoitajani on.

Usein hän ei ole tullut esittäytymään.

Mutta noin yleisesti ottaen hoitajat tekevät parhaansa.

Kun tänne tulee potilaaksi, tavarat tutkitaan. Minulta otettiin pois C-piimax-kalkki, ainokainen lisäravinne tällä hetkellä. Olen syönyt sitä vähän vajaa 30 vuotta. Mutta nyt en saa.  Samoin otettiin pois korvakorut, pinsetit ja kynsileikkurit.

Jos polttaisin tupakkaa, minulta otettaisiin sytkäri pois. Ja sitä pitäisi aina ennen tupakalle menoa pyytää kansliasta. Onneksi en polta.

Tämä minun postaus lähtee nyt käsistä ja päästä. Piti kirjoittaa  puuhista ja harrasteista.

Minä en vielä ole puuhannut mitään. Lenkillä käynyt. Nyt kun huomasin ilmoitustaululla tuon viikko-ohjelman, menen taatusti kuntosalille. Luksusta että se on samassa rakennuksessa.

Bingo, karaoke, tietovisa, masennusryhmä, AA- ja AAL-ryhmät, käsityötupa ei kiinnosta. Kuntosali, vertaistukiryhmä, uima-allas, verstas, kirpputori   kiinnostaa. 

Toimintaterapia on pitkäaikaispotilaille muun muassa ruoan ostamisen ja laittamisen opetusta. Että pärjäisi kotona. Täällä laitostutaan nopeasti.

Mitenkähän nopeasti minä laitostun?

Niin nämä valitsemani puuhat ja harrasteet. Menen kyllä.  

Jos nyt niihin voin mennä.

Jos ei ole vieroitusoireita.

Vietänkö tipatonta tammikuuta?

Minä jahkasin ja jahkasin. Viettäisikö sitä tipattoman tammikuun? Syynä tähän olisi ollut laihtuminen. Turhamaista. Myönnän. Mutta en vietä tipatonta tammikuuta. Vietän tammikuuta kuten kuvista näkyy.

Olen edelleen kehopositiivinen. Minusta ihminen voi painaa niin paljon kuin painaa, jos hän viihtyy kehossaan. Kenelläkään ei ole oikeus arvostella toisen ihmisen painoa. Se on täysin yksityisasia. Minulla ei ole nyt hyvä olo olla kehossani. Siksi pitäisi  laihduttaa. Pitäisi ja pitäisi.

En juo viikossa montakaan annosta valkoviiniä. Ehkä 2-4. Joinakin viikkoina en ollenkaan. En juo humalahakuisesti vaan juon vähän rentoutuakseni. Yleensä perjantaisin. Vain yhtenä päivänä viikossa.

Mutta jo yhden alkoholiannoksen jälkeen tulen hemputin nälkäiseksi. Harmittaa. Syön ruisleipää ja syön ruisleipää. Ja niin edelleen. Alkoholi laukaisee minulle yhdeksi  illaksi leipäahmintahäiriön.

                            Mitä näet tässä kuvassa?

Minun kilpirauhaseni vajaatoiminta on pahentunut. Viitearvon alaraja on 0.3 mU/I. Minulla se on tällä hetkellä alle 0.01 mU/I. Toiminta on siis melkein olematon. Mutta aivolisäke yrittää buustata sitä arvolla 17.2. Viitearvo on 11-22 pmoI/1 (tästä näyttää tulevan sairaskertomus). Mutta tämä kilpirauhas homma on lihomisen syy. Kilpirauhasen vajaatoiminta saa myös palelemaan, väsyttämään ja hiuksia irtoilemaan. Ja juman keikka painoa on tullut lisää kuusi kiloa. Enkä ole edes herkutellut. Kuinka epäoikeudenmukaista! Teen tästä vielä valituksen. Minneköhän? Kilpirauhaselleni.

Olen huomannut, että nykyisin lenkillä hengästyn paljon helpommin. Kun on kertynyt tätä ylimääräistä kannettavaa.Välillä lenkkareiden nauhat on työlästä solmia. Ähisen ja puhisen. Voi itku.

Miten pudotan tuon kuusi kiloa? Välttelen rankkoja pikadieettejä. Kun niiden jälkeen kilot tulevat yleensä takaisin ja vielä korkojen kanssa. En siis aio jojoilla (tästä näyttää tulevan laihduttamiskertomus).

Olen sitkeästi päättänyt pienentää ruoka-annoksia. Syön  aina lautasmallin mukaan. Toinen puoli lautasesta tuoreita kasviksia. Toisella puolella yleensä tattarisuurimoita ja jotakin proteiinia.  Minulla kala-kasvissyöjällä muun muassa tofua thaityyppisessä kastikkeessa, soijarouhekastiketta, papuja tai kalaa. Olen jostakin syystä ihastunut tattarisuurimoihin.Ne on niin maukkaita verrattuna riisiin, pastaan tai perunaan.

Pohdinnan jälkeen tulin siihen lopputulokseen, että alan käymään kuntosalilla neljä kertaa kolmen sijasta. Lenkillä päivittäin ainakin tunnin. Pystynköhän pitämään tämän touhun? Jää nähtäväksi (seuraavaksi itse asiaan).

A-klinikan lääketieteellinen johtaja Kaarlo Simojoki jotenkin ampuu alas tipattoman tammikuun motiivit. Hän väittää, että tipaton tammikuu on usein ymmärretty väärin.

Tipaton tammikuu suoritetaan ylväästi läpi, mutta sen keskeisin tarkoitus unohtuu helposti. Keskeinen tarkoitus on pohtia omia juomatapojaan. Moni ajattelee, että tipatonta tammikuuta pitävät vain ongelmajuojat. Huvittava on Simojoen ajatus siitä, että tipatonta tammikuuta käytetään vain tekosyynä siihen, että vuoden loput 11 kuukautta voi juoda huoletta ja reippain mielin (?).

Juomatapojen pohtiminen on pysähtymistä miettimään omaa alkoholin käyttöään. Voi pohtia esimerkiksi sitä, mitä haluaa tipattomalla tammikuulla saavuttaa? Haluaako paremman kunnon ja painonpudotuksen? Miten juominen vaikuttaa perheeseen, lapsiin, työhön?

Asiantuntijoiden mukaan jo yksi päivittäinen alkoholiannos heikentää työstä palautumista. Tissuttelu joka toinen päivä lisää painoa, vaikka juomisesta ei tulisikaan humalaan.

Anteeksi asian vierestä kirjoittelu. Mutta kun jotenkin vain huvitti.

Vietätkö sinä tipatonta tammikuuta?

Lähteet: Helsingin Sanomat 5.1.2019, kuvat omat

Arkeni raskaus ja ihanuus

Herään jo kuudelta aamulla. Olen illan torkku ja aamun virkku. Ensimmäisenä näen makuuhuoneessamme vaaterekit molemmin puolin huonetta. Olisi ihanaa, jos olisi iso vaatehuone. Jotta olisivat pois silmistä. Ei mitenkään kaunista katseltavaa. Minulla on melko paljon vaatteita. Osa jo 25 vuoden takaa. Olen ollut miltei samoissa mitoissa pitkään. Enkä osta pintamuotia. Vaan jotakin jotenkin ajatonta. Nykyisin en osta kovinkaan usein uusia vaatteita. Minusta on vähitellen tullut ekologinen, Ja haluan, että hiilijalanjälkeni on mahdollisimman pieni. Siksi kirpparit ja vanhojen vaatteiden kaupat.Lisäksi perin siskoni vaatteita.

Tunnetilan mukaan nappaan jotakin päälleni. Meikkaan. Tärkeintä minulle on kiireetön aamu. Aamupala on aina miltei samanlainen. Kirjan kanssa nautittuna. Jugurttia ja marjoja. Avokado. Muutama saksanpähkinä. Granaattiomenamehu terästetty kollgeenijauheella. Kahvia.

Sitten julkaisen päivän postauksen. By the Way. Aloittelevana (11 kuukautta) blogin pitäjänä en tiedä, miten seuraajat saisi merkiyttyä kuvineenkin blogisivuun. Mutta kaikki aikanaan. Ohjaajani ja ystäväni kyllä opettavat.

Nyt yksi selkeä tapa ryhtyä seuraajaksi on mennä: blogit.fi sivustolle. Siellä on yli 6000 blogia. Kirjoita blogini nimi kohtaan "etsi blogeja ja postauksia". Kirjoita siihen blogini nimi Marja 50+ eloa ja oloa.Klikkaus tai enter. Siitä tulee blogini perustiedot ja sijoittumiset esiin. Alimpana on seuraa laatikko, jossa on sydän. Sydäntä painamalla liityt minun seuraajakseni. Toki tähdenkin voi laittaa.

Minä en ole pyytänyt läheisiä tai ystäviä klikkaamaan tuota sydäntä. Koska heistä suurin joukko ei seuraa blogia. Minusta olisi siksi moraalitonta pyyttää heitä klikkaamaan sydäntä.

Siis te aidot seuraajat klikkaisitte tuota sydäntä. Vaikka lukisitte postauksia silloin ja tällöin. Minun blogi-itsetunto ei ole nyt ihan kohillaan. Epäilykset, epäilykset kalvavat. Lukeeko kukaan minua oikeasti? Vähän kipuilua.

Arki jatkukoon.

Huristelen auton rohjakkeella töihin. Töissä kasvoihin iskee ihmisten paljous ja korviin melu. Juon töissä vielä toiset aamukahvit. Aloitan työpäivän. Tervehdin oppilaita. Näppään tietsikan ja docu-kameran päälle. Merkitsen Wilmaan poissaolijat. Sekä tietsikalla että paperiseen kurssipäiväkirjaan. Vie liian kauan aikaa etsiä tunnin opetusaineisto kustantajien sivuilta.

Niinpä. Onko digi tosiaan tehostanut opettajan työtä? Ei ainakaan minun koska olen vieläkin digi-idiootti.

Jos päivällä on hyppytunteja ainakin kaksi peräkkäin, käyn kuntosalilla. Töiden jälkeen usein ruokakauppa ja kotiin. Väsähtänyt olo. Lenkki raikkaassa ulkoilmassa helpottaa. Aina en saa lähdetyksi. Mutta en osaa päivällä nukkuakaan. Pari tuntia sitten haahuilen lähinnä Hesaria lukemalla. Ruuanlaitto. Koneiden täyttämistä ja tyhjentämistä. Talon lämmittämistä pönttöuuneilla. Postauksen kirjoittamista. Facessa. Teen myös smoothien. Olen nyt jumittunut vihersmoothiin: lehtikaalia, varsiselleriä ja rutkasti inkivääriä.

Tykkään kaikesta kauniista (omasta mielestäni) ympärilläni. Olen kirpparilta haalinut yhtä sun toista. Roinaa tyttären mielestä.

            Varmaankin hyvin vanha - kulumat ei näy kuvassa - ehkä Itä- Saksata tullut                         heppa.

    
Aikoinaan kymmenellä eurolla ostettu käsin virkattu päiväpeite. Todella halpa.                  Varmasti langat

  ovat maksaneet enemmän. Tuntikausien työ. Niin kaunista käsityötä. Siisti ja                     käyttämätön.

    Rakas Kille-kissamme.

En jaksa sosiaalisen työpäivän jälkeen olla kovin sosiaalinen. Tapaan ystäviä lähinnä viikonloppuisin. Perheen seura riittää. Parannamme mieheni kanssa maailmaa. Puhumme politiikasta. Menneen työpäivän kulusta. Tyttäreni on hyvin puhelias, kun sille päälle sattuu. En katso juurikaan televisiota.

On ihanaa käpertyä sänkyyn ja lukea noin kaksi tuntia ennen nukkumista. Välillä hemmottelen itseäni kasvonaamiolla, jonka teen itse. Apteekista saa kuivattua savea. Siihen vain vettä ja öljyä. Levitetään puhtaalle iholle. Pienentää huokosia ja kirkastaa ihoa.

Sitten vain seerumi ja yövoide kasvoille. Olen valmis uinailemaan mieheni kainalossa.

Oletko sinä tyytyväinen arkeesi?

Lähteet: kuvat omat

Minulla on nyljetty olo

Minä olen vereslihalla henkisesti. Minulla on tyhjä olo. Minulla on ontto olo. En voi edes kertoa työkriisistäni avoimesti ja julkisesti.

Vain hämäriä viittauksia

Yhteen tyyppiin. Jonka kanssa en tule toimeen.

Jos tykkäisin nykyisin viinasta, joisin nyt sitä. Yhden illan vapahdus. Näistä raskaista ajatuksista. Mutta seuraavana päivänä entistä huonompi olo.

Minulla on selkeä syy olla surullinen.

Varsinaiseen masennukseen en halua vaipua.

En ihan piruuttani.

Minulle alakulomusiikkia. Veskun ja Leinon Elegia youtubesta.

Jos linkki nyt toimii.

Sairauslomalla. Kunnes olen jotenkin valmis kohtaamaan taas päivittäin tämän tyypin.

Nyt. En ole. Vielä.

Oppilaita ja työkavereita on vähän ikävä.

Jatkan elämääni. Lenkki. Kuntosali. Ruuan laitto. Tiskit ja vaatteidenpesu.

Tämän blogin kirjoittaminen. Ennen kaikkea lukeminen. Kavereiden tapaaminen.

Joulukakut ja joululeivät olen jo leiponut pakastimeen.

Vaikka en ole niin sanottu jouluihminen. En tee suurta joulusiivousta. Ei ole erikseen jouluverhoja. Pöytäliina on.

Tortut paistan. Pipareita meillä ei syö kukaan. Laatikot valmiina. Joulukalan valmistan. Samoin lasimestarinsillin ja rosollin teen itse. Kaupan rosolli on pientä mautonta silppua.

Tämän vuoden joulukuusikin on jo valmiiksi ostettu.

Miten paljon sinä niin sanotusti laitat joulua?

Lähteet: kuvat omat

Mitä harrastan nykyisin?

Kirjoitan tätä sitä mukaa, mitä harrastuksia tulee mieleen. Ehkäpä ne tulevat sieltä mielestä tärkeysjärjestyksessä. Ensimmäisenä mieleen tuli lukeminen. Olenkin ollut varsinainen lukutoukka lapsesta asti. Luen joka päivä vähintään kaksi tuntia. 

Lempikirjailijoita on niiiiiin paljon. Margaret Atwood. Paul Auster. Haruki Murakami. Amy Tan. Zadie Smith. Fjodor Dostojevski. Ljudmila Uiltskaja. Sylvia Plath. T.S Eliot. Sofi Oksanen. Katja Kettu. Yllä ja alla olevat. Voi luoja....lempikirjailijoita on niin valtavasti...Ei kukaan jaksaisi minun luetteloani. Panin kaikki edellä olevat omaksi virkkeeksi pisteellä. Koska he ovat kaikki niin valtavan hyviä ja suuren kunnioittamisen arvoisia. Enemmänkin.

Nyt mieleen tuli kuntosali. Olen harrastanut sitä viisi kuusi vuotta kolme kertaa viikossa. Opiskeluaikoina ja Turussa työtä tehden harrastin sitä kymmenen vuotta. Nautin ja iloitsen päästä kuntosalille. 

Nostaa vähitellen painojen määrää. Tuntea rasitus lihaksissa. Sen jälkeen endorfiininen ihana olo. Se on myös eräänlaista mindfulnessia, jos on itsekseen salilla. Kaverien kanssa tulee tietysti pölötettyä ummet ja lammet. Yksin treenatessa keskityn täysin sarjojen laskemiseen ja liikkeeseen. Puhdistaa mieltä. Vanha  kesäkuun  postaus löytyy täältä kuntosalipostaus: