keskiviikko 29. huhtikuuta 2026

Eläkkeelle jääminen saattaa aiheuttaa kriisin

 


"Eläkkeelle jääminen voi vaikuttaa identiteettiin järisyttävästi", sanoo identiteettiä tutkinut psykologian dosentti Päivi Fadjukoff Jyväskylän yliopistosta.


Identiteetillä tarkoitetaan pysyvämpää minäkokemusta. Se on ihmisen ymmärrys siitä, kuka minä olen ja mikä on minun suhde muihin ihmisiin.


Työ on osalla suuri osa identiteettiä, koska muut määrittävät meidät työn kautta ja me myös määrittelemme sillä itse itseämme. Työ on ajallisesti valtavan suuri  osa elämäämme.


Kun eläkkeellä identiteetin keskeinen osa yhtäkkiä häviää, tunteet voivat olla monenlaisia: voimme tuntea vihaa, surua ja pettymystä tai kokea olevamme hukassa.


"Töiden loppumisen myötä arki muuttuu kokonaan. Ihminen joutuu muokkaamaan uudestaan merkityssuhteen kuka minä olen ja kenelle olen tärkeä."


Eläkkeelle jääminen saattaa aiheuttaa kriisin, vaikka eläkeiän tietäisi olevan edessä. Varttuneemman ihmisen on vaikeampaa muodostaa uutta identiteettiä kuin nuoren.


"Vaikka aikuisella identiteetti on jo usein vakiintunut, identiteetin horjuminen voi aiheuttaa myös sen, että ihminen joutuu pohtimaan omaa paikkaansa. Hän voi oppia itsestään tärkeitä asioita."


"Vaikeatkin kohdat saattavat vahvistaa meitä ihmisinä. Saa olla surullinen, mutta samalla kannattaa antaa tilaa itselle ja pyrkiä tunnistamaan uusia ituja."

Jos työn rooli on ollut todella dominoiva, eläkeikä voi olla vielä kovempi paikka. Elämässä on hyvä olla myös muuta sisältöä: läheisiä, ystäviä, harrastuksia.

Eläkkeelle jäämiseen voi alkaa varautua muutama vuosi etukäteen. Kannattaa pohdiskella muun muassa sitä, mitkä asiat ovat minulle työssä tärkeitä.

"Onko minulle tärkeää vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa? Vai onko uusien ongelmien ratkaiseminen, uusien ideoiden tuottaminen tai käsillä tekeminen sitä ominta itseä?"

Kun alkaa ymmärtää sitä, mikä työssä on tärkeää, voi kokeilla siirtää samoja asioita esimerkiksi jonkin uuden harrastuksen pariin. Voisi ajatella avoimesti: voisiko tuollaistakin kokeilla?

"Ei mene hukkaan, jos vaikkapa harrastuksen suhteen kokeilee useampaa juttua ennen kuin löytää omansa: sopiiko minulle kuorolaulu, sulkapallo vai sittenkin joku muu."

Parhaimmillaan eläkkeelle jääminen voi olla identiteetin kannalta myös todella hyvä juttu.

"Silloin voi löytää uuden vaiheen elämässä, uusia ilonaiheita, tekemistä ja merkityksellisyyden tunnetta."


Lähteet: Helsingin Sanomat 11.4.2026, kuvat omat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!