Vaikuttaako parisuhteeseen, mistä on kotoisin?

Minun mieheni on kotoisin sekä Helsingistä että Länsi-Suomesta. Isänsä puolelta hän on suomenruotsalainen ja äitinsä puolelta eteläpohjalainen. Minä olen Itä-Suomesta. Meillä on aivan erilaiset niin sanotut heimoidentiteetit.

Kun oltiin ensimmäisen kerran käymässä hänen äitinsä luona, ihmettelin, miten siellä oli niin rauhallista ja vaitonaista. Ja aloin sitten itäsuomalaisittain puhua kalkattaa. Se jotenkin purskahti minusta, enkä voinut sille mitään. Vähitellen sain vähän kummeksuvia katseita, enkä silti voinut pitää suutani suikemmalla.

Miehen isä on suomenruotsalaisittain iloista ja pulppuavaa seuraa. Ennen juotiin aina snapsit ennen ruokaa.

Kun muutettiin yhteen miehen kanssa, heimoerot tulivat pinnalle. Mies on verkkainen, ja minä ikuinen puuhailija. Mies usein käski minun hiljentää tahtia. "Voidaan se tehdä huomennakin" oli yksi hänen lempilauseistaan. Minusta miehessä ei ole lainkaan pohjalaisia piirteitä. Oli siinä särmissä hiomista. Nyt minun mielestä me täydennämme toisiamme. Mutta kyllä minä vieläkin toisinaan kilahtelen. Ja astiat saattaa lentää. Elämää vain.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Katriina Järvisen vastaanotolle tuli mies, joka ei voinut ymmärtää vaimonsa käytöstä. En kestä, mies parahti.

Heillä oli yleensä koti täynnä vieraita, ja melkein kaiken muun ajan vaimo roikkui puhelimessa. Ei ollut hetkenkään hiljaisuutta.

Järvinen kysyi, mistä päin vaimo ja mies olivat kotoisin. Vaimo oli Pohjois-Karjalasta ja mies Porista. Järvinen ehdotteli, jospa tässä ei ole kysymys persoonallisuuksien erosta vaan kulttuurien erosta. Karjalassa ollaan sosiaalisempia ja puheliaampia kuin Länsi-Suomessa. Kyläileminen on siellä tapa.

Mies alkoi miettiä asiaa tästä näkökulmasta, ja se tuntui hänestä helpottavalta. Järvinen sanoo: "Monilla syttyy ihan lamppu päässä, kun otan tämän maantieteellisen aspektin esiin. He eivät ole tulleet sitä ajatelleeksikaan."

Suomalaiset jaettiin tosiaan ennen heimoihin: hämäläisiin, karjalaisiin, varsinaissuomalaisiin, pohjalaisiin, savolaisiin, ruotsalaisiin ja lappalaisiin.

Eri heimoihin liitettiin erilaisia ominaisuuksia. Hämäläinen on hidas ja käytännöllinen, karjalainen on puhelias ja räiskyvä, eteläpohjalainen sitkeä ja kerskaileva, ja niin edelleen.

Nykyihmisen korviin heimoerot ehkä kuulostavat kliseiltä. Järvinen on sitä mieltä, että kyllä stereotypioissakin on yleensä todellisuuspohjaa. Heimot voivat olla kulttuurisia identiteettejä. Ne ovat viiteryhmä, mihin voi verrata itseään.

Eikä näihin heimo-ominaisuuksiin kannata   suhtautua turhan vakavasti. Onhan se jossain määrin humoristinenkin asia. Eikä ole enää niin vakava juttu kuin ennen.

Eri puolella Suomea on erilaisia tapoja ja käyttäytymismalleja. Järvisen mielestä olisi kummallista, jos ihminen ei samastuisi niihin ja kantaisi niitä mukanaan. Tätä ei moni tule ajatelleeksi. Kansantieteellisesti Suomi jaetaan itä- ja länsisuomalaisiin.

Maakuntien erilaisista piirteistä puhutaan muissakin maissa. Esimerkiksi Ruotsissa on tietty käsitys siitä, millaisia vaikka skoonelaiset ovat.

Uusmaalaisilla on yleensä melko heikko heimo- ja maakuntaidentiteetti. Muualla Suomessa helsinkiläisiä kyllä pidetään omana heimona. Stereotypia helsinkiläisistä on, että he ovat kylmiä, leuhkoja ja kiireisiä. Järvinen pitää itse helsinkiläisiä sosiaalisina ja joustavina. He ovat tottuneet ottamaan muut ihmiset huomioon. Minä olen täysin samaa mieltä. On ilo käydä Helsingissä.

Onko sinulla kokemusta näistä heimoeroista?

Lähteet: Helsingin Sanomat 15.2.2020, kuvat omat

What do you want to do ?

New mail

Miksi shoppailin ennen liikaa?

Minulla on ollut kausia, jolloin olen omasta mielestäni shoppaillut liikaa verkkokaupoissa. En vain itselleni vaan koko perheelle. Nyt en ole ostanut mitään moneen kuukauteen, koska en/emme ole tarvinneet mitään. Etenkin uusien vaatteiden ostamista vältän.

Livenä shoppailen harvoin. Muistan, kun toisen tyttären kanssa oltiin ostamassa lakkiaismekkoa. Se oli minulle todella tukalaa ja tuskallistakin. Tytär halusi - perusteelliseen tapaansa - kiertää ja koluta Mikkelin kaikki vaatekaupat. Lopulta mekko löytyi sieltä ensimmäisestä vaatekaupasta.

Liaallinen shoppailu on minulla kytkeytynyt  muun muassa stressiin,   väsymykseen ja huoliin. Shoppailulla olen unohtanut vaikeat asiat edes hetkeksi. Olen joskus myös palkinnut itseäni jostakin shoppailemalla.

Ostoriippuvuutta eli oniomaniaa voidaan verrata peli- ja päihderiippuvuuteen. Ostoriippuvaisella on kontrolloimaton tarve shoppailla. Hän on koukussa ostamisesta saatuun mielihyvään. Ilman sitä tulee vieroitusoireita. Oniomaaninen ihminen ostaa koko ajan enemmän. Lopputuloksena on usein pikavippikierre ja vararikko.

Mielihyvän hakeminen shoppailusta ei ole automaattisesti riippuvuutta, vaan useimmilla paljon ostavilla on kyse ennemminkin pahasta tavasta kuin addiktiosta.

Stressaantuneen tai ylivireän kontrolli häviää helpommin, ja mielihyvää haetaan herkkujen syömisestä tai shoppailusta. Tästä alakuloinen mieli saa hetkeksi dopamiinia ja endorfiinia.

Moni voi kokea ostamisestaan häpeää, ja ostoksia saatetaan piilotella esimerkiksi puolisolta perherauhan nimissä.

Liiallisella shoppaamisella pyritään tyydyttämään jotakin sisäistä tarvetta.

Taustalla on usein se, että ihmisellä on vaikea käsitellä omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Kannattaisi pysähtyä ja kuunella itseään ennen kuin avaa verkkokaupan.

Ostos täyttää henkisen kolon yleensä vain hetkeksi, ja pian on taas klikattava verkkokauppaan.

Jos huomaa itsessään vaikkapa muita huolestuttavia oireita, kuten mielialan laskua, mielihyvän kokemisen puutetta tai univaikeuksia, olisi hyvä arvioida tilannetta ammattilaisen kanssa.

Miten sitten voi välttää liikaa shoppailua? Muun muassa  "poissa silmistä, poissa mielestä"-ajattelulla.Verkkokauppojen välttely on vähän samaa kuin kiertäisi kaupassa karkkihyllyn kaukaa. Toinen keino on nukkua yön yli ennen kuin tekee ostopäätöksen.

Miten sinä shoppailet?

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.8.2019, kuvat Pixabay