Herkku, mättö, höttö

 

"Nyt tuli kyllä syötyä niin paljon, että täytyy  lähteä illalla lenkille."

Kukapa ei olisi kuullut vastaavaa lausahdusta ruokapöydässä ja tai itse ajatellut "hyvittävänsä" hampurilaisen hölkkäämällä tai salilla.

"Herkuttelin viikonlopppuna, joten nyt en voi ottaa jälkkäriä. Syötpä sinä paljon/vähän? Miten sinä tuollaista epäterveellistä mättöä syöt! Itsehän olen ollut puoli vuotta karkkilakossa. En syö hiilareita, koska ne lihottavat."

Tämäkin on tuttua puhetta. Kun ympärillä olevaa ruokapuhetta pysähtyy pohtimaan tarkemmin, alkaa ihmetyttää: Kenelle ja miksi selittelemme syömisiämme?

"Ruokapuhe ei ole pelkästään ääneen lausuttua, vaan myös puhetta itselle omassa mielessä. Se on sitäkin, mitä sanotaan rivien välissä, vihjataan tai jätetään sanomatta", psykologi Katarina Meskanen sanoo.

Taustalla voi kuulua tiettyjen ruokien tuomitsemista, pyrkimystä liialliseen kuriin ja nuhteeseen tai lihomisen pelkoa ja syömisen suorittamista.

Jutun alun esimerkeissä Meskanen tunnistaa ajatusmallin, jossa ruoka on jotain, joka täytyy ansaita:pitää treenata, jotta voi syödä tai syöminen on ikään kuin nollattava treenaamalla.

"Kaupankäynti syömisillä, erilaiset säännöt tai "ryhtiliikkeet" eivät kuulu tasapainoiseen ruokasuhteeseen"; Meskanen sanoo.

Tällaisen puheen toistuminen ympärillä luo sääntöjä siitä, miten "kunnon ihminen" syö. Tämän vuoksi päädymme selittelemään syömisiämme tai syömättä jättämisiämme toisillemme. Tämä kuulostaa ehkä harmittomalta, mutta pitää yllä haitallista ruokapuhetta.

Arkisella ruokapuheella on suuri vaikutus. Meskasen korvaan särähtävät esimerkiksi sanat "roskaruoka", "höttöhiilarit" "sallittu tai kielletty" herkku.

"Kieli luo mieltä. Se miten puhumme ruuasta ääneen tai mielessämme, luo todellisuutta."

Jos oma sisäinen puhe on hyvin ankaraa, syömisestä katoaa rentous ja nautinto. Paine tehdä oikeita vaihtoehtoja voi olla valtava.

"Esimerkiksi "höttöhiilareista" puhuminen luo mielikuvaa, että vaikkapa valkoista pastaa ei saisi syödä lainkaan." Valkoinen pasta ei ole yhtä ravitsevaa kuin täysjyväpasta, mutta sekin voi mahtua tasapainoiseen ruokavalioon. Roskaruuasta puhumalla taas tulee verranneekseen ruokaa roskaan. "Ruoka on ruokaa, ei sen pitäisi  sisältää arvolatausta."

10 keinoa syödä puhtaasti! Muuta ruokavaliosi puhtaammaksi!

Tällaisiin kehotuksiin törmää muun muassa somessa ja mainoksissa. Se on yksi aikamme trendeistä "syödä puhtaasti", eikä sitä ihannoivalta ruokapuheelta voi välttyä.

"Kun saman asian kuulee jatkuvasti, se alkaa tuntua tavanomaiselta tavalta ajatella", Meskanen sanoo.

On iso riski, että syöminen häiriintyy, jos lähtee toteuttamaan jonkinlaista "puhdasta" tai täydellistä syömistä. Se ohjaa ajattelemaan, että kun syö puhtaasti ja terveellisesti, on puhdas ja terve. Jos sattuu syömään toisin, herää syyllisyyden ja häpeän tunteita.

Vaikka tiukkia ruokasääntöjä onnistuisikin noudattamaan, ne tuskin tuovat onnellisuutta. On huolestuttavaa, jos tuntee hyvää oloa vain silloin, kun saa syömisensä toteutettua "puhtaasti" ja "täydellisesti".

Meskasen mukaan puhuu ravitsevasta ruuasta, joka on myös polttoaine kehollemme ja myös arjen nautinto.

"Vihdoinkin perjantai. Nyt voi hakea kotiin pitsaa."

Mutta miksi tarvitaan tietty viikonpäivä oikeuttamaan jokin ruoka? Miksi pitsaa ei voisi syödä vaikka maanantaina?

"Ihan jokaisen on hyvä miettiä, miten puhuu ruuasta. Se voi paljastaa paljon siitä, onko ruokasuhde tasapainossa", Meskanen sanoo.

Onko muun muassa perjantaipitsa palkinto, raskaan viikon raatamisella ansaittu? Siinä ei ole sinänsä mitään pahaa, Meskanen sanoo. Mutta jos ruoka on ainoa tapa palkita itsensä ja kokea mielihyvää, arkielämässä ei ehkä ole tarpeeksi muita mielihyvän lähteitä.

Herkkujen syömistä tai minkään muunkaan ruuan syömistä ei tarvitse selitellä on Meskasen yksinkertainen ohjenuora.

"Omia tai muiden ruokavalintoja ei ylipäätään ole tarvetta kommentoida. Jokaisella on oikeus ruokarauhaan riippumatta siitä, mitä syö."

Tietoisuus ruokapuheen merkityksestä kasvaa koko ajan, ja se on hyvä asia. Riittää, että on huomaavainen ja ymmärtää, että huoletonkin heitto voi olla toisen korvaan ahdistava.Ruokasuhteen häiriöt ovat hyvin yleisiä, emmekä voi päällepäin tietää, kuka kamppailee ruokasuhteensa kanssa.

Omaa sisäistä ruokapuhetta ja ajatuksia kannattaa muovata joustavampaan ja sallivampaan suuntaan.

"Sen sijaan, että miettii, onko jokin ruoka puhdasta, sallittua tai omien ruokasääntöjen mukaista, voi pohtia, onko se hyvältä maistuvaa, värikästä ja kauniisti katettu. Söinkö yhdessä muitten kanssa ja tuliko minulle hyvä olo", Meskanen sanoo.

Oma hyvinvointi lisääntyy, jos ruoka tai syöminen eivät ole suorite, vaan nautinto itsessään.

Lähteet: Hyvä Terveys 11/2024, kuvat Pixabay

Seksibileet

 

Osallistujat saapuvat yksi kerrallaan iltapäivällä, ja kaikkia jännittää. Paikan päälle bileiden järjestäjät on halunnut luoda kodikkaan ja rennon tunnelman. Tarjolla on ruokaa ja teetä. Järjestäjät kannustavat syömään, jotta jaksaa koko yön.

Kun kaikki ovat paikalla, käydään läpi säännöt, joihin kuuluvat muun muassa päihteettömyys, tapahtuman tallennuskielto ja tietynlainen luonnollisuus. Kenenkään ei esimerkiksi odoteta ajavan karvoitustaan,  ja bileisiin saa tulla, vaikka olisi kuukautiset.

Sitten on vuorossa esittelykierros. Jokainen kertoo itsestään, millaista ehkäisyä haluaa käyttää ja milloin on viimeksi testauttanut seksitaudit.

Myös ein sanomista harjoitellaan. Järjestäjien mielestä nyky-yhteiskunnassa ihmisten on ylipäänsä vaikea asettaa rajoja. Tämän vuoksi on hyvä opetella kieltämään toista hyvin selkeästi: Ei, en halua näin.

Meditatiivisista harjoituksista, muun muassa hiljentymisestä ja itsensä kuuntelusta, siirrytään vähitellen vapaan leikin pariin. Vapaa leikki tarkoittaa seksiä. Jokainen osallistuja päättää itse, miten ja kenen kanssa sitä harrastaa.

Näin orgioita kuvailee helsinkiläinen Maija, joka on kolmekymppinen, perheellinen, vakityössä ja osallistunut orgioihin kolmesti. Hän sanoo:"Kun maanantaina menee töihin, kaikki tuntuu vielä viikonlopun orgioiden jäljiltä ihmeelliseltä ja kauniilta." Mutta kun kahvitaolla puhutaan viikonlopun tapahtumista, ei Maija usko melko perinteisen työyhteisön olevan vielä valmis kuulemaan sitä, miten ihanaa on ollut rakastella kellon ympäri monien eri ihmisten kanssa.

Historiallisesti orgiat viittaavat antiikin Kreikkaan, jossa ne olivat palvontamenoja, säädyttömyyttä, viinin juontia.  Länsimaisessa kulttuurissa kenties tunnetuimpia seksibileiden kävijöitä ovat 1960-luvun swingersit eli parinvaihtajat. Yhdysvalloissa swingaukseen on liittynyt ajatus, että omaa parisuhdetta piristetään ja vahvistetaan. Nykyisin seksibileissä on myös naimattomia ihmisiä, jotka haluavat lähinnä piristää itseään.

Suomessa ei ole toistaiseksi tutkittu sitä, kuinka paljon seksibileitä järjesteään ja kuinka moni käy niissä, mutta seksibileitä järjestää useat tahot.

Aihetta on tutkittu asenteiden näkökulmasta: Väestöliiton Finsex-tutkimuksesta käy ilmi, että vuonna 2015 ryhmäseksiä ja parinvaihtoa piti perverssinä lähes puolet naisista ja 33 prosenttia miehistä.

Yksi lempeiden orgioiden järjestäjä 38-vuotias Aura kertoo: "Maailma tarvitsee erilaisia seksuaalisen ilmaisun tapahtumia. Me keskitymme henkisyyteen ja emotionaaliseen yhteyteen ihmisten välillä."

Lempeissä orgioissa on osallistujia 15. Yleensä osallistujat eivät tunne toisiaan, siksi pidetään viittätoista osallistujaa enimmäismääränä ryhmäytymisen kannalta.

Aura kertoo, että ihmiset eivät lähde orgioista vain seksuaalisesti tyydytettyinä vaan myös himpun verran henkisesti kasvaneina.

Lähteet: Referaatti Helsingin Sanomat 8.10.2022, kuvat Pixabay

Herkkujen ahmimisesta

 

Luulisin, että moni meistä ahmii satunnaisesti herkkuja, ja vasta sitten kun ahmiminen on melkein säännöllistä, voidaan puhua ahmintahäiriöstä.

Kaksikymppisenä Minja-Tiina Kaistinen teki joka aamu saman päätöksen: tänään hän ei syö. Hän oli ylipainoinen ja yritti laihduttaa.

Aamupäivisin päätöksessä oli helppo pysyä. Opiskelu piti kiireisenä. Iltapäivällä tuli jo nälkä ja sen seurassa ahdistus. Mitä kovemmaksi nälkä kasvoi sitä enemmän Minja-Tiina ajatteli ruokaa.

Loppuiltapäivästä nälkä ja ahdistus muuttuivat sietämättömiksi, ja hän muutti mielensä: vielä tänään saisi ahmia. Tänään on viimeinen kerta.

Ruokakaupassa Minja-Tiina keräsi häpeillen ostoskorin täyteen herkkuja. Kotona hän söi kaiken. Syödessä ahdistus ja muut hankalat tunteet rauhoittuivat. Oli vain ruoka. Hän kertoo: "Ahmintaani leimasi valtava kiire. Pelkäsin, että joku saisi selville tai että ruoka loppuisi kesken ennen kun saavutan turran olon."

Minja-Tiina söi, kunnes nukahti. Aamulla hän tunsi häpeää ja itseinhoa ja päätti taas, että tänään en syö.

Ahminta on mielen sairaus, jota kuitenkin usein hoidetaan laihdutuskuureilla. Vuonna 1959 amerikkalainen psykiatri Albert Stungard julkaisi artikkelin, joka kertoi ylipainon taustoista. Se oli ensimmäinen kerta, kun tieteellisessä julkaisussa mainittiin binge eating eli ahminta.

Stungard oli havainnut, että yksi ylipainon syistä oli hillitön ruoan ahmiminen. Ihminen syö suuren määrän ruokaa "orgiastisella tavalla". Nykyisin tiedetään, että Stungardin kuvailema ilmiö on ahmintahäiriö (binge eating disorder, BED).

Ahmintahäiriö on siis mielen sairaus, jonka taustalla vaikuttavat esimerkiksi ahdistus ja tunteiden käsittelyn ongelmat. Ahminta on keino hallita vaikeita tunteita ja säädellä stressiä.

Yhdysvalloissa ahmiminen on yleisin syömishäiriö ja Suomessakin tavallisin niin sanotuista epätyypillisistä syömishäiriöistä.

Ahminnasta kärsivä ihminen voi ajatella, että hänen itsekurissaan on vikaa, koska hän ei voi hallita syömistään. Sitten aloitetaan tiukka laihdutuskuuri. Ei selvitetä ahmimisen syitä vaan aletaan rajoittaa syömistä, ja noidankehä on valmis.

On havaittu, että laihduttaminen on merkittävä syy ahmintahäiriön puhkeamiseen. Mitä enemmän ihminen rajoittaa syömistään, sitä todennäköisemmin se riistäytyy jossakin vaiheessa hallinnasta. Ahmintahäiriön taustalla ei siis aina ole psykologista kuormitusta, vaan raju laihduttaminen itsessään voi laukaista häiriön.

Alakouluikäisenä Minja-Tiina kävi lääkärintarkastuksessa, ja lääkäri huomautti ylipainosta. Hän antoi ohjeeksi hillitä syömistä. Minja-Tiina talletti sanat visusti muistiinsa. Jo siis varhain suhde syömiseen ja painoon alkoi kiertyä kuristavaan solmuun. Koulupäivän jälkeen hän alkoi katsoa televisiota ja ahmia samalla ikään kuin nollasi päivän kuormituksen ja pahan olon.

Husin Syömishäiriöyksikössä työskentelevä psykologi Katarina Meskanen sanoo ahmintahäiriön hoidosta:"Ensimmäinen askel on se, että pitää lopettaa kuuriluontoinen laihdutteleminen ja luopua vähitellen ruokaan liittyvistä jyrkistä säännöistä.- - - Niin kauan kun laihduttaa ja kieltää itseltään asioita, ajautuu ahmimaan. - - - Jos on aina ajatellut, että paino pysyy kurissa vain säännöillä ja kurittamisella, voi olla vaikea uskoa, että tiukoista säännöistä luopumalla suhde ruokaan alkaa normalisoitua."

Toinen tärkeä asia on säännöllisen ruokarytmin opetteleminen. Kun ei ole koko ajan nälkä, ruokaan liittyvä pakkoajattelu vähenee.  

Ihmiset saattavat ahmia myös tylsyyteen, kiireen aiheuttamaan stressiin tai ihmissuhdeahdistukseen. Joskus ongelmat ovat niin syvällä itsetunnossa, että ammattiapua tarvitaan. Kun löydetään syyt, löydetään myös keinot.

Minja-Tiinan paraneminen alkoi vasta, kun hän meni mukaan ahminnasta kärsivien vertaistukiryhmiin. Niissä hän oppi istumaan tunteittensa kanssa ja sanoittamaan niitä.

Hänen ahminnasta parantuminen ei käynyt hetkessä ja helposti. Hiljalleen sen tilalle alkoi tulla uusia asioita. Minja-Tiina löysi vertaistukiryhmistä uusia ystäviä, alkoi käydä työväenopiston kursseilla ja löysi mielenkiinnon kohteita, jotka eivät liity painoon tai ulkonäköön.

  

Lähteet: Helsingin Sanomat 10.9.2020, kuvat omat

Yhteiskunta opettaa meidät häpeämään tunteita

Näin väittää psykologi, tunnetaitojen opettaja Heidi Livingston. Jos Suomessa joku alkaa itkeä muiden nähden, tapana on pyytää anteeksi. Tämä kertoo siitä, että sosiaaliset säännöt säätelevät tunteiden näyttämistä.

Yhteiskunnan pitäisi suhtautua tunteisiin sallivammin, koska on hyvä tietää, että kaikista tunteista on hyötyä. Tunteen takana on aina jokin tarve. Kun oppii ymmärtämään tunteita, oppii tunnistamaan tarpeensa. Se on tärkeää, koska tunteiden tukahduttaminen on yhteydessä moniin mielenterveyshäiriöihin.

Jotta tunteiden häpeämisen kulttuuri ei siirtyisi sukupolvelta toiselle, vanhempien kannattaisi ottaa huomioon, miten omiin ja lapsen tunteisiin suhtautuu.

Nykyisin suhde tunteisiin on ristiriitainen. Toisaalta ajatellaan, että tunteet on tärkeä kokea ja ilmaista, toisaalta normit rajoittavat tunteiden ilmaisua.

Muun muassa esiintymistilanteiden jännitys näkyy fyysisinäkin oireina esimerkiksi käsien vapinana tai punasteluna. Jännittäminen ja jännitysoireet kuuluvat esiintymistilanteeseen ja ovat aivan tavallisia. Silti esiintymisjännityksestä ei oikein uskalleta puhua. Ja käsien vapina koetaan jonkinlaisena epäonnistumisena, vaikka kyse on vain tunteen ilmaisusta.

Jotta lapsi oppisi käsittelemään tunteitaan, tarvitaan tunnetaitoja. Tämä tarkoittaa kykyä tunnistaa ja nimetä tunteitaan ja taitoa säädellä ja ilmaista niitä rakentavasti.

Aikuisten maailmassa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, ettei ala huutaa työkaverille kokouksessa, mutta ei toisaalta tukahduta suuttumustaan. Siitä voi vaikka jälkeenpäin keskustella työkaverin kanssa.

Jotta lapsi oppii tunnetaitoja, tarvitaan apua vanhemmalta. Vanhempi voi opettaa lasta sanoittamaan tunteitaan. Kun lapsi saa raivokohtauksen siitä, että joutuu pukemaan kuravaatteet, vanhempi voi sanoa, että huomaan, että sinua suututtaa, kun joudut pukemaan kuravaatteet. Sen jälkeen vanhempi auttaa lasta säätelemään tunnetta. Monesti se tarkoittaa sitä, että ollaan lapsen lähellä ja odotetaan, kunnes raivo laantuu.

Aikuisesta voi tuntua, että lapsi hermostuu joskus pienistä asioista. Lapsen ymmärtämistä helpottaa se, että samastuu lapsen kokemaan tunteeseen. Miltä itsestä tuntuu, kun asiat eivät suju niin kun on toivonut?

Lähteet: Helsingin Sanomat 29.8.2019, kuvat Pixabay