Surutyöni 13.

 

Rakas tyttäremme Vera kuoli 9.1 yllättäen. Hän kuntoili ja oli perusterve. Vera opiskeli Jyväskylän yliopistossa molekyylibiologiaa. Vera oli avoin ja valoisa ihminen. Rohkeakin taivaltaja.

Suru on tykyttävä haava, kiinni napsahtava musta ovi, oi, miten kovaa se napsahtaa, se on musta hämähäkki,joka tulee piilostaan ja joka tuijottaa jäykästi mustilla silmillään, välinpitämätön, niin välinpitämättömästi kuolema ottaa kenet haluaa.

Puhun kuolemasta koska se on todellinen, ankara ja paljas sana. En käytä sanaa nukkui pois, vaikka se on kaunis ja pehmeä, mutta kuolema on ruma ja kova. Rujo. Ilmestyskirjan portto. Raamatun ovela käärme. Sulku elävälle virtaavalle vedelle. Sillä elämän vesi meitä  keinuttaa.

Haluan uskoa, että Vera kuoli kivuttomasti, vaikka kuolema on kauhu minulle. Vera kuoli nukkuessaan. Ehkä hän hiljaa liukui pois tästä ajasta, tietoisuudesta, tilasta toiseen. Virraten kuin vesi.

Kuvat omat

   

Puhtia kevättalveen Ruohonjuuresta

 

Testasin yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa energiaa purskahtelevia tuotteita. Ruohonjuuri on perustettu jo  vuonna 1982. Siitä lähtien se on ollut ekologinen ja eettinen luontaistuotteiden edelläkävijä. Ruohonjuuren valikoima on hyvin laaja pähkinöistä luonnonkosmetiikkaan. On ilo asioida Ruohonjuuren verkkokaupassa. Ruohonjuurella on myös kivijalkakauppoja suurimmissa kaupungeissa.

 Viherjauheseos, 200g, Foodin,  19,95

Viherjauheessa on täydellinen yhdistelmä ravinteikkaita vihreitä sekä maalta että merestä. Viherjauheet ovat kylmäkuivattuja kasvien ravinteiden säilymisen ja parhaan imeytymisen takaamiseksi.

Viherjauheen sisältämä spirulina vaikuttaa verensokeritasapainoon ja aminohappojärjestelmään.

Tuotteen sisältämä chlorella on ruoansulatusta parantava, kuona-aineiden poistumista nopeuttava ja erittäin ravinteikas. Antioksidanttinen chlorella edistää maksan toimintaa ja on siksi erittäin hyvä ravitsija detox- eli puhdistuskuurien aikana.

Juon viherjauheshotin aamuisin ja uskon, että kaikki vitamiinit ja ravintoaineet ovat helposti imeytyvässä muodossa. Juoma ei ole mitenkään herkullista vaan maistuu lähinnä ruoholle, vihreälle.

Supervege, kasviproteiinisekoitus, vanilja, 600g, Foodin, 24,95€

Supervege on hyvä kasviproteiinisekoitus vegaanin proteiinin saannin buustaamiseen. Se sisältää kolme luomulaatuista kasvisproteiinia: herne- ja riisiproteiinia ja erityisen proteiinipitoista 70% hamppuproteiinia.

Supervege sopii erinomaisesti osaksi kasviperäistä ruokavaliota sisältäen kaikkia välttämättömiä aminohappoja.

Käyttö:

Sekoita 0,5-1dl supervegea ja 3dl vettä tai muuta haluamaasi nestettä. Supervege sopii myös smoothieihin, palautusjuomiin ja ruoan laittoon lisäämään esimerkiksi leivonnaisten proteiinipitoisuutta.

Testasin supervegeä marjasmoothiessa. Smoothie oli hyvänmakuista, eikä supervege hallinnut smoothien makua. Pelkästään veteen sekoitettuna seos ei ole hyvän makuista.

Herkutella-levite, 250g, Foodin,  7,95€

Foodin  Herkutella on vegaaninen luomu pähkinäsuklaalevite. Se on todella herkkua ja sopii syötäväksi monin tavoin, esimerkiksi puurossa tai paahtoleivän päällä. Minä söin sitä suoraan purkista lusikalla nautiskellen. Levite kului nopeasti loppuun. Nams!

Rakentavan riitelyn opettelu

 

Rakentavaa  riitelyähän minun pitäisi oppia. Olen täällä blogissa jo ehkä monta kertaa aikaisemminkin kirjoittanut, että huudan ja riehun mieheni kanssa, kun riidellään. Puheeni kasvaa huudoksi ja otan käteeni esineen - yleensä astian -  mikä on siinä hollilla ja heitän niitä sitten useamman seinään. En oikeasti tähtää edes mieheen. Raivoa on vaan kiva purkaa.

Me riitelemme hyvin harvoin, mutta riita on sitten tulinen. Kaikki riidat ei muutu huudoksi. Toisaalta sovimme sitten nopeasti. Naurammekin sitä, että taas kävi näin, että riitelimme hyvin temperamenttisesti. Nimittäin mieskin huutaa ennen kuin menee suojaan astioiltani. Voi että, miten lapsellista. Mutta me ymmärrämme sen. On hyvä tuulettaa, raikastaa välillä riitaa.

Väestöliiton johtavalla asiantuntijalla, psykoterapeutti Heli Vaarasella on kuitenkin joitakin neuvoja riidellä kypsemmin, rakentavammin. Hänen mukaansa yksi voi vältellä konfliktia, toinen koittaa riidellessään voittaa sanan voimalla, kolmas huutaa täyttä kurkkua.

Rakentavalla riitelyllä on kolme päämäärää. Ensimmäisenä se, että riidan molemmat osapuolet tulevat kuulluiksi. Toiseksi se, että kummallakin on mahdollisuus sanoa asiansa. Kolmanneksi tavoite on, että molemmat kokevat, että toinen ymmärtää, mitä hänelle yritetään sanoa.

"Useimmilla meistä on jokin tietty tapa tuohtua, suuttua tai loukkaantua: esimerkiksi huomautella tai nalkuttaa. Kun ymmärrämme, mistä riitelyssä on kyse, on mahdollista opetella pois näistä tavoista. Eli että kummankin osapuolen täytyy saada viestinsä perille ja viestinsä vakavasti otetuksi ja siten, että toinen todella kuuntelee sitä."

Voi yrittää tällaista: kun toinen on kertonut suuttumuksen aiheen, sen voi toistaa ääneen omin sanoin. Lisäksi voi sanoa suoraan, että "kuulen, mitä sanot".

Otetaan vaikkapa tilanne, ettei toinen ole käynyt kaupassa, vaikka lupasi. Hänen puolisonsa turhautuu ja loukkaantuu. Sen sijaan, että lupauksen pettänyt osapuoli alkaisi selitellä ja puolustautua, miten joskus puolisokin on pettänyt lupauksensa, hän voi toistamisen avulla saada toisen tuntemaan itsensä kuulluksi.

Toista loukannut osapuoli voi sanoa, että "Kuulen, mitä sanot. Kuulen, miten olet pettynyt siitä, että en käynyt kaupassa. Ja ymmärrän, että olet pettynyt."

Kannattaa ottaa myös sovitteleva ote siinä, miten itse ongelma ratkaistaan: esimerkiksi käykö luvannut osapuoli kaupassa pian, huomenna vai selvitäänkö käymättä.

Jos haluaa aina voittaa riidan tai kääntää asian toisen osapuolen syyksi, kyse voi olla heikosta itsetunnosta. Hyvällä itsetunnolla varustettu ihminen myöntää ja osaa olla välillä väärässäkin.

Joskus on myös aiheita, joista riidan osapuolet ovat pysyvästi eri mieltä. Yhteisymmärrystä ei synny. Tämä ei kuitenkaan estä sopuisaa yhteiseloa. On tärkeää, että silloin vaikeaa asiaa ei pyöritellä jatkuvasti. Voidaan todeta, että ollaan tässä eri mieltä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.2.2021, kuvat Pixabay

  

Surutyöni 12.

 

Rakas Vera-tyttömme kuoli 9.1 äkillisesti. Hän oli terve kuntoilija. Kuoleman syy ei ole vielä selvinnyt. Vera oli liiankin ahkera molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Rempseä ja avoin.

Tämäkin aamu on vaikea. Ensimmäinen ajatus herätessä on: Vera on kuollut. Humahdan kuin tummaan, pimeään metsään. Ajatus sirisee mielessäni. Sirinä voimistuu, enkä saa syödyksi aamupalaa. Iso pala rinnassa ja kurkussa. Sydän on murtunut. Pelkään, että se murtuu oikeasti. Kuolen. Niinkin on monelle käynyt. Kuolen. Lopun. Mutta niin olisin sinun kanssasi toisessa ajassa ja tilassa. Halaisimme ja jatkaisimme kesken jäänyttä juttelua. Niin kesken kaikki jäi. Voi, Verani.

Tuska sykkii verenä kivien uurteissa, valahtanein kasvoin huudan sitä. Se värjää kaiken punaiseksi. Se myrkyttää nämä huoneet, joissa elän ontoksi kaluttua elämääni. En ole mitään muuta kuin yhdet kasvot ikkunassa. Tätä on yksinäisyys ilman sinua. Tämä on minun suruni.

Mielessäni pyörii kuin nauhoitus kuva poliiseista, jotka tulivat kuoliniltanasi. Kuolit miesystäväsi luona. Olin katsomassa televisiota. Silloin vielä katsoin sitä. Poliisit koputtivat ulko-oveen. Aukaisin oven ja kun näin heidät, jalkani olivat pettää. Tiesin heti, että sinä olet kuollut. Ajattelin että liikenneonnettomuudessa. Olit yhtä surkea kuski kuin minäkin. Silti uskalsit ajaa Helsingin keskustassakin.

Olit reipas rämäpää, liian rohkea. Leikki-ikäisenä olit uhkarohkea. Lasikit suksilla ja pulkalla kodin vieressä olevalta jyrkältä kalliolta, vaikka kiellettiin. Vaivihkaa aina kipusit sinne. Taaperoikäisenä laskit mäkeä ja istuit pulkassa väärinpäin, selkä menosuuntaan. Voi Vera pienenä keksit niin monenlaista. Olit toimelias pieni tyttö. Rasavilli rakkaani.

Poliisit tulivat sisään. He kysyivät, missä on miehesi. Käskettiin hakea hänet yläkerrasta, jonka makuuhuoneessa hän jo nukkui. Poliisit seisoivat keittiön työtason edessä. Me lähellä pöytää. Poliisit sanoivat, että Vera menehtyi tänään. Mietin miksi he sanoivat menehtynyt eikä kuollut. Miten he käyttivät niin typerää sanaa. Muistan tarkasti, miltä poliisit näyttivät. Melkein pyörryin, ja poliisit käskivät minut istumaan.

Istuin käsivarret polvien päällä. Siitä alkoi minun sirisevä ääni mielessäni. Penäsin poliiseilta koko ajan, monen aikaan Vera kuoli ja he vakuuttivat, ettei sitä tiedetä. Kysyin ja penäsin. Poliisit näyttivät hyvin vaivaantuneilta ja surullisilta. Mieheni kysyi, missä Vera nyt on. Poliisit neuvoivat meidän ottamaan yhteyttä kriisiapuun. Ajattelin sekavasti, että miksi, Verahan tulee kohta kotiin. Olimme shokissa. Emme soittaneet vielä seuraavana päivänä kriisikeskukseen vaan soitimme kolme viikkoa Veran kuoleman jälkeen. 

Veran kuoleman jälkeisestä viikosta en muista mitään. Olin vaihtanut makuuhuoneen verhot valkeiksi. Heittänyt lattialle punaiset verhot. Olin silittänyt hautajaisiin tarkoitetun valkean liinan. Olin järjestellyt ja heittänyt pois Veran tavaroita ja vain istunut pitkiä aikoja Veran huoneessa ja nukkunut siellä Veran kaulaliina kasvoillani. Olin kai halunnut haistaa Veran tuoksun. Tuntuu oudolta, etten muista siitä mitään. Shokki suojeli mieltä. 

Veran vaatekaappi oli sotilaallisessa järjestyksessä. Hän oli tarkka pukeutumisestaan kuten minäkin olen. Veralla oli paljon kauluspaitoja. Hän käytti yksivärisiä vaatteita toisin kuin minä joka pukeudun riemunkirjavasti. Veran tyyli oli asiallinen, siisti ja fiksu. Voi fiksu tyttäreni, tule takaisin. 

Kuvat omat

  

Surutyöni 11. Hautajaiset

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen nukkuessaan tammikuun yhdeksäs päivä. Hän oli 22-vuotias terve ja kuntoileva nuori nainen. Vera piti paljon molekyylibiologian opiskelustaan. Hän piti tarkasta luonnontieteellisestä tieteestä ja tutkimuksesta, oli siis oikealla alallaan.

Hautajaisisemme viime sunnuntaina oli hyvin pienet. Vieraana miehen lähisukulaisia. Minun sukuni ei tullut hautajaisiin, toimittivat kukkalähestyksiä ja adressit. Kajaanista on pitkä matka.

Jännitin todella kovasti hautajaisia. Sain paniikkikohtauksen ennen niitä ollessani kirkossa puoli tuntia ennen siunaustilaisuutta. Tein penkissä hengitysharjoituksia, ja paniikkikohtaus meni hiljakseen ohi.

Olin todella surullinen, mutta ihmeekseni en itkenyt kertaakaan. En ollut mitenkään turta vaan syvennyin siunaus- ja muistotilaisuuteen täysin, niiden kulkuun ja papin puheisiin. Pappi puhui kauniisti Verasta. Kaiken kaikkiaan hautajaiset olivat kauniit.

Muistotilaisuus oli meillä kotona, ja siksi piti siivota ja jynssätä. Tein kuivakakkuja ja karjalanpiirakoita, mutta ne unohtui laittaa esille. Ruoaksi söimme lohikeittoa, ja sen jälkeen oli kahvit ja kakut.

Minä olen ollut viikoittain kriisikeskuksen "hätäterapiassa". Tällä viikolla kaksi kertaa. Samoin käyn mielenterveyshoitajalla puhumassa. Olen ihmetellyt ja puhunut tästä, etten itke. Minulle sanottiin, että suru on kaikilla erilainen. En ole koskaan ollut itkijätyyppiä. Viimeksi muistaakseni itkin, kun paras ystäväni teki itsemurhan, hyppäsi kahdeksannesta kerroksesta katuun.  Surin häntä pitkään, mutta itkin vain aivan alkuun. Nyt on sama juttu.

Sen sijaan olen ollut hautajaisten jälkeen hyvin väsynyt. Nukuin hautajaispäivän jälkeen viiden tunnin iltapäiväunet. Olen nukahdellut päivittäin kaksi kertaa ja lisäksi nukkunut yhdeksän tunnin yöunet. Surutyö on tosiaan ankaraa työtä. Se väsyttää minua.

On hirvittävää ajatella, että Vera oli kotona joululomalla vain reilu kuukausi sitten. Tämä iski mieleeni, kun panin päälle uuden pyjaman. Muistan, että Vera sanoi sitä kauniiksi ja että housuja voisi pitää päivävaatteenakin. Voi, rakas Vera.

Onnellisuuden teeskenteleminen - onnellisuusnaamio

 

  

Tutkija Ilona Suojasen mukaan onnellisuuden teeskenteleminen tekee ihmisistä onnettomia. Elämä käy raskaaksi, jos todelliset tunteet kätkee onnellisuusnaamion taakse.

Onnellisuuden näyttelemisen seuraukset voivat olla vakavia. On todella raskasta esittää jotakin, mitä ei ole. Jos koko ajan teeskennellään onnellisuutta, saatetaan myös kadottaa aito tunne siitä, mitä oikeasti tuntee ja mitä oikeasti tapahtuu.

Lisäksi tutkimuksissa on Suojasen mukaan havaittu, että halu kokea äärimmäistä ja jatkuvaa onnellisuutta voi olla yhteydessä myös masennukseen, yhä syvempään yksinäisyyteen ja heikkoihin sosiaalisiin suhteisiin.

Teeskentelyä ruokkivat onnellisuuspaineet, jotka ovat ankkuroituneet viime vuosina kulttuuriimme. Onnellisuus ja sen näytteleminen ovat kovaa valuuttaa esimerkiksi työelämässä, sosiaalisessa mediassa ja deittailussa.

Töissäkin pitäisi olla onnellinen tai ainakin näyttää siltä. Voi olla myös pelko kiinni jäämisestä. Siitä, että ihmiset tajuavat, minkälainen oikeasti olen.

Onnellisuuden esittäminen voi kuitenkin kostautua. Jos työntekijät eivät uskalla olla todellisia, he eivät esimerkiksi välttämättä reagoi epäkohtiin tai anna palautetta. Tällöin ei tapahdu kehitystä.

Vallitsevan onnellisuusihanteen vuoksi osa ihmisistä joutuu esittämään töissä roolia. Pitäisi olla leveä hymy, paljon puhetta ja naurua sekä oikein ekstrovertin sosiaalista käyttäytymistä. Että ollaan oikein hyviä työntekijöitä, kun ollaan onnellisia.

Yksi onnellisuuspaineiden lähde on some. Suojanen kuitenkin muistuttaa, että joskus sosiaalinen media voi tarjota ainoan paikan, missä voi olla oma itsensä.  

Monille some aiheuttaa myös paineita. Voi olla vaikea pitäytyä vertailemasta itseään muihin, kun julkaisuvirta työntää silmille kuvia toisten hymyilevistä kasvoista ja lomamatkan täydellisistä auringon laskuista.

Onnea ei voi pakottaa, mutta sitä voi auttaa tulemaan esille. Sitä voi myös ruokkia pysymään. Tähän kuuluu se, että hyväksyy ja kohtaa myös huonot ja onnettomat päivät, hetket, elämäntilanteet. Ja erityisesti nauttii niistä onnen hetkistä, jotka tulevat, jatkavat matkaa, kohottavat mieltä.

Tärkeää kuitenkin on, että onnellisuus olisi omannäköistä ja perustuisi omiin arvoihin ja toiveisiin. Muilta kopioiminen toimii harvoin.

Lähteet: Helsigin Sanomat 14.1.2021, kuvat omat

Elämäntapamuutoksen onnistujat - viisi keinoa

 

Moni haluaa aloittaa vuodenvaihteessa elämäntaparemontin. Miten kannattaisi toimia, että muutos onnistuisi ja siitä tulisi uusi elämäntapa?

1)Hyvä valmistautuminen

Ennen elämäntapamuutokseen ryhtymistä on hyvä pysähtyä pohtimaan, mikä on ylläpitänyt vanhoja tapoja. Kannattaisi tarkastella ensin nykyisten elämäntapojen taustoja ja täsmentää, millaisin pienin teoin kannattaa lähteä liikkeelle.

Jos esimerkiksi ylipaino johtuu tunnesyömisestä, on hyvä lähteä vahvistamaan tunnetaitoja syömisen hallitsemisen sijaan.

Elämäntapamuutoksissa onnistuvat todennäköisemmin ne, joilla on selkeä syy ja halu hakea muutosta. Muutoksen on oltava aidosti itselle merkityksellinen, jotta siitä jaksaa innostua pitkällä tähtäimellä.

2. Motivaatio

Motivaatio on jotain, joka saa ihmisen tekemään asioita. Motivaatio jaotellaan sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon.

Sisäinen motivaatio tarkoittaa sitä, että tekeminen itsessään innostaa, esimerkiksi ulkoilun tuoma hyvä olo saa liikkumaan enemmän.

Ulkoisessa motivaatiossa motivoivana tekijänä on jokin ulkopuolinen asia, vaikkapa lääkärin käsky lopettaa tupakointi.

Pysyvän muutoksen saavuttaminen voi olla vaikeaa, jos painostus tulee ulkopuolelta. Ulkoinen motivaatio ei kuitenkaan ole automaattisesti pahasta. Se voi olla sysäys, jota tarvitaan. Motivaatio jonkin asian muuttamiseen saattaa lähteä liikkeelle ulkoisesta motivaatiosta, mutta kasvaa ajan kanssa sisäiseksi motivaatioksi.

Yksi esimerkki ulkoisesta motivaatiosta on kasvojen menettämisen pelko. Joitakin voi motivoida ajatus siitä, että on häpeällistä olla onnistumatta.

3. Järkevät tavoitteet

Moni asettaa itselleen valtavia ja ehdottomia tavoitteita, esimerkiksi lopetan kokonaan herkkujen syönnin. Monesti on tapana haukata liian suuri pala: rynnätään joka päivä lenkkipolulle miettimättä, onko siinä järkeä. Kun tavoitteet asettaa realistisesti, on helpompi pysyä päätöksessään.

Aivan ensimmäisenä on hyvä hylätä ajatukset kuurista tai projektista. Kannattaisi hyväksyä, että niin kauan kuin henki meissä vielä pihisee, tarvitsemme hyviä elintapoja. Kannattaa tehdä sellaisia muutoksia, joita pystyy kuljettamaan mukana omassa arjessa.

Tavoite kannattaa jakaa välitavoitteiksi, joiden päätteeksi odottaa palkinto. Pala kerrallaan on helpompi mennä eteenpäin, ja silloin saa varmemmin myös onnistumisen kokemuksia.

Jos esimerkiksi lautasen täyttäminen puoliksi kasviksilla sekä lounaalla ja päivällisellä osoittautuu hankalaksi toteuttaa, voi ensimmäinen askel ollakin lisätä jokaiseen päivään yksi kasvisannos. Se voi olla esimerkiksi kourallinen kirsikkatomaatteja tai porkkanaa.

Tässä onnistuminen tuottaa kokemuksen siitä, että muutos on mahdollinen, ja se voi siten innostaa kohti seuraavaa välitavoitetta. Kun ensimmäisestä muutoksesta tulee pikkuhiljaa rutiini, voi edetä seuraavaan välitavoitteeseen.

4. Rutiinit

Elämäntapamuutoksessa ei riitä pelkkä tahdonvoima, sillä se on rajallista. Siksi uusista muutoksista kannattaa pyrkiä tekemään rutiineja.

Aiemmin ajateltiin, että uusia rutiineja voi tehdä jo kahdessa viikossa. Esimerkiksi englantilainen tutkija Philippa Lally on selvittänyt tutkimusryhmänsä kanssa tapojen muodostumisen nopeutta. Uuden tavan muuttuminen automaattiseksi rutiiniksi vaihteli suuresti sekä tavan että yksilön mukaan. Rutiinin muodostuminen vei 18-254 päivää.

5. Armollisuus

Alkuinnostuksen jälkeen ison osan motivaatio lopahtaa. Tämä on kriittinen vaihe, koska silloin monen tekee mieli palata vanhaan.

Useimpia meistä vaivaa mustavalkoinen ajattelu: pienenkin lipsahduksen jälkeen tuntuu siltä, että on parempi lopettaa kokonaan.

Arki on muuttuvaista ja viikot erilaisia. Elämäntapamuutoksen onnistumisen kannalta tärkeintä on joustavuus.

Ehdoton ajattelu ei toimi pitkällä aikavälillä. Ne, jotka ovat armollisia itselleen, onnistuvat todennäköisesti suurissa muutoksissa. Yksi väliin jäänyt treenikerta ei nollaa kaikkea aiemmin saavutettua, vaikka se helposti saattaa siltä tuntua.

Elämäntapamuutoksen suurin haaste on elämä itse. Se heittää eteen yllättäviäkin käänteitä. Jos haluaa saavuttaa pysyvän muutoksen, on paras oppia sietämään epätäydellisyyttä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.1.2021, kuvat Pixabay

  

  

surutyöni 10.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 22-vuotiaana 9.1. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Kuolemasyytä ei löydetty alustavissa tutkimuksissa. Lopullinen kuolinsyyraportti valmistuu 2-6 kuukauden päästä. Se on pitkä aika odottaa.

Minä huudan sinua Vera. Minä huudan Jumalalle.  Minä huudan maalle ja vedelle ja taivaalle ja tulelle. Jumala ei vastaa. Ei kerro, miksi  sinä kuolit. En usko, että niin oli tarkoitus, sinulle oli muka säädetty aika ja aika tuli loppuun. Minä en jaksa. Enää Vera kulta. Ehkä tapaamme pian toisessa ajassa ja tilassa. Me halaamme taas, kuten meillä oli tapana, pieni Vera.

Tänään olen oksentanut. Onko minulla vatsatauti vai onko tämä psykosomaattista? Ehkä  en ole itkenyt tarpeeksi. Niin kuin mieheni osaa.  Olen huutanut ja kiljunut. Silti luopumisen tuska pysyy. Pala rinnassa. Tuskaa minä olen oksentanut ulos. Silti kirjoitan tätä. Minun on vain pakko. Sisäinen pakko.

Kerran kelluin meressä levälautalla.  Merestä nousi muinainen hirviö. Se katsoi minua silmiin. Pitkään. Ja hävisi. Oliko se jokin salainen merkki, mitä minä en kyennyt ymmärtämään? Saukon suippo kuono koukki minua. Annoin sen. Lopulta nousin merestä puhtaana ja valkeana, jotta sinä saisit asettua  minuun.  Niin tulin raskaaksi. Odotin syntymääsi.

Muistatko, kun kesäisin joimme yhdessä aamulla kahvia? Avoimesta ikkunasta säröytyi sisään kosteiden pikkukivien tuoksu. Angervon tuoksu utuisina kiharoina. Meillä oli niin hyvä yhdessä. 

Matkustimme yhdessä. Ne olivat onnellisia matkoja. Thaimaassa kiipesimme vuorille, kävelimme rannoilla ja kun olit täysi-ikäinen joimme drinkkejä baarissa. Sinun lempidrinkkisi oli GT, gin  tonic. Minun  mohito. En tiedä kirjoitanko nuo nimet oikein. Mutta sillä ei ole väliä. Sinne päin. En edes muista, mitä olen tähän blogiin kirjoittanut, mitä kuvia valinnut. Lontoossa kuljimme aina vain kuljimme katuja. Kolusimme paikkoja ja meillä oli niin hyvä yhdessä.

Kuvat omat

Surutyöni 9.

 

Rakas   Vera tyttäremme kuoli 9.1 nukkuessaan. Syytä ei tiedetä. Odotamme tarkempien tutkimusten valmistumista. Se vie 2-6 kuukautta. Vera oli terve ja kuntoili paljon. Hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa molekyylibiologiaa. Hän oli tosi innostunut opiskeluistaan. Oli liiankin ahkera.

Voi Vera, minun askeleeni ovat lyhentyneet ja muuttuneet raskaammiksi. En jaksa juosta lenkillä. Kävelen hitaasti lyhyitä ja raskaita askelia. Kuin vanhus. Sillä sitä minä nyt olen Vera. Äitisi on tullut vanhaksi.

Ehkä julma Jumala leikkii. Kuten jo pienet lapset osaavat olla julmia. Onko Jumala ehkä vain lapsi? Tai Jumala pelaa peliä, jossa voi tappaa ihmisiä, Poikansa. Eliminoi. Pois, pois, pois. Ja peli jatkuu,  Jumala voittaa Saatanan. Minusta Jumala on nyt sadisti. Muka rinnalla kulkija. Ei ole enää. En usko. Miten kiusasi Jobiakin. Päätti mitä otetaan Nooan arkkiin suojaan vedenpaisumukselta.

Suruni kuin villiintynyt hevoslauma. Laukkaa, laukkaa, laukkaa. Niin nopeasti se kulkee, että saan paniikkikohtauksen. Makaan sängyssä ja teen hengityksen pidättämisharjoituksia, mikä toisinaan auttaa.

Syön mitä sattuu, mitä olen sattunut laittamaan, kunhan muistan syödä. Jos verensokeri on hyvin alhaalla, ahdistus lisääntyy. Ei tee mieli ruokaa. Voisin olla ilman, paitsi iltaista suklaan syömistä.

Minulla on onneksi kaveripiirissäni kaksi naista, jotka ovat molemmat menettäneet tyttärensä kuolemalle. Toinen nainen vain puoli vuotta sitten. He ymmärtävät tuskaani. Vertailemme surutyövaiheita. Puhuminen surusta auttaa. Olen hyvin kiitollinen näistä ystävistäni. Kurotun heidän kanssaan kohti valoa.

Kuvat omat

Melanooma voi piiloutua jalkapohjaan tai päänahkaan

 

Ihosyöpää on kolmea tyyppiä:  tyvisolusyöpä, okasolusyöpä ja melanooma. Ihon tarkka tutkiminen on ensiarvoisen tärkeää ihosyövän havaitsemiseksi. Esimerkiksi melanooma voi tulla mihin kohtaan ihoa tahansa. Ihomuutos voi piiloutua vaikka silmälasin sangan alle. Tai päänahkaan, jalkapohjaan, varvasväleihin, genitaalialueille.

Tyvisolusyöpä näkyy iholla kohollaan olevavana helmimäisenä näppylänä. Joskus siihen muodostuu rupea.   Esimerkiksi kasvoissa oleva parantumaton rupi voi olla tyvisolusyöpää. Joskus tyvisolusyöpä voi kasvaa vuosia ennen kuin potilas menee sen takia lääkäriin.

Okasolusyöpä voi aiheuttaa samanlaisen näpyn kuin tyvisolusyöpä, mutta näppy kasvaa nopeammin. Okasolusyöpään liittyy se, että näppy voi olla kipeä.

Melanooma ilmenee useimmiten kirjavana pigmenttiluomena, joka ei ole koholla. Joskus parantumaton haava sormessa tai varpaassa voi olla melanoomaa. Yleisimmin melanooma on tunnistettavissa kirjavan tai sinisenmustan värin perusteella. Melanooma on kolmesta ihosyöpätyypistä vaarallisin, koska se voi lähettää etäpesäkkeitä.

Luomien omatarkkailussa kannattaa kiinnitää huomiota luomen kokoon ja muotoon: mikäli luomi on läpimitaltaan viisi millimetriä tai sen muoto on epäsymmetrinen, kannattaa käydä ihotautilääkärillä. Ihosyövän oireita voi olla myös luomen epätasainen väri ja kutina ja verenvuoto luomesta. Joskus ihosyöpä voi aiheuttaa kipua luomessa.

Luomiaan kannattaa kuvata, jotta mahdolliset muutokset huomaa. Maallikkokin usein huomaa poikkeamat luomissa.

Ihosyöpä tarvitsee uv-valoa kehittyäkseen, siksi aurinkosuojaus on tärkeää.

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.1.2021, kuvat omat

   

Miten voisi tietää, mitä elämältä haluaa?

 

Minulla on yksi selkeä päämäärä elämässä: tasapaino. Se korostuu etenkin nyt, kun teen surutyötä tyttären kuoleman jälkeen. Lopetin työt ja nyt olen kotona. Olen onneksi nyt jo tottunut ja sopeutunut siihen. Työ on niin suuri osa identiteettiä, että sen häipyminen elämästä voi olla vaikeaa. Minulla ei ole kunnianhimoisia tavoitteita. Etsin vain edes jonkinlaista tasapainoa.

Mistä saisi merkityksellisyyttä elämään? 

On hyvin tavallista, että jossakin elämänvaiheessa ihminen kokee olonsa tyhjäksi.Olo voi syntyä siitä, että on tottunut hakemaan merkitystä itsensä ulkopuolisista asioista. Nykyajassa on paljon tätä ruokkivia piirteitä: markkinavoimat tekevät toiveista tarpeita, joita tyydyttämällä kuvittelemme kelpaavan, toisaalta some ohjaa hakemaan klikkauksilla hyväksyntää ja vertaamaan itseä toisiin.

Jatkuva tavoittelemisen tila voi toimia itseään vastaan. Usein se antaa vain lyhytaikaista saavuttamisen tunnetta, josta jää tyhjä olo.

Tyhjä olo voi johtua vaikka siitä, että ihminen on opetellut sivuuttamaan omia tunteitaan ja tarpeitaan ja kadottanut yhteyden itseensä. Silloin on vaikea tietää, mitä elämältään haluaa. Vaikeimmillaan  tyhjyyden kokemus voi olla eräänlaista turtana olemista. Silloin kysymyksessä on masennukseen liittyvä anhedonia, josta kärsivällä ihmisellä on vaikeuksia kokea mielihyvää.

Ihmiselle on luontaista kytkeä elämänsä konkreettisiin tavoitteisiin. Hyvinvoinnin kannalta on silti hyödyllistä selvittää, millaisia taustaperiaatteita ja arvoja löytyy tavoitteiden takaa. Esimerkiksi hyväpalkkainen työ on konkreettinen asia, mutta sen taustalla olevana periaatteena tai arvona voi olla itsenäinen ja riippumaton elämä.

Arvoja voi ajatella vaikkapa ilmansuuntina. Välttämättä niitä ei täydellisesti saavuta, mutta ne kertovat meille, mihin suuntaan purjehtia. Tavoitteet ovat saaria tietyssä ilmansuunnassa. Joskus merenkäynti voi olla niin kova, ettei tietylle saaren rannalle voi rantautua, mutta suunta voi silti olla oikea.

On tärkeää, ettei hyvinvointiaan sido yksittäiseen tavoitteeseen vaan taustalla vaikuttavaan arvoon. Arvon voi jalkauttaa yksittäisiin elämän päätöksiin. Tämä tuo elämään jatkuvuuden tunnetta.

Voi kysyä itseltään, mitkä periaatteet ovat itsellesi tärkeitä ja mitä asioita tekisit, jos sinun ei tarvitsisi miettiä elämän realiteetteja.

Itselleen merkityksellisiin asioihin voi päästä kiinni katsomalla esimerkiksi oman kännykän kuvat läpi. Mitä kuvia olet halunnut taltioida, mitä niiden taustalla on, ja mikä on antanut niin myönteisen tunteen, että olet halunnut ottaa siitä kuvia.

Kun omat arvot alkavat hahmottua, on tärkeä yrittää siirtää ne käytännön elämään. Pohdi, miten arvot näkyvät omassa ajankäytössäsi ja arjen valinnoissa.

On hyvä myös muistuttaa itseään siitä, että vaikka tyhjyyden kokemus on epämiellyttävä tunne, se on kuitenkin vain tunne. Hyväksyvä suhtautuminen omiin tunnekokemuksiin on tärkeää.

Myös huomion kääntäminen toisiin ihmisiin voi auttaa. Ihminen on laumaeläin, ja toisten auttaminen ja sosiaalinen elämä voivat lievittää omaa vaikeaa oloa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 9.1.2021, kuvat omat

Surutyöni 8.

 

Todellisuus ja Veran kuolema lävähtää aamuisin vasten kasvojani kuin kova läimäys. Tai aivan kuin painuisin nopeasti veden pinnan alle, en saa   hetkeen henkeä ja minut riuhtaistaan  sitten ylös ja haukon henkeä pitkään.

Ehkä nujerrettu, käpristynyt mieleni kuuluukin vesistöihin. Järviin, meriin, jokiin, lampiin. Suolampeen jossa rannatkin upottavat, vesi mustaa ja kylmää. En virtaa vaan mieleni uppoaa, ajelehtii, likaantuu ruskeasta humuksesta. Painuu pohjaan ja palaa sitten kellumaan. Niin pitkään. Pitkään.

Kukaan ei saa vedessä otetta minusta. Kukaan ei katso minua silmiin, kun silmissäni surun hidas, haavoitettu katse. Tule takaisin Vera. Ei, et sinä tule enää takaisin. Joskus näen hetken, että kävelet pois ja vilkaiset sitten taaksepäin. Katsot minua, äitiäsi. Se lohduttaa. Lohduttaa niin paljon. Sinä elät Vera toisissa todellisuuksissa. Veden rikkoutuneissa pinnoissa, laineissa. Valossa sinä elät.

Minä kerään palasia sinusta Tuonelan virrasta. Niin kuin Lemminkäisen äiti. Kuten hän palaset kerättyään herätti lapsensa henkiin. Niin minä haluaisin. Herää Vera.

Minä olen jotenkin ajatellut, etten vielä tunne surua, vain tuskaa. Mutta nyt ymmärrän, että tuska on osa surua. Surun kaltevia pintoja  , viettäviä maita. Minä en muista, mitä olen kirjoittanut tähän blogiin. Ehkä toistan itseäni. Mutta en jaksa, halua lukea uudelleen kirjoituksiani Veran menettämisen tuskasta.

Kirjoitan, mitä sylki suuhun tuo.  On siinäkin sanonta. Mustaa tajunnanvirtaa minä kirjoitan. Hirviöt hyökyvät lemuavaa hengitystään. Haluan tutkia kaikki mieleni mustat nurkat ja tuskan komerot. Ehkä niin pääsen tästä irti. Jonakin päivänä pääsen. Puhdistuneena.  Divine Comedy. Inferno Exit. Dante ja niin monet muut. En tarkoita kuolemaa. Enkö?

Minä kuljen hämärissä metsissä. Tiheiköissä. Pajujen suipot silmut napsuttelevat tuulen puikoissa. Tuuli ennustaa kevättä. Jolloin kasvien lehtivihreärummut paukkuu. En tiedä, haluanko sitä.  Kevättä ja valoa ja vihreää. Kun maa herää henkiin. Sinä et Vera herää. Minä en sinua saa. Maa voisi olla yhtä hyvin kuollut. Marras. Maho.

Kuvat omat.

Surutyöni 7.

 

Rakas Vera tyttöni kuoli 22-vuotiaana  9.1 nukkuessaan. Kuolinsyy ei ole vielä selvinnyt. Vera kuntoili ja oli perusterve. Minä olen aloittanut surutyön.

Kuoleman mustat, hullut, kapiset, vesikauhutautiset koirat ovat hyökänneet kimppuuni. Ne ovat tuska.  Tuska ja paniikki lietsovat mieltä. Korkeat ja kirkkaat liekit polttavat minua. Enkä jaksa paeta niitä.

Käteni ovat vapisseet aamuisin siitä alkaen, kun kaksi poliisia tuli kertomaan Veran kuolemasta. Ehkä kädet vapisevat loppuelämäni. Kasvoni ovat kuin valahtaneet alaspäin. Olen vanhentunut yli kymmenen vuotta. Muuttuukohan hiukset harmaiksi? Mutta ei näillä ole niin väliä. Vain Veran kuolemalla on. Tulisit Vera takaisin, etkä olisi vain sydämessäni. Joka on niin kipeä. Siihen sattuu. Tuska kuljettaa minua reunalle. Seison jäätyneen vuoren ,  kovan pudotuksen reunalla. Katveessa. Hyppäänkö?

Minä en pysty lukemaan. Kirja vaivoin pysyisi käsissäni. Enkä jaksa katsoa televisiota. Yritin katsoa Ylpeys ja ennakkoluulo-elokuvaa, Jane Austinin kirjan mukaan tehtyä. Olen katsonut elokuvan aikaisemmin ja nautin siitä. Niin tarkka ajankuva. Pukudraama. Hengästyttävän kaunis elokuva. Nyt se tuntui aivan turhalta. En jaksanut katsoa sitä alun jälkeen. Menin sänkyyn ja käperryin surun ympärille. Sikiöasentoon.

Pitkästä aikaa löysin musiikin. Sitä jaksan. Se lohduttaa, rauhoittaa. Tuudittaa. Kaiken alkuun. Ikiaikaisen surun alkulähteille. Mustille tuskaa soliseville alkuvirroille. Olen saanut  ystäväni vinkkaamana paljon lohtua Jenni Vartiaisen laulusta Suru on kunniavieras. Tämä ystäväni menetti myös nuoren tyttärensä puoli vuotta sitten. Laulun kertosäkeessä on esimerkiksi säkeet:

"Sitten kun kukkanen kesän on nähnyt

hajoo se maailman multaan.

Näet sen silti kukkana aina

muistot on kalleinta kultaa."

Mieheni tekee laulua Verasta ja itkee. Tämä tuska ja suru on avannut uusia ulottuvuuksia suhteeseemme: en tiennyt, että mies on näin herkkä. En ole aiemmin nähnyt hänen itkevän  paljon, mutta ei ole ollutkaan näin suurta tuskaa ja ikävää. Onneksi on mies ja toinen tytär. Yksin en kestäisi enää mitään. Eikä elämällä ole minulle mitään annettavaa. Olen tullut loppuun. Minä Vera lopun kuten sinä. Niin toivoisin.

Kuvat omat.

 

Miten sietää hiljaisia hetkiä keskustelussa?

 

Hiljainen hetki kesken keskustelun voi tuntua hankalalta ja epämiellyttävältä. Tilanteessa voi kokea huolta: sanoinko jotakin sellaista, joka oli sopimatonta ja sai muut hiljaisiksi? Taustalla voi olla myöskin epävarmuus: kuinka tässä pitäisi toimia?   Mitä muut ajattelevat, jos olen nyt hiljaa?

Läheisissä suhteissa hiljaisuus ei usein tunnu yhtä kiusalliselta kuin vieraiden kanssa, koska tilanteisiin ei liity samanlaista epävarmuutta.Hiljaisuus kuuluu vuorovaikutukseen. Sen kokeminen on tavallista muillekin. Tämän ymmärtäminen voi auttaa hiljaisuuden sietämisessä, ja vähentää tarvetta täyttää tyhjää tilaa.

Jos hiljaisuuden aikana miettii, puhuinko liikaa tai jotenkin hölmösti, on hyvä ajatella, että ajatukset ovat vain omia tulkintoja tilanteesta, ei välttämättä oikeita havaintoja.

Hiljaisuuteen olisi hyvä tutustua ja antaa sille tilaa: mitä tunteita se synnyttää ja miksi?

Jotkut sietävät hiljaisuutta enemmän kuin toiset, koska he ovat tottuneet siihen. Heille hiljaisuuden täyttäminen voi olla jopa hankalaa. Toiset ovat voineet tottua nopeatempoiseen keskusteluun. Osa eroista selittyy myös temperamenttityypillä ja persoonallisuuden eroilla.

Joku on nopeampi reagoimaan, ja hänelle voi siksi olla haasteellista olla hiljaa. Voi olla, että hän on aina se reipas aloitteentekijä. Tässä tunnistan itseni, vieraassa vuorovaikutussuhteessa pyrin hiljaisuuden tultua aina vain kälättämään. Minusta tuntuu, että joudun aina kannattelemaan keskustelua.

Jos suhde keskustelijaan tai keskusteluihin on riittävän turvallinen, kannattaa sanoittaa tilanne ääneen: "Minulla on sellainen tunne, että aina vain puhua pälätän, koska minun on vaikea sietää hiljaisuutta."

Silloin toinen keskustelija voi kertoa, miltä hänestä tuntuu: Haittaako hiljaisuus vai kokeeko hän esimerkiksi, ettei hän ehdi sanoa väliin mitään. Toiselta ihmiseltä voi saada tietoa, jonka avulla pystyy mukauttamaan omaa toimintaansa ja ymmärtämään omaa tarvetta täyttää tyhjää tilaa. Tai opetella antamaan toiselle aikaa sanoa jotakin.

Hiljaisuutta on tutkittu monilla tieteenaloilla. Esimerkiksi liike-elämässä hiljaisuutta voi käyttää tehokeinona hinnan neuvoittelussa. Sen sijaan että hintaa alkaisi selitellä ja esitellä, voi neuvottelija tyynesti todeta hintapyynnön ja olla sen jälkeen hiljaa. Silloin vastapuoli voi joutua ottamaan kantaa.

Hoitotyössä hiljaisuudella  voidaan rohkaista potilasta kertomaan ajatuksiaan ja tunteitaan, kun hänelle annetaan tilaa.

Jos itse on aina se, joka kannattelee keskustelua ja muiden hiljaisuus ärsyttää, voi asettaa tavoitteen: antaa toisille mahdollisuus toimia toisin. Mitä voisi tapahtua, jos olisi itse hiljaa? Voi olla niin, että niin, että muutkin alkavat kannatella keskustelua. Tilanteen epävarmuutta voi vähentää myös kysyä muilta kysymyksiä. Silloin ei tarvitsekaan olla äänessä, mutta tilanne ei luultavasti tunnu yhtä kiusalliselta kuin hiljaisuus.

Lähteet. Helsingin Sanomat 23.1.2021, kuvat omat