Taaspa tein typerän päätöksen

 

Minun typerin päätökseni

on ,että miksi en pyrkinyt aikanaan lääkäriksi. Se oli koko elämänaikainen toive, lempiammattini lapsuudestani asti. En ehkä olisi päässyt ensimmäisellä kerralla lääkkikseen.   Ehkä toisella. Sen sijaan valitsin kulttuurien  tutkimisen ja psykologian, kun alkoi hippikausi.Luin pitkää matikkaa, kemiaa ja fysiikkaa.

Moni harrastaa itsensä syyttelyä suurista, mutta myös pienemmistä asioista.  

Psykologi minna Miaon sanoo: " Saman taipumuksen vuoksi ihmiset voivat oppia erilaisista virheistä ja korjata toimintaansa. Osataan vaikka pyytää toiselta anteeksi."

Ongelmaksi asia muodostuu, kun itsesyyttely on jatkuvaa ja aiheuttaa kärsimystä. Silloin ihminen saattaa torua itseään pienemmistäkin erheistä.

Myös julkiset esiintymiset voivat aiheuttaa itsensä soimaamista. Ihminen saattaa loputtomiin perata vaikkapa  työpaikalla pidettyä esitelmää, jonka kokee menneen pieleen.

"Usein kyseessä saattaa kuitenkin olla jokin pieni asia, jota katselijat ja kuuntelijat eivät välttämättä edes huomanneet tai pitäneet kovin tärkeänä", Miao sanoo.

Itsensä soimaajan mieli on jäänyt ikään kuin karuselliin ja pyörii siellä yhä uudelleen ja uudelleen. 

Jatkuvalle päätöksen vatvomiselle voivat altistaa monet eri asiat. Muun muassa jos kovasti pohtii julkisia esiintymisiään, taustalla saattaa olla voimakasta häpeätaipumusta.

"Tapahtumien pyörittely voi olla tapa käsitellä tilanteen aiheuttamaa häpeää. Pahimmillaan ihminen saattaa kuitenkin ajatella, ettei halua esiintyä enää ikinä ja korjaavaa kokemusta ei tule."

Itsesyyttely voi johtua myös itselleen asetetuista kohtuuttomista vaatimuksista. Etenkin täydellisyyden tavoittelu voi aiheuttaa itsensä sättimistä.

"Jos vaikka lapsuudessa on tullut paljon sanomista virheistä, ihminen saattaa myös aikuisuudessa vältellä virheitä ja helposti soimata niistä itseään", Miao sanoo.

Kun haitallista itsesyyttelyä aletaan purkaa, seuraava ongelma saattaa odottaa nurkan takana. Ihminen saattaa nimittäin ruveta syyllistämään itseään itsesyyttelystä. Ei ole todennäköistä, että pitkään jatkunneen itsensä syyttelyn pystyisi yhtäkkiä lopettamaan.

Apua saattaa saada erilaisista tietoisen läsnäolon harjoituksista. Näissä ajatukset pyritään huomaamaan tietoisesti ja hyväksyvästi ilman, että ajatuksissa jää vellomaan.

"Ei siis pyöritäkään karusellissa ajatusten kanssa kierrosta aina uudelleen, vaan asetutaan ulkopuolelle katsomaan karusellia. Voisiko karusellia katsoa esimerkiksi hieman kauempaa? Tai voisiko sitä kiertää ja tutkia, miltä se näyttää?"

Näin kokonaiskuvasta voi tulla selkeämpi, sillä itsesyyttelijä ei helposti näe metsää puilta. Samalla voi huomata, että kyllä tällaista tapahtuu myös muille tai että on hyvin inhimillistä, että minulla on tällaisia odotuksia itseäni kohtaan.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 4.1.2025, kuvat omat

Vahingonilo

Toisen töppäys herättää vahingoniloa. Pian jo nolottaa: saanko tuntea näin? Saa, ja samalla saattaa oivaltaa jotakin tärkeää, psykologi  sanoo.

Hah, hän sanoi ylimielisesti, että tietty voittaa ratsastuskilpailun, mutta jäi viidenneksi.

Vahingonilo voi nostaa päätään, kun joku palautetaan maan pinnalle tai paha saa palkkansa. Hyvä Terveys-lehti kysyi lukijoilta verkossa kokemuksia vahingonilosta.

Tulee sellainen olo, että saipa maistaa  omaa lääkettäsi, kuvailee 62-vuotias nainen.

Ilo ei kuitenkaan yleensä ole pitkä. Huvittumisesta voi seurata ristiriitainen ja jopa hölmö olo: miksi riemuitsen, vaikkein en edes hyödy toisen epäonnesta mitenkään?

Kaikilla on tarve kokea olevansa muiden kanssa tasavertaisia, sanoo työelämäpsykologi Marjukka Laurola.

"Olemme hyvin allergisia sille, että joku pyrkii asettumaan yläpuolellemme. Vahingonilo on tunne, joka palauttaa meidät samalle viivalle", Laurola sanoo.

Vahingonilon äärelle kannattaa pysähtyä ja kuulostella, mistä se kertoo.

Koen vahingoniloa silloin, kun kilpailevalla kivijalkaliikkeellä menee huonosti, myöntää 64-vuotias nainen.

Vahingonilo on kateuden sisartunne. Kateus on pitkäaikainen tunne, joka saattaa vaivata vuosikausia. Vahingonilo on hetkellinen: jos on kadehtinut viereisen bisneksen pyörittäjää jo pitkään, tuntee tyytyväisyyttä, kun isosti mainostettu alennusmyynti ei vedäkkään asiakkaita.

Usein ärsyynnytään erityisen paljon, kun samasta lähtöruudusta ponnistava ihminen pyrkii ylöspäin. Toisaalta myös julkkiksia kohtaan voi tuntea vahingoniloa. Kun vastoin arvoja toimivalle ihmiselle käy huonosti, se tuntuu oikeudenmukaiselta.

Tunnen vahingoniloa sellaisia julkisuuden henkilöitä tai poliitikkoja kohtaan, joiden toimintaa en arvosta. Esimerkiksi silloin, kun luin uutisen, että Elon Musk menetti omaisuuttaan, 37-vuotias nainen kertoo.

Vahingoniloa oikeastaan ruokitaan politiikassa ja mediassa. "Sillä saa yleisön kiinnostuksen, että joko nostaa tai polkee huomion keskipisteessä olevaa ihmistä", Laurola sanoo.

Vahingonilo kuitenkin nolottaa, mutta voisiko siitä olla jotain hyötyä? "Kannattaa kysyä itseltään, olisko tässä jokin tienviitta minulle. Puuttuuko minulta jotain, josta toisen epäonnistuminen muistuttaa."

Vahingonilo on niin kutsuttu pintatunne, joka ei yksin vielä vie kovin syvälle. Sen sijaan siihen kuuluva häpeä, kateus ja ärsytys voi opettaa jotain arvokasta itsestä.

Vahingonilo voi peittää alleen toiveita, joihin ei ole uskaltanut tarttua. Tämän vuoksi hymähtelemme mielellään ihmiselle, joka ei saa työpaikkaa, johon ei alunalkaeenkaan ollut täysin pätevä. Ei ehkä huomata sitä, että haluaisimme itsekin hakea samaa paikkaa, jos rohkeus vain riittäisi.

Vahingoniloon saattaa liittyä myös usein piilevä tunne siitä, että koska tuo ei olisi mahdollista minulle, muidenkaan ei pitäisi saada sitä.

Vahingonilon kohteeksi joutuminen ei ole mukavaa, ja siitä on helppo provosoitua. Tilannetta voi keventää sen muistaminen, miksi vahingoniloista tyyppiä oikeastaan hymyilyttää. "Hän asettaa sinut yläpuolelleen", Laurola muistuttaa.

Vaikka reaktio tuntuisi epäreilulta, kannattaa olla ymmärrystä. Kun asettuu ilkkuvan tuttavan asemaan, saattaa huomata, että tunne on inhimillinen. Toinen vaihtoehto olisi jättää asia omaan arvoonsa ja ottaa etäisyyttä.

Minulla on kaveri, joka vaikuttaa joskus vahingoniloiselta. Siksi en enää kerro hänelle epäonnisista tapahtumista, 26-vuotias nainen sanoo.

"Tärkeintä olisi, että jokainen keskittyy jättämään oman, ainutlaatuisen kädenlälkensä maailmaan", Laurola pohtii.

Ei kannata olla vahingoniloinen, sillä koskaan ei tiedä, milloin omalle kohdalle osuu jotain kurjaa, 65-vuotias lukija tiivistää.

Vahingoniloisuus on  tila, jossa toivomme tuhoa toiselle, mutta juomme myrkyn itse. Vähennämme näin omaa hyvinvointia.

Paras vastapaino vahingonilolle löytyy myötätunnosta. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yrittää suhtautua ärsyttävän naapurin hienon auton kolhiintumiseen myötätuntoisesti.

Myötätuntoinen suhtautuminen on palkitsevampaa kuin vahingossa vellominen. Kelkka ei käänny hetkessä, mutta jo yrittäminen tuntuu paremmalta kuin vahingonilosta saatu hetkellinen tyydytys.

 

Lähteet: Hyvä Terveys 13/2024, kuvat omat

Tunteet ja liikunta

 

Seuraavassa asiantuntijat kertovat kolme asiaa, jotka jokaisen olisi hyvä ymmärtää liikkumisen ja tunteiden yhteydestä:

Lajilla ja paikalla on väliä

Pelko ja häpeä on kaksi tunnetta, jotka rajoittavat ihmisten liikkumista. Kilpailulliset lajit herättävät pelkoa, ja omien tulosten mittaaminen ja vertaaminen toisiin kammottaa. Älykiello tai liikkumisen seurantalaitteet tuskin lisäävät  kammoksuvan liikuntaintoa.

Kuntosaliharjoitteluun ja ryhmäliikuntaan voi puolestaan liittyä suorituspaineita ja häpeää. Liikkuminen ei innosta, jos tuntee, ettei oma ulkoinnen olemus sovi muiden liikkujien joukkoon. Moni vähän liikkuva tuntee viihtyvänsä paremmin iäkkäämpien joukossa. Jos vain mahdollista, tilannetta voisi helpottaa kaverin kanssa liikkuminen. Voi myös yrittää jutella muiden liikkumassa olevien kanssa.

Pakko on huono porkkana

Myönteiset tunteet syntyvät varmemmin, kun ihminen liikkuu vapaasta tahdostaan. "Nyt täytyy" ja "nyt on pakko" ovat ikäviä ilmaisuja. Ne vahvistavat liikuntaan liittyviä kielteisiä mielikuvia.

Salilla käyminen lääkärin kehoituksesta voi olla aivan hyvä juttu, jos sen taustalla on oma huoli terveydestä, mutta pelkällä lääkärin kehoituksella ei kuitenkaan pitkälle pötkitä, sillä ilman omaa vahvaa sisäistä halua treeni tyssää lyhyeen. Mitä useampia syitä ihmisellä on liikkua eli mitä monipuolisempi motivaatio hänellä on, sitä varmemmin hän liikkuu.

Yksikin huono kokemus jättää jälkensä

Yksikin huono kokemus voi rikkoa loppuiän liikuntaharrastuksen, ja aikuisella huonot kokemukset liittyvät usein lapsuuden koululiikuntaan.

Keski-ikäisellä koululiikunnasta  tulee mieleen esimerkiksi hiihto. Lipsuvat sukset, märät lapaset, jyrkät rinteet, puuskutus.

Joskus huonon kokemuksen värittämä käsitys liikunnasta ikävänä asiana voi kuitenkin muuttua, kun lähtee hakemaan uusia kokemuksia uudesta liikuntamuodosta ja aloittaa alkeista muiden aloittelioiden kanssa.

 

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 17.11.2022, kuvat Pexels

Aikuisten syömishäiriöt

Aikuisilla syömishäiriö näkyy yleensä alipainoa yleisemmin ylipainona. Jos suhde omaan kehoon on rikki, suurin este avun hakemisessa  on usein häpeä.

Monien mielikuvissa syömishäiriöstä kärsivä on alipainoinen nuori, mutta todellisuudessa syömishäiriöt koskettavat kaiken ikäisiä ja kaiken painoisia ihmisiä. Aikuisten syömishäiriö on tyypillisestä vaikea tunnistaa.

Ahmintahäiriö on yleisin syömishäiriö ja se saattaa kehittyä vasta aikuisiällä ja johtaa monesti huomattavaan ylipainoon.

Ahmintahäiriöstä kärsivä syö usein salassa, koska kokee siitä syyllisyyttä. Ahmintahäiriö eroaa bulimiasta siinä, että siihen ei yleensä liity tahallista oksentamista. Häpeä voi estää ahmintahäiriöistä hakeutumaan hoitoon.

Joskus nuoruuden sairaus kulkee mukana aikuisuudessa. Etenkin anoreksia ja bulimia alkavat yleensä teini-iässä, ja hoidettu sairaus voi  puhjeta jonkin suuren kriisin yhteydessä. Tähänkin asiaan voi liittyä häpeää: miksi sairaus on edelleen elämässä, vaikka siihen on saatu hoitoa? 

Jotkut ulkopuoliset saattavat jopa pitää sairautta omana valintana. Mutta kukaan ei valitse syömishäiriötä, eikä sairastuminen tarkoita, että olisi heikko. Syömishäiriöt ovat mielen sairauksia, vaikka ne saattavat näkyä kehon muutoksina.

Suomalaistutkimuksen mukaan joka kuudes suomalainen on sairastanut syömishäiriön aikuisuuteen mennessä. Kuitenkin huomaattava osa kipuilee syömisen ja kehokuvansa kanssa.

Syömishäiriöihin liittyy vahva perinnöllinen alttius. Sairastumisriskiä lisäävät myös ongelmt käsitellä vaikeita tunteita, heikko itsetunto ja ulkonäköpaineet. Sosiaalinen media ruokkii täydellisen kehon ja ikuisen nuoruuden ihannointia.

Syömishäiriön oireet on samanlaisia kaiken ikäisillä. Keskeinen piirre on se, että syöminen ja kehon ajatteleminen hallitsee elämää.

Syömishäiriöiden hoito on tärkeää, sillä laihuushäiriön oireet voivat olla jopa hengenvaarallisia. Ahmintahäiriöön liittyvä ylipaino voi altistaa muun muassa sydän- ja verisuonitaudeille ja diabetekselle. Kaikki syömishäiriöt altistavat myös ahdistuneisuuden ja masennuksen riskiä.

Lähteet: referaatti Kauneus&Terveys 5/2022, kuvat Pexels   

Perhesalaisuudet satuttavat ja suojaavat

 

Mari oli keski-ikänen, kun hänen läheisensä paljastivat salaisuuden:"Sain kuulla sisarusteni kanssa, että äitimme oli mielisairaalassa, kun olimme pikkulapsia."

Kun Mari alkoi tutkia asiaa, kävi ilmi, että äiti oli kärsinyt psykoottistasoisesta mielenterveyden häiriöstä, johon liittyi skitsofreenisia ja narsistisia piirteitä. Tieto oli iso yllätys, mutta se selitti monta asiaa Marin lapsuudesta.

"Äiti oli ankara ja manipulatiivinen vallankäyttäjä, jonka mieliala hallitsi perhettämme. Kotona vallitsi pelon ilmapiiri. Jouduimme olemaan näkymättömiä. Mutta lapsena oli vaikea pukea sanoiksi, mitä oikein tapahtui."

Äidin todellisen tilan salaaminen surettaa Maria. Se johti vuosien epämääräiseen masennukseen, ahdistukseen ja itsesyytöksiin.

Mari kokee, että jos isä olisi puhunut rehellisesti äidin tilanteesta, persoonallisuuteen ei olisi tullut niin isoja vaurioita. Olisin ymmärtänyt, että minä en ole viallinen ja vääränlainen.

Samanlaiset tarinat ovat tuttuja lääkäri ja perheterapeutti Sirkku Suontausta-Kyläinpäälle. Hänen mukaansa perhesalaisuudet ovat yleisiä, ja synkät salaisuudet vaurioittavat.

Salaisuuksien taustalla on yleensä hävettäväksi koettu teko, tapahtuma tai asia. Hyvin usein vaikeneminen johtuu siitä, että ihminen uskoo salaisuuden vahingoittavan itseä ja sukua.

Marin perheessä äidin sairautta piiloteltiin lähinnä stigman takia: Vielä 1960-luvulla mielisairaudet leimattiin "heikoksi ainekseksi", ja esimerkiksi skitsofreniaa sairastavia pakkosteriloitiin rodunjalostusopin periaatteiden vuoksi.

Kun Hesari pyysi lukijoitaan kertomaan perhesalaisuuksistaan, eräs kuusikymppinen nainen kertoi äitinsä salanneen häneltä pitkään oman äitinsä itsemurhan.

Kahdeksankymppinen nainen puolestaan kertoi alkoholisti sedästään, joka suljettiin ennen sotia mielisairaalaan delirium-kohtausten takia.

Ihmisille tulee harha, ettei kukaan muu ole kokenut tällaista kauheaa, eikä he voi puhua asiasta muille.

Salaisuuksien kantaminen estää helposti aidon vuorovaikutuksen, ja ihminen joutuu elämään kuin näytelmässä. Tämä voi vaikuttaa identiteettiin ja kaapata jokapäiväisen elämän.

Ristiriidat ja epämääräinen ahdistus lisääntyvät. Ihminen ei voi hyvin, mutta hän ei välttämättä tiedosta, mistä se johtuu. Mitä vaikeampi ja isompi salaisuus on, sitä enemmän sen salailu vie energiaa.

Salaisuudesta ei tarvitse kärsiä yksin. Sen voi jakaa jonkun kanssa. Tosin sekin on elämän realiteetti, että ihmisen täytyy suojata itseään ja harkita tarkasti, kenelle salaisuutensa avaa.

Salaisuuksien avaaminen on myös senkin takia vaikeaa, että ihmiset muistavat asioita eri tavoin. Perheen tilanne on voinut olla eri aikoina erilainen. Pikkusisko on saattanut kokea vanhempien alkoholin liikakäyttöä, isosisko ei.

Usein ne, jotka haluavat selvittää salaisuuksia, tulevat torjutuiksi. Silloin on tärkeä uskoa itseensä ja olla välittämättä toisten mitätöinnistä.

Äitinsä mielenterveysongelmista kärsinyt Mari kohtasi vaikenemisen muurin, kun hän yritti selvittää tarkemmin perheensä asioita. Mari sanoo:"Uskon, että äitini on kieltänyt puhumasta."

Myös setänsä alkoholismia ja mielisairaalaan sulkemista selvitellyt nainen on saanut samanlaisen vastaanoton sukulaisiltaan: älä nyt enää vanhoja, ikäviä asioita muistele. Eikä se asia niin ollut."

Vanhemman kannattaa kertoa traumaattisista kokemuksistaan lapselle ikäkaudelle sopivalla tavalla, esimerkiksi pienelle lapselle symbolisessa muodossa. Muun muassa sadun kautta, kuvailematta tarkasti, mitä hirveyksiä on tapahtunut.

Lähteet: Helsingin Sanomat  24.9.2020, kuvat omat 

Seksiaddiktio

 

Toisin kuin yleensä saatetaan ajatella, seksiriippuvuudessa on harvoin kyse voimakkaasta halusta. Päinvastoin halu monesti karkaa, koska itsetunto on säpäleinä. Seksistä tulee pakonomaista, ja se aiheuttaa häpeää. Seksistä tulee kuitenkin elämän keskipiste. Sillä pyritään säätelemään kielteisiä tunteita.

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen erottaa voimakkaasta halukkuudesta se, ettei riippuvainen saa seksistä juurikaan enää nautintoa.Seksiaddikti toistaa jotakin seksikäyttäytymisen muotoa pakonomaisesti, vaikka se nautinnon sijaan tuo vakavia ongelmia. Sitä ei pysty lopettamaan, ja seksikäyttäytyminen tai sen suunnittelu vie suhteettoman paljon aikaa ja huomiota muulta elämältä.

Riippuvuudessa seksiin valmistautuminen voi myös olla suurempi nautinto kuin itse seksi.Pakonomainen seksi voi kuitenkin johtaa vakaviin henkisiin ja fyysisiin ongelmiin.

Hallitsematon käytös voi eristää perheestä ja ystävistä. Lisäksi pakonomaiseen seksiin liittyvä häpeä aiheuttaa yksinäisyyttä.

Yleensä seksiaddiktio vaikuttaa heikentävästi itsetuntoon: riippuvainen ajattelee olevansa paha ja vääränlainen. Jotkut menettävät jopa työpaikkansa. Addiktio aiheuttaa sisäistä tyhjyyttä ja itseinhoa. Se voi johtaa masennukseen, ja lisää myös itsemurhariskiä.

Pakonomaisen seksikäyttäytymisen syytä voi etsiä esimerkiksi lapsuudesta. Siellä voi olla huonoja kiintymissuhteita. Ei ole saatu riittävästi rakkautta. Myöhemmin seksistä tulee tapa saada huomiota ja hyväksyntää. Moni seksiaddikti luulee tarvitsevansa seksiä, vaikka oikeasti tarvitsisi ystävän huomiota ja huolenpitoa, hyvät yöunet tai tasapainoisen ihmissuhteen.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 16.12.2021, kuvat omat

Ruokariippuvuus

  

Minulla on nyt tyttäreni kuoleman jälkeen tullut lievä syömishäiriö. Eikä se tavallaan ole varsinainen syömishäiriö. Suklaa lohduttaa, on lohtusyömistä. Tuo hetken helpotuksen. Tunnistan tämän itsessäni. On suruaika. Syön suruun.

Ruokariippuvuus on todellinen ongelma. Se on omanlaisensa syömishäiriö. Syömishäiriössä syömisen oireilu tulee ratkaisu- ja selviytymiskeinoksi mielen kuormitukseen, turvattomuuden tunteen, elämän kriisien tai muun pahan olon kanssa selviytymiseen.

Arjessa ongelmallinen ruokasuhde ja ruokariippuvuus voivat ilmetä monella tavalla. Hyvin tyypillistä on, että syömiseen liittyy häpeää ja salailua sekä syyllisyyden tunteita.

Ongelmallinen suhde syömiseen voi saada alkunsa kuormittavan elämäntilanteen, kuten läheisen kuoleman tai työpaikkakiusaamisen, seurauksena.Hallitsemattomassa syömisessä saattaa olla ahmintahäiriön piirteitä.

Hyvin tyypillistä on, että ongelmalliseen ruokasuhteeseen liittyy riskiruokia, joiden syömistä on erityisen vaikea rajoittaa. Tavallisia riskiruokia ovat esimerkiksi leipä, pasta, pizzat, hampurilaiset, perunalastut, suklaa, irtokarkit, jäätelö. Jäätelöä voi kulua kerralla litran paketti tai leipää koko pussi.

Yksipuolinen ruoka ja epäsäännöllinen ruokarytmi altistavat ongelmille. Kun koko päivän panttaa syömisiään, petaa illaksi maaperää hallitsemattomille  ruokailutilanteille.

Täsmäsyöminen on häiriintyneen syömiskäyttäytymisen ensisijaista hoitoa. Tämä tarkoittaa säännöllistä, riittävää, monipuolista ja joustavaa ruokailua. Täsmäsyöminen ei aina ratkaise tilannetta, vaan avuksi voidaan tarvita myös psykologia tai psykoterapeuttia.

Lähteet: Helsingin Sanomat 23.9.2021, 25.9.2021, kuvat Pixabay

Mokat kuuluvat elämään

 

Minulla on ollut elämässäni suuria ja pieniä mokia. Pienet mokat ovat esimerkiksi sellaisia, että olen unohtanut viikkopalaverin tai kokouksen. Satojen henkien tilaisuudessa olen kerran pari esimerkiksi mokannut itseni esittelemisessä, olen sanonut valmistumisvuoteni kymmenien, kymmenien vuosien taakse. Olen yrittänyt peittää mokaani sanomalla, ei kun, ei kun, sitten sanomalla oikean valmistumisvuoteni.

Menneisyydessä mokasta seurasi näyryytys ja häpeä. Nykyisyydessä siihen suhtaudutaan yleensä toisin: moka on mahdollisuus, ei maailmanloppu.

Lapsuuden kokemukset ovat tärkeitä siinä, miten opitaan suhtautumaan mokiin, ovatko ne elämään kuuluvia vai maailmanloppu. Lapsi tarvitsisi kannustavan asenteen vanhemmiltaan, jotta hän ymmärtää mokatessakin olevansa kuitenkin rakastettu ja hyväksytty.

Koulussa annettiin jopa arvosana käytöksestä ja huolellisuudesta. Jos oppilas teki jonkin virheen, hänet saatettiin laittaa luokkahuoneen nurkkaan häpeämään. Tästä minulla on hyvin selvä muistikuva. Sisikoni maalasi kynteni mustiksi. Alakoulun opettaja huomasi tämän ja käski luokan eteen näyttämään kynteni ja sen jälkeen nurkkaan häpeämään.

Suomalainen kulttuuri on edelleen suorituskeskeinen, ja onnistuminen ja menestyminen on tavoiteltavia asioita. Silti suhtautuminen mokiin on hiljalleen sallittua.

Moka on merkki siitä, että ihminen on vielä matkalla. Mokat ja sählääminen ovat tärkeitä sen takia, että ne opettavat armollisempaa suhtautumista epätäydellisyyteen ja virheiden tekemiseen. Elämä kapeutuu, jos pelaa aina varman päälle ja välttää mokaamista.

Epäonnistumisen pelko voi estää luovien, uusien ratkaisujen kokeilemista ja omaksumista. Moka voi tuntua aluksi kirvelevältä, mutta kannattaisi ajatella, että muistaako sitä esimerkiksi viiden vuoden jälkeen. Mokasta on ehkä syntynyt hauska tarina, joka saa nauramaan. Huumori onkin yksi tärkeimmistä keinoista selviytyä mokista.

Miten päästä mokista eteenpäin? Tähän on paljon vastauksia Voi hyvin-lehdessä:

"1. Piehtaroi häpeässä

Häpeä on luonnollinen sosiaalinen emootio, eikä siitä tarvitse päästä eroon, ellei se päälle  viikoiksi, kuukausiksi tai vuosiksi. Häpeän tehtävä on pitää käyttäytymisessämme jonkinlainen tolkku. Sen avulla huomaamme, jos käyttäytymisemme ei ole aivan kohdillaan.

2. Puhu jonkun kanssa

Puhuminen turvallisen ihmisen kanssa ja mokan jakaminen lievittää tuskaa ja auttaa selvittämään tapahtunutta.

3. Lohduta itseäsi

Mieti, miten lohduttaisit mokannutta itsellesi tärkeää, rakasta ihmistä, ystävää, puolisoa tai lasta ja yritä soveltaa sitä itseesi.

4. Hyväksy moka

Ajattele, että kasvat ihmisenä, kun hyväksyt mokan osaksi omaa itseäsi. Et ole sen jälkeen välttämättä parempi ihminen, mutta olet enemmän ihminen. Kanssasi on kivempi olla, kun olet yhtä epätäydellinen kuin muut.

5. Muista, että tekevälle sattuu

Jos ei tee koskaan mitään, ei satu mokia eikä mitään muutakaan. Mokaaminen on sen merkki, että olet uskaltanut tehdä jotain. Onnittele itseäsi siitä."

Lähteet: Voi hyvin 8/2021, kuvat omat

Aikuinen ja vielä neitsyt

 

Pelkoa, häpeää, jopa masennusta. Neitsyys on aiheuttanut vuosien varrella ikäviä tunteita 38-vuotiaalle Mikolle. Hän on neitsyt vastoin omaa tahtoaan. Aseksuaaliseksi sanotaan ihmistä, joka ei edes halua seksiä. Mikko ei ole sellainen.

Mikko vastasi Hesarin kyselyyn, jossa etsittiin aikuisiksi neitsyiksi itseään mieltäviä vastaajia. Kyselyyn tuli 400 vastausta. Yli 35-vuotiaista miehistä ja naisista kaksi prosenttia ei ole ollut elämänsä aikana yhdynnässä.

Mikko kertoo:"Parikymppisenä tilanne tuntui vuosi vuodelta raskaammalta ja toivottamalta. Kärsin jonkinasteisesta masennuksesta pääasiassa tämä asian takia."

Mikko ajattelee, että ihmisen elämän polkuun kuuluu aikuistumisriittajä, joista yhtenä on seksuaalinen kokemus. Sanotaan, että kun poikuus menetetään, miehestä tulee aikuinen.

"Asiaa on myöhäistä enää korjata, ja jollain tasolla ajattelen epäonnistuneeni elämässä. Olen käymään läpi syviä kelpaamattomuuden tunteita aika ajoin. Ne varmaan pohjimmiltaan liittyvät kokemattomuuteen", sanoo Mikko.

Yli kymmenen vuotta sitten Mikko päätyi naisen kanssa sänkyyn, mutta seksi jäi kokematta erektio-ongelman takia. Hän sanoo, ettei kestänyt häpeää, joka epäonnistuneesta yöstä seurasi.

Joinain hetkinä melankolia valtaa Mikon mielen ja saa hänet ajattelemaan elämätöntä elämää. Sitä mitä nuoruuden estoton ja kuolemaa pelkäämätön hauskanpito jäi kokematta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.6.2021, kuvat omat

Mustasukkaisuudesta

 

Mustasukkaisuus on sekoitus erilaisia tunteita, kuten surua, pelkoa ja vihaa. Kaiken ytimessä on kokemus turvattomuudesta. Mustasukkainen pelkää olevansa riittämätön.

Jos ihminen on tuntenut tulleensa hylätyksi entisessä suhteessa tai vaikkapa lapsuuden kodissaan, asia saattaa nousta uudessa parisuhteessa esiin.

Ihmiset voivat kuvata, että järjellä ymmärrän, ettei tilanteessa ole mitään pahaa, mutta tunnetasolla silti sattuu ja tuntuu uhkaavalta.

Mustasukkaisuuden ilmaisemiseen saattaa vaikuttaa myös monet muut asiat kuin eletty elämä. Esimerkiksi murehtimiseen taipuvaiset ihmiset saattavat pelätä myös parisuhteensa puolesta keskivertoa enemmän.

Myös maailmankuva voi vaikuttaa siihen, millaisena kumppanin ja muiden ihmisten toiminta näyttäytyy.

Ihmisellä voi olla ydinuskomus, että maailma on paha, kehenkään ei voi luottaa, ja minulle käy lopulta huonosti.

Osa ihmisistä kokee voimakasta häpeää mustasukkaisuudestaan ja se vaikeuttaa asiasta puhumista. Siksi olisi hyvä muistaa, että mustasukkaisuus on yleinen tunne, jota suuri osa ihmisistä kokee ainakin joskus elämässään.

Mustasukkaisuuden tunne ei itsestään ole vaarallinen, eikä sitä tarvitse hävetä. Tärkeää on,  miten tunnetta käsittelee. Mustasukkaisuutta kannattaa pysähtyä kuuntelemaan, kyseenalaistamaan ja tätä kautta työstämään.

Mustasukkaisuudella ja lähisuhdeväkivallalla on yhteys. Äärimmäinen esimerkki tästä perhesurmat, joista useimpiin liittyy mustasukkaisuutta. Mustasukkaisuus on Suomessa yleisimpiä henkirikosten syitä.

Lievästä mustasukkaisuudesta kärsivä ihminen pystyy yleensä tunnistamaan, että kyseessä on oma pelko ja epävarmuus.

Jos omia ajatuksia ei enää tunnista vaan uskoo sokeasti kumppanin valehtelevan, kyseessä on vakava mustasukkaisuus. Mustasukkainen  saattaa tutkia kumppaninsa lompakon tai puhelimen.

Jos huomaa pelkäävänsä kumppania ja keskustelut tuntuvat kohtuuttoman ahdistavilta, kannattaa tilanne ottaa vakavasti. Apua voi aina hakea.

Lähteet: Helsingin Sanomat 14.1.2021, kuvat omat  

Harjoittele armollisuutta itseäsi kohtaan

Miksi minä taas mokasin? Mitähän muutkin ajattelevat? Vastoinkäymisen sattuessa monelle tulee tällaisia ajatuksia. Ihminen voi syyttää itseään ja nähdä tilanteen pahempana kuin muut.

Kaikille ihmisille tulee tämäntyyppisiä ajatuksia mieleen joskus. Pienen mokan tekeminen on inhimillistä, mutta siitä voi seurata iso vyyhti pään sisällä. Itsekritiikki voi lähteä käsistä. Päällimmäinen tunne on yleensä häpeä.

Armollisuutta ja itsemyötätuntoa voi kehittää monella tavalla. Ensiksikin täytyy muistaa, että väsyneinä kaikki ajatukset ovat itselle ilkeämpiä kuin muutoin. Siksi kannattaa pitää terveydestä huolta kokonaisvaltaisesti, nukkua ja syödä hyvin. Terveiden elämäntapojen lisäksi on tärkeää opetella sanomaan ei asioille, joita tekisimme miellyttääksemme tai välttääksemme hankalan ihmisen leiman.

Yleensä on niin, että jos ihminen pystyy elämään omien arvojensa mukaisesti, se tuo hyvää oloa. Jos esimerkiksi työ on omien arvojen vastaista, se tuo helposti huonoa oloa.

Opettele esimerkiksi suhtautumaan eri tavalla tilanteisiin, joissa olet mokannut. Mieti, miten ihmiset maailmanlaajuisesti reagoisivat. Tuskin monikaan sitä kauhistelisi.

Usein meillä on harhaluulo, että muut ajattelevat asioista samalla lailla kuin itse teemme. Näinhän ei ole.

Itsekritiikkiä voi lieventää myös huumorin avulla. Tee ajatusleikki: kuvittele oikeudenkäynti. Kutsu paikalle myös puolustusasianajaja, jolle annat puheenvuoron. Lopussa tuomari antaa tuomion. Jos näet tämän tilanteen mustan huumorin, sitä parempi. Naurulla saa etäisyyttä asioihin.

Itseään vaivaavista ajatuksista kannattaisi puhua jonkin ulkopuolisen, puolueettoman ihmisen kanssa. Aivan sama onko hän ystävä, puoliso tai psykologi. Ulkopuolinen ihminen tarjoaa asialle mittakaavan ja uusia oivalluksiakin.

Monet ovat elämänkokemuksen myötä löytäneet armollisuutta vastoinkäymisen suhteen. He voivat saada myötäitsetuntoa vaikkapa musiikista, liikunnasta tai hyvän elokuvan katselusta.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.12.2020, kuvat omat

Kateus somessa

 

Kadehtiminen koskettaa kaikkia, ja lisääntyneen sometuksen myötä altistuneiden määrä vain kasvaa. Torjumisen sijaan kannattaa pysähtyä kateuden äärelle ja miettiä, puuttuuko omasta elämästäni jotakin; juuri sitä mitä kadehdin.

Kateus on tutkitusti yksi yleisimpiä somen käytön herättämä tunteita, mutta kadehtiminen on vaiettu aihe. Syynä on tähän kiellettyyn tunteeseen liittyvä häpeä.

Kateus on aina leimattu kielteiseksi tunteeksi, mutta kaikilla tunteilla on tarkoituksensa. Siksi ne ovat säilyneet evoluutiossa. Sen sijaan meidän kulttuuri uhkuu nykyään positiivista ajattelua, tunteiden pitäisi olla aina vain positiivisia. Tähän meitä johdattaa lukuisat self help-kirjat, erilaiset valmennukset, podcastit, blogit ja muu somesisältö.

Vain myönteisiin tunteisiin takertuminen on kuitenkin tunnesäätelylle haitallista. Missä ovat hankalien tunteiden self help-oppaat? Tunteitaan ei voi valita kuin karkkikaupassa. Hyvä mielenterveys ja tasapaino kiteytyy koko tunteiden kirjon sallimiseen ja tuntemiseen.

Pidempään jatkuessaan voimakas kadehtiminen saattaa ilmetä tunnistettavina tekoina, kuten  juoruiluna,  juonittelemisena. Somessa kiusaamisena ja vihapuheena. Jotta kateus ei jyllää mielessä ahdistavana möykkynä, pitää tunnistaa, mistä tunne syntyy ja miten sitä voisi fiksusti jäsennellä.

Luulisi, että somessa merkkivaatteet ja luksusautot olisivat oikeita kateusmagneetteja, mutta ei ole. Materia ei herätä yhtä paljon kateutta kuin tunnekokemukset. Ja sellaisia tunteita on somessa mielin määrin.

Kuva, jossa kilistellään läheisten kanssa yhdistyy välittömästi läheisyyteen, kiintymykseen ja rentouteen. Ne voivat olla juuri niitä asioita, joista kadehtija on jäänyt paitsi ja joita kaipaisi omaan elämään.

Tutkimusten mukaan passiivinen somen käyttö eli selailu ja muiden päivitysten seuraaminen tuottaa helpommin kateutta ja tyytymättömyyttä elämään. Aktiivinen osallistuminen ja sisällön tuotanto ei näytä johtavan kateuteen yhtä helposti.

Vaikka kateellinen esitetään usein ikävänä, katkerana ämmänä, pohjimmiltaan kateutta tuntee kaikki ihmiset.

Lähteet; Hyvä terveys12/20, kuvat omat   

Miksi shoppailin ennen liikaa?

Minulla on ollut kausia, jolloin olen omasta mielestäni shoppaillut liikaa verkkokaupoissa. En vain itselleni vaan koko perheelle. Nyt en ole ostanut mitään moneen kuukauteen, koska en/emme ole tarvinneet mitään. Etenkin uusien vaatteiden ostamista vältän.

Livenä shoppailen harvoin. Muistan, kun toisen tyttären kanssa oltiin ostamassa lakkiaismekkoa. Se oli minulle todella tukalaa ja tuskallistakin. Tytär halusi - perusteelliseen tapaansa - kiertää ja koluta Mikkelin kaikki vaatekaupat. Lopulta mekko löytyi sieltä ensimmäisestä vaatekaupasta.

Liaallinen shoppailu on minulla kytkeytynyt  muun muassa stressiin,   väsymykseen ja huoliin. Shoppailulla olen unohtanut vaikeat asiat edes hetkeksi. Olen joskus myös palkinnut itseäni jostakin shoppailemalla.

Ostoriippuvuutta eli oniomaniaa voidaan verrata peli- ja päihderiippuvuuteen. Ostoriippuvaisella on kontrolloimaton tarve shoppailla. Hän on koukussa ostamisesta saatuun mielihyvään. Ilman sitä tulee vieroitusoireita. Oniomaaninen ihminen ostaa koko ajan enemmän. Lopputuloksena on usein pikavippikierre ja vararikko.

Mielihyvän hakeminen shoppailusta ei ole automaattisesti riippuvuutta, vaan useimmilla paljon ostavilla on kyse ennemminkin pahasta tavasta kuin addiktiosta.

Stressaantuneen tai ylivireän kontrolli häviää helpommin, ja mielihyvää haetaan herkkujen syömisestä tai shoppailusta. Tästä alakuloinen mieli saa hetkeksi dopamiinia ja endorfiinia.

Moni voi kokea ostamisestaan häpeää, ja ostoksia saatetaan piilotella esimerkiksi puolisolta perherauhan nimissä.

Liiallisella shoppaamisella pyritään tyydyttämään jotakin sisäistä tarvetta.

Taustalla on usein se, että ihmisellä on vaikea käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Kannattaisi pysähtyä ja kuunella itseään ennen kuin avaa verkkokaupan.

Ostos täyttää henkisen kolon yleensä vain hetkeksi, ja pian on taas klikattava verkkokauppaan.

Jos huomaa itsessään vaikkapa muita huolestuttavia oireita, kuten mielialan laskua, mielihyvän kokemisen puutetta tai univaikeuksia, olisi hyvä arvioida tilannetta ammattilaisen kanssa.

Miten sitten voi välttää liikaa shoppailua? Muun muassa  "poissa silmistä, poissa mielestä"-ajattelulla.Verkkokauppojen välttely on vähän samaa kuin kiertäisi kaupassa karkkihyllyn kaukaa. Toinen keino on nukkua yön yli ennen kuin tekee ostopäätöksen.

Miten sinä shoppailet?

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.8.2019, kuvat Pixabay