Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnioitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kunnioitus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 4. kesäkuuta 2025

Vanhempi lähellä kuolemaa

 



Olisinpa silloin kysynyt äidiltä, ottanut puheeksi isän kanssa, kiittänyt vanhempaa tai pyytänyt anteeksi.


Kun vanhemman kuolema alkaa olla lähellä, jälkikasvua alkaa usein mietityttää puhumatta jääneet asiat, sanoo psykologi ja psykoterapeutti Tuija Turunen. Asioiden käsittely ei vie luopumisesta ja menetyksestä surua pois, mutta voi helpottaa sitä.


"Mitä silloin kerran tapahtui?"

Monelle on jäänyt mieleen tapahtumia lapsuudesta ja nuoruudesta, jotka aikuisena mietityttävät: mitä perheessämme silloin tapahtui? Tapahtumien taustat voivat liittyä muun muassa vanhemman työttömyyteen, rahavaikeuksiin tai suhdeongelmiin, Turunen kertoo. Toki myös vanhemman ja lapsen erimielisyydet saattavat jäädä vaivaamaan.


Hankalan asian nostaminen esiin voi jännittää. Vaikeissa keskusteluissa on muistettava kunnioitus toista kohtaan. Asioilla voi olla monta puolta. Samasta tilanteesta voi olla erilaisia näkemyksiä, joiden jakaminen voi olla kaikille hyödyllistä. Riidan haastaminen ei ole hedelmällistä.


Onko jotain sellaista, mitä vanhempi olisi halunnut tehdä toisin? Haluaisiko hän kertoa jotakin? Keskustelu on lapselle ja vanhemmalle mahdollisuus saada uutta näkökulmaa asiaan.


Erityisesti vaikeissa keskusteluissa on otettava huomioon vanhemman kunto. "Jos vanhempi on ihan elämänsä loppusuoralla, hän ei välttämättä ole siinä tilassa, että pohdiskeleva keskustelu onnistuisi."


Millaisia muistoja on yhteiseen elämään mahtunut?

Turusen mukaan ihmiset muistavat herkemmin vaikeat asiat tai vastaavasti hyvin voimakkaat ilon hetket. "Usein yhteistä elämää muistellaan kuoleman jälkeen, mutta niin kannattaisi tehdä jo ennen sitä. Se vahvistaa yhteistä muistojälkeä."


Yhteisestä elämästä syntyy tällöin kokonaisempi kuva, johon mahtuu moneja värejä.


Turunen mainitsee myös yhteisen resilienssin vahvistamisesta. Tähän liittyvät vaikkapa suvun tarinat siitä, miten vaikeista vaiheista on selviydytty. "Esimerkiksi valokuva-albumeiden tai koriste-esineiden kautta voi päästä kiinni sukujen tarinoihin ja yhteiseen elämään."


"Millainen elämäsi on ollut?"

Aikuisen lapsen olisi hyvä muistaa, että vanhemmalla on muitakin rooleja kuin vanhempana olo. Minkälaista oli silloin, kun vanhempi oli lapsi? Millainen työelämä on ollut? 


Entä mitä vanhempi ajattelee omasta elämästään? Tällainen keskustelu voi tuntua lohdulliselta vanhemmasta itsestään, myös läheisistä.


Turunen kertoo: "Oma pappani sanoi kaksi viikkoa ennen kuolemastaan, että tämä on ollut hyvä elämä."


Miten haluat järjestää hautajaiset ja perinnönjaon?

Turunen kehottaa keskustelemaan siitä, että millaisia ajatuksia vanhemmalla on lähestyvästä kuolemastaan ja omista hautajaisista.


Onko hänellä hoitotahtoa? Tällainen keskustelu voi helpottaa käytännön järjestelyjä, ja hautajaisista tulee vanhemman toiveiden mukaiset.


Raha-asioihin ja muuhun perintöön liittyvistä asioista olisi hyvä myös kysyä etukäteen, sillä se saattaa parhaassa tapauksessa pienentää perintöriitojen riskiä. Onko vanhemmalla testamenttia, jos on, missä hän sitä säilyttää?


Yhteinen suunnittelu tekee tulevasta kuolemasta jaetun, ei vain salaperäisesti tapahtuvan asian. Käytännön asioiden kautta voi parhaassa tapauksessa päästä kiinni tunnetason keskusteluihin.







Lähteet: Helsingin Sanomat 10.5.2025 referaatti, kuvat omat

keskiviikko 20. joulukuuta 2023

Millainen on hyvä kuuntelija?

 




Pidetyillä ihmisillä on taito, mitä kuka tahansa voi harjoitella: Kyky kuunella.   Usein taitavasta kuuntelijasta pidetään, sillä hän saa tuntemaan muut tärkeiksi.


"Kun kuunnellessa alkaa analysoida sitä, oppii usein uutta"; sanoo teologian tohtori Raili Gothoni. Hän on työskennellyt muun muassa sairaalateologina ja kirjoittanut kirjan Kuuntelijan käsikirja.


Hyvä kuuntelu on sitä, että kunnioittaa toista ihmistä ja on kiinnostunut siitä, mitä hän sanoo. "Mitätöinti on isoin virhe silloin, kun toinen haluaisi kertoa jotain."


Toinen yleinen virhe on se, että luulee tietävänsä, mitä toinen ajattelee.


Kolmas virhe on keskittyä miettimään, milloin pääsee itse ääneen tai mitä voisi kysyä seuraavaksi.


Älä tuputa neuvoja

Neuvojen tuputtaminen on huonon kuuntelijan merkki. Keskustelu ohjautuu silloin pois puhujan ajatuksista, ja estää kuulluksi tulemisen tunteen. Varsinkin jos omia näkemyksiä tuo esiin nopeasti.


Tähän sääntöön on olemassa kuitenkin poikkeus: joskus oman kokemuksen esiintuominen vai auttaa puhujaa. Jos läheinen ihminen kertoo omasta hyvin kipeästä asiasta, voi saman kokemuksen jakaminen asettaa kuuntelijan samanarvoiseen haavoittuvaan asemaan.


"Keskustelu ei kuitenkaan saa jäädä siihen, että kuuntelija vain korostaa, että hänelle kävi vielä pahemmin."





Jos käytät puhelinta, kerro toiselle syy

Otetaan esimerkki: " Olet syventynyt treffeillä keskusteluun, jonka lomassa mainitset, että syntymäpäiväsi on pian ja että rakastat belgialaista suklaata. Hetken päästä treffikumppani alkaa näpytellä puhelinta, tulkitset, että kuunteleminen ei selvästi kiinnosta häntä.


Aina sanotaan, että hyvään kuunteluun kuuluu laittaa puhelin pois, mutta siihen on olemassa  myös erilainen näkökulma.


Kuuntelija voi esimerkiksi haluta kirjata ylös jotain kuulemaansa.Esimerkkitapauksessa treffikumppani halusikin kirjata synttärit kalenteriin ja muistutuksen suklaalahjasta."


Tiedosta ennakkoasenteesi

Usein kuuntelua estää se, että kun toista on valmis kuuntelemaan,   sitä heikentää se, että kuuntelijalla on valmiiksi ennakkoluuloja puhujasta. Esimerkiksi vähemmistön edustajat voidaan niputtaa samaksi joukoksi, jolloin on vaikea keskustella avoimin mielin.


Myös oma asema ja kulttuurinen tausta voivat vaikuttaa siihen, millä asenteella keskusteluun osallistuu.


Ennakkoasenteet on hyvin vaikea asettaa kokonaan sivuun. Arkisessa vuorovaikutuksessa voi riittääkin, että toista on valmis kuuntelemaan avoimesti.


Kerro, jos et pysty juuri nyt kuuntelemaan

Gothoni neuvoo mieluummin esittämään avoimia jatkokysymyksiä, kuten" haluatko kertoa tuosta lisää", "miten tulit tuohon johtopäätökseen tai "mitä ajattelet siitä".


Tarkka kuuntelu vaatii pitkäkestoisen muistin ja työmuistin ahkeraa käyttöä, eli se voi olla tavallaan kovaa työtä.


On siis oikein sanoa, jos esimerkiksi juuri sillä hetkellä ei pysty olemaan se kuuntelija, jonka puhuja tarvitsisi.





Lähteet: Helsingin Sanomat 25.11.2023, kuvat omat

torstai 13. toukokuuta 2021

Kiitos, hyvä kehoni

 


Olen nykyisin tyytyväinen kehooni ja painooni. Vuosi sitten laihdutin 13 kiloa. Siitä on nyt surussa tullut 3 lisäkiloa. Suuri syy laihduttamiseen oli se, että verensokeriarvoni oli jonkin verran viitearvoja korkeampi. En halunnut kakkostyypin diabetesta, joka oli lääkärinkin mukaan uhkana. Onneksi minulla on liiankin alhainen verenpaine ja huippuhyvät kolesteroliarvot. Mutta nyt koputan puuta.


Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että kehoni on terve ja jaksaa kuljettaa ja kantaa minua, vaikka mielessäni olisi ongelmia, esimerkiksi tuskaa ja ahdistusta. Ja totta kai keho ja mieli ovat yhtä ja vuorovaikutuksessa keskenään. Tästä on esimerkkeinä psykosomaattiset sairaudet kuten vatsa- tai pääkivut.


Nykyään puhutaan kehopositiivisuudesta ja kehorauhasta, jotka kumpikin vahvistavat naisten asiaa. Kehopositiivisuudessa ihminen voi hyväksyä oman painonsa ja ulkonäkönsä. Kauneusihanteita pidetään ahtaina, eikä niitä välttämättä seurata. Jokainen saa olla minkä näköinen tahansa. Kehorauhan mukaan ihmisiä ei saisi arvostella. Ulkopuolelta tuleva arvostelu on kehittymätöntä ja turhaa.

Omassa kehossaan ei ole aina helppo olla. Sen kiusaamisen sijaan kannattaisi kuitenkin ystävystyä sen kanssa, sillä vahva kehonkuva vaikuttaa myönteisesti kaikkeen, mitä teet ja ajattelet.


Pieni lapsi rakastaa kehoaan, mutta harva onnistuu säilyttämään  elämänmittaisen rakkaussuhteen itseensä ja kehoonsa.


Psykologi Katrina Menskanen on kirjoittanut kirjan Rakas keho. Hänen mukaan monilla on aikuisena vaikeuksia hyväksyä itsensä. Keho ei ole koskaan riittävän hyvä, vaan aina on jotakin paranneltavaa.


Kehon haasteet näyttäytyvät muun muassa loputtomana laihduttamisena ja uuvuttavana kehon kurittamisena, itsetunto-ongelmina, masennuksena, ahdistuksena ja syömishäiriöinä.




Kun suhtautuu kehoon armollisesti ja lempeästi, ei sorru dieettihuumiin tai kuntorääkkeihin vaan osaa hoitaa ja helliä itseään terveellisellä tavalla. 


Itsetunto on heikoissa kantimissa, jos ulkonäkö ja kehonmuokkaus ovat arvoasteikossa ensimmäisiä. Ulkonäkö ei ole synonyymi kenenkään arvolle. On kaksi eri asiaa miltä näyttää  ja miten on hyvä olla. Kiusaamisen sijasta kehonsa kanssa kannattaa ystävystyä. Sillä vahva kehonkuva vaikuttaa myönteisesti lähes kaikkeen: toimintaan, ajatteluun, asenteisiin. Oma keho on voimavara olipa se minkä näköinen ja kokoinen. Voi pukeutua mielensä mukaan, rohkenee liikkumaan monipuolisesti ja pystyy nauttimaan seksistä.



Kunnioitus kehoa kohtaan näkyy uskalluksena elää omannäköistä elämää. Tällöin kehoa arvostaa ennen kaikkea sen olemassaolon ja toiminnallisuuden takia, ei pelkästään ulkoisten ominaisuuksien vuoksi.


Vaikka vanheneminen voi näyttäytyä kilojen kertymisenä ja ihon veltostumisena, tutkimusten mukaan iällä on suotuisa vaikutus kehonkuvaan.


Ikä tuo armollisuutta ja hyväksyvyyttä. Ulkoiset ominaisuudet eivät  painotu  niin paljon kuin nuorempana eivätkä vaikuta niin vahvasti itsetuntoon.






Lähteet: Hyvä terveys 4/21, kuvat Pixabay