Päivän vaatteet ja kuulumiset

Niin sanottu "valokuvaajani" tytär lähti Helsinkiin kahdeksi kuukaudeksi pääsykoe valmennuskurssille. Joten kuvaajana toimi mieheni, joka ei oikein jaksaisi sitä. Ei todellakaan jaksaisi. Ei anna kipakoita ohjeita kuten tytär. Mies on lähinnä kyllästyneen näköinen. Ja se tarttuu minuunkin. Vaikka kuinka yritän. Luontevasti.

Kuvat ovat taas meidän epäselvää "tyylisuuntaustamme". Ja minä jurotan. Niin kuin monesti valokuvissa.

Pesä on nyt siis tyhjä kaksi kuukautta. Tämä on harjoittelua siihen, kun pesä on lopullisesti tyhjä. Apua! Tulee niin ikävä ja alkaa tavallaan uusi elämänvaihe. Toisaalta areena on vapaa miehen ja minun torailuun ja rakastamiseen.

Tunika on vanha Marimekon. Tekonahka housuni - joita olen jostakin syystä alkanut pitää ylläni miltei jatkuvasti - tuovat rouheutta hempeään vaaleanpunaiseen.

Tapasin tietokoneohjaajani ja opettelimme sähköpostin käyttöä. Ihan tosi. Osaan kyllä työni takia jotenkin käyttää sitä. Mutta en osaa laittaa siihen liitteitä. Tai mitä ne nyt ovat. Näin alkeellisella tasolla olen. Digi-idiootti.

Ja voi itku miten paljon opeteltavaa minulla vielä on. Epäonnistumisten rajattomat mahdollisuudet. Olen sitä sukupolvea, jolle ei koulussa opetettu ATK:ta. Mutta oppimiskokemusta. Tavoitteellista toimintaa. On kyllä. Mutta nautin ja tykkään blogin pitämisessä eniten kirjoittamisesta. Olisin vapaa kuin taivaan lintu, jos joku tekisi digihommat puolestani. Mutta eihän se ole mahdollista. Ja tulevaisuudessa kaikki on ehkä varmaan diginä. 

Niinpä.

Joten sitä pitäisi osata.

Viimeinen viikko sairaslomaa on kohta ohi. Tunnen itseni vieläkin vähän heikoksi. Mutta ihanaa palata tavalliseen arkeen ja elämään. Eikä kyhnöttää huokaillen kotona. 

Olen melkeinpä lukenut kirjan päivässä. Muun muassa Mario Vergas Llosaa, Anita Brookneria, Alice McDermonttia. Olen aika vaativa nirppanokka kirjojen suhteen. Haluan lukea laatukirjallisuutta. Usein Otavan Keltaisen kirjaston kirjoja. Niissä on sisältöä, joka panee ajattelemaan. Sekä loistava kirjoittamisen taito. Ne aivan kuin säihkyvät ja kipunoivat  mielessäni.

            Kille-poika röhnöttää sylissä.

Jees. Pääsen taas kuntosalille ja voin tehdä kunnon lenkkejä. Ruokahaluni varmasti parantuu. Uusi, tavallinen elämäni! Jossa olen usein omissa ajatuksissani. Vaikka kuinka yrittäisin olla näpsäkkä emäntä. Olen toivottoman epäkäytännöllinen ihminen.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

Huono kampaajalla kävijä kampaamossa

Olen niin sanotusti huono kampaajalla kävijä. En esimerkiksi muista käydä säännöllisesti. Tukkani kasvaa mallista pois. Yhtenä päivänä sitten huomaan, että tukkani on melkoisen kauhea. Se vika lyhyissä hiuksissa on, että pitäisi rampata kampaajalla vähintään kahden  kuukauden välein. Nyt menin kampaajalle harvinaisesti iloisin mielin, kun pääsin toipilaana oikeaan elämään kodin ulkopuolelle.

              Ennen kampaajaa mallista pois kasvaneet hiukset.

Miksi en tykkää käydä kampaajalla? Ehkä siksi, että oman pärstän tuijottaminen peilistä on jotenkin kiusallista. Taidan olla tosi omituinen. Kun niin monet tykkäävät käydä kampaajalla ja kokevat sen hemmotteluksi. Minulle se on yhtä piinaa.Jos menen vain hiusten leikkaamiseen, se onneksi kestää vain puolisen tuntia. Mutta leikkaus sekä värjäys voi kestää kaksikin tuntia. Olen lisäksi vähän kärsimätön luonne. Ja istuttava kaksi tuntia paikoillaan. Ettei tarvitsisi omaa naamaansa tuijotella, luen tarjolla olevia lehtiä.

Ja se että monet uskoutuvat kampaajalleen. Minä en. Uskoudun miehelleni ja ystäville. Olen tosi hiljainen asiakas. Joka kiemurtelee tuolilla.

Minulla oli ennen pitkät tai puolipitkät permanentatut hiukset. Pari vuotta sitten tyttäreni puhuivat minut ympäri - itse asiassa jankuttivat aiheesta - leikkauttamaan lyhyet hiukset. 

Tyttäreni selittivät minulle, että lyhyet hiukset nuorentaisivat minua. Mutta en kyllä ole huomannut mitään muutoksia keski-ikäisen kasvojen ihossa. Kaipa lyhyet hiukset jotenkin vain kohottavat kasvoja.

               Lopputulos.

Minulla on ristiriitainen suhde hiusten värjäämiseen. Tavalliset värithän on aikamoisia myrkkyjä. Vähän huonolla omatunnolla silti värjäytän hiuksia raidoilla.

Niin monet naiset valittavat kampaajalla käynnin jälkeen, että nämä hiukset on nyt niin kaameat. Pelkästä huojennuksesta - että pääsen vihdoinkin pois kampaamosta - minä olen yleensä tyytyväinen lopputulokseen. Niin tälläkin kertaa.

Tykkäätkö sinä kampaajalla käymisestä?

Lähteet: kuvat omat

Digi voi tehdä riippuvaiseksi kuten rahapelit

Olen tämän nyt vajaan vuoden digikokemuksella huomannut. Kun viikonloppuisin pidän sometaukoa. Tekisi välillä kovasti mieli mennä tietsikalle. Ja saatankin käväistä jossakin somekanavassa .Saatan jopa olla välillä vähän levoton. En edelleenkään osaa käyttää puhelinta digimaailmoissa. Siis digiblondi yhä. Mutta olen ehkä jo - riippumatta onnettomista taidoistani - somettunut akan hupakko.

A-klinikan johtava ylilääkäri Kaarlo Simojoki väittää, että digitaalisuudesta tulee lähivuosina isompi ongelma kuin uskallamme kuvitellakkaan.

Riippuvuus, addiktio liitetään yleensä päihteisiin. Mutta riippuvuus voi olla myöskin toiminnallista. Kuten peliriippuvuus. Kun olemme digimaailmoissa ja saamme positiivista palautetta, se aktivoi aivojen mielihyväjärjestelmää. Tämä voi johtaa siihen, että haemme mielihyvän tunnetta uudestaan. Ja uudestaan. Tästä syntyy kierre, joka voi johtaa riippuvuuteen.

Minusta pelottavinta ja hurjinta on, että tutkimuksissa on todettu. Että digimaailmasta luopuminen aiheuttaa samanlaisia vieroitusoireita kuin päihteistä luopuminen: Huonoa oloa. Ärtymystä. Levottomuutta. Nämä vieroitusoireet ylläpitävät digin käyttämistä.

Entiset facebookin johtajatkin myöntävät, että somen ohjelmat on tehty samanlaisella logiikalla kuin rahapelit: Käyttäjä saa nopeasti mielihyvän tunteen. Ja se saa jatkamaan.

Esimerkiksi peukutus on tehty niin, että vasteen saa melko nopeasti. Etenkin nuoret voivat ärtyä tai ahdistua, jos vartin aikana ei ole tullut tykkäyksiä.

Kaikkialle tunkeutuva digi on omalla tavallaan jopa pahempi juttu kuin päihteet. Kukaan ei voi työpaikallaan juoda viinaa, mutta digi voi olla osa työtä ja somea voi käyttää tauoilla tai työaikanakin. Meillä ei ole enää juurikaan elämänalueita, joissa ei digi vaikuttaisi. Paitsi ehkä peseytyminen ja nukkuminen.

Aasiassa on jo miljoonia ihmisiä, joilla on ongelmia digin kanssa. Digimaailmaan voi syrjäytyä. Suomessakin on tapauksia, että koulu jää kesken. Kun eletään vain vain digimaailmassa.

Mitä tästä opin? Kannattaa vastaisuudessakin pitää viikonlopun sometauko. Vaikka se vähän levottomuutta aiheuttaakin.

Mitä mieltä sinä olet, voiko digistä tulla riippuvaiseksi?

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.3.2018, kuvat Pexel, Pixabay

Miksi joku on ahne?

  

Tämä kysymys pani miettimään. Olenko itse ahne? Raha-asioissa en ainakaan. Palkka tulee ja menee. Olen ahne korkkareille, kirpparin vanhoille rasioille, purkeille ja Arabian astioille. Onko viimeksi mainittu ahneutta? Vaan vain keräilyharrastus? Korkkareita en niin  sanotusti keräile. Niitä on vain sisäinen pakko ostaa, koska ne ovat kauniita. Esteettinen kokemus. Ehkä olen ahne niille.Paras ahneus on kai se, että on ahne elämälle.

Selvää ahneutta on muun muassa liike-elämän johtajien jättipalkkiot, pörssipeli. Ahneutta on pidetty aina huonona luonteenpiirteenä. Vasta viime vuosina psykologit on kiinnostuneet aiheesta.

Miksi jotkut ovat ahneita? Ahneuden ydin on lapsuuden huolenpidon puute, epäluotettava ja epävarma kasvuympäristö. Ahneus johtuu siis lapsuudenkokemuksista. Kun kasvaa epäluotettavassa ja sekavassa ympäristössä. Siksi tuntuu tarpeelliselta rohmuta itselleen mahdollisimman paljon. Se saa epävarmuuden pysymään loitolla.

Saksalaiset tutkijat yllättyivät muutama vuosi sitten tutkimustuloksesta, että ahneus on yhteydessä häijyyteen. Häijyllä ei ole empatiakykyä ja läheisiä ihmisiä. Hänellä on taipumus käyttää muita ihmisiä hyväkseen. Vahvistaa itseään muihin ihmisiin kohdistuvilla ilkeyksillä.

Mikä on sinusta ahneutta?

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.3.2018, kuvat ensimmäinen Pexel, loput omat

Kahvin terveysvaikutuksia

On jännää se, että kahvia pidettiin jotenkin huonona terveydelle vielä muutama vuosi sitten. Ja nyt se on terveysjuomaa. Itse olen oikea kahvikatti ja olen vain iloinen, että suurella herkullani on terveysvaikutuksia. Kahvia on muuten juotu jo 1200-luvulta saakka.

Kahvin on huomattu ehkäisevän Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja. Se vähentää myös aivohalvauksen riskiä ja saattaa pienentää riskiä sairastua maksasyöpään.

Kahvin kofeiini lisää valppautta ja tarkkaavaisuutta. Se myös parantaa mielialaa. Mutta toisaalta todella isot kahvimäärät saattavat lisätä hermostuneisuutta, ahdistusta ja jännittyneisyyttä. Joillekin kahvi voi aiheuttaa vatsavaivoja, närästystä, unettomuutta, sydämentykytystä.

Tutkimusten mukaan kahvi saattaa myös vähentää kakkostyypin diabetesta. Kofeiini parantaa myös suorituskykyä lyhyt- ja pitkäkestoisessa liikunnassa.

Kumpi on parempi tumma- vai vaaleapaahdettu? Ilmeisesti vaalea. Koska tummapaahdettuja papuja  - nimensä mukaisesti - paahdetaan kauemmin kuin vaaleita. Siksi niissä ei ole niin paljon antioksidantteja kuin vaaleissa pavuissa.

Kahvissa on siis myös antioksidantteja, jotka estävät kehon hapettumisreaktioita. Hapettumisreaktiot liittyvät vanhenemiseen.

Parasta olisi luomukahvi, koska torjunta-ainejäämät jäävät myös kahvipapuihin. Laadultaa parasta on etiopialaisperäinen kahvi, koska se kasvaa noin kahden kilometrin korkeudessa viileässä vuoristossa, kypsyy hitaasti ja yleensä sato korjataan käsin.

Juotko sinä kahvia?

Lähteet: Voi Hyvin 10/2017, kuvat Pexel, Pixabay

Jännittäminen esiintymistilanteessa

Minä olin nuorena todella kova jännittämään. Esitelmät ja puheet täyttä tuskaa. Kädet tärisivät. Punastelin. Opettajan hommassa en enää paljoakaan jännitä tuntien pitoa ja esiintymistä. Rutiineihin tottuu. Mutta edelleen jännitän esimerkiksi vanhempien illassa puhumista ja eri tilaisuuksissa puhumista. Mutta asenne on iän myötä muuttunut: Puhutaan nyt ja jännitetään. Eipä se niin vakavaa ole eikä kuolemaksi. Ajattelevat muut mitä tahansa.

Kun esiintyy, jännitysoireet kuuluu asiaan. Helpottaa kun hyväksyy ne. Käsien tärinä, suun kuivuminen, sydämen tykytys, hikoilu, punasteleminen... Yleisö ei yleensä edes niitä huomaa. Kolme neljästä ihmisestä jännittää julkista puhumista. Siis lähes kaikki. Ammattiesiintyjäkin voi jännittää niin paljon, että oksentaa ennen esiintymistä.

Moni saattaa ajatella aivan turhaan. Jos jännittää, esitys menee pieleen. Näin ei ole. Jos ei yhtään jännittäisi, läsnäolon tunne, jonka yleisö aistii, katoaisi. Sitä saattaisi höpötellä turhistakin asioista.

Seuraavaksi muutamia vinkkejä jännittämisen vähentämiseksi. Sen jo kirjoitinkin, että hyväksy jännittämisoireet, koska ne kuuluu asiaan. Ja melkein kaikki tuntee niitä. Tämän olen kokenut itselleni tärkeäksi vinkiksi.

Keskity asiaasi, älä yleisöön. Mene sanottavasi sisälle. Valmistele ja harjoittele esiintymistäsi. Muotoile sanottavasi niin, että se sopii sinun suuhusi. Näin sinun on luontevampi olla.

Hae yleisön joukosta ystävällinen katse. Se kannustaa sinua. Yritä ajatella yleisöä myönteisesti.

Voit yrittää purkaa jännitysenergiaa liikkumalla. Jos esiintymispaikka on lähellä, kävele sinne. Mene kyykkyyn ja nouse muutaman kerran. Pyörittele nilkkoja ja ranteita.

Hengitä syvään. Se rentouttaa ja rauhoittaa.

Puhuttele yleisöä. Ole lämmin, suorapuheinen, rehellinen ja läsnäoleva. Voit aivan hyvin kertoa yleisölle, että sinua jännittää. Saat vain sympatiaa osaksesi.

Tee hyvät muistiinpanot. Jotkut ajattelevat, ettei muistiinpanoista lukeminen ole vakuuttavaa. Mutta kyllä on. Asiaa ei tarvitse osata ulkoa.

Onko sinun esiintymisjännityksesi helpottanut iän tai kokemuksen myötä?

Lähteet: Helsingin Sanomat 18.3.2018, kuvat omat

Päivän vaatteet ja jonkinlaisia mietteitä

Viikko on mennyt hitaasti rahnustaen, kun on pitänyt olla sänkytoipilaana. Naama on kaventunut ja painoa tippunut kolme kiloa. Olen lukenut täysin ehdottomasti kirjatoukkana. Huokaillut. Vältellyt läppäriä. Vaikka nyt olisi aikaa opetella digiä. Tosin aivot ovat jähmeät, koska en ole saanut liikuntaa. Läppärin saa sänkyyn. Mutta kun ei. Niin ei. Blogijuttuja olen tehnyt. Samoten käynyt facebookissa ja instagrammissa.

Minulla on ollut vajaan vuoden älypuhelin. Mutta en vieläkään osaa käyttää sitä kuin puheluihin ja kuvien ottamiseen. Sitäkin voisi harjoitella. Joku päivä. Sitten tulevaisuudessa. Joskus.

Mekko on toissa talvena ostettu. Merkki Anna Field. Musta sopii tämän hetken tunteisiin. Poskipuna kalpealle naamalle. Kuvat taas vaihteeksi samanlaisia ja epäselviä. Tytär otti kiireissään, kun oli menossa kirjastoon lukemaan pääsykokeisiin. Kerrankaan hän ei käskyttänyt. Sain olla miten olin. Sehän minulle sopi.

Se on jännää ja toisaalta pelottavaa, että en muista mitään sairaalassa olon alun kolmelta päivältä. Kysyin mieheltä millainen minä olin: tosi sairas ja mahdoton.

Hän oli tullut sairaalaan joutumiseni seuraavana päivänä minua katsomaan. Olin nukkunut. Hän oli herätellyt minua. Minä olin herännyt ja siristellen katsonut häntä ja sanonut heti: Nyt minun pitää piristyä. Haluan suihkuun. Mies oli ajatellut, että eihän tuo varmasti tolpillaan pysy. Ja sanonut, että ei nyt vielä kannata ja tuo tippapullokin on.

Minä olin vänkännyt vastaan: Varmasti menen. Olin yrittänyt päästä sängystä ylös. Mutta se ei kovan yrittämisenkään jälkeen  ollut onnistunut. Olin vaatinut miestäni nostamaan tai vetämään minut pois sängystä. Kun mies ei ollut suostunut. Olin päästänyt perusteellisen kiroiluryöpyn. Miehen mukaan turkkilainen merimieskin olisi jäänyt kakkoseksi. Sitten olin puhissut sängyssä ja nukahtanut.

Mies sanoi, että olin näiden kolmen päivän aikana kuvitellut olevani terve. Siksi änkyröinyt. Viharyöpyt olivat rapsahtaneet miehen naamalle kuin paksu oksa ikkunaan. Lopuksi mies sanoi: Sinun seurassasi - kun olit valveilla - oli melkein mahdoton olla. Sanoin varmasti hoitajillekin typeriä ja uppiniskaisia asioita.

Se siitä saraalassa olemisesta. Haluaisin unohtaa koko sen ajan. Turpoamisen ja askelkyykyt sairaalan käytävällä. Lopulta nekin kiellettiin.

Odotan kevättä ja puutarhahommiin pääsyä. Mutta täällä vain tupruttaa lisää lunta. Vanhempi kissa Serefina on ollut melkein koko ajan kanssani sängyssä. Huomasin tai kuulin, että hän kuorsaa. Mikä on aika omituista kissalle. Hän on kyllä muutenkin erikoinen. Puhelias. Moikkaa aina. Katsoo suoraan silmiin. Hänellä on erittäin kuuluva ja kantava ääni. Jos voimat alkaakin vanhuuden takia olla vähissä, hän korvaa ne vaativan kovalla äänellään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: kuvat tyttären, viimeinen kuva oma