Näytetään tekstit, joissa on tunniste anoreksia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste anoreksia. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. elokuuta 2020

Onko tämäkin syömishäiriö?






Nimittäin bodaaminen. Viime aikoina kehityspsykologian tieteilijät ovat alkaneet miettiä, voiko äärimmäinen lihaksikuuteen pyrkiminen olla syömishäiriö. Mikäli näin on, miesten osuus syömishäiriöisistä kasvaa paljon. Miehet eivät yleensä tavoittele laihaa vaan rasvatonta, lihaksikasta kehoa.

Syöminen on jaksottaista. On jaksoja, jolloin yritetään kasvattaa massaa treenaamalla paljon, ja on jaksoja, jolloin kehosta yritetään saada rasvaa pois. Kun on todella kovalla dieetillä, lopulta on niin valtava nälkä, että alkaa ahmia. Tämä johtaa kierteeseen: koska nyt ahmin, ensi viikolla olen entistä useammin salilla.

Lopulta treenauksesta voi tulla pakonomaista ja se vaikuttaa kielteisesti arkeen.



Ihminen ei uskalla olla menemättä salille, jotta lihakset pysyisivät. Tai jos ei ole huippu trimmatussa kunnossa, ei uskalla näyttäytyä ulkomaailmassa. Kyse on luultavasti samanlaisesta ilmiöstä kuin perinteisissä syömishäiriöissä.

Kun syömishäiriötä epäillään potilaalta kysytään, onko hän laihduttamassa. Mielekkäämpää voisi olla kysyä myös, oletko yrittänyt kasvattaa lihasta, kuinka paljon treenaat ja kuinka paljon siinä on pakkoa ja ahdistusta mukana.

Mutta syömishäiriöiden diagnostiset kriteerit ovat kirjoitettu naisten näkökulmasta.



Kun syömishäiriöstä puhutaan, monelle tulee mielikuva nuoresta, laihasta tytöstä. Tämä on väärä mielikuva. Tällaisia aliravittuja tyttöjä tulee paljon hoitoon, mutta eniten syömishäiriöstä kärsivät normaali- tai ylipainoiset ihmiset, joiden ongelmana on ahmiminen.

Nuoria laihtuneita tyttöjä ohjataan eniten hoitoon, koska heidän oirekuvansa näkyy niin helposti. Mutta jos oire onkin sellainen, että ihminen pystyy syömään normaalisti, mutta hänellä on paljon omaan kehoon liittyvää ahdistusta ja hän ahmii salaa, tämä huomataan paljon myöhemmin.

Yleisin syömishäiriö Suomessa on määrittämätön syömishäiriö. Se oireet muistuttavat anoreksiaa tai bulimiaa, mutta kaikki diagnostiset kriteerit eivät täyty. Kyse on kuitenkin vakavasta sairaudesta, joka vaatii hoitoa.



Joka neljännen tai viidennen syömishäiriöisen arvellaan olevan mies. Tämä on paljon. Hoitoon hakeutuneista miehiä on vain viisi prosenttia.

Miesten syömishäiriöiden tunnistaminen on vaikeaa, koska syömishäiriöt nähdään usein naisten sairauksina.



Jos nuoren pojan paino laskee rajusti, yleensä ajatellaan, että poika on kasvanut pituutta ja urheilee paljon.

Miten sitten syömishäiriö syntyy? Ihmisellä voi olla hankala elämäntilanne, psyykkistä pahoinvointia ja hankaluuksia sosiaalisissa suhteissa. Yleensä syömishäiriön syntymistä edeltää jakso, jolloin ihmisellä on paljon ahdistusta ja epävarmuutta. Syömishäiriö syntyy ikään kuin korjaamaan tilannetta. Se on ratkaisuyritys, ei itse ongelma. Kontrolloimalla syömistä ja liikkumista yritetään hallita elämää.




Lähteet: Helsingin Sanomat 15.8.2020, kuvat pixabay

torstai 26. heinäkuuta 2018

Raivostuttaa: Miten muka toisten paino kuuluu kenellekään?



Minua raivostuttaa se, että arvostellaan jonkun lihavuutta jopa kepeässä kahvipöytäkeskustelussa. Ja kuvitellaan. Että lihavat ovat laiskoja ja saamattomia. Vaikka tämä harhaluulo on ajat sitten tutkimuksissa kumottu.



Minä olen kehopositiivinen: Ihminen voi olla rauhassa lihava, jos hän viihtyy kehossaan. Eikä tarvitse noudattaa nykyisiä - sairaalloisiakin - laihuus - tai fitness kauneusihanteita.Voi nauttia hyvästä ruoasta ja elämästä monista sressaavista ulkonäkötrendeistä piittaamatta. Se on rohkeutta ja itsensä hyväksymistä. Ja ai jai, miten se helpottaa tätä ainokaista elämää.



Monet saattavat valittaa, miten lihavuudesta aiheutuvat sairaudet vie heidän verorahojaan. Lihavuusko yksin? Tuleeko mieleen tupakoitsijat, alkoholipersot; yksinäisyydestä sairastuneet, monet mielenterveysongelmista kärsivät?Nämä kolme viimeistä - alkoholismi, yksinäisyys ja mielenterveysongelmat - ei ole tahdon asioita.



Minun lapsuudessani lapsille opetettiin, että minkä tahansa näköistä ihmistä ei saa kommentoida tai osoitella sormella. Muistan kun äitini teroitti tätä mieleeni. Hän sanoi, että todella lihavat ihmiset kärsivät elefanttitaudista. Joskus myöhemmin mieleeni on tullut, onko se elefanttitauti totta. Nyt viimein googlasin ja sellainen tosiaan on olemassa.



Monissa maissa runsasta naista pidetään kauniina. Esimerkiksi Afrikan ja joissakin Lähi-Idän maissa. Nigeriassa tulevaa morsianta jopa lihotetaan.  Voi, kun voisimme ottaa oppia tästä. Eikä länsimaisen naisen tarvitsisi elää kituuttaa jatkuvan nälkäkuurin kourissa.

Ja miten paljon ylipainoisia on varmasti rasittaneet kouluajan painokommentit. Ne voivat repiä riekaleiksi itsetuntoa: olen vääränlainen, omituinen, en kelpaa.



Voi käydä näinkin: Nuori syö toisten mielestä liikaa ja on lihava. Toisten käsityksistä ja ryhmäpaineesta vielä riippuvainen nuori saattaa tästä syystä aloittaa rankan laihdutuskuurin. Joka voi johtaa bulimiaan tai anoreksiaan. Etenkin anoreksia - vaikka siitä olisikin parantunut - saattaa puhjeta uudestaan vaikeissa elämäntilanteissa läpi elämän.



Paino on aina yksityisasia. Se ei kuulu kenellekään muulle. Joten laihat - omasta mielestänne jotenkin elämässä onnistuneet ja lihavia kommentoivat - pitäkää suunne kiinni. Huh, tuli sanottua aika  rankasti.

Mitä mieltä sinä olet toisen ihmisen painon kommentoinnista?




Lähteet: omat, kuvat omat




torstai 15. maaliskuuta 2018

Kauneusihanteet


 Uskon että muoti-kauneus koneiston takana on hyvin tavoitetietoisia, rahakeskeisiä miehiä. He määrittelevät kauneusihanteita. Tietysti myös muotisuunnittelijat ja stylistit. Mutta he ovat melko usein jonkun kauneustalon alaisia.


Minä annoin määritellä aika kauan aikaa itseäni yleisten kauneusihanteiden mukaan. Nuorena tyttönä. Mutta  melko nuorena naisena kauneusihanteiden mukainen elämä alkoi hiipua. Nykyisin  esimerkiksi pukeudun juuri niin kuin tse haluan.

Tuskalliset kauneusihanteet

Pienet jalkaterät
Tämä suuntaus syntyi Kiinassa vuodesta 639 lähtien. Syitä tähän oli: Mitä pienemmät tytön jalat oli. Sen kauniimpana hänet nähtiin. He olivat hyvä naimakauppa. Tämä oli tytöille hyvin tuskallista. Varpaat väännettiin jalkapohjaan asti. Tuettiin tiukilla siteillä. Jalat saattoivat alkaa märkiäkin.

Uusi tapa yleistyi yläluokassa. Typistetyt jalkakaterät aiheutti vaappuvaa ja hidasta kävelyä. Ja se tuli muotiin! Jalkojen sitominen loppui kommunistien tultua valtaan.




Kallon suipoksi muuttaminen

Tämä tapa oli trendi etenkin yläluokan naisten keskuudessa.
Etelä-Amerikassa, erityisesti Perussa. Kalloja kutistettiin suipoksi. Vauvan pää on vielä pehmeä ja mukautuva. Se sidottiin puupalkeilla ja räteillä tiukaksi ja näin se muovautui suipoksi.



Naisten ympärileikkaus
Ympärileikkauksia tehdään paljon Pohjois-afrikassa. Islam ei niitä määrää. Vaan ne kuuluvat  paikalliseen ikivanhaan arabikulttuuriin.Ympärileikkauksella halutaan varmistaa tyttöjen neitsyys. Hääyön jälkeen pollea sulhanen näyttää vereentyntyttä lakanaa ikkunasta tai terassilta.

Ympärileikkauksen tekee yleensä kylän vanha nainen, joka on hommansa oppinut. Hän voi vaikkapa lasinsirpaleella ympärileikata tytön. Näin tapahtuu maalaiskylissä. Ei kaupungeissa joissa voidaan mennä kyseistä toimenpidettä suorittamaan lääkäriin. Suomestakin lähetetään etenkin somalityttöjä ympärileikattavaksi kotimaahansa. Suomessa silpominen on rikos.

Koko ympärileikkauksessa poistetaan häpyhuulet ja klitoris. Ja jätetään vain pieni reikä kuukautisverta varten.

Lievemmässä (?) ympärileikkauksessa poistetaan vain klitoris.

Voin vain kuvitella sen täysin ymärileikatun tytön ensimmäisen hääyön. Kun mies puhkaisee naisen. Verta, verta.Verta.



Nykyinen kauneusihanne länsimaissa
Yhdessä vaiheessa tuli korsetit muotiin. Piti olla kapoinen vyötärö. Usein niissä oli vaikea hengittää.

Minihameet
Minihameet taisi olla naisten keksintöä. Mutta miellytti taas mukavasti miehen silmää. Ehkä niidenkin takana oli kuitenkin ihanteita ohjaava mies.



Mallien sairaalloinen laihuus
Mallit toimii roolimallina monille nuorille tytöille. Vaikka mallit ovat anorektisen laihoja. Tämä on surullista.  Vanhempien tulisi  tarkkailla lapsensa ulkomuotoa. Muistuttaa, että monet mallit ja julkisuuden naiset ovat anorektikon mitoissa, eivät normaalipainoisia. Tytön ei kannattaisi terveytensä kustannuksella tavoitella tätä kauneusihannetta. Yleensäkin avoin keskustelu perheessä olisi hyväksi. Äidin ei missään nimessä saisi pitää ääntä siitä, että on taas laihdutuskuurilla. Nuoret tytöt samaistuvat hyvin helposti. Ja kun äitikin. Miksi en siis minä?

Fitess-into
Nykyisin tavoitellaan  upeaa vartaloa punttisalilla veren maku suussa. Kiinteä, pyöreä iso peppu. Koko vartalo timminä. Jos rinnat häviää lihasten alle,voidaan ottaa silikonit. 

Sitten tulevat nämä kaikki kauneusleikkaukset, botox, täyteaineet...Kun halutaan säilyttää ikuinen nuoruus.  Nuoruus on  vahva naisihanne meidän kulttuurissa.

Miten sinä suhtaudut nykyiseen kauneusihanteeseen?




Lähteet:Anna 22.12.2018, kuvat Pexel. Pixabay