En ole marttyyri

Minä en osaa olla hiljaa parisuhteessa ongelman kohdatessani.  Olen joskus yrittänyt olla kertomatta ongelmasta, mutta se ei ole onnistunut.  Jo muutaman tunnin kuluttua valitus ryöpsähtää hereänä ja reippaana. Valitan kursailematta. En osaa vain huokailla ja olla surkeana.

Toisaalta olen joutunut ongelmiinkin suorasukaisen luonteeni takia. Olen epäoikeudenmukaisuutta kohdatessani sanonut pomolle liian suoraan asioita. Eihän siitä ole hyvää seurannut. 

Minusta tuntuu, että moni joutuu olemaan marttyyri sen takia, ettei pysty tai uskalla kertoa ongelmastaan esimerkiksi kumppanille. On toki niitäkin, jotka vain tykkäävät pantata ongelmaa ja näyttää sen epäsuorasti.

Tutkimusten mukaan parisuhteessa epäsuora mielen osoittaminen lisää todennäköisyyttä, että toinen reagoi kielteisesti. Murjottamiseen turvautuvat herkimmin ihmiset, joilla on heikko itsetunto. Heidän on vaikea ilmaista tarpeitaan suoraan, koska he pelkäävät tulevansa torjutuiksi.

Kun haluaa esimerkiksi muuttaa jotakin parisuhteessaan, kiertelemätön ote toimii paremmin kuin vihjailu tai manipulointi.

Marttyyrius on myrkkyä vanhemmuudessa, ja voi aiheuttaa lapselle ahdistusta. Vanhempi saattaa korostaa omia ponnistelujaan ja uhrauksiaan. Selvien ohjeiden ja kieltojen sijaan hän manipuloi lapsen tunteita tai vetoaa omaan pahaan mieleensä.

Töissä marttyyrin roolin omaksunut pitää itseään korvaamattomana, tekee töitä muidenkin edestä ja valittaa samalla työtaakastaan. Tämä pilaa ilmapiiriä ja aiheuttaa muissa syyllisyyttä.

 Lähteet: Helsingin Sanomat 25.7.2019, kuvat omat

Pohdin ongelmia, en ratkaisuja

Minulla on taipumus ajatella ongelmia, niiden syitä ja seurauksia - ei ratkaisuja. Ryven. Tuherran. Jaanailen. Olen viistosti. Mietin ja mietin. Ajatukset ovat kulmikkaita tai vastakohtaisesti ameebamaisia.

Ajatteluuni vaikuttaa varmasti psykodynaaminen psykoterapia, jonka kävin raskaasti läpi opintoihini liittyen. Siinä keskityttiin nimenomaan menneisyyteen, ongelmien syihin.

Psykodynaamisen terapian yksi tehtävä on jatkossa pystyä itse analysoimaan ongelmiaan. Olen sisäistänyt tämän liiankin hyvin. Minulla on paljon opittavaa  ratkaisukeskeisestä psykologiasta.

Sana ratkaisukeskeisyys on juurtunut yleiskieleen kymmenen viime vuoden aikana. Se on alunperin lähtöisin psykologiasta ja psykoterapiasta, jossa sillä on laajempi merkitys kuin arkikielessä. Se kuvaa kokonaista ajattelumallia ja elämänfilosofiaa.

Kun nykyisin esimerkiksi yritysjohtaja, personal trainer tai vaikkapa avoimen työpaikan hakija kuvaa itseään ratkaisukeskeiseksi, hän haluaa antaa itsestään myönteisen, dynaamisen vaikutelman.

Ratkaisukeskeinen ihminen ei vello menneessä ja ongelmissaan. Hän katsoo tulevaisuuteen ja ratkoo ongelmat.

Ratkaisukeskeisen ajattelun uranuurtajat - jo 1950-luvulla - alkoivat tutkia sitä, kuinka tulevaisuuteen suuntautuva ajattelumalli vaikuttaisi psykoterapiapotilaisiin. Ratkaisukeskeinen psykologia on kuitenkin muuta kuin postitiivinen psykologia self help-oppaineen ja menestyksineen.

Tutkimusten karttuessa huomattiin, että unelmat, toiveet ja niihin liittyvien konkreettisten tavoitteiden ja päämäärien asettaminen innostivat ihmisiä enemmän kuin ongelmiin ja niiden syihin syventyminen.

Ratkaisukeskeisessä psykologiassa ihminen nähdään osaavana, omaa elämäänsä hallitsemaan kykenevänä yksilönä. Siinä ei ajatella ihmisen heikkouksia ja huonoja puolia vaan hänen vahvuuksiaan ja sitä, millä tavalla niitä voidaan tukea, jotta ihminen saavuttaa parhaimman itsessään. Jokainen voi soveltaa ratkaisukeskeisyyttä omassa arjessaan. Se voisi lisätä hyvinvointia.

Arjen riitatilanteissa kannattaisi kiinnittää huomiota kieleen ja puhetapaan. Kannattaa välttää sanoja "aina" ja "ikinä", koska toinen osapuoli kokee ne helposti epäoikeudenmukaisina.

Ratkaisukeskeisyyden ylläpitäminen on haastavaa, koska ihminen hakee helposti ongelmia ja alkaa etsiä syitä ja seurauksia. Jos ajatukset ei ole hyödyllisiä eivätkä tuota hyvää, niistä kannattaa tietoisesti luopua.

Osaatko ajatella ratkaisukeskeisesti?

Lähteet: Anna 6.6.2019/23, kuvat omat