Kaikki tuntuu tyhjältä. Voi olla vaikea innostua mistään. Nämä ovat anhedonian tunnusmerkkejä. Ihmisiä joiden elämästä katosi ilo on runsaasti.
Psykologi Lotta Heiskanen sanoo, että anhedonia tarkoittaa mielihyvän puutetta. Tällöin ihmisen on vaikea kokea iloa sellaisista asioista, joista on aikaisemmin nauttinut.
"Eikä kyse ole siitä, etteikö ihminen haluaisi kokea mitään hauskaa, mutta jotenkin ne tunteet latistuvat", Heiskanen sanoo.
Vastaanotollaan Heiskanen kohtaa usein ihmisiä, joiden tunteet voivat olla jollain tapaa hallitsemattomia, ja olo esimerkiksi ylivirittynyt, hätäinen tai aggressiivinen.
"Ja sitten toisessa ääripäässä voi olla sitä, että mikään ei oikeasti tunnu miltään. Mikään ei tunnu hyvältä tai kiinnostavalta - tuntuu vain tyhjältä. Se on sitä anhedonian kokemusta", Heiskanen sanoo.
Anhedonia ei ole mikään itsenäinen mielenterveyden häiriö. Ei ole olemassa mitään anhedonian diagnoosia. Anhedonia on tunnettu oire, joka voi kytkeytyä moniin psyykkisiin sairauksiin. Se voi olla esimerkiksi masennuksen, skitsofrenian ja jonkin traumaperäisen häiriön oire.
"Usein se liittyy masennusoireisiin, mutta voi se olla esimerkiksi liiallisen stressinkin oire."
Ilon katoaminen elämästä voi johtaa siihen, että ihminen vetäytyy herkästi omiin oloihinsa ja jää yksin.
Anhedonia saattaa ilmaantua nopeasti tai hitaasti. Yhtäkkinen ilon ja mielihyvän katoaminen voi Heiskasen mukaan liittyä vaikkapa johonkin sairausjaksoon tai kuomittavaan tilanteeseen.
Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 8.11.2025, kuvat omat

.jpg)

Olipa osuva kirjoitus. Koen itselläni näitä oireita. Ne alkoivat kun jouduin muuttamaan yksikseni asumaan. En oikein osaa iloita aidosti mistään,, mistä ennen iloitsin. Ahdistusta on myöskin. Välillä on päiviä jolloin on kivoja hetkiä. Liikkumisen vaikeus harmittaa.
VastaaPoistaOlipa osuva kirjoitus. Koen itselläni näitä oireita. Ne alkoivat kun jouduin muuttamaan yksikseni asumaan. En oikein osaa iloita aidosti mistään,, mistä ennen iloitsin. Ahdistusta on myöskin. Välillä on päiviä jolloin on kivoja hetkiä. Liikkumisen vaikeus harmittaa.
VastaaPoista