sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Uuden vuoden aaton vaatteet ja selityksiä



Jouluna söin liikaa. Herkuttelin liikaa. Olin ähkyssä liikaa. Onneksi joulu on seuraavan kerran vasta vuoden päästä. Mutta mahtuuhan siihen väliin tämä uusivuosi, vappu ja juhannus.

                   Kille-kissa ilmaantuu usein jostakin valokuviin.

Yritän taas keekoilla vaatepostauksessa. Huomaa taas, että kuvat on miehen ottamia. Ei paljon hymyä irtoa. Milloin minä opin olemaan näissä valokuvissa? Yleensä olemaan. Tai jopa luontevasti olemaan. Lisäksi kaikki kuvat ovat tässä postauksessa melkein samanlaisia.




Mekko on viime talven omituisen mekkokauteni jäljiltä. Halusin silloin vähän 1950-luvun tyyppisiä mekkoja. Merkiltään Anna Field Zalandolta. Hankin hulluudessani aika monta tämän tyylistä mekkoa. Tykkään kyllä vanhasta hyvästä ajasta - 1950-luvustakin. Mutta mieluummin oikeana ja aitona vintagena. Täällä seuduin ei vain ole vintagekauppoja.






Tykkään itse mekon helman väreistä. Tänä uutena vuotena ollaan kotona perheen kanssa. Yksi ystävä tulee pieniin pippaloihimme. Nyt taas syödään, mutta kevyesti. Kasvispiirakkaa ja salaattia. Juodaan kuohuviiniä. Hyvässä lykyssä pysyn valveilla vuoden vaihtumiseen asti. Olen luonnoltani niin iltauninen ja aamun virkku. Monesti on jäänyt ilotulitus katsomatta. Kun olen vedellyt sikeitä kissojen kanssa.




Kengät on vanhat. Mistä lie. Merkkikään ei enää näy.

Kippis uudelle vuodelle. Kiitos kaikesta sydämestä kaikille lukijoille tästä vuodesta! Hyvää uutta vuotta!

Miten sinä juhlit uutta vuotta?

lauantai 30. joulukuuta 2017

Epävarmuus


Ajattelen, että kaikki elämässä on epävarmaa. Tekee ihminen sitten mitä hyvänsä. Tai elää miten fiksusti tahansa. Ihminen voi silti menettää terveytensä, läheisensä,  perheensä, työnsä, omaisuutensa.


Epävarmuus vain kannattaisi hyväksyä. Päästää irti kaiken hallinnan tunteestaan. Esimerkiksi mindfulness olisi hyvä keino säännöllisesti harjoitettuna ymmärtää, että emme voi takertua mihinkään.


Luovuudesta puhutaan paljon ja sitä tavoitellaan. Mutta luovat ihmiset muun muassa työpaikassa koetaan jonkinlaiseksi uhaksi. Kun he esittävät aivan uusia ja outoja ideoita. Ajatellaan, että he eivät puhalla yhteen hiileen.


Pitäisi ehkä antaa tilaa riskien ottamiselle, erehtymiselle, epäonnistumiselle, epävarmuudelle. Meillä on vain tämä yksi ainokainen elämä. Miksi sitä ei voisi elää irti? Henkisesti vapaana. Eikä ajatella, mitä muut ajattelevat.


Työstä on tehty ihmisen tärkein merkityksellisyyden mittapuu. Toki vietämme paljon aikaa töissä. Mutta se ei saisi määritellä identiteettiä eli pysyvämpää yksilöllistä käsitystä itsestä. Nykyisessä tehoyhteiskunnassa vaaditaan melkein uskonnollista sitoutumista työhön.


Hyväksymällä epävarmuuden ja tilapäisyyden ihmiset voisivat olla tasapainoisempia. Levätä enemmän. Antaa aikaa perheelle ja ystäville. Keskittyä myös oikeasti tärkeisiin asioihin.

Siedätkö sinä epävarmuuden tunnetta?



Lähteet: Voi Hyvin 4/2017, kuvat omat

perjantai 29. joulukuuta 2017

Olen valehdellut


Myönnän juu, että joskus olen valehdellut niin sanottuja valkoisia valheita. En suureellisia tai "pahoja" valheita. En silti ole viaton.

Valehtelu on yllättävän tavallista. Kun ihmisiä on pyydetty pitämään päiväkirjaa valheistaan. On käynyt ilmi, että monet valehtelevat joka päivä. Yhden tutkimuksen mukaa amerikkalaiset opiskelijat valehtelee äidilleen noin joka toisessa keskustelussa.


Tunnetuin viimeaikainen valehtelija on mielestäni ollut tanskalainen Peter Madsen. Hän valehteli medialle, ettei ole tappanut sukellusveneessään ruotsalaista toimittaja Kim Wallinia. Onneksi hän jäi kiinni valheestaan. Murha oli hyvin raaka.


Kilpapyöräilijä Lance Amstrong valehteli monia kertoja. Jopa suorassa TV-lähetyksessä. Hän kertoi, ettei ole koskaan käyttänyt dopingia. Seitsemän vuotta myöhemmin hän kertoi käyttäneensä kasvuhormoni epoa ja veridopingia.


Valehtelu on aina kiehtonut ihmisiä. Esimerkiksi muinaisessa Kiinassa valehtelijaksi epäilty laitettiin pureskelemaan raakaa riisiä. Jos riisi takertui suuhun ja sitä oli vaikea sylkeä pois. Epäilty julistettiin valehtelijaksi. Tuolloin ajateltiin, että valehtelijan suu kuivuu. Myöhemmin tieteellisissä testeissä on huomattu, että hermoston toiminta kiihtyy sressitilanteessa, ja syljen eritys vähenee. Kiinalaiset siis tiesivät tämän jo muinoin.


Valheenpaljastuskone tutkii juuri tätä hermoston kiihtymistä. Muun muassa pulssi nousee, kädet hikoilevat. Mutta ihminen voi silti olla viaton. Hermoston muutokset aiheutuvat vain tilanteen stressaavuudesta.


Jotkut väittävät pystyvänsä tunnistamaan valehtelijan.  Valehtelija ei katso silmiin. Hän toistaa kysymyksen saadakseen aikaa miettiä sopivaa vastausta. Hän puristaa huulensa tiukasti yhteen. Koskettelee hiuksiaan tai nenäänsä.


Suurinta osaa ihmisiä valehtelu jännittää ja ahdistaa. Mutta joidenkin mielestä valehtelu voi olla hauskaa. He nauttivat ihmisten vedättämisestä.


Tammikuussa vuonna 1998 USA:n presidentti Bill Clinton sanoi: "Minulla ei ole ollut seksisuhdetta sen naisen kanssa - neiti Lewinskyn."

Lause jäi poliittiseen historiaan yhtenä muistetuimmista valheista.

Oletko koskaan käyttänyt niin sanottuja valkoisia valheita?




Lähteet. Helsingin Sanomien Kuukausiliite 2017/11, kuvat Pexel.

torstai 28. joulukuuta 2017

Nautinnon ja mielihyvän etsiminen



Kaikki ihmiset tarvitsevat nautintoa. Mutta sen tavoittelu ei pitäisi olla elämän sisältö. Joskus saattaa olla pakko sietää rankkaa työntekoa, rasitusta, tylsyyttä, jos haluaa mennä elämässä eteenpäin. Nautinnosta ja mielihyvästä on kuitenkin tullut osa suomalaista arkipäivää.


Lasten psykiatri Janne Kurki on kuvannut etenkin nuorten osalta nykytilannetta sanalla depressiivinen hedonismi. Tässä tilassa nuorilla on masennuksen merkit, mutta hän on tyytyväinen tilaansa.


Tämä joidenkin nuorten elämäntapa on Suomessa uusi, mutta maailmalla ei. Vuosituhannen vaihteessa uutisoitiin Japanin hikikomoreista. Eli nuorista jotka viettävät aikansa kotona. He käyttävät päivänsä digimaailmassa, katselemalla sarjakuvia ja televisiota.


Janne Kurjen mukaan suomalaisilla peliriippuvuudesta kärsivillä nuorilla on paljon samaa kuin Japanin hikikomoreilla.

Vielä noin 20 vuotta sitten nuorille oli luonnollista mennä tapamaan ystäviään, vaihtaa ajatuksia  ja viihtyä muiden kanssa. Nykyisin tämä on vähentynyt. Nyt kotiin poteroituva nuori voi ajatella saavansa kaiken tarvitsemansa somesta, peleistä, netistä.


Nuoret pitävät somessa hirveän tärkeänä tykkästen tai kommenttien määrää. Heillä ei ole vielä selvää identiteettiä. Pysyvämpää yksilöllisyyden kokemusta. Nykynuoria vaivaa entistä enemmän tunne-elämän epävakaus ja tunteiden sanoittamisen ongelma.


"Teini-ikäinen tyttö kertoo, että on jatkuvasti alakuloinen, eikä koulunkäynnistä tahdo tulla mitään. Kun psykiatri haastattelee tyttöä, käy ilmi, että hän julkaisee päivittäin selfie-kuvia itsestään kuvapalvelu Instagrammissa. Tyttö katselee vähän väliä hermostuneesti, onko kuviin tullut uusia kommentteja tai tykkäyksiä."


Aikuisen tehtävänä olisi tasata lapsen tunne-elämää. Suojella häntä. Ja myös tutustua aina uudelleen, missä nyt mennään. Kuka lapsi on? Mitä hän tarvitsee? Olisi myös tärkeää keskustella somesta.

Oletteko joutuneet asettamaan rajat lapsen tietokoneen tai kännykän käytölle?




Lähteet: Helsingin Sanomat 23.11.2017, kuvat Pexel, Pixabay

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Vaihteeksi pizzalla


Joulun jälkeen teki mieli aivan muuta kuin jouluruokaa. Niinpä lähdimme tyttären kanssa pizzalle. Meidän metsiköstä 40 kilometrin päähän Heinolaan. Maalaiselämää. Tytär ajoi, kun hän on tuoreena kuskina siitä kovin innostunut. Minä vähän pelkäsin vieressä, vaikka olen itse surkea kuski. Surkeista surkein. Tytär ei edelleenkään halua, että hänen kasvojaan kuvataan.








Perille päästiin. Metsätaipaletta koko matka. Minä tilasin tonnikalapizzan. Tytär kebabia. Kunnon mättöä. Ihminen tarvitsee sellaista välillä. Se on ihmisen osa. Pizza oli valtava ja hyvää, mutta en jaksanut syödä siitä kuin puolet.








Pizzeria Torino ei ollut erityisen tunnelmallinen. Mutta se kuului asiaan. Tällainen tavallinen. Kunnon peruspaikka. Hyvää palvelua. Lupa valokuvata. Ei me muutenkaan yleensä käydä gourment-ravintoloissa.








Sitten ruokaan. Minä olen hulluna kaikkeen tuliseen. Jalopenot on suurta herkkua.










 Sitten ruokakoomassa kotia kohti metsätaipaleelle.







Tykkäätkö pizzasta? Käytkö usein ulkona syömässä, myös niin sanotuissa hienommissa ravintoloissa?

Lähteet:omat