Joka kevät muotiin tulee ainakin - näin jo viisikymppisen elämänkokemuksella olen huomannut - vaaleansiniset raidat ja pastellisävyt. Ja kevät keikkuen tulevi. Eilen näin ensimmäiset sinivuokot. Tämän postauksen "valokuvat" mieheni otti vapun päivänä. Juhlin vappua vain saunomalla ensimmäistä kertaa tälle kaudelle ulkosaunassa. Puulämmitteisestä kiukaasta saa makoisat ja lempeät löylyt. Vaikka olen keveällä mielellä, "valokuvissa" taas pasteeraan pönttöuunin edessä ankean kiusaantuneena. Ehkä joskus opin olemaan valokuvissa. Kai blogissa kuuluu olla valokuvia? (Pohtii aloitteleva blogin pitäjä.) Minulle ainakin visuaalisuus on tärkeä asia. Moni ei uskoisi näin ottamiemme "valokuvien" perusteella. Mutta anyway.
Kevään ensimmäiset sinivuokot
Mieltäni on vähän askarruttanut se, että kertoako vaatteiden yms. merkit ja ostopaikat. Ennen kuin kirjoitin ensimmäisen postaukseni, opettelin katsomalla blogeja haulla "yli 50 vuotiaiden naisten blogit" ja siellä oli kaikissa lukemissani blogeissa ilmoitettu vaatteiden yms. merkit ja ostopaikat. Impulsiivisena naisena ajattelin: ai jaha, noin minunkin kai kuuluu tehdä. Ja tein. Heti.
En tiedä vieläkään, onko se oikein. Tunnen paremmin vain yhden blogin pitäjän ja hänellä on tarkka ja selkeä aihe, josta hän kirjoittaa.
Tässä kuvassa tunika merkiltään Gerry Weber ostettu monta vuotta sitten, caprit Culture ostettu tänä keväänä; molemmat Zalandolta. Ylhäällä ensimmäisessä vaatekuvassa monta vuotta vanhat vaaleansiniraidalliset (se ei tietenkään näy "valokuvassamme") housut HM:ltä ja Creamin tunika, en muista mistä ostettu.
Tuli mieleen, että tämä minun blogin tekeminen on lähinnä julkista itsehäpäisyä. Niin...häpeä ja syyllisyys...Juu, on se vähän kuin julkista itsehäpäisyä, josta en tunne kuitenkaan syyllisyyttä. Aika menee rattoisasti. Tämä on mielenkiintoista ja kivaa. Ja oppimiskokemus.
Tunika on ostettu Vera Modasta tänä keväänä, Anna Fieldin farkkuleggingsit (vai onko ne caprit?) ovat vuosia vanhat. Ei minulla ole yleensä noin ankea ilme kuin näissä "valokuvissa".
Olen muuten taas saanut uuden oppimiskokemuksen: opin - ihan itse - poistamaan kuvia puhelimesta ja tietokoneelta. Digiblondina aloin pelätä, että ne jotenkin kaatuvat, jos niissä on monta kuvaa. Mies sanoi - kun tohkeissani hänelle selitin tätä uutta oivaa taitoani - että kyllä niihin laitteisiin mahtuu vaikka kuinka paljon kuvia, ei ne mihinkään kaadu. No, ei sitten. Tuo kaatuminenkin on omituinen sana. Miten ne koneet voivat kaatua, kun ne ei edes seiso. Ja nehän on niin pieniä koneita, että voiko ylipäätään puhua kaatumisesta. Digiblondin mielestä ne eivät siis voi mitenkään kaatua vaan mennä sekaisin tai rikki.
Tunika on merkiltään Kaija S ostettu viime viikolla shoppailureissulta Carlssonilta, caprit Cream ostettu muutama vuosi sitten Tarjan muotipuodista.
Oppimiskokemusta on tullut myös älypuhelimen kanssa. Osaan nyt itse asentaa hälytyksen, joka mielestäni oikeasti herätys. Ei herääminen voi ikinä olla hälytys. Tekstiviestejä väkerrän vielä hitaasti ja kömpelösti. Ne kirjaimet ja numerot on niin helkutin pieniä. En osaa niitä vielä sirosti hipaista oikeasta kohdasta. Puhelimeen olisi käyttöohjeet, mutta kuka niitä nyt jaksaa lukea. Minun kärsivällisyyteni ei siihen riitä. Ohjattu (mieheni opettama) oppimiskokemus oli se, että opin tässä päivänä muutamana tekemään isoja alkukirjaimia.
Kevättakki on monta vuotta vanha, mutta en ole sitä kauheasti käyttänyt, koska se on kooltaan liian suuri. Merkiltään Desigual. En muista mistä ostettu.
