maanantai 1. huhtikuuta 2019

Psykiatrisessa sairaalassa osa 4.

              Mi Kuoppa: Tuuletar

Mitä tekemistä on tarjolla psykiatisessa sairaalassa?

Kaipaan hiljaisuutta. 

Tuuletus hurisee.

Nuoriso kuuntelee musiikkia.

Kovasti. Taukoamattomasti.

Kahdessa oleskelutilassa televisiot pauhaavat, rätisevät korvissani. Eikö ihminen kuule mitenkään hiljaisemmalla. Joskus silloin harvoin kun olen mennyt pyytämään pienentämään ääntä. Oleskelutilassa ei ole ollut ketään. 

Televisio on rätissyt yksinään.

Hyvä niin.

Olen voinut viimein, viimein sammuttaa sen.
Olen erityisherkkä  sekä aistiherkkä ja kovat äänet rasittavat siksi.

Nyt asiaan: Mitä puuhaa on täällä sairaalassa?

Katselin  ilmoitustaululta viikko-ohjelman puuhat ja harrastemahdollisuudet. Niitä on uskomattoman paljon. 


  • käsityötupa
  • bingo kanttiinissa
  • tietovisa kanttiinissa
  • kuntosali ohjattua toimintaa
  • uima-allas ohjattua toimintaa
  • AA-ryhmä
  • AAL-ryhmä
  • verstas
  • vertaistukiryhmä
  • masennusryhmä
  • kirpputori
  • karaoke kanttiinissa
  • toimintaterapia
  • rentoutusryhmä
  • rentoutustuoli
Huh, heijaa, että meillä on toimintaa ja vipinää.

Blogiani seurannut ihminen varmaankin arvaa, mitä aion puuhata. Kuntosali! Jees. Täällä on kuntosali ja ihan ohjaajakin. Sinne heti huomenna.

Juuri nyt käytävällä karjuu yksi mies tupakkaa.

Hänelle  ehkä armollisesti annetaan hänen omaa rahaa kansliasta. 

Hän saa mennä ostamaan tupakkaa,
Jos hänellä on kulkuluvat.
Toivottavasti on.

Ovet ovat aina Lukossa.

Jos haluan mennä lenkille tai huomenissa kuntosalille. Pitää mennä jotenkin nöyrän oloisesti pyytämään, josko joku hoitajista tulisi avaamaan oven. 

Ehkä nöyrtyminen on vain omassa päässäni.
Ehkä sitä ei potilailta odoteta

Mutta ei saa olla hankalan potilaan maineessa.

Täällä saa olla muuten miten vain ja vinksin vonksin.

Tai ainakin heikun keikun. 

Tämä on entinen hullujenhuone. Entinen mielisairaala. Monesta nykyinenkin.

Usein he sanovat, että pyydä vastuuhoitajaltasi oven avaamista. 

Usein en tiedä kuka vastuuhoitajani on.

Usein hän ei ole tullut esittäytymään.

Mutta noin yleisesti ottaen hoitajat tekevät parhaansa.

Kun tänne tulee potilaaksi, tavarat tutkitaan. Minulta otettiin pois C-piimax-kalkki, ainokainen lisäravinne tällä hetkellä. Olen syönyt sitä vähän vajaa 30 vuotta. Mutta nyt en saa.  Samoin otettiin pois korvakorut, pinsetit ja kynsileikkurit.

Jos polttaisin tupakkaa, minulta otettaisiin sytkäri pois. Ja sitä pitäisi aina ennen tupakalle menoa pyytää kansliasta. Onneksi en polta.

Tämä minun postaus lähtee nyt käsistä ja päästä. Piti kirjoittaa  puuhista ja harrasteista.

Minä en vielä ole puuhannut mitään. Lenkillä käynyt. Nyt kun huomasin ilmoitustaululla tuon viikko-ohjelman, menen taatusti kuntosalille. Luksusta että se on samassa rakennuksessa.

Bingo, karaoke, tietovisa, masennusryhmä, AA- ja AAL-ryhmät, käsityötupa ei kiinnosta. Kuntosali, vertaistukiryhmä, uima-allas, verstas, kirpputori   kiinnostaa. 

Toimintaterapia on pitkäaikaispotilaille muun muassa ruoan ostamisen ja laittamisen opetusta. Että pärjäisi kotona. Täällä laitostutaan nopeasti.

Mitenkähän nopeasti minä laitostun?

Niin nämä valitsemani puuhat ja harrasteet. Menen kyllä.  

Jos nyt niihin voin mennä.
Jos ei ole vieroitusoireita.

11 kommenttia:

  1. Voi Marja voimahali ja jos laitostut nopeasti, niin kun pääset kotiin, niin sitä ei voita mikään. <3 Anna nyt ihmisten huolehtia sinusta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia voimahalauksesta. Pääsen lomalle kotiin ensi viikonloppuna. Annan huolehtia, annan hoitaa.

      Poista
  2. Hyvät valikoimat harrasteita. Jokaiselle jotakin. Hyvä, että on kuntosali, toivottavasti siellä on myös hyvät laitteet.
    Tuollaisessa kontrollissa on hyvätkin puolensa, eikä vain siksi, ettei vahingoita itseään tai muita, vaan myös siksi, että saa olla itse täysin huoleton. Kun kaikki on hoitajien käsissä, niin itse voi olla vaan ja levätä.
    Leppoisia ja kuntouttavia päiviä sinulle, Marja! Ota kaikki ilo irti, jos sitä suinkin sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos Eeva kommentista.En halua edes olla kokonaan huoleton. En kestä sitä, että minulta viedään itsemääräämisoikeus. Se on hyvin ikävä tunne. Mutta mielenkiintoinen tuo ajatuksesi. Kiitos siitä.

      Poista
  3. Yllättävän paljon monenlaista toimintaa löytyykin.
    Onneksesi on tuo kuntosali ja kirppari <3
    Minä varmaan laitostuisin nopeasti. Minusta on ihanaa, kun joku ottaa ohjat käsiinsä ja päättää puolestani.
    Olet mielessäni <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos Kirsti kommentistasi. Ihanaa että täällä on kuntosali, joka on aina aamuisin auki kaksi tuntia. Suoraan aamupalalta sinne. Minä en tykkää, jos viedään itsemääräämisoikeus. Mutta silti jossain määrin laitostun.

    VastaaPoista
  5. Muistan sinut osastolta! Olin samaan aikaan siellä kanssasi juuri maalis-huhtikuussa mieliala ja harha ongelmien takia. Olin kanttiinissa silloin myös työtoiminnassa samana kertana. Lopetin kyllä sen melkein heti osastolta vapautumisen jälkeen. Olin yllättynyt että muistin ne ajat kun olin siellä. Minä vielä taisin olla yksi niistä maanikoista. Paljon jaksamista ja iloa elämääsi!

    VastaaPoista
  6. Kiitos jaksamisen ja elämänilon toivotuksista Anonyymi. Niitä täällä tosiaan tarvitaan. Sen varmaan tiedät itsekin "kollega". Kun en tiedä minkä näköinen olet, niin en voi oikeastaan yhdistää mitenkään. Mutta ollaan kuitenkin tavattu. Kirjoitit "osastolta vapautumisen jälkeen". Tuota vapautumista odotan itsekin, kun tämä vieroitus loppuu. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!