keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Pohdin ongelmia, en ratkaisuja



Minulla on taipumus ajatella ongelmia, niiden syitä ja seurauksia - ei ratkaisuja. Ryven. Tuherran. Jaanailen. Olen viistosti. Mietin ja mietin. Ajatukset ovat kulmikkaita tai vastakohtaisesti ameebamaisia.

Ajatteluuni vaikuttaa varmasti psykodynaaminen psykoterapia, jonka kävin raskaasti läpi opintoihini liittyen. Siinä keskityttiin nimenomaan menneisyyteen, ongelmien syihin.

Psykodynaamisen terapian yksi tehtävä on jatkossa pystyä itse analysoimaan ongelmiaan. Olen sisäistänyt tämän liiankin hyvin. Minulla on paljon opittavaa  ratkaisukeskeisestä psykologiasta.



Sana ratkaisukeskeisyys on juurtunut yleiskieleen kymmenen viime vuoden aikana. Se on alunperin lähtöisin psykologiasta ja psykoterapiasta, jossa sillä on laajempi merkitys kuin arkikielessä. Se kuvaa kokonaista ajattelumallia ja elämänfilosofiaa.

Kun nykyisin esimerkiksi yritysjohtaja, personal trainer tai vaikkapa avoimen työpaikan hakija kuvaa itseään ratkaisukeskeiseksi, hän haluaa antaa itsestään myönteisen, dynaamisen vaikutelman.



Ratkaisukeskeinen ihminen ei vello menneessä ja ongelmissaan. Hän katsoo tulevaisuuteen ja ratkoo ongelmat.

Ratkaisukeskeisen ajattelun uranuurtajat - jo 1950-luvulla - alkoivat tutkia sitä, kuinka tulevaisuuteen suuntautuva ajattelumalli vaikuttaisi psykoterapiapotilaisiin. Ratkaisukeskeinen psykologia on kuitenkin muuta kuin postitiivinen psykologia self help-oppaineen ja menestyksineen.



Tutkimusten karttuessa huomattiin, että unelmat, toiveet ja niihin liittyvien konkreettisten tavoitteiden ja päämäärien asettaminen innostivat ihmisiä enemmän kuin ongelmiin ja niiden syihin syventyminen.

Ratkaisukeskeisessä psykologiassa ihminen nähdään osaavana, omaa elämäänsä hallitsemaan kykenevänä yksilönä. Siinä ei ajatella ihmisen heikkouksia ja huonoja puolia vaan hänen vahvuuksiaan ja sitä, millä tavalla niitä voidaan tukea, jotta ihminen saavuttaa parhaimman itsessään. Jokainen voi soveltaa ratkaisukeskeisyyttä omassa arjessaan. Se voisi lisätä hyvinvointia.



Arjen riitatilanteissa kannattaisi kiinnittää huomiota kieleen ja puhetapaan. Kannattaa välttää sanoja "aina" ja "ikinä", koska toinen osapuoli kokee ne helposti epäoikeudenmukaisina.

Ratkaisukeskeisyyden ylläpitäminen on haastavaa, koska ihminen hakee helposti ongelmia ja alkaa etsiä syitä ja seurauksia. Jos ajatukset ei ole hyödyllisiä eivätkä tuota hyvää, niistä kannattaa tietoisesti luopua.

Osaatko ajatella ratkaisukeskeisesti?







Lähteet: Anna 6.6.2019/23, kuvat omat




lauantai 27. heinäkuuta 2019

Väljähtynyt avioliitto?




Tarkoitan tässä jutussa sekä avioliittoa että avoliittoa. Minun avioliittoni - ja tietysti myös miehen - on jonkinlaista aaltoliikettä. Välillä saattaa kyllästyttää. Välillä on tasapainoista, mielenkiintoista ja mukavaa. Voimme onneksi ilmaista tunteitamme melko vapaasti ja helposti. Juttelemme paljon. Tämän takia olemme varmaankin välttäneet liiton syvimmät notkelmat ja rotkot.

Avioliitossa ihminen saattaa välillä pohtia, että tuonko kanssa vietän loppuelämäni. Parista saattaa ainakin toinen sanoa, ettei ole enää tunteita. Mutta kun asiaa vaikka parisuhdeterapeutilla tutkitaan, käykin ilmi, että tunteita onkin paljon, mutta niitä ei uskalleta kertoa.


Väljähtyneen liiton takana voi olla hylkäämistä ja torjuntaa. Kumppani on pettynyt niin monta kertaa, että tunteetkin alkavat kadota. Myös omien tarpeitten huomiotta jättäminen vaikuttaa tunne-elämään.

Jos pariskunta on ollut nuoruudesta asti yhdessä, yksilöllinen identiteetti on voinut jäädä syntymättä. Tämä aiheuttaa keski-iässä kipuilua.

Lapsuudenperhekin voi vaikuttaa. Esimerkiksi toinen on tullut perheestä, jossa puhumista ja toisen huomioonottamista on aina arvostettu; toinen taas perheestä, jossa tekeminen ja työ on ollut rakkauden mitta.



                                    Parisuhdelaiskuus
Kun töiden jälkeen väsyttää, ja kumpikin istuu kännykän tai läppärin ääressä eri puolilla kotia, ei siinä juuri kipinää synny. Jos arki on liian tylsää, suhde voi tuntua tyhjiin ammennetulta. Tarvittaisiin raikkaita tuulia.

Tyytymättömyys ja tunteiden häviäminen ei ole aina huono asia. Se voi olla myös mahdollisuus henkiseen kasvuun. Ihminen herää miettimään: Mitä minä jatkossa haluan elämältäni? Haluanko elää entisellä tavalla? Mihin nämä vuodet ovat menneet? Elämänkulku voi pakottaa muuttumaan.



Seksuaalisuus saattaa kärsiä, jos kokee itsensä mitätöidyksi, ohitetuksi. Kosketus ylläpitää rakkautta. Koskettamisella voi etsiä kadonnutta yhteyttä.

                               Tunnenarkkari
Tunteiden tasaantuminen kuuluu parisuhteen kehityskaareen. Pari ensimmäistä vuotta on symbioosia ja voimakasta intohimoa. Ei kukaan jaksaisi kiihkeyttä ja hullaantumista vuosikausia. Suhde muuttuu kumppanuudeksi.



Tunteet ei ole aina pinnassa. Onko ihminen tunnenarkkari, jos koko ajan täytyy tuntea jotakin?

Joku - usein älykäs - ihminen saattaa sortua ylianalysointiin tilanteissa, joissa jokaista poissaolevaa katsetta tai mutinaa on pakko analysoida. Yleensä parisuhdetta ruokkii vanha kunnon kosketus.

Minkälainen on sinun mielestäsi hyvä avioliitto?

Päätettiin miehen kanssa hyvin nopeasti lähteä huomenna aamulla taas road tripille. Tällä kertaa Hankoon ja Etelä-Suomeen. Kotiin tullaan keskiviikkona. Julkaisen silloin seuraavan jutun.






Lähteet: Hyväterveys 8/2019, kuvat omat




perjantai 26. heinäkuuta 2019

Kiusaannun, kun joku katsoo silmiin liian pitkään




Minä ainakin kiusaannun, jos joku katsoo silmiini liian pitkään, ja käännän katseeni pois.

Kotuullinen silmiin katsominen osoittaa kiinnostusta ja syventää yhteyttä. Se herättää aivojen sosiaaliset alueet. Keskustellessa silmiin katsominen luo vilpittömän vaikutelman.



Katsekontakti voi myös häiritä. Vuorovaikutus vaatii tarkkaavaisuutta, ja se on esimerkiksi ympäristön havainnoinnista pois. Toisen katse saa myös tietoisemmaksi itsestä ja kehosta. Sopiva katsekontakti saa olla ihmisten mielestä keskimäärin kolme sekuntia.

Vuorovaikutus ei välttämättä vaadi suoraa katsekontaktia. Kasvoihin katsominenkin riittää.

Katsekontakti kuormittaa aivoja. On luonnollista katkaista se, jos muotoilee vaikeaa asiaa tai ratkaisee ongelmaa. Vastoin yleistä käsitystä katseen välttely ei ole aina merkki valehtelusta. Mutta toisen suora katse saa ihmisen rehellisemmäksi.

Mitä sinä ajattelet silmiin katsomisesta?








Lähteet: Helsingin Sanomat 28.3.2019, kuvat  Pexel

  

torstai 25. heinäkuuta 2019

Uskomuksia kynsien ja terveyden yhteydestä




Luulin tähän asti, että valkoiset täplät kynnessä johtuvat kalkin puutteesta. Mutta tämä ei pidä paikkaansa. Täplät ovat yleensä merkkejä kynsipetiin osuneista iskuista ja pienistä vammoista. Koko kynnen levyiset vaaleat vaaleat raidat ovat nekin vaarattomia. Niitä sanotaan Beaun poikkijuoviksi.

Moni uskoo, että kynsien kunto heijastaa hivenaineiden tai mineraalien riittävää tai riittämätöntä saantia. Kohollaan olevaa pystyraitaa kynnen keskellä pidetään merkkinä raudan puutteesta. Mutta tämäkään ei pidä paikkaansa.



Jos molemmissa pikkuvarpaan kynsissä on samanlaisia tummentumia, ne ovat todennäköisimmin aiheuttanut pienten tai väärän mallisten kenkien pitäminen.

Hyvin hauraat kynnet voivat yksinkertaisesti kertoa niiden kuivumisesta. Kuivumiseen voi altistaa atooppinen iho tai jatkuva käsien pesu. Silloin on tärkeää rasvata kynsiä ja kynsinauhoja säännöllisesti.

Kynsien haurastuminen voi johtua ääreisverenkierron heikkenemisestä. Kynsi saa ravinnon verenkierron kautta. Kun se huononee vanhetessa, kynnet kuivuvat ja liuskottuvat.



Jos varpaankynnet ovat paksuuntuneet ja tulleet niin koviksi, että niitä ei meinaa saada itse leikattua, homma kannattaa antaa jalkahoitajan tehtäväksi.

Ihotautien tunnistamisessa kynsien muutoksista sen sijaan saattaa olla paljon apua. Niitä liittyy ainakin 18 ihotautiin. Siksi ei kannata ihmetellä, jos ihotautilääkäri tutkii kynnetkin, vaikka olisi tullut lääkäriin näyttämään ihoaan.

Esimerkiksi psoriasis saattaa oireilla jopa ensimmäisenä kynsissä. Se voi tehdä kynsiin kuoppia ja muuttaa ne ohuemmiksi ja pehmeämmiksi. Öljyläikiltä näyttävät kellertävänruskeat laikut kynsissä liittyvät myöskin psoriasikseen. Kynsi voi irrota tai alkaa ohenemisen sijaan paksuuntua.







Lähteet: Hyväterveys 7/2019

keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Olen ollut yksinäinen



Olen yhdessä elämänvaiheessa ollut syvästi yksinäinen. Silloin toinen tyttäreni oli syntynyt, ja asuimme ruotsinkielisellä Pohjanmaalla miehen työn takia. En ymmärtänyt paikallisesta ruotsin murteesta juuri mitään, eivätkä ihmiset siellä osanneet  edes puhua kunnolla suomea. En kuulunut   mihinkään yhteisöön, esimerkiksi työporukkaan.

Olihan minulla perhe ja kaksi suloista, pientä lasta. Toinen kaksi vuotta ja toinen vielä vauva. Ystäville pystyi soittamaan, ja he kävivät kesäisin kylässäkin ihmettelemässä Pohjanmaata. Kävin äiti-lapsipiirissä ja kansalaisopistossa maalaamassa. Mutta silti konkreettinen - ystävä ei ollut siinä lähellä - yksinäisyys oli aakee ja laakee kuin Pohjanmaa.


Läheiset ihmiset torjuvat emotionaalista yksinäisyyttä, esimerkiksi tunnetta, että toiselle voi puhua kaikesta, joku on täysin läsnä. Sosiaalinen yksinäisyys tarkoittaa sitä, ettei tunne kuuluvansa mihinkään yhteisöön ja porukkaan. Emotionaalisella yksinäisyydellä on suurempi vaikutus hyvinvointiin.

Ystävien seura ei vaikuta vain mielialaan vaan koko kehon hyvinvointiin. Se lisää hormoni oksitosiinin ja välittäjäaine serotoniinin tuotantoa, mikä kohottaa mielialaa, pitää aivojen toiminnan vireänä ja hidastaa ikääntymisen vaikutuksia. Ihmiset, joilla on paljon sosiaalisia suhteita, elävät keskimäärin pidempään.


Yksinäisyys nostaa myös stressihormoni kortisolin tuotantoa. Jos se on pitkään koholla, se voi heikentää kehon puolustuskykyä ja jopa altistaa ylipainolle, diabetekselle ja sydän- ja verisuonisairauksille.

Pitkäaikainen yksinäisyys on samanlainen terveysriski kuin muun muassa alkoholin liikakäyttö, liikkumattomuus, lihavuus. Se vastaa 15 tupakan polttamista päivässä.

On erityisen surullista, että on myös yksinäisiä lapsia ja nuoria. Heillä on selvästi enemmän fyysisiä oireita kuten vatsakipuja, päänsärkyä, selkäkipuja ja nukahtamisvaikeuksia.





Lähteet: Hyväterveys 8/2019, kuvat omat


tiistai 23. heinäkuuta 2019

Tekosyy ei ole aina väärin



Käytän todella harvoin tekosyitä, mutta en ole enkeli lainkaan. Olen joskus tapaamisesta myöhästyttyäni käyttänyt tekosyynä, valkoisena valheena, auton temppuilua. Meillä ajetaan vanhoilla Citroeneilla, joten tekosyy on ollut uskottava. Ja kyllähän ne autot temppuilee, koska kaikissa on oma vikansa. Ne kuuluvat miehen mielestä auton "luonteeseen", jota olisi opittava ymmärtämään. Tuo ajatus ketuttaa, kun auto on jättänyt minut monesti avuttomana tien poskeen. Parempia aikoja odottamaan.


Tuossa tekosyyssäni on filosofisesti menestyneen selityksen elementit: aikomukseni on moraalisesti hyväksyttävä, mutta teon toteutuksen estää ulkoinen tekijä, jolle en voi mitään. Vaikka olin tulossa tapaamiseen, auto temppuili.

Sen sijaan tahdon heikkouteen vetoaminen ei toimi. Jos myöhästyn siksi, että en saanut vain lähdettyä aikaisemmin, koska päivän lehti oli niin mielenkiintoinen, selitys ei toimi.


Miksi tahdon heikkouteen vetoaminen ei toimi? Siksi että silloin ihminen luopuu alkuperäisestä moraalisesti hyväksytystä aikomuksesta ja korvaa sen toisella. (Tämä on nyt vähän käytännön filosofista jaarittelua.)

On hyväksyttävämpää sanoa esimerkiksi, että työt ei tulleet tehdyksi, koska olin liian väsynyt kuin vedota siihen, että halusin lähteä rannalle uimaan helteisenä päivänä. Väsynyt on yrittänyt parhaansa, mutta se ei ole vain riittänyt.


Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori Antti Kauppinen on sitä mieltä, että ihmisten väliset suhteet perustuvat osittain teeskentelyyn. Se vähentää sosiaalista kitkaa. Esitämme, että välitämme joistakin asioista enemmän kuin oikeasti välitämme.

Ylläpidämme eräänlaista fiktiota. Jos työkaveri pyytää kaljalle, voi vedota työkiireisiin, vaikka ei vain huvita lähteä. Valkoisilla valheilla voi joskus olla paikkansa.


Arkielämässä moitteettomuus voi olla joka tilanteessa kohtuuton vaatimus. On aivan järkevää, ettei joka suhteessa olla liian avoimia ja ankaria itsellemme ja toisillemme.

Uskottavaan tekosyyhyn liittyy kuitenkin omat riskinsä. Jos niitä käyttää liian paljon, antaa vaikutelman, että välittää asioista enemmän kuin välittää. Syntyy kierre, ja ihmissuhteet vääristyvät.

Käytätkö sinä koskaan tekosyitä?





Lähteet: Helsingin Sanomat 4.7.2019, kuvat Pixabay

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Jatkanko opettajan hommia?



    Juustosarvet hiivaleipätaikinasta

Olen taas miltei haaskannut aikaa tämän kysymyksen pohdintaan. On jotenkin läpeensä turhaa  ajatella tätä liian paljon, koska työt alkavat vasta ensimmäinen syyskuuta.

Mutta kysymys lilluu keski-ikäisen naisen ajatusten anatomiassa. Vaikka olimme matkoilla -  road tripillä Länsi-Suomessa -, ja se virkisti todella paljon paniikkikohtauksista huolimatta, ajattelen työtä liikaa.  Olin myös lomareissulla viikon täysin someton. Kännykällä otin vain kuvia.Tämän jälkeen en kirjoita enää näistä työpohdinnoista.

Kirjoittamani runot jäsentävät minulle eloani ja oloani:

Minulle opetettiin paljon.
Se kaikki tuntuu nyt turhalta
kun käsittämätön tuuli
elää merkityksellistä elämäänsä. 
Kaikenvärisenä liikkuu puissa ja taivaalla
   täytenä ja voimakkaana
       itsessään ja kaikkialla.

Minä opin paljon.
Minulle jäi
vain raskaat sanat
ja elämä
aina jossakin muualla.



            Pikkaisen omalaatuinen tiikerikakku vuoka jauhotettuna kaurahiutaleilla

Mutta se järki? Olen tällä hetkellä valmis aloittamaan työt. En saa oikein aikaani kulumaan kotona. Tunnen itseni luopioksi, heittiöksi, huithapeliksi, houkaksi. Tunnetasolla olen varmaankin osan noista. Osittain tämän takia minulle on esimerkiksi tullut leipomisvimma. Olen leiponut juustosarvia, tiikerikakkua, pullaa, vaniljaruusuja, mokkapaloja, karjalanpiirakoita,  ryynirieskaa, ohrarieskaa, sämpylöitä, ruisleipää, kaalipiirakkaa, mustikkapiirakkaa...Muu perhe on tähän tyytyväinen.


   Kaalipiirakka

Lisäksi minusta tulee sosiaalinen erakko, koska olen miltei koko ajan kotona. Seinät kaatuu päälle; olen katveessa ja  vain tuherran jotakin.




Ja on aivan  typerä kotoa opittu käsitys, että ihminen ei lue päivällä kirjaa vaan tekee kotitöitä. "Saan" nauttia lukemisesta  vasta illalla  ja yöllä sängyssä. Lehtiä "saa" lukea. Olen viime aikoina nauttinut suunnattoman paljon  Margaret Atwoodin kirjasta Sokea surmaaja ja Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen-kirjasta. Molempia luen toista kertaa, nauttien nyt juonen sijaan myös upeasta tekstistä. Molempien lukemisesta on kymmenisen vuotta aikaa; juonetkin ovat unohtuneet.





Onhan minulla ihan järkevääkin tekemistä. Siivousta, ystävien treffaamista, ruoanlaittoa, pyykin ja astioitten pesemistä, halkojen tekemistä, puutarhahommia... Vanhassa rintamamiestalossa ei lopu tekeminen.

Tuntuu, että kulmikkaat ajatukset eivä mahdu pääni sisään.

Mutta onneksi minulla on vielä elämännälkä!



perjantai 12. heinäkuuta 2019

Mitä sitten jos ei sopeudu työpaikkaan?




Minä olen menneisyydessä solahtanut aivan tarpeeksi hyvin uuteen työhön ja työyhteisöön. Ehkä siksi että olen perusluonteeltani  melko nopea ja aktiivinen. Nyt sitten pitkän sairausloman jälkeen varmasti jännitän ja stressaan töiden aloittamista. Sopeudunko enää työhön ja työporukkaan? 

Uuteen työpaikkaan tai uuteen yhteisöön - esimerkiksi opiskelupaikkaan - meno on aina stressaavaa.



Ensimmäiset viikot ja esittäytymistilanteet on tärkeitä. Kannattaa opetella työporukan nimet ja kysyä tilanteista ja tavoitteista. Voi kysyä vaikka, että mikä on täällä aloittaneiden vaikein läksy oppia.

Työkavereiden ja esimiehen teoilla ja perehdyttämisellä on suuri vaikutus siihen, miten uusi työntekijä sopeutuu. Mutta päävastuu on kuitenkin itsellä. Eikä kaikissa työpaikoissa edes perehdytetä uutta työntekijää.

Kannattaa esimerkiksi lähteä syömään lounasta työporukan kanssa ja viettää tauot kahvihuoneessa.


Kahvihuoneeseen meno, kysymysten kysyminen sisältää aina emotionaalisen riskin kelpaavuudesta tai torjutuksi tulemisesta. Torjuttu olo voi johtaa tunnetason riskien välttelyyn.

Usein torjutuksi tulemisen kokemus on ylitulkintaa ja vain uuden työntekijän päässä. Ihmisellä voi olla tunne, että muut ei ota huomioon ja suhtautuvat jotenkin kalseasti.

Jos sopeutumaton olo jatkuu kuukausia, voi pikkuhiljaa alkaa miettiä, onko kyseessä aito ongelma.


Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus. Osa ihmisistä reagoi stressiin kehollaan: tulee selkäsärkyä, pääkipua, vatsavaivoja tai voi olla miltei koko ajan flunssa, koska vastustuskyky on alhaalla.

Etenkään fyysisiä oireita ei osaa aina tunnistaa sopeutumattomuudesta johtuviksi. Että vääränlainen työpaikka tekee ihmisen sairaaksi.


Jos työ ei ota sujuakseen ja töissä on paha olla kuukausia, eikä sopeudu, kannattaa toimia. Voi yrittää ottaa asioita puheeksi ja koetella omia sopeutumisen kokemuksen syitä todellisuuden kanssa.

Sopeutumisen ongelmien näkeminen on helppoa, niihin ratkaisun keksiminen on suhteellisen helppoa, mutta molemmat on vaikea toteuttaa, koska on itse osa ongelmaa.


Jos on kokeillut kaikki keinot, asia on hyvä ottaa esimiehen kanssa puheeksi. Voidaan selvitellä, onko kyse vääristä tulkinnoista tai käsityksistä, vai onko oikeasti niin, että ihminen on ei sopeudu työpaikkaan tai on pahimmassa tapauksessa suljettu tietoisesti työporukan ulkopuolelle.

Jos esimiehen kanssa puhuminen ei helpota oloa, kannattaa harkita, voisiko vaihtaa työpaikkaa. Väärässä ympäristössä ei kannata sairastuttaa itseään vaan vaihtaa paikkaan, jossa on hyvä olla.

Lähden lomareissulle, enkä postaa viikkoon. En ole mitenkään dramaattisesti hävinnyt. Vaan nauttimassa.

Mitä sinä teet sopeutuaksesi työpaikkaan tai uuteen haastavaan tilaisuuteen?






Lähteet: Helsingin Sanomat 2.6.2019, kuvat Pixabay  


torstai 11. heinäkuuta 2019

Onko elämäni riittävän hyvä?



Minulla on taipumus miettiä, olenko onnellinen? Onko elämäni tasapainossa? Onko elämäni merkityksellistä? Onko minulla riittävän hyvä elämä? Välillä vastaan kyllä, välillä ei.

Psykologi Pirkko Lahti esitti 27.6.2019 Helsingin Sanomien haastattelussa 10 väitteen listan hyvästä elämästä. Jos viiteen kohtaan vastaa kyllä, elämä on riittävän hyvää. Tästä sain jonkinlaisen käsitteellisen kehikon pohtia, että olenko suhteellisen onnellinen. Tietty väitteet ovat hieman yksinkertaistavia, mutta toisaalta on vaikea määritellä hyvää elämää.

Sain yli viisi vastausta "kyllä". Minulla on tällä hetkellä vaikeuksia, mutta silti voin elää hyvää elämää. Kenenkään elämä ei ole täydellistä, vaikeudet on osa elämää. Tärkeintä on tehdä niiden suhteen jotakin.


Pirkko Lahtea on kutsuttu koko kansan terapeutiksi. Hän oli Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja 23 vuotta ja kommentoi usein mielenterveyteen liittyviä asioita mediassa. Lahti oli antamassa kriisiapua muun muassa kouluampumisten, Estonian uppoamisen ja tsunamin jälkeen. Seuraavaksi ne kymmenen väitettä.

1. Minulla on mielekästä tekemistä.
Ei vain itse tekemisen takia vaan siksi, että ihmisellä on perustarve kokea elämänsä tärkeäksi.


2. Pyrin tekemään asiat niin hyvin kuin osaan.
Suomalaiset kokevat helposti syyllisyyttä. Ihmisillä on aina vähän huono omatunto. Tämä tekee elämän raskaaksi. Lahden mukaan kannattaisi yrittää toimia niin hyvin kuin sillä hetkellä osaa, ja loppu menee niin kuin menee.


3. Uskon olevani kyllin hyvä.
Suomalaisessa kulttuurissa ei ole moraalisesti oikeutettua ajatella, että on hyvä, vaan pitäisi olla aina nöyrästi vähättelemässä itseään. Pitäisi oppia röyhistelemään ja pörhistelemään vähän rintaansa, vaikka se on jotenkin amerikkalaista.

4. Minua arvostetaan.
Ihminen kaipaa kiitosta tunteakseen itsensä tärkeäksi. Työn ulkopuolella olevaa ihmistä ei usein kiitetä tarpeeksi, vaikka pitäisi kiittää esimerkiksi hyvästä kodinhoidosta, ruohonleikkuusta, lastenhoidosta.

5. Luotan itseeni.
Lahden mukaan on onnenpotku, jos ihminen on löytänyt elämässään ne asiat, joissa on hyvä ja luottaa itseensä.


6. Minulla on aitoja ystäviä.
Niitä Lahden mukaan soisi olevan kuusi, koska niin monta tarvitaan arkun kantamiseen. Kriisin kohdatessa ihminen haluaa puhua ja puhua, käydä sitä läpi aina uudelleen. On kaikkien kannalta hyvä, että kuulija välillä vaihtuu. Ystävyyttä pitäisi hoitaa työ- ja kotikiireistä huolimatta.

7. Osaan nauttia.
Lahden mukaan Suomessa ei osata nauttia, mutta sitäkin voi opetella tietoisesti. Joskus pitää vain päättää, että nämä asiat, työt tai huolet käsittelen huomenna. Nyt otan rennosti ja teen mukavia, keveitä juttuja.


8. Haluan oppia uutta.
Utelias asenne elämään pitää mielen virkeänä. Opittava asia voi olla pieni tai iso. Sen voi oppia päivän lehdestä, kaupan kassalla, kirjasta, töistä...

9. Innostun.
Lahden mukaan, jos ihminen innostuu, hän alkaa tuottaa valoa ja hyvää energiaa itselleen ja ympäristölleen. Innostumista ei kannata suitsia.


10. Tunnen selviytymiskeinoni.
Kaikilla tulee elämässä vastaan vaikeuksia. Tärkeä oppi, minkä lapsuudenperheessä voi saada, on kyky selviytyä vaikeista tilanteista ja luovia tyynemmille vesille. Lahden mukaan tärkein selviystymiskeino on puhuminen ja uskallus tukeutua toiseen. Elämään kuuluu myös menetyksiä. Kyky luopua on vaativa kyky, mutta se kuuluu terveeseen persoonallisuuteen.

Mitä mieltä olet näistä hyvään elämään liittyvistä väittämistä?








Lähteet: Helsingin Sanomat 27.6.2019, kuvat omat