maanantai 17. lokakuuta 2022

Toisto helpottaa painonhallintaa



Parempia ruokailutapoja voi kehittää samalla keinolla kuin niitä  huonompia tuli aikoinaan luotua - eli toistolla.


Meillä on tutkittua tietoa ravitsemuksesta ja ihmiskehon toiminnasta enemmän kuin koskaan. Tästä huolimattta moni tuskailee ylipainon kanssa.


Syöminen on opittua käyttäytymistä kuten kaikki muukin toiminta. Elämän aikana meille muodostuu tapoja, jotka toistuessaan vahvistuvat. Tämä pätee myös syömiseen. Kun tiettyyn tilanteeseen yhdistyy monta kertaa ruoasta saatu mielihyvä, voi syntyä voimakas automaattinen kytkös.


Näistä tavoista on mahdollista oppia pois hyödyntämällä samaa mekanismia, joka on ne synnyttänytkin, eli toistoa. Tapojen muuttaminen vaatii etenkin kärsivällisyyttä. Jos on koko aikuisikänsä jättänyt vihannekset kokonaan väliin, lautasmallin noudattamisesta ei voi millään tulla viikossa juurtunut tapa. Ei pidä luovuttaa liian helposti. Harjoittelussa auttaa, että tunnistaa, mitä hyvää terveellisistä valinnoista voi seurata.



Kun sipsien ja irtokarkkien syömisen tv:n ääressä on riittävän monta kertaa korvannut ravitsevalla iltapalalla, uusi tapa on syntynyt. On hyvä myös tiedostaa,  että karsastamme luontaisesti uusia makuja ja ruokia.


On tavallista, että syöminen kytkeytyy tunteisiin. Kun harmittaa, tulee ostettua irtokarkkeja. Tällöin tunne-elämän tarpeita käsittelee ruoan avulla. Lohtusyöminen voi hetkellisesti helpottaa oloa, ahdistusta tai alakuloa, piristää ja painaa vaikeita tunteita pois. Jos syömisestä tulee pääasiallinen tai lähes ainoa ainoa keino reagoida vaikeisiin tunteisiin, siitä muodostuu ongelma.


Vaakaa tuijottaminen ja kunnianhimoiset laihduttamistavoitteet ovat tyypillisiä sudenkuoppia elämäntapamuutosta tehdessä. Paino kyllä laskee, jos uudet tottumukset jäävät pysyviksi. Oikeastaan itseä voi onnitella hitaasta tahdista. Tutkimusten mukaan tiedetään, ettei nopea laihduttaminen ole sen paremmin terveellistä kuin kestävääkään.



Moni on tottunut siivuuttamaan kylläissyydestä kertovat signaalit. Syödessä voi tunnustella, riittäisikö tämä. Olisiko olo aterian jälkeen parempi, jos jätänkin tällä kertaa santsaamatta.


Ihmisen mieli toimii siten, että halutaan kiellettyjä asioita entistä enemmän.  Joustavuus on kestävämpää opetellessa kestävämpi suhtautumistapa kuin ehdottomuus ja ankaruus. Ei kannata esimerkiksi päättää, etten enää koskaan syö suklaata. Sen sijaan kannattaa ajatella, että syön sukalaata hetkinä, jotka itse valitsen.

Joustava suhtautumistapa sallii myös herkuttelun. Tärkeää on harjoitella kohtuutta ja kuunnella viestejä, joita keho lähettää koko ajan.  




Lähteet:  Referaatti Hyvä Terveys plus, kuvat Pexels



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!