Kaulan ja dekolteen ihon hoitaminen

Minun on pieneksi häpeäksi kerrottava, että aloin hoitaa kasvojen ihoa vasta kolmekymppisenä. Silloinkin hieman epäsäännöllisesti. Sitä ennen en käyttänyt minkäänlaista ihonhoitokosmetiikkaa. Kaulaa aloin muistaa hoitaa vasta nelikymppisenä. Dekolteen hoidon aloitan nyt. Olen ollut melkoinen houkka ihonhoidon suhteen. Siispä olin iloinen, kun löysin ohjeita kaulan ja dekolteen hoitoon.

1)Loivenna ryppyjä. Kaulan ohuella iholla velttous ja rypyt näkyvät herkemmin kuin kasvoissa. Tee pikakosteuttavia naamioita useamman kerran viikossa. Jotkut naamiot voi vaikuttaa yön yli. Kokeile ryppyjä silottavaa hoitokuuria perushoidon lisäksi.

Vältä korkeaa tyynyä. Se vääntää kaulan pystyyn, ja ihoon tulee herkemmin poikittaisjuonteita.

2)Puhdista ja kosteuta. Kun puhdistaa kasvoja samalla pitäisi puhdistaa kaulan ja dekolteen iho aamuin ja illoin.

Älä käsittele ihoa kovakouraisesti tai venytä sitä vaan levitä hoitotuotteet hellästi. Ja nauti näin ihonhoidosta.

3)Karkota löysyys. Kun iho ohenee sen alainen rasvakerros myös pienenee. Esimerkiksi kaulan iho voi näyttää ikään kuin liian suurelta ja pinta nyppyiseltä kuin kananliha. Aloita nyt viimeistään kaulan ja dekolteen hoito. Vaikka löysä iho ei katoaisikaan. Sen pinta näyttää hoidon ansiosta kiinteämmältä ja tasaisemmalta.

4)Kaksoisleuka. Kaksoisleuka on yleensä rakenteellinen ominaisuus. Mutta myös huono ryhti ja nopea lihominen voi vaikuttaa. Kokeile hoitotuotteita, jotka lupaavat kiinteytystä. Alaspäin suuntautuva katse ja kumara asento saa kaksoisleuan näyttämään isommalta.

5)Roikkuva leukalinja. Leukaperät saattavat alkaa pussittaa. Nyt kannattaisi ottaa kohottavat ja kiinteyttävät hoitoaineet päivittäiseen käyttöön. Levitä puhdistetulle iholle seerumia ja hoitovoidetta.

Hymyile paljon. Murjottavan suun pussit näkyvät selkeämmin kuin hymysuun. Vältä leuan ihon räpläilyä ja venyttelyä miettiessäsi jotakin. Vältä myös leukaan nojailua.

Hoidatko sinä kaulan ja dekolteen ihoa?

Lähteet: HyväTerveys 7/2018, kuvat Pixabay

Vastoinkäymiset, tappiot ja lopulta niiden hyväksyminen

Olen kokenut elämässäni jo tähän ikään asti paljon menetyksiä. Isäni teki itsemurhan. Äiti kuoli viinaan. Paras ystävänikin päätyi itsemurhaan. Isosisko kuoli 52-vuotiaana syöpään. Suurin osa sukulaisista on kuollut tavalla ja toisella. Aika moni viinaan. Joten minullakin täytyy olla geneettinen taipumus alkoholismiin. Siksi nyt vanhempana en juurikaan ole perso alkoholille.

Minulla on lähisukulaisistani elossa vain kaksi veljeä. Vaikeinta oli hyväksyä isän ja ystäväni itsemurha. Mutta aika on tehnyt tehtävänsä. Olen hyväksynyt heidän ratkaisunsa. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö minulla olisi ikävä heitä tai etten enää ajattelisi heitä.

Elämässä on vaikeinta menetyksen tai tappion kohtaaminen. Elämä romahtaa. Tunteet kuohuvat. Tulevaisuus pelottaa. Ulkoisen ja sisäisen todellisuuden hyväksyminen vähitellen kuitenkin palkitsee.

Jokainen kokee elämässään vastoinkäymisiä, pettymyksiä. Ne  voi vaihdella pienistä murheista suuriin suruihin. Läheisen kuolema, oma vakava sairaus, ero, työpaikan menettäminen saattaa heittää ihmisen syvään kuoppaan. Josta kukin nousee ylös omalla tavallaan. Suurin vaara on, että jää kuopan pohjalle ja alkaa kaivaa sitä vielä syvemmäksi.

Vastoinkäymisten työstäminen ja lopulta hyväksyminen nostaa mieleen uusia voimavaroja ja sitkeyttä. Hyväksyjä voi ymmärtää, että jokainen päivä on lahja. Myös empatiakyky kasvaa.

Vaikeinta on kohdata menetyksen herättämät tunteet. Psyykkinen kipu kuuluu kuitenkin elämään. Ihminen saattaa syyttää itseään, että ei saisi tuntea näin. Tunteita ei voi kuitenkaan täysin hallita. Jotkut sulkevat murheet sisälleen. Jotkut keksivät mahdollisimman paljon toimintaa, että murhe ei pyörisi mielessä. Jotkut jäävät kiinni vastoiskäymiseen ja vatvovat, analysoivat sitä loputtomasti.  Pahinta on katkeroituminen, joka hiljalleen tuhoaa elämää. Jossakin vaiheessa pitäisi kuitenkin päästää irti.

              Mia Kuoppa Tuuletar

Käytännönneuvoja vastoinkäymisen hyväksymiseen.

• Huomaa, että kärsit. Yritä pitää huolta itsestäsi kuin äiti lapsestaan.
• Ankkuroidu hetkeen. Kiinnitä huomio hengitykseen, ympäröiviin ääniin. Havainnoi tuntemuksiasi.
• Anna vaikeiden tunteiden tulla. Mikään tunne ei kestä ikuisesti.
• Katso todellisuutta sellaisena kuin se oikeasti on. Et voi perua menetystä, vastoinkäymistä. Yritä pitää kiinni arjen rutiineista.
• Tunnista mielesi tarinat: "en tule onnistumaan, selviämään tästä."Kun mieli alkaa pyörittämään näitä hyödyttömiä tarinoita, käännä huomio nykyhetkeen.
• Vaihda näkökulmaa. Kun etenet menetyksen hyväksymisessä, huomaat muuttuvasi. Tämä on psyykkistä kasvua.
• Päästä vähitellen irti. Kulje sinulle tärkeitä asioita kohti.

Mikään tunne ei voi hukuttaa meitä alleen, koska olemme itse se meri, jossa tunteiden aallokot lyövät. Aaltoja en pysty hallitsemaan. Silti en huku.

-------- Asiasta toiseen. Minulla on blogit.fi sivustossa kirjautuneita seuraajia 18. En edes osaa laittaa blogisivulleni seuraajien määräkuvaketta. Mutta lukijoita on enemmän. Noin 200-300 päivässä. Niinpä kysyn nyt rohkeasti- omasta mielestäni - mitä mieltä te lukijat olisitte siitä, etten postaisi sunnuntain lisäksi torstainakaan. 

Tajusin, että tämän runsaan vuoden aikana blogi on alkanut keskittyä hyvinvointiin. Etenkin henkiseen hyvinvointiin. Ehkäpä myös toisinaan hyvinkin raskaisiin aiheisiin. Tuli tunne, että miten niitä jaksaa joku kuusi kertaa viikossa lukea???  Pelkään väsyttäväni lukijat. Mikä olisi teidän mielestä sopiva määrä viikossa?

Olen itse vähän sokea tälle asialle, kun olen aivan koukussa kirjoittamiseen. Se on yksi suurimpia ilojani. En ehkä osaisi olla kirjoittamatta  neljää viittä vähempää.

Se on jännä, että blogit kehittyvät aina johonkin suuntaan. Ja siitä suunnasta sitten kirjoitetaan.

Olen myös miettinyt sitä, ettei tämä blogi alusta alkaenkaan ollut aivan tavallinen lifestyleblogi esimerkiksi: minun päiväni, kosmetiikka, vaatteet, sisustaminen.

Ajattelen nyt -  ja kirjoitinkin uuden profiilin blogit.fi sivustolle ja omalle sivulleni -, että tämä on henkiseen hyvinvointiin painottunut lifestyleblogi. Kirjoitanhan minä myös vähän muun muassa yleisestä hyvinvoinnista, ruoasta,  vaatteista ja kosmetiikasta.

Että tällaisia mietteitä.

Olisin toooosi iloinen, jos kertoisitte mielipiteenne kommentissanne!!! Mikään pakko ei missään nimessä ole!

Lisäksi toinen kysymys päivän aiheesta.

Miten sinä selviät pahoista vastoinkäymisistä ja menetyksistä?

Lähteet: Voi Hyvin 6/2018, kuvat omat

Miksi ihminen haluaa tulla hyväksytyksi?

Minulle on tärkeintä tulla hyväksytyksi perheen ja muiden läheisten kanssa. Totta kai sitä hyväksyntää hakee muualtakin, esimerkiksi työpaikalta ja harrastuspiireistä. Mutta läheiset on aina ykkösenä.

Alla Juha Tapion hieno kappale Ohikiitävää. Sitähän tämä elämä on hyväksynnän hakemisineen ja muineen.

Ihmisillä on suuri yhteenkuuluvuuden ja liittymisen tarve. Tämä näkyy monessa asiassa: Ihmisillä on tapana muodostaa ryhmiä. Kokea yhteenkuuluvuutta samanmielisten kanssa. Ja ihmiset saattavat oppia ryhmän mielipiteitä, elämäntapaa vain osoittaakseen kuulumista ryhmään. Ryhmiä voi olla muun muassa työporukka, kaveripiiri, ystäväpiiri, liikuntaryhmä, vegaanien kokkausryhmä...

Sosiaalipsykologiassa on useissa tutkimuksissa osoitettu. Että ihmisiä ei ole pakko painostaa sopeutumaan ryhmään. Ihmiset mukautuvat täysin omasta tahdostaan. Ihmiset puhuu ihmeen paljon ihmissuhteista keskenään. Ja pohtivat niitä itsekseenkin.

Pelkkä kuuluminen johonkin ryhmään ei kuitenkaan riitä. Ihminen haluaa kiintyä ja tulla hyväksytyksi. Kiintymyksen tarve on synnynnäinen ominaisuus. Lapsuuden kiintymyssuhteen laatu kertautuu aikuisenakin. Onko ollut turvallisesti kiintynyt hoitajaansa? Tai turvattomasti kiintynyt? Turvattomasti kiintyneiden ihmisten on vaikea luottaa muihin ihmisiin. He voivat olla jopa äärimmäisen mustasukkaisia parisuhteessa.

Ihmissuhteet on erilaisia. Lähipiirin ihmissuhteissa ihminen voi olla oma itsensä: myös vaikea, surkea, murehtiva, tylsä... Pelkkien niin sanottujen kavereiden seurassa ihminen voi kokea jopa raskasta yksinäisyyttä. Jos hänellä ei ole ketään, jolle puhua salaisimmista ajatuksista ja tunteista. Hän voi saada kyllä arvostusta ja tulla hyväksytyksi. Mutta voi olla silti pettynyt. Jos kukaan ei tunne häntä syvällisesti.

Minkälaisia harrastusryhmiä sinulla on? Tunnetko itsesi yleensä hyväksytyksi?

Lähteet: omat, valokuvat omat

Päivän hellemekko ja hölmöilyjä

Kuulumiset on tällä kertaa vähän nolojen luonteenpiirteideni kuvausta. Olen nimittäin erittäin epäkäytännöllinen ja hajamielinen ihminen. Ehkäpä kuuluisi sanoa. Että olen vähän houkka.

Päivän hellemekko on vanha ja Mäntyharjun markkinoilta ostattu. Tykkään sen turkoosista väristä. Mutta se on ehdottomasti kotivaate. Valokuvakammo vaivaa edelleenkin. Tytär otti kuvat. Ihmettelin, miksi hän höpöttää koko ajan. Kysyinkin. Hän sanoi, että höpötys saisi minut rentoutumaan. Unohtaisin olevani valokuvattavana. No, joo...

Seuraavaksi runsaasti esimerkkejä houkan elämästä. Nämä ei ole mitenkään yleisyysjärjestyksessä.

Erilaisten salasanojen muistaminen ei onnistu ilman, että kirjoitan ne paperille muistiin. Mutta ongelma on siinä, etten löydä niitä papereita.

En osaa ommella ompelukoneella. Jos edes vähän osaisin. Ompelisin sormeni. Käsityön opettaja oli koko ala- ja yläkoulun ajan helisemässä kanssani. Hän vapautti minut koneella ompelemisesta. Käsityön numeroni 6 oli kaikkien todistusteni häpeäpilkku. Samoin kutominen ei sujunut. Ala-asteella - tietenkään en muista millä luokalla - neuloin lapasia vuoden. Jouduin jäämään toukokuussa tekemään niitä myös välitunneilla, jotta saisin ne valmiiksi. Järkeilin. Että jos neuloisin vähän löysästi. Lapaset valmistuisivat nopeammin. Arvata voi, minkälaiset patakintaat niistä tuli. Mutta valmistuivat kuitenkin.

Entäpä synttäreiden ja hääpäivien muistaminen? Ei vaan onnistu. Tuntuu joka vuosi siltä. Että pahoitan mieheni mielen, kun hän tuo kukkia kotiin hääpäivän vuosipäivän kunniaksi. Ja minä kysyn. Ai, monesko se nyt on? Tätä kirjoittaessanikaan en muista hääpäivän tarkkaa vuotta. Mutta sellainen tuntuma on, että ollaan reilut 23 vuotta oltu naimisissa.

Autolla ajo pysyy varmaan loppuelämänkin ongelmana. Ajan yleensä jostakin (?) syystä liian lujaa. Sakkoja on tullut. Enkä vieläkään 20 vuoden jälkeen osaa peruuttaa ja parkkeerata. Vakuutusyhtiön kaavakkeen täyttäminen on tullut varsin tutuksi.

Silmälasieni etsimisen perheen yhteisenä harrastuksena olen varmaankin jo aiemmin kertonut. Kännykkäkin häviää usein, mutta siihen voi aina joku perheenjäsen soittaa. Ja se yleensä löytyy rivakasti. Paitsi silloin kun olen unohtanut sen muun muassa kasvimaan laidalle kuten silmälasinikin joskus.

En saa korun lukkoa kiinni. Mies joutuu sen aina laittamaan. En käytä takaa lukittavia korviksia, koska en saa niitä lukittua. Käytän vain koukkukorviksia.

Minä en erityisemmin tykkää auringonotosta. Tylsää puuhaa. Jos en lue. Yritän saada lähinnä jalkani ja käsivarteni päivettyneiksi. Kun jalat on ruskettuneet, sukkahousut voi heittää narikkaan. Tämä hölmö - jostakin kaapista löytynyt, eikä kukaan perheessä tiedä, mistä se on tullut - aurinkohattuni on vielä maastokuvioinen. Mutta haluan suojella kasvojen ihoa. Ja käytän ihan mieluusti tätä omituista hattua, jolla ei ole historiaa. Eikä omistajaa.

Muun muassa antibioottikuurin - onneksi saan niitä vain monen vuoden välein - noudattaminen on vaikeaa. En muista olenko jo ottanut lääkkeen. Siksi otan varmuuden vuoksi toisen. Antibioottikuurit loppuvat yleensä 2-3 päivää etuajassa. Mutta hienoa on se, että olen varmasti syönyt kuurin loppuun!

Minä eksyn helposti. Olen lukemattomia kertoja eksynyt metsässä kävelylenkillä tai sienessä. Silloin olen mukamas haistellut tuulta - mistähän tuokin hyödytön tapa tulee - ja tiiraillut erityisen valoista kohtaa jossakin  osaa metsää, ja lähtenyt kävelemään sitä kohti. Joskus on onnistunut. Joskus ei. Sitten houkka on soittanut miehelleen ja kutsunut tämän monimutkaisesti pelastamaan itsensä.

Tällaisia pieniä juttuja: En osaa avata esimerkiksi muovinapsullisia paketteja oikealla tavalla. Niin että ne saisi muovinapsuista takaisin kiinni. En kyllä saisi kiinni niitä muovinapsujakaan. Joten olkoon.

Ja sitten on tietenkin työ. Minulla ei ole kunnollista ajantajua. Joissakin tilanteissa, joissa minun kuuluisi sanoa jotakin, olen omissa maailmoissani. En sano mitään. Ennen kuin minua tuijotetaan kunnolla.

Opin hyvin vaikeasti ja hitaasti oppilaiden nimet. Mutta kasvot ja katseen tavan opin heti. Kirkas, älykäs, poissaoleva, väsynyt katse. ..Niistä muistan kulloisenkin oppilaan. Ihme että minulla on vielä työni.

Tämä digin opettelun surkeuteni olisi aivan iso oma juttunsa. Mutta tiivisteysti sanottuna: Se vie aikaa ja minun logiikkani ei sovi yhteen digilogiikan kanssa. Mutta olen sinnikäs.

Ruokaa laittaessa ja leipoessa osaan jostakin selkäytimestä toimia oikein. Se johtuu varmaankin siitä. Että olen joutunut laittamaan ruokaa ja leipomaan lapsuudesta lähtien. Ja siitä on tullut tiheän kertauksen vuoksi tapa.

Mutta voin keskittyä kirjojen lukemiseen erittäin hyvin. Ja muistan yleensä, mitä niissä on sanottu. Mutta maailma ei ole kirja.

Aika monet varmaankin pitävät minua tyhmänä, koska en ole kartalla. " Ei tuolla ole tajua mistään." Olen niin hajamielinen. Poissaoleva katse suunnattuna sisimpääni.

Uppoan hyvin helposti omiin maailmoihini ja ajatuksiin. Vaikka ne eivät olisi sillä hetkellä tärkeitä. Ajatukseni voivat olla jopa hyvin filosofisia. Ja olen erittäin hyvin läsnä teoreettisissa keskusteluissa. Teoria on minulle paljon, paljon helpompaa kuin käytäntö.Mutta minulla on sentään yleensä aina ajatus, johon uppoan. Olisin huolestunut. Jos vaipuisin "ei mihinkään". Mutta toisaalta se lähenisi buddhalaista meditaatiota. Se kuulostaisi aika hienolta. Voisin leuhkia olevani buddhalainen ja pyrkimykseni olisi valaistua.

Mutta se ei ole totta. Tiedä häntä. Ehkä olen menossa siihen suuntaan. Hajamielisyys ja epäkäytännöllisyys olisi vain yksi matkan osa. Toisaalta olen lapsen uskossa. En ole siis kääntynyt, uudelleen syntynyt uskosta. Usko vain on.

Toissapäiväinen viimeisin suuri hajamielisyyteni oli todellakin suuri ja hävettävä. Jätin jalkani oven väliin ja yritin saada ovea kiinni. Kesti vähän aikaa. Että tajusin. Että jalkani oli sen oven välissä.

Liiraakohan minulla ihan oikeasti päässä vai olenko dementoitumassa jo viisikymppisenä?

Oletko sinä hajamielinen tai epäkäytännöllinen ihminen?

Mukavaa ja rentouttavaa heinäkuun viimeistä viikonloppua!

Raivostuttaa: Miten muka toisten paino kuuluu kenellekään?

Minua raivostuttaa se, että arvostellaan jonkun lihavuutta jopa kepeässä kahvipöytäkeskustelussa. Ja kuvitellaan. Että lihavat ovat laiskoja ja saamattomia. Vaikka tämä harhaluulo on ajat sitten tutkimuksissa kumottu.

Minä olen kehopositiivinen: Ihminen voi olla rauhassa lihava, jos hän viihtyy kehossaan. Eikä tarvitse noudattaa nykyisiä - sairaalloisiakin - laihuus - tai fitness kauneusihanteita.Voi nauttia hyvästä ruoasta ja elämästä monista sressaavista ulkonäkötrendeistä piittaamatta. Se on rohkeutta ja itsensä hyväksymistä. Ja ai jai, miten se helpottaa tätä ainokaista elämää.

Monet saattavat valittaa, miten lihavuudesta aiheutuvat sairaudet vie heidän verorahojaan. Lihavuusko yksin? Tuleeko mieleen tupakoitsijat, alkoholipersot; yksinäisyydestä sairastuneet, monet mielenterveysongelmista kärsivät?Nämä kolme viimeistä - alkoholismi, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat - ei ole tahdon asioita.

Minun lapsuudessani lapsille opetettiin, että minkä tahansa näköistä ihmistä ei saa kommentoida tai osoitella sormella. Muistan kun äitini teroitti tätä mieleeni. Hän sanoi, että todella lihavat ihmiset kärsivät elefanttitaudista. Joskus myöhemmin mieleeni on tullut, onko se elefanttitauti totta. Nyt viimein googlasin ja sellainen tosiaan on olemassa.

Monissa maissa runsasta naista pidetään kauniina. Esimerkiksi Afrikan ja joissakin Lähi-Idän maissa. Nigeriassa tulevaa morsianta jopa lihotetaan.  Voi, kun voisimme ottaa oppia tästä. Eikä länsimaisen naisen tarvitsisi elää kituuttaa jatkuvan nälkäkuurin kourissa.

Ja miten paljon ylipainoisia on varmasti rasittaneet kouluajan painokommentit. Ne voivat repiä riekaleiksi itsetuntoa: olen vääränlainen, omituinen, en kelpaa.

Voi käydä näinkin: Nuori syö toisten mielestä liikaa ja on lihava. Toisten käsityksistä ja ryhmäpaineesta vielä riippuvainen nuori saattaa tästä syystä aloittaa rankan laihdutuskuurin. Joka voi johtaa bulimiaan tai anoreksiaan. Etenkin anoreksia - vaikka siitä olisikin parantunut - saattaa puhjeta uudestaan vaikeissa elämäntilanteissa läpi elämän.

Paino on aina yksityisasia. Se ei kuulu kenellekään muulle. Joten laihat - omasta mielestänne jotenkin elämässä onnistuneet ja lihavia kommentoivat - pitäkää suunne kiinni. Huh, tuli sanottua aika  rankasti.

Mitä mieltä sinä olet toisen ihmisen painon kommentoinnista?

Lähteet: omat, kuvat omat

Herkulliset kasvisburgerit

Nämä burgerit ovat myös luomua. Minä käytän hyvin harvoin eineksiä ja valmiita ruoka-aineksia. Se ei tarkoita, että olisin jotenkin ahkera kodinhengetär. Mutta lapsuudessa ja nuoruudessa jouduin laittamaan ruokaa, ja se on jäänyt tavaksi. Enkä mielelläni syö pitkälle prosessoitua ruokaa. Uskon, ettei se tee hyvää terveydelle.

Päivänä eräänä sain mieliteon kasvisburgeriin. Enkä helteellä - suoraan sanoen - viitsinyt tehdä minun monilla omilla ohjeilla kasvispihvejä. Muistin, että kaapissa on hyvinvoinnin.fi:ltä yhteistyössä saadut kasvisburgeriainekset. Päätin tehdä pihvit yrttien ryydittämista burgeriaineksista. Ja päätin  tehdä sämpylät itse, koska täältä ei saa luomusämpylöitä. Elämme niin katveessa.Burgereiden kastikkeeksi tein tzatzikia.

             Luomu kasvispihviaineksen hinta on 3.95 euroa.

Pihviaines sisältää:kaurahiutale, kikhernejauho, paprika, sipuli, tomaatti, peruna, suola, raakaruokosokeri, oregano, basilika, timjami, rosmariini, valkosipuli, maustepippuri, mustapippuri, rosmariiniuute

Kasvispihviaines pakkauksessa on selkeät ohjeet siitä, miten pihvit tehdään. Se kävi erittäin nopeasti. Pihvimassa oli todella helposti muovailtavaa.

Myllärin luomu  viljaiset sämpylät

1 pussi kuivahiivaa tai 50g tuorehiivaa

5 dl vettä

2 tl suolaa

1 rkl sokeria

1/2 dl rypsiöljyä

12-15 dl Myllärin luomu sämpyläjauhoja

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen tai lisää kuivahiiva jauhojen kanssa. Liuota suola ja sokeri nesteeseen. Lisää vähitellen jauhot ja öljy. Alusta kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa liinalla peitettynä noin puoli tuntia. Leivo melko suuriksi sämpylöiksi, ja kohota liinan alla 15-30 minuuttia. Sokeri nopeuttaa kohottamista. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

Tzatziki

puolikas luomukurkku

1/2 tl suolaa

1-2 luomuvalkosipulin kynttä

2 dl luomu turkkilaista tai kreikkalaista jogurttia

1 tl hunajaa

mustapippuria

tuoretta minttua

Raasta kurkku, laita se siivilään ja lisää joukkoon suola. Anna ylimääräisen nesteen valua pois. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä kaikki aineet.

Ei sitten muuta kuin kokoamaan burgeria: sämpyä, pihvi, salaatti, mangoldi, tomaatti, tzaziki. Namskis. Oli herkullista. Pihvi oli mukavan mausteinen ja tzaziki rimmasi hyvin yhteen sen kanssa. En olisi osannut tehdä itse parempaa pihviä. Burgerit maistui koko perheelle. Minulle tuli ehtoisa emäntä olo.

  

Miten viikon somettomuus-lomani sujui? Yksi järkytys.

Täytyy myöntää, ettei aivan täysin onnistunut tuo somettomuus. En pystynyt olemaan kokonaan pois facesta. Mutta olin siellä 5-10 minuuttia päivässä. Siis aika roti olin sen suhteen. En osannut olla käymättä blogissa kommentteihin vastaamassa. Mutta vain pari kertaa. Blogin ajastin ei toiminut. Tietenkään. Digiblondin hiusten digiväri ei ole vieläkään muuttunut.

En sentään kirjoittanut viikon aikana yhtään uutta blogipostausta. Se oli suuren suuri saavutus. Instagramissa en luuhannut kertaakaan. Minua ei ahdistanut tai en ollut levoton koko somettomuus-viikon aikana. En siis ole tullut riippuvaiseksi somesta.

Luin paljon. Hyvin paljon. Helteestä ja ratisevasta kuivuudessa huolimatta tein joka päivä parin tunnin kävelylenkin metsäteillä tai poluilla. Sain näin puhkaistua somekuplan. Pää tuulettui turhista ajatuksista. Hups heijaa, viikko vierähti vikkelästi.

Kylällä sapuskan ostoreissulla eräs nainen tuli ja melkein sähähti minulle sellaista, että järkytyin. Sanottuaan asiansa hän luippasi äkkiä pois. En saanut tilaisuutta keskustella hänen kanssaan. Olin niin järkyttynyt, että menin faceen siitä kertomaan. Laitan face-jutun kuvakaappauksena tähän. Vaikka en vielä hallitsekaan - kuten näkyy - sitä täysin kunnolla.

Sain lohdullisia ja ihania kommentteja facen kavereilta. Siitä vielä iso kiitos heille. Kommenteista en tietosuojan vuoksi voi ottaa kuvakaappausta. Pitäisi olla jokaiselta lupa näyttää heidän kasvot ja kommentit.

Olen nyt jo täysin toipunut järkytyksestä. Ja ymmärrän - jopa hyväksyn -, että tämä vain kuuluu pienen paikkakunnan elämään.

Oletko sinä kokeillut koskaan somettomuus-lomaa? Miten se on onnistunut?