Onko sinulla joustava mieli eli hyvä resilienssi?

 

Muotisana resilienssi tarkoittaa lähinnä joustavaa mieltä.

Resilienssi on kykyä joustaa koettelemuksista takaisin toimintakykyiseksi. Se tekee helpommaksi pärjätä arkisten stressitekijöiden,  isojen muutosten ja vastoinkäymisten kanssa.

Kaikki elämän aikaiset kokemukset muovaavat resilienssiä - varsinkin vastoinkäymiset. Ne lisäävät kehon sisäistä tietopankkia siitä, miten missäkin tilanteessa kannattaa reagoida.

Kun kaikki on aina hyvin, eikä mitään ongelmia tarvitse ratkoa, resilienssille ei ole tarvetta ja sen taito surkastuu. Se kasvaa säröistä ja traumoistakin. Se on tavallaan kehon itseluottamusta.

Ilmiötä on tutkittu 1950-luvulta asti. Joillakin on paremmat mahdollisuudet kestää kovia vastoinkäymisiä lapsesta saakka. Joku toinen on elänyt hyvin turvallisen lapsuuden, mutta romahtaa näennäisesti pienestä vastoinkäymisestä.

Jos hankaluuksia ei ole kokenut riittävästi lapsuuden ja nuoruuden aikana, niissä pärjääminen voi olla aikuisena hankalampaa. Paljon resilienssiä omaavat ihmiset tunnistavat tunteita ja niiden hyväksymistä.

Paljon resilienssiä omaavat ihmiset ovat saaneet myös apua lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Riittää, että joku on aidosti kohdannut kovia kokeneen lapsen tai nuoren niin, että hän on voinut rakentaa turvallisuuden tunnetta.

Suomalaisina meillä on totuttu selviytymään vaikeuksista sisulla. Entä miten se poikkeaa resilienssistä? Sisu yrittää puskea läpi harmaan kiven, ja resilienssi tietää, miten kivi kierretään. Resilienssi säästää voimia  niin, että ihminen pystyy säilyttämään toimintakykynsä. Sen avulla oppii tunnistamaan omat rajansa.

 

Jos resilienssiä on vähän, tunnetaitojen opettelu voi tuntua vaikealta. Moni valitsee mieluummin jatkuvassa stressissä elämisen kuin omien tunteidensa tutkimisen.

Jos kohtaa omat tunteensa, voi alkaa ymmärtää, mistä kaikesta on jo selvinnyt. Tunteiden tunnistaminen auttaa reagoimaan vastoinkäymisiin sopivalla voimalla.

Jos jokainen kriittinen sana ja arjen hankaluus tuntuu melkein maailmanlopulta, reaktio on suhteettoman raju. On paha mieli,  stressi jyllää kehossa aivan turhaan.

Kun on resilienssiä, myös onnea ja iloa voi kokea aidosti. Se ettei kaikesta stressaa kasvattaa positiivisia tunteita. Resilienssi tuo luottamuksen siihen, että elämä kantaa.

Lähteet: Kauneus&Terveys 7/21, kuvat omat

Seksuaalisesta haluttomuudesta

 

"Lasten syntymän jälkeen seksi on muuttunut inhottavaksi. Mikään ei tunnu hyvältä. Pian koko ajatusta alkaa kammoamaan ja seksistä tulee suuri mörkö, jota pitää pelätä. Tekee pahaa kirjoitukset, joissa kumppanista tehdään pahis, kun se ei "anna". Mitä siellä on taustalla, että se ei halua antaa?" Näin kuvaili seksuaalista haluttomuuttaan 36-vuotias nainen Hesarin kyselyssä seksittömästä suhteesta.

Kouluttajapsykoterapeutti, seksuaaliterapeutti ja työnohjaaja Hedda Retu kertoo, että moni hänen vastaanotolleen saapuva saattaa kuvailla haluttomuuttaan näin: että haluaisi kyllä haluta, mutta halua ei ole.

Retun mukaan haluttomuutta voisi lähteä tutkimaan asiakkaan menneisyydestä. Haluttomuus on yleensä vain pintaoire, jonka alla on kipu. Lapsuuden kiintymyssuhdemalleista voi löytyä syitä aikuisuuden haluttomuudelle.

Jos on esimerkiksi lapsuudessaan oppinut, että toista kuuluu miellyttää, lähtee oma seksuaalinen halukin usein muodostumaan saman ajatuksen ympärille."Silloin seksistä voi tulla toiminnallinen suoritus, josta ei välttämättä nauti itse lainkaan, mikä johtaa lopulta haluttomuuteen."

Lapsuudessa opitun mallin imu on niin valtava, että sitä on vaikea rikkoa. "Jos on kokenut tulleensa hylätyksi ellei tottele aina vanhempiaan, saattaa päätyä tottelemaan myös puolisoaan, vaikka hän ei sitä edellyttäisikään."

Vaikka olisi itse tyytyväinen seksittömyyteen, ihminen voi kokea riittämättömyyttä, syyllisyyttä, turhautumista, toivottomuutta, vihaa sekä pelkoa siitä, että suhde päättyy.

Kumppani saattaa haluta seksiä useita kertoja viikossa ja toinen pari kertaa kuukaudessa. Tällöin on kysymys halujen eriparisuudesta, ei haluttomuudesta. Missään suhteessa osapuolet eivät halua täsmälleen yhtä paljon. Se, että millaista seksiä haluaa, vaihtelee myös ja vaikuttaa haluihin. Seksuaalisuus ja halu voivat myös muuttua elämäntilanteiden mukaan.

Olisi tärkeää keskustella siitä, mikä pelottaa ja mikä hävettää seksissä. Jos esteet hyväksyy, on helpompi haluta. Mutta ihmiset ovat kuitenkin keskimäärin huonoja puhumaan siitä, mikä heitä kiihottaa. Yksi syy voi olla se, että kiihottavat kokemukset eivät välttämättä liity omaan kumppaniin.

Lähteet: Helsingin Sanomat 24.3.2022, kuvat omat

Voiko parisuhteessa vaatia liikaa läheisyyttä?

Meillä on mielestäni miehen kanssa sopivasti läheisyyttä ja erillisyyttä. Pyrimme syömään aamupalan ja iltapalan yhdessä. Vaihdamme kuulumisia. Monesti iltaisin puhumme pitkään.

Joskus "pyydän mieheltä kainaloa", ja voi että, miten se rentouttaa maata kainalossa, ja samalla puramme usein huoliamme. Saatamme loikoilla sängyssä lokoisasti sylikkäin. Kaukana kavala maailma. Voimakas turvallisuudentunne. Tietysti myös seksi kuuluu läheisyyteemme.

Erillisiä olemme harrastuksissa ja omien ystävien tapaamisessa. Mies korjailee vanhoja autojaan. Hän on hyvin musikaalinen ja soittaa pianoa, viulua, selloa, haitaria ja laulaa. Minä taasen esimerkiksi tapaan ystäviäni, kirjoitan kaunokirjallista romaanikäsikirjoitusta, pidän tätä blogia, lenkkeilen, maalaan tällä hetkellä keittiöpöydän tuoleja ja luen paljon tapani mukaisesti. Pidän myös kokkaamisesta ja leipomisesta.

Mitä tehdä, kun toinen haluaa suhteeseen enemmän läheisyyttä kuin toinen? Parisuhteessa liikutaan janalla, jossa otamme vuoroin etäisyyttä ja läheisyyttä. Ihmisellä on yksilöllisiä tarpeita liikkua tällä janalla.

Perusta sille, miten parisuhteessa toimii, löytyy usein vanhempi-lapsisuhteesta. Sillä on iso merkitys, miten on lapsena annettu läheisyyttä, oltu rinnalla ja tehty yhdessä asioita.

On tavallista ja selvää, etteivät kumppanien toiveet aina kohtaa. Toinen voi kaivata omaa aikaa ja toinen yhteistä aikaa. Parisuhteessa tulee monesti väärinkäsityksiä, koska oletamme toisen ajattelevan  niin kuin mekin.

Läheisyyden ohella puhutaan nykyisin niin sanotusta parisuhdeajasta, kuten yhteisestä iltapalasta, lenkeistä, päivän kuulumisten jakamisesta. Joku voi keittää aamulla kahvit kiintymyksen osoitukseksi.

Jos takana on raskas työpäivä, osa ihmisistä haluaa nollata päätään itsekseen. Joku kaipaa rakastaan rinnalle.

Toisaalta fyysisen läheisyyden tarve liittyy suomalaiseen kosketuskulttuuriin. Suomessa on ollut vallalla yksin pärjäämisen, erillisyyden malli. Se on onneksi nyt murtumassa.

Toisaalta jos pyrkii täysin miellyttämään kumppaniaan, pahimmillaan käy niin, että etäännyttää itsensä itsestään. Näin ei pitäisi koskaan tehdä, koska olemme oman elämämme ensisijaisia tähtihenkilöitä.

Miten tätä toisen suurempaa läheisyyden tarvetta lähtisi sitten perkaamaan? Tavoitteena voi olla kompromissi: toista tullaan puoliväliin vastaan. Sopiva läheisyys löytyy kohdasta, jossa kumpikin voi elää onnellisesti.

Tärkeää on yrittää ottaa puolison toiveet huomioon. Useimmiten jo se tuo läheisyyden tunnetta. Läheisyyden halua saa myös osoittaa suoraan. Voi sanoa ääneen, että tarvitsisin nyt yhdessä oloa. 

Niin kauan, kun läheisyyteen liittyviä ongelmia pyritään selvittämään molemminpuoleisesti, suhteella, rakkaudella on toivoa ja onnea.

  Lähteet: Helsingin Sanomat 12.11. 2020, kuvat omat.

Kiireen tunteesta voi päästä eroon

Näin väittää psykoterapeutti Tarja Nummelin. Hän sanoo:"Kiireen tunne syntyy siitä, että ihminen kokee, ettei ehdi tehdä asioita määrätyssä ajassa. Tilanne voi olla todellinen ja liittyä esimerkiksi työhön, mutta se voi olla myös mielikuvissa luotu kiireen tunne."

Ihminen voi myös asettaa itselleen ylimitoitettuja vaatimuksia. Tällöin hän hakee hyväksytyksi tulemisen tunnetta suorituksilla. Jos tämä malli on omaksuttu jo lapsuudessa, siitä on tullut osa persoonaa.

Varhaiset kehityskokemukset vaikuttavat stressinsäätelytaitoihin. Jos lapsena esimerkiksi voimakkaat tunteet eivät ole olleet sallittuja, lapsi oppii tukahduttamaan ne. Aikuisena sama ihminen voi piilottaa tunteensa kiireeseen.

Kiire voi olla merkki pitkäkestoisesta stressistä, joka on synnyttänyt ahdistus-, masennus- ja uupumusoireita, jotka taas ylläpitävät sisäistä vaatimusta. Tällöin ihminen on hyvin väsynyt, mutta vaatii itseltään samoja asioita kuin ollessaan hyvissä voimissa.

Pitkäaikainen sressi syö mielen kimmoisuutta. Tämän seurauksena on psyykkisiä ja fyysisiä oireita, esimerkiksi unettomuutta, ahdistusta, keskittymisvaikeuksia ja verenpaineen nousua.

Jossakin vaiheessa tilanne kriisiytyy ja on pakko pysähtyä, mutta siihen voi mennä jopa vuosikymmeniä, sillä tottumus on selviytymismekanismimme.

Miten siis päästä liiasta kiireestä?

Kiireen syiden kartoittaminen lähtee tunteiden tunnistamisesta, käsittelystä, nimeämisestä. Mitkä tunteet aiheuttavat kiirettä? Kun tunnistaa nämä tunteet, saa tietää, mitä tarvitsee. Jos tuntee itsensä väsyneeksi, lepo on tarpeen. Silloin tavoitteita pitää höllentää.

Kannattaa etsiä sopiva rentoutumiskeino. Se voi olla mikä tahansa hengitysharjoituksista saunomiseen. Riittävä yöuni, terveellinen ravinto, liikunta, ihmissuhteitten vaaliminen, rentouttavat harrastukset ja vapaa-aika auttavat pitkäkestoisen hyvän olon tunteen saavuttamista. Kannattaa huolehtia, että aikaa jää myös pelkälle olemiselle.

Lisäksi olisi hyvä tehdä arkea helpottavia järjestelyjä. Myös somen käyttötottumisten arviointi on tärkeää. Jatkuva viestivalppaus kuluttaa ihmistä ja häiritsee keskittymistä ja rentoutumista.

Huonosta olosta kannattaa kertoa. Jos puhuminen on vaikeaa, voi kirjoittaa päiväkirjaa. Kirjoittaminen selkiyttää ajatuksia. Se voi saada alitajunnan avautumaan ja työstämään asioita.

Pienet hiljaisuuden hetket päivällä auttavat aivoja palautumaan. Omia elämänarvoja ja ajankäyttöä on hyvä tarkastella aika ajoin. Pystynkö antamaan aikaa asioille, joista nautin?

Elämään liittyy keskeneräisyys, ja tekemättömien töiden lista on loputon. On hyvin tärkeää, että löytää sellaisen suhteen itseen ja elämään, että oppii sietämään keskeneräisyyttä. Se on tärkeä osa stressinhallintaa, tunnetaitoja ja sitä voi kehittää läpi elämän.

Tämä postaus on kirjoitettu uudella bloggerohjelmalla, enkä voinut kerrassaan mitään tekstikoon muuttumisille. Mutta kyllä tämä tästä vähitellen opitaan.

Lähteet: Helsingin Sanomat 19.9.2020, kuvat omat

Haaste, kysymyksiä minusta

Törmäsin tähän haasteeseen Outi´s life blogissa. Kysymykset olivat kepeitä ja vähän huvittaviakin. Eipä siinä mitään vikaa. Vastataan kysymyksiin keskiviikon ratoksi.

1) Millainen oli lapsuudenkotisi?

Koti oli maalla. Se oli suuri talo joen rannalla.Meillä oli lehmiä ja  lampaita. Lapsuuteni oli hyvin onnellinen 10-vuotiaaksi asti. Sitten jouduin tekemään kotitöitä ja ulkotöitäkin. Se oli oikeastaan lapsuuden loppu.

2) Mitä harrastit lapsena?

Harrastin lukemista. Kaikki kävi. Aikakauslehdet, tietosanakirjat ja romaanit. Kotona oli vain tietosanakirjasarja ja lehtiä. Kävin naapurissa lukemassa kirjoja siihen asti, kunnes tuli kirjastoauto. Kirjastoauto oli kuin taivas maan päällä.

Leikin lapsena vain lähinnä isoveljeni ja hänen kaverinsa kanssa. Vasta teini-ikäisenä aloin liikkua tyttöjen kanssa. Se oli hyvin erilaista, ja minun piti melkein opetella sitä.

Poikien kanssa oli raisu meno. Leikittiin rosvoa ja poliisia, vuorenvalloitusta, painittiin, ammuskeltiin ritsoilla ja yhdessä vaiheessa ilmakiväärilläkin. Me liikuttiin paljon metsässä. Kiipeiltiin puissa. Rakennettiin majoja ja talvella tehtiin lumilinnoja ja onkaloita kinoksiin. Raivattiin metsään sahoilla ja vesureilla lentopallokenttä. Metsän omistaja ei siitä pitänyt eikä vanhemmat, kun jäätiin kiinni. Ja jäätiin kiinni muistakin tihutöistä, esimerkiksi rikottiin kivillä tai lumipalloilla ulkovaloja, purettiin heinäladosta seinä. Oi voi, niitä onnen päiviä!

3)Kaunein kukka?

Syreeni. Pidän kyllä hyvin paljon kukasta kuin kukasta. Kesäisin kasvatan ja hoidan niitä pihalla ja puutarhassa. Tuoksuherne on ihana. Samoin klassisesti ruusut.  Tämän jutun kuvatkin ovat kukkia.

4)Mikä on elementtisi?

Heh, vähän hassu kysymys. Ja monitulkintainen. Joskus sanotaan, että "hän on elementissään". Tarkoittaisiko tämä maata, vettä, tulta ja ilmaa niin kuin horoskooppimerkit on ryhmitelty? En usko horoskooppeihin. Tai otan ne 12 erilaisena luonnetyyppinä. En usko, että  syntymäpäivän tähtiasento vaikuttaa mitenkään ihmiseen. No, minä olen skorpioni ja veden merkki. Kallistuisin  kuitenkin maahan elementtinä. Niin kaunis on maa...

5)Oletko optimisti vai pessimisti?

Olen siltä väliltä.

6)Oletko aamun- vai illanvirkku?

Enemmän aamunvirkku. Välillä on mentävä jo kymmeneltä nukkumaan. Tarvitsen unta vähintään 8 tuntia, ihanne on 9-10 tuntia. Monesti tämän saankin.

7)Unelmamatka?

Vaikea kysymys. Sanon tähän mikä vain matka, jos saan matkustaa miehen kanssa kahden. Olemme viimeksi matkustanut pidemmälle kahden, kun odotin ensimmäistä lastani, 21 vuotta sitten. Tallinnassa ja Tukholmassa olemme käyneet yhdessä. Mutta ne olivat niin lyhyitä matkoja. Hei, tuli mieleen, että Balille kahden. Sinne lämpöön kun pääsisi.

8)Milloin ostit jotakin itsellesi ja mitä se oli?

Noin viikko sitten tilasin lionnonkosmetiikkayrityksestä huulipunan,  retinoli Bakuchiol-seerumin, shampoon, hoitoaineen ja saksanpähkinöitä.

9)Lempikaupunkisi kotimaassa?

Turku. Rakastin asua siellä kymmenen vuotta. Oijoi, keväinen Aurajoen ranta!

10)Kolme elämäsi kauneinta asiaa?

Vaikea tiivistää arvoja kolmeen. Kauniita, tärkeitä asioita olisi niin paljon. Sanotaan nyt sitten: läheiset (perhe ja ystävät), terveys ja samanarvoisuus.

Aito kohtaaminen ihmissuhteissa

Aidossa vuorovaikutuksessa oleminen ei ole välttämättä helppoa. Psykologi Minna Martin sanoo: "Aitous tarkoittaa sitä, että voit olla toisen kanssa läsnä kaikkine tunteinesi. Siedät myös sen, että toinen ilmaisee omia tunteitaan etkä hätäänny niistä. Epäaitous ilmenee esimerkiksi niin, että pyrit miellyttämään tai myötäilemään."

Suomalaisessa kulttuurissa eletään melko etäisissä ihmissuhteissa. Vuorovaikutus on asiallista ja tunneilmaisu vähäistä. Vuorovaikutuksesta voisi kuitenkin saada enemmän irti.

Kykyä olla selvillä omista ja toisen tunteista kutsutaan mielentämiseksi. Kun kohdataan toinen ihminen, tilanteessa on mukana paljon muutakin kuin sanoja, ajatuksia, eleitä. Ilmapiiriin vaikuttavat tunteet, uskomukset ja menneisyyden kokemukset.

Mielentäminen tulee hyvin esille lapsen ja vanhemman välisessä vuorovaikutuksessa. Äiti tai isä osaa yleensä aistia ja tulkita, mitä lapsen mielessä liikkuu. Vanhempi virittäytyy tietoisesti lapsen taajuudelle. Hän tunnistaa asioita, vaikka toinen ei sanoisi mitään.

Aikuisten kanssa mielentämistaidot eivät välttämättä toimi helposti. Puhutaan toisen päälle. Ajetaan jääräpäisesti omaa asiaa. Tyrkytetään mielipiteitä ja neuvoja. 

Jos ihminen on avuton omien tunteidensa kanssa, tämä voi näkyä ihmissuhteiden katkeamisena. Vetäydytään tai pannaan välit poikki, kun vuorovaikutus tuottaa tukalia ja tuskaisia tunnetiloja.

Kuitenkaan ihminen ei voi olla tietoinen ja mielentävä koko ajan, mutta jos oltaisiin sitä ainakin osa ajasta, ihmissuhteet paranisivat helposti.

Vuorovaikutustaidot periytyvät lapsuudesta. Mielentämiskyky syntyy turvallisissa kasvuolosuhteissa, jossa lasta kuunnellaan. Jotkut taas kokevat lapsuudessa vastoinkäymisiä ja turvattomuutta. He saattavat jäädä omaan varaansa tunteittensa ja tarpeittensa kanssa. Silloin mielentämiskyky ei pääse kunnolla kehittymään, ja elämästä muodostuu ikään kuin selviytymistaistelu kaaoksesta toiseen.

Ihmiset on erilaisia temperamentiltaan ja persoonallisuuden piirteiltään. Aina näitä ominaisuuksia ei ole helppo hyväksyä itsessään saati toisessa. Teemme jatkuvasti mielentämistyötä hyväksymisen kanssa. Tärkein ja pisin ihmissuhde on suhde omaan itseen. Itsemme tunnistamisessa tarvitsemme toisten apua.

Täydellisesti mielentäviä ihmisiä meistä ei tule koskaan. Pyrkimys tähän riittää. On lupa epäonnistua ja yrittää uudelleen.

Mitä mieltä olet mielentämisestä. Tuntuuko se sinusta itsestään selvyydeltä?

Lähteet: hyvä terveys 4/2019, kuvat omat

Stressin käsittelyn psyykkisiä keinoja

Käytän itse akuutissa stressissä ehkä eniten tietoisia hallinta- eli copingkeinoja.

Ihmismielellä on pyrkimys ylläpitää tasapainoista olotilaa. Kokemusta jatkuvuudesta. Hyvinvoinnista. Ennustettavuudesta.

Kaikilla aikuisilla on kehittynyt omat tavat suojautua stressiltä. Näihin vaikuttavat temperamentti eli reagointitapa. Lapsuus vaikuttaa - niin kuin moneen psyykkiseen ominaisuuteen - tähänkin. Millaisia selviytymiskeinoja ihminen on omaksunut stressaavissa tilanteissa varhaislapsuudessaan? Tutkimusten mukaan hyvin suuri tekijä on varhaislapsuudessa saatu hoivan määrä ja laatu.

Hallintakeinot eli copingkeinot

ovat tietoisia tapoja saavuttaa tasapaino stressitilanteessa. Näitä on muun muassa juttelu toisen ihmisen kanssa. Liikunta. Stressitilanteen pohtiminen. Ja se että antaa  itkun tulla surullisen tilanteen takia.

Myös töiden vähentäminen; oman suhtautumistavan muuttaminen; lääkkeiden syöminen; viinilasillisen juominen ovat tietoisia keinoja vähentää stressiä.

Ikävä kyllä. Alkoholi tuo hetkellisen hyvän olon tunteen. Alkoholi ei kuitenkaan palauta mieltä stressistä. Ja sen pitkäaikaiskäyttöön liittyvät omat riskinsä.

Tästä johtuen muun muassa liikunta. Joka aktivoi aivojen mielihyväjärjestelmää, on toimivampi keino kuin alkoholi. Endorfiinin ja oksitosiinin määrät kasvavat raikkaalla ulkolenkillä. Ei tarvitse juosta. Reipas kävelykin riittää. Mieluiten metsässä poluilla tai metsäautoteillä. Ja mikä auvoisa olo onkaan lenkin jälkeen!Myös kaikenlainen muu liikuntakin auttaa stressin häätämisessä. Tällä hetkellä tutkijoiden mukaan kunnon yöunet on oleellisen tärkeitä.

Puolustusmekanismit eli defenssit

ovat meidän tiedostamattomia keinoja vähentää stressiä. Sopeutumista edistävät puolustusmekanismit ovat kypsiä defenssejä. Ne eivät ole yleensä haitallisia itselle ja toisille ihmisille. Esimerkiksi huumori rentouttaa. Edes yhdet kunnon naurut päivässä on paikallaan. Ja laskee stressitasoja.

Epäkypsät defenssit voivat olla haitaksi itselle ja muille. Näihin kuuluu lukemattomia keinoja. Mutta ehkä tärkeimmät niistä on toisten syyttely, tosiasioiden kieltäminen, projektio, splitting.

Projektiossa oma paha tunne tai ominaisuus siirretään toiseen ihmiseen. Ja sen jälkeen voidaan vaikka ruveta mollaamaan häntä tuon pahan tunteen tai ominaisuuden takia. Tällä ei ole enää mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Splittingissä eli jakamisessa ihmiset jaetaan karkeasti hyviin ja pahoihin. Harmaata aluetta ei ole. Pahoiksi määriteltyjen ihmisten voidaan kuvitella olevan stressin syy. Tässäkin defensissä todellisuus on vääristynyt.

Mitä keinoja sinä käytät stressin käsittelyssä?

Lähteet: Kompassi 4, omat tidot, kuvat Pixabay

Maineen tavoittelu

Jo päiväkoti-ikäinen on tietoinen maineestaan ryhmässä. Hämmästyin tätä juttua Hesarissa. Tässä maine tarkoittaa erityisesti niin sanottua arvostettua, kunnioitettua mainetta; hyvää kuvaa itsestään. Ei huonoa mainetta. Mutta kyllä sekin voi olla upea päämäärä etenkin murrosiässä.

Olin tähän asti ajatellut, että maineen tavoittelu alkaa vasta alakouluiässä. Esimerkiksi maine kasvaa, kun saa hyviä numeroita kokeista. Toisaalta hyvää oppilasta saatetaan haukkua hikariksi. Alakoulussa mainetta saa ainakin,  jos pärjää aina ulkoleikeissä parhaiten. On kukkulan kuningas. Vahva, taitava ja neuvokas.

Murrosiässä aletaan saavuttaa mainetta toden teolla. Ryhmäpaine ohjaa nuoria. Pakko olla samanlainen kuin muut. Ryhmän johtaja saa hyvän ja hienon maineen. Samoin viikonloppukänneistä ja muutenkin vaiherikkaasta viikonlopusta kertovat saavat mainetta. Fritsuja kaulassa ei peitellä vaan kannetaan ylpeänä. Pahan tytön tai pojan maine kutkuttaa mukavasti.

Joillakin aikuisilla arvostetun, hyvän maineen tavoittelu jatkuu.  Kuviot on nyt vain suuremmat kuin koulun piha tai tarhan leikkihuone.Vaikka näytellään; ollaan epäaitoja, jotta saataisiin mainetta. Kuitenkin omana itsenä olisi helpoin ja huolettomin olla. Maineen tavoittelun alla voi olla  kuitenkin itsestään epävarma ihminen. Mainetta rakennetaan suojaksi, jottei enää haavoitettaisi niin helposti kuin esimerkiksi lapsuudessa. Toki jotkut voivat olla vain kunnianhimoisia luonteeltaan koko ikänsä sen suurempia syitä.

Loppupeleissä ihminen on kuitenkin sosiaalinen eläin, jolle lauman hyväksyntä on tärkeää. Tätä todistaa jo tuokin  tarhaikäisten hyvän maineen tavoittelu.Ihmisen tarve antaa itsestään hyvä kuva on niin vahva, että se vaikuttaa alitajuisesti, vaikka ympärillä ei olisi edes yleisöä.

Ja sitten tämä some. Mainio areena kasvattaa mainettaan. Ihan vaan istumalla ja näpyttelemällä kännykkää tai tietsikkaa. Moni pyrkii säätelemään tarkasti sitä, mitä netissä sanoo tai miltä näyttää. Mutta minkä ihminen sille voi, että haluaa tulla nähdyksi, kuulluksi, huomioon otetuksi, hyväksytyksi. Valitettavasti nämäkin tarpeet voivat ruveta hallitsemaan elämää äärimmäisyyksiin asti.

Tunnetko sinä hyvän maineen tavoittelijoita?

Lähteet: Helsingin Sanomat 3.5.2018, kuvat Pixabay

Liiallinen itsekritiikki syö ihmistä

Minä olin nuorena aivan liian itsekriittinen. Syyttelin ja solvasin usein itseäni. Epäonnistuin mielestäni monessa asiassa. Se söi nuorta naista. Miltei ahmi. Nyt kun ikää on reilut viisikymppiä olen tullut armollisemmaksi itselleni. Viimein hyväksyn itseni. Toilailut ja epäonnistumisetkin. Pieni itsekriittisyys on kuitenkin paikallaan, ja se on hyvä asia. Ettei luule itsestään liikoja. On realistinen.

Työpsykologi Ronnie Grandell on juuri julkaissut kirjan Irti itsekritiikistä - löydä terve suhde itseesi. Pahimmillaan liika itsekriittisyys voi estää esimerkiksi hakeutumista uusiin töihin tai uuden parisuhteen aloittamista. Itsekritiikki kuiskailee pahansuovasti: Ethän sinä kuitenkaan onnistu. Etkä myöskään osaa.

Hyvin itsekriittiset - miltei itseään rankaisevat - ihmiset sairastuvat niin sanottuihin taviksiin verrattuna helpommin syömishäiriöihin, ahdistukseen, masennukseen.

Ihminen on usein kriittisempi itseään kuin muita kohtaan. Myös lapsuus voi jättää ihmisen liian itsekriittiseksi. Jos vanhemmat ovat olleet ankaria, vaativia ja kriittisiä. Itsensä väheksymiseltä voi sen sijaan suojella kannustavat läheiset.

Grandell antaa ohjeita, miten taittaa liika itsekriittisyys.

Tunnista epäterve itsekriittisyys. Esimerkiksi siitä että epäonnistuessaan syyttelee itseään mielessään hyvin ankarasti: Etpä taaskaan onnistunut.

Itsekritiikin voi tunnistaa myös kehossaan: on jännittynyt, hartiat nousevat ja pään ympärillä vanne kiristyy.

Nimeä itsekritiikin kokemus vaikkapa esimerkiksi räksyttäväksi rakkikoiraksi, niin voit helpommin voittaa sen.

Rauhoita kehoasi. Yritä rentoutua tietoisesti. Hengitä syvemmin.

Puhu itsellesi lempeämmin. Ihan opettele tätä. Älä kritisoi itseäsi vaan anna rakentavaa palautetta.

Toimi tietoisesti liiallista itsekritiikkiä vastaan. Kun vähitellen oppii tunnistamaan ja taltuttamaan liian itsekriittiset ajatuksensa, elämä voi muuttua vapaammaksi, tyytyväisemmäksi, sallivammaksi. Hyvinvointi ja rohkeus lisääntyy.

Oletko sinä mielestäsi liian itsekriittinen?

Lähteet: Helsingin Sanomat 4.2.2018, kuvat omat