keskiviikko 18. joulukuuta 2024

Kolme asiaa, joita ihmiset eivät tajua eroista


 

Eroamiseen liittyy joukko vääriä mielikuvia, kuten se, että vain paljon riitelevät parit ajautuisivat eroamaan, sanoo pariskuntien kanssa työskentelevä psykologi Jaana Mäntykoski:


"1. Riidattomuus parisuhteessa ei ole tavoitetila"

Parit, jotka eivät riitele koskaan, voivat erota nopeammin kuin riitelevät parit. Elämässä tulee myös aina vastaan erilaisia pettymyksiä. Riitely voi olla yritys muuttaa tilannetta paremmaksi.


"Jos pari ei riitele koskaan, suurella todennäköisyydellä se tarkoittaa, että osapuolet välttelevät vaikeita aiheita, piilottavat tai tukahduttavat tunteitaan ja mukautuvat erilaisiin toiveisiin, joita kuvittelevat toisella olevan mielessään."


Lopulta toinen voi sanoa yllätyksenä  toiselle haluavansa erota. Ristiriitojen välttely on saattanut johtaa tunteeseen, että mitään yhteistä ei enää ole.


"2. Erilleen ei kasveta, erillisyyteen vaikuttavat valinnat"

Erilleen kasvaminen mainitaan usein eron syynä Mäntykoskenkin vastaanotolla. Itse hän kuitenkin ajattelee, että ei ole olemassa automaattista kasvamista erilleen. Ei ainakaan sellaista, johon ei voisi vaikuttaa ollenkaan.


Totta kai ihmiset muuttuvat parisuhteen aikana, mutta "erilleen kasvamiseen" vaikuttavat myös kummankin valinnat. Jos vaikeissa tilanteissa ei pysty tai halua kääntyä kumppanin puoleen hakeakseen tukea, kumppanista helposti ennen pitkää etääntyy , ja samalla kiintymys vähenee.


"Halu pärjätä itsekseen voi liittyä omiin kiintymisen tapoihin, tai siihen, ettei saanut toiselta kaipaamaansa tunnetason tukea, vaikka sitä alunperin yrittikin hakea."


"3) Eroa ei kannata pitkittää"
Vaikea ja samalla melko tyypillinen tilanne on, kun psykologin vastaanotolle saapuu pariskunta, joista toinen on pitkällä eropohdinnoissaan ja toinen haluaa pelastaa suhteen.

Vaikka ei olisikaan varma halustaan erota, on aina hyvä kertoa, kuinka lähellä kokee olevansa ajatusta lopulta koittavasta erosta.

"On ylipäätään hyvä tavoite olla pitkittämättä eroa. Eron jälkeiselle kommunikaatiolle on hyväksi se, että eroa toimivana ratkaisuna pohtiva ihminen pystyisi myös tekemään päätöksen eroamisesta."

Erota kannattaa, jos ei pysty kohtelemaan toista rakkautensa arvoisena.

Jos taas kokee kyllästyneensä suhteeseen - tai on tyytymätön seksuaalisesti - kannattaisi vielä miettiä eri vaihtoehtoja. Parisuhteen voi aina avata, mutta suhteen laatua voi parantaa myös muuten.

Jos parisuhde on muuttunut pitkälti perhe-elämäksi, voi miettiä, miten parisuhteen tuntua voisi saada takaisin.


 Lähteet: Helsingin Sanomat 30.11.2024, kuvat Taidekeskus Salmelan näyttelystä ja oma

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!