Miten oppia ilmaisemaan rakkautta vanhempia kohtaan?

 

Kysymys on laaja ja iso. Ihmisillä on erilaisia taustoja ja sitä kautta syitä, että on vaikea sanoa rakastavansa.  Osalla ihmisistä on voinut olla vaikeita sukupolviriitoja, ja ihmissuhteet ovat olleet lujilla.

Joillakin on myös niin syviä säröjä, ettei niitä pysty vanhemman kanssa enää korjaamaan. Lapsuudessa on voinut olla turvattomuutta. Kenenkään ei tarvitse pakottaa sanomaan itseään "minä rakastan sinua".Taustalla voi olla myös kevyempi syy eli vaikeus sanoa nuo sanat.

Joku voi ajatella, ettei se kuulu meidän "perhekulttuuriimme". Ilmaus voi kuulostaa kornilta, ettei se kuulu edes kulttuuriimme vaan on jotakin amerikkalaista.

Myös siitä, kenelle kuuluu ilmaista rakkautta, voi olla erilaisia näkemyksiä. Monien mielestä "minä rakastan sinua" kuuluu parisuhteeseen. Joidenkin on helpompi sanoa se omille lapsille kuin vanhemmilleen.

Mutta onko pakko sanoa nuo "minä rakastan sinua"? Voisiko löytyä jokin muu omaan suuhun sopiva ja molemmille luontevampi tapa ilmaista sama asia, esimerkiksi "sinä olet minulle tärkeä"? vaikka lapsuuden perheessä ei olisi saanut mallia rakkauden ilmaisusta sanoin, moni oppii sitä parisuhteessa.

Jotkut iäkkäät vanhemmat ovat tunneilmaisuudeltaan estyneitä, välttelevän kiintymissuhteen kasvatteja. He ovat voineet saada myös perinnöksi halveksuntaa tunteiden ilmaisua kohtaan. Moni iäkäs on lapsena kasvanut suorituskulttuurissa, jossa tunteet on sivuutettu ja niitä on pidetty vähäpätöisinä.

Rakkauden ilmaisua vanhempia kohtaan voi aloittaa pikkuhiljaa, aloittamalla vaikka halauksesta. Kun lähtee vanhempien luota kyläilystä, voi esimerkiksi halata ja sanoa"kyllä te olette niin tärkeitä ihmisiä minulle".

Heti ei tarvitse sanoa "minä rakastan sinua", koska se ei sovi omaan suuhun ja tuntuu kiusalliselta ja absurdilta. Tarvitaan tunneälyä ja pieniä askeleita. Ei ole koskaan myöhäistä opetella tunteen ilmaisemisen taitoja.

Lähteet: Helsingin Sanomat 6.6.2020, kuvat omat

Tunteiden patoamisesta

 

Omat kielteiset tunteet ja ajatukset voivat tuntua siltä, ettei niitä saisi olla. Tunteiden piiloon lakaisu voi olla lapsuudessa opittu tapa. Pitkällä tähtäimellä tämä on haitallista, ja vaikeat asiat löytävät kyllä purkautumisväylän.

Moni on kasvatettu tahdikkaaksi. Jopa niin tahdikkaaksi, että kun eteen tulee vaikea tilanne, yritetään väistää se kokonaan. Tai padotaan sisään tunteet ja ajatukset sen sijaan, että niistä puhuttaisiin.

Psykologi ja psykoterapeutti Tania Virintien mukaan tukahdetut tunteet löytävät yleensä lopulta purkautumisväylän.

"Yhdelle voi tulla fyysisiä oireita, toinen saattaa räjähdellä herkemmin läheisilleen ja kolmas etsiä helpotusta esimerkiksi alkoholista", Virintie sanoo.

Käsittelemättömät tunteet voivat hänen mukaansa oireilla myös esimerkiksi ahdistuksena tai vaikeutena rentoutua.

Jos ei ole saanut pienenä lapsena mahdollisuutta kertoa syvimmistä tunteistaan ja ajatuksestaan, voi läheisyys ja tunteiden jakaminen tuntua vaikealta aikuisena esimerkiksi parisuhteessa.

"Mikäli ei ole saanut lapsena ilmaista kiukkua ja mielipahaa, se voi näkyä myös niin, että kun itse tulee vanhemmaksi, oman lapsen erilaisten tunteiden sietäminen ja vastaanottaminen tuntuu hankalalta", Virintie sanoo.

Jos omat kielteiset tuteet jäävät ihmissuhteessa ilmaisematta, voi jossakin kohtaa tulla mitta täyteen. Silloin voi täräyttää kerralla puolisolle tai työnantajalle kaikki vuosikymmenien aikana kokemansa vääryydet.

Virintien mukaan tunnetaitoja voi opetella missä iässä tahansa. Eriyisen tärkeää on muistaa kaksi asiaa: kaikki tunteet ovat sallittuja, eikä kielteisistä tunteista tarvitse syyllistyä tai hätääntyä.

"Negatiiviset tunteet voivat antaa meille tärkeää tietoa. Esimerkiksi kiukku voi kertoa, että rajojamme on rikottu, tai suru viestiä, että jokin meille tärkeä asia puuttuu elämästämme."

Aina padottuihin tunteisiin ja ajtuksiin ei tarvita puhetta. Tunteet jäsentyvät ja helpottavat esimerkiksi luonnossa liikkuen, maalaamalla tai vaikkapa musiikkia kuuntelemalla.

"Vaikeista aiheista puhuminen toiselle helpottuu, kun omia tunteita ja ajatuksia jäsentelee ensin itsekseen."

Yksi syy, miksi hankalista tunteista voi olla vaikea puhua, saattaa olla lapsuudenperheessä vallinut vaikenemisen kulttuuri. Jos aikuinen ei ole ollut saatavilla silloin, kun lapsi olisi kaivannut tukea, on tämä voinut oppia hakemaan hyväksyntää miellyttämällä ja kiltteydellä. Tästä syystä vielä aikuisenakin riidat saattavat pelottaa ja oma mielipide jää ilmaisematta.

Miten vaikeista asioista kannattaa opetella puhumaan? Virintien mukaan tunteita ja ajatuksia voi tutkailla rauhassa ensin itse. Kun on selvillä, mitä tuntee tai ajattelee, asia on helpompi sanoittaa toiselle. 

"Syyttämisen sijaan kannattaa valita sanamuotoja, jotka keskittyvät omiin kokemuksiin. Esimerkiksi aloitus minusta tuntui pahalta silloin, toimii paremmin kuin alitus olit ilkeä kun."

"Puhuminen voi herättää itsessä syyllisyyttä tai toisessa mielipahaa, mutta nämä tunteet menevät ajan kanssa ohi, eikä niitä tarvitse pelätä tai antaa ohjata omaa toimintaansa."

Olennaista on puhua toista kunnioittaen. Jälkikäteen saattaa usein todeta, että suoruus kannatti.

Lähteet: Helsingin Sanomat 13.7.2024, kuvat Pixabay

Keho ja mieli toimivat yhdessä

Keho vaikuttaa mieleen  ja toisinpäin. Puhe ei  aina tavoita mielen ongelmia. Kehoa hellimällä voi hoitaa ahdistusta ja suruakin, sillä keho on suora väylä tunteisiin.

Moni tunnistaa, miten tunteet vaikuttavat kehoon, esimerkiksi ahdistus puristaa rintaa,  jännitys ja paniikkikohtaus nostavat sykettä, ilo saa verenkierron vauhtiin.

Tunteiden vaikuttamisesta kehoon on monet psykosomaattiset sairaudet, esimerkiksi pääkipu ja vatsa- ja selkävaivat.

  

Viestejä menee myös  kehosta tunteisiin. Ei aina tunteista kehoon. Me tulemme aivan fyysisesti siksi, mitä ajattelemme, yhteys toimii myös toiseen suuuntaan: se kuinka olemme kehossamme vaikuttaa mieleen.

Stressin ja ärtymyksen lieventämiseksi ei tarvita monimutkaisia jooga- tai meditaatiosessioita. Kehon vaikutus mieleen voi olla vaikkapa esimerkiksi lenkki. Se piristää ja saa hyvälle mielelle. Piikkimatolla makailu tai painopeiton alle käpertyminen ovat monille hyviä keinoja.

Tärkeintä on, että kehoon tulee toiminnasta turvallinen olo. Fyysinen rentous valuu tyytyväisenä tunnelmana mieleen samaan tapaan kuin äidin iltapaijaukset lapsena.

Stressiin ja ahdistukseen voi auttaa myös sively. Kun silittelee koko kehon läpi, lihasjännitykset purkautuvat ja suojautumisesta kielivä etukeno asento suoristuu. Jo lemmikin silittely laskee sykettä ja käynnistää oksitosiinin eli mielihyvähormonin erittymistä.

Kehollinen mielen hoitaminen voi auttaa myös myönteisten tunteiden vahvistamisessa, koska kehon kieli vuoropuhelee aina tunnemaailman kanssa. Liikkumaton tai tukkeutunut keho alkaa heijastua jäykkyytenä mieleen. Mitä vetreämpi keho on, sitä vapaampi ja ilmavampi mieli.

Mieltä rauhoittavia kehollisia keinoja on paljon. Itse käytän esimerkiksi syvähengitystä, jossa sisäänhengityksessä lasketaan kolmeen ja uloshengityksessä kuuteen.

Hengityksenpidätysharjoitus on myös hyvä keino, mutta aika rankka. Siinä pidätetään hengitystä vähintään 30:n sekunnin ajan.

Myös onnelliseen hetkeen asettuminen on pehmeä keino lievittää tunnepuolen patoa. Siihen kuuluu mielikuvaharjoittelu, jossa luodaan mielikuva itsestä onnellisessa mielipaikassa. Se voi olla esimerkiksi mielikuva itsestä metsässä kävelemässä     auringon lämmittäessä selkää.

Kehollisia terapioita on melko paljon. Rosen-terapiaan liittyy kehon koskettelu. Musiikkiterapia ja tanssi-liiketerapiat ovat myös kehollisia terapioita.

Pidän nyt noin viikon tauon tästä blogikirjoittelemisesta.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Lähteet: referaatti Hyvä Terveys 05/2022, kuvat omat

Omia rajoja voi kunnioittaa toisen rajoja polkematta

 

"Opi huolehtimaan rajoistasi!", "Näin vedät rajat ihmissuhteissasi."

Esimerkiksi  näin puhutaan nykyisin somessa ja perinteisessäkin mediassa. Voi olla vaikeaa hahmottaa, mitkä asiat itse asiassa ovat sellaisia, missä ihmisellä on oikeus "vetää rajat" ja mitkä eivät.

Ihminen ei välttämättä käsitä, että asiat, joita hän vaatii toiselta omiin rajoihinsa vedoten, EIVÄT OLE RAJANVETOKYSYMYKSIÄ LAINKAAN.

Näin kertoo psykologi ja Helsingin yliopiston koulutusohjelmassa toimiva kouluttajapsykoterapeutti Marja Saarenheimo.

Arvo tarkoittaa sitä, mitä asioita me pidämme tavoittelemisen arvoisena, tärkeänä, arvokkaana.

Hänen mielestään ei ole esimerkiksi reilua todeta kumppanille, että "en hyväksy sotkuista kotia, ja sinun on järjesteltävä tavarat tarkasti oikeille paikoilleen, jos haluat kunnioittaa rajojani". Tällainen on vallankäyttöä, ei tervettä rajojen vetämistä, Saarenheimo sanoo.

Reilumpaa on myöntää kumppanille suoraan, että siisteys on itselle tärkeä tarve eikä rajojen sanelema pakko.

"Asiasta kannattaa keskustella, jolloin myös toinen voi kertoa omat tarpeensa ja arvostuksensa, esimerkiksi halun rentoon kotoiluun ilman jatkuvaa järjestelyä."

Omista rajoistaan voi huolehtia päättämällä, mihin suostuu ja mistä kieltäytyy. Myös ymmärrys omista haluista, tarpeista ja mieltymyksistä on hyvinvoinnin kannalta tärkeätä. Niiden huomioon ottamisesta kannattaakin Saarenheimon mukaan mieluummin neuvotella  sen sijaan, että tekisi tarpeistaan rajakysymyksiä.

Tyypillinen esimerkki tärkeästä rajanvedosta voisi olla vaikka tilanne, jossa vanhempi yrittää puuttua aikuisen lapsensa elämänvalintoihin jatkuvilla ohjeilla ja vaatimuksilla. Tällöin aikuinen lapsi voi vetää rajat sanomalla, että hän tekee itse omat valintansa.

Ihmisellä on oikeus puolustaa henkisiä rajojaan, jos joku niitä koettaa ylittää. Saarenheimon mukaan henkisiä rajoja koskevasta puheesta kuitenkin unohtuu monesti se, että toisellakin osapuolella on omat rajansa.

Tästä syystä toisen on voitava muun muassa kieltäytyä häneltä vaadituista asioista - ja saatava näin määritellä omat rajansa.

Jotta asia tulisi ratkaistua on keskusteltava yhdessä molempien tarpeista, tunteista ja toiveista. Näin voidaan päästä kompromissiin, joka voi tyydyttää molempia.

"Näin kumpikaan ei joudu altavastaajaksi. Ihmisellä ei siis ole oikeutta aktiivisesti vaatia toiselta asioita hänen omiin rajoihinsa sopeutumisen varjolla."

Millaisilla asioilla voi sitten huolehtia läheisissä ihmissuhteissaan siitä, että omalla toiminnalla kunnioittaa omien rajojensa lisäksi toisen ihmisen rajoja? Perusajatus on, että ihmisellä on oikeus kertoa toiselle omista tarpeistaan ja tunteistaan minä viesteillä eli rehdisti ja suoraan omina kokemuksinaan.

"Tärkeätä on kuitenkin muistaa, ettei toisella ole velvollisuutta suostua yksipuolisiin ehdotuksiin. Jää siis täysin ihmisen omalle vastuulleen päättää, kuinka hän lopulta menettelee."

Toista ei voi vaatia suostumaan omiin ideoihin esimerkiksin pahaan mieleen vetoamalla.

"On ymmärrettävää, että joskus tulee huono mieli - mutta jos sen varjolla yksipuolisesti vaatii toista muuttamaan toimintaansa, ollaan nopeasti vallankäytön alueella. Mielipahaansa voi käsitellä vaikka keskustelemalla siitä ystävän kanssa."

Lähteet: Helsingin Sanomat 18.5.2024, kuvat omat

Äiti, tunnetko kateutta lastasi kohtaan?

 

Minusta tuntuu, ettei äitini tuntenut kateutta minua kohtaan. Elimme tavallista maalaiselämää kunnes, kun olin 18-vuotias isän masennus muuttui psykoottiseksi ja hän hirttäytyi psykiatrisen sairaalan pannuhuoneessa. Sen jälkeen äiti vähitellen alkoholisoitui.

Mielestäni äiti ihaili ja oli ylpeä minusta etenkin murrosiässä. Hän rohkaisi menemään kavereiden kanssa ulos, vaikka välillä olisin mieluummin lukenut. Äiti jopa halusi laittaa minun hiukset.

Äiti piti paljon ystävistäni, jos joku heistä oli kylässä, hän ei lähtenyt tyhjin käsin pois. Äiti antoi hänelle itse tehtyä pullaa, rieskaa ja ruisleipää mukaan.

Itse en koe kateutta lapsiani kohtaan. Olen ylpeä heistä, myös kuolleesta Verasta! Hän pääsi ensi yrittämällä opiskelemaan molekyylibiologiaa ja oli tavattoman onnellinen siitä. Hän kuntoili ja piti itsestään huolta. Toinen tytär on ammatiltaan hevosen ratsuttaja. Eli opettaa hevosia ratsuiksi. Olen hyvin onnellinen siitä, että hänellä harrastuksesta tuli työ.

Kateus on yleensä vaiettu aihe. Kateutta aiheuttaa ehkä eniten ulkonäköön liittyvät asiat. Nuoren silmät säihkyvät, kun hän kertoo monenlaisista mahdollisuuksista. Hän on kaunis, kukoistava ja tuore. Itse rypistyy ja rapistuu. On realisti ja jonkin verran pessimisti.

Monesti ajatellaan, että ikä tuo mukanaan vahvaa itsevarmuutta, joka nostaa hiljalleen ulkonäköön liittyvien tunteiden yläpuolelle. Mielessä häivähtää välillä haikeus ja kateus nuorten ihmisten kauneudesta.

Tytössä näkee kaikki ne mahdollisuudet, jotka häntä vielä odottavat. Näkee nuoruuden toiveikkuuden ja vapauden, ja sen miten itse ei saa niistä kiinni, vaan niiden tilalla on raaka realismi.

"On täysin tyypillistä kokea kateutta lastaan kohtaan", psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila aloittaa ja lause tuntuu lohduttavalta.

"Meissä kaikissa ihmisissä on kaikki tunteet. On toinen juttu, kuinka moni niihin havahtuu ja tunnistaa ne, sillä mieli on taitava suojautumaan kipeiltä tunteilta."

Kateus on hyvin tuskallinen tunne, koska siihen kietoutuu häpeää ja syyllisyyttä.

Mattila korostaa, että vanhemman kateus on yksilöllistä. Äidin kateuteen liittyy erityistä painolastia. Sen taustalla on äitimyytti, joka elää yhteiskunnassa edelleen vahvana. Myyttinen äiti nähdään  rakastavana ja uhrautuvana toimijana, jonka tärkein tehtävä on panna lapsen etu kaiken muun edelle. Tämän vuoksi äidin kateuden tunteesta tulee tabu ja entistä vaikeampi myötää.

Kun lapsi alkaa eriytyä ja kukoistaa, särkyy vanhemman illuusio ohjaksissa olemisesta, ja siksi lapsen murrosikä on erityisen herkkä kohta kateuden syntymiselle.

Psykoanalyytikko ja psykoterapeutti Elina Reenkola sanoo, että äiti saattaa muun muassa olla kateellinen tyttären viehätysvoimasta, hedelmällisyydestä ja avoinna aukeavista mahdollisuuksista, jos äiti ei ole saanut omilta vanhemmiltaan eväitä tarpeeksi hyvään itsetuntoon. Tämän vuoksi äidin itsetunto horjahtaa, kun hän vertaa itseään tyttäreensä.

"Painottaisin, että on inhimillistä tuntea kateutta eikä siihen tarvita mitään traagista syytä. Kateutta kuitenkin ruokkii oma haavoittunut itsetunto, jos on itse jäänyt vaille kannattelua. Silloin helpommin ajautuu tuntemaan elämän vääryyttä, että tuolla toisella on jotain, mitä minä en saanut", Leea Mattila sanoo.

Lohduttavaa on kuitenkin tieto, että kateutta on kahdenlaista. Reenkola mainitsee tuhoavasta kateudesta, jossa toinen halutaan riisua siitä hyvästä, josta kateus kumpuaa. Se voi vahingoittaa toista.

Rakentava kateus sen sijaan painottuu ihailuun ja inspiroi eteenpäin.

Sukupolvien ketju, jossa käsittelemättömät tunteet ja traumat siirtyvät sukupolvelta toiselle, vaikuttaa myös kateuteen.

"Naisia on sorrettu ja alistettu satoja vuosia, joten kyllä huono itsetunto erityisesti naisilla tulee helposti sukupolvien takaa äideiltä ja isoäideiltä. Nämä huonommuuden tunteet ja häpeä ovat maaperää kateuden tunteille", Elina Reenkola sanoo.

Joskus vanhempien elämänpiiri on saattanut kaventua uran ja perhe-elämän myötä. Tällöin oman lapsen laajat kaveriverkostot ja tapahtumarikas elämä saattavat herättää kateutta.

Mattila sanoo, että kateuden tunteeseen voi kirvoittaa vanhemman tyytymättömyys rakkauselämäänsä: vaille jäämisen tunne altistaa kateudelle.

Mitä kateuden tunteelle voi tehdä? Tärkeintä on havainnoida sitä ja kokea havinnoinnin herättämiä tunteita. Tunteesta voi pitää päiväkirjaa tai puhua läheisille. Jos haluaa tarttua kateuden juurisyihin, tämä edellyttää syvempää työskentelyä, useimmiten psykoterapiaa.

Reenkola on listannut vastatoimia, jotka toimivat vahvoina puskureina kateudelle, ja niistä ensimmäinen on kiitollisuus. Kun keskittyy aktiivisesti niihin asioihin, joista on elämässä kiitollinen, kateus lievenee.

Kateutta lievittää myös omaan tekemiseen ja onnistumisiin keskittyminen, mitä Reenkola nimittää luovuudeksi. Kysymys on erirtyisesti itselle mielihyvää tuottavien asioiden tekemisestä.

Niin kuin lukuisissa muissakin asioissa,  armeliaisuus ja myötätunto itseä kohtaan ovat olennaisia.

"Kateuden ytimessä on jokin suru, ja oman vaille jäämisen käsittely edellyttää suruprosessiin antautumista, jotta siitä voi toipua ja kasvaa. Suru on hirvittävän kipeä tunne, jota välttelemme viimeiseen asti, ja juuri välttelystä niitä haittoja syntyy", Mattila kertoo.

Lähteet: Katri Keihärin essee Helsingin Sanomat 30.3.2024

Itsepetoksesta

 

Sitä,  miten paljon ihminen huijaa itseään, hän ei välttämättä edes itse huomaa. Esimerkkejä on lukemattomia: rakastunut tulkitsee vastapuolen hymyn vastarakkaudeksi, loppuun palamisesta kärsivä kuvittelee jaksavansa kymmenen tunnin työpäivää, alkoholisti uskottelee itselleen, että yhden voi aina ottaa...

Kuinka paljon tietoista itsepetos on? Nykyisin psykologien yleinen kanta on, että itsepetos on enimmäkseen tiedostamaton psykologinen puolustusmekanismi, joka suojaa vaikeilta ja tuskallisilta tunteilta. Se on paljon syvempää kuin vain tietoista pyrkimystä välttää epämiellyttävää tietoa.

New Scientist-tiedelehden mukaan osa ihmisistä rakentaa mielessään "valheellisisa sankaritarinoita" itsestään. Niissä päädytään taistelun kautta iloon ja onneen, ja tällaisilla ihmisillä on myös keskimääräistä parempi mielenterveys. Kevyesti yliampuva minän hekumointi tekee hyvää mielelle.

Lapsuus, jossa ei ole kohdattu ja käsitelty vaikeita asioita, ruokkii itsepetosta. Välttelijäksi opetettu alkaa mieluummin kätkeä kipeät asiat kuin pohtia, mitä ne kertoo itsestä. Taustalla voi vaikuttaa häpeään perustuva perususkomus siitä, että minussa on jotakin vialla.

Yksi tyypillisimmistä itsepetoksen aiheista suomalaisilla on omaan terveyteen liittyvien ongelmien kieltäminen - niiden esiin nostamista vältellään eikä apua haeta, kertoo psykoterapeutti Kristiina Silander.

Esimerkiksi pitkään jatkuneen alkoholinkäytön seuraukset ja tuhot näkyvät läheisille, mutta ongelmainen itse haluaa ne sivuuttaa. Alkoholismiin kuuluu liikakäytön peittäminen uskomattoman nokkelilla selityksillä tai huumorilla.

Myös työuupumuksen sivuuttaminen on hyvin yleinen itsepetos Suomessa. "Henkilö tekee paljon töitä, huomaa olevansa innoton, ärtynyt ja uupunut - ei jaksa työelämää, muttei jaksa muutakaan elämää. Hän selittää, että tämä on väliaikaista, sivuuttaa hälytysmerkit ja jatkaa samaa viikosta toiseen, koska suorittava osa itsestä pystyy siihen", Silander kertoo.

Jos parisuhteessa menee hyvin huonosti, ja joutuu pohtimaan rakkauden puutetta kumppania kohtaan, voi iskeä turvattomuuden tunne. Kumppania ei haluaisi satuttaa, ja oletus sosiaalisesta häpeästä hirvittää. Eroamisen pelossa saattaa vältellä ristiriitoja yli sietokykynsä.

 

Itsepetoksesta voi tulla suojakätkö, jonne on helppo paeta. Siellä tunnekuorma muhii kuitenkin niin suuriin mittoihin, että se alkaa niellä liikaa energiaa. Silanderin mielestä tässäkin taustalla vaikuttaa se, onko lapsuudessa saanut kokemuksen, että voi olla oma itsensä ja vaikeita asioita ei ole peitelty.

Joskus tosiasioita ei pysty tunnistamaan neuropsykologisista syistä. Näin käy helposti, kun esimerkiksi käsittelee läheisen kuolemaa. Aivot pyrkivät edelleen pitkään paikantamaan, missä läheinen on ja milloin hänet näkee seuraavan kerran.

Kuolleen läheisen voi tuntea "energiana" samassa tilassa. Se on pohjimmiltaan aivojen suojareaktio suruun liittyviltä tunnevaihteluilta. Ihminen voi jopa nähdä kuolleen, tämä on melko yleistä, eikä se tarkoita, että jotain olisi vialla.

Surua ei kannata yrittää kontrolloida, sillä se voimistaa surun valtaa. Yleensä aivot ja mieli sopeutuvat, kun saavat aikaa, tilaa ja tukea.

Olipa haitallinen itsepetos tyypiltään mitä vain, sen katkaisee yleensä vain jokin pakottava tekijä. Esimerkiksi kriisi josta väistämättä seuraa muutos aiempaan tapaan elää ja olla.

Terveysongelmissa se saattaa olla fysiikan pettäminen tai vahva ahdistus. Työuupumuksessa täydellinen romahtaminen on viimeistään seinä, joka pakottaa katsomaan totuutta silmiin, Silander sanoo.

Hyviä herättelijöitä voi olla myös omat lapset, muu läheinen tai lääkäri. Parisuhteessa mielen itsepetos kaatuu eron mahdollisuuden noustessa esiin.

Kun itsepetos päättyy nopeasti ja pakon edessä, tuen tarve on ilmeinen. Jotta itse pääsisi ajattelussa eteenpäin, tarvitaan muita.

"Kaikki eivät ole hyviä ottamaan tukea vastaan edes hädän hetkellä. Lopputulos voi silti olla hyvä, sillä totuuteen palaaminen on myös huojentavaa ja elämän todelliset asiat voivat alkaa vaikuttaa mielenkiintoisilta", Nevalainen sanoo.

Lähteet: Referaatti Hyvä Terveys 08-2023, kuvat omat

Onko sinulla joustava mieli eli hyvä resilienssi?

 

Muotisana resilienssi tarkoittaa lähinnä joustavaa mieltä.

Resilienssi on kykyä joustaa koettelemuksista takaisin toimintakykyiseksi. Se tekee helpommaksi pärjätä arkisten stressitekijöiden,  isojen muutosten ja vastoinkäymisten kanssa.

Kaikki elämän aikaiset kokemukset muovaavat resilienssiä - varsinkin vastoinkäymiset. Ne lisäävät kehon sisäistä tietopankkia siitä, miten missäkin tilanteessa kannattaa reagoida.

Kun kaikki on aina hyvin, eikä mitään ongelmia tarvitse ratkoa, resilienssille ei ole tarvetta ja sen taito surkastuu. Se kasvaa säröistä ja traumoistakin. Se on tavallaan kehon itseluottamusta.

Ilmiötä on tutkittu 1950-luvulta asti. Joillakin on paremmat mahdollisuudet kestää kovia vastoinkäymisiä lapsesta saakka. Joku toinen on elänyt hyvin turvallisen lapsuuden, mutta romahtaa näennäisesti pienestä vastoinkäymisestä.

Jos hankaluuksia ei ole kokenut riittävästi lapsuuden ja nuoruuden aikana, niissä pärjääminen voi olla aikuisena hankalampaa. Paljon resilienssiä omaavat ihmiset tunnistavat tunteita ja niiden hyväksymistä.

Paljon resilienssiä omaavat ihmiset ovat saaneet myös apua lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Riittää, että joku on aidosti kohdannut kovia kokeneen lapsen tai nuoren niin, että hän on voinut rakentaa turvallisuuden tunnetta.

Suomalaisina meillä on totuttu selviytymään vaikeuksista sisulla. Entä miten se poikkeaa resilienssistä? Sisu yrittää puskea läpi harmaan kiven, ja resilienssi tietää, miten kivi kierretään. Resilienssi säästää voimia  niin, että ihminen pystyy säilyttämään toimintakykynsä. Sen avulla oppii tunnistamaan omat rajansa.

 

Jos resilienssiä on vähän, tunnetaitojen opettelu voi tuntua vaikealta. Moni valitsee mieluummin jatkuvassa stressissä elämisen kuin omien tunteidensa tutkimisen.

Jos kohtaa omat tunteensa, voi alkaa ymmärtää, mistä kaikesta on jo selvinnyt. Tunteiden tunnistaminen auttaa reagoimaan vastoinkäymisiin sopivalla voimalla.

Jos jokainen kriittinen sana ja arjen hankaluus tuntuu melkein maailmanlopulta, reaktio on suhteettoman raju. On paha mieli,  stressi jyllää kehossa aivan turhaan.

Kun on resilienssiä, myös onnea ja iloa voi kokea aidosti. Se ettei kaikesta stressaa kasvattaa positiivisia tunteita. Resilienssi tuo luottamuksen siihen, että elämä kantaa.

Lähteet: Kauneus&Terveys 7/21, kuvat omat

Toisto helpottaa painonhallintaa

Parempia ruokailutapoja voi kehittää samalla keinolla kuin niitä  huonompia tuli aikoinaan luotua - eli toistolla.

Meillä on tutkittua tietoa ravitsemuksesta ja ihmiskehon toiminnasta enemmän kuin koskaan. Tästä huolimattta moni tuskailee ylipainon kanssa.

Syöminen on opittua käyttäytymistä kuten kaikki muukin toiminta. Elämän aikana meille muodostuu tapoja, jotka toistuessaan vahvistuvat. Tämä pätee myös syömiseen. Kun tiettyyn tilanteeseen yhdistyy monta kertaa ruoasta saatu mielihyvä, voi syntyä voimakas automaattinen kytkös.

Näistä tavoista on mahdollista oppia pois hyödyntämällä samaa mekanismia, joka on ne synnyttänytkin, eli toistoa. Tapojen muuttaminen vaatii etenkin kärsivällisyyttä. Jos on koko aikuisikänsä jättänyt vihannekset kokonaan väliin, lautasmallin noudattamisesta ei voi millään tulla viikossa juurtunut tapa. Ei pidä luovuttaa liian helposti. Harjoittelussa auttaa, että tunnistaa, mitä hyvää terveellisistä valinnoista voi seurata.

Kun sipsien ja irtokarkkien syömisen tv:n ääressä on riittävän monta kertaa korvannut ravitsevalla iltapalalla, uusi tapa on syntynyt. On hyvä myös tiedostaa,  että karsastamme luontaisesti uusia makuja ja ruokia.

On tavallista, että syöminen kytkeytyy tunteisiin. Kun harmittaa, tulee ostettua irtokarkkeja. Tällöin tunne-elämän tarpeita käsittelee ruoan avulla. Lohtusyöminen voi hetkellisesti helpottaa oloa, ahdistusta tai alakuloa, piristää ja painaa vaikeita tunteita pois. Jos syömisestä tulee pääasiallinen tai lähes ainoa ainoa keino reagoida vaikeisiin tunteisiin, siitä muodostuu ongelma.

Vaakaa tuijottaminen ja kunnianhimoiset laihduttamistavoitteet ovat tyypillisiä sudenkuoppia elämäntapamuutosta tehdessä. Paino kyllä laskee, jos uudet tottumukset jäävät pysyviksi. Oikeastaan itseä voi onnitella hitaasta tahdista. Tutkimusten mukaan tiedetään, ettei nopea laihduttaminen ole sen paremmin terveellistä kuin kestävääkään.

Moni on tottunut siivuuttamaan kylläissyydestä kertovat signaalit. Syödessä voi tunnustella, riittäisikö tämä. Olisiko olo aterian jälkeen parempi, jos jätänkin tällä kertaa santsaamatta.

Ihmisen mieli toimii siten, että halutaan kiellettyjä asioita entistä enemmän.  Joustavuus on kestävämpää opetellessa kestävämpi suhtautumistapa kuin ehdottomuus ja ankaruus. Ei kannata esimerkiksi päättää, etten enää koskaan syö suklaata. Sen sijaan kannattaa ajatella, että syön sukalaata hetkinä, jotka itse valitsen.

Joustava suhtautumistapa sallii myös herkuttelun. Tärkeää on harjoitella kohtuutta ja kuunnella viestejä, joita keho lähettää koko ajan.  

Lähteet:  Referaatti Hyvä Terveys plus, kuvat Pexels

En syö lihaa, koska eläimillä on tunteet

Minulle on ollut aina itsestään selvää, että eläimillä on tietoisuus, tunteet ja ajatukset ja muut kognitiiviset kyvyt. Tämä oli yksi syy, miksi lopetin lihan syönnin 36 vuotta sitten. Vastustin myös teholihatuotantoa. Ja sitä että lopuksi murhataan viaton eläin. Kaikki eläimet ovat kavereita.  Kasvisruokavalio on eettinen ja ekologinen, koska se rasittaa ympäristöä paljon, paljon vähemmän kuin teholihantuotanto.

Eläinten käyttäytymisestä ja kasvoista näkee, milloin ollaan tyytyväisiä, iloisisa, surullisia, milloin ajatellaan ja pohditaan ehkä hyvin syvällisiäkin...

Meidän Kille-kissa on ollut hyvin surullinen ystävänsä Siiri-kissan katoamisen jälkeen. Hän ei syö kunnolla, ei käy ulkona ja nukkuu paljon. Kasvoilla on hyvin murheellinen ilme.

Olen aina arvaillut, että hyönteisilläkin on tietoisuus. En tapa kärpäsiä, hyttysiä,  hirvikärpäisiä, hämähäkkejä ja muita hyönteisiä.

Käsitystäni vahvisi Queen Mary-yliopiston tutkimus. Tutkimuksen mukaan hyönteinen tuntee kipua.Hyönteisillä on monia muitakin taitoja. Mehiläiset ymmärtävät lukumääriä ja jopa nollan käsitteen.

Kimalaisilta tutkijat ovat aiemmin tunnistaneet käyttäytymistä, joka voi liittyä pelkoon. Kun kimalainen pelastautuu täpärästi hämähäkin hyökkäykseltä, sen käytös muuttuu pitkäksi aikaa. Päiviä sen jälkeen se pelkää jokaista kukkaa.

Lähteet: Helsingin Sanomat 30.8.2022, kuvat Pexels

Keskusteluälykkyyttä paineisessa tilanteessa voi opetella

 

Lamaannutko, kun keskustelu kiihtyy? Vai jyräätkö mielipiteelläsi muiden yli? Työpsykologian tohtori Helena Åhman kertoo, miten paineen alla oppii keskustelemaan rakentavasti.

Työelämässä voi joutua haastaviin ja paineisiin keskusteluihin. Ne saattavat valvottaa etukäteen, hermostuttaa ja jopa pelottaa. Kiihkeiden keskusteluiden käymiseen voi harjaantua. Se vaatii taitoa, jota kutsutaan keskusteluälykkyydeksi.

Keskusteluälykkyys on sitä, että rohkenee ottaa vaikeatkin aiheet puheeksi ja osaa tulkita, miten ja milloin se kannattaa tehdä. Se on tilanneälykkyyttä, miten esittää oma näkemys jyräämättä muita, milloin olla äänessä ja milloin kuunnella. Keskusteluälykkyyttä on kyky vaikuttaa omaan ja toisen tunnetilaan keskustelun aikana.  

Helena Åhman esittelee keinoja kehittää omaa keskusteluälykkyyttä:

Tunnista, miten toimit paineen alla

Miten reagoit, kun joudut vaikeaan tilanteeseen? Miltä kehossa tapahtuu? Millaiseksi äänensävysi  muuttuu?

Vaikeissa aiheissa emme yleensä pelkää asiaa, josta pitäisi keskustella, vaan tunnereaktiota, jonka keskustelu saa aikaan toisessa tai itsessämme. Murehdimme etukäteen, ettemme osaa esittää asiaa tai kenties menetämme tilanteen hallinnan. Pohdimme, hyökkääkö toinen tai kuka loukkaantuu ja mistä.

Pohdinta ja arvailu etukäteen vie paljon energiaa. Sen takia myös monia keskusteluja jää käymättä.

Jos ihmisellä on taitoa kohdata kaikenlaiset tunteet, haastava keskustelu menee yleensä aivan hyvin.

Siihen, miten kukin sietää vaikeita vuorovaikutustilanteita vaikuttavat persoonallisuudenpiirteet, lapsuudenperheessä saadut mallit ja aiemmat elämänkokemukset.

Tapaa reagoida paineen alla voi muuttaa - mutta vain jos sen tunnistaa. Rankassakin keskustelussa voi oppia tuntemaan olonsa turvalliseksi ja siedettäväksi. Kun huomio ei ole vain itsessä ja omissa epävarmuuksissa, mieli vapautuu tilanteen ja keskustelukumppanin havainnoimiseen.  

Tee toisen olosta turvallinen

Tunnelmaan ja tilanteeseen voi vaikuttaa paitsi sillä, mitä sanoo, myös sillä, miten sanoo. Äänestä kuuluu, onko kiinnostunut ja läsnä. Eleistä huomaa, kuunteleeko, vai ajaa omaa asiaansa. Rentous tarttuu, mutta niin tarttuu kireyskin.

Vaikka olisi keskustelukumppanin kanssa eri mieltä, on tärkeää saada hänet tuntemaan, että olette samalla puolella - etsitte yhteistä ratkaisua.

Nyrkkisääntönä voi pitää, että keskusteluun on hyvä tuoda suoruutta ja myötätuntoa sopivassa suhteessa.

Lähteet: referaatti Helsingin Sanomat 3.6.2021, kuvat Pixabay

Yliluottamusharha koronan aikaan

Me ihmiset emme ole niin järjellisiä olentoja kuin kuvitellaan, meihin vaikuttavat muun muassa myös tunteet ja asenteet.

Ihmisillä on myös taipumusta luottaa liikaa omaan ja toisten kykyyn noudattaa suosituksia.

Uskotaan, että olemme turvassa tartunnoilta ja että juuri meille tutut ihmiset käyttäytyvät järkevästi. Elämme omassa kuplassa ja ajattelemme, että se on turvallinen. Tässä on kyseessä niin sanottu yliluottamusharha.

Samasta ilmiöstä kertoo esimerkiksi tutkimustulos, jonka mukaan 80 prosenttia amerikkalaisista autoilijoista uskoo olevansa keskimäärin parempia kuskeja kuin muut.

Ihmisen mieli hakeutuu kohti sellaista, mikä palkitsee heti. Kun koronatartuntoja ehkäisevät varotoimet tuottavat ylimääräistä hankaluutta, on helpompaa mennä sieltä, missä aita on matalin. Voi uskotella itselleen, että vaaraa ei ole. Näin unohdetaan käsien pesu, turvavälit ja maski julkisissa tiloissa.

Tunteilla on suuri rooli koronan aikaan. Ne nousevat pintaan erityisesti silloin, kun ihmiset alkavat olla väsyneitä ja turhautuneita elämään rajoitusten mukaan.

Tutkijat ovat havainneet, että kriisiaikoina eri ryhmien välisillä ristiriidoilla on taipumus kasvaa. Suomessakin on noussut esiin koronaan liittyviä salaliittoteorioita.

Mitä enemmän yhteiskunnassa on huolta, pelkoa ja epävarmuutta sitä hanakammin asioille haetaan selityksiä, joihin on helppo takertua.

Salaliittoteorioihin uskovat ihmiset tuntevat kuuluvansa ylivertaiseen porukkaan, jolla on hallussaan salaista tietoa, toisin kuin "idiootella, jotka istuvat metrossa tai bussissa maski naamalla". Tämän "tiedon" avulla porukka uskoo jäävänsä henkiin ja pelastuvansa.

Miten yliluottamusharha pitäisi ottaa huomioon koronalta suojautumisessa? Yleensä ajatellaan, että tiedon jakaminen ja valistus ovat parhaat keinot vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen. Tällöin kuitenkin ylenkatsomme tunteita ja toisten ihmisten vaikutusta omaan käyttäytymiseemme. Omien tunteiden tunnistaminen olisi tärkeää erityisesti silloin, kun ne kiilaavat järjen edelle.

Esimerkiksi koronarokotuksiin liittyvien pelkojen hälvetämisessä tietoa tehokkaampi keino voi olla vakuuttavan esikuvan antama malli. Esimerkiksi presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin ovatkin kertoneet ottavansa rokotuksen heti, kun heidän vuoronsa tulee.

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.12.2020, kuvat omat

Herkkujen ahmimisesta

 

Luulisin, että moni meistä ahmii satunnaisesti herkkuja, ja vasta sitten kun ahmiminen on melkein säännöllistä, voidaan puhua ahmintahäiriöstä.

Kaksikymppisenä Minja-Tiina Kaistinen teki joka aamu saman päätöksen: tänään hän ei syö. Hän oli ylipainoinen ja yritti laihduttaa.

Aamupäivisin päätöksessä oli helppo pysyä. Opiskelu piti kiireisenä. Iltapäivällä tuli jo nälkä ja sen seurassa ahdistus. Mitä kovemmaksi nälkä kasvoi sitä enemmän Minja-Tiina ajatteli ruokaa.

Loppuiltapäivästä nälkä ja ahdistus muuttuivat sietämättömiksi, ja hän muutti mielensä: vielä tänään saisi ahmia. Tänään on viimeinen kerta.

Ruokakaupassa Minja-Tiina keräsi häpeillen ostoskorin täyteen herkkuja. Kotona hän söi kaiken. Syödessä ahdistus ja muut hankalat tunteet rauhoittuivat. Oli vain ruoka. Hän kertoo: "Ahmintaani leimasi valtava kiire. Pelkäsin, että joku saisi selville tai että ruoka loppuisi kesken ennen kun saavutan turran olon."

Minja-Tiina söi, kunnes nukahti. Aamulla hän tunsi häpeää ja itseinhoa ja päätti taas, että tänään en syö.

Ahminta on mielen sairaus, jota kuitenkin usein hoidetaan laihdutuskuureilla. Vuonna 1959 amerikkalainen psykiatri Albert Stungard julkaisi artikkelin, joka kertoi ylipainon taustoista. Se oli ensimmäinen kerta, kun tieteellisessä julkaisussa mainittiin binge eating eli ahminta.

Stungard oli havainnut, että yksi ylipainon syistä oli hillitön ruoan ahmiminen. Ihminen syö suuren määrän ruokaa "orgiastisella tavalla". Nykyisin tiedetään, että Stungardin kuvailema ilmiö on ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED).

Ahmintahäiriö on siis mielen sairaus, jonka taustalla vaikuttavat esimerkiksi ahdistus ja tunteiden käsittelyn ongelmat. Ahminta on keino hallita vaikeita tunteita ja säädellä stressiä.

Yhdysvalloissa ahmiminen on yleisin syömishäiriö ja Suomessakin tavallisin niin sanotuista epätyypillisistä syömishäiriöistä.

Ahminnasta kärsivä ihminen voi ajatella, että hänen itsekurissaan on vikaa, koska hän ei voi hallita syömistään. Sitten aloitetaan tiukka laihdutuskuuri. Ei selvitetä ahmimisen syitä vaan aletaan rajoittaa syömistä, ja noidankehä on valmis.

On havaittu, että laihduttaminen on merkittävä syy ahmintahäiriön puhkeamiseen. Mitä enemmän ihminen rajoittaa syömistään, sitä todennäköisemmin se riistäytyy jossakin vaiheessa hallinnasta. Ahmintahäiriön taustalla ei siis aina ole psykologista kuormitusta, vaan raju laihduttaminen itsessään voi laukaista häiriön.

Alakouluikäisenä Minja-Tiina kävi lääkärintarkastuksessa, ja lääkäri huomautti ylipainosta. Hän antoi ohjeeksi hillitä syömistä. Minja-Tiina talletti sanat visusti muistiinsa. Jo siis varhain suhde syömiseen ja painoon alkoi kiertyä kuristavaan solmuun. Koulupäivän jälkeen hän alkoi katsoa televisiota ja ahmia samalla ikään kuin nollasi päivän kuormituksen ja pahan olon.

Husin Syömishäiriöyksikössä työskentelevä psykologi Katarina Meskanen sanoo ahmintahäiriön hoidosta:"Ensimmäinen askel on se, että pitää lopettaa kuuriluontoinen laihdutteleminen ja luopua vähitellen ruokaan liittyvistä jyrkistä säännöistä.- - - Niin kauan kun laihduttaa ja kieltää itseltään asioita, ajautuu ahmimaan. - - - Jos on aina ajatellut, että paino pysyy kurissa vain säännöillä ja kurittamisella, voi olla vaikea uskoa, että tiukoista säännöistä luopumalla suhde ruokaan alkaa normalisoitua."

Toinen tärkeä asia on säännöllisen ruokarytmin opetteleminen. Kun ei ole koko ajan nälkä, ruokaan liittyvä pakkoajattelu vähenee.  

Ihmiset saattavat ahmia myös tylsyyteen, kiireen aiheuttamaan stressiin tai ihmissuhdeahdistukseen. Joskus ongelmat ovat niin syvällä itsetunnossa, että ammattiapua tarvitaan. Kun löydetään syyt, löydetään myös keinot.

Minja-Tiinan paraneminen alkoi vasta, kun hän meni mukaan ahminnasta kärsivien vertaistukiryhmiin. Niissä hän oppi istumaan tunteittensa kanssa ja sanoittamaan niitä.

Hänen ahminnasta parantuminen ei käynyt hetkessä ja helposti. Hiljalleen sen tilalle alkoi tulla uusia asioita. Minja-Tiina löysi vertaistukiryhmistä uusia ystäviä, alkoi käydä työväenopiston kursseilla ja löysi mielenkiinnon kohteita, jotka eivät liity painoon tai ulkonäköön.

  

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.9.2020, kuvat omat

Kiireen tunteesta voi päästä eroon

Näin väittää psykoterapeutti Tarja Nummelin. Hän sanoo:"Kiireen tunne syntyy siitä, että ihminen kokee, ettei ehdi tehdä asioita määrätyssä ajassa. Tilanne voi olla todellinen ja liittyä esimerkiksi työhön, mutta se voi olla myös mielikuvissa luotu kiireen tunne."

Ihminen voi myös asettaa itselleen ylimitoitettuja vaatimuksia. Tällöin hän hakee hyväksytyksi tulemisen tunnetta suorituksilla. Jos tämä malli on omaksuttu jo lapsuudessa, siitä on tullut osa persoonaa.

Varhaiset kehityskokemukset vaikuttavat stressinsäätelytaitoihin. Jos lapsena esimerkiksi voimakkaat tunteet eivät ole olleet sallittuja, lapsi oppii tukahduttamaan ne. Aikuisena sama ihminen voi piilottaa tunteensa kiireeseen.

Kiire voi olla merkki pitkäkestoisesta stressistä, joka on synnyttänyt ahdistus-, masennus- ja uupumusoireita, jotka taas ylläpitävät sisäistä vaatimusta. Tällöin ihminen on hyvin väsynyt, mutta vaatii itseltään samoja asioita kuin ollessaan hyvissä voimissa.

Pitkäaikainen sressi syö mielen kimmoisuutta. Tämän seurauksena on psyykkisiä ja fyysisiä oireita, esimerkiksi unettomuutta, ahdistusta, keskittymisvaikeuksia ja verenpaineen nousua.

Jossakin vaiheessa tilanne kriisiytyy ja on pakko pysähtyä, mutta siihen voi mennä jopa vuosikymmeniä, sillä tottumus on selviytymismekanismimme.

Miten siis päästä liiasta kiireestä?

Kiireen syiden kartoittaminen lähtee tunteiden tunnistamisesta, käsittelystä, nimeämisestä. Mitkä tunteet aiheuttavat kiirettä? Kun tunnistaa nämä tunteet, saa tietää, mitä tarvitsee. Jos tuntee itsensä väsyneeksi, lepo on tarpeen. Silloin tavoitteita pitää höllentää.

Kannattaa etsiä sopiva rentoutumiskeino. Se voi olla mikä tahansa hengitysharjoituksista saunomiseen. Riittävä yöuni, terveellinen ravinto, liikunta, ihmissuhteitten vaaliminen, rentouttavat harrastukset ja vapaa-aika auttavat pitkäkestoisen hyvän olon tunteen saavuttamista. Kannattaa huolehtia, että aikaa jää myös pelkälle olemiselle.

Lisäksi olisi hyvä tehdä arkea helpottavia järjestelyjä. Myös somen käyttötottumisten arviointi on tärkeää. Jatkuva viestivalppaus kuluttaa ihmistä ja häiritsee keskittymistä ja rentoutumista.

Huonosta olosta kannattaa kertoa. Jos puhuminen on vaikeaa, voi kirjoittaa päiväkirjaa. Kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia. Se voi saada alitajunnan avautumaan ja työstämään asioita.

Pienet hiljaisuuden hetket päivällä auttavat aivoja palautumaan. Omia elämänarvoja ja ajankäyttöä on hyvä tarkastella aika ajoin. Pystynkö antamaan aikaa asioille, joista nautin?

Elämään liittyy keskeneräisyys, ja tekemättömien töiden lista on loputon. On hyvin tärkeää, että löytää sellaisen suhteen itseen ja elämään, että oppii sietämään keskeneräisyyttä. Se on tärkeä osa stressinhallintaa, tunnetaitoja ja sitä voi kehittää läpi elämän.

Tämä postaus on kirjoitettu uudella bloggerohjelmalla, enkä voinut kerrassaan mitään tekstikoon muuttumisille. Mutta kyllä tämä tästä vähitellen opitaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.9.2020, kuvat omat