Elämää maalla 92.

                      Osittain syöty suklaa-päärynäkakku.

Taas  on yksi viikko hujahtanut. Tuntuu siltä, että mitä vanhemmaksi tulee, sen nopeammin aika kuluu. Kuudenkympin kriisini on ohi. Kun täytin 60 vuotta, olin aivan hermona. Tilasin kasvoseerumeita ja voiteita. Olen käyttänyt vain luonnonkosmetiikka kymmenen vuotta. Oikeasti uskon, etteivät mitkään ryppyvoiteet ja seerumit estä kavojen rypistymistä. Tilasin tätä kosmetiikkaa rauhoittamaan mieltä - aivan hullua. Mutta tämä lievensi kriisiäni. Lutraan nyt niillä.

Kuudenkympin kriisiini vaikutti sekin, että ajattelen olevani nyt lähempänä kuolemaa. Minulla on kakkostyypin diabetes ja ehkä kuolen sen sivuoireisiin. Maksa, munuaiset tai haima pettää. En tule elämään kovinkaan pitkään. Mummoni eli 85-vuotiaaksi. Isä kuoli itsemurhaan vain 46-vuotiaana. Äiti alkoholiin 60-vuotiaana. Sisko keuhkosyöpään 49-vuotiaana. Veljelläni oli paksusuolen syöpä, mistä hän toipui. En osaa arvailla, miten pitkään isäni ja äitini olisivat eläneet, jos olisivat kokeneet luonnollisen kuoleman. Isä ehkä aika pitkään.

En pelkää kuolemaa kovinkaan paljon. Siihen vaikuttaa - omituisesti - tyttäreni kuolema 21-vuotiaana. Kuoleman syytä ei löydetty. Sellaista on muka ekstrakti luonnontiede. Neljässä vuodessa pahin, tuskainen suru lieveni. Nyt osaan elää surun kanssa. Silti tyttäreni on ajatuksissa melkein joka päivä. Tyttäreni kuoleman jälkeen käsittelin kuolemaa paljonkin. Ehkä siksi en pelkää.

Uskon, että tapaan tyttäreni kuoleman jälkeen. Uskon ikuiseen elämään. Kuollessa tietoisuus säilyy, vaikka ruumis mätänee. Tietoisuus voi olla kärpäsen kokoinen tai sitä pienempi tai todella suuri. Se voi ottaa monia muotoja ja suuruuksia. En usko perinteisesti taivaaseen ja sielun kuolemattomuuteen vaan vain tietoisuuteen. Universumissa on tilaa kaikille tietoisuuksille.

Viime yönä heräsin kummasti jo neljältä. Yleensä nukun todella hyvin. Nyt kaamoksen aikaan jopa 9-10 tuntia. Siispä paistoin ranskalaiset maalaisleivät, jotka olivat jääkaapissa  yölevolla. Sitten menin takaisin sänkyyn ja vain ajattelin kaikenlaista. Aamu yhdeksältä tein reissumiesten (reissumimmien) taikinan - eli hapanjuurileipominen jatkuu vireästi - olen hullu hapanjuurileipoja.

Viime lauantaina oli viimeiset pikkujoulut. Otin rauhallisesti, join kaksi annosta viiniä ja vettä. Muistan kaamean krapulan viime viikolta. Kolme päivää meni elämästäni hukkaan sairastettuani sitä. Minulle ahdistuksesta kärsivää ei alkoholi sovi.

En ole tehnyt mitään jouluvalmisteluja. En ole laittanut valoja sun muuta. En polta kynttilöitä. Kranssin tein itse, koska tykkään sen teosta. Pakastimet ovat niin täynnä, ettei niihin sovi lanttu-, porkkana-, peruna- ja punajuuri-sinihomejuustolaatikot. En halua alkaa sählätä niitä joulunaluspäivinä. Ja joulu nostaa erityisesti mieleen tyttäreni kuoleman. En siis tee "täydellistä" joulua. Rosollin teen itse. Niin saan kasviksista ja omenasta rustiikkeja palasia, ja rosolli on raikasta. Myös lasimestarin sillin teen itse. Sekin on silloin hyvin raikasta. Lihaa meillä ei jouluna ole. Seitan"kinkkua" sen sijaan. Joulutorttuja, taatelikakkuja ja hapanjuuri saaristolaisleipää teen.

Olen huolissani miehestäni. Hänellä on niin paljon kaikkea. Hän huolehtii Alzheimerin tautia sairastavan isänsä laskuista ja muista paperihommista. Hänen tätinsä kuoli, ja mies on hoitanut kuolinpesään kuuluvia asioita, muun muassa tädin talon myymisestä. Se on Helsingissä Malmilla.

Lisäksi mies auttaa aivoinfarktin saaneen ystävänsä asioissa ja soittokaverinsa apteekissa käymisessä. Ja tämän kaiken lisäksi hänellä on työnsä. Pelkään, että mies uupuu. Hän on jo uupunut muutamia vuosia sitten ja oli sairauslomalla kuukauden.

Elän nykyisin kotirouvana - melko laiskana sellaisena. Muun muassa siivoan vain kolmen viikon välein, täytän ja tyhjennän astiapesu- ja pyykkikonetta. Viikkaan vaatteet. Lämmitän uunit. Kokkaan ja tietty leivon hapanjuuresta. Itsenäisyyspäiväksi tein suklaa-päärynä kakun. Se on oikea sairauspommi. Tumma suklaalevy, ruokosokeria, päärynöitä, puoli desiä kaakaota, kermaa, vehnäjauhoja, vaniljasokeria, leivinjauhetta ja voita. Minä en diabeetikkona voi syödä sitä kovinkaan paljon. Mies voi nauttia sitä kermavaahdon kanssa. Ei mieskään kovin terve ole. Hänellä on verenpainetta ja huonoa kolesterolia.

Ei miehen kanssa muistettu katsoa itsenäisyyspäivänä linnan juhlia, vaikka se on ollut tapana. No, lehdistä näki niitten kulun. Hyvä, että Eppu Normaali oli kutsuttu.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Pärstäkuva minusta. En käytä lainkaan silmämeikkiä. Vain huulipunaa ja kulmaväriä.

Vähemmän tunnettu syömishäiriö: ortoreksia.

 

Kunnon ihminen ajattelee, mitä suuhunsa laittaa. Terveydestä - mitä se ikinä tarkoittaa - ei ole haittaakaan. Tai voiko sittenkin olla?

Voi, vastaa laillistettu ravitsemusterapeutti Jonna Heinonen. Heinonen on vuosien ajan perehtynyt vinoutuneeseen syömiseen, kuten ortoreksiaan, joka kuuluu epätyypillisiin syömishäiiriöihin.

Ortoreksiassa on pakkomielteinen tarve syödä liian terveellisesti. Määritelmä on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Yhteiskunta hyväksyy niitä, jotka optivoivat ruokavaliota.

Häiriintyneeksi syöminen muuttuu, kun terveellisyys menee överiksi ja aiheuttaa enemmän pahoinvointia kuin hyvinvointia", Heinonen summaa.

Vaikutuksensa on myös terveyden ihannoinnilla ja esteettisillä lajeilla, kuten fitneksellä. "Ei ole niin, että fitness on yhtä kuin ortoreksia. Mutta selvää on, että tiukasti rajatulla elämäntyylillä on lieveilmiönsä", Heinonen sanoo.

Ortoreksiassa varsinainen ulkomuoto on toissijainen asia. Tästä huolimatta paino saattaa pudota. Ruokaa ei usein saa riittävästi, kun syömisen säännöt ovat niin joustamattomia. Tällöin voi tulla myös puutostiloja.

Ortoreksian alkamisen taustalla on monesti joku erityisruokavalio. Yksi päättää olla vegaani, toinen suitsuttaa ketoruokavaliota.

Kun ihminen tuntee tarvetta liikkua pakonomaisesti, taustalla saattaa olla ortoreksian sijaan kehonkuvahäiriö.

Ortoreksia jää usein diagnosoimatta, koska sitä ei välttämättä pidetä epänormaalina vaan pidetään jopa tavoiteltavana tapana elää.

"Jos uskoo tekevänsä oikeita asioita, ihmisen mieli menee helposti kuplaan. Huomaamatta jää, että omat syömistavat ovat ovat kääntyneet terveyttä vastaan", Heinonen sanoo.

Usein vasta käynti verikokeissa tai puntarilla saattaa paljastaa totuuden. Heinonen muistuttaa, että jos sairauden tunto puuttuu kokonaan, toista on miltei mahdotonta auttaa. Monesti herääminen vaatii jonkinlaisen kriisin. Tilanteen, jossa ihminen voi ymmärtää, ettei tämä ole kaiken kärsimisen arvoista.

Pääseekö ruokahälyä koskaan eroon? Viekö syömisen ajattelu energiaa? Pidänkö saarnoja läheisille? Onko lähipiiri kaventunut?

Kun Heinonen alkaa hoitaa ortoreksiasta kärsivää, keskiössä on radikaali rohkeus. Hän muun muassa neuvoo ihmistä kauppaan ja valitsemaan tuotteen puhtaasti sen perusteella, miltä olettaa sen maistuvan. "Eikä yhtään sen perusteella, mitä ravintoainetaulukossa lukee. Taulukkoon ei tarvitse katsoakaan."

Lähteet: Helsingin Sanomat 25.10.2025, kuvat Pexels, Pixabay

Rauhoita yliaktiivinen mieli

 

Kaikilla on sisäinen suojelija, joka on eräänlainen turvallisuustutka, jonka tehtävänä on etsiä uhkia ympäristöstä.

Tämä tutka on usein miellyttäjillä yliaktiivinen. Se hakee joka hetki vaaran aineksia muiden ilmeistä, eleistä ja äänenpainoista. Olenko turvassa tässä tilanteessa, vai onko tässä vaaran mahdollisuus?

Toisten mielipiteillä on miellyttäjän maailmassa korostuneen suuri merkitys. Hän tarkkailee ja arvioi, mitä muut tarvitsevat. Omat tunteet ja ajatukset jäävät ilmaisematta.

Tämän taustalla voi olla esimerkiksi pitkittynyttä stressiä ja traumaattisia tapahtumia, mutta tapa voi liittyä myös synnynnäiseen temperamenttiin ja herkkyyteen. Tunneherkkä saattaa traumatisoitua asioista, jotka joku toinen ohittaisi olankohotuksella.

Ylivirittynyttä mieltä voi tyynnytellä niin, että opettelee hermoston itsesäätelyä. Jo se voi auttaa, että keskittyy hengittämään syvään alavatsaan ja alaselkään asti. Itselleen voi puhua kuin pikkulapselle, että ei ole mitään hätää, vaikka keho antaa viestin vaarasta. Itseään voi silittää tai halata, sillä hermosto tykkää paineen tunteesta.

Miellyttäjä miellyttää muita, koska hän väistelee alitajuisesti vaikeita tunteita, kuten häpeää, syyllisyyttä tai hylätyksi tulemisen pelkoa.

Jokainen tunne on kuitenkin sallittu. Nämä pitäisi uskaltaa tuntea ja päästää ulos esimerkiksi fyysisellä tekemisellä, musiikin kuuntelemisella, itkemisellä tai puhumalla.

Itseään ei kannata soimata siitä, että kontrolli käy ylikierroksilla ja omat rajat ovat välillä unohtuneet. Silloin on halunnut pysyä turvassa ja saada hyväksyntää.

Yhteys itseen voi löytyä uudestaan, kun opettelee kuuntelemaan itseään ja tekee asioita, jotka lisäävät turvan tunnetta. "Mitä minä tarvitsen? Mitä minä ylipäätään tunnen?", kirjoittaa tunneterapeutti, valmentaja ja kirjailija Suvi Bowellan.

Olisi todella ihanaa elää maailmassa, jossa kaikki osaavat ottaa toisensa huomioon, mutta niin ei ole. Kaikkien on itse määriteltävä, mitä on valmis sietämään.

Lähteet: Kauneus&Terveys 6/2025, kuvat taidekeskus Salmelan näyttelystä.

Elämää maalla 91.

 

Minä olen jonkin verran sosiaalisten tilanteiden kannattelija. Ymmärsin tämän lukiessani Hesarin yhtä artikkelia. En ole kannattelija suuressa seurassa. Ehkä keskisuurissa tai pienissä.Vasta oli yhden yhdistyksen pikkujoulut. Väkeä ei ollut paljon.

Minä tarkkailin joukkoa. Mietin, viihtyvätkö kaikki? Oliko jokaisella puhekaveri? Jos ei ollut, minä menin juttelemaan. Jos tuli hiljainen hetki - mikä on kyllä harvinaista, kun viisitoista naista juhlii - mursin sen kysymällä: onko teistä mukavat juhlat? Onko riittävästi herkkuja ja viiniä? Etenkin viiniä.

Olin jotenkin uupunut  juhlien jälkeen. Tajusin, etten ollut juurikaan puhunut itsestäni. Aika oli mennyt tarkkailuun, mikä on yleistä tunnollisilla, sovinnollisilla, vastuuntuntoisilla, suorittajilla ja empaattisilla ihmisillä psykologien mukaan.

Tämä on sosiaalinen kuorma. Taipumus ottaa paljon vastuuta sosiaalisten tilanteiden kulusta. Tosiaan kuorma se on, josta pitäisi päästä eroon. Ehkä tietoisella harjoittelulla, mihin tulikin tilaisuus toisissa pikkujouluissa.

Niissäkään ei ollut suuri joukko. Ehkä keskisuuri. Naisia ja miehiä. Juttelin myös itsestäni, enkä tarkkaillut kovasti juhlan kulkua - vaikka tunsin painetta siihen. Ja tähän paineeseen join liikaa viiniä. Olo kotiin tullessa oli iloinen, mutta seuraava aamu kaamea. Krapula. Mitä vanhemmaksi tulee sen helpompi on saada krapula. Minulla se kesti kolme päivää. Oksensin ja nukuin ensimmäisen päivän. Häpesin ja hermostoni oli herkillä ja kireällä seuraavat kaksi päivää. Mielessä jankutin: ei koskaan enää.

Tuntuu, että koko tämä viikko on mennyt juhliessa ja niistä toipuessa. Päivisin  paitsi krapulan ensimmäisenä päivänä olen kyllä tehnyt samaa kuin aina. Lämmittänyt uuneja, pessyt ja viikannut pyykkiä, täyttänyt ja tyhjentänyt tiskikonetta, laittanut ruokaa,  kirjoittanut tätä blogia, leiponut neljä hapanjuurileipää, käynyt kolme kertaa kuntosalilla... Viime sunnuntaina sain viimein siivottua kunnolla. Olkoon se joulusiivous.

Hapanjuuriruisleipä ei onnistunut. Raski ei pulputtanut ja silti kärsimättömänä ihmisenä tein siitä liian kovan taikinan. Kohotin monen monta tuntia. Taikina nousi vain vähän. Leivoin kaksi limppua, jotka eivät juurikaan kohonneet. Uuniin vain. Seurauksena kaksi pientä ja kovaa limppua.

Se kärsivällisyys. Olen kyllä noin yleensä oppinut vähän kärsivällisyyttä tässä hapanjuurileivonnassa. Tähän asti - paitsi nuo ruisleivät - leivät ovat yleensä onnistuneet. Huonosti kävi myös ensimmäisellä kerralla hapanjuuriruisleivän teossa. Taidan lopettaa koko ruisleipien leipomisen. Reissumimmejä kyllä leivon,koska ne voi tehdä juuresta. Ei tarvita raskia. Raski tarkoittaa sitä, että juurta, jauhoja ja vettä sekoitetaan kuin löysäksi puuroksi. Ennen käyttöä sen pitää pulputtaa ja siihen täytyy tulla ilmakuplia.

Seuraavana päivänä tein itseäni lohduttaakseni hapanjuurimaalaisleipää, joka onnistui hienosti. Niin kuin kaikki vaaleahkot leivät.

Taas kirjoitan hapanjuurileivonnasta. Kun olen niin hurahtanut! Ja saanut uuden harrastuksen. Se on nyt osa minua. Minun identitettiäkin.

Hain kaupasta luomujauhoja,  täysjyväruista ja vehnäjauhoja. Eräs nainen etsi myös täysjyväruista ja neuvoin hänelle, mistä sitä löytyy. Hän kysyi, oletko myös sinä hapanjuurileipuri. Olipas meillä paljon puhuttavaa. Hän neuvoi muun muassa, että ruisraskiin kannattaa laittaa täysjyväruisjauhoja ja ruisrouhetta. Kerroimme vaaleammista leivistä, ja hän antoi hyviä neuvoja, kun oli harrastanut tätä leivontaa 20 vuotta. Puhumisesta ei tullut loppua, kunnes naisen mies tokaisi, että nyt viimein lähdetään.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Itkusta

 

Minä itkin paljon tyttäreni kuoleman jälkeen. Joskus lenkillä asumattomalla alueella kiljuin, huusin, raivosin ja lopulta itkin. Olen kokenut monia traumaattisia asioita elämässäni. Muun muassa parhaan ystäväni itsemurhan jälkeen itkin öisin, joka yö. Siksi öisin, etteivät pienet lapseni olisivat nähneet päivästä toiseen itkevää äitiä. Saatan myös itkeä, kun näen jotakin hyvin kaunista esimerkiksi taidenäyttelyssä. Saatan itkeä myös liikuttavia elokuvia katsellessa. Taidan olla oikea itkupilli ja erityisherkkä.

Itkun jälkeen tuntuu usein hyvältä. Ikään kuin puhdistuneelta. Itkulla on tärkeä tehtävä tunnemaailmassa, sanoo psykologi ja tietokirjailija Heli Heiskanen. Itku on mielen ja kehon keino vapautua tunnelatauksesta. Stressihormonit vähenevät ja mielihyvähormonit lisääntyvät. Lihakset tuntuvat raukeilta. Tämä ei päde suureen suruun.

Jotakin auttaa mieltä painavista asioista puhuminen. Toista parhaiten itkeminen. Jos tunteita ei koskaan pura vaan pitää ne tiukasti sisällään, ahdistus ja jopa fyysiset vaivat kielivät kannetusta kuormasta. Ne voivat olla pääkipua, vatsavaivoja tai erilaisia kehon jumia.

"Pitkään patoutuneet tunteet, kuten katkeruus ja viha, voivat heikentää hyvinvointia ja vastustuskykyä. Niiden on arveltu voivan altistaa jopa vakaville sairauksille", Heiskanen sanoo.

Jokin suuri elämänmuutos tai menetys voi avata itkuhanat. Kauan raskaassa elämäntilanteessa sinnitellyt ihminen kokee usein, että kun itku viimein tulee, sille ei tahdo tulla loppua. Tunteet purkautuvat voimakkaasti esimerkiksi uupumisen seurauksena. Kun iso määrä tukahdettuja tunteita purkautuu, voimakkuus voi yllättää. Jotkut ihmiset saattavat silti jopa pelätä itkemistä.

Kun on vaikea sallia itku itselleen tai suhtautua toisen ihmisen itkuun, se kertoo usein, ettei tunteiden kohtaaminen ole itselle helppoa. Oma selviytymiskeino on ollut ennemminkin ohittaa vaikeat tunteet.

Kun välttelee vaikeita tunteita, kuten surua, pettymystä tai häpeää, samalla voi heiketä yhteys iloon, innostukseen ja rakkauteen. Värit katoavat elämästä.

Paras tapa elvyttää itkemisen taito on yrittää palauttaa yhteys omaan kehoon. Se tarkoittaa, että tunnistaa, miltä kehossa tuntuu eri hetkinä. Jos yhteys on ollut kateissa kauan aikaa, sitä pidemmän harjoittelun palauttaminen vaatii.

"Itkeminen vaatii antautumista ja rentoutumista, eikä se tapahdu väkisin. Se kuitenkin kannattaa, koska samalla vahvistuu yhteys kehoon ja tunteisiin ylipäänsä, myös myönteisiin", Heiskanen sanoo.

Jos tunteiden käsitteleminen yksin tuntuu mahdottomalta, sitä voi tehdä myös ammattiauttajan kanssa.

Monikin ihmisistä pyyhkii silmäkulmiaan harva se päivä kokiessaan jotakin sykähdyttävää, esimerkiksi nähdessään lasten esiintyvän tai kuullessaan kaunista musiikkia. Tarkoittaako tämä, että on turhankin herkkä itkemään?

Heli Heiskasen mukaan kyse on enemmänkin kyvystä liikuttua kuin itkuherkkyydestä. Tällaisia tunteita voivat herättää paitsi lapset ja taide, myös eläimet, luonto ja kaikki kaunis. Heiskasen mielestä tämä on erityisherkkyyttä, johon liittyy voimakas, syvä tunne-elämä ja empatiakyky. Itkeminen voi olla myös osa persoonaa ja temperamenttia.

Joskus itku on keino saada huomiota. "Aikuisen itku voi olla manipuloinnin keino, mutta se on aika harvinaista, ellei kyse ole jonkinlaisesta persoonallisuushäiriöstä", Heiskanen sanoo.

Joskus itku voi olla kutsu lohduttamaan. Toisen ihmisen läheisyys tunteiden purkautuessa voi tuntua tärkeältä.

Lähteet: Hyvä Terveys 13/2025, kuvat omat

Aina pitää pärjätä yksin

En tarvitse  apua! Tietysti voin hoitaa! Pärjään hyvin itsekin. Kun tällaiset lauseet lipsahtavat huulilta ystävien kanssa, työpaikalla ja perheen kesken, kyse voi olla hyperitsenäisyydestä.

Hyperitsenäisyys voi olla liiallinen elämää haittaava persoonallisuuden piirre, joka on opittu selviytymiskeino, sanoo psykologi, psykologian tohtori Thea Strandholm.

Kun liiallinen itsenäisyys ja ylivastuullisuus korostuvat kaikkialla elämässä haitallisesti, puhutaan hyperitsenäisyydestä. Sen tunnistaminen itsessään tai läheisessään voi hyödyttää sekä yksilöä että ihmissuhteita. 

Myös haavoittuvuuden näyttäminen muille tuntuu hankalalta. Vaikeat tunteet sysätään herkästi syrjään ja ajatellaan, että nyt pitää vain pärjätä.

Ihmissuhteissa se saattaa näkyä vaikeuksina päästää ketään lähelle. Suhteiden syventäminen voi olla haastavaa, kun muihin ei osaa tukeutua. Hyperitsenäinen saattaa kokea, että on pohjimmiltaan aina yksin.

Töissä piirre voi ilmetä niin, että haalii itselleen lisää vastuuta ja hoitaa enemmän kuin olisi tarpeen. Uusia asioita voi harjoitella yömyöhään oman hyvinvoinnin kustannuksella. Näin uupumisriski korostuu.

 

Hyperitsenäisyyden taustalla on usein lapsuuden kokemukset. Lapsi ei ehkä ole saanut sitä turvaa ja lohtua, jota olisi tarvinnut. On voinut joutua aikuistumaan varhain. Jos on näyttänyt itsestään haavoittuvan puolen, onkin jäänyt yksin häpeän kanssa. Ajan saatossa ei enää edes yritä tukeutua muihin. Yli-itsenäisyydestä tulee keino suojautua.

Kun tunnistaa itsessään hyperitsenäisyyden piirteitä, on jo ottanut tärkeän askeleen. Silloin saattaa ymmärtää, ettei piirre ole välttämättä pysyvä osa itseä.

Samalla voi alkaa huomata tilanteita, joissa tarvitsee muiden apua. Aika ajoin on hyvä kysyä itseltään, millaisen elämän haluaa elää. "Onko tarkoitukseni oikeasti olla pärjäävä ja yksin vai voisinko uskaltaa muuttaa tapaani olla olemassa?"

Jos on ollut aina vain itsensä varassa, aluksi avun pyytäminen aiheuttaa epämukavan olon. Vaikeita tunteita kuten ahdistusta ei kuitenkaan kannnata pelätä. "Niiden tunteminen on hyvä asia, koska oma toiminta laajenee silloin joustavammaksi."

Tärkeää on, että hyperitsenäisen läheiset tunnistaisivat piirteen ja tarjovaisivat apua. Tällä voi olla iso merkitys ihmiselle, joka on tottunut hoitamaan kaiken yksin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 1.11.2025, kuvat omat

Elämää maalla 90.

 

Minulle ei ole tapahtunut sen kummemmin mitään. Olen ollut laiskana. Ihmetellyt pimeyden vyörymistä jo iltapäivällä neljältä. Sentään kuntosalilla olen käynyt ja tapaamassa ystävää. Minä en ole tunnelmoija. En ole polttanut kynttilöitä tai ripustanut valoja ulos tai sisään. Itse asiassa sisäinen maailmani on tullut tärkeämmäksi. Kaamos on mahdollisuus kääntyä sisäänpäin ja tutkiskella itseään.

Olen pohtinut helposti nousevaa ahdistusta. Ahdistus toki kuuluu elämään. Paniikkikohtauksia ei ole onneksi ollut nyt pitkään aikaan. Mikä on ahdistukseni takana? Mieleen tulee yksi trauma, jota en ole ehkä kunnolla käsitellyt.

Isän itsemurhan, parhaan ystäväni itsemurhan, äidin alkoholisoitumisen ja kuoleman ja siskoni kuoleman olen käsitellyt. Tyttäreni kuolema kulkee joka päivä mukanani, mutta olen oppinut elämään surun kanssa.

Minähän olin 21-vuotiaan tyttäreni kuoleman jälkeen aivan shokissa. En muista ensimmäisestä viikosta juuri mitään. Olin vaihtanut tummat verhot makuuhuoneeseen. Olimme käyneet kriisiterapiassa ja se jatkui muutamia viikkoja, kunnes koin, etten tarvitse sitä enää. Itkin ja kiljuin ja huusin tuskaani lenkillä. Tämä jäi vähitellen pois.

Muistan, kun kirjoitin tähän blogiin kaistapäisiä kirjoituksia.  En ole uskaltanut niitä lukea. Niin hullua elämä silloin oli. Muistan, kun jotkut kehuivat kirjoituksiani. Ne tulivat varmaankin suoraan alitajunnasta -  tuska sumensi osittain tietoisuuden. Miehellä ei ollut samanlaista tuskaa. Minä olin tyttäreni kanssa paljon läheisempi kuin mieheni. Tytär kertoi minulle jopa salaisuuksiaan. 

Toinen tytär on enemmän isän tytär. He puhuvat esimerkiksi autoista, jotka eivät kiinnosta minua lainkaan. Kunhan pääsen jonkinlaisella kotterolla eteenpäin. Mieheni kerää vanhoja sitikoita. Korjailee niitä ja vie ne lopulta oikealle korjaajalle.

Meidän etupiha on täynnä autoja. Kukkapenkkejä ei mahdu. Siksi kasvatan köynnöskukkia, kun ne tarvitsee vain vertikaalisesti tilaa talon yhdellä seinämällä.

Sain ATK-kurssin yksilöopetuksessa jonkinlaisen käsityksen, miten kuvia siirretään puhelimesta tähän Windows 11:sta. Olen kokeillut ja ihmeekseni saan siirrettyä kuvia, mutta eri tavalla kuin opettaja opetti. Siitä viis. Kunhan onnistuu. Kansioita on vaikea luoda, vaikka kuuliaasti kirjoitan kansion nimen sille varattuun kenttään. Kaikki kuvat menee luomisjärjestyksessään Galleriaan - kunhan menevät johonkin koneessa.

Pitää käydä liikkeessä, josta ostin kännykän ja koneen. Haluan filtterin pois. Naamakuvat menee automaattisesti filtterin läpi, eivätkä ole luonnollisia. Tietsikan näyttö on kaventunut, enkä voi sille itse mitään. Samoten en voi maksaa laskuja omalta koneelta. Maksan ne miehen koneella. Voi hemmetti tätä nykyaikaa.

Täällä on nyt niin liukasta, etten uskalla kävellä iltaisin taskulampun kanssa. Miksi en kävele päivisin? Olen vain niin tottunut iltaan. Olen yrittänyt puhua miestä ympäri, jotta ostaisimme koiran. Silloin olisi pakko kävellä ainakin kolme kertaa päivässä. En sitten tiedä, miten 17-vuotias Kille-kissa suhtautuisi koiraan. Hän on kyllä niin itseriittoinen, etten usko, että hän pelkäisi koiraa paljon. Haluaisin koiran pennun.

Olen leiponut hapanjuurileipää. Toisen kerran Saaristolaisleipää ja eilen Vehnä-spelttileipää, jonka juuri ei alkanut millään kohota. Sain hapanjuurileipojat-ryhmästä apuja. Ja juuri alkoi kohota. Ryhmä on todella kiva ja siellä on hyvä henki. Tällainen kesällä aloittelija on saanut paljon apuja.  Olen oppinut uutta sitä lukemalla.

Olen lämmittänyt uuneja nyt miltei joka päivä. Voi, että Kille-kissi nauttii lämmöstä samoin kuin minä vilukissa. Lämmittäminen on sujunut ihmeen helposti, vaikka halot on tämänvuotisia ja tuoreen kosteita. Käytän pikkuhalkoja ja isompia sekaisin ja panen väliin pahvia.

Hyvää viikonloppua kaikille!

                     

Ystävyyssuhteen epätasapaino

Minulla oli opiskeluaikana ystävä, jonka tapaamisen jälkeen olin uupunut paitsi silloin, jos juotiin. Aloin pohtia tätä väsymistäni ja ymmärsin, että ystävä kaatoi minun niskaani vain huoliaan ja murheitaan, vaikka ne välillä eivät olleet mitään isoja. Minä olin kuuntelijan ja auttajan roolissa. Tätä emme ottaneet koskaan esille, enkä opiskelun päätyttyä ja muutettuani toiselle paikkakunnalle, pitänyt kovinkaan paljon yhteyttä häneen. Jonkin verran kuitenkin. Ja sama kaava toistui.

Tämä ystävä sanoi minulle melko usein, että helppohan sinun on, kun olet noin tasapainoinen ja menestyt opiskelussasi. Silloin huomautin hänelle usein, että minähän käyn psykoanalyyttisessa psykoterapiassa, osaltaan opiskeluihin liittyen. Mutta käyn silti terapiassa, enkä ole mielestäni nyt terapian aikana tasapainoinen. Sanomani ei muuttanut mitään.

"Mikäli yhden rooli ihmissuhteessa jää toistuvasti sivuun, on suhde epätasapainossa", sanoo psykologi ja tietokirjailija Julia Sangervo.

On tavanomaista , että ihmisuhteessa yhden  ihmisen  asiat välillä korostuvat. "Toisella voi välillä olla selkeästi enemmän kuormitusta, vaikka haastava kriisi elämässä, mikä voi viedä enemmän tilaa."

Merkki epätasapainosta on yleensä jo se, että tilanne alkaa häiritä. Tämä kaava voi olla usein sama.

Ystävän kanssa oleminen saattaa tuntua yksipuoliselta huolenpito- tai tunnetyöltä, ja oma rooli on tukea ja lohduttaa ilman vastavuoroisuutta. Vaikka saattaisikin yrittää tuomaan ystävälle ilmi omia asioita, hän ei tartu niihin tai kysy niistä.

Sangervo neuvoo miettimään tuntemuksia, joita suhde ylipäätään aiheuttaa. Ihmissuhteen tulisi antaa voimaa, iloa ja merkityksellisyyttä. "Jos suhde tuntuu kuormittavalta tai vain ottavan eikä antavan, se on selkeä epätasapainoisen suhteen merkki."

Kuuntelijan rooliin ajautuvilla voi korostua persoonallisuudessa  sovinnollisuuden piirteet, kuten taipumus välttää ristiriitoja ja asettaa toisen tarpeet omien edelle.

"Jollain voi korostua halu ylläpitää harmoniaa ihmissuhteissa. Se voi liittyä myös introversion piirteisiin eli taipumukseen olla vähemmän puhelias ja halukas ottamaan sosiaalista tilaa."

Oman lapsuuden keskustelu- ja tunneilmapiiri on voinut totuttaa ihmisen pienempään rooliin jo lapsena. Vaikeudet ilmaista omia asioita saattavat kertoa myös  itsetunnon haasteista. Epävarmempi henkilö voi vaikeroida omien tarpeiden tai rajojen ilmaisemisesta ja vältellä konflikteja.  

Tilanottajan roolissa on heitä, jotka murehtivat paljon ääneen, ja heitä, jotka muuten vain keskittyvät paljon   omiin asioihinsa. 

"Taipumus murehtia omia huolia toistuvasti liittyy tutkitusti usein masennusoireisiin ja vaikeuksiin tunnesäätelyssä."  

Taipumista puhua paljon voivat selittää myös ekstroversion piirteet. Niissä on paljon hyvääkin, mutta liika voi olla liikaa.

Tilaa ottavan henkilön kohdalla itsetunnon haasteet taas voivat ilmetä niin, että toisilta haetaan hyväksyntää ja nähdyksitulemista.

Sivuutetuksi  tuleminen kannattaa yrittää ottaa läheisen kanssa puheeksi, vaikka se haastavaa usein onkin. Sama käy myös silloin,kun tunnistaa itse ottavansa paljon tilaa.

Sivuutetuksi itsensä tuntevan kannattaa sanoa asiasta lempeästi ja ymmärtäväisesti, jos läheisellä on rankempi vaihe elämässä meneillään. Silti kannattaa kysyä, onko toinen kiinnyttänyt huomiota siihen, että puhe keskittyy usein häneen.

"Ratkaisukeinoja kannattaa miettiä yhdessä. Voidaan vaikka sopia, että pienempään rooliin jäävän kuulumisista jutellaan enemmän."

Haasteet ihmissuhteissa eivät ole vaarallisia. Mutta niistäkin kannattaa puhua ääneen. On luonnollista, että ristiriitoja ilmenee.

"Ihmissuhteet eivät ole suorituksia, joissa pitäisi olla täydellinen. Tärkeintä on molemminpuolinen halu ymmärtää toista."

Vaikkapa huolen ottaisi puheeksi rakentavasti, toinen voi silti reagoida torjuvasti tai suuttua. Jos niin käy usein, voi olla tarpeen pohtia omia rajoja tai hetkellistä etäisyyttä.

                                                             

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.11.2025, kuvat omat

Onko hyvistä yöunista tullut suoritus?

 

"Unesta ei ole koskaan tiedetty niin paljon kuin nyt. Silti yhä useampi nukkuu huonosti. Onko hyvistä yöunista tullut suoritus, jossa pitää onnistua?

"Miten nukuin viime yönä? Kysymys voi kuulostaa viattomalta, mutta se ei aina ole sitä. Nykyään moni meistä arvioi hyvinvointiaan unenlaadun perusteella."

Unta mitataan älylaitteilla, luetaan asiantuntijoiden suosituksia ja yritetään kuuliaisesti parantaa nukkumista muun muassa unimaskeilla, korvatulpilla, painopeitoilla ja hengitysharjoituksilla.

Jos hyvinvointiinsa panostava ihminen ehkä aiemmin pyrki ihannepainoonsa, nyt tavoitteena on optimaaliset yöunet. Jos nukkuu huonosti, saattaa tulla epäonnistunut olo.

Aivokuvantamisen avulla on nyt saatu selville, että nukkumisen aikana aivoissa tieto kulkee hermosolusta toiseen, uusia hermosoluja syntyy ja haitallisia aineenvaihduntatuotteita poistuu. Eli aivot tavallaan puhdistuvat.

Moni nukkuu huonosti, koska eletään jatkuvassa ärsyketulvassa ja työelämä kuormittaa aivoja aiempaa enemmän.

Hyvän unen tavoittelu liittyy nykyään yksilökeskeiseen itsensä kehittämisen kulttuuriin, jossa elämän eri osa-alueita - ruokaa, unta, treenaamista, työtä - pyritään optimoimaan, sanoo tietokirjailija ja Lapin yliopiston kulttuurihistorian yliopistolehtori Päivi Rantala.

"Nukkumiseen liittyy kuitenkin paljon yhteiskunnallista hallintaa ja kontrollia. Yksilön vastuulla on suoriutua hyvin ja olla käytettävissä. Tähän liittyy esimerkiksi ajatus siitä, että kunnon kansalaisen kuuluu nukkua tietyn verran ja tiettyyn aikaan, jotta on tehokas."

"Voi kysyä, mitä hyvän unen nimissä yhteiskunnassa tavoitellaan. Yksilön terveyttä? Vai parempaa työtehoa tai mahdollisimman pieniä sairauskuluja ja säästöjä?"

Mihin tähtäämme kun tavoitellaan optimaalisia yöunia? Moni ajattelee, että paras määrä on 7-9 tuntia joka yö. Tämä näyttäisi myös tutkimuksissa olevan terveyden kannalta parasta. Mutta suositus kuvaa kuitenkin aikuisen keskimääräistä unen tarvetta, ja yksilöllinen tarve voi olla jotakin muuta.

"Unen ei tarvitse tulla heti vaan nukahtaminen voi kestää jopa puoli tuntia. Ihmisen elimistö ei ole koneisto, joka sammuu aina yhtä hyvin."

Yleistä on sekin, että kesken unien valvoskelee. Yöunen keskelle voi kertyä  valveilla oleskelua pätkissä yhteensä 20 minuuttia.

Unettomuudesta kärsivää tällaiset minuutti- ja tuntitavoitteet voivat turhauttaa. "Ymmärrän sen hyvin. Ehkä suurelle yleisölle ei ole osattu kertoa, että asiaan kuuluu sekin, että aina ei nuku yhtä hyvin", sanoo unitutkimukseen erikoistunut THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen.

Muun muassa stressaavat tai hyvin innostavat elämänvaiheet voivat venyttää nukahtamiseen kuluvaa aikaa tai pitää hereillä keskellä yötä. "On normaalia, että ihminen reagoi elämän asioihin niin, että uni tilapäisesti häiriintyy." Myöskin herkkäunisuus on osin synnynnäinen, osin iän tai sairauksien myötä tuleva ominaisuus.

On erikoinen ristiriita, että länsimaissa on laajat yksilönvapaudet, mutta nukkumiseen on vain yksi malli. Malli on kahdeksan tuntia yhtäjaksoista unta kello 22 ja 8 välille. Ihmiskunnan historiassa tämä on aika uusi ilmiö. "Se syntyi länsimaisessa yhteiskunnassa 1800-luvulla teollistumisen myötä, kun alettiin tehdä kellotettua ja aikataulutettua työtä", Rantala kertoo.

"Unta ja valvetta rytmitettiin palvelemaan talouden tarpeita. Vähitellen rytmi vakiintui keinotekoiseen jakoon: kahdeksan tuntia työtä, kahdeksan vapaa-aikaa ja kahdeksan unta." 

Unen liiallinen valvominen saattaa tuottaa paineita. Moni ihminen ajattelee, että päivä on automaattisesti pilalla, jos on nukkunut huonosti. Arjen asioista voi kuitenkin selvitä välillä kehnoimmillakin unilla.

Uniohjeet, joilla pyritään vaikuttamaan ulkoisiin olosuhteisiin, ovat tutkitusti tarpeettomia. Vaikka makuuhuone ja sänky olisi miellyttäviä, se ei takaa hyvää unta.

"Unen laatua parantaa, kun on mahdollisimman rento eikä mieti, miten tulee nukkumaan. Joskus nukkuu paremmin, joskus huonommin", Partonen sanoo.

Kun on kokeillut kaikki keinoot, unettomuuden tai valvomisen hyväksyminen voi auttaa nukkumaan paremmin. "Monia unettomia voisi auttaa, jos voisi päästää kontrollista, kuunnella omaa kehoa ja nukkua silloin kun nukkuu."

Lähteet: Hyvä Terveys 11/25, kuvat omat

Elämää maalla 89.

 

En tiedä näkyykö tämä teksti osittain hyvin suurena. Tietsikka ronkkaa ja renkkaa.

Tavattiin ystävän kanssa uudessa kahviossa, mikä oli paras tällä paikkakunnalla. Kahvia sai monia erilaisia. Oli täytettyjä patonkeja ja paljon makeita syötäviä. Söin kasvispatongin.

Ystävän kanssa vaihdettin kuulumiset -  ja tietty vaivat. Tähän ikään mennessä niitä tuppaa olemaan. Minulla on selkä toiselta puolelta kipeä ja se naksahtelee välillä. Ei kuitenkaan niin kipeä, että menisin lääkäriin.

Rupateltiin ystävän kanssa kaikenlaista muun muassa Trumpista, Gazan tilanteesta ja Ukrainan sodasta.

Lopulta juttu kääntyi jonkin verran syvälliseksi - maailmankatsomus ja elämän tarkoitus. Ystävälläni maailmankatsomus oli onnellisuus ja rauha. Minulla punavihreä, kestävä kehitys ja eläinten oikeuksista taisteleminen. Kuulun Animalian  ja Greenpeacen kuukausilahjottajiin. Jos täällä järjestettäisiin - mikä ei koskaan toteudu- mielenosoituksia eläinten oikeuksista tai kestävästä kehityksestä  menisin varmasti mukaan.

Elämän tarkoitus oli ystävällä elämä itse. Minulla taasen rakkaus. Meidät on luotu tänne rakastamaan. Se on meidän kaikkien tehtävä ja oppi.

Kuudenkympin kriisi alkaa olla ohi. Sain sen siirrettyä identiteettiini. Monet sanovat, että kuusikymppiseksi tuleminen aiheutti jonkinlaisen kriisin, mutta siitä eteenpäin ei juurikaan ajattele vanhenemista.

Miksi vanheneminen ja kuudenkympin kriisi oli minulle niin tuskallista? Se johtuu menneisyydestä. Olin 18-vuotias, kun 46-vuotias isä koki jonkinlaisen vanhenemisen kriisin. Hän tuijotti usein peiliin ja valitti, että minä olen niin vanha ja hidas, vanhempi poika voisi jatkaa yrittäjänä.

Isällä todettiin keskivaikea masennus, joka muuttui vaikeaksi masennukseksi. Isä oli koko ajan huolissaan. Pankki vie varmaan yrityksen, koska on niin paljon velkaa. Öljykamina menee varmasti rikki. Hän ahkeroi sen kanssa ja levitti nokea eteisen, apukeittiön ja keittiön lattialle. Siinä oli koko ajan siivoamista. Hän kasasi  heinäpaaleja vesiputkien päälle. Ja tuskin putket olivat siinä. Äiti käytti häntä pankin johtajalla, joka totesi, ettei ole mitään huolta. Äiti vei hänet psykiatrille, joka kirjasi vaikean masennuksen ja määräsi rauhottavia lääkkeitä, mutta isä ei suostunut niitä syömään. Äiti käytti  isää myös papin tykönä.

Vaikea masennus muuttui psykoottiseksi. Isä näki liekkejä talossa ja yritti soittaa palokunnalle. Hänet vietiin päivystykseen ja sieltä Oulun psykiatriseen sairaalaan, jossa hän hirttäytyi. Kuoli. Rakas isä. Surutyö on itsemurhan tehneen osalta vaikeampaa kuin luonnollisesti kuolleen. Äiti ei sitä tehnyt vaan alkoi juoda ja pian hän oli alkoholisti. Minä pelkäsin kuudenkympin kriisissäni, että minulle kävisi kuten isälle.

Miehelläni on stressi. Hänellä on jatkuvasti flunssan oireita, mutta flunssa ei koskaan tule. Hänen pitää hoitaa työnsä. Huolehtia kuolleen tätinsä talon tyhjentämisestä - onneksi siihen löytyi yritys. Talo ja iso tontti on ollut kauan myynnissä, vaikka se on Helsingissä Malmilla. Kaikkiin toimiin on ollut saatava perikunnan suostumus. Tällä viikolla talo ja tontti saatiin myytyä. Miehen pitää mennä ensi keskiviikkona allekirjoittamaan kauppasopimus ja siihen tarvitaan myös perikunnan allekirjoitukset.

Mies on huolehtinut myös Alzheimeria potevan isänsä asioista. Laskuista ja muista jutuista. Hänen on tehnyt yritysten, osakeantien ja pankkien kanssa sopimuksen, että kaikki kirjeet tulevat meille. Käydään usein katsomassa isää. Onneksi miehen äiti on tervehtymään päin ja virkeä.

Nukuin oudosti keskiviikon välisen yön huonosti. Yleensä nukun hyvin. Olin mennyt nukkumaan kello 22 ja heräsin virkeänä yhdeltä yöllä. Yritin nukkua lisää, mutta ei siitä mitään tullut. Joten tein kaikki aamutoimet. Ruokin myös Saaristolaisleivän juuren, vaikka se olisi pitänyt tehdä aamulla - mutta minulla oli aamu. Juuri ei siitä säikähtynyt ja kupli iloisesti parin tunnin kuluttua. Se oli toinen ruokinta, olin ruokkinut juuren noin yhdeksän aikaan illalla. Saaristolais hapanjuurileivät kohoavat hyvin hitaasti. Vasta illalla pystyin paistamaan puolitoista tuntia. Leivät kohosivat hyvin. Niiden pitää tekeytyä useampi päivä ennen kuin pääsee maistelemaan.

Kun kirjoitan tätä, lämmitän samalla pönttöuunia. Nyt pitää lämmittää joka päivä. Kille-kissi makaa uunin vieressä olevalla matolla ja nauttii. Kille on 17-vuotias. Suloinen eläkeläinen, joka nukkuu paljon ja on hyvin ronkeli ruuan suhteen.

Hyvää viikonloppua kaikille!

                      Saaristolaisleivät

Naisen sydän

 

Kun estrogeeni vähenee kehosta, ja ikää tulee, sydän on uusien haasteiden edessä. Muun muassa LDL-kolestroli takertuu entistä hanakammin valtimoiden seinämiin. Onneksi on paljon keinoja pitää sydän vireessä.

Pidät pehmeistä rasvoista, haalit lautaselle kasviksia ja lähdet lenkille. Moni tekee jo arjessaan hyviä asioita, jotka ovat sydämelle hyväksi.

Vaihdevuosissa ja niiden jälkeen arkiset valinnat korostuvat entisestään, sillä moni asia kehossa muuttuu sydämen terveyden kannalta huonoon suuntaan. Kuten tiedetään kokonaiskolesteroli ja paha LDL-kolesteroli tuppaavat nousemaan iän myötä.

Samaan aikaan tapahtuu muutakin. Rasva alkaa kertyä keskivartaloon, verenpaine pyrkii kohoamaan ja sokeriaineenvaihdunta muuttuu. Lisäksi on muitakin syitä siihen, miksi naisen sydän joutuu koville.

"Vaihdevuosioireiden lisäksi arjen kuormittavuus voi vaikuttaa elintapoihin, heikentää unta ja lisätä stressiä. Moni vastuuntuntoinen nainen huolehtii työstä, kodista ja muista ihmisistä, venyy ja joustaa, mutta oma hyvinvointi jää helposti taka-alalle", sanoo erikoislääkäri, dosentti Saara Sillanmäki.

"Ennen vaihdevuosia naisen vaara sairastua valtimotautiin on noin viidesosa saman ikäisen miehen riskistä. Suojavaikutus häviää vaihdevuosien ja estrogeenin hiipumisen myötä."

Estrogeenin suojavaikutuksen vuoksi sepelvaltimotauti kehittyy naisilla noin kymmenisen vuotta myöhemmin kuin miehillä, yleensä vaihdevuosien jälkeen. Sepelvaltimotaudissa sydämen valtimoiden seinät yleensä kovettuvat ja ahtautuvat, koska kolesterolia on kertynyt liikaa verisuonten seinämiin vuosien kuluessa. Valtimoiden ahtautumisesta saattaa pahimmillaan seurata sydäninfarkti.

Valtimot saattavat ahtautua myös muualla kehossa, jos esimerkiksi aivoihin vievä valtimo tukkeutuu, seurauksena on aivoverenkiertohäiriö tai aivoinfarkti. Valtimoiden terveys on onneksi asia, johon voi vaikuttaa itse paljon.

"Kun vaihtaa kovat, tyydyttyneet rasvat pehmeisiin, LDL-kolesteroli laskee. Oliivi- ja rypsiöljy voivat lisäksi hieman nostaa hyvää HDL-kolesterolia. Runsas pehmeiden rasvojen saanti saattaa väentää myös matala-asteista tulehdusta, ja joissakin tutkimuksissa se on parantanut verisuonten toimintaa", Sillanmäki sanoo.

Heti ensimmäiseksi kannattaa karsia voita tai voipohjaisia levitteitä, lihaa, juustoa, kermaa ja muita rasvaisia maitotuotteita, pikaruokaa, pasteijoita, keksejä, viinereitä ja leivonnaisia yleensä.

Punaisen lihan korvaaminen vaikka vähärasvaisella vaalealla lihalla ei olekaan ruuan kolestrolimäärän kannalta niin hyödyllistä kuin luulisi. Myös broilerissa on kolesterolia, koska kolesteroli on lihan rakenteissa.

"Mieti, maistusiko lohi tai muu kala tai kasvisvaihtoehto lihan tilalla ainakin pari kertaa viikossa. Kasvisproteiinia saa esimerkiksi pavuista, linsseistä, soijasta ja tofusta."

Pähkinät ovat hyvä lisä, sillä jo kourallinen pähkinöitä päivittäin voi alentaa LDL-kolesterolia joitakin prosentteja. Erityisen hyviä ovat saksanpähkinät, pistaasi tai manteli, mutta toki muutkin pähkinät toimivat.

Aivan ensimmäisenä ei tulisi ajatelleeksi, että sokeri olisi sydämelle jotenkin haitallista.Mutta on. Runsas sokeri ja verensokerin voimakas vaihtelu heikentää sydänterveyttä. Ne nostavat haitallisia veren rasva-arvoja, altistavat ylipainolle ja diabetekselle. Tämä lisää matala-asteista tulehdusta ja heikentää insuliiniherkkyyttä.

Ruokavalioon voi mieluusti lisätä kaurasta  valmistettua leipää, sämpylää ja puuroa. Jos puuroon lisää vielä marjoja, sydän kehrää.

Puurosta saa liukoista kuitua, beetaglukaania, joka sitoo kolesterolia ja lisää sen poistumista suoliston kautta.

"Kaikkea ei tarvitse muuttaa. Täysremontin sijaan kannattaa tehdä omaan arkeen sopivia muutoksia ja olla itselleen armollinen."

Liikunnalla on sydänterveyteen suuri vaikutuus: se alentaa LDL-kolesterolia, verenpainetta ja tasaa verensokeria.

Sykettä olisi hyvä nostaa esimerkiksi kävellen, uiden ja tansssien. Lisää hyötyä saa, jos vahvistaa lihaksia pari kertaa viikossa kuntosalilla.

"Liikkua kannattaa vähintään puoli tuntia joka päivä. Arkiliikuntakin usein riittää. Kannattaisi käyttää portaita ja tehdä pihatöitä aktiivisesti, hoitaa puhelut kävellen."

Yksi liikunnan hyödyistä on se, että yhdessä terveellisen ruokavalion kanssa se helpottaa painonhallintaa, jos on ylipainoa.

"Jos on ylipainoa, viiden kilon painonpudotus auttaa paljon. Kannattaa edetä maltillisesti ja ottaa ensin tavoitteeksi laihtua 1-2 kiloa parissa kuukaudessa ja sitten viisi kiloa puolessa vuodessa. Painonpudotus alentaa verenpainetta ja kolesterolia, hillitsee matala-asteista tulehdusta ja auttaa hallitsemaan verensokeria."

Mieli ja tunteet vaikuttavat vahvasti sydämeen ja sydän reagoi tunteisiin. Äärimmäinen esimerkki on takotsubo-kohtaus. "Äkillinen voimakas stressi, järkytys tai suru voi laukaista    särkyneen sydämen oireyhtymän Takotsubo-kohtauksen, jonka oireet ovat samanlaiset kuin infarktissa."

Takotsubo-kohtaus on onneksi harvinainen, mutta sen taustalla oleva stressi  on meille jokaiselle tuttu tunne. Jatkuva kova stressi nostaa verenpainetta, sykettä ja kortisolitasoja, mikä kuormittaa sydän- ja verenkiertoelimistöä. Stressille kannattaisi tehdä jotakin, esimerkiksi hyvä uni auttaa.

Sydänterveys kohenee, jos teet pieniä muutoksia eläämän eri osa-alueilla. Iso virta muodostuu pienistä puroista, jotka ovat ravinto, liikunta, uni ja stressinhallinta.

Referaatti: Hyvä Terveys 11/2025, kuvat Pexels

Lehmänmaitoa vai kaurajuomaa?

 

Eettisyys ja ekologisuus saavat monen valitsemaan kaurajuoman lehmänmaidon sijaan, mutta kumpaa kannattaisi suosia terveyden näkökulmasta?Ravitsemuksellisesti näissä suurin osa on rasvan laadussa, kertoo  ravitsemusterapeutti, yliopiston lehtori Heli Virtanen.

Suomalaiset saavat ruokavaliostaan liikaa kovaa rasvaa, joten Virtasen mukaan on terveysteko pyrkiä vaihtamaan laatua pehmeämpään aina, kun se on mahdollista.

Energiamäärältään kaurajuoma vastaa kevytmaitoa ja baristattyyppinen juoma puolestaan täysmaitoa. Kahvilat käyttävät baristajuomia, koska rasvaisina ne vaahtoutuvat hyvin ja saavat kahvin maistumaan täyteläiseltä.

Me saamme usein ruokavaliosta liian vähän kuitua, joten kaurajuoma voi paikata vajetta jonkin verran. Kolmesta päivittäisestä lasillisesta kaurajuomaa voi kertyä jopa viisi grammaa kuitua. Tuon saman verran kuitua saa isosta lautasellisesta kaurapuuroa. Kaurasta  tekee erityisen sen sisältämä beetaglukaani, liukoinen, suolistossa geeliytyvä kuitu, joka auttaa laskemaan kolesterolia.

Mikään hyvä proteiinin lähde kaurajuoma ei ole, sillä pitoisuus on usein alle kolmanneksen siitä mitä lehmänmaidossa.

Maitoproteiinissa erityistä on sen korkea laatu, koska se sisältää sopivassa suhteessa kaikki elimistölle välttämättömät aminohapot.

Kuntoilijalle lasillinen maitoa salitreenin jälkeen saattaa olla hyvä tapa saada lihaskasvulle tärkeitä rakennusaineita.

Lehmänmaito on parempi valinta hampaille. Sekä lehmänmaidossa että kaurajuomassa on luontaisesti sokeria: kaurajuomassa maltoosia, lehmänmaidossa laktoosia.Laktoosia ei pidetä hampaille yhtä haitallisena kuin maltoosia.

"Varsinkin maustettuihin kaurajuomiin  on usein vielä erikseen lisätty sokeria, joten silloin vaikutus on aika lailla sama kuin kahvikuppiin lisäisi pienen sokeripalan", Virtanen sanoo.

Kun perinteisen maidon korvaa kokonaan kaurajuomalla, on hyvä tarkistaa purkin kyljestä, onko se täydennetty kalsiumillla, jodilla sekä B-2 sekä B-12 vitamiinilla, joita on luontaisesti lehmänmaidossa. Lisäksi molempiin lisätään suomalaisille erityisen tärkeää D-vitamiinia.

"Jodissa on enemmän vaihtelevuutta, ja etenkin vegaanin ja maidotonta ruokavaliota noudattavan on hyvä valita kaurajuoma, johon on lisätty jodia", Virtanen sanoo. Jodia pitäisi saada riittävästi, jotta esimerkiksi kilpirauhanen toimisi normaalisti.

Luomukaurajuomaan ei lisätä ravintoaineita lainkaan, sillä se on kielletty EU:n luomulainsäädännössä.

Maito nousee usein otsikoihin pahiksena, joka nostaa milloin sydänsairauksien riskiä, milloin ylläpitää kehon matala-asteista tulehdusta.

Kokeelliset tutkimukset ihmisillä eivät ole viitanneet siihen, että maito yksinään vaikuttaisi elimistön tulehdustilaan.

 Referaatti: Helsingin Sanomat 18.10.2025, kuvat Pexels

Elämää maalla 88.

 

Me olemme miehen kanssa valmiit laskeutumaan talveen. Kylmyyteen, lumituiskuihin, pimeyteen, hetkellisiin auringon pilkahduksiin. Kaikki pakolliset syystyöt on tehty. Puutarha ja kukkasipulien istutus. Liiteri ja ulkovarasto ovat täynnä halkoja. Pellettitakkaan on pellettejä. Likakaivo on tyhjennetty naapurin toimesta. Nuohooja kävi. Hän ei jättänyt tuhkaa henkäystäkään lattialle. Siis talvi tulkoon!

Täällä maalla ei kyläilyjä yleensä ennalta sovita. Joku vain tupsahtaa kylään. Olen varannut yllätysvieraille kanelipullia ja kuivakakkuja pakasteeseen. On todella kiva vaihtaa kuulumisia ja jutella.

Viime lauantaina sain siivotuksi. Olikin kolme viikkoa edellisestä kerrasta. Minä vanha himosiivooja olen muuttunut laiskaksi. Toisaalta likaa ei kerry kuten ruuhkavuosina, kun nyt olemme kahden. Inhoan imurointia. Moppaus jotenkin sujuu, samoin pölyjen pyyhkiminen.

Minulla on nykyisin herkkupäivä kerran kuukaudessa. Aikaisemmin se oli kerran viikossa. Syön irtokarkkeja, sipsejä ja jäätelöä illalla. Nyt kaamoksessa ruoka maistuu entistä enemmän. Pyrin syömään herkkuhimooon hedelmiä, marjoja ja pähkinöitä tai kurpitsansiemeniä. Joskus saatan tehdä leivän, tietty hapanjuurileivän.Syön aamupalaksi yleensä luonnonjugurttia marjoilla. Syön myös lounaan, päivällisen, välipalan ja iltapalan. Hurahtaminen hapanjuurileivontaan jatkuu - ja olen jo oppinut jotakin.

Tuo herkkupäivän muuttaminen johtuu kakkkostyypin diabeteksestani. Minulla on kolesteroliarvot huippuhyvät ja verenpainetta ei ole. Syön kala-kasvisruokaa. Diabeteshoitaja epäili, että minulla on perinnöllistä taipumusta. Niin kuin onkin.

Muistin isänpäivän, koska sitä toitotettiin somessa. Ostin miehelle kauniin puseron, paljon mustia sukkia ja kahdet pitkälahkeiset alushousut - siis ei mitenkään romanttista. Mies oli koko päivän Haminassa katsomassa Alzheimerin tautia potevaa isäänsä hoitokodissa. Miehen äiti on joutunut sairaalaan, ja mies kävi häntäkin katsomassa Kotkassa. Voi, kunpa äiti paranesi pian.

Mies on kahden viikon lomalla ja hän urakoi autojen renkaanvaihdossa. Miksi pitääkin autoja olla niin paljon? Mutta se on hänen harrastuksensa, joten hyväksyn hänen sadattelun urakastaan. Minun pikkuautoon on vaihdettu jo renkaat.

Kuntosalilla tällä viikolla sattui huvittava tapaus: eräs nainen lauloi kovaan ääneen. Ajattelin, että hän kai kärsii kaksisuuntaisesta mielialan häiriöstä ja on nyt maniavaiheessa. Panin korvakuuloikkeisiin äänen kovemmalle, koska hänellä ei ollut mitenkään hyvä laulunääni.

Pukeutumishuoneessa olin yhdessä hänen kanssaan. Hän kysyi aivan järkevästi, mitä minä kuuntelen treenatessani - poppia ja rokkia. Hän sanoi kuuntelevansa klassista musiikkia, oopperaa ja kuoronsa lauluhelmiä. Ei hän mikään kaksisuuntainen ollut vaan rento treenaaja, joka ei iässään välittänyt muiden mielipiteistä - tavallaan mahtinainen.

Olen kyllästynyt jouluttajiin somessa. Joulukoristeet laitetaan esiin ja harkitaan joulukuusta, joulutorttuja ja pipareita tehdään. Minä olen tottunut kodin perintönä tekemään joulusiivouksen, koristelun ja joulukuusen laittamisen aaton aattona. Hieman aikaisemmin teen joululaatikot, joulutortut ja lasimestarin sillin. Muut sillit ja kalat hankitaan kaupasta.

Ehkäpä nuo jouluttajat haluavat kaamosväsymykseen valoa ja kimalletta. Se on oikeastaan ihan ok. Tehkööt tavallaan - mikä minä olen arvostelemaan.

Täytin 60 vuotta lokakuun lopussa. Nyt on kuudenkympin kriisi, joka on ystävien ja kavereiden mielestä yleistä. Ei ollut kolmen-, neljän- ja viidenkympin kriisiä. En vain osaa ajatella itseäni jo kuudella alkavan ikäisenä. Olen miettinyt elämänvalintojani nuoruudesta tähän päivään. Olenko niihin tyytyväinen? 

Myös tulevaisuus on mielessä. Ehkä minulla on hyvässä lykyssä noin 20 vuotta elinaikaa, jos ei tule mikään vakava sairaus. Mitä toivon tulevaisuudelta? Tietysti terveyttä, lähimmäisen rakkautta ja matkoja. Onko se tarpeeksi?

Olen sen verran turhamainen ihminen, että myös rypyt ja juonteet pelottavat. En osaa ajatella itseäni ryppyisenä, koska on sama mieli kuin noin kolmekymppisenä. Siksi olen nyt tuhlannut seerumeihin ja voiteisiin, mikä on naurettavaa, koska ei ne oikeasti ryppyihin auta. Mihinkään kauuneusoperaatioihin en mene.

Minun ihoni on melko hyvässä kunnossa. Värivirheitä ja suuria huokosia ei ole, eikä kovinkaan paljon ryppyjä. Kuvat on pakosta suodattimen kautta. En saa digiblondina poistettua suodatinta. Ehkä ensi kerralla, kun saan apuja suodattimen poistoon. Suodatin on aika pieni.

Kyllähän ikä tuo itsevarmuutta, eikä enää ajattele, mitä muut minusta ajattelee. Tämä tapahtui jo neljä-, viisikymppisenä. Ehkä kuntosalilla kovaa laulava nainen oli jo lakannut ajattelemasta, mitä muut hänestä ajattelevat.

Olen päättänyt, etten yritä enää laihduttaa, koska se on mennyt jojo- laihduttamiseksi. Olen lievästi ylipainoinen - niin olkoon. Mies ihailee kurveja ja kaarteitani. Se on tärkeintä. Ja mieskin on lievästi ylipainoinen, eikä se minua haittaa.

Vaihdan tässä jonkin ajan kuluessa blogini nimeksi Marja Liljavirta. Liljavirta on Liljeströmin suomalainen nimi. Ehkä siksikin, että on tämä kuudenkympin kriisi. En halua enää ikääni toitottaa. Tai sitten en vaihda: olkoon se Marja 60+ eloa ja oloa.

Mutta muuten menee hyvin. Rakkautta riittää sinne tänne.

Oletko sinä kärsinyt kuudenkympin kriisistä?

Hyvää viikonloppua kaikille!

Olen kuntosalilta tulossa.