torstai 4. huhtikuuta 2019

Erityisherkkyys



Luin Taina Laanen kirjan Vahvuutena herkkyys - kirjeitä hänelle joka kokee syvästi, jonka arvostelukappaleen sain Kirjapajalta. Laane on eryisherkkä.  Minä olen myös erityisherkkä. Kirja lohdutti ja antoi ajateltavaa.


Elaine Aronin mukaan herkkyyden keskeisiä ominaisuuksia ovat syvällinen tiedon prosessointi, kuormittumisalttius, tunnemaailman intensiteetti, eläytymiskyky ja tarkka havainnointikyky.

Minulle nämä piirteet olivat yllätys. Olen ajatellut itseeni liittyen lähinnä tunnemaailman intensiteetin, eläytymiskyvyn ja kuormittumisalttiuden. Minä pidän kyllä sosiaalisista tilanteista, mutta jos niitä on paljon, kuormitun herkästi, ja tulee tarve vetäytyä omiin oloihin. Oikeastaan on pakko. 


Laane kutsuu näitä vetäytymispaikkoja sopiksi. Niitä voi olla vaikkapa kaupan ihmispaljouden ja kaupassa soineen musiikin aiheuttamana kaupan vessa, jossa voi jonkin aikaa hengitellä itsekseen. Minä valitsen esimerkiksi kahvilassa etukäteen sopen eli kahvilan rauhallisimman istumapaikan.

Laanen mukaan ylikuormittumisen merkkejä ovat muun muassa jännittyvät hartiat ja leukapielet, rintakehän kireyteen jäävä hengitys, hälyn tunne mielessä, kasvava ärtymys. Tunnistan itsessäni etenkin hälyn tunteen ja ärtymyksen.

Pidin Laanen esittelemien tietoisen aistimisen harjoituksista, jotka vakauttavat ertyisherkkää. Yksinkertaisin niistä on panna silmät kiinni ja huomioida viisi erilaista ääntä ympäristössä.



                                    Erityisherkät

Herkät ihmiset jäävät maailmassa helposti toisten jalkoihin. Tähän voi olla syynä, että herkällä luonnollinen tapa on ensin tarkkailla ja harkita. Ihmiset voivat jyrätä herkän ihmisen. Yleensä tahattomasti ja huomaamattaan. Näin vain helposti käy.

Jokainen näkee todellisuuden itsestään käsin ja olettaa, että muiden todellisuus on jotakuinkin samanlainen.


Herkät ihmiset yrittävät viestiä  asioita maailmassa hienovaraisin keinoin - tunnustellen, kysellen, toisten tunteet huomioon ottaen. Valitettavasti hienovaraisia aloitteita ei usein kuulla eikä ymmärretä. Se ei ole tahallista.

Itsevarmemmat  ihmiset eivät osaa kuulla hienovaraisia aloitteita. Tai ne on helppo sivuuttaa.

Pahimmassa tapauksessa herkälle käy niin, että häpeä erilaisuudesta ja se kiukku, joka nousee, kun tulee usein ohitetuksi arjen tilanteissa, kääntyy itseään vastaan. Herkkä voi alkaa sabotoida omaa elämää vaikka ylensyönnillä tai omissa tunteissa vellomalla.

Herkät eivät voi leikkiä muuta, mitä ovat. Heidän ei tarvitse matkia muiden vuorovaikutustapoja. Sen sijaan voi alkaa syvästi ymmärtää omia vahvuuksiaan.


                                   Tunteiden voima

Tunteiden voima voi erityisherkällä tuoda elämään iloa, syvyyttä ja merkitystä. Tunnevoimakkuus on hyödyllistä vaikkapa taiteen luomisessa, koska se tuo ilmaisuun voimaa. Mutta tunteisiin voi jäädä myös kiinni.

Voimakkaasti tuntevalle ihmiselle itsen rauhoittaminen tunteita nimeämällä on tärkeä taito. Keho jää muuten kiinni jatkuvaan hälytystilamaiseen vireyteen. Olisi hyvä, että jokainen päivä olisi hetki nimetä päivän tunteita.


                                  Itsemyötätunto

Itsemyötätunnon avulla voi alkaa suhtautua itseen ystävällisesti ja arvokkaasti. Ihminen voi kysyä itseltään: Mitä minä tarvitsen ja mikä tekee minulle oikeasti hyvää? Ihminen antaa helposti itselleen sijaishyvää, jonka avulla yritetään tyynnytellä levon, rakkauden ,arvostuksen puutteita.

Sijaishyvää voi olla jatkuva naposteleminen, viihteen katsominen tuntikausia, somessa roikkuminen, peiton alle käpertyminen pitkiksi ajoiksi. Oikea hyvä tuo elämään iloa ja rauhaa. Itsemyötätuntoon liittyy rakastava anteliaisuus, mikä lupaa kaiken, mitä oikeasti tarvitsee.


                                      Ulkokehä

Tarkan havainnointi- ja prosessointikykynsä ansiosta erityisherkät ahdistuvat helposti vaikkapa ilmastonmuutoksesta tai yhteiskunnan epäkohdista. Silloin voi astua ulkokehälle.

Ulkokehällä tulee tietoiseksi siitä, että huoli on kaappaamaisillaan ja se tuntuu koko kehossa. Mutta ulkokehällä voi tarkastella tilannetta rauhassa. Katsoa itseään myötätuntoisesti ja rauhallisesti. Ihminen voi oppia huomaamaan, milloin oma tunnereaktio on liioiteltu ainakin siinä määrin, ettei se ole enää itselle ja muille hyödyllinen.


Kaikilla ihmisillä on omat huolensa, ennakkoluulonsa, kiireensä ,tavoitteensa, joilla on hyvin vähän tekemistä, mitä erityisherkkä tuntee ja sanoo. Kun ymmärtää tämän, voi vapautua olemaan oma itsensä, puhua ajatuksistaan avoimesti ja kysyä sitten, mitä muut ajattelevat.

Erityisherkkä voi vähitellen oppia pärjäämään ihmisten kanssa, kun harjoittelee arjessa ja on valmis muuttamaan omia toimintatapojaan.

Erityisherkkä voi ajatella olevansa yksi ihminen muitten joukossa. Ei vain erityinen. Maailma ei ole yksin omilla harteilla, eikä itsen tehtävä ole muuttaa muita ihmisiä. Monien ihmisten pahat teot ovat heidän itsensä näkökulmasta mielekkäitä ja perusteltuja. Useimmat ihmiset tekee elämänsä aikana sekä hyvää että pahaa.

Oletko sinä erityisherkkä, onko sinussa erityisherkän piirteitä tai tunnetko jonkun erityisherkän?


Lähteet: Taina Laane: Vahvuutena herkkyys - kirjeitä hänelle, joka tuntee syvästi, kuvat omat
                                    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!