Meillä riidellään harvoin, mutta sitäkin tulisemmin. Minä huudan. Mies huutaa. Minä alan paiskoa astioita seinään. Mies luippii karkuun. Pian hän tulee takaisin, ja sovimme riidan. Monien mielestä tämä on kehittymätöntä riitelyä. Niin on. Ei olla täydellisiä riitelynkään jalossa taidossa. Mutta minun mielestä on hyvä purkaa tunteensa. Vihastua. Ettei kielteiset tunteet varastoidu kehoon ja mieleen. Ja pahimmassa tapauksessa viha kääntyykin itseä vastaan. Masennuksen yksi syy on tämä vihan nieleskely ja lopulta sen kohdistuminen itseen.
Psykoterapeutti Anna Salmi antaa minulle ja miehelle sopivia vinkkejä. Jospa riitamme muuttuisivat aikuismaisemmiksi. Mutta toisaalta en pidä hymistelystä ja okeaoppisesta riitelystä. Tylsää. Kokeilen kuitenkin kiinnostuksen vuoksi näitä ohjeita. Jospa niistä olisi apua lukijoillekin.
1)Kuinka kumppanin saisi ymmärtämään tai edes kuuntelemaan, mitä yritän sanoa? Olisi tärkeää kuvata puolisolle oloaan ja kokemustaan niin, että hän ymmärtää sinun lähestyvän häntä rakentavasti. Ihmisen ei kuitenkaan kannata ohittaa pettymystään tai vihastumistaan. Peittää sitä vaikka tarpeettomaan, hermostuneeseen puuhasteluun. Esimerkiksi extempore-siivoamiseen. Koska näin välttelee kohtaamasta epämiellyttäviä tunteita. Ja itse asiassa etääntyy puolisostaan.
2)Miten onnistun puhumaan rakentavaan sävyyn, vaikka olen todella vihainen? Vaikka arvostaisit rehellisyyttä ja suoruutta, voit silti puhua asiallisesti. Jos kunnioitat reilua peliä. Ole itsekin valmis kuuntelemaan toista. Helposti vetäytyvän ihmisen kannattaisi opetella lähestymistä pakenemisen sijaa.
3)Millaisilla sanoilla kannattaisi aloittaa, ettei kuulostaisi hyökkäävältä? Kerro omista tunteistasi, toiveistasi, peloistakin. Lauseensa voi aloittaa vaikka näin: Olen surullinen, koska sinä olet niin paljon poissa kotoa. Ei kannata vain huutaa: Sinä olet liikaa poissa kotoa!
4)Entä jos ei päästä kopromissiin yrityksestä huolimatta? Hyväksy se, että puoliso kokee asioita eri tavalla kuin sinä. Jopa 70 prosenttia parisuhteen erimielisyyksistä on sellaisia, joita ei koskaan pystytä ratkaisemaan molempia miellyttävällä tavalla. Ihmisillä on erilaiset kokemusmaailmat ja tavoitteet.
5)Miksi kumppanin erilaisuutta on vaikea hyväksyä? Erilaisuus voi tuoda pintaan pettymystä. Ja jopa pelkoa hylkäämisestä. Helpotusta erillisyyteen tuo se. Että kokee olevansa kaikesta huolimatta rakastettu ja tärkeä. Keskusteluista voi tulla hedelmällisiä, vaikka oltaisiin eri mieltä.
Ouh ja ai! Melkein unohtui sanoa, että ensi viikolla lomailemme. Postaukset tulevat silti normaalisti. Olen ajastanut postaukset kullekin päivälle. Jos jotakin huvittaa niitä lukea heinäkuisen kauneuden ja helteiden ohella. Nautitaan kesästä!
Lähteet: HyväTerveys 8/2017, kuvat omat
Marja, olet niin oikeassa että viha pitää purkaa ettei se tee tuhojaan kehossa, kokemusta on. Kyllä puhuttava on kun puolison kanssa sukset menee ristiin vaikka siinä astioita särkyisikin. Pätee muihinkin ihmissuhteisiin, kauheinta on kun ihminen pitää vihaa sisällään ja toinen ei tiedä että mistä moinen johtuu huomaa kyllä käytöksestä että että joku musta möykky on hänen sisällään mutta ei saa sitä ulos millään ja täytyy vaan arvailla että mikä välillämme on kun homma ei pelitä. Suosittelen avointa peliä näissä asioissa. Miesystäväni on tosi rakastettava ja aito, puhuu paljon mutta joskus vaan meikäläisen on nostettava ns. "kissa pöydälle" ja sanottava napakasti että nyt kyllä puhutaan kultimuru. Puhumalla on kyllä selvitty vaikka väliin huutaisikin. Minun tapauksessani hän ei tado rasittaa huolillaan muita. Nuorempana pidin vihat visusti sisälläni joka johti katastroffiin sairastumalla syöpään. Kun kelaan aikaa lapsuuteen niin sairastelin jatkuvasti, oli paha angiinakierre, hurjat nenän verenvuodot johtuen pahasta anemiasta ja allerginen myös. Eihän kotona saanut vaivojansa valittaa muut kun äitini joten kilttinä tyttönä pidin kaiken sisälläni. Varmaan sisäinen paha olo pakotti tutkimaan itseäni ja kouluttautumaan luontaisterapeutiksi, tutustumaan raamattuun ja sitä kautta auttamaan ihmisiä omalla tavallani. Olen senkin huomannut että minä viljelen nykyään aikamoista huumoria, minua pidetään aikamoisena naurattajana kesätyössäni seurakkunnassa.Olen kyllä huomannut että lähisuvussani eräät eivät ymmärrä huumoriani eivätkä ehkä elämäntapaani ja vahvemmaksi tulemistani, pitävät vaan mustan möykkynsä sisällään. Tuntuu ehkä oudolta että huumoria viljellään niin paljon työpaikallani seurakunnassa mutta jokaikinen päivä kohtaamme kuoleman ja tauoilla sitten nauretaan aivan valtoimenaan. Heitellään vaan niitä lautasia seinään mutta korjataa nöyränä sirpaleet pois.:-)
VastaaPoistaTämä on tärkeä aihe. On hyvä, jos osaa riidellä rakentavasti muissakin ihmissuhteissa kuin parisuhteessa.
VastaaPoistaSe, mikä toimii joidenkin ihmisten suhteessa, ei välttämättä toimi toisessa. Varmaan on monenlaista "oikeaa tapaa" ratkaista ristiriitoja.
Joskus nuorempana toivoin, että olisin saanut miehestäni riitakumppanin, koska olin tottunut lapsuudenperheessäni riitelyyn. Joskus hänen rauhallinen suhtautuminen asioihin oli saada minut suutahtamaan.
Vanhempana olen oppinut arvostamaan tasaista elämäämme.
Hyvää viikonlopun jatkoa sinulle <3
Kiitos, Kirsti, kommentistasi.Niin, olisihan se hyvä oppia rakentavaa riitelyä kaikissa ihmissuhteissa. Mutta me ihmiset tosiaan ollaan erilaisia ja siksi voi olla erilaisia riitelytuokioita. On ihanaa, että olet saanut Erkin kanssa tasaisen elämän teille molemmille. Leppoisaa viikonloppua sinulle!
PoistaKiitos, Pihakeiju, kommentistasi. Kyllä viha tai loukkaus täytyy tosiaan purkaa. Ettei kehoon ja mieleen jää sinun mainitsemasi "musta möykky". Tuo on ollut varmasti raskasta, ettei saanut kotona valittaa vaivoistaan. Sinulla on mielenkiintoinen ammatti: luontaisterapeutti.Minut ukki opetti aikoinaan keräämään luonnonkasveja rohdosyrteiksi. Työpaikka on silloin hyvä, kun sieltä kuuluu kunnon naurunremakka. Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaTäällä on ehtinyt suuremmat särmät hioutua jo 36 avioliittovuoden aikana, jos niitä on edes ollutkaan koska olemme hyvin samanlaiset luonteet. Minä ehkä rauhallisempi kuin ukkeli joka on impulsiivisempi. Suuria riitoja ei ole ollut - joku voi väittää ettei sellaista avioliittoa olekaan. Yhden kerran räjähdin kunnolla, sen muistan kuinka ukkeli säikähti (näin ilmeestä) ja paineli siivoamaan sen himskatin autotallin. Mielilausahdukseni on ” Elämän parasta aikaa on se, kun lapset ovat pieniä. Toiseksi parasta aikaa on se, kun he ovat isoja.” Nyt on hyvä, tätä aikaa olen odottanut ja sitä eletään sovussa, ja niin - vielä meillä olisi yksi yhteinen unelma täyttämättä ..
VastaaPoistaPs. Oikein ihanaa, rentouttavaa lomaviikkoa - säät ovat aivan mahtavat ensi viikollakin!
PoistaKiitos, Tuulikki, kommentistasi. Juu, kuulostaa tosiaan uskomattomalta, että olette eläneet 36 vuotta puolisoina, eikä ole ollut suuria riitoja. Teidän persoonallisuudet sopivat siis hyvin yhteen. Ja koet, teidän olevan samanlaisia. Ihana tuo sinun lausahduksesi. Lohduttaa minuakin, kun vähän murehdin pesän tyhjenemistä. Kiitos lomatoivotuksista, vaikka en ole niin sanottu helleihminen. Mukavaa heinäkuista ensi viikkoa sinulle!
Poista