Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanheneminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanheneminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. elokuuta 2018

Kaura on superfood



Minä tykkään kaurapuurosta. Saatan syödä sitä lounaaksikin. Se hellii vatsaa ja tuo hyvän olon. Silti hämmästelin sitä, että kauralla on aivan valtavasti terveysvaikutuksia.

1)Kaura toimii vatsassa eräänlaisena kylläisyysgeelinä. Kylläisyys pysyy tavallista pitempään sen ansiosta.

2)Kaura voi hidastaa elimistön vanhenemismuutoksia. Kauran omat polyfenoliyhdisteet neutraloivat vapaita happiradikaaleja.



3)Suolistossa kauran kuitu kiinnittää itseensä kolesterolia ja sitä tulee ulosteen mukana pois. Kaura vähentää siis veren rasva- ja kolesterolipitoisuutta. Yhdessä C- ja E-vitamiinien kanssa kaura laskee verenpainetta. Kaura tasoittaa myös verensokeria. Se ei kaura-aterian jälkeen pomppaa pilviin.

4)Kaura on paras viljaproteiini. Siinä on 14 prosenttia valkuaista.

5)Kaura on hyväksi iholle. Luonnonmukainen kosmetiikka käyttää muun muassa kaurasta puristettua öljyä. Kaurasta ja piimästä voi tehdä hyvän, hellästi kuorivan kasvonaamion.



6) Jo Hildegard Bingeniläinen kirjoitti toisella tuhatluvulla, että kaura saa aikaan iloisen mielen ja kirkkaan älyn. Saksalainen luontaislääkinnän kehittäjä Alfred Vogel kirjoitti vuonna 1952, että kaura on oiva hermolääke keraan vuodessa kuurina. Nykyisinkin myynnissä olevia Vogelin Avena Sativa-tippoja kutsutaan jännittäjän tipoiksi.

7) Kaura on ekologinen viljelyskasvi. Kaura ei tarvitse paljon lannoitteita ja kastelemista. Se menestyy hyvin myös karussa Suomessa. Kauran hiilijalanjälki on pieni.


Tykkäätkö sinä kaurapuurosta tai kauraleivästä?




Lähteet:HyväTerveys 8/2018, kuvat Pexel

lauantai 15. huhtikuuta 2017

Laiduttamisen loppu,suhteita ja harrastuksia

Lopetin laihduttamiset, ikuiset dieetit ja aloin hyväksyä vartaloni ja painoni muutama vuosi sitten. Nyt minulla on rauha vartaloni kanssa. Ei huolta. Olen 170 cm pitkä ja painan 74 kg. Siis aika hyvässä lihassa ja vaatekoossa 40-42, L-XL. Vaikka vartalossa on kurveja ja kaaria, se on silti minun Oma, terve (koputan puuta), toimintakykyinen ja vahva. Kolesteroliarvot ovat erittäin hyvät. Sokeriarvot normaalit ja verenpaine alakanttiin.. En enää siis ikinä koskaan laihduta, mutta seuraan painoani, jotta se pysyy tuossa 74 kilossa.

Olen ollut naimisissa...hmm...jo 22 vuotta. Aika juoksee ja minä riuhdon sen perässä. Minun on jostakin syystä vaikea muistaa tarkkoja vuosilukuja. Menin naimisiin 30-vuotiaana pitkän ja railakkaan nuoruuden jälkeen.

Pitkän avioliiton salaisuus lienee siinä, että ymmärtää sen, ettei toista voi muuttaa. On iloittava ja nautittava kumppanin hyvistä puolista. Rakkautta ja lempeä on edelleen sopivasti. Keskustelut ovat osin urautuneet, mutta molempien maailmanparannuspuheet ovat yhä kiihkeitä ja moninaisia. Mieheni on vanha-autohullu ja keskustelemme usein autoista, joita ylipäätäänkin satun inhoamaan. Ymmärrän mieheni tarpeen jakaa tämä hänelle kovin tärkeä aihe. Keskustelemme - tai minä kuuntelen tai olen kuuntelevani. Annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja vastailen: joo, niinhän se on, vai semmoista. Sama käyttäytymismalli on havaittavissa kyllä toisinkin päin. Ei mieheni ole kovinkaan kiinnostunut minun hyvinvointi- tai eläinoikeuspohdinnoistani. Olemme saaneet kaksi rakasta tytärtä, jotka elävät nuoruusikäänsä. Toinen on jo muuttanut kotoa pois. En tiedä, miten kestän sen, kun toinenkin muuttaa. Perheeseemme kuuluvat myös kaksi vanhahkoa kissaa, Serefina-rouva ja Kille-poika.

Harrastan kuntosalia 3 kertaa viikossa, reipasta kävelyä neljä kertaa viikossa, laadukkaiden romaanien lukemista vähintään kaksi tuntia illassa, keskusteluja ystävien kanssa, hyvän kala-kasvisruuan kokkailua, sohvalla vötkyilyä Salkkareita ja paria tosi-tv sarjaa katsellen. Uutiset vanhanaikaisesti televisiosta ja paperi-Helsingin Sanomista. Elämäni on melkoisen tasaista ja välillä saan vaihtelua matkustelemalla.

Minulla on melko paljon vaatteita, reilun 20 vuoden takaa, koska olen ollut suurin piirtein samanpainoinen noin 20 vuotta. Tietysti olen vienyt kierrätykseen ne vaatteet, joista en ole tykännyt. Lisäksi perin siskoni runsaan vaatevaraston. Ostan välillä jotakin uutta ja käyn myös kirppareilla.

Tilaan aika usein vaatteita Zalandolta, koska täällä periferiassa - kauniissa Mäntyharjussa, Etelä-Savossa - ei ole oikeastaan kuin yksi hyvä vaatekauppa: Tarjan muotipuoti. Pienen paikkakunnan vaatekaupaksi se on loistava ja laadukas, merkkeinä mm. Cream, Masai, ze-ze. Käyn välillä Mikkelissä shoppailemassa ja ostan melko paljon vaatteita ulkomaanreissuilta.

Innostuin viime talvena ostamaan muutaman vähän 50-luvun tyylisen, kellohelmaisen mekon. Mekot on siitä käteviä, ettei niitten kanssa tarvitse miettiä yläosaa kuten hameiden tai farkkujen kanssa. Vähän pyöreä ihminen tosin näyttää pieni pääntieseisessä mekossa entistäkin pyöreämmältä. Minun kokoluokalleni sopivat parhaiten suuri kaula-aukkoiset tai kietaisumalliset mekot, tunikat ja puserot.

Seuraavaksi sitten näitä menneen talven mekkoja.






Nämä mekot tilasin Zalandolta, merkki Anna Field. Taustalla roikkuu pukukoruja ja näköjään huivejakin. En ole mikään kodinhengetär siinä mielessä, että tykkäisin siivoamisesta, järjestelemisestä tai sisustuksesta. Totta kai välillä on siivottava, vaikka siitä ei pitäisi. Mutta mieluummin laitan ruokaa ja leivon.




Tämäkin mekko on Zalandolta kuten seuraavakin. Tämän merkki on King Louie ja seutaava - jahka sen esille löydän, on jossakin eri tiedostossa - on myöskin Anna Fieldin.




Voi, taivas näyttääpä pääni isolta näissä kuvissa.  En ole oikein koskaan tykännyt olla valokuvissa. Tämän blogin myötä otan senkin uutena oppimiskokemuksena.

torstai 13. huhtikuuta 2017

52-vuotias nainen -hyvinvointia,kauneutta,kala-kasvisruokaa,ajatuksia

Päätin aloittaa ensimmäistä kertaa blogin,jossa käsittelen mm.hyvinvointia,kauneutta,vanhenemista,kala-kasvisruokaa ja ajatuksia.Olen surkea ATK-taidoissa,joten tämä blogi toimii minulle myös oppimiskokemuksena. Olen ammatiltani lukion psykologian,uskonnon,filosofian ja elämänkatsomustiedon opettaja. Työssä joudun ajattelemaan ja opettamaan hyvin henkisiä ja maailmankatsomuksellisia asioita: elämän tarkoitusta,kuolemaa,mielen särkymistä,olemassaolon perimmäistä luonnetta...Jotten täysin vaipuisi mieleni syvänteisiin,tarvitsen vastapainoksi aineellisia,ruumiillisia ja naisellisia asioita - liikuntaa, kauniita (omasta mielestäni) vaatteita,korkkareita, kala-kasvisruuan kokkailua,luonnossa kulkemista,laadukkaita romaaneja ja elokuvia.

Olen ollut 35 vuotta kala-kasvissyöjä eli pesco-vegetaristi.Lopetin lihan syönnin 17-vuotiaana,koska satuin näkemään televisiosta dokumentin teholihatuotannosta ja eläinten kärsimyksestä sen takia. Olen tosin myös hyvin eläinrakas,enkä voisi syödä kavereitani. Jo pienestä lapsesta alkaen en ole tykännyt lihasta. Äitini kertoi aikoinaan, että erotin aina esim. lihakeitosta lihat pois. Ehkä olen syntynyt kasvissyöjäksi. Tiedä häntä.Esittelen tässä blogissa myös pitkällä kokemuksella testattuja kala- ja kasvisruokareseptejä. Ruuan herkullisuus ja nautinto ovat mielestäni yhtä tärkeitä kuin terveellisyys.

No,kauneuteen sitten - tai mitä itse pidän kauniina.Näin reilu viisikymppisenä en enää kauheasti välitä,mitä muut minusta ajattelevat.Olen mitä olen. Ensimmäisellä älypuhelimellani kuvaaminen on minulle uutta. Eikä puhelin laadultaan ole kummoinen. Yritän nyt myös ensimmäistä kertaa panna kuvia nettiin. Siinä taas uutta oppimiskokemusta. Tänään kauniita ovat menneen talven talvikengät.


Taistelin tuon kuvaohjelman kanssa. Ei onnistunut ja piti nukkua yön yli. Tänään kävin paikallisessa elektroniikkaliikkeessä, josta ostin aiemmin ensimmäisen älykännykkäni. Sain siellä jotakin tolkkua kuvien siirtämisestä koneelle. Lisäksi sain apua Atk:n hallitsevalta työkaveriltani. Mutta minun ottamat kuvat näyttää vielä olevan vähän silleen ja tälleen. No, oppia ikä kaikki.

Nämä ensimmäiset kengät ovat reilu kymmenen vuotta vanhat. Merkiltään Marco Tozzi.





Nämä kaunokaiset on Mustang-merkkiset ja ostettu toissa talvena Zalandolta.





Nämä kengät on ostettu viime kesänä Brasiliasta. Merkkiä ei enää erota.




Kuvan harmaat kengät on ostettu noin viisi vuotta sitten Zalandolta, merkki Tamaris.



Viimeiset kengät on ostettu tänä talvena Zalandolta, merkki Anna Field.




terveisin Marja