lauantai 8. lokakuuta 2022

Surutyöni 118.

 


Vera-tyttäremme kuoli yllättäen reilu puolitoista vuotta sitten nukkuessaan. Hän oli terve ja erittäin hyväkuntoinen molekyylibiologian opiskelija. Syytä kuolemalle ei löydetty. Syy tuntematon. Teen surutyötä.


Minulla on nyt kuoleman pelko, entä jos minäkin kuolen nukkuessani. Melko usein käy niin, että kun läheinen kuolee, kuolee itsekin. Sitä sanotaan särkyneen sydämen-oireyhtymäksi.


Edelleen paniikkikohtauksia ja sietämätöntä ahdistusta. Kaikki on niin mustaa, toivotonta. Hellittämätöntä. Kauhua.


Minulla on ollut kaulassa Veran hopeinen Kalevalakorun sydän. Halusin sen olla omaa sydäntäni lähellä. Sydän täynnä kaipausta. Yhtenä päivänä se vain katkesi. Tippui pois.  Ajattelen, että se oli Veralta jokin merkki. On vaikea tulkita sitä. Merkitseekö se, että Vera haluaa, että lopetan tuskaisen suremisen? Vai sitä, että minä olen ikään kuin katkennut tässä surussa?


Menin seurakunnan sururyhmään. Meitä on neljä naista. Kolme surevat miehensä kuolemaa. Minä lapseni. Ensimmäisellä kerralla ensimmäisen puhujan mallista me kaikki itkimme selittäessämme, miten läheinen kuoli, miltä se tuntui alussa. Minä en muista ensimmäisestä viikosta mitään ja koko ensimmäinen kuukausi on ikään kuin sumun peitossa. Muistan joitakin hommiani.  Rupesin vimmatusti hommailemaan. En tiedä, onko se minulle hyväksi taas käydä läpi alun surua. Olenhan sen surrut  jo kerran ja olen ehkä surun  työstämisvaiheessa. Totta kai suru ei ole jana, vaan välillä palataan surun aiempiin vaiheisiin. 


Tuntuu, että täällä ei ole enää lainkaan kantarelleja. Sen matkijasienet melkein raivostuttaa. Keltaiset lehdet muistuttavat kaukaa katsoen kantarelleja. Ei ole edes karva-, haapa- ja kangasrouskuja. Hiiviskelin löytääkseni uudesta paikasta suppilovahveroita. 


Olen hurahtanut täysin Yle Areenan  eräsarjoihin. Niissä on kokeneita eränkävijöitä. Yksi patikoi Pohjois-Norjassa ja kalastaa itselleen ruokaa ja haluaa saada järvistä ja lammista etenkin rautua. Voi, että on mukava seurata noita ihmisiä luonnossa. Nimenomaan luonnossa. Olen itsekin patikoinut jonkin verran, mutta sarjojen henkilöt ovat patikoinnin mestareita.


Suru on ehkä nytkähtänyt eteenpäin. En enää lohtusyö vaan laihdutan.  Olen laihtunut nyt aina kilon viikossa. Laihtuminen on melkein liian nopeaa, mikä altistaa jojolaihduttamiselle.


En alkanut käyttää Nutrilettia. Pidän paljon ruoasta ja etenkin kokkailusta ja olen tehnyt muun muassa falafelpyöryköitä, kasvispihvejä, papupihvejä, linssikeittoa, sosekeittoja, syönyt sellaisenaan papuja ja rasvatonta raejuustoa.


Täytän lautasesta 3/4 osan kasviksilla ja 1/4 osan jollakin proteiinilla. Olen kasvissyöjä, joten mieluusti syön runsaasti kasiviksia, enkä kyllästy niihin. En syö pastaa, riisiä ja perunaa yms. muita hiilihydraatteja. Syön kolme kertaa päivässä: aamupalan, myöhäisen lounaan ja iltapalan. Opin vastikään jättämään leivästä pois levitteen. Aamupala on runsas, samoin iltapala, mutta ne ovat miltei rasvattomia.


Kun tekee mieli makeaa, syön hedelmärahkaa.  Laitan rahkaan makeutukseksi steviaa ja vaniljasokeria, enkä laita siihen kermavaahtoa. Pilkon appelsiinia ja banaania joukkoon. Pidän tästä rahkasta niin, että syön sitä paljon. Itse rahkassa on hyvin vähän kaloreita, vähemmän kuin appelsiinissa ja banaanissa.


Siiri-kissa on edelleen kadoksissa, ollut jo reilu neljä kuukautta. Toivo alkaa hiipua. Edelleen kuitenkin toivon, että kun ilma käy todella kylmäksi, hän tulisi kotiin.






9 kommenttia:

  1. Kaikkea ihan liikaa, niin paljon, että voiko ihminen pystyä kantamaan. Olet Marja voimakas nainen ja toivon, että jonain päivänä suru muuttaa niin muotoaan, että pysyt taas hengittämään vaikka suru on aina varmasti eri muodossa läsnä. Ja voi Siiri pieni reppuli myös, miten voikin olla näin, että Siiri on kadonnut ja sekin on pahinta, kun ei tiedä ja odottaa toista kotiin.

    Lämmin halaus Marja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Tiia. Kyllä minusta tuntuu, että surua on liian paljon, kun Siirikin katosi. Uskon myös, että ajan myötä suru helpottaa, mutta kuten sanoit se kulkee aina mukanani ja tulee hyvin heikkojakin hetkiä.

      Poista
  2. Suru muuttaa muotoaan ikävä kulkee aina mukana. Muistan kun poikani kuoli ja puolisoni heti perään en muista mitään 3kk ajalta.. Terapeutti sanoi aivot suojelee liialta surulta. Samoin kun tytär sairastui vakavasti. Voimia ja muista itsesi 🧡helppoa se ei ole. Terveisin suvi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Suvi. Sinä olet saanut aivan, aivan liikaa surua, kun vielä puolisosi kuoli poikasi kuoleman jälkeen ja tytär sairastui vakavasti. Elämä on epäoikeudenmukaista. En osaa edes kuvitella musertavaa surua, jos puolisoni ei olisi lähellä. Terapeutti sanoi hienosti.

      Poista
  3. Surutyö, rukoilen Siunaten sinua että jaksat kantaa raskaan taakkasi 🙏💝

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentistasi ja siunauksesta Anonyymi. Ekäpä jaksan kantaa surua mustassa maisemassa. Se repii ja riuhtoo minua.

    VastaaPoista
  5. Syömisen hallinta on yksi pahan olon hallitsemisen keinoista. Pitkällä tähtäimellä se ei ole hyvä keino, ole varovainen sen kanssa ja muista hakea iloa 💖.

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentistasi Susanna. Anorexiaan kuuluu myös se, että ei tunne hallitsevansa maailmaa, mutta vartaloa voi hallita. Yritän olla varovainen syömisten kanssa. Nyt olen herkut jättänyt ja laihdutan sitkeästi.

    VastaaPoista
  7. Kerron tämän todistuksen kumppaneiden kanssa, jotka kärsivät suhteestaan, koska on olemassa kestävä ratkaisu. Mieheni jätti minut ja kaksi lastamme toisen naisen takia 3 vuodeksi. Yritin olla vahva vain lapsilleni, mutta en pystynyt hallitsemaan sydäntäni piinaavia kipuja. Olin loukkaantunut ja hämmentynyt. Tarvitsin apua, joten tein tutkimusta Internetistä ja törmäsin sivustoon, jossa huomasin, että tohtori Ediomo, loitsunpyörä, voi auttaa rakastavien toipumisessa. Otin häneen yhteyttä ja hän teki erityisen rukouksen ja loitsuja puolestani. Yllätyksekseni mieheni palasi kotiin kahden päivän kuluttua. Näin me yhdistyimme ja perheessä oli paljon rakkautta, iloa ja rauhaa. Voit myös ottaa yhteyttä Dr. Ediomoon, tehokkaaseen ratkaisujen ohjaajaan
    1) hanki entinen poikaystäväsi takaisin
    2) Tuo aviomies tai vaimo yhteen
    3) Jos sinulla on yötammoja
    4) Lääke HIV:lle ja syövälle
    5) Tehokas taikasormus
    6) Onnen viehätys
    7) pakkomielteen murtaminen
    8) Syntymä- ja raskausasiat Ota yhteyttä EMAIL:drediomo77@gmail.com Voit myös Whatsapp +2349132180420

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Teet minut iloiseksi!