Elämää maalla 116.

Nyt siinä kävi näin, että poltin hapanjuurileipäni. Nukahdin kesken kaiken. Nukahdin, kun ne olivat paistumassa. Ei mikään ihme tuo nukahtaminen,  nukahdan illalla esimerkiksi Yle Areenaa katsoessani noin kello kymmenen. Aamulla tietsikka on toisella puolella sänkyä. Näin ei käy kirjan kanssa. Tästä lähtien, jos leipominen menee myöhään, pistän kellon soimaan.

Jotenkin havahduin yöllä hirveän hajun takia. Menin keittiöön ja tajusin, että leivät ovat uunissa. Äkkiä pois.  Ovi selkosen selälleen. Leivät olivat aivan mustia.  Yhä meillä kotona haisee tuo kitku ja katku.

Harmitti -  harmitti saakelisti. Leivän tekeminen on monimutkaista. Karkeasti sanotusti: Leivän juuri pitää ruokkia illalla. Ruokkimisessa laitetaan juureen jauhoja ja vettä. Aamulla se ruokitaan taas. Juuret purkeissa pitää kohota melkein kaksinkertaisiksi.

Kun juuri on turvonnut, tehdään taikina.Se vain sekoitetaan. Sitten autolyysi  tunniksi. Tunnin jälkeen se on hupsista rallaa muuttunut kiinteämmäksi. Sitten taittelut vähintään kolme kertaa ja leivän kohotusaika alkaa. Taikina kohoaa noin 3-5 tuntia. Taittelut tehdään niin, että leipää nostetaan palasina, jotka eivät saa repeytyä, ylöspäin etusormen ja peukalon avulla. Myös vettä voi käyttää tässä käden kasteluun. Tuota taittelua on vaikea selittää.

Taittelut pitäisi tehdä kolme kertaa kohotuksen alussa. Sitten minä muotoilen leivän. Pitää taas kohottaa 1-2 tuntia. Leivän pitää olla muovipussissa kohotuksesta alkaen. Sitten uuniin, johon laitan kiehuvaa vettä esimerkiksi foliovuoissa ja heitän löylyt. Leipää voi maistella tunnin odotuksen jälkeen, sillä siitä haihtuu vielä nestettä. Myös maku syvenee. Samoin kuoren rakenne.Sitten herkuttelemaan. Vaikka epäonnistuin leivät teossa, aion vielä tällä viikolla leipoa saaristolaisleipää.

Anteeksi, että jaarittelin näin  pitkään hapajuurileivonnasta, mutta se on nykyisin intohimoni - kuten puutarhatyöt. Sain kylvettyä krassit ruukkuihin. Ruukkuja on jumalaton määrä. Istutin kelloköynnökset ja keijunmekot. Istutin myös kaksi uutta kärhöä. Lisäksi istutin kesäkukat ja mausteyrtit. Olin aivan raato tuon jälkeen, koska katetria piti valvoa, eikä saa olla kyykyssä. Sen takia selkä tuli kipeäksi, kun kumarruin jalat suorina. Nyt odotan innolla krassien itämistä ja toivon, että muut  köynnöskukat selviävät uuden ilma-alan johdosta. Voi, kesän ihanuutta!

Minä olen kirjoittanut kaunokirjallista käsikirjoitusta neljä vuotta. Suru tytön kuolemasta vei kaksi vuotta ennen kuin pystyin taas kirjoittamaan. Kirjoitan autofiktiota. Usein illalla tai yöllä, kun en vain tupsahda nukkumaan. Kyllä tämänlainen kirjoittaminen on haastavaa. Mutta myös piristävää, kun näkee, mitä on saanut aikaan.

Menin viimein tietsikan myyneen Veikon koneeseen saadakseni apua kuvien siirtämisestä tietokoneelle. Atte palveli toista asiakasta. Piru vie! Hän on paras opettamaan. Toinen nuori mies näytti prosessin nopeasti. Pyysin häntä hidastamaan, jotta ymmärtäisin ja oppisin kuvien siirtämisen, joka on tuon myyjän mukaankin liian monimutkaista. Kotiin päästyäni en muistanut mitään. Ehkä alkava muistisairaus.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Kourallinen herkkuja jokaisena päivänä

 

Esimerkiksi kaikki kielletty kiinnostaa lasta, sanoo ravitsemusterapeutti Mari Aalto. Tämän vuoksi herkuista pitäisi tehdä yhtä neutraali asia kuin aamupalasta.

Nyrkkisääntö on, että aterian jälkeen pitää ottaa jälkiruoka. Se voi olla muun muassa, mitä kulloinkin tekee mieli ja mitä kaapista löytyy: esimerkiksi pari keksiä, rivi suklaata tai jäätelöpuikko. Sopiva määrä on se, mikä mahtuu omaan kouraan.

Jälkiruoka päivässä auttaa siinä, että suhde ruokaan ja herkutteluun muuttuu mahdollisemman neutraaliksi ja terveeksi eikä hallitse mieltä.

 

Monesti juuri kielletyt asiat kiehtovat, joten kun jälkiruoan sallii, mielenkiinto häviää, eikä sitä välttämättä tee enää edes mieli.

On tärkeää muistaa, että jälkiruoka on yksi osa ateriarytmiä, johon kuuluu yleensä aamupala, lounas, välipala, päivällinen ja iltapala. Syömisen hallinta toimii silloin, kun nälkää ei pääse kasvattamaan liian suureksi. Ateriavälin täytyisi pysyä noin kolmessa tunnissa. Kun aterioita jättää väliin, mieliteot paisuvat pintaan.

Jokaisen perheenjäsenen tulee noudattaa samoja sääntöjä eli myös vanhemmat syövät jälkiruokaa oman kourallisen verran. Lapset ottavat vanhempien ruokailutottumuksista hyvin vahvasti mallia. Monet syömishäiriöpotilaat kertovat, että lapsena heidän vanhempansa eivät koskaan syöneet herkkuja. Vasta myöhemmin on selvinnyt, että herkut kaivettiin esiin vasta lasten nukkuessa. Kun herkut ovat olleet kokonaan kiellettyjä, lapsi on oppinut syömään niitä itsekin salaa.

Karkkipäivää ei tarvitse lopettaa, mutta ajan myötä karkit todennäköisesti kiinnostavat vähemmän. Rajat herkuille on silti hyvä määritellä ja pitää niistä kiinni. Jälkiruoka ei kuulu aamu- ja iltapalalle ja  lounaalle vaan se syödään päivällisen jälkeen.

Jälkiruoka kannattaisi ottaa mukaan aterialle heti kun lapsi kiinnostuu herkuista. Jos hyvä pohja ruokasuhteelle rakennetaan jo lapsena, se säilyy koko elämän.

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.9.2024, kuvat Pexels

Syitä nauruun

 

1) Nauru rentouttaa lihaksia. Stressi voi tuntua sekä mielessä että kehossa. Se jäykistää lihakset. Nauru rentouttaa koko kehon. Lihaksia rentouttava vaikutus kestää noin 45 minuuttia.

2) Nauru on hyvää kapinaa. Ääneen nauraminen on ollut pitkään hyvien tapojen vastaista. Etenkään sota-aikana ei ollut suotavaa, että lapsetkaan nauroivat.

3)Nauraminen vapauttaa kehossa endorfiineja. Tämä tuottaa mielihyvää, ja saa ajatukset keskittymään muuhun kuin mielessä pyöriviin murheisiin. Endorfiini helpottaa myös kipua.

4)Vahingonilo on ikävää, ja sepä jopa naurattaa. Samoin selän takana nauraminen on huono tapa.

Lähteet: Referaatti Kauneus&Terveys 14/2021, kuvat Pexels