Elämää maalla 52.

 

Valitettavasti tästä tulee nyt jonkinlainen sairauskertomus. Pääsin  lauantaina kotiin, mutta lääkäri sanoi, että minun pitää levätä kaksi viikkoa. Olin sairaalassa kaksi viikkoa.

Noin kuukausi sitten kirveli pissatessa. Ajattelin, että tämä nyt on virtsarakontulehdus, jota minulla ei ole koskaan aikaisemmin ollut. Join siihen karpalomehua, ja kirvely väheni. Yhtenä iltana mittasin kuumeen ja se oli 38,5 astetta. Seuravana päivänä sanoin miehelleni, että se oli varmasti jonkinlainen kohtaus.

Söin pääkipuun yhden migreenilääkkeen ja kaksi Buranaa aamuin illoin. Pääkipu oli valtava, ja kuten edellisenä kertana kerroin. Kaatuilin sinne tänne huimauksen takia ja oli muitakin oireita. Arvelin sairastavani aivosyöpää.

Aamuisin heräsin yöpuku märkänä.  Siitä minun olisi jo pitänyt tajuta, että minulla on kuumetta, mutta en mitannut sitä koko aikana. Ensimmäisen ja toisen osan viikkoa tein kaikki kotiaskareet ja kirjoitin tätä blogia. Pää oli vähän hömelö. Toisen viikon lopussa olin rutiväsynyt. Muistaakseni lauantaina kirjoitin näistä jutuista blogiin ja ajattelin meneväni maanantaina lääkäriin.

Sunnuntai iltana mies oli ystävänsä luona. Näköni sumentui ja en ollut pysyä pystyssä. Soitin ambulanssin. Ensihoitajat mittasivat kuumeen ja sitä oli 39,8 astetta. Crp oli 180, vaikka sen pitäisi olla alle 5.

Sairaalassa olin ensiksi vastaanotto-osaston sairaalahuoneessa, joka oli samanlainen kuin muiden osastojen huoneet. Muistaakseni sieltä minut vietiin vuorokauden jälkeen sisätautien osastolle ja sieltä neurologiselle ja sydänsairauksien osastolle.

Vastaanotto-osastolla minulle diagnosoitiin pitkälle edennyt virtsarakontulehdus. Sisätautien osastolla minulle tiputettiin antibioottia, mutta Crp-arvo ei muistaakseni laskenut. Sitten päätettiin tutkia keuhkot. Löytyi mustia läiskiä ja toinen keuhko oli vähän lytyssä. Diagnosoitiin keuhkokuume. Crp-arvo lähti laskuun, mutta kuume ei. Sain kahta erilaista antibioottia tiputuksessa. Oikeastaan kahdesta päivästä en muista kunnolla mitään.

Sama homma jatkui neurologian ja sydäntautien osastolla. Tehtiin verikokeita ja mitattiin verenpaine.  Tehtiin aivojen magneettikuvaus ja suureksi, suureksi onneksi kaikki oli kunnossa. Silti minulla on 13.3 neurologin vastaanotto, mutta urologin tutkimuksesta tulee erikseen kirje.

Urologi sen takia, että en pystynyt virtsaamaan luonnollisesti. Minut katetroitiin neljän tunnin välein. Se oli kiusallista. Katetri työnnettiin virtsarakkoon ja virtsa tuli heti. Samalla sain harjoitella itsekseni virtsaamista. Välillä se jotakuinkin onnistui, mutta yleensä ei. Minusta tuntuu, että pitkittynyt virtsarakontulehdus oli liian iso tälli virtsarakolle.

Viimeisenä päivänä minulle asetettiin kestokatertti, jossa virtsa menee suoraan aika isoon pussiin, joka on välillä tyhjennettävä. Pussi on niin iso, että kahden viikon kuluttua en voi mennä kuntosalille, enkä mieluusti kävellä ulkona Aion kokeilla kuitenkin miehen avustamana. Tuntuu, että olen rapakunnossa. Voin nukkua vain toisella kyljelläni, enkä voi harjoitella itse virtsaamista.

Mutta suureksi onneksi minulla ei ole aivosyöpää! Toisella viikolla sairaalassa aloitin kävelyn harjoittelemisen fyssarin kanssa päivittäin. Huimasi ja jaksoin kävellä käytävän vain kaksi kertaa läpi. Myöhemmin kävelin myös itsekseni. Välillä fyssarin kanssa.

Osastolla lähinnä nukuin tai lepäsin. En jaksanut lukea mitään.

Oli ihanaa tulla kotiin. Mies oli siivonnut ja vaihtanut petivaatteeni. Hän auttaa minua sängystä nousemisessa.

Yksi hoitaja epäili - en muista sitä hienoa sanaa -, että minulla on sama ongelma kuin hänellä. Sängyssä maatessani verenpainemittari näytti viimeksi 89/51. Sängystä noustessani se parani normaaliksi.Mutta minun pitää nousta nyt miehen avustuksella hitaasti ja istua tovi paikallani ennen kuin voin nousta ylös.

Toivon niin, että tämä kestokatertti otettaisiin pois. Mutta toisaalta kuka minua olisi katertoitava täällä korvessa. Kotihoito toimii vain keskustassa. Mutta se ei ole vielä tämän päivän murhe.

Viimeinen kuva Taidekeskus Salmelan kesänäyttelystä.