Muistan, kun kirjoitin lopputyötä, gradua yliopistolla. Se oli haasteellista. Tein gradua melkein puoli vuotta. Pää oli välillä kuin sirkkeli. Se tuli tehtyä, ja samalla valmistuin filosofian maisteriksi. Mutta lopulta tuli tunne, että tässäkö se nyt oli? Kaikki tässä. Tyhjyys valtasi mielen. Olin jotenkin vinosti, itseni vieressä. Mutta tämä ei ollut mikään harvinainen juttu lainkaan.
Kun on saanut valmiiksi ison työn - oli se sitten gradu taikka talonrakentaminen - hetken tuntuu hienolta, mutta pian olo saattaa olla tyhjä. Tätä kutsutaan perille pääsemisen harhaksi, siitä käytetään nimitystä arrival fallacy. Tavoitteen saavuttaminen ei tuotakaan niin voimakasta tyydytystä kuin oli kuvitellut.
Tavoitteen ei välttämättä tarvitse olla suuren suuri. Vaikkapa vaativassa tavoitteellisessa harjoituksessa onnistuminen tai harrastuksessa onnistuminen.
Onnistumisen riemu liittyy aivoissa hyvän olon välittäjäaine dopamiiniin. Mutta viime vuosina tutkijat ovat huomanneet välittäjäaineen säätelevän pikemminkin motivaatiota kuin itse mielihyvää. Dopamiinitasot ovat suurimmillaan juuri ennen päämäärän saavuttamista. Kun jonkinlainen palkinto on saatu, dopamiinimäärät romahtavat. Ei ole sillä hetkellä juuri mitään tavoiteltavaa.
Jos odottaa ihania fiiliksiä, laimeampi olo on pettymys.
Etenkin niin sanottu ulkoinen menestys jättää joskus tyhjäksi. Maine, vauraus, kauneus eivät näytä tuovan hyvinvointia, vaikka juuri sitä olisi tavoitellut. Onnistumiset ihmissuhteissa ja oman kasvun alueella sen sijaan lisäävät tyytyväisyyttä.
Lähteet: Helsingin Sanomat 10.10.2019, kuvat omat