Elämää maalla 39.

Haravoida vai eikä haravoida? Siinäpä kysymys. Riippuen vuodesta olen haravoinut pihan sekä syksyllä että keväällä. Nyt en. Haravoin vain keväällä.

Hesarissa oli juttu tästä syksyn haravoinnin turhuudesta. Lainaan sitä."Usein on järkevämpää jättää lehdet maahan, sanoo Helsingin kaupungin viherkunnossa tiimin tiimipäällikkö Anna-Mari Tiitinen-Kairi. "Omalta pihalta en lähtökohtaisesti haravoi lehtiä ollenkaan."

Näin lehtien sisältämät ravinteet saadaan luonnollisesti kiertoon ja maaperän lannoitus hoituu luonnonmukaisesti. Tämä ei koske pihaa, jossa on paksu kerros esimerkiksi vaahteran lehtiä, koska sienitaudit pesiytyvät helpommin."

Meillä pihaan kertyy vain koivun lehtiä, ja muutaman haavankin. Jätän siis asiantuntijan neuvosta nyt syksyllä haravoimatta. Keväällä katson, onko siihen tarvetta.

Vesi on vieläkin kaivossa vähissä. Kyllä sitä pienesti tulee, mutta se haisee ja maistuu pahalle. Kaiken tämän härdellin lisäksi jääkaappi meni rikki. Minä en jaksanut kantaa sitä ulos. Mies joutui sen  raahaamaan maton kanssa. Minä kuitenkin tyhjensin, pesin sen ja panin sisällön sitten toiseen jääkaappiin.

Entisen jääkaapin päältä löytyi tyttöjen koulukuvaus kuvia. Miten suloisia molemmat ovat niissä! Ja voi seurata niistä kasvua. Muutaman 21-vuotiaana kuolleen Vera-tyttäreni kuvat laitan kehyksiin, vaikka niitä on jo paljon kehyksissä.

Minulla on tunteet vaihdelleet laidasta laitaan. Joskus herään aamuisin, ja Vera tulee ensimmäisenä mieleen. Ahdistun, eikä paniikkikohtaus ole kaukana. Hengittelen syvään sisään peiton alla kolme hengenvetoa ja kuusi ulos hengitystä. Tämä on minulle tehokkain apu hoitaa ahdistusta. Olen kokeillut muutamia muitakin.

Minun täytyy ehkä hyväksyä, että tämä paha ahdistus ja paniikkikohtaukset seuraa minua loppuelämäni. Onneksi ahdistus Verasta on yleensä aika pieni. Pienentynyt aikaisemmastaan. En enää tunne tuskaista surua ajatuksissani. Ajatus, että ahdistus ja suru kuuluu tähän. Olen tosiaan oppinut elämään surun kanssa.Se seuraa läpi loppuelämän, mutta voin muistella kauniita hetkiä Veran kanssa.

Se on jännä, että aikaisemmin joku ikävä toiminta ärsytti. Nyt ikääntyessäni voin luistaa siitä. Esimerkiksi siivoan vain kolmen viikon välein. En joka lauantai. Viimeksi siivosin raivohulluna. Pyyhin kaikki keittiön pinnat, kaapit, ovet ja muut tavarat. Nopeasti ja voimalla. Meillä on paljon kärpäsen ulosteita kaikilla keittiön pinnoilla. Kärpästen määrä johtuu, ehkä siitä, että lähellä on maatalo. Imuroin ja moppasin ja sadattelin mielessäni koko hommaa.

Laitoin kesävaatteet ja kengät säilöön. Se oli hieman haikeaa. Laittaa nyt syys- ja talvivaatteet esille. Niin meni kesä, joka oli ihanan lämmin ja kaunis.

En usko horoskooppeihin. Opiskelijahörhönä vielä uskoin niihin, ja olin esimerkiksi kaksi tuntia astrologin pakeilla. Puheen saattoi äänittää. Mutta nyt ajattelen, ettei tähtien asemat syntymän hetkellä vaikuttaa mitään. Muinaiset sumerilaiset ehkä miettivät 12 erilaista peruspiirrettä ihmisistä, 12 erilaista ihmistyyppiä. Minä olen skorpioni. Nousevalta merkiltä vaaka. Kuvittelua.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Herkku, mättö, höttö

 

"Nyt tuli kyllä syötyä niin paljon, että täytyy  lähteä illalla lenkille."

Kukapa ei olisi kuullut vastaavaa lausahdusta ruokapöydässä ja tai itse ajatellut "hyvittävänsä" hampurilaisen hölkkäämällä tai salilla.

"Herkuttelin viikonlopppuna, joten nyt en voi ottaa jälkkäriä. Syötpä sinä paljon/vähän? Miten sinä tuollaista epäterveellistä mättöä syöt! Itsehän olen ollut puoli vuotta karkkilakossa. En syö hiilareita, koska ne lihottavat."

Tämäkin on tuttua puhetta. Kun ympärillä olevaa ruokapuhetta pysähtyy pohtimaan tarkemmin, alkaa ihmetyttää: Kenelle ja miksi selittelemme syömisiämme?

"Ruokapuhe ei ole pelkästään ääneen lausuttua, vaan myös puhetta itselle omassa mielessä. Se on sitäkin, mitä sanotaan rivien välissä, vihjataan tai jätetään sanomatta", psykologi Katarina Meskanen sanoo.

Taustalla voi kuulua tiettyjen ruokien tuomitsemista, pyrkimystä liialliseen kuriin ja nuhteeseen tai lihomisen pelkoa ja syömisen suorittamista.

Jutun alun esimerkeissä Meskanen tunnistaa ajatusmallin, jossa ruoka on jotain, joka täytyy ansaita:pitää treenata, jotta voi syödä tai syöminen on ikään kuin nollattava treenaamalla.

"Kaupankäynti syömisillä, erilaiset säännöt tai "ryhtiliikkeet" eivät kuulu tasapainoiseen ruokasuhteeseen"; Meskanen sanoo.

Tällaisen puheen toistuminen ympärillä luo sääntöjä siitä, miten "kunnon ihminen" syö. Tämän vuoksi päädymme selittelemään syömisiämme tai syömättä jättämisiämme toisillemme. Tämä kuulostaa ehkä harmittomalta, mutta pitää yllä haitallista ruokapuhetta.

Arkisella ruokapuheella on suuri vaikutus. Meskasen korvaan särähtävät esimerkiksi sanat "roskaruoka", "höttöhiilarit" "sallittu tai kielletty" herkku.

"Kieli luo mieltä. Se miten puhumme ruuasta ääneen tai mielessämme, luo todellisuutta."

Jos oma sisäinen puhe on hyvin ankaraa, syömisestä katoaa rentous ja nautinto. Paine tehdä oikeita vaihtoehtoja voi olla valtava.

"Esimerkiksi "höttöhiilareista" puhuminen luo mielikuvaa, että vaikkapa valkoista pastaa ei saisi syödä lainkaan." Valkoinen pasta ei ole yhtä ravitsevaa kuin täysjyväpasta, mutta sekin voi mahtua tasapainoiseen ruokavalioon. Roskaruuasta puhumalla taas tulee verranneekseen ruokaa roskaan. "Ruoka on ruokaa, ei sen pitäisi  sisältää arvolatausta."

10 keinoa syödä puhtaasti! Muuta ruokavaliosi puhtaammaksi!

Tällaisiin kehotuksiin törmää muun muassa somessa ja mainoksissa. Se on yksi aikamme trendeistä "syödä puhtaasti", eikä sitä ihannoivalta ruokapuheelta voi välttyä.

"Kun saman asian kuulee jatkuvasti, se alkaa tuntua tavanomaiselta tavalta ajatella", Meskanen sanoo.

On iso riski, että syöminen häiriintyy, jos lähtee toteuttamaan jonkinlaista "puhdasta" tai täydellistä syömistä. Se ohjaa ajattelemaan, että kun syö puhtaasti ja terveellisesti, on puhdas ja terve. Jos sattuu syömään toisin, herää syyllisyyden ja häpeän tunteita.

Vaikka tiukkia ruokasääntöjä onnistuisikin noudattamaan, ne tuskin tuovat onnellisuutta. On huolestuttavaa, jos tuntee hyvää oloa vain silloin, kun saa syömisensä toteutettua "puhtaasti" ja "täydellisesti".

Meskasen mukaan puhuu ravitsevasta ruuasta, joka on myös polttoaine kehollemme ja myös arjen nautinto.

"Vihdoinkin perjantai. Nyt voi hakea kotiin pitsaa."

Mutta miksi tarvitaan tietty viikonpäivä oikeuttamaan jokin ruoka? Miksi pitsaa ei voisi syödä vaikka maanantaina?

"Ihan jokaisen on hyvä miettiä, miten puhuu ruuasta. Se voi paljastaa paljon siitä, onko ruokasuhde tasapainossa", Meskanen sanoo.

Onko muun muassa perjantaipitsa palkinto, raskaan viikon raatamisella ansaittu? Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, Meskanen sanoo. Mutta jos ruoka on ainoa tapa palkita itsensä ja kokea mielihyvää, arkielämässä ei ehkä ole tarpeeksi muita mielihyvän lähteitä.

Herkkujen syömistä tai minkään muunkaan ruuan syömistä ei tarvitse selitellä on Meskasen yksinkertainen ohjenuora.

"Omia tai muiden ruokavalintoja ei ylipäätään ole tarvetta kommentoida. Jokaisella on oikeus ruokarauhaan riippumatta siitä, mitä syö."

Tietoisuus ruokapuheen merkityksestä kasvaa koko ajan, ja se on hyvä asia. Riittää, että on huomaavainen ja ymmärtää, että huoletonkin heitto voi olla toisen korvaan ahdistava.Ruokasuhteen häiriöt ovat hyvin yleisiä, emmekä voi päällepäin tietää, kuka kamppailee ruokasuhteensa kanssa.

Omaa sisäistä ruokapuhetta ja ajatuksia kannattaa muovata joustavampaan ja sallivampaan suuntaan.

"Sen sijaan, että miettii, onko jokin ruoka puhdasta, sallittua tai omien ruokasääntöjen mukaista, voi pohtia, onko se hyvältä maistuvaa, värikästä ja kauniisti katettu. Söinkö yhdessä muitten kanssa ja tuliko minulle hyvä olo", Meskanen sanoo.

Oma hyvinvointi lisääntyy, jos ruoka tai syöminen eivät ole suorite, vaan nautinto itsessään.

Lähteet: Hyvä Terveys 11/2024, kuvat Pixabay

Huomionhakuinen persoonallisuushäiriö

 

Moni saattaa tuntea ihmisen, joka haluaa olla koko ajan äänessä. Hän on teatraalinen ja näyttää suuria tunteita. Muun muassa tällaiset asiat kuuluu huomionhakuiseen persoonallisuushäiriöön. Se on mielenteveydessä diagnosoitavissa ja on siis tosiaan häiriö.

Toisten silmissä henkilö voi vaikuttaa poikkeuksellisen itsevarmalta - miten hän onkin noin rohkea ja uskaltaa olla koko ajan esillä?

Psykologi Thea Strandholmin mukaan: "Häiriössä on kuitenkin kyse nimenomaan alhaisesta itsetunnosta. Ihminen ikään kuin tulee olemassa olevaksi vain muiden huomion kautta."

Töissä huomonhakuisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivä saattaa hakeutua rooleihin, joissa saa olla paljon esillä. Hän voi mielellään vetää muun muassa isoja palavereita. Olennaista on, ettei hän oikein siedä sitä, jos joku muu saa olla parrasvaloissa.

"Tällöin hän saattaa esimerkiksi osoittaa voimakkaasti tylsistymistään - hän voi selailla vaikkapa puhelinta loppupalaverin ajan."

"Hän voi työpaikalla olla myös rajaton. Hän saattaa kertoa esimerkiksi työkavereille liikaakin henkilökohtaisia asioita itsestään, kunhan saa tilanteessa huomiota."

                                 Kielon marjoja.

Rakkaussuhteissa häiriö aiheuttaa ennenpitkään ongelmia. Tasavertaisuus ja huomion antaminen ovat tärkeitä asioita, mutta huomionhakuiselle ne tuottavat hankaluuksia.

"Myös se voi aiheuttaa parisuhteessa haasteita, jos toinen on sosiaalisissa tilanteissa esimerkiksi flirttaileva eikä mieti, miltä tämä kumppanista tuntuu", Strandholm kuvailee.

Häiriö vai hankaloittaa myös ystäväsuhteissa. Huomionhakuinen ei useinkaan välttämättä jaksa keskittyä kuuntelemaan ystävien huolia ja mielipiteitä.

"Muut jäävät usein sivuun ja syrjään, koska tarve huomion keskipisteenä on niin tärkeää."

Huomionhakuinen persoonallisuus ei usein osaa epäillä itsessään olevaa vikaa. Tämä on yleistä kaikille persoonallisuushäiriöille.

"Häiriön takana voi olla menlaisia  syitä. Usein näkyväksi tuleminen on ollut elämän varhaisessa vaiheessa jollain tavalla vaillinaista".

Vanhemmat eivät ole juuri antaneet lapselle  huomiota tai hoitosuhde on ollut muulla tavalla katkonainen ja turvaton.

Huomionhakuinen osaa yleensä tuntea empatiaa eikä ole samalla esimerkiksi kostonhaluinen kuten narsisti.

Lähteet: Helsingin Sanomat 31.8.2024, kuvat omat

Elämää maalla 38.

Minä olen viisi vuotta vanhempi kuin mieheni. Nyt se alkaa jotenkin näkyä. Tutkijoiden mukaan ihmisillä on kaksi vanhenemispyrähdystä, noin 44-vuotiaana ja kuusikymppisenä. Minä olen miltei kuusikymppinen. Sain tyypin kaksi diabetes diagnoosin, vaikka veriarvoni ovat erittäin hyvät ja verenpaine miltei liian alhainen. Lääkäri sanoi, että se on minulla ehkä perinnöllistä. Mutta miksi se puhkesi nyt? Uskon, että iän takia.

Minulla on alkava nivelrikko toisessa polvessa. Olen jäykempi aamuisin kuin ennen. Selkä väsyy helposti puutarhatöissä, sienessä ja marjassa. Onneksi kuntosali ikään kuin aukaisee kehoni.

Mies on perusterve lukuun ottamatta huonoja kolesteroliarvoja ja verenpainetta. Hänellä on molempiin lääkkeet. Hänen partansa ja hiukset ovat osin harmaantuneet. Kaljua päälella. Mutta jotenkin mies on sutjakampi kuin minä. Hän kestää selän rasitusta hyvin.

Diabeteksen hoitoon liittyy jalkojen peseminen joka ilta: tarkka kuivaaminen, myös varpaanvälit ja rasvaaminen. En vain jotenkin ole saanut sitä rutiiniksi. Se vaivaa minua joka ilta. Ostin myös diabetessukkia, jotka tuntuvat jaloissa hyvältä, eikä niissä ole resoria.

Olen vaihtanut Veran haudalle kanervat ja havut. Kesäkukat olivat kuolleet. Muistan kun yhden kerran meni jalat alta Veran haudalla. Onneksi mies oli mukana ja sain nojautua häneen. Nyt olen jo rauhallinen haudalla.

Niin se vain syyskuu meni. Oli paljon auringonpaistetta, josta minä vilukissa olin tyytyväinen. Aamun sumu ja illalla kauniit auringonlaskut. Sienet, puolukat ja puutarhatyöt - onneksi suppilovahverot sietävät kylmää.

Olen ottanut loputkin kesäkukat pois. Daaliat olivat vielä muutama päivä sitten täydessä kukassa ja oli nuppujakin, mutta halla vei ne. Samoin kelloköynnöksen, krassin, keijuköynnöksen ja aitoelämänlangan. Toivon kovasti, että kärhöt kestävät talven.

Palasin entisiin tapoihin ja kolaroin auton. Olin kääntymässä pieneltä tieltä isommalle, kun tuli auto oikealta ja törmäsin siihen. Autonajaja oli helvetin vihainen. Haukkui minut perinpohjaisesti. Hänen autoonsa ei tullut näkyviä vaurioita. Minun/mieheni autoon tuli pintalommo. Toinen kuski otti valokuvan ajokortistani ja autostaan.

Aikaisemmin olen kolaroinut lähinnä peruuttaessani - kerran peruutin oppilaan autoon, ja siitä tuli suurta huvia oppilailleni. He tiesivät, että ajan lujaa, vaikka olen surkea kuski. Ihmettelen vieläkin, mistä he tiesivät tuosta. Ehkä joku oppilaani oli ajanut perässäni.

Teemme edelleen talven polttopuita. Nyt on sellainen tilanne, että vien ne kottikärryillä suojaan. Koivupuut ovat isoja. Miehen pitää pätkiä ne moottorisahalla ja sitten halkomiskoneella. Työni on helppoa, mutta kuitenkin alaselkäni kipeytyy.

Vesi on edelleen kaivossa vähäistä - alan jo ryytyä tilanteeseen. Saunaa pitää lämmittää kaksi kertaa viikossa, ja vesi on järvivettä. Mies roudaa sitä. Tiskaaminen käsin jo kyllästyttää.

Olen ollut koko viikon melko rauhallinen, pahaa ahdistusta ei ole ollut. Se menee näköjään kausittain.

Ei mitään muuta kuin:

Kivaa viikonloppua kaikille!

Miksi toinen ei kuuntele minua?

 

Kerrot hirveästä aamurumbasta ja puolison kanssa riitelemisestä ystävälle, joka tarjoutuu hyväntahtoisesti kuuntelemaan murhetta - mutta alkaakin kertoa omista parisuhderiidoista.

Tätä ilmiötä voi kuvailla arkisesti vastavalittamiseksi. Kyse on siis siitä, että yksi kertoo oman elämänsä hankaluuksista, ja toinen vastaa kuulemaansa oitis valittamalla omista murheistaan ennen kuin ensin äänessä olleen tilannetta ei ole laisinkaan käsitelty.

Vastavalittamisella on yleensä inhimillisesti hyvä tarkoitus, esimerkiksi halu osittaa empatiaa, sanoo psykologian tohtori Satu Kaski.

Vastavalittaminen on Kasken mukaan erittäin yleistä tavallisissa keskusteluissa, ja sillä on todennäköinen aivojen toimintaan liittyvä selitys: aivojen peilisolujärjestelmä kannustaa yhtymään keskustelukumppanin valitukseen, koska se on virittynyt matkimaan toisen toimintaa ja tunteita.

Peilisolujen takia toisen ihmisen kertomat asiat aktivoivat aivoissa helposti muistot omista vastaavista kokemuksista.

"Ihminen voi ajatella empaattisesti ilmaisevansa, että hän todellakin tuntee ja tietää, mistä toinen puhuu. Vastavalitus voi olla tapa ilmoittaa, että läheisen murheet kyllä kiinnostavat."

Helposti kuitenkin unohtuu, että toinen ihminen haluaa tulla kuulluksi. "Hän todennäköisesti haluaa kertoa tarinansa rauhassa loppuun ja saada vasta sitten osakseen tukea ja ymmärrystä."

Vastavalittamisesta syntyy haittaa, jos ihminen haluaa jatkuvasti päästä osoittamaa oman verrattoman kokemuksensa - eli pätemään.

Tällöin ihminen on suurimissa osaa keskusteluissa kuin kilpailussa. Hän haluaa osoittaa, että minä tiedän tämänkin ja minä olen kokenut jotain vielä kauheampaa.

Hyvin harvoin murheeseen kuitenkin auttaa, että toinen suhteuttaa sitä johonkin vielä pahempaan. "Sehän kertoo päinvastaista: toisella ei ole oikeutta valittaa."

Arkijärkeisesti voisi ajatella, että nimenomaan vastavalittamiseen ryhtyvän tulisi tarkkailla toimintaansa ja muuttaa tapojaan, koska ne eivät edistä tasavertaista vuorovaikutusta.

Kasken mukaan kummallakin osapuolella on vastuu vuorovaikutuksen sujumisesta. Molemmat voivat yrittää muuttaa kaavaa sellaiseksi, että molemmat tulevat kuulluiksi.

Keskeytetyksi tuleva voi muistuttaa toista  omasta kesken olevasta asiasta. Toiselle voi esimerkiksi sanoa, "että haluan kertoa asiani loppuun, koska tahdon kuulla siitä sinun mielipiteesi".

"On tärkeää osata pitää tällä tavalla itsestä keskusteluista,  etteivät toiset kuunnelleet, on tärkeä pitää jatkossa puolensa paremmin. Muuten välttelee osin omaa vastuutaan."

"Jos toinen puhuu, on kohteliasta antaa hänen puhua loppuun."

"Kuinka on valoisaa arvioida, kuinka paljon itse oli äänessä. Tietääkö itse keskustelun jäljiltä, mitä toiselle kuuluu - ja tietääkö hän, mitä minulle kuuluu?"

Toiselta voi saattaa jäkikäteen kysyä, jäikö juttelussa tämän mielestä jokin sanomatta tai kesken.

Toisen valitukset  omiin kurjiin kokemuksiin saattavat lohduttaa paremmin kuin kauniit tsemppaukset. Tällöin kokemus kurjuudesta on jaettu, eikä ihminen ole vaikeuksissaan yksin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 7.9.2024, kuvat Mäntän ja Mäntyharjun Salmelan taidenäyttelyistä.

Elämää maalla 37.

 

Tämä viikko on ollut vaikea. Ehkä Ilta-Sanomien haastattelupyyntö surutyöstä laukaisi sen. En suostunut haastatteluun. Mutta tuo pyyntö laukaisi taas kauhean surun 21-vuotiaana kuolleesta Verasta. Itken ja vihaan Jumalan julmuutta. Jos sitä Jumalaa ei ole lainkaan.

Minulla on ollut myös kokoaikainen paha ahdistus. Niin paha etten ole voinut mennä ihmisten ilmoille ja käydä kuntosalilla. Kävelylenkkejä olen tehnyt. Ollut yhden ystäväni luona. Ehkä ensi viikolla yritän taas elää ns. normaalia elämääni ahdistuksesta huolimatta. Ahdistukseen ei auta hengitysharjoitus ja lääkkeet. Enkä halua syödä lääkkeitä hirmuisia määriä.

Sanotaan, että ahdistuksen alla ja syynä on muun muassa häpeää, syyllisyyttä ja pelkoa. Tunnen häpeää kymmenisen vuotta sitten tapahtumasta, mikä häpäisi minut. Syyllisyyttä tunnen irrationaalisesti Veran kuolemasta. En pystynyt pitämään lastani elossa. Myös läheisten itsemurhat aiheuttaa syyllisyyttä. Olisinko voinut tehdä enemmän heidän puolestaan? Ettei he olisi tehnyt itsemurhaa. Pelkoa tunnen esimerkiksi siitä, että toiselle tyttärellemme sattuu jotakin vakavaa, samoin miehelle.

Onneksi minulla on ystävä, joka ymmärtää ahdistustani, koska hänellä on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Olin viime keskiviikkona taas hänen luonaan yökylässä. Puhuimme paljon ahdistuksistamme. Se tuntui hyvältä. Että toinen ymmärtää.

Kaivostamme on vieläkin vesi lopussa, vaikka on satanut. Tiskaan illalla astioita käsin. Se edelleen rauhoittaa. Mutta on hän tämä melkoista härdelliä. Lämmittää järvivesi. Miehelle on myös raskasta tuoda talousvesi työpaikalta, ja muu vesi saaveilla järvestä.

Tyypin 2 diabeteksessa jalat pitää pestä joka ilta, kuivata myös varpaanvälit ja muu. Rasvata. En pidä siitä yhtään. Ehkä siitä tulee rutiini ajan kanssa.

En ole käyttänyt myös verensokerimittaria. Se on liian monimutkainen minulle, enkä itse asiassa pidä sitä tärkeänä. Mies osaisi mitata, mutta emme malta ennen aamiaista mitata paastosokeria Se siitä.

Löysin netistä erittäin hyvän proteiinivanukkaan ohjeen. Ei tarvitse ostaa kaupasta. Syön sitä aamiaiseksi marjojen kanssa. Kirjoitan tähän ohjeen:

8 dl maitoa

7 rkl maissitärekkelystä

sokeria tai steviaa tai muuta makeutusainetta

6 rkl proteiinijauhetta

mausteeksi mitä haluaa

Tuon proteiinijauheen tilasin Ruohonjuurelta ja se on valmiiksi vaniljan makuinen. Lisäksi siinä on chiansiemeniä, mantelia, kookosta, psylliumia, pellavansiementä, seesaminsiementä, auringonkukan- ja kurpitsansiemeneniä.

Maito ja maissitärkkelys sekoitetaan hyvin ja sitä kuumennetaan, ei saa kieuhuttaa, kunnes se sakenee. Lisätään proteiinijauhe.

Kukkamaat ovat surullinen näky. Paitsi daaliat kukkii. Täytyy vain uskoa, että se kuuluu asiaan. Ne lepäävät talven yli. Niin kuin ihmisenkin tulisi levätä. Otin muutaman pelargonian suuresta ruukusta ja isutin ne 12 senttimetrin ruukkuun, toin sisälle. Ensi kuussa siirrän ne  talvehtimaan kellariin. En ole ennen tätä tehnyt, mutta on kiva kokeilla.

Siivoaminen on käynyt hankalaksi. Siivoan vain kolmen viikon välein, mutta sitten perusteellisesti. Pyyhin myös kaappien ovat ja ulko-oven ovet. Pyyhin pölyt huolella. Imuroin. Moppaan. Jaksan tehdä samalla, kun kuuntelen musiikkia Spotifyltä.

Kasvimaalla on tekemistä nyt kun saalis on jo nostetettu. Pitää kitkeä rikkaruohot. Ehkä kääntää maat, mutta sen voi myös jättää kevääseen, koska maa on silloin kostea. Kukkapenkki pitää myös puhdistaa rikkaruohoista. Tilata krookuksen ja tulppaanien sipuleita ja istuttaa ne myöhemmin.

Hyvää viikonloppua kaikille! 

Pääkivun tavallisimmat syyt

 

Minulla on psykosomaattista jännityspäänsärkyä. Tunnistan, että se on nimenomaan psykosomaattista. Kun on elämässä vaikeaa tai stressiä,silloin on myös päänsärkyä. Reagoin päänsäryllä. Onneksi siihen auttaa tavalliset tulehduskipulääkkeet, ja päätä särkee harvoin.

Raskauksien aikaan minulle ilmaantui aurallinen migreeni. Kipu oli sanoinkuvaamatonta, eikä siihen saanut syödä päänsärkylääkkeitä. Pimeä huone helpotti migreeniä, joka kesti yleensä vuorokauden. Raskauksien jälkeen migreeni katosi.

Pääkivun tavallisimmat syyt

-Ruokarytmi. Liian pitkät ateriavälit voivat aiheuttaa päänsärkyä ja laukaista migreenin. Myös vedenjuontiin kannattaa kiinnittää huomiota, mutta kohtuus siinäkin.

-Niska- ja hartiajumi liittyy usein jännityspäänsärkyyn. Sitä aiheuttaa liikkumattomuus, huono työasento ja laitteiden katsominen alaviistoon.

-Näkö kannattaisi mennä tarkistamaan, sillä huono näkö voi kipeyttää pään. Jos päätä särkee sen jälkeen, kun on ollut kauan tietokoneella tai lukenut kirjaa, selitys voi löytyä silmistä.

-Hormonit vaikuttavat etenkin migreeniin. Päätä särkee usein ovulaation tai kuukautisten aikana. Kun estrogeenin tuotanto hiipuu vaihdevuosien seurauksena, päänsäryt vähenevät.

-Stressi voi aiheuttaa voimakastakin päänsärkyä. Jos päätä särkee usein töissä tai vaikkapa jonkun ihmisen seurassa, kannattaa pohtia, mitä näille asioille voisi tehdä.

-Uni. Unettomuus lisää päänsärkyä. Tätä tutkitaankin kiivaasti tällä hetkellä.

-Liikunta pitää kehon terveenä ja estää lihasjumeja. Se voi ehkäistä myös päänsärkyä.

Lähteet: Referaatti Kauneus&Terveys 12/2121, kuvat Pixabay

Miten oppia ilmaisemaan rakkautta vanhempia kohtaan?

 

Kysymys on laaja ja iso. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja sitä kautta syitä, että on vaikea sanoa rakastavansa.  Osalla ihmisistä on voinut olla vaikeita sukupolviriitoja, ja ihmissuhteet ovat olleet lujilla.

Joillakin on myös niin syviä säröjä, ettei niitä pysty vanhemman kanssa enää korjaamaan. Lapsuudessa on voinut olla turvattomuutta. Kenenkään ei tarvitse pakottaa sanomaan itseään "minä rakastan sinua".Taustalla voi olla myös kevyempi syy eli vaikeus sanoa nuo sanat.

Joku voi ajatella, ettei se kuulu meidän "perhekulttuuriimme". Ilmaus voi kuulostaa kornilta, ettei se kuulu edes kulttuuriimme vaan on jotakin amerikkalaista.

Myös siitä, kenelle kuuluu ilmaista rakkautta, voi olla erilaisia näkemyksiä. Monien mielestä "minä rakastan sinua" kuuluu parisuhteeseen. Joidenkin on helpompi sanoa se omille lapsille kuin vanhemmilleen.

Mutta onko pakko sanoa nuo "minä rakastan sinua"? Voisiko löytyä jokin muu omaan suuhun sopiva ja molemmille luontevampi tapa ilmaista sama asia, esimerkiksi "sinä olet minulle tärkeä"? vaikka lapsuuden perheessä ei olisi saanut mallia rakkauden ilmaisusta sanoin, moni oppii sitä parisuhteessa.

Jotkut iäkkäät vanhemmat ovat tunneilmaisuudeltaan estyneitä, välttelevän kiintymissuhteen kasvatteja. He ovat voineet saada myös perinnöksi halveksuntaa tunteiden ilmaisua kohtaan. Moni iäkäs on lapsena kasvanut suorituskulttuurissa, jossa tunteet on sivuutettu ja niitä on pidetty vähäpätöisinä.

Rakkauden ilmaisua vanhempia kohtaan voi aloittaa pikkuhiljaa, aloittamalla vaikka halauksesta. Kun lähtee vanhempien luota kyläilystä, voi esimerkiksi halata ja sanoa"kyllä te olette niin tärkeitä ihmisiä minulle".

Heti ei tarvitse sanoa "minä rakastan sinua", koska se ei sovi omaan suuhun ja tuntuu kiusalliselta ja absurdilta. Tarvitaan tunneälyä ja pieniä askeleita. Ei ole koskaan myöhäistä opetella tunteen ilmaisemisen taitoja.

Lähteet: Helsingin Sanomat 6.6.2020, kuvat omat

Elämää maalla 36.

 

Nyt on sitten syksy. Koivut pudottavat lehtensä kuin vanhat kirjat, joihin on merkitty hiirenkorvat, lehtien puhkeaminen, kesän täyteydessä haviseminen. Pelargoniani ovat melkein kuolleet, mutta köynnöskukat jatkavat kukkimistaan. Kelloköynnöskin on avannut viimein kukkia. Daaliatkin ovat nyt parhaassa kukasssa. Toivon, ettei tulisi hallaöitä. Sipulikukat voi istuttaa. Tänä vuonna istutan vain krookuksen ja tulppaanien sipuleita.

Onneksi pidän syksystä: värikylläisyydestä, puiden lehtien luopumisen grafiikasta ja lokakuun päivien kuulaudesta. Ainoa asia mikä harmittaa on talon lämmittämisen aloittaminen. Haravoiminen.

Olen vaaninut metsissä sieniä: mustia torvisieniä, suppilovahveroita, kantarelleja, herkkutatteja ja kangasrouskuja. Ainoa sieni, joka pelkästään kuuluu sienisalaattiin, on rouskut, jotka ovat helppo saalis.

Ihmeekseni jaksoin kärsimättömyydestäni huolimatta poimia sangollisen puolukoita. Niiden siivoaminen oli tylsää ja hidasta, mutta kuuntelin samalla musiikkia Spotifystä. Sieniä ei tarvitse siivota kotona, koska teen sen jo metsässä. Metsässä kulkeminen on ihanaa ja niin rauhoittavaa.

Varoitan nyt tulee sairauskertomus. Olen alkanut etsiä tietoa tyypin 2 diabeteksesta. Olen miltei järkyttynyt ja hyvin surullinen. Rakas 21-vuotiaana kuollut tyttäreni Vera on ollut tavallista enemmän mielessäni. Jos hän eläisi, hän rohkaisisi ja tsemppaisi minua. Sellainen hän oli.

Mitä tyypin 2 diabetes voi aiheuttaa:

-väsymys ja vastustuskyvyn heikkeneminen

-hermosto voi vaurioitua, mikä aiheuttaa tuntoaistin heikkenemistä, kipuja, näön ja munuaisten toiminnan heikkenemistä. Hermostohäiriöt voivat lisätä myös muistisairauksia ja pahimmillaan voi johtaa raajan amputaatioon

-sydän- ja aivoinfarktin vaara on 2-4 kertainen

-masennus

-veren rasva-arvojen ja verenpaineen huonontuminen

Että sellaista. Kuinka olenkaan surrut ja vihannut tätä tautia. Minulla se on mahdollisesti perinnöllistä, koska kolesteroliarvot on hyvät ja verenpaine loistava. 30% tyypin 2 diabetesta sairastaa perinnöllisistä syistä. Näin sanoi lääkäri.

Jaloista pitää huolehtia. Tilasin diabetessukat. Pesen jalkani joka ilta, kuivaan ne huolellisesti ja rasvaan.

Minun ei tarvitse lisätä liikuntaa, koska liikun jo riittävästi. Olen syönyt terveellistä kasvisruokaa 39 vuotta, joten ruokavaliota ei tarvitse muuttaa. Helvetti, mitä voisin tehdä enemmän? En mitään. Paitsi hankkia diabetessukat. Niitä nyt kovasti somessa mainostetaan. Mutta sain diabetesvertaistukiryhmässä vinkin eräistä  oikeasti hyvistä sukista.

Eli suren sairauttani ja olen jo saanut sen osaksi identiteettiä eli pysyvää minäkäsitystä.

Kauneudenhoitoon liittyy se, että lopetin meikkivoiteen käytön. Ihoni näyttää paremmalta ilman sitä. Katkenneet verisuonet toimivat kuin poskipunana. Minun ei enää tarvitse meikata kuin vain huulet. Kampaamossa kulmakarvani siistittiin ja värjättiin. Etuhiuksissa on nyt niin paljon kullanvaaleita raitoja, että näytän melkein blondilta. Selfieni otin ennen sitä.

Ilta-Sanomat pyysivät haastattelua surutyöstä. En taida ottaa haastattelua vastaan. Olen jo kolmen ja puolen vuoden aikana päässyt vellovasta ja hukuttavasta surutyöstä eteenpäin. Pois mustista vesistä. Oppinut elämään surun kanssa. En halua avata haavojani uudestaan, vaikka siitä saattaisi olla myös vertaistukea.

Mutta kaikille lukijoille:

Hyvää viikonloppua!

Kauheat läskimakkarat, allit, selluliittia...

 

Minulla on allit ja samaan aikaan selluliittia niissä. Reisissä on runsaasti selluliittia. Kasvoilla on jo ryppyjä ja juonet suusta alaspäin. Sulkeita ei vielä ole. Olkoon vain, olenhan kohta 60-vuotias nainen. En edes yritä peitelläkkään alleja sun muuta. Hyväksyn itseni tällaisena kuin olen. Ajatelkoon muut, mitä haluaa. Tämä kaikki liittyy ikääntymiseen, joka on luonnollinen asia.

Oman vartalon haukkuminen on niin normaali small talk-aihe, että monet ei kiinnitä siihen juuri huomiota. Tällaiseen keskusteluun on helppo heittäytyä mukaan ihan kuin puhuttaisiin säästä.

Itsekritiikki on hyödyllistä silloin, kun sen avulla esimerkiksi oppii ilmaisemaan omia näkemyksiään. Mitä hyötyä on sitten omaan vartaloon kohdistetusta kritiikistä?

Nykytiedon valossa ei juurikaan mitään. Tiedetään, että haukkuminen ei motivoi muutokseen. Ihmiset eivät vain ala laihtua, jos heitä syyllistetään liiasta syömisestä ja haukutaan läskiksi. Tällainen ylläpitää pahan mielen kierrettä.

Yhdysvaltalaisissa tutkimukasissa on saatu hälyttäviä lukuja: jopa 80-90 prosenttia naisista on tyytymättömiä omaan vartaloonsa. Saara Särmälle ilmiö on tuttu. Hän on tutkija ja yhteiskuntatieteiden tohtori.

"Oman kehon haukkuminen on kulttuurinen ilmiö. Yhtenä sen tarkoituksena on osoittaa kunnollisuutta ihmisenä ja näyttää, että keho on kontrollissa."

Nykyisin myös ihaillaan itsekontrollia. Nyt kun kaikkea on yltäkylläisesti, hienoin ihminen on se, joka pysyy tiukkana.

Nykyisten keski-ikäisten vanhemmat ovat ensimmäistä sukupolvea, joka on laihduttanut. Sitä ennen Suomessa kärsittiin pulaa.

1970-luvulla alkoi laihdutusbuumi, joka on siitä lähtien vain voimistunut. Monet ovat omaksuneet itsensä parjaamisen suoraan edelliseltä sukupolvelta kuin minkä tahansa ylisukupolvisen perinteen. Tämä taas siirtyy heidän lapsilleen.

Särmä sanoo, että ruman kehopuheen taustalla voi muun muassa olla se, että epävarmassa maailmassa oma kroppa on niitä harvoja asioita, joihin voi itse vaikuttaa.

Kun puhuu rumasti omasta kropastaan, saattaa ajatella, ettei sillä ole vaikutusta muihin. Tulkinta on kuitenkin väärä.

"Jos on ylipainoisena ihmisenä tällaisessa seurassa, jossa keskipainoiset ihmiset sättivät itseään lihavaksi, niin kyllähän siinä herää ajatus, että heidän suurin pelkonsa on tulla tällaiseksi kuin minä", Särmä sanoo.

Esimerkiksi syömishäiriöasiantuntijat ovat koettaneet korostaa, miten iso vaikutus lapsille ja nuorille voi olla aikuisen esimerkillä. Myös sillä, kuinka aikuinen puhuu omasta kehostaan.

Ruman kehopuheen kulttuuri pitää muuttaa ja tehdä se tietoisesti.

"Ei ruma kehopuhe ole psykologinen ominaisuus, kyllä se tulee yhteiskunnasta. Särmä sanoo, mutta lohduttaa perään, että tuomitsevasta suhtautumisesta voi myös opetella eroon."

Monen päässä elää sitkeänä ajatus, että elämä olisi parempaa, jos olisi erilainen nenä, vähemmän ryppyjä, vaikka todellisuudessa elämä olisi parempaa, jos pääsisi eroon tällaisista ajatuksista.

Kaikista simppelein neuvo oman pään sisäisen että yhteiskunnan ruman kehopuheen kitkemiseen onkin pitää suu kiinni ja olla kommentoimatta mitään, myös itseään. Mutta tämä on yllättävän vaikeaa.

"Voi pohtia, miksi itselle tuli tällainen ajatus mieleen, mistä se voi kertoa. Olen itse huomannut, että itseään ja muita on helpompi katsoa hyväksyvästi silloin, kun voi henkisesti hyvin", Särmä sanoo.

"Nuoret onneksi muuttavat vanhentuneita sosiaalisia  normeja. Tälle muutoksen tielle meidän aikuisten on tärkeä hypätä tietoisesti mukaan. Muutos lähtee sanoista, joita itse käytämme. Toisen kehon kommentointi ei ole enää ok. Piste."

Lähteet: Kauneus&Terveys 9/2024, kuvat Pixabay

Minkälainen rahankäyttäjä sinä olet?

 

Seuraavaksi erilaisia rahankäyttäjiä, jotka ovat kyllä tavallaan ääritapauksia. Tavallinen rahankäyttäjä, mikä minä olen, maksaa laskunsa, ostaa jotakin, kun se on tarpeellista ja voi jopa säästää.

Huoleton höveli

Hei, minä tarjoan! Eihän rahaa voi hautaan viedä. Höveli on suurpiirteinen ja oikeastaan hän ei pahemmin ajattele rahaa. Näin hän välttyy epävarmuuden tuntemuksilta.

Höveli jättää ison tipin, vaikka laskuja on maksamatta. "Höveli uskoo elämän kantavan, vaikka maksaa kuukauden lopussa vain osan luottokorttilaskusta", psykologi Maarit Lassander kuvailee.

Höveli on huoleton, mutta myös antelias. Varallisuuden sijaan hän kasvattaa sosiaalista pääomaa.

Nuukailija

Pihi parsii sukkansa kaksi kertaa ja viettää elokuvailtaa omalla sohvalla sen sijaan, että menisi elokuvatreffeille kaverin kanssa. Siinähän säästyy paljon rahaa saiturilla.

Säästäminen lisää turvallisuuden tunnetta ja luo aitoa turvallisuutta elämän kriiseissä.

"Nuukailija voi kuitenkin olla niin tottunut pihtailemaan, että säästämisestä tulee pakkomielle ja se menettää hyvät vaikutuksensa."

Elokuvalipun hinnallla saa kulttuurielämyksen ja myös arvokkaan kaverihetken.

Jahkailija

Tämä tyyppi miettii järkeviä ostoksia todella tarkkaan - ja kokee sitten helpotusta, kun päättää olla hankkimatta uutta syystakkia. Hän perustelee helposti itselleen, että vanhakin on aivan kelvollinen.

Jahkailu voi olla myös huolenpitoa läheisiä kohtaan: säästyneellä rahalla voi hankkia vielä jotakin tarpeellisempaa tai hemmotella muita. Rahan vartiointi voi tulla myös taakaksi.

"Jahkailija saattaa piilotella kuluttamistaan tai vähätellä, mitä on ostanut tai mitä ostoksesta maksanut."

Pröystäilijä

Visa vinkumaan, kun on pakko saada uusi laukku. Merkki sellainen. Pöytään pullo aitoa samppanjaa viinin sijasta!

Pohjaton lompakko toimii statussymbolina. Rahalla pröystäilevä yrittää saada näyttävällä kulutuksellaan menestystä, ihailua ja parempaa asemaa.

"Jos näkee rahan statussymbolina, voi olla taipumus elää yli varojen ja menettää taloutensa hallinta. Vaara kasvaa, jos haluaa näyttää ulkopuolisille, kuinka paljon rahaa omistaakaan", Lassander sanoo.

Lähteet: Hyvä Terveys 9/2024

"Seksistä puhuminen on entistä vaikeampaa"

 

Kyvyllä puhua seksistä avoimesti on merkittävä rooli parisuhteen onnellisuudessa. Vastoin kaikkia odotuksia se koetaan kuitenkin entistä vaikeammaksi, arvioi Väestöntutkimuslaitoksen tutkimusprofessori emeritus Osmo Kontula.

Yhteiskunnallisesti seksistä ja seksuaalisuudesta puhutaan nykyään enemmän ja avoimemmin. Tilanne on kuitenkin hyvin päinvastainen parisuhteiden tasolla.

Kaikki parit ovat erilaisia ja näissä asioissa on monia tasoja. Osalla puhuminen sujuu hyvin ja helposti, osalla taas vaikeasti.

Aiheena seksi ei ole muuttunut mitenkään tabuksi, vaan mahdollisuuksia puhua seksistä on parisuhteessa vähemmän kuin ennen.

Yksi aikaa vievä asia on sosiaalinen media ja ruuduilla käytetty aika. Vaativa työelämä ja stressi vaikuttavat myös. Ikääntyminenkin vaikuttaa. Aikaa ja energiaa keskusteluun seksistä on aiempaa vähemmän.

Seksistä keskustelun luontevuuden rinnalla tutkimuksissa on mitattu myös sitä, onko parisuhteissa riittävästi kosketusta, suutelua ja muuta fyysistä intiimiä läheisyyttä. Niiden vaikutus parisuhdeonneen on kiistaton ja merkittävä.

Osmo Kontulalta kysytään usein, mistä helpoiten tietää, onko parisuhde onnellinen ja toimiva. Hän vastaa, että vastaamalla seuraavaan yksinkertaiseen kysymykseen: Kuinka usein suutelette?

Kun suutelette päivittäin, on suhteessa todennäköisesti onnellisuutta. Jos ette onnellisuutta on todennäköisesti vähemmän.

Koskettelun määrä ja parisuhteen onnellisuus liittyvät myös laajemmin rakkauteen ja sen ilmaisemiseen: ohimennen toisen koskettamiseen, muuhun ruumiilliseen kontaktiin ja toki myös suutelemiseen. Tällaisten asioiden näkyminen arjessa on merkki siitä, että suhteessa on onnellisuutta.

Kontula neuvoo: Heille, jotka nyt tunnistavat, ettei omassa suhteessa ole keskustelua tai fyysistä kontaktia, sen määrä on vähentynyt tai kokee muuten vaikeuksia yhteyden luomisessa ja ylläpidossa, suosittelen siis aktiivisuutta puhua omista ja yhteisistä tarpeista.

Kosketelkaa toisianne ja seuratkaa, miten se vaikuttaa suhteeseen. Kosketuksen lisääminen on kovin yksinkertainen keino piristää suhdetta ja myös seurata sen laatua.

Seksin ja parisuhteiden yleisin ongelma tätä nykyä on se, että seksiä on määrällisesti vähemmän kuin ennen. Seksin yleisyys on yhteydessä siihen, miten onnelliseksi suhde koetaan.

Usein seksin vähäisyyttä selitetään stressillä ja arjen kuluttavuudella ja sillä, ettei energiaa yksinkertaisesti riitä seksin ajatteluun.  Elämä on niin täynnä muita asioita, kuten edellä mainittua somea ja ruudulla käytettyä aikaa.

Minä en nyt noin viikkoon kirjoita ja julkaise uusia postauksia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.8.2024, kuvat Pixabay

Iholla ongelmia

Ihoa hoitamalla huolehditaan koko kehon puolustuksesta. Kannattaa aloittaa kuivan ihon rasvaus, ja moneen kutinaan ja ihottumaankin löytyy sopiva kotikonsti.

Kun ihotautilääkäri tekee vastaanotollaan koko ihon tarkastuksen, heikoin kohta löytyy ylivoimaisesti "nimettömän" ja pikkuvarpaan välistä.

Ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Martta Jokinen sanoo: "Raippaasti yli puolella tutkittavista väli on hautunut valkoiseksi. Tästä ei ole pitkä matka siihen, että ihoon syntyy haava, joka on portti bakteereille."

Jos on huono tuuri, varpaanvälin haavasta pääsee sisään ruusubakteeri. Myös virukset voivat pesiytyä rikkonaisiin kohtiin, muun muassa papilloomavirukset ja sieni-infektiot.

"Terve iho on osa ihmisen puolustusjärjestelmää, sen etulinjaa. Se on kuin suojamuuri elimistön ja ympäristön välillä."

Kuivuus on tulehduksen merkki

Tuttu konsti ihonhoitoon pätee: perusvoidetta 1-2 kertaa päivässä ainakin kuivilta tuntuviin kohtiin.

Lievä tulehdus saattaa parantua jo sillä, että kosteustasapainoa korjataan rasvaamalla runsaammin. Voiteista kannattaa valita sellainen, jossa on keramideja. Ne ovat rasvahappoja, jotka suojaavat ihoa. Pöpöt pysyvät ulkona ja kosteus sisällä.

Atoopikko, ajoissa kortisonia

Joka viidennellä suomalaisella on atooppinen iho. Sille on tyypillistä oireiden aaltoilu. Lievä ihottuma pysyy hallinnassa pelkällä perusvoiteella. Voimakkaaseen tulehdukseen tarvitaan kuitenkin myös lääkevoiteita, kuten kortisoni- tai kalsineuriiniestäjävoiteita.

"Olisi tärkeää omaksua oman sairauden kanssa sellainen ajatus, että heti kun se aktivoituu, lääkehoito päälle."

Stressi näkyy iholla

"Taustalla on yleensä jo ihosairaus, jota stressi pahentaa. Esimerkiksi atooppinen ihottuma, jonka kanssa tasapainoillaan, ja sitten stressi keikauttaa sen sairauden puolelle."

Ihon kunnon huononemiseen voi vaikuttaa myös se, jos ihon hoitorutiinit ja muut terveelliset elintavat jäävät kiireen ja väsymyksen syystä rempalleen.

Kotihoitoa viikko, sitten lääkäriin

Kun aiemmin terve iho ärsyyntyy, kutisee tai ihottuma puskee pintaan, sitä kannattaa hoitaa ensin itse kotona noin viikon ajan.

Vartalolle tulleeseen ihottumaan voi testata hydrokortisonia. Sitä on turvallista käyttää ja sitä saa ilman reseptiä. "Aikuinen voi huoletta laittaa hydrokortisonia ärsyyntyneelle alueelle kahdesti päivässä viikon ajan. Kasvoille en kuitenkaan sitä suosittele. Jos hydrokortisoni auttaa, kyseessä oli todennäköisesti jokin tulehduksellinen ihosairaus, joka jo rauhoittui."

Paukamiin ja kutinaan voi kokeilla antihistamiinitabletteja, joita saa myös ilman reseptiä apteekista.

Sittenkin allergia?

Ihottuman yllättäessä mieleen voi tulla epäilys ruoka-aineallergiasta. Aikuisilla ruoka-aineallergiat eivät juuri koskaan oireile niin, että iho hilseilee, punottaa tai tuntuu karhealta.

"Ruoka-aineallergia aiheuttaa nokkosrokkotyyppistä oireilua eli kutisevia, jopa polttelevia ihosta kohoavia länttejä välittömästi ruuan syömisen jälkeen ja joka kerta."

Vaali ihon rasvavaippaa

Ihossa on itsessään suojaavia rasvahappoja, keramideja. Sitä kannattaa vaalia. Yksi niksi on säätää pesuveden lämpötila viileämmäksi.

"Kuuma vesi liuottaa ihon luontaisia öljyjä, ja harva hyötyy pitkistä kuumista suihkuista tai kylvyistä. Säädä vesi kädenlämpöiseksi ja vältä pitkiä suihkuja, etenkin jos iho on kuiva."

"Hiki ärsyttää ihoa. Jos päivittäin ei tule hikoiltua tai hiukset eivät rasvoitu, ei joka päivä ole välttämätöntä mennä suihkuun."

Kuivuutta voi ehkäistä vaihtamalla suihkugeeli apteekin pesevään nesteeseen tai kokeilla jopa rasvapesua: huuhtele iho vedellä, levitä kevyttä vesipitoista kosteusvoidetta kuten saippuaa ja huuhtele pois.

Mitä kannattaa syödä, että iho voi hyvin?

1)Pähkinät ja siemenet

Muun muassa saksanpähkinöistä ja auringonkukansiemenistä saa iholle tärkeitä E-vitamiinia, linolihappoa, kuparia ja proteiinia.

2)Vaihda rypsiöljyyn

Siinä on linolihappoa, joka estää ihon kuivumista, ylläpitää kosteustasapainoa ja suojaa ihoa.

3)Rauta

Raudan imeytyminen voi olla ongelma. Se kannattaa varmistaa niin, että vältät yhdellä aterialla maitotuotteita ja juot kahvin tai teen vasta, kun syömisestä on kulunut pari tuntia.

Raudanpuutos aiheuttaa ihon kalpeutta, kuivuutta ja hilseilyä. Rauta on mukana ihon uudistumisprosessissa auttamassa solujen jakautumisessa.

4)Proteiinit

Iho rakentuu proteiineista, kollageeni ja elastaani tekevät ihosta ehyen, lujan ja loustavan.

5)Höttöleivän tilalle täysjyvää

Valkoinen vehnä pahentaa aknea, kuivattaa ihoa ja vauhdittaa ihon ikääntymistä. Täysjyväleivässä on sen sijaan ihon pigmenttiä ylläpitävää kuparia, sinkkiä ja rautaa.

6)Paljon värejä lautaselle

Muun muassa paprika, lehtikaali, mustaherukka, tyrni sisältävät C-vitamiineja ja porkkana A-vitamiinia. Molemmat ovat ihovitamiineja.

A-vitamiini auttaa ihoa uudistumaan. C-vitamiini estää ihon vanhenemista, ohenemista ja edistää sen uudistumista. Se osallistuu kollageenin muodostumiseen.

Lähteet: Hyvä Terveys 14-2023, kuvat Pixabay