Odottamattomat murheet

 

Elämä on hauras ja riskialtis. Ikäviä asioita voi tapahtua koska vain ja kelle vain. Minulle suuri murhe oli fyysisen toimintakyvyn osoittautuminen huonoksi, vaikka kuntoilen ja syön terveellisesti. Tosin minulla on tyypin 2 diabetes, mutta se on perinnöllistä laatua.

Minulla oli keuhkokuume ja pitkittynyt virtsarakontulehdus. Olin sairaalassa kaksi viikkoa. Virtsaa ei tullut itsekseen, vaan piti katerktoida neljän tunnin välein Ennen neljää tuntia piti yrittää saada virtsattua itse. Ei onnistunut. Katekrointi tarkoittaa sitä, että virtsaputkeen työnnetään katerkti, ja virtsa tulee pois.

Kun lähdin sairaalasta sain pysyvän katerktin. En voi enää harjoitella virtsaamista itse. Siksi haluaisin johonkin kuntoutuslaitokseen tai terveyskeskukseen. Ja pysyvä katerkti otettaisiin pois, ja saisin taas harjoitella normaalia virtsaamista. Näihin hoitopaikkoihin on jonot. Mutta toivon, että jossakin kohtaa joku paikka vapautuisi.

Ihmisen mieli on rakentunut kyvykkääksi siirtää syrjään ikävät mahdollisuudet. Tosin sudenhetkellä aamuyöstä murheet voi vallata mielen. Ihmisen mielen kyvykkyys sysätä murheet pois mielestä on tarpeen, sillä muuten elämästä ei voi nauttia. Tämä kyky tosin heikentyy silloin, kun jotakin uhkaavaa tapahtuu tai kun on stressaantunut ja ylikuormittunut.

Yksi tapa hyväksyä ikävät tuntemukset on ajatella, että huolten vastustaminen vain lisää niiden valtaa.Vaihtoehtoisesti voi pitää päivittäisen huolivartin. Sen ajatuksena on, että kun antaa itselleen luvan murehtia tietyn hetken, huolehtiminen muina aikoina vähenee.

Toinen tapa on suunnitella, miten toimisi, jos murhe tapahtuu. "Mitä itse tekisi tuolloin? Kuka tai ketkä auttaisivat ja miten? Millaisten henkisten ja muiden voimavarojen varassa selviytyisi?"

Yksi keino taasen on puhua. Huolien valta vähenee, kun niitä pukee sanoiksi, ja kenties kuulee, ettei ole huoliensa kanssa yksin. Mutta liiallinen peloista avautuminen ei tosin ole hyväksi, vaan voi äityä vatvomiseksi, joka kuormittaa toista, eikä auta itseäkään.

Jos ei halua puhua, voi kirjoittaa. Viikon kirjoituskuuri, jonka aikana kirjoittaa ylös ajatuksia ja tunteita 15 minuutin ajan päivittäin, auttaa tutkitusti huolen yliotteeseen.

Ajatus huolehtimisen irrationaalisuudesta voi myös auttaa, koska huolet usein koskevat asioita, jotka ovat epätodennäköisiä. Silloinkin, kun joku pelko toteutuu, on harvoin niin kamalaa, kun on ajatellut. Syy tähän on, että mielestä löytyy valtavasti resilienssiä eli kyky sopeutua haasteisiin.

Murehtimisen mittasuhdetta on myös hyvä arvioida. On hyväksi arvioida, onko murhe siedettävä vai läheneekö se pakkomiellettä, joka täyttää jo jonkin ahdistushäiriön eli neuroosin kriteerit.

"Tämän selvittääkseen voi kysyä, estävätkö murheet minun elämästä niin kuin toivoisin? Onko kykyni nauttia elämästä niin kuin toivoisin? Onko kykyni nauttia elämästä hukkunut ahdistuksen alle? Jos vastaus edellä mainittuihin kysymyksiin on kyllä, voi olla parasta työstää asiaa ammattilaisen kanssa."

Lähteet: Hyvä terveys 13/2024 Psykologi ja psykoterapeutti Sanna Aulankoski, kuvat omat taidekeskus Salmelan näyttelystä.

Taaspa tein typerän päätöksen

 

Minun typerin päätökseni

on ,että miksi en pyrkinyt aikanaan lääkäriksi. Se oli koko elämänaikainen toive, lempiammattini lapsuudestani asti. En ehkä olisi päässyt ensimmäisellä kerralla lääkkikseen.   Ehkä toisella. Sen sijaan valitsin kulttuurien  tutkimisen ja psykologian, kun alkoi hippikausi.Luin pitkää matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa.

Moni harrastaa itsensä syyttelyä suurista, mutta myös pienemmistä asioista.  

Psykologi minna Miaon sanoo: " Saman taipumuksen vuoksi ihmiset voivat oppia erilaisista virheistä ja korjata toimintaansa. Osataan vaikka pyytää toiselta anteeksi."

Ongelmaksi asia muodostuu, kun itsesyyttely on jatkuvaa ja aiheuttaa kärsimystä. Silloin ihminen saattaa torua itseään pienemmistäkin erheistä.

Myös julkiset esiintymiset voivat aiheuttaa itsensä soimaamista. Ihminen saattaa loputtomiin perata vaikkapa  työpaikalla pidettyä esitelmää, jonka kokee menneen pieleen.

"Usein kyseessä saattaa kuitenkin olla jokin pieni asia, jota katselijat ja kuuntelijat eivät välttämättä edes huomanneet tai pitäneet kovin tärkeänä", Miao sanoo.

Itsensä soimaajan mieli on jäänyt ikään kuin karuselliin ja pyörii siellä yhä uudelleen ja uudelleen. 

Jatkuvalle päätöksen vatvomiselle voivat altistaa monet eri asiat. Muun muassa jos kovasti pohtii julkisia esiintymisiään, taustalla saattaa olla voimakasta häpeätaipumusta.

"Tapahtumien pyörittely voi olla tapa käsitellä tilanteen aiheuttamaa häpeää. Pahimmillaan ihminen saattaa kuitenkin ajatella, ettei halua esiintyä enää ikinä ja korjaavaa kokemusta ei tule."

Itsesyyttely voi johtua myös itselleen asetetuista kohtuuttomista vaatimuksista. Etenkin täydellisyyden tavoittelu voi aiheuttaa itsensä sättimistä.

"Jos vaikka lapsuudessa on tullut paljon sanomista virheistä, ihminen saattaa myös aikuisuudessa vältellä virheitä ja helposti soimata niistä itseään", Miao sanoo.

Kun haitallista itsesyyttelyä aletaan purkaa, seuraava ongelma saattaa odottaa nurkan takana. Ihminen saattaa nimittäin ruveta syyllistämään itseään itsesyyttelystä. Ei ole todennäköistä, että pitkään jatkunneen itsensä syyttelyn pystyisi yhtäkkiä lopettamaan.

Apua saattaa saada erilaisista tietoisen läsnäolon harjoituksista. Näissä ajatukset pyritään huomaamaan tietoisesti ja hyväksyvästi ilman, että ajatuksissa jää vellomaan.

"Ei siis pyöritäkään karusellissa ajatusten kanssa kierrosta aina uudelleen, vaan asetutaan ulkopuolelle katsomaan karusellia. Voisiko karusellia katsoa esimerkiksi hieman kauempaa? Tai voisiko sitä kiertää ja tutkia, miltä se näyttää?"

Näin kokonaiskuvasta voi tulla selkeämpi, sillä itsesyyttelijä ei helposti näe metsää puilta. Samalla voi huomata, että kyllä tällaista tapahtuu myös muille tai että on hyvin inhimillistä, että minulla on tällaisia odotuksia itseäni kohtaan.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 4.1.2025, kuvat omat

Elämää maalla 53.

 

  Elämä on nyt yhtä sinnittelyä. Surullista ja ikävää.

Kuljen pissapussi mukanani ja sitä täytyy varoa ja se tuntuu epämukavalta alapäässä. Se on alkanut vähän vuotaa tyjennysaukon ympäriltä. Sairaalassa sanottiin, että pitää mennä kahden viikon välein pussin vaihtoon. Nyt tämä pieni vuotaminen ärsyttää niin paljon, että taidan huomenna varata ajan terveyskeskukseen.

Kysyn myös, voisinko päästä vuodeosastolle ja pitkäaikainen katerti otettaisiin pois ja virtsaa tyhjennettäisi käsin laitettavalla katertilla. Voisin katertien käytön välissä yrittää pissata itse. Voisin näin harjoitella virtsaamista. Onhan se yksi perustarpeista!

Jos miehillä olisi yleistä virtsarakontulehdus ja sitten rakon toimimattomuus, siihen olisi jo kehitetty lääke. Naisten "pissatautia" vähätellään.

Ennätykseni on, että nukahdin neljä kertaa päivässä. Tähän osin vaikutti se, että tein jotakin eli laitoin ruokaa. Muuten olen lukenut sängyssä kahden viikon Hesareita, katsonut hömppää Netfixiltä ja tykkäillyt Instassa. Ja nukkunut.

Huimausta on edelleen. Luulin sen loppuvan keuhkokuumeen jälkeen. Mutta ei. Hyvä, että minulla on aika neurologille maaliskuussa. Vaikka istuisin makaamisen jälkeen tovin, silti huippaa. Välillä on pidettävä seinistä kiinni, jos tahdon keittiöön tai suihkuun.

Kauniit säät tuntuvat lohduttomilta, kun en pääse itse ulos. Mutta on kuitenkin hyvä, että kevät etenee.

Minulla on kerran kuukaudessa karkkipäivä. Tammikuussa se ei kuntoni takia toteutunut. Tänään sitten pidin karkkipäivän: söin puuoli litraa Ainon kinuski-karpalojäätelöä ja yhden Daimin. Olin aivan täynnä. Tänään iltaruoka on varmasti pieni.

Minä en ymmärrä Trumpin kohkaamista. Hän on imperialistikin Gazan suhteen. Miten muka Egypti ja Libanon ottaa vastaan kaksi miljoonaa pakolaista? Miten muka gazalaiset suhtautuvat pakkosiirtoon? Ei se käytännössä toimi. Eikä Gazaan voi rakentaa Lähi-Idän rivieraa, kuten ylikäynnillä narsistin aatokset lentelevät. On muutakin tyhmää Trumpin toimissa muun muassa sanoutumisella irti Pariisin ilmastokokouksesta. Ja paljon muuta.

Kaikissa parisuhteissa on erilaisia vaiheita

Nämä seuraavat asiakirjoitukset ovat vanhoja. Minulla on reilu sata valmista kirjoitusta, mutta osa niistä on mielestäni käyttökelvottomia. En kerta kaikkiaan jaksa kirjoittaa uusia. Ja näissä vanhoissakin kirjoituksissa voi olla kirjoitusvirheitä. En ole jaksanut lukea niitä läpi.

Parisuhteessa on tunnetusti erilaisia vaiheita.     Suhteessa on alkuhuuma, mutta joka kestää vain kaksi kolme vuotta. Tämän jälkeen on erillistymisen vaihe, ja lopulta pitkä tasainen kumppanuusvaihe.

Suhteissa on myös erilaisia sisäisiä vaiheita.  Vaiheajattelun perusidea on, että kaikki suhteet ovat tälläkin hetkellä josskin sisäisessä vaiheessa. Sisäisten vaiheiden ajatus voi auttaa suhtautumaan omaan suhteeseen, kumppaniin, ja myös itseen aiempaa ymmärtäväisemmin kertoo psykologi ja tunnekeskeisen paripsykoterapian kouluttaja psykoterapeutti Eira Eklund- Mikola.

Suhteiden vaiheita voi kutsua toimivan tunneyhteyden vaiheeksi, katkoksen vaiheeksi ja katkoksen korjaamisen vaiheeksi.

Suhteiden sisäiset vaiheet ovat seuraavanlaisia:

 1. TOIMIVA TUNNEYHTEYS

Suhdetta on voinut rasittaa jo pitkään jatkunut konflikti. Ihmiset ovat kuitenkin saaneet puhuttua asiat halki ja kaikki on mukavasti nyt.

Hyvä tunneyhteys kumppaniin tulee arjessa esiin esimerkiksi  tyytyväisenä ja luottamuksena suhteeseen ja toiseen.

"Ihminen kokee olonsa silloin tärkeäksi, huomioiduksi ja toiselle riittäväksi. Emme kuitenkaan voi pysyä koko ajan täysin samanlaisessa tunneyhteydessä edes kumppaniimme."

2. KATKOS

Katkokset ovat melko yleisiä.  Toinen tulee väsyneenä töistä kotiin eikä tervehdi vaan lysähtää sohvalle. Tai toinen istuu räpläämässä puhelinta, kun toinen toivoisi huomiota osakseen.

Merkittäviä katkoksia tunneyhteyteen voi tulla erilaisista kriiseistä, kuten toisen epärehellisyydestä, suurista keskinäisistä ristiriidoista tai vaikka toisen tai molempien loppuunpalamisesta.

Erilaiset isot ja pienet tunneyhteyden katkokset ovat paitsi yleisiä myös varsin luonnollisia. Kun kumppanit pystyvät käymään katkoksen  vaiheen rakentavasti  läpi, he saattavat vaikkapa huomata, että näennäisesti sukkia koskenut kina olikin pohjimmiltaan  vakava ja tärkeä keskustelu parisuhteen vinksahtaneesta työnjaosta. Sen voi korjata, kun asia on pantu merkille.Jos mikäli pari puhuu katkokset aidosti halki, myös tunnesuhde toiseen usein vahvistuu.

3. Katkoksen korjaaminen

Monesti parisuhteet ajautuvat vaikeuksiin ristiriitojen varsinaisten aiheiden sijaan siksi,  että kumppanit eivät syystä tai toisesta pysty korjaamaan tunneyhteyden katkoksia, ja he jäävät niihin ikään kuin jumiin.

"Tyypillisin dynamiikka on sellainen, jossa toinen vihaisena vaatii toista esimerkiksi kuuntelemaan itseään. Ja mitä enemmän vetäytymiseen taipuvainen osapuoli vetäytyy kuoreensa, tämä saattaa toisen vaatimaan entistä enemmän."

Tai sitten toisen tai molempien on mahdotonta myöntää omaa osuuttaan tilanteen kärjistymiseen, joka helposti pidentää konflikteja, ja lisää keskinäistä epäluottamusta.

Kummankin on tärkeää tarkastella rehellisesti omaa toimintaansa ja myöntää ääneen oma osansa tilanteen kärjistymiseen.

"Toiselle voi vaikka sanoa, että anteeksi kun unohdin laittaa ruuan, vaikka siitä oltiin sovittu. Harmistuksesi sovitun asian unohtamisesta on todella ymmärrettävää. Toinen voi vastata siihen, että anteeksi jos huusin täysillä, se oli kohtuutonta, vaikka unohtamisesi ärsyttikin."

Seuraavaksi molempien on hyvä kertoa toiselle mahdollisimman avoimesti omista tarpeistaan ja tunteistaan: toinen voi kertoa, mikä johti unohdukseen ja miltä se tuntuu. Toinen voi puolestaan avata syitä ja tunteita oman suuttumuksensa taustalla.

Jos pintatason alla elävät tunteet ja tarpeet tulevat kohdatuiksi, turvallinen tunneyhteys palautuu takaisin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 11.1.2025, kuvat omat

Elämää maalla 52.

 

Valitettavasti tästä tulee nyt jonkinlainen sairauskertomus. Pääsin  lauantaina kotiin, mutta lääkäri sanoi, että minun pitää levätä kaksi viikkoa. Olin sairaalassa kaksi viikkoa.

Noin kuukausi sitten kirveli pissatessa. Ajattelin, että tämä nyt on virtsarakontulehdus, jota minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Join siihen karpalomehua, ja kirvely väheni. Yhtenä iltana mittasin kuumeen ja se oli 38,5 astetta. Seuravana päivänä sanoin miehelleni, että se oli varmasti jonkinlainen kohtaus.

Söin pääkipuun yhden migreenilääkkeen ja kaksi Buranaa aamuin illoin. Pääkipu oli valtava, ja kuten edellisenä kertana kerroin. Kaatuilin sinne tänne huimauksen takia ja oli muitakin oireita. Arvelin sairastavani aivosyöpää.

Aamuisin heräsin yöpuku märkänä.  Siitä minun olisi jo pitänyt tajuta, että minulla on kuumetta, mutta en mitannut sitä koko aikana. Ensimmäisen ja toisen osan viikkoa tein kaikki kotiaskareet ja kirjoitin tätä blogia. Pää oli vähän hömelö. Toisen viikon lopussa olin rutiväsynyt. Muistaakseni lauantaina kirjoitin näistä jutuista blogiin ja ajattelin meneväni maanantaina lääkäriin.

Sunnuntai iltana mies oli ystävänsä luona. Näköni sumentui ja en ollut pysyä pystyssä. Soitin ambulanssin. Ensihoitajat mittasivat kuumeen ja sitä oli 39,8 astetta. Crp oli 180, vaikka sen pitäisi olla alle 5.

Sairaalassa olin ensiksi vastaanotto-osaston sairaalahuoneessa, joka oli samanlainen kuin muiden osastojen huoneet. Muistaakseni sieltä minut vietiin vuorokauden jälkeen sisätautien osastolle ja sieltä neurologiselle ja sydänsairauksien osastolle.

Vastaanotto-osastolla minulle diagnosoitiin pitkälle edennyt virtsarakontulehdus. Sisätautien osastolla minulle tiputettiin antibioottia, mutta Crp-arvo ei muistaakseni laskenut. Sitten päätettiin tutkia keuhkot. Löytyi mustia läiskiä ja toinen keuhko oli vähän lytyssä. Diagnosoitiin keuhkokuume. Crp-arvo lähti laskuun, mutta kuume ei. Sain kahta erilaista antibioottia tiputuksessa. Oikeastaan kahdesta päivästä en muista kunnolla mitään.

Sama homma jatkui neurologian ja sydäntautien osastolla. Tehtiin verikokeita ja mitattiin verenpaine.  Tehtiin aivojen magneettikuvaus ja suureksi, suureksi onneksi kaikki oli kunnossa. Silti minulla on 13.3 neurologin vastaanotto, mutta urologin tutkimuksesta tulee erikseen kirje.

Urologi sen takia, että en pystynyt virtsaamaan luonnollisesti. Minut katetroitiin neljän tunnin välein. Se oli kiusallista. Katetri työnnettiin virtsarakkoon ja virtsa tuli heti. Samalla sain harjoitella itsekseni virtsaamista. Välillä se jotakuinkin onnistui, mutta yleensä ei. Minusta tuntuu, että pitkittynyt virtsarakontulehdus oli liian iso tälli virtsarakolle.

Viimeisenä päivänä minulle asetettiin kestokatertti, jossa virtsa menee suoraan aika isoon pussiin, joka on välillä tyhjennettävä. Pussi on niin iso, että kahden viikon kuluttua en voi mennä kuntosalille, enkä mieluusti kävellä ulkona Aion kokeilla kuitenkin miehen avustamana. Tuntuu, että olen rapakunnossa. Voin nukkua vain toisella kyljelläni, enkä voi harjoitella itse virtsaamista.

Mutta suureksi onneksi minulla ei ole aivosyöpää! Toisella viikolla sairaalassa aloitin kävelyn harjoittelemisen fyssarin kanssa päivittäin. Huimasi ja jaksoin kävellä käytävän vain kaksi kertaa läpi. Myöhemmin kävelin myös itsekseni. Välillä fyssarin kanssa.

Osastolla lähinnä nukuin tai lepäsin. En jaksanut lukea mitään.

Oli ihanaa tulla kotiin. Mies oli siivonnut ja vaihtanut petivaatteeni. Hän auttaa minua sängystä nousemisessa.

Yksi hoitaja epäili - en muista sitä hienoa sanaa -, että minulla on sama ongelma kuin hänellä. Sängyssä maatessani verenpainemittari näytti viimeksi 89/51. Sängystä noustessani se parani normaaliksi.Mutta minun pitää nousta nyt miehen avustuksella hitaasti ja istua tovi paikallani ennen kuin voin nousta ylös.

Toivon niin, että tämä kestokatertti otettaisiin pois. Mutta toisaalta kuka minua olisi katertoitava täällä korvessa. Kotihoito toimii vain keskustassa. Mutta se ei ole vielä tämän päivän murhe.

Viimeinen kuva Taidekeskus Salmelan kesänäyttelystä.