Työpäivän asu ja ajatuksia

Joskus on kiva olla olevinaan oikea rouva. Olenhan minä koko ajan. Mutta en yleensä tunne niin. Tunnen olevani...Niin mikä? Hmmm...Ehkä lähinnä akan ketale. Välillä vähän huoleton heitukka. Vähän höpö. Vähän pöpi.

Ja välillä on myös kiva olla oikein opettajan näköinen. Olenhan minä opettaja koko ajan. Mutta. Taas tunnen olevani jotakin vähän muuta. Ja mitä nyt? Ehkä mieluummin vähän boheemi ope. Enemmän jonkinlainen ohjaaja kuin kalsean virallisesti opettaja...

Kuvan mekko merkiltään Kaffe. Tilattu Zalandolta viime talvena.
Käytän mekkoa erittäin harvoin. Vain silloin kun leikin rouvaa ja opettajaa. En vaan jotenkin viihdy siinä. Siinä on hyvä leikkaus ja söpöt pitsihihat.Sen vuori vain tuppaa tulla esiin.

Tämä harmaa mekko on niin rouvaa ja opettajaa kuin olla voi - minun vaatevarastossani. Ja onhan minulla mustia, siistejä hameita ja niihin villatakkeja ja jakkuja. Mutta en ole tainnut urani aikana kertaakaan käyttää mustaa, asiallista hametta. Senkin takia, että olen enemmän mekkoihmisiä. Olisin niiden kanssa kylläkin - ei katu-uskottava - vaan opettajauskottava. Niin, en vieläkään osaa olla rentona valokuvattavana. Kammo jyllää yhä mielessäni. Joten naama on kalsea ja nyreä. Joskus vielä nujerran kammoni.

Seuraavissa kuvissa jakku/bleiseri, jota pidän mekon kanssa ulkona. Nyt on jo niin syksy, ettei tarkene ilman takkia. Jakku - tai mikä se lieneekään - on merkiltään Tiger of Sweden. Ostettu kirpparilta monta vuotta sitten. Paljon käytetty. Yksityiskohtana siinä on nahkaa hihoissa. Ajaton ja kestävä takki. Vai oliko se jakku tai bleiseri. Nämä blogin kauneuspuolen käsitteet ei ole vielä hallussa. Sitkeänä akkana aion kyllä ottaa ne vielä haltuuni.

Yhdestä asiasta olen sentään ehdoton: jalkaan aina korkkarit. Ei ikinä koskaan jalkaan terveyssandaaleja tai jotakin muuta matalaa. Korkkarit pitää mielenkin korkeana. Ainakin minun tapauksessani. Osaan juostakin niillä. Koska olen käyttänyt korkkareita koko nuoruus- ja aikuisuusikäni.

Seuraavissa kuvissa mekon kanssa musta Espritin neuletakki. Oikeastaan pidän melkein aina töissä tämän mekon kanssa neuletakkia.

Kavahdan matalia kenkiä kuin ruttoa. No, mutta ruttoahan ei enää Euroopassa ole. Pitäisi varmaan sanoa. Jota kavahdan kuin...Joka tapauksessa kavahdan. Näin se menee. Toki lenkillä, metsässä ja punttiksella käytän lenkkareita. Muuten olisin varsin huvittava näky.

Tällä viikolla - edelleen runsaan neljän kuukauden oppimiskokemuksen jälkeen - totesin olevani aito ruskeaverikkö digiblondi. Työtietokoneen salasana piti taas vaihteeksi vaihtaa. Sairausloma piti merkitä aivan omaansa tietokoneohjelmaan, muuten en saa palkkaa sarauslomalta.

                                 Sylissä rakas ja aina äkäinen Serefina.

Ähersin keskittymiskykyjeni äärirajoilla. Lopputulos: ei mitään. Sadattelin jo mielessäni, miksi menin sairastumaan. Kun sen jälkeen pitää puolikuntoisena alkaa heti syventyä, ymmärtää ja osata käyttää harvoin käytettyä tietokoneohjelmaa.Kun pitää jaksaa tehdä se ns. oikea työkin eli opettaa. Ehkä se vähentää minunlaisteni digi-idioottien sairauslomia. Ei, sentään. Olen varmasti ainoa työpaikallani, joka ei osaa käyttää tätä ohjelmaa.

    Paljon käytetyt Gaborin avokkaat.


Minua on siunattu onneksi auttavaisilla ihmisillä. Kiireinen, mutta avulias koulusihteeri auttoi - tai itse asiassa teki koko  ohjelman merkinnät. Minä siinä vierellä vain huokailin ja pyörittelin silmiäni. Kun väsytti niin. Olin puolikuntoinen tai oikeasti vielä sairas. Aamulla oli kuumetta 37,5.

Salasanaongelmaa me - lue hän - emme saaneet ratkaistua. Siihen tarvitaan järjestelmänvalvojan apua. Ja minun pienen pientä digityhmän sydäntä jo valmiiksi läpättää ja pelottaa se, jos joudun taas kohtaamaan pelottavan suvereenin järjestelmänvalvojan. Vaikka toinen heistä on olemukseltaan lempeä.

Kuvittelen jo etukäteen, mitä hän hermostuneesta  hermostustaan puhua louskuttamalla purkavasta akasta ajattelee. Ehkä: "Olisi tuo akka nyt hiljaa. Niin voisi oppia edes joskus jotakin. Rasittava. Hyvä, että menee sille läpättämälleen ATK:n peruskurssille. Voi, sitä tuon akan tulevaa opettajaa. Mitä kaikkea joutuu kestämään..."

Lähteet: kuvat omat

Digiblondin digimysteeri

Kadonneiden työ- ja kotisähköpostien salasanojen digimysteeri alkoi jo maanataina 24.4, enkä ole saanut sitä vieläkään ratkaistua.Aivan ensiksi nojauduin tässä asiassa koulusihteerin puoleen ja hän ystävällisesti lähetti sähköpostin järjestelmän valvojalle, joka ottaisi minuun yhteyttä tekstiviestillä.

Tulin töistä kotiin ja olin tietokoneella suoltamassa taas kerran nopeasti ja impulsiivisesti tekstiä blogiin, kun järjestelmänvalvoja soittikin - ei lähettänyt vain tekstiviestiä, sain henkilökohtaista palvelua digiaikana, josta ilahduin suuresti - ja kysyi: "Ootko koneella?" 

Minä: "Oon mä, jännä sattuma." Hän käski seuraavaksi "kirjautua ulos". Minä: "Mitä se uloskirjautuminen on? Miten mä sen teen?"
Hän selitti minulle liian monimutkaisesti ( Tai minä olen siis digityhmä.) ko. asian, enkä ymmärtänyt yhtään mitään. Ehdotin, että käykö se, että suljen koneen ja käynnistän sen uudelleen. Hän sanoi jotakin, että kaipa se käy (kuulin huokauksen).

 Ja sitten mä vasta hokasin, että olen kotitietokoneella ja sanoin:
"Hei, mä oon kotikoneella. Haittaako se? Käykä se tälläkin?" Oli vähän aikaa hiljaista. Hän varmaankin kelasi mielessään: Miten voikin olla noin tyhmä akan kopukka?

Minä mietin samalla mielessäni: Järjestelmänvalvoja. Onpa oikeastaan omituinen sana. Mikä ihmeen järjestelmä? Voisi olla myös kapitalistinen tai sosialistinen järjestelmä...Valvoja? Valvooko se koko ajan jotakin? Ehkä minunkin työkonetta. Näkeekö se, mitä kirjoitan, koska se on valvoja? Ja....Hän sanoi, ettei se käy kotikoneella. Minä jotakin, että vai niin, no mitä sitten?
Hän jatkoi jäätävän rauhallisesti: "Jos yritetään huomenna, kun olet töissä ja työkoneella." Sovimme kellonajan ja puhelu päättyi siihen.

Seuraavana päivänä 25.4 järjestelmänvalvoja soitti taas kello 16 jälkeen. Onneksi satuin olemaan vielä lukiolla. Hän käski pistää työkoneeni telakkaan (taas omituinen sana, telakathan on yleensä meren rannalla ja tämä työpöydällä...Telakathan on usein kauniin näköisiä nostokurkineen...Turussa oli se hieno telakka silloin aikanaan ja...), kirjautua koneeseen ja painamaan jotakin nappulaa ylhäältä oikealta. Se vei minulta aikansa. Hän kertoi harjoittelusalasanan, ja pätevän oloisesti näpyttelin sen koneelle. Ei onnistunut. Järjestelmänvalvoja sanoi: "Kyllä olisi pitänyt." Toisellakaan kerralla työmme ei tuottanut tulosta. Järjestelmän valvoja huokaisi: "Kai minun pitää tulla sinne. Tilanne vaikuttaa monimutkaiselta." (Ja akka hemmetin tyhmältä.) Sovittiin tapaaminen 2.5 tiistaina.

Järjestelmänvalvoja saapui kello 12 maissa ruokatunnilla.Hän oli lempeän näköinen mies. Ajattelin mielessäni: Hänkö tiukka järjestelmänvalvoja, noin lempeän näköinen? Hän joka tarkasti valvoo.

Johdatin hänet opetusluokkaani, jossa työkone oli telakassa. Ja hän vaihtoi salasanan. Minun ei itse tarvinnut tehdä mitään muuta kuin keksiä uusi salasana. Sain nojautua. Siinä hän lempeä ja kärsivällinen ilme kasvoillaan näpytteli konetta, ja minä pajatin hänelle digiblondiudestani. Ja siitä, että aion mennä ensi syksynä kansalaisopiston ATK:n peruskurssille. Hän sanoi:"Se on erittäin hyvä ajatus." Ajatteli varmaankin, että se on enemmän kuin tarpeellista tuolle hölmölle akalle.