Turhauttaa

 

Minä turhaudun helposti, koska olen kärsimätön ihminen. Kaiken pitäisi tapahtua nopeasti. Turhaudun monessa tilanteessa.  Turhaudun helposti kassajonossa, jos se on kymmenen metriä pitkä, ja joku jää juttelemaan kassan kanssa. Turhauduin, kun yritin kerrankin tehdä käsitöitä, neuloa sukan, mutta se ei millään onnistunut. Heitin tekeleen miltei raivon vallassa käsistäni. Yleensäkin kun teen jotakin, mikä ei millään onnistu, turhaudun ja hermostun. Potuttaa. En osaa ajatella, että hiljaa hyvä tulee.

Turhaudun usein, kun yritän siirtää kuvia kännykästä tietokoneelle. Koneet oikuttelevat, eikä kuvat tunnu millään siirtyvän tietokoneeseen. Yleensäkin tietokone ja bloggerohjelma oikuttelevat. Hermostun ja yritän ja yritän. Lopulta annan asian olla huomiseen.

Viime kesänä päätin tehdä polttopuita sirkkelin lisäksi moottorisahalla. Mutta en saanut moottorisahaa millään käynnistymään. Vedin ja vedin kahvasta vai mikä se lienee. Ei mitään. Mies neuvoi kärsivällisesti. Olin päättänyt, että teen kaikki talven polttopuut, joten lopulta meidän piti ostaa sähkökäyttöinen moottorisaha, joka käynnistyi helpommin ja pääsin tekemään polttopuita.

                       Muun muassa tästä kasasta tein polttopuita.

Ihmiset eivät pidä turvavälejä bussissa, lenkkikaveria joutuu aina odottamaan, kaupan kassa on hidas. Monenlaiset tilanteet arjessa voivat aiheuttaa sisällämme hiljaista kuohuntaa. Ihminen turhautuu, kun hänellä on jokin toive, ja sen toteutuminen estyy syystä tai toisesta. 

Tai kun tulet kotiin ja kumppani makaa sohvalla kännykkäänsä räpläämässä, ja tuskin huomaa, että tulet kotiin, mikä saa huonolle tuulelle. Pintatasolla vaikuttaa siltä, että turhautuminen liittyy puhelimen näpräilyyn, mutta taustalla saattaa kuitenkin olla toive siitä, että puoliso olisi kiinnostunut sinusta.

Tunteet esiintyvät monesti kerroksittain, joten pohjimmaista tunnetta voi olla vaikea tunnistaa. Turhautumisen alla voi olla usein monimutkainen tunteiden sekamelska.

Turhautuminen on toisaalta hyödyllinen tunne. Se kertoo, mikä on meille tärkeää, ja samalla se toimii moottorina. Jos esimerkiksi näemme jonkin epäoikeudenmukaisen tilanteen ja turhaudumme, se kannustaa puuttumaan asiaan. 

Ihmiset reagoivat eri tavoin arjen haasteisiin. Joku lamaantuu, joku tulee aggressiviseksi. Minulla on näin. Turhautuminen liittyy ihmisen temperamenttiin. Jotkut ihmiset ovat neuroottisia ja  herkkiä ylireagoimaan vastoinkäymisiin ja tuntevat enemmän negatiivisia tunteita, kuten syyllisyyttä, häpeää,vihaa.

Jos turhautumiseen reagoi aina aggressiivisesti, ihmissuhteet voivat kärsiä. Minulla ei ole onneksi kärsineet.    Vihan tunteet nostavat verenpainetta ja luo negatiivisuuden kehän. Valmiiksi vihainen ihminen näkee ympärillään asioita, jotka tekevät hänestä vielä vihaisemman.

Lähteet: Hyvä terveys 4/21, kuvat omat

Surutyöni 22.

 

Rakas Vera tyttäreni kuoli yllättäen 9.1. Vera kuntoili ja oli perusterve. Suru on suuri ja mahdoton. Kuolinsyytutkimus valmistuu vasta 2-4 kuukauden kuluttua.

On ollut jo pari päivää yhtä tuskainen olo kuin surun alkuvaiheessa. Täytyy taas purkaa surua automaattikirjoituksella, mielleyhtymäkirjoituksella:

Tuska on isku vasten kasvoja. Läimäys. Lyönti. Tuska on kohtuuton, huohottaa kuin hullu eläin. Se ottaa, riepottelee, vie omille vyöhykkeilleen, alueilleen.

Minä en enää tahtoisi olla tässä, tuskassani. Haluaisin jättää elämäni rauhaan. Aamun valo täyttää huoneeni harmaana . Valo on harmaa olento, joka hytisee kylmästä, kun suojaava pimeys on poissa.

Tuskan laumat juoksevat maisemani reunalla. Itkun partailla. Ne nuuhkivat ja kuuntelevat kuin varjoeläimet. Lepattavat pimeässä kuin mustat riekaleiset perhoset.

Kauhu työntyy esiin kaikkialta, aina uusista paikoista, kiihtyy joka ajatuksella. Puristuu kokoon pieninä neuloina ihollani. Kammottavina kuvina mielessäni.

Suru on majesteettinen, musta kuningatar. Tuska on osa sitä kuin kruunu ja miekka. Tuska liikkuu surun kuningattaren takana. Se juonittelee. Tuska on velho, noita ja rovio.

 

Tuska on ruosteinen portti, joka kirskuu, johtaa pimeyden kylmälle reunalle. Ja se pimeys on minussa.

No siinäpä oli tuskan mielleyhtymiä. Olen tästä koronastakin johtuen paljon kotona. Huomio on kiinnittynyt kotivaatteisiin. Tahdon, että ne ovat renotoja ja kivoja. Niinpä toimin vastoin periaatettani olla ostamatta uusia vaatteita ilmastosyistä. En ollut ostanut niitä reiluun kahteen vuoteen. Nyt ostin sitten verkkokapasta ja olen tyytyväinen. Poltin osan entisistä kotivaatteista. Ne olivat niin nuhjaantuneita ja kulutettuja, ettei niitä olisi voinut viedä kirpparille myyntiin.

Ostin kotivaatteita myös paikalliselta kirpputorilta. Löytyi vain kaksi kotivaatteiksi sopivaa. Kirpparilla on minun mielestä paljon juhlavaatteita. Ja kotivaatteiksi sopivat ovat osin jo loppuunkuluneet ja pieniä kokoja.

Kuvat omat

Kannattaisiko kohtuullistaa elämää?

 

Kohtuullistaminen ei tarkoita laiskottelua tai vastuun pakoilua, vaan sitä, että osaa päästää irti epärealistisista tavoitteista ja keskittyä tasapainon löytämiseen. Se on hyvinvoinnin perusta.

Jos itsensä puskee äärirajoille yhdellä saralla, se vie aikaa ja energiaa muilta tärkeiltä asioilta.Olipa se hyvin tärkeä juttu mikä tahansa:työ, perhe, liikunta, intohimoinen harrastaminen, syömiskuviot tai ihmissuhdekiemurat.Hyvinvoinnin kannalta olisi tärkeä löytää tasapaino kaikkien itselle tärkeiden asioiden välillä, sanoo terveyden edistämisen asiantuntija Anu Kangasniemi Likesiltä.

Harvoin työlleen omistautunut ihminen on tyytyväinen. Työ on monelle aikuiselle tärkeä arvo mutta niin ovat perhe ja terveyskin. Jotta työ ei veisi kaikkia voimia  pitää osaa mukauttaa omaa arkea niin, että riittää aikaa ja jaksamista myös esimerkiksi läheisille ja harrastuksille.

Minut seuraava taulukko sai miettimään elämääni. Mikä on loppujen lopuksi tärkeää? Mitkä ovat tärkeimmät arvoni, asiat joita pidän tavoittelemisen arvoisina?

"Askelia kohti tasapainoa:

1. Tunnista arvosi

Kirjoita itsellesi tärkeitä arvoja ylös siinä järjestyksessä, kun ne pulpahtavat mieleesi. Monille tärkeitä arvoja ovat esimerkiksi työ, lapset, ystävät, parisuhde, liikunta, terveellinen syöminen, lepo, harrastukset, itsensä kehittäminen ja uudet kokemukset.

2. Laita järjestykseen

Pohdi arvojasi ja aseta ne tärkeysjärjestykseen. Mieti siis, kuinka tärkeää oman hyvinvointisi kannalta listaamasi arvon toteutuminen on. Jos esimerkiksi perhe on sinulle kaikkein tärkein arvoa, laita se ykköseksi. Jos heti seuraavana tulee työ, se on kakkonen.

3. Miten menee?

Mieti rehellisesti, kuinka hyvin kunkin arvon edistäminen toteutuu arjessasi, Jos esimerkiksi parisuhde on tärkein arvosi, mutta et käytännössä tee mitään kumppanin etsimisen hyväksi tai tapaat puolisoasi vain aamukahvipöydässä, parisuhteen arvo ei toteudu.

4. Laadi tavoite

Keskity erityisesti niihin arvoihin joiden arvostuksen ja käytännön toteutumisen välillä on suuri haitari. Mitä voisit tehdä asian parantamiseksi? Esimerkiksi erittäin tärkeäksi nostettu perhearvo voisi toteutua paremmin niin, että jättäisit työkännykän eteiseen ja olisit läsnä kotiväen kanssa illat.

5. Asia kerrallaan

Muutosten tekeminen vaatii sitkeyttä ja kärsivällisyyttä. Vaikka tulokset eivät näy heti, pienistä puroista kasvaa iso virta, joka hiljalleen vie kohti omannäköistä parempaa elämää. Pienten tekojen lisäksi psykologiset tekijät, kuten joustavuus, motivaatio ja kyky säädellä omaa käyttäytymistä ratkaisevat onnistumisen."

Lähteet: Hyvä terveys 3/21, kuvat omat

Surutyöni 21

 

Rakas Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Hän oli vasta 22-vuotias ja opiskeli molekyylibiologiaa Jyväskylän yliopistossa. Vera oli hyväkuntoinen ja perusterve. Lopullinen kuolinsyyraportti tulee vasta 2-6 kuukauden jälkeen. Haluan kovasti tietää, mihin Vera kuoli. Niin varhain ja julmasti.

Minulla on  yksinkertainen arkeni.Mutta nyt elän näin. Tylsästi, mutta kuitenkin vähän rennosti. Teen surutyötäni kaikissa arjen toimissa.  Kun en ole tällä hetkellä päivätyössä vaan haahuilen kotona. Välillä aivan kuin puoliunessa.

Herään nyt noin 9-11 tunnin unien jälkeen. Uni on armahdus. Se kietoo minut kuin vihreälehtinen puu. Silmäripset synnyttävät väreitä veden kalvoon. Uni tempaa sinut Vera pois, pirstoo ympärilleni. Minua liki. En käsitä täysin. Heti Veran kuoleman jälkeen en muistanut uniani. Nyt olen vähitellen alkanut muistaa.

Kirjoitan tätä illalla ja ajttelen kulunutta päivää. Herättyäni teen aamurutiinit hyvin hitaasti ja haluttomasti. Pukeudun, keitän kahvia, teen ihonhoitotutiinin, juon granaattiomenamehua ja syön tällä hetkellä AB-jogurttia itse tekemälläni myslillä ja marjoilla. Juon paljon kahvia. On vaikea päästä ylös sängystä. Joudun olemaan itselleni ankara. Mutta rutiinit on kuitenkin hyväksi. Minä olen sellainen ihminen.

Mesessä viestittelin muun muassa ystävälle, jolta  on kuollut tytär parikymmentä vuotta sitten . Mitkä on aamun tunteet, mitä meinaat tehdä jne... Toisen puoli vuotta sitten tyttärensä menettäneen naisen kanssa myös viestittelemme miltei päivittäin.

Lämmitin sitten makuuhuoneen pönttöuunin. Lämmitän huoneen yleensä hyvin lämpimäksi, koska Siiri- ja Kille-kissat ja minä tykkäämme lämpimästä.

Tein lounaan valmiiksi. Linssicurryä. Keitin punaiset linssit kypsiksi, paistoin niitä kevyesti sipulin kanssa garam masala maustesekoituksessa, rasvana käytän luomu gheetä eli kirkastettua voita, lisäksi chiliä ja kurkumaa. Lopuksi kerma. Lisäksi ohraa ja kaalisalaattia. Oli aivan hyvää. Helppo ja nopea kotiruoka.

Siivosin saunan ja pesuhuoneen kevyesti. Kevyesti tarkoittaa sitä, etten pessyt lauteitten alta. Inhoan kontata sinne. Lauteet kyllä pesin juuriharjalla kuten koko pesuhuoneen. Valitsen tätä nykyä edellisenä päivänä usein jonkun kohteen joka siivota tai panna järjestykseen. Se voi olla joku kaappi, keittiön taso, liesi,  verhojen, mattojen pesu, koneella pyykkääminen...Tämä tuo mielekkyyttä, vaikka en ole siivousihminen silti pieni siivous aina  menettelee. En tiedä miten kauan tätä puuhaani tulee kestämään. Mutta näin tällä hetkellä.

Lähdin sitten kirkonkylälle ruokaostoksille. Kaupassa oli hyvin vähän porukkaa, mikä oli hyvä. Joillakin hyvin vanhoilla ihmisillä ei ollut maskeja. Ihmettelin tätä. Se tuntui pahaltakin.

Tulin kotiin, söin myöhäisen lounaan miehen kanssa ja lähdin kävelylenkille. Nyt voin käydä taas päivän valossa lenkillä, kun jokin aika sitten kävin vain hämärissä. Vera on mielessäni pitkin päivää.

Luin päivän lehden. Katsoin Netflixistä Silta-sarjaa. Muistelen, että moni kehui sitä, kun se tuli televisiosta, jos nyt muistan oikein. Aloin seurata sarjaa jokin aika sitten. Ihastuin. Minun mielialaani sopii synkkäsävyinen, syväeleinen jännityssarja. Olen muutenkin pitänyt niistä aina. Kun löysin ensimmäistä kertaa sarjan, katsoin kaikki ensimmäisen tuotantokauden jaksot melkein putkeen. Nyt olen katsonut sarjan silloin tällöin. Mies ei pidä sarjasta. Mieluummin on netissä autosivuilla tai you tubessa hauskoja videoita ja musiikkia etsien.

Söin päivälliseksi kaurapuuroa marjojen ja pakastettujen banaaniviipaleiden kanssa. Teki mieli makeaa, joten söin jäätelöä  jälkiruoaksi. Heti Veran kuoleman jälkeen söin suklaalevyn illassa. Lihoin kolme kiloa, jolla ei ole nyt suurta väliä. Veralla on. Se oli lohtusyömistä. Jokin teki edes hetkeksi hyvän olon. Sittemmin olen syönyt suklaalevyn kerran viikossa herkkupäivänä, jolloin syön myös irtokarkkeja  ja yrttipatonkia juustojen kanssa.

Aloin kirjoittaa tätä kirjoitusta. Sitten katson taas Netflixin Silta-sarjaa, luen, syön iltapalaa ja menen nukkumaan miehen viereen. Kirjoitan tätä keittiössä. 

Tämä yksinkertainen arki soljuu Vera ajatuksissani. Ajatusten laskoksissa ja poimuissa.

Kuvat omat

Tunteet selkäkivun syynä

Osteopaatti ja liikuntalääketieteen maisteri Jerry Ketola ja psykofyysinen fysioterapeutti Karita Palomäki ajattelevat selkäkivuista vähän vaihtoehtoisesti mutta kuitenkin järkeen käyvästi. Minä kiinnostuin heidän selityksistään.

Vanhat uskomukset selkäkivun syistä elävät sitkeästi. Syytetään muun muassa sukuvikaa, vääränlaista istumisasentoa, ryhtiä ja nostotekniikkaa. Suurin osa selkäkivuista johtuu kuitenkin lihasperäisistä jumeista, jotka taas johtuvat selän turhasta jännittämisestä.

Iso osa ihmisistä haluaisi löytää jonkin rakenteellisen syyn kivulle, koska sen kanssa eläminen olisi helpompaa. Kuitenkin vakavaa ja esimerkiksi leikkausta vaativaa kipua on joka kymmenennellä selkäkipuisella. 90 prosentilla se on hyvälaatuista toiminnallista kipua, joka ei ole vaarallista.

Heillä kivun taustalta löytyy lähes aina toisenlainen yhteinen tekijä: voimakas stressi, jonka on aiheuttanut jollakin tavalla kielteiseksi koettu elämäntilanne. 

Selkäkipu kulkee hyvin usein yhdessä kiireen, vihan, surun, pelon, masennuksen ja ahdistuksen kanssa. Kielteiseksi koetut tunteet kiihdyttävät keskushermostoa. Kun ihminen käy kierroksilla, keskivartalon ja selän lihakset jännittyvät.

Jotta selkäkipua voi hoitaa lääkkeettömästi, on tärkeä ymmärtää, miten kipu syntyy. Taustalla on usein fyysinen loukkaantuminen, esimerkiksi lihaskramppi puutarhatöissä.

Aivot tekevät tilanteesta oman tulkintansa. Siitä riippuu, kokeeko ihminen kipua ja kuinka voimakkaasti. Aivot pyrkivät tunnistamaan, onko tilanne tuttu vai ei. Sen jäkeen ne tulkitsevat, onko tilanne vaarallinen vai ei.

Mitä enemmän ihmisellä on stressiä ja muita kuormittavia tunteita, sitä helpommin aivot tulkitsevat tilanteen vaarallisena. Tämän seurauksena sympaattinen hermosto aktivoituu  ja ihminen saattaa mennä taistele tai pakene -tilaan. Pelko ja kivun tunne voimistuvat.

Selkäkipuisen ihmisen avainsana on turva. Turvassa oleva ja itsensä elämän kannattelemaksi kokeva ihminen tuntee vähemmän kipua kuin turvaton ihminen. Siksi turvan kokemuksia kannattaa pyrkiä lisäämään tietoisesti. 

Autonomisen hermoston tyynnyttyvän osan aktivoituminen antaa ihmiselle luonnostaan turvallisen olon. Siksi kannattaisi opetella erilaisia autonomisen hermoston aktivoivia keinoja. Niistä tärkein on syvä, rauhallinen hengitys.

Lähteet: Voi hyvin 2/2021, kuvat omat    

Syön ituja kevätväsymykseen

 

Rakastan kaikkea vihreää keväällä niin luonnossa kuin ruoassa. 37 vuotta sitten lukiolaisena innostuin idättämään sinimailasta ja  mung-papuja samalla, kun rupesin kasvissyöjäksi. Idätin koko lukioajan ja se loppui, kun lähdin opiskelemaan. Minulla oli 5 litran idätysastia ja peitin sen harsolla, pidin pimeässä tiskipöydän ritilällä. Tästä syystä uuden idätyspakkauksen astia tuntui liian pieneltä. Nyt palasin siis taas ituihin. Lisäksi olen Foodin viherjauhekuurilla. Mahtavat toimet kevätväsymystä vastaan.

Itujen kasvua on kiva seurata samalla, kun kastelee niitä aamuin illoin. Hyvin pienellä vaivalla saa tuoretta ja terveellistä syötävää. Mukavaa puuhaa.

Yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa pääsin testaamaan idätyspakkausta. Ruohonjuuri on ollut ekologisuudessa ja eettisyydessään  edelläkävijä. Se perustettiin jo vuonna 1982 ja samalla sen yritysfilosofiaksi muotoutui seuraava:    " Ruohonjuuren toiminta nojautuu kestävän kehityksen periaatteisiin, joiden mukaan meillä ei ole oikeutta evätä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tehdä niitä asioita, joita meillä on oikeus ja mahdollisuus tehdä tänään."

Meidän Siiri-kissa on tavattoman utelias ja linssilude. Hän kuvittelee olevansa puutarhuri ja rapsuttaa kukista multia, saatta nukkua suuressa ruukussa olevan kasvin juurella, tiputtelee niitä kukkapöydältä ja ikkunanlaidoilta. Kuvassa hän kävelee ruukkujen päältä. Olen alkanut kouluttaa häntä jättämään kukat rauhaan. Vielä huonoin lopputuloksin.

Idättäminen on hyvin helppoa. Minä idätin mungpapuja. Idätyspakkauksessa on selkeät ohjeet. Ensiksi liotetaan yön yli. Huuhdellaan kaksi kertaa päivässä ja ravistellaan, että idätettävät ei takerru toisiinsa. Kun kasvusto on valmis syötäväksi, sillä herkutellaan. Idättäminen vie noin 3-5 päivää. Ituja syödään esimerkiksi  salaateissa, leivän päällä ja kuumissa ruuissa. Kiinalainen keittiö käyttää paljon  mungpavun ituja.

Lasinen idätysastia on nyt tarjouksessa 9,95 €  (12,90 €)

Idätys ja versotus on näppärä, edullinen ja ekologinen tapa saada vihreää pöytään ympäri vuoden. Iduissa ja versoissa siementen vitamiinipitoisuus moninkertaistuu.

Idut ja versot ovat ruoansulatukselle helppoa ravintoa, sillä ne ovat jo osittain sulaneet eli proteiineista on tullut aminohappoja tärkkelyksestä yksinkertaisia sokereita. Iduissa ja versoissa on vitamiinien lisäksi mineraaleja, entsyymejä, lehtivihreää, kuituja ja antioksidantteja.

Surutyöni 20.

 

Rakas Vera-tyttäremme kuoli nukkuessaan 9.1 yllättäen. Hän oli 22-vuotias molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Hän oli terve ja kuntoili paljon. Miksi juuri hänen piti kuolla, kun elämä oli vasta edessä?

Vera tulee monissa arjen jutuissa kipeästi mieleen. Ostin kirpparilta kotivaatteita ja sovittelin niitä, en tiennyt mitä mieltä olisin, kutsun Veran sanomaan oman mielipiteensä. Sitten muistan, että Vera on kuollut. Sattuu.

Samoin kun viikonloppuna tein uutta thaimaalaista ruokaa ajattelin, että pyydän Veran maistamaan ja sanomaan mielipiteensä. Mutta Verahan on kuollut. Sattuu.

Olen illalla soittamassa hyvän yön toivotusta Veralle. Verahan on kuollut. Sattuu.

Silti arki kulkee kevättä ja kesää kohti. Kasvimaan kylväminen tuntuu varmasti pahalta ilman Veraa, teimme sen yhdessä. Maalasimme yhdessä sisältä koko talon seinät  valkeiksi. Juhlimme yhdessä. Kalastimme yhdessä. Sienistimme yhdessä... Niin paljon teimme yhdessä.

Rupesin jo joku aika sitten katsomaan televisiota kolmen ja puolen vuoden tauon jälkeen. Katsoin elokuvia ja Wallander-rikossarjaa. Jopa totuinkin katselemaan sitä. Aivan surun alkuvaiheessa en edes jaksanut katsoa. Mutta muutama viikko sitten televisio ei toiminutkaan. Mies sanoi, ettei ole täällä kallioisen mäen juurella signaalia korkeapaineen aikana.

No, ilmat vaihtelivat. Televisio ei edelleenkään toiminut. Pyysin miestä kysymään yhdeltä henkilöltä, jolla ei myöskään usein ole signaalia, että näkyykö heillä televisio. Näkyi. Tämä ihminen oli sanonut, että vika on varmaankin laitteissa. Mutta mies ei turhaa kiirettä pidä ongelman ratkaisemiseksi. Sanoi, että joskus huhtikuussa voisi kiivetä katolle katsomaan ja selvittää kokonaisuudessaan, mistä vika johtuu. Ja onhan Netflix.

Niin minä sitten tajusin, että onhan meillä koko perheelle Netflix, jota en ole kertaakaan katsonut. Sitten yhtenä iltana päätin kokeilla sitä. Toiminnot olivat minullekin digiblondille ymmärrettäviä. Valitsin elokuvan Behind her eyes, koska siinä oli unistakin. Selvisi myöhemmin, että siinä esitettiin unikauhukohtaus aivan väärällä tavalla. Unissa kävelemisenä, kun unikauhukohtaus on nimenomaan sitä, ettei painajaisesta heräämisen jälkeen pysty liikkumaan. 

Noh, katsoin elokuvaa ja aloin jo ihmetellä, että onpa pitkä elokuva. Kaipa sellaisiakin on. Ilta yhdeltätoista mainitsin miehelle, että kylläpä elokuva kestää. Taidan lopettaa ja alkaa lukea. Sitten mieleeni syttyi viimein kirkas valo ja tajusin, että ei se mikään elokuva ole vaan sarja. Olin katsonut monta osaa putkeen. Siksikös elokuvassa oli välillä lopputekstejä. Minä luulin niiden olevan Netfixin tapa mainostaa ohjaajaa ja käsikirjoittajaa. Tutkin tarkemmin Netflixin tarjontaa ja olihan siellä sarjoja. Minä luulin mannaryynin kokoisin avoineni, että Netfixissä on vain elokuvia. En kuitenkaan jaksanut katsoa Behind your Eyes-sarjaa loppuun. Kiinnostus hävisi.

Kesällä tulee varmasti juhannuksena suuri suru, kun Vera ei ole sitä enää juhlimassa. Viime juhannuksena valvoimme koko yön, joimme skumppaa, shotteja ja sangriaa, herkuttelimme, tanssimme ja teimme isot seppeleet. Vera varmasti haluaisi, että juhlisin jonkun toisen kanssa. Ottaisin shotteja hänen muistolleen. Shotit kuuluivat meillä juhlintaan. Mutta nyt on tunne, että en halua juhlia mitään juhlapyhää, kun Vera ei ole mukana. Vappu saa mennä menojaan. Ehkä ensi joulukin. Mutta turhaa ja tyhmää miettiä näitä etukäteen.

Kuvat omat

Surutyöni 19.

 

Rakas 22-vuotias Vera tyttömme kuoli yllättäen 9.1. Hän oli hyväkuntoinen, terve molekyylibiologian opiskelija Jyväskylän yliopistossa. Lopullinen kuolinsyyraportti saadaan vasta 2-6 kuukauden päästä.

Minulle on työlästä käydä kaupassakin. En halua ihmisiä ympärilleni, kun muutenkaan en halua tavata nyt edes ystäviäni. Ollaan Veran kuoleman jälkeen puhuttu lähinnä vain puhelimessa tai kirjoitettu Meseen. Ehkä käyttäytymiseni sopii hyvin korona-aikaan.  

Välillä tunnen olevani kuin iso kivi. Sillä siirtolohkareina me kaipaamme, ja toivo on kuin ruohosta kudottu kangas. Ei se kestä. Pian rikki ja unohdettu. Vain kolmen kirjaimen ero on toivolla ja epätoivolla. Kuitenkin ne niin kaukana toisistaan. Ei riitä kenttää. Ei reittejä.

Teen tässä samalla kun kirjoitan tätä tonnikalasalaattia. Annan periksi siinä, etten söisi pastaa. Salaaatissa on kokojyvä pastaa, vaikka olisin voinut käyttää kikernepastaa. Mutta mies ei siitä välitä. On jotenkin liian puisevaa maultaan. No, nyt on pasta kiehumassa. Maustoin salaattivuoan pohjalle kaksi kermaviiliä. Etikkaa, sokeria, suolaa, mustapippuria, tilliä ja timjamia. Kun pastan panee vielä lämpimänä vuokaan, se imee makuja kermaviilistä. Sitten kurkkua, tomaattia, maustekurkkua, Granny Smith-omenaa, herne-maissi-paprikaa, kaksi tölkkiä tonnikalaa.

Olen hoitanut kukkiani. Vienyt kevätsuihkuun ja vaihtanut osalle mullat. Siiri-kissi vain rapsii kukkien multaa, välillä tiputtelee kukkia ikkunanlaudoilta ja kukkapöydältä. Olen nyt yrittänyt opettaa häntä lopettamaan moiset puuhat. Mutta heti kun silmä välttää, hän on puutarhurihommissaan.

Ehkäpä jos uskaltaisimme päästää Siirin ulos, hän jättäisi kukat rauhaan. Olisi niin paljon muutakin. Aivan uusi maailma. Mutta edelleen pidämme Siiriä sisäkissana. Nyt mietitään, kannattaisiko Siiri steriloida. Ainakaan tähän asti hänellä ei ole ollut maalis-huhtikuunkiimaa. Mutta jos kiima-aika tulee, viemme hänet ehkä leikattavaksi.

Tämä tavallinen arki kannattelee minua surun aikana.

Kuvat omat

Ihoa ei kannata hoitaa liikaa

 

Näin väittää Terveystalon ihotautien erikoislääkäri Maria Huttunen. Hänen mukaansa ylenmääräinen ihonhoitotuotteiden käyttö voi itsessään huonontaa ihon kuntoa.

Kun ihminen kärsii iho-ongelmasta esimerkiksi kuivasta ihosta tai atopiasta, hän turvautuu usein lukuisiin ihonhoitotuotteisiin. Pahimmillaan erilaisten vahvojen hoitotuotteiden käyttö keskenään saattaa pahentaa ihon kuntoa.

Nykyisin markkinoilla on tarjolla valtavasti erilaisia tuotteita kasvovesistä seerumeihin. Toisin kuin ajatellaan, kalliit tuotteet eivät ole yleensä sen tehokkaampia tai parempia kuin edulliset.

Huttunen kannustaa kokeilemaan ihonhoidon yksinkertaistamista. Ihonhoidossa on kolme tärkeää asiaa. Ensimmäinen on ihon päivittäinen puhdistaminen. Pesuaine on hyvä valita oman ihotyypin mukaan.

Rasvaisen ihon puhdistukseen voi käyttää topakampaakin puhdistajaa, kuten palasaippuaa. Kuivalle iholle puolestaan sopii voidemainen aine tai pesuneste.

 

Toiseksi on tärkeää kosteuttaa ihoaan - etenkin täällä Suomessa, kun talvi-ilma on hyvin kuivaa. Kosteuttamiseen käy hyvin apteekin perusvoide, mutta toki voi käyttää merkkisarjojakin.

Kolmas asia, jonka merkitystä ei voi korostaa liikaa, on ihon suojaaminen auringolta.

Etenkin iho-ongelmista kärsivät lisäävät ihonhoitoon paljon muutakin. Tämä ei välttämättä lievitä ongelmaa lainkaan.

Yksi ääripää on vanhenevan ihon anti-age-tuotteet, joihin lukeutuu monia tehoaineita ja seerumeja, joissa on nykyisin a-vitamiinin johdannaisia. Yhdessä käytettyinä ne voivat vain tehdä ihosta vanhemman kuivattamalla sitä.

Iho-oireisen olisi hyvä valita jokin tehotuote ja käyttää sitä sitkeästi ennen kuin vaihtaa tai alkaa käyttää jotakin sen rinnalla. Ikääntyvän ihon tuotteilla voi olla vaikutusta ihoon, kun ihon kirjavuus ja pinta tasottuvat. Tällöin puhutaan kuukausista jopa vuosista ennen kuin hoitoaine alkaa vaikuttaa. Yksikään tuote ei ala toimia muutamassa viikossa.

Huttunen suhtautuisi varauksellisesti myös kosmetiikkavoidepurkeissa oleviin lupauksiin.  Esimerkiksi ryppyvoiteisiin ja päivävoiteisiin laitetaan hurjasti niin sanottuja muoti- ja tärppiaineita. Toisin sanoen ne ladataan täyteen antioksidantteja ja vastaavia sekä aurinkosuojakertoimia. Tämä on ilmiselvästi tehty imagosyistä, jotta tuote olisi kuluttajalle houkuttelevampi.

Iho ei näet pysty käyttämään tällaisia aineita hyväkseen. Toinen kysymys on se, että säilyvätkö luetellut ainesosat tuotteessa ja läpäisevätkö ne ihoa lainkaan.

Monella on tapa kuoria kotonaan ihoa aktiivisesti. Siitä ei ole Huttusen mielestä mitään erityistä hyötyä. Iho huolehtii itse siitä, että se uusiutuu. Ihon pinta hilseilee päivittäin pikkuisen, ja tilalle kasvaa uutta ihoa. Ajatus siitä, että iholta pitäisi poistaa kuollutta ihosolukkoa, on hölynpölyä.

Lähteet: Helsingin Sanomat 26.11.2020, kuvat Pixabay

Täysin liiallinen hyvinvoinnin tavoittelu

 

Sosiologian professori Suvi Salmenniemi on tutkinut muun muassa itsehoitomenetelmiä. Hänen mielestä hyvinvoinnin tavoittelussa on menty niin pitkälle, että hän puhuu jo hyvinvointiin sairastumisesta.

Nyky-yhteiskunnassa tavoitellaan aiempaa määrätietoisemmin onnellisuutta ja hyvinvointia. Onnellisuudesta on tullut jopa valvoite ja eräänlainen työn muoto, joka voi vieraannuttaa ihmistä itsestään ja heikentää hyvinvointia.

Hyvinvointiin sairastuminen tarkoittaa sitä, että päätyy suorittamaan hyvinvointia. Siihen liittyy myös jatkuvaa itsensä tarkkailua ja hyvinvoinnin optimoinnin tavoite. Salmenniemi sanoo: "Voidaan kokea jäytävää tyytymättömyyttä itseen ja omaan elämään, koska ne eivät koskaan riitä tai täytä asetettuja tavoitteita."

Ihminen saattaa esimerkiksi meditoida säännöllisesti, vaikka se tuntuu pakolliselta velvoitteelta. Tai hän saattaa potea huonoa oma tuntoa, jos meditaatioharjoitus jää väliin. Tällaisessa tilanteessa hyvinvointiin tähtäävä toiminta voikin todellisuudessa aiheuttaa pahoinvointia.

Osa ihmisistä hakeutuu henkisen hyvinvoinnin palvelujen äärelle parantaakseen suorituskykyään. Mindfulnessin tai itsetuntemuksen kursseja saatetaan käyttää keinona saada itsestä vielä enemmän irti työelämässä: palautua kiireestä nopeammin, kehittää keskittymiskykyä ja pyrkiä olemaan entistä tehokkaampi. Pahimmillaan tästä tulee addiktio tai sen kaltainen tila.

Hyvinvoinnin tavoittelu tulee jatkuvaksi tarpeeksi. Eli et voi koskaan olla oikeasti tyytyväinen, vaan aina pitää jotenkin kehittää itseään ja aina olla vielä vähän parempi. Tämä voi uuvuttaa.

Salmenniemen mukaan on valloillaan kulttuuri, jossa ihannoidaan suorittamista, tehokkuutta ja menestystä.

Elää voi toisinkin. Salmenniemi on itse siitä esimerkki, "Kaiken tekemisenhän ei tarvitse johtaa johonkin. Se voi tuntua jopa radikaalilta ajattelulta tässä meidän hyvin suorituskeskeisesssä yhteiskunnassamme."

Salmenniemi keskittyy nautintoon, jota mieleisten asioiden tekeminen tuo. Kyse ei ole vain välinearvosta, jonka avulla hamutaan aina vain jotakin parempaa.

Salmenniemi sanoo: "Minulle itselleni on tärkeää, etten alista elämääni välineeksi johonkin. On tärkeä tehdä asioita  itseisarvoisesti eikä vain välineenä tavoitteiden saavuttamiseen."

Lähteet: Helsingin Sanomat 21.1.2021, kuvat omat

Surutyöni 18.

 

Rakas 22-vuotias Vera tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä. Lopullinen kuolinsyyraportti tulee 2-6 kuukauden aikana.

Heräsin tänä aamuna. Aloin itkeä, itkua tuli paljon. Nyt on silmät ja kasvot turvoksissa. Mutta olen tyytyväinenkin siitä, että olen alkanut itkeä. Minulla on selvästi reagointivaihe tässä surussa. Shokkivaiheessa en edes hautajaisissa itkenyt.

Toinen reagointivaiheen ilmiö on ahdistus. Olen ahdistunut Veran kuolemasta. On päiviä jolloin olen koko ajan ahdistunut, ja pakenen joskus sitä peiton alle turvaan. Sängystä on tullut minun turvapaikka.

Ahdistus on kuin kuumaa, punaisena hehkuvaa terästä. Jään kiinni siihen ja se polttaa minua.  Ahdistus on kuin hyrrä päässäni. Pyörii, pyörii ja pyörii.

Kun olen ahdistunut, kävelen lenkillä hyvin nopeasti. Tikitän kuin kello. Katson vain maahan ja toivon, ettei ahdistus muuttuisi paniikkikohtaukseksi. Haluan kotiin turvaan, turvasänkyyn.

On se helvetti, etten saa rauhoittavia lääkkeitä, koska olen ollut koukussa opiaattisärkylääkkeisiin.Tunnen kaksi ihmistä, joiden lapset ovat kuolleet yllättäen, ja he ovat saaneet rauhoittavia. Kertoivat, että ilman niitä he eivät olisi tulleet toimeen.  

Pidemmällä lenkillä huudan itseni kokonaan auki. Huudan ja kiljun, miksi juuri Veran piti kuolla, olen vihoissani Jumalalle.

Kuvat omat

Surutyöni 17

Rakas niin rakas Vera-tyttöni kuoli yllättäen 9.1 miesystävänsä luona. Syytä ei saatu selville alustavissa tutkimuksissa. Lopullinen kuolinsyytutkimus tulee 2-6 kuukauden kuluttua.

Kuolemaan liittyy paljonkin käytännönasioita: pankkitilin sulkeminen, ilmoitus yliopistolle, ilmoitus kelaan. Opiskelukämpän tyhjennys ja irtisanominen. Edessä on  vielä perunkirjoituksen tekeminen, onneksi yksi ystävä antoi siihen ohjeet.

Tällä hetkellä kotona en psyty menemään Veran huoneeseen. Nukuin kuulema pahimmassa shokkivaiheessa siellä viikonVeran kaulahuivia haistellen. Järki sanoo, että se pitäisi jossakin vaiheessa tyhjentää, ei takertua  liikaa muistoihin. Mutta nyt ei  ole tyhjentämisen aika. Vasta sitten kun miehessä ja  minussa on enemmän  voimaa.

Veralla oli monta vuotta vanha appelsiinipuu, jolla on tapana talvisin pudottaa lehtiään. Nyt on minun homma pitää se hengissä. Sillä on muovipussi päällä ja suihkuttelen sitä. Laitoin kasvivalolampun sen viereen, nyt ainakaan valosta ei ole puutetta.

Minulle olisi iso asia, että uskaltaisin päivänvalolla käydä lenkillä. Tähän asti olen käynyt hämärässä, koska en ole sietänyt kirkasta valoa. Kaipa sillekin tulee oma aikansa.

Kuvat omat

Juttua rinnoista

Tissit, hinkit, bobsit, tisut. Rakkailla rinnoilla on monta nimeä, mutta mitä oikeastaan tiedämme rinnoista. Voiko nainen vaikuttaa rintojen kokoon elintavoillaan? Kannattaako rintojen omatarkkailu?

Rinnat muuttuvat koko elämän ajan

Rintojen kasvu kestää murrosiässä 3-5 vuotta. Rinnat kuitenkin muuttuvat tämän jälkeenkin. Ne tulevat lopullisesti valmiiksi vasta raskaudessa.

Raskausaikana muodostuvat valmiiksi ne osat, joissa maito kehittyy. Ilman raskautta ne eivät tule tietyllä tavalla valmiiksi.

Vaihdevuosien aikaan rintojen rauhaskudoksen osuus vähenee ja muuttuu rasvakudokseksi. Rinnat saattavat alkaa roikkua, koska rintojen sidekudos ei ole iän myötä yhtä tukeva kuin aiemmin.

Rintoja ei saa treenattua isommiksi

Perintötekijät, hormonitaspaino, ehkäisypillereiden käyttö ja ravitsemustila vaikuttaa rintojen kokoon.

Ravitsemustila vaikuttaa paljon: ylipaino kasvattaa rintoja, alipaino pienentää niitä. Joskus suuret ja äkilliset painonvaihtelut vaikuttavat rintojen kokoon ja muotoon pysyvästi.

Rintalihastreeni kasvattaa rintojen takana olevaa rintalihasta, ei itse rintarauhasta. Mutta totta kai hyvä lihaskunto ja sitä myöten hyvä ryhti ovat toimiva resepti kivoille rinnoille.

Rintojen omatarkkailu ei alenna syöpäkuolleisuutta

Husin Syöpäkeskuksen osastonylilääkäri Meri Utriainen kehottaa rauhallisuuteen rintojen omatarkkailun suhteen. "Omatarkkailu ei ole tieteellisissä tutkimuksissa todettu alentavan rintasyöpäkuolleisuutta, eikä suositusta rutiininomaisesta omatarkkailusta voida antaa. Toisaalta lääkärin vastaanotolle ja sitä kautta tutkimuksiin päädytään usein niin, että joko nainen itse tai hänen kumppaninsa on löytänyt naisen rinnasta kyhmyn."

Mikäli haluaa itse tunnustella rintoja, paras aika on heti kuukautisten jälkeen, jolloin rinnat ovat pehmeimmillään.

Vihertävä erite nänneistä on normaalia

Vaikka nainen ei ole raskaana tai imetä, rinnoista voi tulla pieniä määriä eritettä. Se saattaa säikäyttää ja aiheuttaa huolta.

Normaali erite on sameaa ja maitomaista, joskus vihertävää. Huolestua kannattaa vasta, jos erite on kirkasta tai veristä  ja tulee vain toisesta rinnasta tiettyä kohtaa nännistä.

 Tupakointi voi aiheuttaa tulehduksen

Rintatulehduksessa maitotiehyet laajenevat ja tukkeutuvat. Nännin taakse kehittyy bakteeritulehdus. Tulehdusta hoidetaan antibiooteilla ja paiseiden neulatyhjennyksellä, myös leikkaushoito voi tulla eteen. Leikkauksessa tulehtunut alue poistetaan, ja joskus joudutaan poistamaan koko nänni ja nännipiha.

Rintojen kehityshäiriöt muodostuvat jo kohdussa

Yleisesti tunnetuin ja monitahoisin kehityshäiriö on tubulaariset rinnat. Se on malliltaan putkimainen.

Kehityshäiriöt syntyvät jo sikiöaikana rakausviikoilla 8-12. Ne voivat olla perinnöllisiä tai jäävät mysteeriksi.

Helsingin Sanomat 18.2.2021, kuvat Pixabay

Henkinen väkivalta parisuhteessa

 

Minulla oli hyvin nuorena opiskeluaikojen alussa suhde ja asuimmekin yhdessä miehen kanssa, joka harjoitti henkistä ja fyysistä  väkivaltaa. Olin niin nuori ja kokematon, että siedin sitä kaksi vuotta ennen kuin erosimme. Sitäkään mies ei halunnut hyväksyä vaan viilteli toistuvasti pyörän renkaani puhki. Seuraili minua. Kyttäsi kuin typerä kärpänen.

Kun asuimme yhdessä, hän yritti eristää minut ystävistäni. Hän määräsi päivieni kulun. Vain yliopistolle ja sieltä suoraan kotiin. Kuntosalimenollekin piti olla hänen suostumus. Jos menimme pubiin tai yökerhoon, en saanut vilkaistakaan muita miehiä tai sain kotona turpaan. Hä löi ja potki. Sopivasti, jottei tullut sairaalareissua. Hän oli taitava siinä.

Mies kontrolloi myös pukeutumistani. En saanut pukeutua tiukkoihin tai paljastaviin vaatteisiin kesähelteelläkään. Hän tutki papereitani ja kalenteria. Nyt en tajua, miten kestinkään tuota petoa. Mutta se varmaankin johtui kokemattomuudesta. Hän oli ensimmäinen seurustelusuhteeni ja miehen kanssayhdessä asumiseni. Alistuin tajuamatta tilannetta.

Kun erosimme - tai paremminkin vain minä erosin - en ollut iloinen tai helpottunut. Tunsin valtavaa häpeää siitä, että olin suostunut olemaan väkivaltaisessa suhteessa. Tunnen vieläkin häpeää, kun ajattelen tapahtunutta, silti kirjoitan nyt siitä. Häpeää kohti! Mutta häpeä pieneni vähitellen, ja sain itse otteeni elämästä. En halunnut olla vuosi kausiin seurustelusuhteessa miehen kanssa. Pelko jäi.

Eristämistä, nimittelyä, perusteettomia syytöksiä, ulkonäön ja tekojen jatkuvaa arvostelua sekä fyysisellä väkivallalla uhkailua. Esimerkiksi tätä voi olla parisuhteessa esiintyvä henkinen väkivalta, kertoo aihetta tutkinut sukupuolentutkimuksen yliopiston lehtori ja väkivallantutkija Elina Penttinen.

Henkinen väkivalta voi olla systemaattista. Tarkoituksena on alistaa kohde, hajottaa tämän itsetunto pirstaleiksi ja saada toinen kontrollin alaiseksi.

Kuitenkaan henkistä väkivaltaa ei aina mielletä väkivallaksi. Sanasta väkivalta tulevat usein ensimmäisenä mieleen musta silmä, lyönnit, potkut ja muu fyysinen pahoinpitely.

Koska väkivalta vaikuttaa uhrin itsetuntoon, tämän on helppo ajatella, että vika on itsessä ja haukut ansaittuja.

Väkivalta hiipii suhteeseen yleensä vähitellen. Se voi alkaa viattoman oloisina pyyntöinä ja palveluksina. "On esimerkiksi pyydetty, että toinen ei viettäisi niin paljon aikaa ystävien kanssa tai ei käyttäisi niin paljastavia vaatteita. Uhri kokee, että pyyntöön pitää suostua. Se on pienempi paha kuin ottaa vastaan seuraukset siitä, ettei noudata pyyntöä".

Vähitellen samanlaisia pyyntöjä alkaa sadella useammin. Päätösvalta omaan elämään kapenee ja kontrolli kiristyy. Henkisestä väkivallasta tulee tulee helposti osa arkea.

Kumppani haluaa kontrolloida kotiintuloaikoja, pyytää nähdä tekstiviestejä tai syyttelee toista jatkuvasti esimerkiksi kodin siisteydestä.  Myös jatkuvat kommentit toisen pukeutumisesta tai vihjailut moraalista ovat henkisen väkivallan merkkejä.

Rajuimmillaan väkivalta voi olla esimerkiksi uhrin totaalista eristämistä kotiin tai uhkailua fyysisellä väkivallalla.

"Puoliso saattaa esimerkiksi uhata tekevänsä itselleen jotain, jos toinen ei tottele. Se tekee monessa tapauksessa suhteesta lähtemisestä ja ongelmien ratkomisesta mahdotonta", sanoo Naisten linjan viestinnän suunnittelija Ada Kairavuori.

Miten henkinen väkivalta eroaa riitelemisestä? Normaalissa parisuhteen riidassa kaksi tasa-arvoista ihmistä ottaa yhteen. Normaalissa riitelyssä kumpikaan osapuoli ei tunne itseään uhatuksi tai joudu pelon vuoksi muuttamaan käytöstään.

Henkisen väkivallan tunnistaakin ensisijaisesti seurauksista. Uhri on koko ajan varuillaan, peloissaan tai kokee tekevänsä jatkuvasti asiat väärin. Usein uhri lamaantuu ja pyrkii luovimaan arjessa.

Henkisen väkivallan tunnistamisessa auttaa kaksi ominaisuutta. Ensimmäinen on pelko. Pelkääkö sanoa vastaan? Joutuuko rajoittamaan itseään ja tekemisiään? Muuttuuko oma käytös, ettei toinen raivoaisi?

Toinen tunnistamista auttava asia on toistuvuus. Kontrollointi, eristäminen, syyttely, haukkuminen ja uhkailu on jatkuvaa, toistuu aina vaan.

Henkisestä väkivallasta eroon pääseminen ei johda yleensä ajatukseen, että on selviytyjä. Se voi johtaa masennukseen ja syyllisyyteen siitä, että on mennyt väkivaltaiseen suhteeseen.

Kun uhri tunnistaa kokeneensa väkivaltaa, hän usein alkaa hävetä sitä, että antoi toisen kohdella itseään huonosti.

Häpeän lisäksi on muitakin seurauksia. Kun on toistuvasti saanut kuulla olevansa alempiarvoinen tai huono, asian sisäistää vahvasti. Itsetunto on alentunut ja minäkuva pitää koota uudelleen särkymisen rippeistä.

Jos on joutunut rajoittamaan ystävien tapaamista, ihmiset ovat saattaneet kaikota ympäriltä. Ahdistus, masennus ja paniikkioireet ovat mahdollisia. Samoin pitkittyneelle stressille tyypilliset oireet, kuten levottomuus, päänsärky ja unettomuus.

Suhde voi selvitä henkisestä väkivallasta, mutta se vaatii tekijälle yksilöterapiaa, arvojen miettimistä uusiksi ja tunteista puhumista. Väkivallan kokenutta yritetään tukea ja kannustaa pitämään puoliaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat 11.2.2021, kuvat omat

  

Surutyöni 16.

Rakas 22-vuotias  Vera-tyttäremme kuoli yllättäen 9.1. Kuolinsyytä ei vielä tiedetä. Lopullinen kuolinsyyraportti tulee 2-6 kuukauden päästä.

Aamu aukeaa kuin kirja. Olen varjo, risti ja epäilys. Mutta pahin tuska on hävinnyt. Eihän se kerralla häviä ja se ilmestyy vielä iltaisin.Väsymys ja ahdistus on tullut terävän tuskan tilalle. Minullahan on tavallaan myös "helppoa" elämää, kun en käy töissä kuten mies. Toisaalta mies saa niin muuta ajateltavaakin kuin Vera. Nämä ovat monimutkaisia juttuja, enkä lähde niitä tarkasti erittelemään. Mutta olen siis kotirouva nyt. Tuskin lopullisesti.

Herään usein vasta kymmeneltä, kuten tänäänkin. En pääsisi millään sängystä ylös. Vie noin puoli tuntia nousta. Vera on mielessä. Teen ihonhoitorutiinin, harjaan hampaat. Pukeudun. On työlästä syödä aamupalaakin. AB-jogurttia, marjoja ja itse tehtyä mysliä. Tietenkin kahvia. Hyvin paljon. Saattaa mennä kannullinenkin tavallista suodatinkahvia. Luen kirjaa pöydässä pitkään. Tekisi mieli mennä takaisin sänkyyn. Ja niin teenkin välillä ja jatkan uniani.

En enää muista uniani. Ennen Veran kuolemaa muistin. Näen varmaankin niin hirveitä, kauheita unia, että mieli suojelee minua, etten näkisi, kokisi niitä nyt, kun olen surun murtama. Murtunut nainen.

Tänään siis väsyneenä kankesin itseni ulos lumitöitä tekemään. Pihan etuosan auraa usein naapuri. Pihan takaosassa on miehen vanhoja autoja ja minä kolaan lumireitit niiden sivuitse kolalla ja lumilapiolla. Oikeastaan nautin tästä työstä. Keho tekee. On vielä vahva ja terve.

Lumitöissä meni tänään tunti. Sitten hain halkoja ja lämmitin makuuhuoneen pönttöuunin. Mies tuli töistä ja kysyin häneltä, milloin hän haluaa syödä päivällisen.

Lounaaksi oli salaattia ja kaalipiirakkaa. Mies syö lounaan yleensä töissä. Tein - nyt työläältä tuntuvan - piirakan jo lauantai illalla. Piti suikaloida kaali, sipuli ja porkkana. Hauduttaa ne mausteiden kanssa kypsiksi.Lopuksi lisätä siirappi ja etikka. Jäähdyttää. Tehdä kuin sokeriton, munaton pullataikina. Kohottaa se. Sitten kaaviloida pohja ja kansi. Paistaa uunissa.

Kirjoitin vähän kaunokirjalliseen käsikirjoitukseen. Hyvin vähän koska taas väsytti. Rupesin valmistelemaan päivällistä. Savulohta, uunijuureksia ja kaaliporkkana salaattia Kuorin ja pilkoin juurekset ronskiksi palasiksi. Laitoin  veteen odottamaan uunissa kypsentämistä.  Rosmariinia mausteeksi.

Siivosin vähän. Makuuhuoneen aito itämainen perintömatto kerää kissankarvoja. Vaikka muuten en siivoa paljon, tämän maton imuroin pienellä suuttimella melkein joka toinen päivä. Imuroin sitten koko makuuhuoneen.

Muistelemme miehen kanssa paljon Veraa. Minä yleensä miehen kainalossa. Vera elää muistoissa. Elää! Minun pieni Vera. Minun mahdoton suru.

Illalla lähdin juoksulenkille. Jaksan niitä nyt taas. Paikoin jalat tuntuvat raskailta ja askel lyhyeltä. 

Lenkin jälkeen olin somessa. Kirjoitin tämän jutun. Sitten taas luin kello 1.00 asti. Televisio ei ole näkynyt meillä reiluun viikkoon. Elämme niin metsässä, ettei kai kenttä riitä, miehen mukaan. Samoin on usein kännykän kanssa.

Kuvat omat