Elämää maalla 70.

Valtaisa valitus siitä, että tämä postaus on pääosin ikävä, vaikka nyt on juhannusaatto, ilon juhla.

Tällä viikolla on mennyt huonosti. Odotin 16.6 päivää, jolloin luulin että kystofixkatetri otetaan pois, ja pääsen taas nauttimaan kunnolla kesästä. Minulla on ollut erilaisia katetrija. Tämä nykyinen laitettiin vatsan läpi suoraan virtsarakkoon. Se on ohut letku, joka johtaa ulkopuolella liitoskohtaan. Sen jälkeen tulee virtsaputki ja virtsapussi. Ihmisten ilmoilla voin ottaa nuo virtsaputken ja virtsapussin pois.

Mutta kuinkas sitten kävikään. Ei ollut kirurgi vaan hoitaja. Virtsasuihkun mittaamisessa minun piti istua pöntöllä, joka mittasi virtsasuihkun  voimakkuutta hoitajan huoneessa. En saanut pissattua, vaikka kuinka yritin. Kotona olen pissannut normaalisti noin kaksi kuukautta. Tulin siihen tulokseen, että rakkoni on ujo. Pissaaminen ei suju, kun toisessa huoneessa istuu sairaanhoitaja odottamassa. Eikä muutenkaan poissa kotioloista.

Yritin vakuuttaa sairaanhoitajaa, että olen jo melko pitkään pissannut normaalisti. Hän sanoi, että kirurgi päättää katetrin poistamisesta virtsasuihkun mukaan. Katetria ei siis otettu pois. Ja ties milloin on uusi tutkimus, kuukausien päästä. En tavannut kirurgia, vaikka lähetteessä sanottiin niin. Milloin hän soittanee?

Sairaalassa meni noin kolme tuntia. Ensiksikin piti juoda paljon vettä, että rakko täyttyisi, ja tulisi pissaamistarve. Epäonnistuneen yrityksen jälkeen sairaanhoitaja pani minut odottamaan seuraavaa kertaa. Hän unohti koko asian, ja jouduin soittamaan hänen ovikelloaan.

Kuinka yritinkään vakuuttaa hoitajaa siitä, että virtsa tulee kotioloissa normaalisti. Ei tehonnut. Eikö hän voinut ymmärtää, ettei  virtsa välttämättä tule sellaisissa olosuhteissa? Niinpä nyt elän tämän katetrin kanssa. On koko ajan pieni jännitys, että katetri alkaa fuskata jostakin päin. Etenkin liitoskohdan härvelistä. Kuten on käynyt neljä kertaa illalla, ja on ollut pakko lähteä 80 kilometrin päähän saamaan apua päivistyksessä.

Tämä pännii. Olen menettänyt ruokahalun, ja on pakotettava itsensä syömään. Suren. Ehkä myös masennun. Tästä ei tule hyvä kesä, kun en voi käydä kuntosalilla enkä olla esimerkiksi kyykyssä. Puutarhahommat ovat työläitä. Ja usein liika ponnistuksista katetrin reikä vuotaa verta.

Reikää on puhdistettava vesisuihkuttamalla kaksi kertaa päivässä ja laittaa sidetaitos teipillä, joka on repinyt häpykarvani ylhäältä pois. Melkoinen kipu ottaa teippi pois -  mutta kipuun tottuu. Reikä on häpyluun yläpuolella.

Tähän tilanteeseen en totu. Vi`uttaa. Olen onneksi saanut käytyä kävelylenkeillä metsäautotiellä. Luonto lohduttaa, ja sressi laukeaa. Nyt kukkivat syreenit ja kielot. Ennen tätä tuomet ja pihlajat. Alkukesä on niin viattoman kaunis, kun kaikki on vielä vaalean vihreää.

Köynnöskukat voivat hyvin. Istutuksen jälkeen ne murjottivat, mutta ovat alkaneet nyt kasvaa isommissa ruukuissa. Olen tästä iloinen, vaikka mieli on apea. En turhaan kasvattanut niitä siemenistä alkaen.

Kylvin pensaskrassia ruukkuihin ja ne ovat itäneet hyvin. Krassia ei siis oikeasti tarvitse taimikasvattaa. Lupiinit pitäisi niittää ennen kukintaa. Minä en pysty, ja kuinka paljon se ärsyttää. Mies on kiireinen työn ja autojen rassaamisen takia.

Tein taas keskiviikkona karpalohapanjuurileipää ja se onnistui hyvin. Tässä välissä tein myös leipää, joka ei onnistunut. Kuori oli aivan liian kova. Mutta harjoittelemalla oppii, ja saa näppituntuman leivontaan. Vettä ja jauhoja ei sitten tarvitse sitten mitata niin tarkkaan.

Juhannus tulee, mutta ei tee mieli juhlia, koska se muistuttaisi liikaa kuolleesta tyttärestäni. Etenkin sangrian ja kuohuviinin juominen, grillikasvisherkut ja alkukesän kaalisalaatti. Ehkä vain kuljeskelen ulkona ja nautin yöttömästä yöstä, jos ei sada.

Tein ensimmäistä kertaa raparperimehua viisi litraa ja se on todella hyvää. En tee kiisseleitä tai piirakoita, koska pakastimessa on vielä aivan liian paljon marjoja, joista voin tehdä näitä. Aamupalalla syön nykyisin aina jugurttia ja joitakin marjoja. Tein myös mustikkamehua.

Hyvää juhannusta kaikille!